Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että kun saa vauvan niin lakkaa rakastamasta miestään?
31.08.2018 |
Huomasin, että minulle kävi näin. Vauva vei täysin sydämeni. Ja tuntuu, että miestä kohtaan tunnen enää ystävyyttä, jos sitäkään, en ainakaan rakkautta. Mies ei ole tehnyt mitään väärin eikä mitään riitojakaan ole, mutta jotenkin rakkauden tunteet miestä kohtaan kuolivat vauvan myötä. Onko normaalia? Palaako tunteet takaisin joskus?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikille eläinnaaraille täysin luontaista. Pientä jälkeläistä on suojattava uhkilta, joihin myös puoliso kuuluu. Mutta se menee myös ohi, kun lapsi kasvaa.
Rakkaus ei katoa, se on vain vähän aikaa katkolla. Se pitää molempien tiedostaa. Ei kannata tehdä mitään lopullisia ratkaisuja parisuhteelle pikkulapsiaikana.
Puoliso eli vauvan isä = uhka?? Mitä vi**ua?
No sitä vi**ua mikä muussakin luonnossa vallitsee. Ei päästä karhuemo uroskarhua lähelle jos sillä on pentu, vaan ajaa raivokkaasti pois.
Muutaman hassun vuosituhannen kestänyt avioliittojärjestelmä ei ole vielä pyyhkinyt pois miljoonien vuosien evoluutiota. Järki voi sanoa yhtä, mutta hormonit toista.
Kyllä tämä minun kohdallani ainakin pitää paikkansa. Mieheni on aivan mahtava isä ja luotettavin ihminen jonka tunnen, mutta niinpä vain kun vauva syntyi päähäni tuli aivan sairaita ajatuksia siitä voinko jättää vauvaa hänelle hetkeksikään. Se suojeluvietti on aivan eläimellinen ja tulee jostain liskoaivoista. Pystyyhän sitä ihminen onneksi käyttäytymään järkiperusteisesti kun tiedostaa että nyt tapahtuu mielessä jotain kummaa.
Ironista on että olet selvästi itse ollut suurin uhka, niin hatara todellisuudentajusi on ollut tuolloin.
Tuskinpa meistä kumpikaan oli minkäänlainen uhka. Ei ajatukset uhkaa ketään, kunhan pitää suunsa kiinni ja muutenkin tiedostaa ettei ne ole ihan normaaleja.
Tilastollisesti suurin uhka vauvalle on hänen äitinsä.
Niin varmasti. Tilastollisesti kuitenkin vain pientä osaa vauvoista uhkaa yhtään mikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikille eläinnaaraille täysin luontaista. Pientä jälkeläistä on suojattava uhkilta, joihin myös puoliso kuuluu. Mutta se menee myös ohi, kun lapsi kasvaa.
Rakkaus ei katoa, se on vain vähän aikaa katkolla. Se pitää molempien tiedostaa. Ei kannata tehdä mitään lopullisia ratkaisuja parisuhteelle pikkulapsiaikana.
Mulla kävi päinvastoin, rakastin miestä vielä enemmän. Olenko siis epäluonnollinen?
Minulla kävi samoin. Rakastan miestäni enemmän ja tunnen vihdoin olevani jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti jos saisit tietää, että miehesi kertoisi tuolla, että lakkasi rakastamasta sinua lapsen saannin jälkeen. Miettisit, että mikä törkeä sika.
No miehellä ei synntyksen hormonit vaikuta asiaan.
Hormonit syntyvät aivoista tunteiden mukaan ja luovat uusia tunteita. Miehelle on ihan luontaista kuvottua "vanhasta naisesta" jonka on saanut valloitettua, maha roikkuu jne. Täysin luontaista, että mies kiihottuu äitinaisen sijaan uudesta nuorikosta. Mutta tätähän te naiset ette hyväksy, vain ne luontaiset muutokset jotka naisessa tapahtuu. Ne ovat hyväksyttäviä ja ne PITÄÄ hyväksyä. Mies ei saa muuttua!
Uuuh, menipä miehellä tunteisiin. Ota nyt ensi alkuun selvää hormoneista ja miten ne vaikuttavat. Kenelläkään ei hormonitoiminta muutu niin paljon ja niin nopeasti kuin naisella, joka saman vuorokauden aikana muuttuu raskaana olevasta naisesta synnyttäväksi ja synnyttäneeksi, jonka elimistön pitää aloittaa maidontuotanto jälkeisen pitämiseksi hengissä. Se on elimistölle ihan hirveän rasittavaa ja siltä se myös tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
On normaalia ja tunteet palaa taas normaaleiksi ajan kanssa. Esikoisen syntymän jälkeen mies tuntui jotenkin oudolta ja ärsyttävältä. Toisen lapsen syntymän jälkeen esikoinen tuntui taas jollain tavalla ärsyttävältä. Itsekin pohdin silloin noita tunteita kovasti, erityisesti toisen lapsen synnyttyä nuo tunteet esikoista kohtaan yllätti. Molemmissa tapauksissa tunteet palasi normaaleiksi jossain vaiheessa.
Hyvä niin. Mulla on kaveri, joka esikoisen saatuaan alkoi inhota miestään. Ja teki kuitenkin vielä toisen lapsen, ja nyt sekä lasten isä että esikoinen ovat hänestä sietämättömiä ja rakkautta riittää vain kuopukselle. Ovat miehen kanssa nyt eronneet, hyvä niin, se mies ansaitsee normaalilla tunne-elämällä varustetun naisen. Esikoinen vaan säälittää. Onneksi lasten isä osaa rakastaa molempia lapsiaan tasapuolisesti ja lapset on isällään yhtä paljon kuin äidillään.
Valitettavasti esikoislapsi, vaikka hänelle ei koskaan ole suoraan sanottu tätä tilannetta (miehelle kaveri tämän suoraan on sanonut), niin kun sellaisessa ilmapiirissä kasvaa, niin kyllähän se lapsi sen vaistoaa. Ei se lapsen vika ole, mutta se on ärsyttävä kakara, joka hakee huomiota pahalla (kun ei rakkautta ole hyvällä äidiltään saanut 3 ikävuoden jälkeen) ja on jotenkin "tunnekylmä" lapsi.
Tyyppi ei ole niin hyvä kaveri, että voisin/uskaltaisin ihan suoraankaan sanoa... Joskus mietin, tekisinkö lasun. Mutta ei, ei se ole lasta heitteille jättänyt. paitsi nyt tunnepuolella, mutta noin mekaanisella tasolla kaikki on kunnossa.
Aloitus on ihan linjassa muidenkin palstamammojen mielipiteiden kanssa.
Mies on vain välttämätön paha, sen lisäksi että mies tarvitaan siitoskoneeksi ja lompakoksi.
Sääliksi käy heteromiehiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noinhan sen yleensä menee. Jos olisin tämän tiennyt aikanaa, en olisi jälkikasvua hankkinut. Isä on heti koiran jälkeen tärkein henkilö perheessä, sen jälkeen kun on lapsi tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikille eläinnaaraille täysin luontaista. Pientä jälkeläistä on suojattava uhkilta, joihin myös puoliso kuuluu. Mutta se menee myös ohi, kun lapsi kasvaa.
Rakkaus ei katoa, se on vain vähän aikaa katkolla. Se pitää molempien tiedostaa. Ei kannata tehdä mitään lopullisia ratkaisuja parisuhteelle pikkulapsiaikana.
Puoliso eli vauvan isä = uhka?? Mitä vi**ua?
No sitä vi**ua mikä muussakin luonnossa vallitsee. Ei päästä karhuemo uroskarhua lähelle jos sillä on pentu, vaan ajaa raivokkaasti pois.
Muutaman hassun vuosituhannen kestänyt avioliittojärjestelmä ei ole vielä pyyhkinyt pois miljoonien vuosien evoluutiota. Järki voi sanoa yhtä, mutta hormonit toista.
Kyllä tämä minun kohdallani ainakin pitää paikkansa. Mieheni on aivan mahtava isä ja luotettavin ihminen jonka tunnen, mutta niinpä vain kun vauva syntyi päähäni tuli aivan sairaita ajatuksia siitä voinko jättää vauvaa hänelle hetkeksikään. Se suojeluvietti on aivan eläimellinen ja tulee jostain liskoaivoista. Pystyyhän sitä ihminen onneksi käyttäytymään järkiperusteisesti kun tiedostaa että nyt tapahtuu mielessä jotain kummaa.
Ironista on että olet selvästi itse ollut suurin uhka, niin hatara todellisuudentajusi on ollut tuolloin.
Tuskinpa meistä kumpikaan oli minkäänlainen uhka. Ei ajatukset uhkaa ketään, kunhan pitää suunsa kiinni ja muutenkin tiedostaa ettei ne ole ihan normaaleja.
Tilastollisesti suurin uhka vauvalle on hänen äitinsä.
Niin varmasti. Tilastollisesti kuitenkin vain pientä osaa vauvoista uhkaa yhtään mikään.
Jep. Tilastollisestikin hyvin harva mies raiskaa ja harva nainen on raiskattu, mutta silti tuosta asiasta puhutaan lähes jatkuvasti ja siihen sävyyn kuin kaikki miehet ja pojat olisivat potentiaalisia raiskaajien alkuja. Naiset ovat sitä mieltä, että kyllä asiasta pitää puhua ja tiedottaa! Naisten ja tyttöjen on hyvä tietää mitä kannattaa tehdä ja miten välttyä raiskaamiselta. Mutta siitä miten vauvaa voisi suojella mahdollisesti vaaralliselta äidiltä, siitä ei saa puhua! Ei tarvitse eikä kannata!
Kyllä meille ainakin neuvolassa on annettu "älä ravistele vauvaa" -lappu ja on tehty testi synnytyksen jälkeisen masennuksen varalle ja muutenkin annettu tukea ja ohjeistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat erittäin lapselliselta naiselta kun tällaisia kyselet. Teineillä ne tunteet heittelee.
No, pian se huomataan.
Raskausaikana tunnen rakastavani miestäni yhä enemmän, mutta toisaalta myös "mokat" särähtävät lujemmin korvaan. Ehkä juuri siksi, että alkaa vaistomaisesti suojella sisällä kasvavaa vauvaa.
Luulen kuitenkin lapsen syntymän vahvistavan meitä perheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä naiselta loppui tunteet vauvojen jälkeen. Mutta eiköhän ne vielä palaa kun vuodet vierivät :)
M29
Vierailija kirjoitti:
Noinhan sen yleensä menee. Jos olisin tämän tiennyt aikanaa, en olisi jälkikasvua hankkinut. Isä on heti koiran jälkeen tärkein henkilö perheessä, sen jälkeen kun on lapsi tullut.
Olen pahoillani, että sulla on huono liitto. Älä kuitenkaan yleistä kokemaasi. Joidenkin mukaan pariskunnat ovat onnettomimmillaan lasten synnyttyä ja onnellisimmillaan näiden muutettua pois kotoa. Meillä meni juuri näin. Osallistu tasaveroisena aikuisena perhearkeen (kyllä, se on paitsi onnellista, myös tylsää ja raskasta) ja kas, parisuhde toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne hormonit vaan väkisin vaikuttaa. Minulla romanttiset tunteet miestä kohtaan heräsivät vasta kun imetys loppui ja kk-kierto käynnistyi. Toki hän oli tärkeä minulle, mutta olisin ihan hyvin voinut sanoa etten rakasta :( turha sitä on moralisoida, en sitä itse valinnut.
Meilläkään muija ei ole tehnyt mitään muuta kuin kiukunnut ja yrittänyt päästä minusta eroon.
Nyt ilmoitti että muuttaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläkään muija ei ole tehnyt mitään muuta kuin kiukunnut ja yrittänyt päästä minusta eroon.
Nyt ilmoitti että muuttaa pois.
5vuotta tätä kestänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat erittäin lapselliselta naiselta kun tällaisia kyselet. Teineillä ne tunteet heittelee.
Teinit antaa tunteiden viedä. Yhden hetken tunnetta tärkeämpi onkin teko, eli miten käsittelee tunnetta, tässä tapauksessa miten käyttäytyy aviomiestä kohtaan, jota on jotenkin käsittämättömästi lakannut rakastamasta, ilman varsinaista syytä. (Paitsi hormonit.)
Siksi todellinen parisuhderakkaus onkin valinta, eikä tunne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa kamalasti sanottu ap.
Tottakai rakkaus vauvaan on iso tunne. Mutta kyllä sydämessä luulisi olevan tilaa molemmille. Toivottavasti miehesi ei saa tietää miten vähän häntä arvostat 😑
Tuli ihan sääli sun miestä.Kyllä minä miestäni arvostan. Puhuin rakkauden tunteen katoamisesta, en siitä että en arvostaisi häntä.
Ap.
Älä jauha paskaa. Taitaa ihmiset olla pelkkiä esineitä ja välineitä sinulle.
Ei nämä ilmiöt ole riippuvaisia siitä hyväksytäänkö niitä vai ei, joten en ymmärrä tuota vihamielistä asennettasi ja haluasi loukata. Jos oma mieheni on kokenut jotain tuollaista ja silti pysynyt minun kanssani niin arvostan häntä vain entistä enemmän.