Minä."tyydyin" vaimooni, onko siinä jotain väärää?

Ihan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Oletko tehnyt galluppia ystäviesi kesken, kuinka moni on kokenut/kokee huumaa? 

Eniten katkeroittaa isot täyttymättömät odotukset, jos odotat ja haluat huumaa etkä saa, tulee paha mieli. Sitten on järki-ihmisiä, jotka ymmärtävät, että iso huuma ei ole suhteen tärkein tai edes lähes tärkein tekijä. Jos et odotakaan isoa huumaa, et pety vaan voit olla tyytyväinen.

Minulle tärkeintä on hyvä ja toimiva yhteinen arki, mutta totta kai suhteen alussa se ihastumisen tunnekin oli mahtava. En koe kokeneeni isoa huumaa, mutta en sellaista haihattelekaan.

Nim.merk. Onnellinen

Kyllä tuo on henkinen kuolema ennemminkin kuin ”onni”. Suo anteeksi. Kauhea elämä, kauhea asenne elämän tärkeimpään asiaan.

Ihan oikeasti väität, että onnelliseksi itseään sanova (joka olin minä) ei ole onnellinen :D Taidat itse vain olla katkera kun et ole näin onnellinen ;) Mulla on ihana elämä, usko tai älä <3 Avarra vähän mieltäsi, suosittelen! Ja vähän vähemmän niitä Harlekiinejä ensi viikolla, jooko ;)

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla miehillä on valitettavasti ongelmia tunne-elämässä. Huonoa itseluottamusta, eikä osata olla miehiä.

( ei kaikilla )

Lisäksi suurimmalta osin naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta henkinen ja fyysinen on erittäin korkealla tasolla verrattuna muihin maihin. Tämäkin kertoo paljon

Luulevat että seurustelun/alkuhuuman "sokeus" kantaa ja tuo automaattisesti illua ja naisen halukkuutta vaikka mitään oikeita tunteita / tekoja kumppania kohtaan ei ole. Naisella on silloin kumppani joka ei oikeasti rakasta tai vähät välittää toisesta.

Niin. Kyllähän suomalaiset naiset ovat hyviä ottamaan pois miehen hyvän itseluottamuksen. Itsekin en mieluusti mene suomalaiselle naiselle juttelemaan kun ei sitä tiedä etukäteen mikä kusipäämulkku akka on kyseessä. Tämä vaikka omassa ulkonäössä ei ole vikaa ja ihan hyvännäköisiä tyttökavereita minulla on ollut. Ulkomaalaisille naisille nykyisin teen aloitteet.

Voitte tyytyä noihin väkivaltaisiin psykopaatti raneihin. Ne kun eivät lannistu vaikka saavat vähän huonoa kohtelua osakseen.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla miehillä on valitettavasti ongelmia tunne-elämässä. Huonoa itseluottamusta, eikä osata olla miehiä.

( ei kaikilla )

Lisäksi suurimmalta osin naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta henkinen ja fyysinen on erittäin korkealla tasolla verrattuna muihin maihin. Tämäkin kertoo paljon

Luulevat että seurustelun/alkuhuuman "sokeus" kantaa ja tuo automaattisesti illua ja naisen halukkuutta vaikka mitään oikeita tunteita / tekoja kumppania kohtaan ei ole. Naisella on silloin kumppani joka ei oikeasti rakasta tai vähät välittää toisesta.

Niin käsittämättömän monella miehellä on käsitys, että heille *kuuluu* joku täydellinen tiukkapeppuinen supermissi, joka on itsenäinen ja rikas mutta samalla täysin tämän alfauroon pauloissa. Sitten kun tällaista täydellisyyttä ei tulekaan vastaan, "tyydytään" johonkin tavikseen ja selän takan valitellaan ja katkeroidutaan, koslka se Miss Täydellinen ei nyt vielä tullut vastaan. ja vaikka tulisikin, sen rakkauden täytyy olla just sellaista mikä miehelle *kuuluu*, eli täydellistä satukirjarakkautta, koska muutenhan mies joutuu taas "tyytymään".

Onneksi fiksuja ja normaaleitakin miehiä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekki olen "tyytynyt". En sen takia etten olisi saanut vaan sen takia että kun valitsin lapsilleni äitiä oli eri asiat tärkeitä kuin ne intohimoa aiheuttavat asiat. En kadu yhtään. On toimiva ja onnellinen perhe. Rakastan toki mutta en ehkä samallalailla.

Samalla lailla kuin _mitä_?

Kuin sitä jota kohtaan oli suuria tunteita, mutta olisi ollut huono äiti. Tai ainakin erillainen jota toivon omille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Venetsualaiset mallit ja missit on kaikki leikeltyjä, siellä se on enemmän sääntö kuin poikkeus, eivät pidä yhtään outona sitä että nuoret tytö käy korjauttamassa itsensä kauniiksi.

Eipä siellä viimeiseen 10 vuoteen tavisporukalla ole ollut varaa leikellä itseään. Brasseja ne niitten kirurgit nykyisin palvelee.

Vierailija kirjoitti:

Itsekki olen "tyytynyt". En sen takia etten olisi saanut vaan sen takia että kun valitsin lapsilleni äitiä oli eri asiat tärkeitä kuin ne intohimoa aiheuttavat asiat. En kadu yhtään. On toimiva ja onnellinen perhe. Rakastan toki mutta en ehkä samallalailla.

Selitä mulle tämä. Miksi valitsit lapsillesi äitiä etkä itsellesi loppuelämän kumppania? Miksi se ihminen joka olisi sinulle ollut se oikea ei olisi kelvannut lastesi äidiksi? Vai oliko se unelmakumppani sittenkin vain joku kiiltokuva jota ei ole olemassakaan mutta ulkonäön ym. asioiden vuoksi kuvittelet että tälläistä ihmistä rakastaisit enenmmän ja syvemmin? Oliko ne sun intohimoa tuottavat asiat jotain tosi pervoa? Miten selität sen että myös maailman kauneinpia ja seksikkäimpiä naisia puolisot pettää ja jättää? Onko niin ettei se ulkonäkö riitäkään tuomaan sitä syvää rakkautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla ihan maan tapa joten kaikkihan me oltaisiin syyllyisiä siihen jos siinä olisi jotain väärää. Suomalaiset naiset kun ovat mitä ovat. Melkein kaikilla on ihan kauhea ilkeä luonne ja isolla osalla on mt-ongelmia nykyisin (vrt tämä palsta). Ja moniko niistä näyttää joltakin venetsuelalaiselta missiltä? Aivan. Taitaapi olla tasan nolla prossaa.

Eksälleni on ihan hirveä mysteeri, että jätin hänet ja olin mielummin ilman miestä kuin hänen kanssaan. Hän oli myös vihainen siitä, että jotkut toiset miehet osoittivat kiinnostusta minua kohtaan. 

Ehkä hän, kuten sinäkään, ette voi tajuta, että siitä huolimatta, että emme ole venezuelalaisia missejä, joku saattaa haluta meidät ihan oikeasti rakkaussuhteeseen. 

Tämä onkin suomimiehelle paha pala. Kuten sekin, että missään olosuhteissa venezuelalainen missi ei edes kusisi heihin päin. Taikinanaamat.

Aika outoa sitten että sain tinderissä paljon mätchejä heiltä. Ihan missitasoisiakin oli joukossa. Valitettavasti sinne ei noin vain pääse kyläilemään.

Pakko kai jatkaa samaa rataa kun ennenkin eli feikkaan että haluan rakkaussuhteen suomalaisen naisen kanssa jotta saisin pildee.

Venetsuelassa talous on romahtanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja sieltä lähtee 5000 ihmistä päivässä pak#olaiseksi naapurimaita kohti. Kyllähän matkalippu sieltä pois naisille kelpaa. Eikun kaikki nyt kokeilemaan onneaan.

Juupa juu. Montakohan minuuttia siellä menee että suomalaiselta perus-pekalta on otettu kaikki pois paitsi sen likaiset alkkarit. Hyvä jos on siellä hengissä vielä viikon kuluttua.

Parempi mennä jonnekin kuubaan missä on turvallista ja kaikki naiset halpoja huoria. Nuorta kaunista pillua saa 5-10 eurolla. Ovat paljon kauniimpia kuin suomalaiset vaikka nekään eivät vedä vertoja venetsuelalaisille.

Tulevat myös suomeen mielellään jos tuo huo ra menneisyys ei haittaa.

Ketä nyt sellainen haittaisi? Suomalaista taikinanaamaista paskaraita-alkkarimiestäkö joka tyytyy äitiinsäkin jos sikseen ottaa.

Hahah. Tunnenkin just yhden sellaisen miehen pk seudulla. Sillä on tummaihoinen kuubamuija jolla on jutut kuin pahimmalla pubiruusulla. Ukko ei näköjään osannut ollenkaan espanjaa kun sen akan jutut meni siltä ohi.

Kuulemma pettää sitä ukkoaan pk seudulla asuvien kuubalaisten miesten kanssa.

Ei kyllä kannata ottaa kuubasta vaimoa tai olla niitten kanssa edes missään tekemisissä. Itse kävin kerran ja se riitti kun tuli ilmi että kaikki olivat hu oria siellä. Ihan sairas paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minusta on kyllä väärin antaa kuvaa että rakastaa toista jos näin ei ole, myös itseäkin kohtaan. Miksi esittää, kun voisi saada oikeaakin rakkautta?

Ei kukaan varmaan tyytyisi kehenkään, jos sitä oikeaa olisi niin helppo löytää. Päässäni pyörii edelleen yksi mies, jota tuskin voisin koskaan saada.

A: et voi tietää saisitko kun et ole yrittänyt

B: et voi tietää minkälainen hän oikeasti arjessa olisi, tekisikö kotityöt, olisiko seksi mahtavaa, hoitaisiko lapsiaan, kohtelisiko sinua kauniisti ja kunnioittavasti vielä 20 vuoden päästä, joten se toinen mies on vain haavekuva jostai mitä voisi olla, eikä todennäköisesti olisi sitä oikeasti mitä kuvittelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla miehillä on valitettavasti ongelmia tunne-elämässä. Huonoa itseluottamusta, eikä osata olla miehiä.

( ei kaikilla )

Lisäksi suurimmalta osin naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta henkinen ja fyysinen on erittäin korkealla tasolla verrattuna muihin maihin. Tämäkin kertoo paljon

Luulevat että seurustelun/alkuhuuman "sokeus" kantaa ja tuo automaattisesti illua ja naisen halukkuutta vaikka mitään oikeita tunteita / tekoja kumppania kohtaan ei ole. Naisella on silloin kumppani joka ei oikeasti rakasta tai vähät välittää toisesta.

Niin käsittämättömän monella miehellä on käsitys, että heille *kuuluu* joku täydellinen tiukkapeppuinen supermissi, joka on itsenäinen ja rikas mutta samalla täysin tämän alfauroon pauloissa. Sitten kun tällaista täydellisyyttä ei tulekaan vastaan, "tyydytään" johonkin tavikseen ja selän takan valitellaan ja katkeroidutaan, koslka se Miss Täydellinen ei nyt vielä tullut vastaan. ja vaikka tulisikin, sen rakkauden täytyy olla just sellaista mikä miehelle *kuuluu*, eli täydellistä satukirjarakkautta, koska muutenhan mies joutuu taas "tyytymään".

Onneksi fiksuja ja normaaleitakin miehiä on.

Samanlaisia ne kaikki nuoret naiset ovat jotka ovat edes keskiverron ja siitä paremman näköisiä. Sitten haksahtavat noihin komeisiin pelimiehiin. Eikä sen edes tarvii olla komea jos on ulkkari.

Valitettavasti fiksuja norminaisia ei ole suomessa. En ainakaan tunne yhtäkään.

Vierailija kirjoitti:

Ei parisuhde rakkauksineen näyttäydy samanlaiselta parinkymmenen aviovuoden jälkeen, kun vastanaineena. Varustautukaa tähän armon naiset.

18 vuoden jälkeen rakastan enemmän. Ja kuljetaan edelleen käsikkäin ja kainalokkain. Ja edelleen olen hänelle se spesiaali ja hän minulle.

Ei tuossa nyt varsinaisesti ole mielestäni mitään väärää. Toiset ajattelevat enemmän järjellä parisuhteitakin ja toiset etsivät aina sitä palavaa intohimoa. Minulle oli miehessä tärkeää hyvä työ / ei käytä juurikaan päihteitä / antelias ja rakastava / hyvä isä tuleville lapsille / mielestäni edes jonkun verran viehättävä ja hauska. Löysin tuollaisen miehen ja rakastan häntä kyllä, vaikken mitenkään epätoivoisesti rakastunutkaan.. oli niitä intohimoisiakin rakkauksia, mutta he olivat huonoja miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Oletko tehnyt galluppia ystäviesi kesken, kuinka moni on kokenut/kokee huumaa? 

Eniten katkeroittaa isot täyttymättömät odotukset, jos odotat ja haluat huumaa etkä saa, tulee paha mieli. Sitten on järki-ihmisiä, jotka ymmärtävät, että iso huuma ei ole suhteen tärkein tai edes lähes tärkein tekijä. Jos et odotakaan isoa huumaa, et pety vaan voit olla tyytyväinen.

Minulle tärkeintä on hyvä ja toimiva yhteinen arki, mutta totta kai suhteen alussa se ihastumisen tunnekin oli mahtava. En koe kokeneeni isoa huumaa, mutta en sellaista haihattelekaan.

Nim.merk. Onnellinen

Kyllä tuo on henkinen kuolema ennemminkin kuin ”onni”. Suo anteeksi. Kauhea elämä, kauhea asenne elämän tärkeimpään asiaan.

Ihan oikeasti väität, että onnelliseksi itseään sanova (joka olin minä) ei ole onnellinen :D Taidat itse vain olla katkera kun et ole näin onnellinen ;) Mulla on ihana elämä, usko tai älä <3 Avarra vähän mieltäsi, suosittelen! Ja vähän vähemmän niitä Harlekiinejä ensi viikolla, jooko ;)

Oletko oikeasti sitä mieltä että jos olisit yhdessä ihmisen kanssa jota itse rakastat ihan tosissasi, et olisi onnellisempi kuin nyt kun elät feikkielämää? Kyllä se sun onni on feikkionnea, näytelmää ja teatteria.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa nyt varsinaisesti ole mielestäni mitään väärää. Toiset ajattelevat enemmän järjellä parisuhteitakin ja toiset etsivät aina sitä palavaa intohimoa. Minulle oli miehessä tärkeää hyvä työ / ei käytä juurikaan päihteitä / antelias ja rakastava / hyvä isä tuleville lapsille / mielestäni edes jonkun verran viehättävä ja hauska. Löysin tuollaisen miehen ja rakastan häntä kyllä, vaikken mitenkään epätoivoisesti rakastunutkaan.. oli niitä intohimoisiakin rakkauksia, mutta he olivat huonoja miehiä.

Niin, ne "intohimoiset" rakkaudet taisi olla vain ihastuksia, ei oikeaa rakkautta. Miksi pitäisi rakastaa epätoivoisesti? Eihän se ole rakkautta vaan mielenvikaisuuttta. Rakkaus on syvää niin että se viiltää rinnasta, mutta epätoivoista se ei saa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekki olen "tyytynyt". En sen takia etten olisi saanut vaan sen takia että kun valitsin lapsilleni äitiä oli eri asiat tärkeitä kuin ne intohimoa aiheuttavat asiat. En kadu yhtään. On toimiva ja onnellinen perhe. Rakastan toki mutta en ehkä samallalailla.

Samalla lailla kuin _mitä_?

Kuin sitä jota kohtaan oli suuria tunteita, mutta olisi ollut huono äiti. Tai ainakin erillainen jota toivon omille lapsille.

Ehkä se suuri rakkautesi on mielikuvitusta suurin osin. Miksi et muuten olisi jäänyt hänen luokseen vaan vaihdoit joihinkiin potentiaalisiin lapsiin? Minä ainakin rakastan miestäni niin paljon, etten jättäisi häntä lapsien hankinnan vuoksi. Toki äitikandidaatti on helpompi löytää kuin lapsille isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekki olen "tyytynyt". En sen takia etten olisi saanut vaan sen takia että kun valitsin lapsilleni äitiä oli eri asiat tärkeitä kuin ne intohimoa aiheuttavat asiat. En kadu yhtään. On toimiva ja onnellinen perhe. Rakastan toki mutta en ehkä samallalailla.

Selitä mulle tämä. Miksi valitsit lapsillesi äitiä etkä itsellesi loppuelämän kumppania? Miksi se ihminen joka olisi sinulle ollut se oikea ei olisi kelvannut lastesi äidiksi? Vai oliko se unelmakumppani sittenkin vain joku kiiltokuva jota ei ole olemassakaan mutta ulkonäön ym. asioiden vuoksi kuvittelet että tälläistä ihmistä rakastaisit enenmmän ja syvemmin? Oliko ne sun intohimoa tuottavat asiat jotain tosi pervoa? Miten selität sen että myös maailman kauneinpia ja seksikkäimpiä naisia puolisot pettää ja jättää? Onko niin ettei se ulkonäkö riitäkään tuomaan sitä syvää rakkautta?

Kuvittele että kirjoittaja on nainen joka valitsi ettei perusta perhettä rakastamansa renttumiehen kanssa ja kysy sitten nuo samat kysymykset.

Onks toi tasoteoria joku sellanen, että naisen pitää olla joku silaribarbie että on tasokas? Siis joku keskenkasvuisen pojanklopin unelma, ja niin ettei muilla ole merkitystä?

Tajuan kyllä, että jokaisella on oma ihannemies / ihannenainen ulkonäön suhteen, mutta eikö se pumpattava nukkekin olis ihan hyvä vaihtoehto? Säästää rahaa niin saa tasokkaamman. Ja hiljaisen, oikealla nukella ei ole mitään kummia vaatimuksia eikä se sisusta. Voi sitäkin esitellä kavereille. Kateellisia ovat vaan, kun joku on saanut jonkun kalliin, tasokkaan ja isopovisen naisen joka ei nalkuta mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Oletko tehnyt galluppia ystäviesi kesken, kuinka moni on kokenut/kokee huumaa? 

Eniten katkeroittaa isot täyttymättömät odotukset, jos odotat ja haluat huumaa etkä saa, tulee paha mieli. Sitten on järki-ihmisiä, jotka ymmärtävät, että iso huuma ei ole suhteen tärkein tai edes lähes tärkein tekijä. Jos et odotakaan isoa huumaa, et pety vaan voit olla tyytyväinen.

Minulle tärkeintä on hyvä ja toimiva yhteinen arki, mutta totta kai suhteen alussa se ihastumisen tunnekin oli mahtava. En koe kokeneeni isoa huumaa, mutta en sellaista haihattelekaan.

Nim.merk. Onnellinen

Kyllä tuo on henkinen kuolema ennemminkin kuin ”onni”. Suo anteeksi. Kauhea elämä, kauhea asenne elämän tärkeimpään asiaan.

Ihan oikeasti väität, että onnelliseksi itseään sanova (joka olin minä) ei ole onnellinen :D Taidat itse vain olla katkera kun et ole näin onnellinen ;) Mulla on ihana elämä, usko tai älä <3 Avarra vähän mieltäsi, suosittelen! Ja vähän vähemmän niitä Harlekiinejä ensi viikolla, jooko ;)

Oletko oikeasti sitä mieltä että jos olisit yhdessä ihmisen kanssa jota itse rakastat ihan tosissasi, et olisi onnellisempi kuin nyt kun elät feikkielämää? Kyllä se sun onni on feikkionnea, näytelmää ja teatteria.

Missä kohdassa sanoin etten rakastaisi miestäni ihan tosissaan :O ? Rakastan, todellakin rakastan <3! Mutta ei ollut mitään järjetöntä huumaa, mutta kun en sellaista niin kaipaakaan. Väärin tunnettu? Kaikkien pitäisi ajatella kuten sinä?

Vierailija kirjoitti:

Ei parisuhde rakkauksineen näyttäydy samanlaiselta parinkymmenen aviovuoden jälkeen, kun vastanaineena. Varustautukaa tähän armon naiset.

Onko kukaan niin muka väittänytkään? Oma parisuhteeni on kestänyt yli 30 vuotta. Toki se alkuvaiheen mielettömän rakastumisen huuma on vaihtunut tasaisemmaksi rakastamiseksi. Molemmat olemme monin tavoin muuttuneet ja vanhentuneet, mutta kyllä se alkuperäinen vetovoima on siellä jossakin tallella. En usko, että kokemiemme vastamäkien ja vaikeuksien jälkeen olisimme enää yhdessä, mikäli emme aidosti toisiamme rakastaisi.

" Onko niin ettei se ulkonäkö riitäkään tuomaan sitä syvää rakkautta "

Ei riitä, eikä myöskään hyvään seksiin ja rakasteluun josta nauttii kummatkin. Tai huumorintajua, naurua

Puhumattakaan yhteisestä elämästä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Oletko tehnyt galluppia ystäviesi kesken, kuinka moni on kokenut/kokee huumaa? 

Eniten katkeroittaa isot täyttymättömät odotukset, jos odotat ja haluat huumaa etkä saa, tulee paha mieli. Sitten on järki-ihmisiä, jotka ymmärtävät, että iso huuma ei ole suhteen tärkein tai edes lähes tärkein tekijä. Jos et odotakaan isoa huumaa, et pety vaan voit olla tyytyväinen.

Minulle tärkeintä on hyvä ja toimiva yhteinen arki, mutta totta kai suhteen alussa se ihastumisen tunnekin oli mahtava. En koe kokeneeni isoa huumaa, mutta en sellaista haihattelekaan.

Nim.merk. Onnellinen

Kyllä tuo on henkinen kuolema ennemminkin kuin ”onni”. Suo anteeksi. Kauhea elämä, kauhea asenne elämän tärkeimpään asiaan.

Ihan oikeasti väität, että onnelliseksi itseään sanova (joka olin minä) ei ole onnellinen :D Taidat itse vain olla katkera kun et ole näin onnellinen ;) Mulla on ihana elämä, usko tai älä <3 Avarra vähän mieltäsi, suosittelen! Ja vähän vähemmän niitä Harlekiinejä ensi viikolla, jooko ;)

Oletko oikeasti sitä mieltä että jos olisit yhdessä ihmisen kanssa jota itse rakastat ihan tosissasi, et olisi onnellisempi kuin nyt kun elät feikkielämää? Kyllä se sun onni on feikkionnea, näytelmää ja teatteria.

Kyllä toista voi rakastaa ihan tosissaan, vaikka ei mitään suurta huumaa kokisikaan. Ei se arkinen onni ole mitään feikkiä tai näyttelemistä vain siksi, ettei se ole jotain harlekiinipilvenhattaralta toiselle hyppimistä.

Mielestäni on aika härskiä alkaa analysoimaan täysin tuntemattoman ihmisen parisuhdetta ja onnellisuutta henkiseksi kuolemaksi, kauheaksi elämäksi, feikiksi ja teatteriksi vain siksi, että hänen rakkauselämänsä ja onnellisuutensa ei näyttäydy sinusta riittävän romantiikantäyteiseltä.

-eri