Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä vanhusten omaiset ovat?
01.09.2018 |
Eikös monessa maassa ole ihan tavallista että perhe on ympärillä auttamassa ja tukemassa vanhusta eli esim omaa äitiä. Miksi Suomessa ollaan niin itsekkäitä ja jätetään vanhukset kotihoidon käsiin? Kerran kuussa käydään valittamassa hoitajille kun homma ei toimi.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?
Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä
Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.
Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..
Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.
Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.
Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.Jos minun pitää uhrata joko isäni tai lasteni, puolisoni ja oma elämäni, niin uhraan isäni. Samoin toivon lasteni toimivan kun olen vanha ja/tai sairas.
Ihan mielenkiinnosta. Tätä kommenttia alapeukuttaneet: Tarkoitatteko, että minun ja mieheni pitäisi jättää hyvät työpaikakkamme ja kaunis kotimme pääkaupunkiseudulla. Lasten pitäisi jättää hyvä lukio ja kiva yläaste, kaverit ja harrastukset. Muuttaisimme Kainuuseen keskelle ei mitään. Ei töitä koulutuksillamme, ei lukiota lähellä. Voisimme hoitaa isääni päivittäin. Isä ei missään tapauksessa suostu muuttamaan pois kotoaan.
Näin toimii omaishoitajat, uhrataan oma työpaikka ja hyvä palkka, jätetään oma elämä ja oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Tätä työtä tehdään suurella rakkaudella, otetaan vastaa kaikki henkinen ja fyysinen väkivalta hoidettavalta, siivotaan hoidettavan ulosteella sottaama vessa ja peti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syyttely, vastuun sysääminen muille ja tekosyiden keksiminen vanhustenhoidosta laistamiselle pitäisi lopettaa ja kertakaikkiaan kääriä hihat ja tehdä edes jotain. Se on tahdon asia.
Ei auta meillä hihojen kääriminen - Maamme hallitus haluaa aina vaan romuttaa entisestään vanhusten hoidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään ei ole pakko ryhtyä omaishoitajiksi. Siksi on kotihoito tai laitokset.
Niinhän sitä voisi luulla mutta todellisuus on toinen. Iäkäs aviopuolisi pakotetaan omaishoitajaksi kotiuttamalla huonokuntoinen vanhus. Hakeeko omaishoitajan statusta on vapaaehtoista; hoidosta he joka tapauksessa vastaavat. Kotihoito on ihan vitsi (3*-15min päivä, siinä ehditään katsoa että vanhus on hengissä eikä juuri muuta) ja laitoksiin ei todellakaan pääse jos puoliso asuu kotona. Yksityis hoitokodit maksaa 4000- 6000€/kk ja se tarkoitttaa että esim 100 000€ säästöt riittää kahdeksi vuodeksi. Entä kun säästöt on loppu?
Onko tässä maassa todellakin vielä joku pöljä ,joka uskoo kotihoitoon tai laitoksiin?
Edes laitosjonoon ei pääse ,jos silmät liikkuu ja koti "hoito" on yllä kuvattua kurkistusta.Edes roskia ei viedä ulos.
No, ne omaiset on 600 km päässä, jonne piti muuttaa saadakseen työpaikan.Vielä kun eläkeikää nostettiin uudistuksen vuoksi, niin ei meistä ole ole avuksi.Eipä iltaisin ja viikonloppuisin sitten ehdi avuksi.Viikonloput menee sitten raskaasta työstä toipuessa..Mutta ei voi mitään, hallitushan päätti että töissä on oltava pidempään kansantalouden edun vuoksi, sitten ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä toivon, että eutanasia on laillista ennen omaa vanhuutta/sairastumista. Ja siksi pidän tilillä tarpeeksi rahaa mahdollista Sveitsin matkaa varten.
Aivan samaa mieltä! En ymmärrä miksei tästä voi tulla yhtä VAPAAEHTOISTA vaihtoehtoa. Itse en haluaisi missään nimessä olla se omaishoidettava vaippapotilas pilaamassa kenenkään elämää monta vuotta. Pahinta mitä tietäisin on olla jonkun taakka, vaiva ja kulu ilman mitään toivoa parantumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin työelämässä ja hoidin oman pienen lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva vanhus tarvitsee hoitoa ja hoivaa, puolesta tekemistä ja puolesta päättämistä. Apua he josku tarvitsevat selvitäkseen omasta arjestaan.
Puolestaan tekemistä ja päättämistä ei täysjärkinen ihminen tarvitse, sitten onkin hankalampaa kun vanhus ei osaa enää katsoa asioita kuin omalta kannaltaan tai ei muuten ymmärrä, että monet asiat ovat muuttuneet hänen nuoruudestaan. Joskus vaan on pakko nätisti ohjata ja tehdäkin toisin, vaikkei vanhus ymmärtäisikään. Sitten on tietenkin ne vanhukset, usein itse muita hoitaneet, jotka eivät suin surminkaan halua olla vaivoiksi (ja ostaisivat kyllä tarvitsemiaan palveluja jos niihin olisi varaa).
Moni vanheneva ihminen tarvitsee erilaista apua, ei joskus, kuten sanoit, ei kuukausia, vaan vuosikymmeniä, alkaen raskaimmista piha-, siivous- ja vaatehuollon töistä paperi- ja raha-asioiden hoitoon. Tässä vaiheessa autettava on kuitenkin yleensä henkisesti vierkeä ja voi liikkua kodin ulkopuolella ja muutenkin nauttia eläkepäivistään, no, jos hänellä itsellään ei ole autettavaa perheenjäsentä, esim. puolisoa huolehdittavana.
Myöhemmin kotonaan asuva(t) saattaa tarvita vuosien ajan päivittäista apua pukeutumisessa ja ainakin joskus peseytymisessä, aterioiden laittoa, siitä huolehtimista, että ateriat myös syödään ja lääkkeet otetaan ajallaan ja tietysti kaikki kotityöt ja asioidenhoito päälle. Siinä vaiheessa kun vanhuksen saa viimein hoitokotiin, tämä on usein jo niin muistisairas, että väittää ettei joku tietty henkilö koskaan käy, vaikka tämä kävisi päivittäin.
Näinhän se usein menee ja tuosta kirjoituksesta kyllä myös välittyy välittäminen. Oikeastaan tuota viimeistä kappaletta lukuunottamatta, mitä tarkoitat sillä. Eikö omaisia tarvita enää siinä vaiheessa kun vanhus ei enää muista käyvätkö he päivittäin tai ei tunne onko kävijä lapsi, lastenlapsi vai joku muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?
Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä
Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.
Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..
Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.
Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.
Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.Jos minun pitää uhrata joko isäni tai lasteni, puolisoni ja oma elämäni, niin uhraan isäni. Samoin toivon lasteni toimivan kun olen vanha ja/tai sairas.
Ihan mielenkiinnosta. Tätä kommenttia alapeukuttaneet: Tarkoitatteko, että minun ja mieheni pitäisi jättää hyvät työpaikakkamme ja kaunis kotimme pääkaupunkiseudulla. Lasten pitäisi jättää hyvä lukio ja kiva yläaste, kaverit ja harrastukset. Muuttaisimme Kainuuseen keskelle ei mitään. Ei töitä koulutuksillamme, ei lukiota lähellä. Voisimme hoitaa isääni päivittäin. Isä ei missään tapauksessa suostu muuttamaan pois kotoaan.
Näin toimii omaishoitajat, uhrataan oma työpaikka ja hyvä palkka, jätetään oma elämä ja oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Tätä työtä tehdään suurella rakkaudella, otetaan vastaa kaikki henkinen ja fyysinen väkivalta hoidettavalta, siivotaan hoidettavan ulosteella sottaama vessa ja peti.
Voit toki uhrata oman työpaikkasi, mutta onko oikein uhrata myös lastesi ja puolisosi nykyinen elämä. Perhe pitää tietenkin hajottaa, koska vanhempamme asuvat ihan eri puolilla Suomea.
Varoitus:Älkää koskaan ikinä missään tilanteessa suostuko viralliseksi omaishoitajaksi,ainakaan vanhemmalla iällä.Lapseen en ota kantaa.Ette pääse siitä statuksesta vaikka toinen jalka amputoitaisiin ,sokeutuisitte ja olisitte vuodepotilas ,oletus on että olette se omaishoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva vanhus tarvitsee hoitoa ja hoivaa, puolesta tekemistä ja puolesta päättämistä. Apua he josku tarvitsevat selvitäkseen omasta arjestaan.
Puolestaan tekemistä ja päättämistä ei täysjärkinen ihminen tarvitse, sitten onkin hankalampaa kun vanhus ei osaa enää katsoa asioita kuin omalta kannaltaan tai ei muuten ymmärrä, että monet asiat ovat muuttuneet hänen nuoruudestaan. Joskus vaan on pakko nätisti ohjata ja tehdäkin toisin, vaikkei vanhus ymmärtäisikään. Sitten on tietenkin ne vanhukset, usein itse muita hoitaneet, jotka eivät suin surminkaan halua olla vaivoiksi (ja ostaisivat kyllä tarvitsemiaan palveluja jos niihin olisi varaa).
Moni vanheneva ihminen tarvitsee erilaista apua, ei joskus, kuten sanoit, ei kuukausia, vaan vuosikymmeniä, alkaen raskaimmista piha-, siivous- ja vaatehuollon töistä paperi- ja raha-asioiden hoitoon. Tässä vaiheessa autettava on kuitenkin yleensä henkisesti vierkeä ja voi liikkua kodin ulkopuolella ja muutenkin nauttia eläkepäivistään, no, jos hänellä itsellään ei ole autettavaa perheenjäsentä, esim. puolisoa huolehdittavana.
Myöhemmin kotonaan asuva(t) saattaa tarvita vuosien ajan päivittäista apua pukeutumisessa ja ainakin joskus peseytymisessä, aterioiden laittoa, siitä huolehtimista, että ateriat myös syödään ja lääkkeet otetaan ajallaan ja tietysti kaikki kotityöt ja asioidenhoito päälle. Siinä vaiheessa kun vanhuksen saa viimein hoitokotiin, tämä on usein jo niin muistisairas, että väittää ettei joku tietty henkilö koskaan käy, vaikka tämä kävisi päivittäin.
Näinhän se usein menee ja tuosta kirjoituksesta kyllä myös välittyy välittäminen. Oikeastaan tuota viimeistä kappaletta lukuunottamatta, mitä tarkoitat sillä. Eikö omaisia tarvita enää siinä vaiheessa kun vanhus ei enää muista käyvätkö he päivittäin tai ei tunne onko kävijä lapsi, lastenlapsi vai joku muu.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta entisenä sairaanhoitajana (myös vanhustenhuollossa työskennelleenä) ja nyt iäkkäitä vanhempiani työn ohessa kotona hoitavana olen miettinyt tuota asiaa paljon. Muistisairaan vanhuksen yksinäisyys ei poistu sillä, että hänen luonaan vieraillaan. Hän unohtaa koko vierailun heti, kun vierailijat lähtevät. Jos hän ei enää tunnista läheisiään, hän kaipaa puolisoaan, tytärtään tai poikaansa silloinkin, kun tämä istuu hänen sänkynsä vieressä, juttelee ja pitää kädestä kiinni. Tämä on aika raastavaa niin vanhukselle kuin omaisillekin ja ymmärrän hyvin, jos omainen alkaa kokea käyntinsä turhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva vanhus tarvitsee hoitoa ja hoivaa, puolesta tekemistä ja puolesta päättämistä. Apua he josku tarvitsevat selvitäkseen omasta arjestaan.
Puolestaan tekemistä ja päättämistä ei täysjärkinen ihminen tarvitse, sitten onkin hankalampaa kun vanhus ei osaa enää katsoa asioita kuin omalta kannaltaan tai ei muuten ymmärrä, että monet asiat ovat muuttuneet hänen nuoruudestaan. Joskus vaan on pakko nätisti ohjata ja tehdäkin toisin, vaikkei vanhus ymmärtäisikään. Sitten on tietenkin ne vanhukset, usein itse muita hoitaneet, jotka eivät suin surminkaan halua olla vaivoiksi (ja ostaisivat kyllä tarvitsemiaan palveluja jos niihin olisi varaa).
Moni vanheneva ihminen tarvitsee erilaista apua, ei joskus, kuten sanoit, ei kuukausia, vaan vuosikymmeniä, alkaen raskaimmista piha-, siivous- ja vaatehuollon töistä paperi- ja raha-asioiden hoitoon. Tässä vaiheessa autettava on kuitenkin yleensä henkisesti vierkeä ja voi liikkua kodin ulkopuolella ja muutenkin nauttia eläkepäivistään, no, jos hänellä itsellään ei ole autettavaa perheenjäsentä, esim. puolisoa huolehdittavana.
Myöhemmin kotonaan asuva(t) saattaa tarvita vuosien ajan päivittäista apua pukeutumisessa ja ainakin joskus peseytymisessä, aterioiden laittoa, siitä huolehtimista, että ateriat myös syödään ja lääkkeet otetaan ajallaan ja tietysti kaikki kotityöt ja asioidenhoito päälle. Siinä vaiheessa kun vanhuksen saa viimein hoitokotiin, tämä on usein jo niin muistisairas, että väittää ettei joku tietty henkilö koskaan käy, vaikka tämä kävisi päivittäin.
Näinhän se usein menee ja tuosta kirjoituksesta kyllä myös välittyy välittäminen. Oikeastaan tuota viimeistä kappaletta lukuunottamatta, mitä tarkoitat sillä. Eikö omaisia tarvita enää siinä vaiheessa kun vanhus ei enää muista käyvätkö he päivittäin tai ei tunne onko kävijä lapsi, lastenlapsi vai joku muu.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta entisenä sairaanhoitajana (myös vanhustenhuollossa työskennelleenä) ja nyt iäkkäitä vanhempiani työn ohessa kotona hoitavana olen miettinyt tuota asiaa paljon. Muistisairaan vanhuksen yksinäisyys ei poistu sillä, että hänen luonaan vieraillaan. Hän unohtaa koko vierailun heti, kun vierailijat lähtevät. Jos hän ei enää tunnista läheisiään, hän kaipaa puolisoaan, tytärtään tai poikaansa silloinkin, kun tämä istuu hänen sänkynsä vieressä, juttelee ja pitää kädestä kiinni. Tämä on aika raastavaa niin vanhukselle kuin omaisillekin ja ymmärrän hyvin, jos omainen alkaa kokea käyntinsä turhaksi.
Eihän se yksinäisyys poistu siellä sairaalassa tai tehostetussa asumispalvelussakaan. Onko asuminen ja apu siellä silloin turhaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo virallinen omaishoitajuus on kyllä kaksipiippuinen juttu. Pitääkö pieni korvaus ja viralliset vapaspäivät jättää käyttämättä sen takia ettei statuksesta sitten koskaan pääse eroon?
Omaishoitajia ei oikein arvosteta.
Vanhusten jälkeläisten odotetaan tekevän töitä ja hoitavan omat lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva vanhus tarvitsee hoitoa ja hoivaa, puolesta tekemistä ja puolesta päättämistä. Apua he josku tarvitsevat selvitäkseen omasta arjestaan.
Puolestaan tekemistä ja päättämistä ei täysjärkinen ihminen tarvitse, sitten onkin hankalampaa kun vanhus ei osaa enää katsoa asioita kuin omalta kannaltaan tai ei muuten ymmärrä, että monet asiat ovat muuttuneet hänen nuoruudestaan. Joskus vaan on pakko nätisti ohjata ja tehdäkin toisin, vaikkei vanhus ymmärtäisikään. Sitten on tietenkin ne vanhukset, usein itse muita hoitaneet, jotka eivät suin surminkaan halua olla vaivoiksi (ja ostaisivat kyllä tarvitsemiaan palveluja jos niihin olisi varaa).
Moni vanheneva ihminen tarvitsee erilaista apua, ei joskus, kuten sanoit, ei kuukausia, vaan vuosikymmeniä, alkaen raskaimmista piha-, siivous- ja vaatehuollon töistä paperi- ja raha-asioiden hoitoon. Tässä vaiheessa autettava on kuitenkin yleensä henkisesti vierkeä ja voi liikkua kodin ulkopuolella ja muutenkin nauttia eläkepäivistään, no, jos hänellä itsellään ei ole autettavaa perheenjäsentä, esim. puolisoa huolehdittavana.
Myöhemmin kotonaan asuva(t) saattaa tarvita vuosien ajan päivittäista apua pukeutumisessa ja ainakin joskus peseytymisessä, aterioiden laittoa, siitä huolehtimista, että ateriat myös syödään ja lääkkeet otetaan ajallaan ja tietysti kaikki kotityöt ja asioidenhoito päälle. Siinä vaiheessa kun vanhuksen saa viimein hoitokotiin, tämä on usein jo niin muistisairas, että väittää ettei joku tietty henkilö koskaan käy, vaikka tämä kävisi päivittäin.
Näinhän se usein menee ja tuosta kirjoituksesta kyllä myös välittyy välittäminen. Oikeastaan tuota viimeistä kappaletta lukuunottamatta, mitä tarkoitat sillä. Eikö omaisia tarvita enää siinä vaiheessa kun vanhus ei enää muista käyvätkö he päivittäin tai ei tunne onko kävijä lapsi, lastenlapsi vai joku muu.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta entisenä sairaanhoitajana (myös vanhustenhuollossa työskennelleenä) ja nyt iäkkäitä vanhempiani työn ohessa kotona hoitavana olen miettinyt tuota asiaa paljon. Muistisairaan vanhuksen yksinäisyys ei poistu sillä, että hänen luonaan vieraillaan. Hän unohtaa koko vierailun heti, kun vierailijat lähtevät. Jos hän ei enää tunnista läheisiään, hän kaipaa puolisoaan, tytärtään tai poikaansa silloinkin, kun tämä istuu hänen sänkynsä vieressä, juttelee ja pitää kädestä kiinni. Tämä on aika raastavaa niin vanhukselle kuin omaisillekin ja ymmärrän hyvin, jos omainen alkaa kokea käyntinsä turhaksi.
Eihän se yksinäisyys poistu siellä sairaalassa tai tehostetussa asumispalvelussakaan. Onko asuminen ja apu siellä silloin turhaa?
Ei poistukaan. Muistisairaan vanhuksen yksinäisyyttä ei voi poistaa edes hetkellisesti, jos hän ei enää tunnista kaipaamiansa ihmisiä. Asuminen ei toki ole mitenkään turhaa, koska noissa paikoissa kuitenkin joku huolehtii lääkkeistä, syömisistä jne.
Vierailija kirjoitti:
Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).
Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?
Moni asia on muuttunut siitä kun Suomi oli vielä agraarivaltio ja perheet isoja ja sisälsivät vielä isovanhemmatkin.
Nykyään ydinperhe käsitää vain vanhemmat ja lapset.
Moni liitto päättyy eroon ennen pitkää. Siinä on setvimistä lasten huoltajuudenkin kanssa enemmän kuin tarpeeksi.
Ennen naimaton tytär oli ehkä se henkilö, joka huolehti vanhenevista vanhemmista. Ei varmaan ollut kauhean kiitollinen osa olla suvun piirissä se halveksittu vanhapiikatäti, joka palkatta ja uhrautuen hoiti vanhemmat hautaan.
Lääketiede on kehittynyt huimasti ja pidentänyt ihmisten elinikäodotetta. Ennen mummo saattoi lyhistyä navettapolulle infarktin iskiessä 60-70-vuotiaana, nykyään ihmiset elävät yli 90-100 vuotiaiksi laitoksissa. Suurelta osin keinotekoista elämän jatkamista isolla lääkearsenaalilla ja jatkuvalla vanhuksen terveydentilan tarkkailulla.
Yhteiskunta hoidattaa vanhukset mahdollisimman kustannustehokkaasti. Laitoksiin otetaan vain sellaiset, jotka eivät mitenkään selviä kotihoidossa. Sekä hoivayksiköissä ja kotihoidossa isoa määrää vanhuksia hoitaa minimimiehitys hoitajia. Nykypäivänä hoitajilta edellytetään sitä "vanhapiikaroolia". Olet pienellä palkalla naimississa työsi kanssa. Sinulla on vuoroa kohden 8-10 hoidettavaa. Kotihoidoissa vieläkin enemmän. Yksityissektori on kaikista pahin. Siellä raha ratkaisee kaiken. Huolestettavaa on että päättäjät (jotka ovat vanhustenhoidosta täysin kuutamolla) ajavat nykyään vahvasti sitä suuntausta, että julkinen ja yksityinen laitetaan kilpailemaan rahanteossa keskenään.
Lapset harvoin jäävät synnyinseudulle, vaan muuttavat opintojen perässä muualle, jonne sitten juurtuvat puolison, töiden ja muun elämän myötä. Minulla ja veljellänikin on sama tilanne, että välimatkaa ikääntyviin vanhempiin on monta sataa kilometriä. Kun vanhempamme alkavat tarvita apua, emme pääse käymään vanhempien luona viikoittain vaan hyvä, kos kerran kuukaudessa. Kyllä välitämme ja murehdimme, mutta minkä sille voimme, että välimatka on pitkä ja toteutettu politiikka sen kaltaista, että kunnollista hoitoa ei saa.
On vain toivottava, että vanhusten hoitoon suunnataisiin enemmän resursseja, että vanhempamme eivät aikanaan joutuisi kärsimään nykyisen kaltaisen, täysin riittämättömän ja vanhuksille turvattoman, järjestelmän varassa.
Älkää myöskään unohtako niitä vanhuksia laitoksiin. Jos asuu samassa kaupungissa, pikainen vierailu kerran viikossa vaikka työpäivän jälkeen ei paljon vie vaivaa. Mutta sille vanhukselle se on viikon kohokohta. Vaikka se olisikin dementoitunut eikä puhu järkeviä, se on silti sama ihminen. Kyllä vanhukset läheisiään kaipaavat ja nauttivat heidän seurasta.
Vierailija kirjoitti:
Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).
Kai hänen talossaan on ennen asunut suurempikin perhe. Eli oikeesti mahtuisi. Tai sitten rakennatte siihen lisäosan.
Alue: Aihe vapaa
Tästä syystä toivon, että eutanasia on laillista ennen omaa vanhuutta/sairastumista. Ja siksi pidän tilillä tarpeeksi rahaa mahdollista Sveitsin matkaa varten.