Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista parin vuoden päästä tulla itkemään kun ex on m...kku ja kukaan ei välitä hoitaa kakaraasi.
Provot eivät nyt uppoa :) Tämä ketju on ollut todella hyvästä. Sinulla taitaa itselläsi olla paha mieli jostakin asiasta. Olisi kiva, jos tekisit siitä oman aloituksen etkä purkaisi pahaa mieltäsi tänne fiksujen viestien joukkoon :) - ap
Katsos kun se sinun vauvasi ei ole ihmeellinen kenenkään muun mielestä kuin sinun ja anopin mielestä.
Laita välit poikki anoppiin niin siinäpä hoidat ihmeellisen lapsesi ihan yksin.
Lapsen kasvattamiseen ihmiseksi tarvitaan kylä, epävarmana nuorena äitinä se voi olla kova paikka, hyvä, että siihen kylään kuuluu lasta rakastava isoäiti.
Lasta rakastavan isoäidin tehtävä ei ole tuhota lapsen äidin mielenterveyttä.
Oma anoppi on ollut pahempi kuin hirvittävä. Juuri näitä kuukauden ikäinen vauva saatava yökylään, pusuteltu naamaa, kovaan ääneen huomauteltu kuinka mä hoidan väärin vauvaa, kieltäydytty kutsumaan mua äidiksi ja poikaansa isäksi vauvalle puhuessaan. Hänelle kelpasi kyllä mummu-titteli, kutsui jopa äidiksi itseään. Kävi myös sisustamassa meidän taloa jne muuta mukavaa. Nykyään nähdään pari kertaa vuodessa. Ilman tapaamisiakin pärjäisin.
Mies ei ole vieläkään ihan sinut tilanteen kanssa. Äitinsä on alistanut toista ensimmäisestä henkäyksestään, ja toki anoppi osaa syyllistämällä manipuloida miestäni hyppimään tahtonsa mukaan. Vähitellen miehelle on kasvanut selkäranka. Ei kovin vahva vielä, mutta onnistuu välillä sanomaan äidilleen ei. Ja äidiltään saatuja tehtäviä ei enää ryntää tekemään heti, vaan sitten kun on itselle sopiva hetki.
Mieheni yritti mun ja anopin konfliktissa pitkään pysytellä puolueettomana, eli jäin henkisesti tosi yksin. Mutta kyllä hän on selkeästi valinnut oman perheensä, ei äitinsä puolta.
Mulle ainoa tapa on selvitä on ollut tehdä rajat selväksi anopille. Mua ei haukuta, väheksytä tai mitätöidä. Mua ei tule kukaan haukkumaan mun kotiin. Jos sen tekee, niin sellaisen heitän pihalle, eikä sen jälkeen ole hetkeen tarvetta tulla soittelemaan ovikelloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin anopeilla kilahtaa pahasti, kun nuori tuore äiti saa kokea onnen omasta lapsestaan. Anopit omivat vauvaa. Näyttelevät sitä ylpeinä kuin jotakin pokaalia, heidän synnytyssaavutustaan. He kääntävät poikansa ylpeyden itseensä. Minä olen tehnyt tuon pojan ja tuo poika on tehnyt minut jälleen nuoreksi äidiksi. jotakin noin kieroa siellä saattaa olla takana. Oikea äiti aiheuttaa taas näiden unelmien murskautumisen ja paskan olon, joten häntä voikin työntää pois vaikka potkien.
Onhan se vaikeata nähdä sivusta onnea ja autuutta, jos on itse onneton ja yksinäinen sekä myös hedelmätön ja vanha. Hyvinkin tarpeeton äidiksi enää, kun omat lapsetkin ovat jo olleet aikuisia pitkän aikaa.
Mistä keksit tämän? Kuulostaa niin järkeenkäyvältä, juuri tältä anoppini vaikuttaa! Ihan uskomatonta, itse en ole löytänyt sanoja sille miltä anopin käytös vaikuttaa mutta kuvasit sen täydellisesti. Oma anoppini jopa vastaa kun lapseni huutaa äitiä.
Ai, se puoli vuotias?
Ei, minun lapseni on jo kolme. Eikä sentään puolivuotiaana äitiä huudellut 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista parin vuoden päästä tulla itkemään kun ex on m...kku ja kukaan ei välitä hoitaa kakaraasi.
Provot eivät nyt uppoa :) Tämä ketju on ollut todella hyvästä. Sinulla taitaa itselläsi olla paha mieli jostakin asiasta. Olisi kiva, jos tekisit siitä oman aloituksen etkä purkaisi pahaa mieltäsi tänne fiksujen viestien joukkoon :) - ap
Katsos kun se sinun vauvasi ei ole ihmeellinen kenenkään muun mielestä kuin sinun ja anopin mielestä.
Laita välit poikki anoppiin niin siinäpä hoidat ihmeellisen lapsesi ihan yksin.
Lapsen kasvattamiseen ihmiseksi tarvitaan kylä, epävarmana nuorena äitinä se voi olla kova paikka, hyvä, että siihen kylään kuuluu lasta rakastava isoäiti.Lasta rakastavan isoäidin tehtävä ei ole tuhota lapsen äidin mielenterveyttä.
Oma anoppi on ollut pahempi kuin hirvittävä. Juuri näitä kuukauden ikäinen vauva saatava yökylään, pusuteltu naamaa, kovaan ääneen huomauteltu kuinka mä hoidan väärin vauvaa, kieltäydytty kutsumaan mua äidiksi ja poikaansa isäksi vauvalle puhuessaan. Hänelle kelpasi kyllä mummu-titteli, kutsui jopa äidiksi itseään. Kävi myös sisustamassa meidän taloa jne muuta mukavaa. Nykyään nähdään pari kertaa vuodessa. Ilman tapaamisiakin pärjäisin.
Mies ei ole vieläkään ihan sinut tilanteen kanssa. Äitinsä on alistanut toista ensimmäisestä henkäyksestään, ja toki anoppi osaa syyllistämällä manipuloida miestäni hyppimään tahtonsa mukaan. Vähitellen miehelle on kasvanut selkäranka. Ei kovin vahva vielä, mutta onnistuu välillä sanomaan äidilleen ei. Ja äidiltään saatuja tehtäviä ei enää ryntää tekemään heti, vaan sitten kun on itselle sopiva hetki.
Mieheni yritti mun ja anopin konfliktissa pitkään pysytellä puolueettomana, eli jäin henkisesti tosi yksin. Mutta kyllä hän on selkeästi valinnut oman perheensä, ei äitinsä puolta.
Mulle ainoa tapa on selvitä on ollut tehdä rajat selväksi anopille. Mua ei haukuta, väheksytä tai mitätöidä. Mua ei tule kukaan haukkumaan mun kotiin. Jos sen tekee, niin sellaisen heitän pihalle, eikä sen jälkeen ole hetkeen tarvetta tulla soittelemaan ovikelloa.
Näin meilläkin mennyt. Paitti ettei mies enää mene ollenkaan. Välillä kysyn, että haluaisiko nähdä heitä? Ei. Sai tarpeekseen. Niin muuten minäkin. Ehkä loppuelämäksi.
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
APU todella kelpaisi. Minun ylitseni käveleminen ja minun vanhemmuudelleni nauraminen ei ole apua. Kun mummo haluaa olla äiti, pitääkö se hyväksyä? Ja ainut "apu" mitä on tarjottu on ollut tyyliä "sinä voit leipoa ja siivota niin minä hoidan vauvaa". Vaikka olin silloin kuumeessa.
Voi herrantähden sinä loukkaannut kaikesta. Myös avuntarjouksistakin. Olisiko peiliin katsomisen paikka?
Anopilla kyllä, kun kovasti haluaisi vauvaa hoitaa, ja usuttaa sairasta miniää siivoamaan.
Meillä anoppi tuli yllätyskyläilemään, kun oli ollut tosi rankka yö. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja anoppi törmäsi sisään kun nieleskelin pikaisesta välipalasta viimeisiä. Siinä alkoi hölöttämään jotain, totesin että menen nukkumaan. Siitähän anoppi riemastui, että hänpäs hoitaa. Sanoin että vauva nukkuu, ei tarvita hoitajaa. Alkoi siinä taas päällepäsmäröimään, että kyllähän hän nyt hoitaa. Totesin uudelleen, että menen nukkumaan, marssin makkariin ja vedin oven kiinni. Anoppi vielä useita minuutteja kierteli kehää siinä oven ulkopuolella ennen luovuttamistaan.
Vierailija kirjoitti:
olen itse ollut vastaavassa tilanteessa ja kun anopille sanoi, että käytös loukkaa niin anoppi veti marttyyri vaihteen silmään ja haukkui minut.
Nyt en ole enää anopin kanssa tekemisissä ja parempi näin.
Mieskin lopetti äitinsä näkemisen tuon jälkeen ja anoppi miettii, että mistä hänelle ollaan suututtu.
Mulla samanlainen kokemus. Sanoin anopille että jatkuva mitätöinti ja ilkeily on loukkaavaa. Siinä sit yritti irvistellä edes yhden kyyneleen poskelleen, väitti ettei ole ikinä esim haukkunut mun vanhempia, tai muutenkaan ollut ilkeä. Siihen lisäsi että totuuden saa aina sanoa (anopin mielipide = totuus), ja mä olen ymmärtänyt väärin. Ja ihan hyvää hyvyyttään on esim tuonut meille maton keittiöön. Mä tai mies ei sitä mattoa haluttu...
Eli mun vika kaikki :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät kylästele teillä, mutta aina lähtiessään aikovat viedä vauvan? Jännä.
Käyvät meillä max. kerran kuussa, jos en ole vielä sinä viikkona suorittanut *velvollisuuttani* ajaa vauvan kanssa yht. 100km heille kylästelemään koko päiväksi. Meiltä lähtiessään pyrkivät joka kerta lyömään lukkoon kyläilypäivän heille. "Ja huomenna sitten tulette?" Jos vastaan epävarmasti niin "no ylihuomenna!" äänensävyllä joka tarkoittaa että asia on sovittu.
Tapasivat vauvan meidän luona vauvan ollessa viikon ikäinen. Olin synnytyksestä vielä kipeä ja olisin todella tarvinnut apua kotitöiden kanssa. Sanoivat suurieleisesti ennen tuloaan että auttavat "ihan missä vain". Homma kääntyi niin että he sylittelivät vauvaa ja minä katoin pöytää ja laitoin kahvia. Ei elettäkään auttaakseen missään! Eivät meinanneet lähteä kulumallakaan ja ennen lähtöään anoppi sanoi vauva sylissään: "Me kyllä otettaisiin sinut meille niin mielellämme." Vilkaisu appiukkoon, hermostunut naurahdus ja lisäys "ihan oikeasti".
Vauva herätetty unilta joka IKINEN kerta kun ovat täällä käyneet. Siitä olen suuttunut. Nyt käynnit harvassa kun ovat tottuneet että minä ajan heille, helppoa! Ja mukavampikin kun voi toimia omapäisesti omassa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen itse ollut vastaavassa tilanteessa ja kun anopille sanoi, että käytös loukkaa niin anoppi veti marttyyri vaihteen silmään ja haukkui minut.
Nyt en ole enää anopin kanssa tekemisissä ja parempi näin.
Mieskin lopetti äitinsä näkemisen tuon jälkeen ja anoppi miettii, että mistä hänelle ollaan suututtu.Mulla samanlainen kokemus. Sanoin anopille että jatkuva mitätöinti ja ilkeily on loukkaavaa. Siinä sit yritti irvistellä edes yhden kyyneleen poskelleen, väitti ettei ole ikinä esim haukkunut mun vanhempia, tai muutenkaan ollut ilkeä. Siihen lisäsi että totuuden saa aina sanoa (anopin mielipide = totuus), ja mä olen ymmärtänyt väärin. Ja ihan hyvää hyvyyttään on esim tuonut meille maton keittiöön. Mä tai mies ei sitä mattoa haluttu...
Eli mun vika kaikki :D
Täälläkin täysin sama kokemus! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et itse tunnekuohussa osaa puolustaa tilaasi, voisitko pyytää jotain ystävääsi tulemaan teille ja auttamaan puhumaan asiasta miehellesi? Hän voisi neutraalimpana henkilönä välittää hätäsi miehellesi, jos hän ei sitä sinun puhumana ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle tsemppiä nyt kaikien hyvien ohjeiden kanssa.
Ota lapsi kainaloon ja lähde, koska muu ei näytä auttavan.
Vauvat eivät yökyläile - saati varsinkaan ku*ipäiden luona.
Tuossa tilanteessa panisin miehen valitsemaan äidin ja vaimon välillä. (Aikanaan laitoinkin, vaikka oli paljon lievempi tilanne kyseessä. Valitsi minut :)
Ja todella, sinne omien sukulaisten luo nyt heti turvaan vauvoinesi kasseinesi passeinesi. Olet äitiyslomalla, mikään ei estä.
Voimia sinulle muutoksen toteuttamiseen.
Lapsi on sinun, sinä olet huoltaja ja päätät hänen asioistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani ap:n aloituksen tuli mieleen, että olet kyllä aika herkkä loukkaantumaan ja omistava vauvan suhteen. Vauva on myös miehen ja miesten vanhempien lastenlapsi. Osa myös miehen sukua. Kuulostaa siltä, että sinä haluaisit, että sinulla olisi täysi kontrolli vauvaan. Ei ihme, että yhteentörmäyksiä tulee. Vauva on ihan oma yksilönsä, jolla oikeus tutustua myös miehen puoleiseen sukuun.
Jes arvatenkin itse olet anoppi tai täti miehen puolelta?
Kyllä kuule äidin hyvinvointi ja tunne omasta vanhemmuudesta menee aina kaikkien sukulaisten edelle. Ihan kaikkien.
Lapsi on sekä äidin että isän, vaan ei äidinäidin, isän siskon tai kummin kaiman. Sillä linjalla kannattaa myös miettiä, mitä odottaa suhteesta suvun uuteen tulokkaseen. Vanhemmalla on niin moraalisesti kuin laillisesti täysi oikeus rajoittaa sukulaisten suhteita lapseensa. Niitä terveitä ihmissuhteita kun voi luoda vaikka ystäväperheiden kanssa. Eristäminen suvusta ei tarkoita lähellekään aina eristämistä yhteisöstä. Joskus ilman sukua on parempi olla.
Tästä enempää ei voi ketjua lukea
Miksi joku vanhempi ei antaisi mummon nähdä lasta kerran viikossa. Miksi äiti näin kovasti takertuu ettei siedä mummon viedä lasta pois silmistään? Mikä ihme tässä saa tuntemaan epävarmuutta ja vieraitta vauvasta.
Tämä ei voi olla edes totta
Tässä pari syytä.
1. Mummon tapaamiset noinkin usein ovat liian kuormittavia perheelle.
2. Lapsi sanoo, että mummo on ilkeä, eikä halua tavata mummoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista parin vuoden päästä tulla itkemään kun ex on m...kku ja kukaan ei välitä hoitaa kakaraasi.
Provot eivät nyt uppoa :) Tämä ketju on ollut todella hyvästä. Sinulla taitaa itselläsi olla paha mieli jostakin asiasta. Olisi kiva, jos tekisit siitä oman aloituksen etkä purkaisi pahaa mieltäsi tänne fiksujen viestien joukkoon :) - ap
Katsos kun se sinun vauvasi ei ole ihmeellinen kenenkään muun mielestä kuin sinun ja anopin mielestä.
Laita välit poikki anoppiin niin siinäpä hoidat ihmeellisen lapsesi ihan yksin.
Lapsen kasvattamiseen ihmiseksi tarvitaan kylä, epävarmana nuorena äitinä se voi olla kova paikka, hyvä, että siihen kylään kuuluu lasta rakastava isoäiti.Lasta rakastavan isoäidin tehtävä ei ole tuhota lapsen äidin mielenterveyttä.
Oma anoppi on ollut pahempi kuin hirvittävä. Juuri näitä kuukauden ikäinen vauva saatava yökylään, pusuteltu naamaa, kovaan ääneen huomauteltu kuinka mä hoidan väärin vauvaa, kieltäydytty kutsumaan mua äidiksi ja poikaansa isäksi vauvalle puhuessaan. Hänelle kelpasi kyllä mummu-titteli, kutsui jopa äidiksi itseään. Kävi myös sisustamassa meidän taloa jne muuta mukavaa. Nykyään nähdään pari kertaa vuodessa. Ilman tapaamisiakin pärjäisin.
Mies ei ole vieläkään ihan sinut tilanteen kanssa. Äitinsä on alistanut toista ensimmäisestä henkäyksestään, ja toki anoppi osaa syyllistämällä manipuloida miestäni hyppimään tahtonsa mukaan. Vähitellen miehelle on kasvanut selkäranka. Ei kovin vahva vielä, mutta onnistuu välillä sanomaan äidilleen ei. Ja äidiltään saatuja tehtäviä ei enää ryntää tekemään heti, vaan sitten kun on itselle sopiva hetki.
Mieheni yritti mun ja anopin konfliktissa pitkään pysytellä puolueettomana, eli jäin henkisesti tosi yksin. Mutta kyllä hän on selkeästi valinnut oman perheensä, ei äitinsä puolta.
Mulle ainoa tapa on selvitä on ollut tehdä rajat selväksi anopille. Mua ei haukuta, väheksytä tai mitätöidä. Mua ei tule kukaan haukkumaan mun kotiin. Jos sen tekee, niin sellaisen heitän pihalle, eikä sen jälkeen ole hetkeen tarvetta tulla soittelemaan ovikelloa.
Tuollaisten mammojen pojille on kehittynyt - isänsä mallista vai mistä? - luulo, että konflikti-tilanteessa voisi olla "loukkaamatta" ketään. Moinen nössyily on suora tie jos ei avioeroon niin kunnon pahaan mieleen ja riitoihin vaimon kanssa.
Kun mies voisi sen ongelman ratkaista ja estää pahenemasta yksinkertaisesti osoittamalla äidilleen, että lapsuusajat on ohi, perheeni on nykyisin vaimoni ja lapseni.
Kun jättää sen nuoren vaimonsa tehtäväksi, tämä ei kelpaakaan anopille perheenjäseneksi vaan on se paha Iisebel, joka on vietellyt anopin kullannupun. Maailma olisi niiiin paljon parempi paikka kun ilkeä miniä jotenkin häviäisi olemattomiin.
Meillä mummo kirjaimellisesti kaappasi meidän kuopuksen. Hönen piti mennä viereiseen puistoon keinumaan, lähtikin kaupungille.
Lapsella säännöllinen lääkitys, eikä se tietenkään ollut mukana kun keinumaan olivat menossa.
Monen tunnin jälkeen janoinen, nälkäinen ja köhivä lapsi palautui kotiin. Ja mummo veti hirveet raivarit kun tän jälkeen ei ole saanut olla ollenkaan lapsen kanssa kahden. Eikä kutsua meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kylästele teillä, mutta aina lähtiessään aikovat viedä vauvan? Jännä.
Käyvät meillä max. kerran kuussa, jos en ole vielä sinä viikkona suorittanut *velvollisuuttani* ajaa vauvan kanssa yht. 100km heille kylästelemään koko päiväksi. Meiltä lähtiessään pyrkivät joka kerta lyömään lukkoon kyläilypäivän heille. "Ja huomenna sitten tulette?" Jos vastaan epävarmasti niin "no ylihuomenna!" äänensävyllä joka tarkoittaa että asia on sovittu.
Tapasivat vauvan meidän luona vauvan ollessa viikon ikäinen. Olin synnytyksestä vielä kipeä ja olisin todella tarvinnut apua kotitöiden kanssa. Sanoivat suurieleisesti ennen tuloaan että auttavat "ihan missä vain". Homma kääntyi niin että he sylittelivät vauvaa ja minä katoin pöytää ja laitoin kahvia. Ei elettäkään auttaakseen missään! Eivät meinanneet lähteä kulumallakaan ja ennen lähtöään anoppi sanoi vauva sylissään: "Me kyllä otettaisiin sinut meille niin mielellämme." Vilkaisu appiukkoon, hermostunut naurahdus ja lisäys "ihan oikeasti".
Vauva herätetty unilta joka IKINEN kerta kun ovat täällä käyneet. Siitä olen suuttunut. Nyt käynnit harvassa kun ovat tottuneet että minä ajan heille, helppoa! Ja mukavampikin kun voi toimia omapäisesti omassa kodissa.
Hullu anoppi - ja sanon tämän ihan anoppina.
Tuommoiselle anopille voisi viedä lahjaksi kissanpennun (vaikken eläinyllätyslahjoja muutoin hyväksykään), jos tykästyisi siihen.
En tajua ollenkaan, että ap ajaa 100km päivässä anoppilaan lähes joka viikko. Miksi ihmeessä? Mun veli ei ole käynyt kahteen vuoteen mun luona 10km päässä kun lapsensa ei viihdy autossa. Tai tulevat julkisilla mieluummin vaikka matka on tosi paljon hankalampi, koska lapsi ei ihan oikeasti viihdy autossa yhtään. Saat lainata selitystä.
Aloitukseen on koottu kaikki viimeaikaisissa keskusteluketjuissa olleet asiat kariesta myöten. Ei uskottava.
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Ja mieskin voi samalla vähän kuulostella omia tuntemuksiaan. Haluaako olla äidin kultapoju vai ehkä oikea perheenisä ja aviomies...
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Ellei äitinsä ole miehelle tärkeämpi kuin vaimonsa ja vauvansa...
Alue: Aihe vapaa
Tartun nyt tähän, kun niin kauniisti tuot itseäsi tykö. Kiitän myös mitä vuolaimmin, että yhdistät minut teiniäiteihin, Ihan niin nuori en kuitenkaan ole äidiksi tultuani ollut. Suoritin tietenkin ensialkuun, sillä sen mallin olin oppinut, mutta järki pisti asioita sovellettavaksi ja lapsen ollessa taapero oli jo suorittamiset takana olevaa elämää. Nykyäidit osaavat kasvattaa lastaan henkistä hyvinvointia tukien. Ei siihen koko kylää tarvita, varsinkaan mitään viiripäitä. Muutama lämmin lähipiirin ihminen riittää. En ole yksinhuoltaja enkä eronnut, mutta ei se aina ole merkki epäonnistumisesta, vaikka sitä ehkä haitkin. Elämässä täytyy osata kehittyä ihmisenä.