Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Kannattaa opetella tulemaan toimeen appivanhempien kanssa. Jos et opettele tulemaan toimeen, niin miehesi ottaa sinusta eron ja tekee uudet lapset, jotka vie sitten appivanhemmillensa. Et saa elämässä kaikkea. Et esimerkiksi voi valita appivanhempiasi. Voit tehdä tilanteen vaikeaksi kaikille, tai sitten tulla toimeen tilanteen kanssa. Ei näissä asioissa ole koskaan yhtä ihmistä, joka olisi absoluuttisen oikeassa, tai jos haet haukkumistukea tältä palstalta, niin pidä mielessä, että 70% täällä olevista ihmisitä ovat itse eronneet. Eroperhe on siis Suomessa 70% ratkaisu kaikkeen. Itse näkisin asian niin, että kasva ja kehity. Vaikka koko konkkaronkan ohitse, mikä sinua estää. Tyrkkään vauva appivanhempien syliin, pyydä lasi viiniä ja laita musiikki soimaan. Rentoudu.

hjälp kirjoitti:

Kun mies tulee töistä loppuviikosta, kerron että nyt on sellaisen keskustelun paikka jonka aikana hän ei poistu paikalta ( niin kuin yleensä mikäli puhun mitään negatiivissävytteistä hänen vanhemmistaan) vaan kuuntelee minun asiani loppuun asti. Että olen nyt siinä pisteessä että vaikka rakastan häntä, en enää pysty tasapainoilemaan äitiyteni ja hänen vanhempiensa kanssa. Vauva alkanut tuntumaan vieraalta, minä joudun muistuttamalla muistuttamaan itseäni että olen vauvan äiti. Annan vaihtoehdoiksi tilanteen korjaantumisen hänen aloitteestaan eli täyskäännöksen toiminnassa vanhempiensa suhteen. Joko säästää minua mielipahalta tai sitten äitiään - kompromissi ei enää onnistu. Aion kertoa etten ole unohtanut miten hän ei ole kyennyt puolustamaan minua ja äitiyttäni. Toinen vaihtoehto on perheneuvola, perusteellinen tilanteen läpikäyminen ja miehen äitisuhteen työstäminen siellä. Kolmas vaihtoehto on ero, vaikka se särkisi sydämeni. (Ihan oikeasti :( ) 

Hyvä ihminen

HAE APUA TUOHON OMAAN AHDISTUNEISUUTESI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

SE on lapselle kaikkein tuhoisinta. Se että olet pettynyt mieheesi ja hänen vanhempiinsa ei ole tässä se akuutein asia, vaan se, että lapsen äidillä olisi pälli kunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa opetella tulemaan toimeen appivanhempien kanssa. Jos et opettele tulemaan toimeen, niin miehesi ottaa sinusta eron ja tekee uudet lapset, jotka vie sitten appivanhemmillensa. Et saa elämässä kaikkea. Et esimerkiksi voi valita appivanhempiasi. Voit tehdä tilanteen vaikeaksi kaikille, tai sitten tulla toimeen tilanteen kanssa. Ei näissä asioissa ole koskaan yhtä ihmistä, joka olisi absoluuttisen oikeassa, tai jos haet haukkumistukea tältä palstalta, niin pidä mielessä, että 70% täällä olevista ihmisitä ovat itse eronneet. Eroperhe on siis Suomessa 70% ratkaisu kaikkeen. Itse näkisin asian niin, että kasva ja kehity. Vaikka koko konkkaronkan ohitse, mikä sinua estää. Tyrkkään vauva appivanhempien syliin, pyydä lasi viiniä ja laita musiikki soimaan. Rentoudu.

Tuossa tiivistyy jonkinmoinen sairaus varmaan. Ainakin kommenttisi paljastaa sinusta itsestäsi aika paljon. Kellekkään ei nykypäivänä enää mene tuollaiset uhkailut ytimiin, ellei sitten ole tosi poljettu raunio jo entuudestaan. Mutta sekin kertoo vain sinusta. Mies ei ole automaattisesti samaa mieltä kuin oma äiti. Mies suojelee lastaan ja vaimoaan. Oma äiti alkaa jo olemaan aikalailla tarpeeton koko kuviossa. Syrjään työnnetty ryppyinen rusina. Siis sinä siellä.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa opetella tulemaan toimeen appivanhempien kanssa. Jos et opettele tulemaan toimeen, niin miehesi ottaa sinusta eron ja tekee uudet lapset, jotka vie sitten appivanhemmillensa. Et saa elämässä kaikkea. Et esimerkiksi voi valita appivanhempiasi. Voit tehdä tilanteen vaikeaksi kaikille, tai sitten tulla toimeen tilanteen kanssa. Ei näissä asioissa ole koskaan yhtä ihmistä, joka olisi absoluuttisen oikeassa, tai jos haet haukkumistukea tältä palstalta, niin pidä mielessä, että 70% täällä olevista ihmisitä ovat itse eronneet. Eroperhe on siis Suomessa 70% ratkaisu kaikkeen. Itse näkisin asian niin, että kasva ja kehity. Vaikka koko konkkaronkan ohitse, mikä sinua estää. Tyrkkään vauva appivanhempien syliin, pyydä lasi viiniä ja laita musiikki soimaan. Rentoudu.

No höpsistä vaan. Ei se mies mitenkään välttämättä perheestään eroa, ennemmin kahjosta vanhemmistaan. Eikä riitaan aina tarvita kahta, joskus sen saa yksikin kohtuuton olio aikaan. SE taas tuhoaa perhe-elämän kyllä, jos ei vedetä rajoja vaan annetaan ulkopuolisten sekaantua liikaa.

Otsikosta jäi kirjaamatta, että AP on myöskin täysi tossu. Sovitte hyvin yhteen miehenne kanssa. Melkoista lässytystä taas koko avaus.

Surullista, että kaikki lisääntymään pystyvät saavat niin tehdä. Käy sääliksi lasta. Taas tulee uusi curling uhri.

Voimia. Meillä hyvin samantyyppistä, tosin anoppi on liittoutunut tytärtensä kanssa. En saanut itkeviä vauvoja takaisin keneltäkään heistä, 2 kk ikäisille vauvoille syötettiin salaa karkkia ja keksiä ja hihiteltiin että ehdittiinpäs antaa ennen kuin ilkeä äiti kieltää. Anoppi valjasti etenkin temperamenttisemman tyttärensä hoitamaan asioitaan, tämä käly ajoi kerran ennen joulua meille ja huusi olohuoneessa naama punaisena miten pilaamme koko miehen puolen joulun, kun emme vastasyntyneiden kaksosten kanssa lähteneet aatoksi 300 km päähän anoppilaan. (Tämä oli sentään yhteinen päätös mieheni kanssa.) Meillä ei voinut kokoontua koska se ei ole heidän perinteensä. Mieheni katsoi tunteenpurkausta alistuneena vierestä, hyvä ettei itkua vääntänyt. Normaali mies olisi heittänyt siskonsa ulos niskaperseotteella mutta minulla on hiiri, joka ei saa pahoittaa kenenkään mieltä.

Seuraavana vuonna mies vain otti taaperomme ja lähti jouluksi lapsuudenkotiinsa koska "minä pilaan sekä heidän sukunsa että lasteni joulun".  Minä en myöskään osannut järjestää miehelle samanlaista joulua kuin äitinsä. Hän työnsi minut fyysisesti pois kun seisoin oven edessä huutaen, että sinä et vie lapsia ilman lupaani. Hän vei. En voinut lasten edessä ruveta estämään lähtlöä väkivalloinkaan. Romahdin lattialle itkemään ja mietin jo itsemurhaa, jota en kuitenkaan onneksi tehnyt.

Vuosien tappelun jälkeen anoppi on väistynyt, myös ikä on tehnyt tehtävänsä. Kälyni ovat luovuttaneet, he ovat selvästi loukkaantuneet ja omakin elämänsä työllistää avioeroineen, lastensa mielenterveysongelmien, käytöshäiriöiden ym. takia. Tilalle on tullut hirvittävä kateus. Se on jatkuvaa piikittelyä koulutuksestani, väheksymistä, silkkaa ilkeyttä, lastemme epäsuoraa haukkumista.  Monen suht hyvän vuoden jälkeen mies on nyt viettänyt kaikki lomansa auttaen vanhenevia vanhempiaan jotka ottavat toki tilanteesta kaiken irti. Seuraava parisuhdetaistelumme tulee varmasti koskemaan sitä, onko hänen perheensä minä ja lapset vai omat vanhemmat. Sisaret eivät vanhempia auta, vaan se on luonnollisesti tämän nysväveljen tehtävä.

En tiedä miksi olemme enää yhdessä.

147 jatkaa. Kaikki joulut ennen lapsia vietimme anoppilassa, itse pääsin oman vanhan isäni luo vasta välipäivinä koska painostus läsnäolosta oli niin kova. Kälyt riitelivät puolisoidensa kanssa, anoppi oli valmisteluineen hermoraunio joka ei kuitenkaan huolinut minkäänlaista apua, ja ruuan jälkeen alkoi juominen. En itse käytä alkoholia enkä viihdy viinanhuuruisten ihmisten kanssa joiden tunteet seilaavat laidasta laitaan. Juomattomuuteni oli tietysti suuri ongelma, anoppi otti minut kerran ihan puhutteluun, että ymmärränkö minkälaiseen vaaraan asetan lapseni. Jos he eivät näe äidin ottavan alkoa, villiintyvät he täysin tullessaan teini-ikään ja alkavat käyttää myös huumeita. Anopista tuntui niin pahalta että lapsenlapset kuolevat nuorena ajattelemattoman äitinsä takia. :( Tilanne on tällä hetkellä se, että hänen oman rakkaan tyttärensä poika on 17-vuotias sekakäyttäjä ja ollut psyk. akuuttiosastolla muutamaan otteeseen. Toinen on tällä hetkellä sijoitettuna. Ja minä olen se huono äiti jota nämä haaskalinnut kilpaa nokkivat.

Huh.. en kyllä kattois sekuntiakaan tuommoista :( mulla nyt myös kuopus puoli vuotta ja esikoinen 2v4kk. Muistan miten kiinni olin silloin kans, kun eka vauva syntyi (Ja nyt toki myös tokan kohdalla, esim ei tulis mieleenkään laittaa vauvaa yökylään tms Vielä:D ja ihan mahdottomuus imetyksen vuoksikin).

Mutta muistan, kun esikoisen kanssa kävin ekoja kertoja kerhossa, hän oli niin puolivuotias ja kerhotäti sanoi , että voi hoitaa vauvaa sen aikaa, että voin rauhassa kahvit juoda. No olin toki iloinen, mutta auta armias kun olin kahvin kaatanut ja vauva ja kerhotäti oli häipynyt mun mäköpiiristä! Ai tajuton sitä ärsyyntymisen ja paniikin valtaa ("entä jos se kaappasi mun vauvan tms.). No siinä ei kyllä voinut remtoutuneena kahvilaan juoda !). Onneksi tulivat takaisin, ennen kuin kerkesin lähteä etsimään, ois täti varmaan ihmetellyt:D oli käynyt siis vain kahvion kokin kans juttelemassa vauvaa sylissä pitäen.

Mutta siis mun pointti, että se on varmastu ihan luonto hoitanut sen äidinvaisto, leijonaemo niin, että kannattaa vaan muiden kuunnella sitä äitiä, varsinkin jos on vasta synnyttänyt ja hormonit pinnassa vielä jne. Kyllä ovat sun anoppilan väki nyt röyhkeitö, ja miehesi kyllä varsinainen tössykkä! Mutta muistan, että kyllä munkin rajoja on yritetty polkea varsinkin kun esikoisen sain, nyt ehkä jo vähän osataan kunnioittaa kun on toinen lapsikin :D ;) (Siis ehkä oon antanut ymmärtää, että kannattaa vaan mennä mun tahdilla). Ja siis toki saa muut myös vauvaa hoitaa, sehän on ijanaa <3 Mutta esim ruokahommissa kysytään multa eka (saako antaa karkkia esikoiselle tms ).

Minun sukulaiseni on lyttääviä ja rajattomia. Siskoni on omaksunut tyylin jossa hän on aina hyvis ja jos lapsia tarvitsee kieltää, lähettää heidät minun luokseni, että minä kiellän. Näin hän on aina se mukava.

Nyt kesällä hikeennyin täysin kun lapsi tussahti hänelle jostain ja sisko alkoi vaatia, että lapsi uskoutuu hänelle, että mitä pahaa on kotona tehty. Itse riitelee lapsen kanssa ja sitten alkaa selittää, miten se on minun vikani. Ja hän on lapsen joku turva-aikuinen? Oikein kunnolla avasi silmäni tämä tempaus.

Apn anoppi on koliikki-aikuinen.

Ap, tosiaan, näytä tämä viestiketju miehellesi. Ja nyt ryhti suoraksi ja sisäinen varmuus tästä: sinä olet lapsesi ainoa ja paras äiti. Soita anopillesi vaikka ja sano ystävällisesti mutta järkkymättä ja jämäkästi miten koet asiat. Kirjoita ne vaikka ylös puhelua varten: kerro, että he eivät sanele MITÄÄN vauvaanne liittyvää. Eivät pientä eikä isoa asiaa. Kerro, että he varmasti tulevat olemaan lapselle tosi tärkeitä, mutta te teette päätökset. Kerro, että todellakaan noin pientä vauvaa ei aleta opettaa olemaan erossa äidistä ja yökyläilystä on turha puhua aikakausiin. Ja tosiaan: lopettakaa pakkokyläilyt! Kyläilyn kuuluu olla vastavuoroista ja silloin kun molemmille osapuolille aidosti sopii.

Vedä rajat ja ota nyt aikaa siihen että saat keskittyä lapseesi. Jos isovanhemmat aiheuttavat tuollaisen olon äidille niin näen että velvollisuutesi on viheltää peli poikki! Se on parasta mitä voit antaa lapsellesi. Ota siis aikalisä. Sinä ja sinun hyvinvointisi on vauvalle elinehto, ei isovanhempien tarpeet. Ei heitä toki lopullisesti pidä pitää etäällä!

Keskity rauhassa lapseesi ja itseesi <3

Milläs appivanhemmat imettäisi?

En usko, että kukaan esim. kuukauden ikäistä on hoitoon ottamassa, kun täysimetyksellä mennään ainakin puoli vuotta ja sitten vielä pari vuotta hiukan vähemmän imettäen. Eihän se on mitenkään mahdollista antaa vauvaa kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Milläs appivanhemmat imettäisi?

En usko, että kukaan esim. kuukauden ikäistä on hoitoon ottamassa, kun täysimetyksellä mennään ainakin puoli vuotta ja sitten vielä pari vuotta hiukan vähemmän imettäen. Eihän se on mitenkään mahdollista antaa vauvaa kenellekään.

Koko ajan rohkaistu imetyksen lopettamiseen. Pitää kuulemma osata juoda pullosta että muutkin voi syöttää. Ja maidon laatu kuulemma heikkenee koko ajan mitä pidempään imettää, anopin suusta tämä. Kun vauva oli 1kk, istuttivat appivanhemmat minut ja mieheni pöydän ääreen ja appi sanoi ilmoitusluontoisena asiana: Vauva jää tänään yöksi hoitoon, mummo tuo kun menee aamulla töihin. Kysyin ilmeettömänä että kumpi heistä ajatteli imettää vauvan. "Juo vauva pullostakin kun opetetaan". Keskustelun ajan anoppi käveli kiihtyneenä edestakaisin ja väänteli käsiään, ei ilmeisesti pysynyt nahoissaan kun odotti meiltä "no hyvä on"-vastausta, Vauva ei tietenkään jäänyt yöksi. Mutta mies oli koko keskustelun ajan täysin hiljaa.

Joillakin anopeilla kilahtaa pahasti, kun nuori tuore äiti saa kokea onnen omasta lapsestaan. Anopit omivat vauvaa. Näyttelevät sitä ylpeinä kuin jotakin pokaalia, heidän synnytyssaavutustaan. He kääntävät poikansa ylpeyden itseensä. Minä olen tehnyt tuon pojan ja tuo poika on tehnyt minut jälleen nuoreksi äidiksi. jotakin noin kieroa siellä saattaa olla takana. Oikea äiti aiheuttaa taas näiden unelmien murskautumisen ja paskan olon, joten häntä voikin työntää pois vaikka potkien. 

Onhan se vaikeata nähdä sivusta onnea ja autuutta, jos on itse onneton ja yksinäinen sekä myös hedelmätön ja vanha. Hyvinkin tarpeeton äidiksi enää, kun omat lapsetkin ovat jo olleet aikuisia pitkän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, tosiaan, näytä tämä viestiketju miehellesi. Ja nyt ryhti suoraksi ja sisäinen varmuus tästä: sinä olet lapsesi ainoa ja paras äiti. Soita anopillesi vaikka ja sano ystävällisesti mutta järkkymättä ja jämäkästi miten koet asiat. Kirjoita ne vaikka ylös puhelua varten: kerro, että he eivät sanele MITÄÄN vauvaanne liittyvää. Eivät pientä eikä isoa asiaa. Kerro, että he varmasti tulevat olemaan lapselle tosi tärkeitä, mutta te teette päätökset. Kerro, että todellakaan noin pientä vauvaa ei aleta opettaa olemaan erossa äidistä ja yökyläilystä on turha puhua aikakausiin. Ja tosiaan: lopettakaa pakkokyläilyt! Kyläilyn kuuluu olla vastavuoroista ja silloin kun molemmille osapuolille aidosti sopii.

Vedä rajat ja ota nyt aikaa siihen että saat keskittyä lapseesi. Jos isovanhemmat aiheuttavat tuollaisen olon äidille niin näen että velvollisuutesi on viheltää peli poikki! Se on parasta mitä voit antaa lapsellesi. Ota siis aikalisä. Sinä ja sinun hyvinvointisi on vauvalle elinehto, ei isovanhempien tarpeet. Ei heitä toki lopullisesti pidä pitää etäällä!

Keskity rauhassa lapseesi ja itseesi <3

Kiitos :) Oikeasti. Asia kerrottava juuri tuolla tavoin mutta ei puhelimitse. Viestisi toi hyvän olon. - ap

Mulla oli seko-anoppi, vaati että kaikki lomat pitää viettää heidän suvun kanssa, saattoi kiskoa lapsen sylistäni, ryntäsi mihin aikaan tahansa huoneeseen jossa nukuimme jos vauva äänteli, sulkeutui ristiäisissä vauvan kanssa makkariin tuntikausiksi "juttelemaan" vauvan kanssa. Hänellä oli joku fiksaatio kolmannesta lapsesta, jota ei koskaan saanut, ja höpisi välillä että tämä lapsi on se lapsi. Sai hysteerisia itkukohtauksia kun olimme lähdössä mummolasta, kun lapsi oli isompi sanoin että pelottaa lasta, haukkui minua kovaksi ihmiseksi. Ainoa tapa oli vetää rajat hänelle ja appiukolle, joilla kummallakaan ei ollut mitään tajua mitä voi ja ei voi tehdä, olin siis kovana ja pidin linjan johdonmukaisesti. Mieheni oli myös tossu, joka on kyllä vuosien varrella kehittynyt ja tänään on jo henkisesti irrottautunut vanhemmistaan. Nykyään nähdään nelisen kertaa vuodessa, meillä on kohteliaan etäiset välit, ihan hyvin tullaan toimeen, ei olisi uskonut sen verran sekoa se meno oli kun lapset syntyi, molemmat jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin anopeilla kilahtaa pahasti, kun nuori tuore äiti saa kokea onnen omasta lapsestaan. Anopit omivat vauvaa. Näyttelevät sitä ylpeinä kuin jotakin pokaalia, heidän synnytyssaavutustaan. He kääntävät poikansa ylpeyden itseensä. Minä olen tehnyt tuon pojan ja tuo poika on tehnyt minut jälleen nuoreksi äidiksi. jotakin noin kieroa siellä saattaa olla takana. Oikea äiti aiheuttaa taas näiden unelmien murskautumisen ja paskan olon, joten häntä voikin työntää pois vaikka potkien. 

Onhan se vaikeata nähdä sivusta onnea ja autuutta, jos on itse onneton ja yksinäinen sekä myös hedelmätön ja vanha. Hyvinkin tarpeeton äidiksi enää, kun omat lapsetkin ovat jo olleet aikuisia pitkän aikaa.

Luulen että olet tässä meidän tapauksessa asian ytimessä! Juuri tuolta minusta tuntuu!! - ap

Muista parin vuoden päästä tulla itkemään kun ex on m...kku ja kukaan ei välitä hoitaa kakaraasi.

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milläs appivanhemmat imettäisi?

En usko, että kukaan esim. kuukauden ikäistä on hoitoon ottamassa, kun täysimetyksellä mennään ainakin puoli vuotta ja sitten vielä pari vuotta hiukan vähemmän imettäen. Eihän se on mitenkään mahdollista antaa vauvaa kenellekään.

Koko ajan rohkaistu imetyksen lopettamiseen. Pitää kuulemma osata juoda pullosta että muutkin voi syöttää. Ja maidon laatu kuulemma heikkenee koko ajan mitä pidempään imettää, anopin suusta tämä. Kun vauva oli 1kk, istuttivat appivanhemmat minut ja mieheni pöydän ääreen ja appi sanoi ilmoitusluontoisena asiana: Vauva jää tänään yöksi hoitoon, mummo tuo kun menee aamulla töihin. Kysyin ilmeettömänä että kumpi heistä ajatteli imettää vauvan. "Juo vauva pullostakin kun opetetaan". Keskustelun ajan anoppi käveli kiihtyneenä edestakaisin ja väänteli käsiään, ei ilmeisesti pysynyt nahoissaan kun odotti meiltä "no hyvä on"-vastausta, Vauva ei tietenkään jäänyt yöksi. Mutta mies oli koko keskustelun ajan täysin hiljaa.

Todella järkyttävää! Oksennan kohta. Ymmärrän ahdistuneisuutesi täysin. Joudut siis alusta saakka puolustamaan omia sekä vauvan oikeuksia ja vielä miehesi myötäillen(sillä hiljaisuus on myöntymisen merkki)asiaa. Aivan kamalaa! Nyt anna niiden suuttua, älä mielistele ja kärsi tuoreena äitinä, vauvasi joutuu myös kärsimään stressistäsi. Pistä heti stoppi tolle paskalle. Hommatkoon nukkeja joilla leikkiä kotia, mutta sun oikea elämä ei siihen nukkekotiin kuulu. Tyydyttäköön tarpeitansa niillä korteilla mitkä ovat aikoinaan heille suotu.