Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen itse ollut vastaavassa tilanteessa ja kun anopille sanoi, että käytös loukkaa niin anoppi veti marttyyri vaihteen silmään ja haukkui minut.
Nyt en ole enää anopin kanssa tekemisissä ja parempi näin.
Mieskin lopetti äitinsä näkemisen tuon jälkeen ja anoppi miettii, että mistä hänelle ollaan suututtu.Mulla samanlainen kokemus. Sanoin anopille että jatkuva mitätöinti ja ilkeily on loukkaavaa. Siinä sit yritti irvistellä edes yhden kyyneleen poskelleen, väitti ettei ole ikinä esim haukkunut mun vanhempia, tai muutenkaan ollut ilkeä. Siihen lisäsi että totuuden saa aina sanoa (anopin mielipide = totuus), ja mä olen ymmärtänyt väärin. Ja ihan hyvää hyvyyttään on esim tuonut meille maton keittiöön. Mä tai mies ei sitä mattoa haluttu...
Eli mun vika kaikki :DTäälläkin täysin sama kokemus! :D
Täällä kans sama kokemus.. Meillä tosin anoppi kävi hyvää hyvyyttään sisustamassa olohuoneen uudelleen :D
Homma loppu siihen kun haukku mut pystyyn miehelle (ei tienny että olin viereisessä huoneessa ja kuulin kaiken) ja mulla loppu huumorin taju. Totesin et mua eikä mun miestä enää haukuta ja et me kasvatetaan lapsemme just niin ku parhaaks näemme. Tän yhteenoton jälkeen meni melkein puol vuotta ennenku näin anopin seuraavan kerran jolloin totesin hänelle et mun elämä, mun päätökset, jos ei rouvaa mielytä ni voi voi. Nyt mies käy lapsen kanssa äidillään ehkä kerran kuussa ja mä en oo tekemisissä kun vaan lapsen synttärit. En vaan jaksa kiukutelevaa marttyyri mummoa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Kaikilla ei ole lämpimiä rakastavia ja elämässä tukevia vanhempia joiden luokse voisi mennä, itselläkään ei ole. Jos hädässä pyytäisin apua vanhemmilta niin saisin vartumaiset ivalliset pilkkanaurut ja saatesanat siitäs sait, ihan oikein sulle.
Mulla on ihan sama tilanne kuin aplla eli hirviö appivanhemmat, ja omat vanhemmat eivät tue eikä välitä mitenkään, käytännössä välejä ei ole lainkaan. Mullakaan ei olis turvapaikkaa mihin paeta, ei ole koskaan ollutkaan.
Mulla on vanhempien luona oma huonekkin vielä olemassa sitä varten, että jos tahdon tulla kotiin yöksi, samoin veljelläni.
Ja on avainkin vanhempien luokse, että jos he eivät ole kotona.
Harmi, ettei kaikilla ole tälläisiä vanhempia.Niin. Kun kaikilla ei ole. Minun isäni kuoli kun olin 14, äiti jakeli kaikki tavarani pois jopoa ja barbieta myöten ja 16-vuotiaana sanottiin ihan suoraan, että olen liikaa.
Nyt sitten itketään kun lapsenlapsiin (ainoisiin) ei ole yhteyttä.
Sama! Tylyt piittaamattomat kaltoinkohtelevat vanhemmat olivat kylmiä ja v*ttumaisia koko lapsuuteni ja ilmoittivat 18v täytettyäni että heidän vastuu loppu tähän, onillas oot, missään ei auteta ja takaisin ei tarvi tulla. Ja missään ei tosiaan autettu, yhteydenpito ja kaikki vähäinenkin välittäminen loppui seinään.
Nyt kun mulla on lapsia itselläni ( jotka saavat täysin toisenlaisen lapsuuden) niin paskavanhemmat syyttää kiittämättömäksi kun en halua olla tekemisissä. Sitä saa mitä tilaa - olen itse joutunut kaikki elämäni vaikeudet taistelemaan yksin ilman vsnhempien tukea. Pärjätköön vuorostaan kaltoinkohtelijat itsekseen nyt.
[/quote]
Hyviä, konkreettisia neuvoja. Napakka ja "itsestäänselvä" ote täytyy opetella nyt. Minun on tiedettävä että voin koska tahansa ottaa oman vauvani syliini ilman pelkoa konfliktista tai kissa-hiiri leikistä jossa jahtaan karkuun kipittävää anoppia. Se tieto itsessään helpottaisi oloani paljon. Koko tilanne on päässyt vääristymään niin että tunnen saavani vauvan vain hetkittäin lainaan itselleni siellä käydessä.
Muistan elävästi tilanteen vauvan ollessa noin kahden viikon ikäinen. Olimme käymässä "mummolassa", mummo istui vauva sylissään sohvalla - kukaan muu ei saanut pidellä vauvaa ja hän usutti meitä, vauvan vanhempia koko ajan "vaikka päiväunille". No, me menimme päiväunille. Siinä sängyllä maatessani, ahdistuksen jäytäessä rintaa, totesin miehelleni: Kai sinä ymmärrät, että tuo vauva on SINUN? Sinä voit ottaa sen syliisi jos haluat.
Mies oli hetken hiljaa. Nousi, meni olohuoneeseen, otti vauvan syliinsä. Anoppi meni täysin tolaltaan. "Näittekö, näittekö miten otti vauvan?" Minun teki mieli sanoa että hänenhän se on, miksei saisi ottaa, mutten sanonut ja sitä sanomatta jättämistä olen saanut katua. Tuolloin kun olisi osannut rajan vetää.[/quote]
Kuulostaa ihan kamalalta, ap.
Muistakaa, että kyseessä on teidän vauvanne. Te tiedätte mikä hänelle on parasta ja vauvan pitää saada olla eniten teidän kanssanne, ei muiden.
Ja teillä on (rumasti sanottuna) paras neuvotteluvaltti, lapsi. Ottakaa hänet omaan syliinne aina kun haluatte. Ja sanotte, että ”nyt auttaa vaan ruoka” tai ”nyt auttaa vaan äiti”. Ettekä anna heidän kävellä teidän yli.
Ja jos tarvitaan tiukempaa tapaa, voitte sanoa (samalla tavalla hymistellen kuin he puhuvat vauvan yökylistä), että jos suukkosääntöjä tms ei noudateta niin vauvan ei voi tulla kylään/ tulla mummin syliin yms.
Jos anoppi ja appi haluavat pysyä vauvan elämässä, heidän on kunnioitettava teidän sääntöjä.
Mun anoppi on niin kamala, että pelkkä "anoppi" sana nostaa jo karvat pystyyn ja saa veren kiehumaan.
Nyt jälkeenpäin en edes ymmärrä miten kestin kaksi kokonaista vuotta sitä anopin pyörittämää hullun myllyä.
Aina vain syytti minua, marttyyrisoitu vähän väliä, haukkui, kirjaimellisesti rajoitti elämääni (en olisi saanut tehdä ikinä mitään).
Lopulta sanoin anopille suorat sanat kun en enää jaksanut ja anoppihan siitä veti herneet nenään ja meni itkemään miehelleni kuinka julma ihminen olen.
No mies onneksi piti puoliani ja sanoi äidillensä "kannattaa varmaan miettiä omaa käytöstä useamman vuoden ajalta, ennen kuin heittäytyy tilanteen uhriksi".
Anoppi lähti ovet paukkuen ja myöhemmin illalla appiukko soitti ja haukkui minut pystyyn. (Anoppi oli vähän lisäksi värittänyt tarinaa).
Mutta ei se mitään.
Mies katkaisi välit kumpaankin ja elämme nyt rauhassa ilman mitään kontrollointia.
Kaikkien anoppien pitäs lukee tää ketju, katsoa peiliin ja alkaa käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pissis nainen unohtui otsikosta
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien anoppien pitäs lukee tää ketju, katsoa peiliin ja alkaa käyttäytyä.
Niin pitäis mutta sitä ne ei tee. Suurten ikäluokkien naiset ei juurikaan pysty itseteflektointiin tai oman toiminnan tarkasteluun, saati että ottaisi vastuuta omasta käytöksestään ja omista tunteistaan. Kas kun syy on aina jonkun MUUN. Usein syntipukki on sitten miniä.
Sananlasku ”vävy aina mieluinen, miniä ei milloinkaan” on niin totta. Muakin anoppi inhosi jo ennenkuin oli ikinä nähnytkään. Olin liian koulutettu, liian hyvissä töissä ja liian herraskainen, akateemiset kun ei osaa kengännauhojakan solmia.
Tämä viha ja inho siis oli päällä ennenkuin ikinä edes oltiin tavattu ja anoppi oli haukkunut mut suvulle jo etukäteen. Joku muu anoppi vois olla vaikka ylpeä miniänsä saavutuksista mutta ei!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pissis nainen unohtui otsikosta
Yritä nyt edes! :) Tuliko hedelmättömälle haahkalle paha mieli kun luit ketjua?
Tuokin on muuten osa ongelmaa. Minulla oli aina tosi hyvät välit isääni, mutta tuon lasten omimisen myötä homma lipsui pikku hiljaa siihen, että isäni tuli meille olemaan nimenomaan lasten kanssa. Minua alkoi pikku hiljaa häiritä, kun olin omassa kodissani jotenkin ylimääräinen tunkeilija isän ollessa paikalla. Myös normaalit käytöstavat alkoivat hämärtyä. Minulta ei esimerkiksi kysytty enää koskaan mitä kuuluu, tai muuten huomioitu ihmisenä. Korkeintaan kysyttiin lasten kuulumisia.
Kyllä aikuinenkin ihminen on edelleen jonkun lapsi siinä mielessä, että haluaa oman äidin tai isän kiinnostuvan elämästään ja kuulumisistaan. Ei ole yhtään kivaa olla lastensa jatke, ja palvelusväki, joka tuottaa lapsihuvitusta sukulaisille.
Myös kylään kutsumiset alkoivat mennä niin, että kutsuttiin koko perhe ”tai ainakin lapset”. Jos käsketty aika ei sopinut, käskettiin tuoda vain ne lapset ja annettiin ymmärtää, että ei meistä vanhemmista muutenkaan väliksi. Kun sanoimme, että haluamme vaikka mennä mökille koko perhe, tätä ei ymmärretty ollenkaan: menkää kaksin. No ei mennä kaksin, kuoska halutaan itse olla meidän lasten kanssa vapaapäivänämme! Toisaalta, jos olisi tarvittu lastenhoitoa vaikka aikuisten juhlien tai remonttiostosten takia, silloin ei sopinut ottaa lapsia. Me ei olla mitään hoitajia, katsos, meillä on oma elämä. Jep jep.
Joskus myös koko perhe oli kutsuttu syömään, mutta ruokaa oli vain lapsille. Ei tule kovinkaan tervetullut olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuokin on muuten osa ongelmaa. Minulla oli aina tosi hyvät välit isääni, mutta tuon lasten omimisen myötä homma lipsui pikku hiljaa siihen, että isäni tuli meille olemaan nimenomaan lasten kanssa. Minua alkoi pikku hiljaa häiritä, kun olin omassa kodissani jotenkin ylimääräinen tunkeilija isän ollessa paikalla. Myös normaalit käytöstavat alkoivat hämärtyä. Minulta ei esimerkiksi kysytty enää koskaan mitä kuuluu, tai muuten huomioitu ihmisenä. Korkeintaan kysyttiin lasten kuulumisia.
Kyllä aikuinenkin ihminen on edelleen jonkun lapsi siinä mielessä, että haluaa oman äidin tai isän kiinnostuvan elämästään ja kuulumisistaan. Ei ole yhtään kivaa olla lastensa jatke, ja palvelusväki, joka tuottaa lapsihuvitusta sukulaisille.
Myös kylään kutsumiset alkoivat mennä niin, että kutsuttiin koko perhe ”tai ainakin lapset”. Jos käsketty aika ei sopinut, käskettiin tuoda vain ne lapset ja annettiin ymmärtää, että ei meistä vanhemmista muutenkaan väliksi. Kun sanoimme, että haluamme vaikka mennä mökille koko perhe, tätä ei ymmärretty ollenkaan: menkää kaksin. No ei mennä kaksin, kuoska halutaan itse olla meidän lasten kanssa vapaapäivänämme! Toisaalta, jos olisi tarvittu lastenhoitoa vaikka aikuisten juhlien tai remonttiostosten takia, silloin ei sopinut ottaa lapsia. Me ei olla mitään hoitajia, katsos, meillä on oma elämä. Jep jep.
Joskus myös koko perhe oli kutsuttu syömään, mutta ruokaa oli vain lapsille. Ei tule kovinkaan tervetullut olo.
Tismalleen kuin minun elämästäni! Jestas!
Minua ei ole koskaan haluttu auttaa, siis minua. Jos olen sairas, pitääkin mennä kaakelikauppaan, mies on työmatkalla, minulta murtuu käsi. Ei. Ei tule apua. Yksikin joulunalus minulla oli rästissä kolmen kuukauden kotityöt koska käsi oli kipsissä. Ei tullut apuja. Synttärikahveilleni tultiin, nyrpistelemään nenää räjähtäneelle kodille.
Muutun palvelijaksi, ohjelmatoimistoksi ja lasten kanssa olemisen mahdollistajaksi omassa kodissani.
Ikävä tilanne. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että niin puolisosi kuin hänen vanhempien tulisi kunnioittaa sinua ja äitiyttäsi.
Älä jää asian kanssa yksin. Et ole jäänytkään, kun tänne kirjoitit, mutta hanki keskusteluapua esim. perheneuvolasta, neuvolan perhetyöstä tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tämä miniöiden haukkuminen räjähtäny käsiin anoppien puolelta.
Surullista lukea näin monta tarinaa hirviö anopeista varsinkin kun he eivät ymmärrä omaa käytöstä ja miten se hankaloittaa oman pojan elämää.
Aivan käsittämättömän sairasta, että miksi edes luullaan, että oman pojan vaimolle voidaan olla noin v*ttumaisia.
Vai eikö anopeilla ole ollenkaan vintillä valoja..
Minä en usko, että kaiken haukkumisen, kotiin tunkeutumisen, vähättelyn ja "anopin tavasta päättää miten minä elän elämäni" meillä olisi enää koskaan hyviä välejä.
Emme puhu anopin kanssa (en häntä kaipaakkaan, aina vain oli jotain negatiivista sanottavaa) ja en usko, että vaikka "korjaisimme" välit, että olisin sen akan kanssa sen enempää tekemisissä.
Kertaakaan ei pyytänyt anteeksi minulta tai pojaltaan kun polki meidän asettamia rajoja.
Eikä todennäköisesti tule koskaan pyytämäänkään anteeksi, sen verran ylpeä ihminen hän on.
Anoppi on saanut koko suvun vihaamaan minua selittelemällä omiaan.
Useamman vuoden kiltisti nielin kaiken p*skan mitä anoppi sanoi ja teki.
Jos olisin silloin tiennyt, että kun sanon anopille suoraan miltä minusta tuntuu niin mies seisoo rinnallani siinä.
Nyt kaikki on onneksi paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kun en enää kestänyt anopin käytöstä ja lopetin yhteydenoton ja anopille vastaamisen niin anoppi käänsi koko suvun minua vastaan ja alkoi urakalla tekemään lasuja.
Jouduin sitten sossuille selittämään useampaan otteeseen anopin käytöksen, manipuloinnin ja sen, että anoppi haki lapset tarhasta ilman lupaa ja väitti, että minä olin unohtanut ilmoittaa, että tänään mummo hakee!
Te ette tiedä miltä tuntuu mennä hakemaan lapsia ja saada tietää, että heidät on noudettu 2 tuntia sitten ja heti ei saada selville, että kuka haki!
En aio enää ikinä olla anopin kanssa tekemisissä.
Miehenikin on vihainen anopin temppuilusta, eikä ole väleissä.
Ja tämäkin kaikki on vain "pahan miniän metkuja".
Ap, rajattomiin ihmisiin ei päde normaalit sosiaaliset säännöt. Itse jouduin opettelemaan miten olla yhtä härski kuin ylikävelemään pyrkivä anoppi. Nuo tilanteet on hankalia, normaalielämässä vastaavanalaisia ei tule vastaan etkä osaa millään tavalla varautua. Ei töissä kukaan tule nappaamaan töitä sun pöydältä ja sano että mees päiväunille siitä, mä hoidan nämä.
Minä totesin vastaavissa tilanteissa kylmän viileästi ”anna tänne se lapsi, se on minun”. Toinen mitä jouduin paljon käyttämään oli ”en ole kiinnostunut mielipiteestäsi tässä asiassa, minä päätän miten menettelen oman lapseni kanssa”. Kovalla kovaa vastaan, muuten ei mikään muutu.
Lopetat anopille ajamisen nyt tykkänään. Toteat niin kuin asia on että et jaksa enää ajella pitkää matkaa kaukalossa hermostuvan lapsen kanssa, appivanhempien on helpompi tulla teille kylään, tervetuloa. Pidät keskustelun faktapohjaisena etkä anna enää periksi.
Minä lopetin odottamasta anopilta normaalia täysjärkisen ihmisen käytöstä tai kokeneemman aikuisen naisen tukea nuorelle äidille. Nykyään suhtaudun omaan anoppiini kuin pienenä lapsena jolle pitää laittaa selvät rajat. olen tehnyt selväksi että meidän perheellä on meidän säännöt ja rutiinit ja niiden mukaan mennään. Suosittelen samaa sinulle. Ensimmäiset kuukaudet ovat kovaa vääntöä, mutta se on hyvää treeniä uhmaikäisen kanssa navigoimiseen :D
Muista että anoppi on vastuussa omasta käytöksestään ja omista tunteistaan, sinun tehtäväsi on huolehtia omasta vauvastasi eikä siitä tuleeko anopille paha mieli. Tsemppiä!
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ollenkaan, että ap ajaa 100km päivässä anoppilaan lähes joka viikko. Miksi ihmeessä? Mun veli ei ole käynyt kahteen vuoteen mun luona 10km päässä kun lapsensa ei viihdy autossa. Tai tulevat julkisilla mieluummin vaikka matka on tosi paljon hankalampi, koska lapsi ei ihan oikeasti viihdy autossa yhtään. Saat lainata selitystä.
En tajua enää minäkään, miksi ajan. Miksi olen ylipäätään ruvennut siihen, Toisaalta vauvan syntymästä asti on ollut jonkinlainen ääneenlausumaton automaatio että siellä kyläillään, syynä mm. "että ukkikin näkee vauvan". Ukin ja mummin olisi 100 kertaa helpompi ajaa tänne, kuin minun sinne vauvan kanssa. Pakkaamiset, ajomatka, päivärytmin muuttuminen, itse kyläilystä puhumattakaan. Mutta täällä he eivät voi ravata vauva sylissä karkuun (mikä on lähinnä anopin bravuuri) ja ovat selvästi tarkempia käytöksestään. Ehkä ajatus "oma tupa, oma lupa" ulottuu heidän mielessään myös vauvan kanssa toimimiseen, kun siellä käydään?
Myös näitä "vauvan pitää tottua mummolaan" - juttuja on ollut.
Ja provon huutelijat - minulle on täysin yhdentekevää pidättekö provona vai ette. Tämä ketju on ollut suureksi avuksi. Todella toivoisin että tämä olisi provoa, kaikki kertomani.
Yksinkertainen ratkaisu - ilmoitat että olette yhdessä päättäneet että käyt anoppilassa vain kerran kuussa mutta he ovat tervetulleita katsomaan vauvaa teille. Piste. Älä ole tossu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien anoppien pitäs lukee tää ketju, katsoa peiliin ja alkaa käyttäytyä.
Niin pitäis mutta sitä ne ei tee. Suurten ikäluokkien naiset ei juurikaan pysty itseteflektointiin tai oman toiminnan tarkasteluun, saati että ottaisi vastuuta omasta käytöksestään ja omista tunteistaan. Kas kun syy on aina jonkun MUUN. Usein syntipukki on sitten miniä.
Sananlasku ”vävy aina mieluinen, miniä ei milloinkaan” on niin totta. Muakin anoppi inhosi jo ennenkuin oli ikinä nähnytkään. Olin liian koulutettu, liian hyvissä töissä ja liian herraskainen, akateemiset kun ei osaa kengännauhojakan solmia.
Tämä viha ja inho siis oli päällä ennenkuin ikinä edes oltiin tavattu ja anoppi oli haukkunut mut suvulle jo etukäteen. Joku muu anoppi vois olla vaikka ylpeä miniänsä saavutuksista mutta ei!
Toivottavasti joku kolauttaa minua pesäpallomailalla,sulkee komeroon tai todella huutaa niin lujaa ,että varmasti menee perille jos pääni tulevaisuudessa pehmenee niin ,että alan käyttäytyä kuin tämän ketjun anopit.
Nyt en pysty tajuamaan mitä näiden ihmisten päässä liikkuu vai liikkuuko mitään.En vaikka otettaisiin huomioon ,että asioilla on aina 2 puolta.
Ap, anoppisi käytös on todella loukkaavaa ja epäkunnioittavaa. Sinä olet lapsesi äiti, sinä miehesi kanssa päätät vauvasi asioista, milloin pidät sylissä, milloin joku muu saa sen tehdä. Toivoisin myös, että miehesi asettuisi vahvasti perheenne (eli sinun ja vauvan) tueksi, olisi oikeastaan hänen asiansa laittaa rajat omille vanhemmilleen. Toki sinunkin on tärkeä vahvistua äitinä, ja asettaa rajoja myös, silloin kun tilanne koskettaa suoraan sinua.
Ota asia puheeksi neuvolassa, saat varmasti tukea. Pyydä miehesi neuvolaan mukaan myös. Omaehtoiset anopit eivät ikävä kyllä ole harvinaisuus, tilanne on varmasti jokaiselle terveydenhoitajalle tuttu.
terv. neuvolan th
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien anoppien pitäs lukee tää ketju, katsoa peiliin ja alkaa käyttäytyä.
Niin pitäis mutta sitä ne ei tee. Suurten ikäluokkien naiset ei juurikaan pysty itseteflektointiin tai oman toiminnan tarkasteluun, saati että ottaisi vastuuta omasta käytöksestään ja omista tunteistaan. Kas kun syy on aina jonkun MUUN. Usein syntipukki on sitten miniä.
Sananlasku ”vävy aina mieluinen, miniä ei milloinkaan” on niin totta. Muakin anoppi inhosi jo ennenkuin oli ikinä nähnytkään. Olin liian koulutettu, liian hyvissä töissä ja liian herraskainen, akateemiset kun ei osaa kengännauhojakan solmia.
Tämä viha ja inho siis oli päällä ennenkuin ikinä edes oltiin tavattu ja anoppi oli haukkunut mut suvulle jo etukäteen. Joku muu anoppi vois olla vaikka ylpeä miniänsä saavutuksista mutta ei!Toivottavasti joku kolauttaa minua pesäpallomailalla,sulkee komeroon tai todella huutaa niin lujaa ,että varmasti menee perille jos pääni tulevaisuudessa pehmenee niin ,että alan käyttäytyä kuin tämän ketjun anopit.
Nyt en pysty tajuamaan mitä näiden ihmisten päässä liikkuu vai liikkuuko mitään.En vaikka otettaisiin huomioon ,että asioilla on aina 2 puolta.
Mulle sama.
En halua ikinä olla tälläinen anoppi.
Ja jos ei kovat keinot auta ensalkuun niin viekää hullujen huoneelle ja antakaa lääkitys.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on jatkuvasti tällainen epämiellyttävä ja kamala olo lapsettomien siskojeni kanssa.
Kun he esimerkiksi tulevat käymään, he pyyhältävät jo ovelta ohitseni ja sen jälkeen näkevät vain lapseni. Sotkevat koko huushollin, tunkevat joka paikkaan ja minulle puhutaan vain, kun lapsilta pitää kieltää jotain. Käytännössä joka kyläreissu päättyy siihen, että minä menen työhuoneeseen tekemään töitä. Minut siis pullautetaan ulos omasta perheestäni. Oudointa koko touhussa on se, että en kuitenkaan saisi myöskään tehdä mitään itselleni tai esim töitä, ksoka sitten siskoni erikseen huomauttelevat, miten eivät ole tulleet auttamaan minua tai hyödyttämään minua. He ovat tulleet olemaan lasteni kanssa, joskus myös ihan minulle kertomatta.
Koko ajan annetaan kaikille, myös lapsille, ymmärtää että minä olen erityisen paska äiti. Itseä esitellään "turvallisena aikuisena".
Sitten ihmetellään kun ei juuri kylään kutsuta.