Missä vanhusten omaiset ovat?

Vierailija kirjoitti:

Tuo virallinen omaishoitajuus on kyllä kaksipiippuinen juttu. Pitääkö pieni korvaus ja viralliset vapaspäivät jättää käyttämättä sen takia ettei statuksesta sitten koskaan pääse eroon?

Pieni korvaus on vielä ryöstöverotuksen kohteena, jos ole eläkkeellä ja saat alta tuhannen euron eläkettä, omaishoidon tuesta maksat 30% veroa plus muut kulut.

Raskasta sivusta seurata tuttavan taistelua päästä väkivaltaisesta hoitosuhteesta eroon, täysin toivotonta. Omaishoitajia ei kohdella ihmisinä alkuunkaan.

Vierailija kirjoitti:

Moni asia on muuttunut siitä kun Suomi oli vielä agraarivaltio ja perheet isoja ja sisälsivät vielä isovanhemmatkin.

Nykyään ydinperhe käsitää vain vanhemmat ja lapset.

Moni liitto päättyy eroon ennen pitkää. Siinä on setvimistä lasten huoltajuudenkin kanssa enemmän kuin tarpeeksi.

Ennen naimaton tytär oli ehkä se henkilö, joka huolehti vanhenevista vanhemmista. Ei varmaan ollut kauhean kiitollinen osa olla suvun piirissä se halveksittu vanhapiikatäti, joka palkatta ja uhrautuen hoiti vanhemmat hautaan.

Lääketiede on kehittynyt huimasti ja pidentänyt ihmisten elinikäodotetta. Ennen mummo saattoi lyhistyä navettapolulle infarktin iskiessä 60-70-vuotiaana, nykyään ihmiset elävät yli 90-100 vuotiaiksi laitoksissa. Suurelta osin keinotekoista elämän jatkamista isolla lääkearsenaalilla ja jatkuvalla vanhuksen terveydentilan tarkkailulla.

Yhteiskunta hoidattaa vanhukset mahdollisimman  kustannustehokkaasti. Laitoksiin otetaan vain sellaiset, jotka eivät mitenkään selviä kotihoidossa. Sekä hoivayksiköissä ja kotihoidossa isoa määrää vanhuksia hoitaa minimimiehitys hoitajia. Nykypäivänä hoitajilta edellytetään sitä "vanhapiikaroolia". Olet pienellä palkalla naimississa työsi kanssa. Sinulla on vuoroa kohden 8-10 hoidettavaa. Kotihoidoissa vieläkin enemmän. Yksityissektori on kaikista pahin. Siellä raha ratkaisee kaiken. Huolestettavaa on että päättäjät (jotka ovat vanhustenhoidosta täysin kuutamolla) ajavat nykyään vahvasti sitä suuntausta, että julkinen ja yksityinen laitetaan kilpailemaan rahanteossa keskenään. 

Poliitikot tietävät totuuden. Se on heille selvitetty. Ja vaan haluavat säästää rahat omiin busneksiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Isä halusi, ei päässyt, kun sairaala antoi oudon omatoimisen arvion hänen kunnostaan. Niinpä syöpäsairas, katetroitu, voimakkailla kipulääkkeillä varustettu vanhus kotiutettiin yksiöönsä. Perheelliset, työssäkäyvät lapset 300 km päässä. Lopulta tuli vastaan lääkäri, joka kieltäytyi kotiuttamasta, koska se olisi ollut heitteillejättö.

Isä ehti olla pari viikkoa ennen kuolemaansa tehostetun palvelun yksikössä, tuota edeltävä aika yksiöstä ambulanssilla sairaalaan kierre oli lähinnä painajaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.

Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..

Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.

Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Jos minun pitää uhrata joko isäni tai lasteni, puolisoni ja oma elämäni, niin uhraan isäni. Samoin toivon lasteni toimivan kun olen vanha ja/tai sairas.

Tästä syystä toivon, että eutanasia on laillista ennen omaa vanhuutta/sairastumista. Ja siksi pidän tilillä tarpeeksi rahaa mahdollista Sveitsin matkaa varten.

Minä en halua. Se on poliitikkojen salajuoni, jotta varakkaille kertyisi lisää rahaa, kun vanhukset ja muut ylimääräiset poistetaan. Jos eutanasia sallitaan, se on sitten ainoa hyvä hoito vanhukselle. Jos joku ei sitä ota, katsotaan vähän niinkuin omaksi syyksi, että mitä valitset hoidosta, kun et ottanut eutanasiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei ole sukya hoitamaan. Tätini on pian 88-vuotias lapseton leski. Minä olen hänen lähiomaisensa mutta asun 300 km päässä. Pääsen oman työn ja perheen vuoksi takia käymään 4-5 krt/v. Paikkakunnalla on kyllä muita sukulaisia (mm. huomattavasti nuorempi veli ja sisko), heitä ei näy juuri kiinnostavan. Onneksi täti pääsi nyt hoivakotiin (ja on itse todella tyytyväinen ratkaisuun, saa seuraa ja huolenpitoa ) kun kotona pärjääminen oli huonoa (kaatuili jatkuvasti ja sai murtumia), oli koko ajan pelko miten käy.

Sillä että käyt silti noinkin usein on valtava merkitys. En usko että edes ymmärrät sitä itse.

Varmaan soittelet myös joskus.

Kummitätisi tietää että on joku jota kiinnostaa kuitenkin.

Jatka noin jos suinkin pystyt ja jaksat.

Toki. Näin on ollut jo 15 vuotta, v. 2012 asti täti oli hyväkuntoinrn ja hyvin omatoiminen ja vierailut oli kivoja kun pystyttiin yhdessä tekemään asioita ja käymään hänen mökillään, mutta ensimmäisestä lonkan murtumasta lähtien hän on tarvinnut enemän apua ja hiipunut. Soittelemme lähes viikottain. Paljon olen tehnyt, aina kun kun voinut (mm. Ollut vastaanottamassa sairaalasta kotiutuessa) ja muistin heiketessä jouduin ottamaan myös laskut ja muut taloudelliset asiat hoitaakseni, asunnon myynnin jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Niinpä. Kotona hyvä maata lattialla lonkka murtuneena pari viikkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kai hänen talossaan on ennen asunut suurempikin perhe. Eli oikeesti mahtuisi. Tai sitten rakennatte siihen lisäosan.

Oletko koskaan asunut sekavan vanhuksen kanssa, hän voi olla hereillä ihan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa? Ei tunnista ympäristöään eikä ihmisiä? Luulee tulleensa ryöstetyksi, elää jossain virtuaali maailmassa ajoittain. Ei tuollaisessa pysty asumaan työssäkäyvä ihminen tai lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.

Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..

Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.

Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Jos minun pitää uhrata joko isäni tai lasteni, puolisoni ja oma elämäni, niin uhraan isäni. Samoin toivon lasteni toimivan kun olen vanha ja/tai sairas.

Ihan mielenkiinnosta. Tätä kommenttia alapeukuttaneet: Tarkoitatteko, että minun ja mieheni pitäisi jättää hyvät työpaikakkamme ja kaunis kotimme pääkaupunkiseudulla. Lasten pitäisi jättää hyvä lukio ja kiva yläaste, kaverit ja harrastukset. Muuttaisimme Kainuuseen keskelle ei mitään. Ei töitä koulutuksillamme, ei lukiota lähellä. Voisimme hoitaa isääni päivittäin. Isä ei missään tapauksessa suostu muuttamaan pois kotoaan.

Olen samaa mieltä. Tuskin isäsi edes haluaisi että niin tekisitte (jos siis on siinä kunnossa että vielä ymmärtää mistä on kyse). Vai kuinka moni oikeasti haluaisi asettaa omat lapsensa tuollaiseen asemaan tullessaan itse vanhaksi? Mä en ainakaan! Oon sanonutkin heille että sitten kun mä en enää ilman apua selviydy heidän PITÄÄ laittaa mut hoitokotiin eikä missään nimessä alkaa itse hoitaa! Pienempi muotoinen apu, esim kaupassa käyttäminen pari kertaa viikossa tai isommassa siivouksessa auttaminen joskus on vielä ok, ja kiva jos viitsivät näin mahdollistaa pidemmän kotona asumisen, mutta suunnilleen siinä alkaa mennä raja. Haluan lapsilleni hyvän elämän enkä sitä että he hoitavat minua oman elämänsä ja varsinkaan lastenlasteni kustannuksella! Huonompi juttu sitten jos noita hoitopaikkoja ei tosiaan saa. Sitten on varmaan parempi kuolla pois. Lasteni vaivoiksi en ainakaan missään tapauksessa halua! En vaikka elo hoitokodissa olisi miten karua vaan! Tosin en sitten tiedä onko järkeä enää siinä kunnossa elää missään ympäristössä. Mitä sellainen elämä enää antaa... No, ehkä mieli muuttuu kun on siinä tilanteessa mutta nyt tuntuu siltä että se ei ole muuta kuin kuoleman odottelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Ohis...tuossa ehkä ajateltiin, että vanhukset muuttaisivat lähemmäs lapsiaan. Tai edes työläästä omakotitalosta keskustaan kerrostaloon parempien palveluiden lähelle.

Laitokseen asumaan löytyy kuitenkin myös halukkaita. Yleensä he ovat yksin asuvia selväjärkisiä, joille on sattunut kotona jokin tapaturma kuten paha kaatuminen (esim lonkkamurtuma). Ovat ehkä joutuneet makaamaan lattialla tuskissaan pitkäänkin ennenkuin on tullut apua. He kaipaavat laitosasumisen tuomaa turvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva vanhus tarvitsee hoitoa ja hoivaa, puolesta tekemistä ja puolesta päättämistä. Apua he josku tarvitsevat selvitäkseen omasta arjestaan.

Puolestaan tekemistä ja päättämistä ei täysjärkinen ihminen tarvitse, sitten onkin hankalampaa kun vanhus ei osaa enää katsoa asioita kuin omalta kannaltaan tai ei muuten ymmärrä, että monet asiat ovat muuttuneet hänen nuoruudestaan. Joskus vaan on pakko nätisti ohjata ja tehdäkin toisin, vaikkei vanhus ymmärtäisikään. Sitten on tietenkin ne vanhukset, usein itse muita hoitaneet, jotka eivät suin surminkaan halua olla vaivoiksi (ja ostaisivat kyllä tarvitsemiaan palveluja jos niihin olisi varaa).

Moni vanheneva ihminen tarvitsee erilaista apua, ei joskus, kuten sanoit, ei kuukausia, vaan vuosikymmeniä, alkaen raskaimmista piha-, siivous- ja  vaatehuollon töistä paperi- ja raha-asioiden hoitoon. Tässä vaiheessa autettava on kuitenkin yleensä henkisesti vierkeä ja voi liikkua kodin ulkopuolella ja muutenkin nauttia eläkepäivistään, no, jos hänellä itsellään ei ole autettavaa perheenjäsentä, esim. puolisoa  huolehdittavana.

Myöhemmin kotonaan asuva(t) saattaa tarvita vuosien ajan päivittäista apua pukeutumisessa ja ainakin joskus peseytymisessä, aterioiden laittoa, siitä huolehtimista, että ateriat myös syödään ja lääkkeet otetaan ajallaan ja tietysti kaikki kotityöt ja asioidenhoito päälle. Siinä vaiheessa kun vanhuksen saa viimein hoitokotiin, tämä on usein jo niin muistisairas, että väittää ettei joku tietty henkilö koskaan käy, vaikka tämä kävisi päivittäin.

Näinhän se usein menee ja tuosta kirjoituksesta kyllä myös välittyy välittäminen. Oikeastaan tuota viimeistä kappaletta lukuunottamatta, mitä tarkoitat sillä. Eikö omaisia tarvita enää siinä vaiheessa kun vanhus ei enää muista käyvätkö he päivittäin tai ei tunne onko kävijä lapsi, lastenlapsi vai joku muu.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta entisenä sairaanhoitajana (myös vanhustenhuollossa työskennelleenä) ja nyt iäkkäitä vanhempiani työn ohessa kotona hoitavana olen miettinyt tuota asiaa paljon. Muistisairaan vanhuksen yksinäisyys ei poistu sillä, että hänen luonaan vieraillaan. Hän unohtaa koko vierailun heti, kun vierailijat lähtevät. Jos hän ei enää tunnista läheisiään, hän kaipaa puolisoaan, tytärtään tai poikaansa silloinkin, kun tämä istuu hänen sänkynsä vieressä, juttelee ja pitää kädestä kiinni. Tämä on aika raastavaa niin vanhukselle kuin omaisillekin ja ymmärrän hyvin, jos omainen alkaa kokea käyntinsä turhaksi. 

Kyllä vanhus melkein aina ymmärtää, että läsnä on joku läheinen ja nauttii siitä, vaikkei muista, onko se tytär vai tyttären tytär.

Ainakin mun kaverin äiti tunsi kaverini loppuun asti, vaikka hiipui Alzheimerin tautiin. Sen sijaan kaverin veljeä ei tunnistanut.

Tärkeä pointti: kaverini kävi siellä lähes päivittäin ja siksi vanhus tunnisti. Veljensä kävi kuukausien välein ja ei tunnistanut.

Eli tunnistamatta muusta johtuu usein liian harvoista käynneistä.

(Alkoi pitää kaverini puolisoa poikanaan)

Vierailija kirjoitti:

Moni asia on muuttunut siitä kun Suomi oli vielä agraarivaltio ja perheet isoja ja sisälsivät vielä isovanhemmatkin.

Nykyään ydinperhe käsitää vain vanhemmat ja lapset.

Moni liitto päättyy eroon ennen pitkää. Siinä on setvimistä lasten huoltajuudenkin kanssa enemmän kuin tarpeeksi.

Ennen naimaton tytär oli ehkä se henkilö, joka huolehti vanhenevista vanhemmista. Ei varmaan ollut kauhean kiitollinen osa olla suvun piirissä se halveksittu vanhapiikatäti, joka palkatta ja uhrautuen hoiti vanhemmat hautaan.

Lääketiede on kehittynyt huimasti ja pidentänyt ihmisten elinikäodotetta. Ennen mummo saattoi lyhistyä navettapolulle infarktin iskiessä 60-70-vuotiaana, nykyään ihmiset elävät yli 90-100 vuotiaiksi laitoksissa. Suurelta osin keinotekoista elämän jatkamista isolla lääkearsenaalilla ja jatkuvalla vanhuksen terveydentilan tarkkailulla.

Yhteiskunta hoidattaa vanhukset mahdollisimman  kustannustehokkaasti. Laitoksiin otetaan vain sellaiset, jotka eivät mitenkään selviä kotihoidossa. Sekä hoivayksiköissä ja kotihoidossa isoa määrää vanhuksia hoitaa minimimiehitys hoitajia. Nykypäivänä hoitajilta edellytetään sitä "vanhapiikaroolia". Olet pienellä palkalla naimississa työsi kanssa. Sinulla on vuoroa kohden 8-10 hoidettavaa. Kotihoidoissa vieläkin enemmän. Yksityissektori on kaikista pahin. Siellä raha ratkaisee kaiken. Huolestettavaa on että päättäjät (jotka ovat vanhustenhoidosta täysin kuutamolla) ajavat nykyään vahvasti sitä suuntausta, että julkinen ja yksityinen laitetaan kilpailemaan rahanteossa keskenään. [/quote

Toivottavasti se eutanasia pilleri saadaan markkinoille pian. En todellakaan halua olla muitten armoilla ja hoidettavana vanhana. Ihan sairasta muutenkin kun vanhuksia pidetään keinotekoisesti hengissä.

Mun mummi ei ihan tarkkaan muistanut kuka olen, mutta tiesi, että olen läheinen. Arveli mua siskokseen. Mutta kun sanoin nimeni, sanoi heti rakkautta äänessään, että rakas lapsenlapseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Ohis...tuossa ehkä ajateltiin, että vanhukset muuttaisivat lähemmäs lapsiaan. Tai edes työläästä omakotitalosta keskustaan kerrostaloon parempien palveluiden lähelle.

Laitokseen asumaan löytyy kuitenkin myös halukkaita. Yleensä he ovat yksin asuvia selväjärkisiä, joille on sattunut kotona jokin tapaturma kuten paha kaatuminen (esim lonkkamurtuma). Ovat ehkä joutuneet makaamaan lattialla tuskissaan pitkäänkin ennenkuin on tullut apua. He kaipaavat laitosasumisen tuomaa turvaa. 

Kyllä eikä kaikki laitosasuminen ole huonoa, hyviäkin paikkoja on. Tätini pääsi erinomaiseen paikkaan jossa on 12 asukasta omissa huoneissaan ja hyvä hoito. Hän on hyvin kiitollinen ja tyytyväinen hoitoonsa.

Meillä kävi niin, että miehen vanhemmat jäivät eläkkeelle, ja muuttivat 250 km päähän uuteen asuntoon. Arjessa vierailu kävi siis melko lailla mahdottomaksi. Sitten kävikin niin, että toinen heistä sairastui, ja tarvitsi jokapäiväistä apua. Mies siskoineen pyysi ja rukoili vanhempia muuttamaan lähemmäs, mutta eivät halunneet. Sairastunut meni nopeasti niin huonoon kuntoon, että ei pärjännyt enää kotona edes vaikka kotihoito kävi useamman kerran joka päivä. On nyt hoitokodissa.

Terveempi osapuoli tarvitsisi myös apua arjessa, mutta ei edelleenkään ole halukas muuttamaan lähemmäs. Hoitokodissa olevan siirtäminen läheisemmälle paikkakunnalle vaikuttaa myös hyvin hankalalta - muutto olisi pitänyt suorittaa kun hän vielä pärjäsi kotona.

Olemme tutkineet mahdollisuuksia muuttaa lähemmäs miehen vanhempia, mutta se on hyvin hankalaa, koska meillä on kummallakin täällä vakityöpaikat ja omistusasunto. Toisella paikkakunnalla ei oikein ole sopivia työpaikkoja tarjolla. Tukiverkkomme on myös täällä. Arjessa on mahdotonta ehtiä 250 km päähän auttamaan ja vierailemaan hoitokodissa, viikonloppuisinkin se on aika rankkaa, kun meillä on kolme alle kouluikäistä lasta, joiden kuljettaminen pitkiä automatkoja on haastavaa. Aika usein jään kotiin lasten kanssa, kun mies käy katsomassa vanhempia, joskus ottaa vanhimman lapsen mukaan.

Omat vanhempani kaipaavat myös apua arjessa, ja jossain vaiheessa pitäisi ne kotityötkin hoitaa, ja välillä olisi mukava jos olisi perheaikaa. Nykyisellään jo tingimme unesta, että saamme kaiken toimimaan. Miehen sisko perheineen on myös kiinni toisten isovanhempien avustamisessa, ja heillä on vielä erityslapsiakin tuomassa lisähaastetta.

Olisimme mielellämme enemmän avuksi miehen vanhemmille, mutta tällä hetkellä se on vaan hyvin vaikeaa. Jos saisi heidät muuttamaan lähemmäs, niin sitten se helpottuisi, mutta ei voi pakottaa aikuisia ihmisiä.

Hoitajille maksetan siitä että hoitavat vanhuksia, joten luulisi homman toimivan ilman valituksia, mutta sen sijaan hoitajat vain kitisee kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Julmuus vanhuksia kohtaan kirjoitti:

Hoidin työni ohella vanhempiani lähes pari vuosikymmentä. Muut läheiset loistivat poissaolollaan.

Elämä palvelutaloissa oli hirvittävää nähtävää. Sitä ei kukaan näe, vain itse hoitajat. Usein käyviä omaisia on niin vähän.

Minkäänlaista valvontaa laitoksissa ei käytännössä ole, vain paperilla.

Valhetta, välinpitämättömyyttä, ammattitaidottomuutta, julmuutta hoitohenkilökunnan ja sos. viranomaisten puolelta loputtomiin asukkaita ja omaisia kohtaan. Välittävistä omaisista ei pidetä, koska he tietävät liikaa.

Media kirjoittanut ongelmista jo 20 vuotta, mutta yksikään poliitikko ei välitä eikä toimittajat kysy heiltä oikeita kysymyksiä.

Näihin laitoksiin voi joutua keski-ikäinenkin sairastuttuaan, sitten saa tietää miltä tuntuu elää ulosteet vaipoissa 12h. Edes - apua-huudot eivät saa hoitajia liikkeelle.

Elämä vankina vankilassa lukkojen takana jonne kukaan ei näe.

0

Hyvähän se on tällaisia kirjoitelle ja yleistellä, kun ei tiedä hoitotyön äärimmäisestä raskaudesta ja musertavasta vastuusta yhtään mitään.

Ruokaa niitä sitten esiin. Ruvetkaa lakkoon paremman ja vanhukselle halvemman hoidon puolesta!

Vanhukset ei voi enää lakkoilla. Te voitte lakkoilla muutakin kuin palkkojenne puolesta.

Me muutimme vanhemmillemme. Tämä on aika rankkaa. Huomaan, että kotihoito luistaa tehtävistään koko ajan sanomalla mulle, että sinä varmaan voitkin hakea tämän puuttuvan lääkkeen, sinä varmaan huolehdit siitä ja tästä asiasta. Ennen he tekivät nämä itse.

Ja minä en ole omaishoitaja. Tulimme tänne vain siksi, että asioiden hoito on lähellä helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta se vasta kummaa on että lopetetaan vanhainkodit ja siirrytään palveluasumiseen missä maksut ovat aivan sairaita.

Kaikki, jotka sitä tarvitsevat, ovat oikeutettuja asumistukeen sekä hoitotukeen/korotettuun hoitotukeen myös tehostetun palveluasumisen piirissä.

Minä olen jo etukäteen murehtinut paljon sitä kuka isäni asioita hoitaa sitten kun hän on vanha. Luulen ettei minusta taida olla siihen. Kun isä ei ole minun ollessani pieni pitänyt minusta huolta vaan jätti minut yksin selviämään äitini kuolemasta ja keskittyi itse ryyppäämään ja sotkemaan raha-asiansa, niin eipä minulla ole mitään kovin suurta intoa isääni hoitaa. Ehkä joidenkin muidenkin kohdalla kyseessä on tällainen välien katkeaminen eikä se vanhus välttämättä näe itse syytä siihen miksi kukaan ei hoida. Ei minunkaan isäni tule koskaan myöntämään omia virheitään eikä näe itsessään mitään vikaa. Omia isovanhempiani hoitaisin oikein mielelläni sitten kun he eivät enää keskenään pärjää sillä he ovat nuoruudessani tarjonneet minulle hyvän ja turvallisen paikan jossa olla ja pitäneet minusta huolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kai hänen talossaan on ennen asunut suurempikin perhe. Eli oikeesti mahtuisi. Tai sitten rakennatte siihen lisäosan.

Et ole tosissasi.