Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Lähestymiskieltoon tarvitaan todisteita. Eli pitää olla myyjältä lausunto, samaten naapureilta kertomuksia tunkemisesta kotiin.
Viestit talteen jne.
Ja te tarvitsette laajennetun lähestymiskiellon eli sellaisen, joka rajaa teille rauhoitetun elämänpiirin, ei vain turvaa kotia.
Jos tästä vauvakaappauksesta ei ole kauaa, niin kaupalla voi olla turvakameravideot tallella. Poliisit saavat ne kun rikosilmoitus on tehty. Samoin myyjän voi pyytää todistajaksi, jos on vakiomyyjä. Tosin poliisinkin pitäisi kysellä hänet todistajaksi, kidnappaus on vakava rikos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.
Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähestymiskieltoon tarvitaan todisteita. Eli pitää olla myyjältä lausunto, samaten naapureilta kertomuksia tunkemisesta kotiin.
Viestit talteen jne.
Ja te tarvitsette laajennetun lähestymiskiellon eli sellaisen, joka rajaa teille rauhoitetun elämänpiirin, ei vain turvaa kotia.
Jos tästä vauvakaappauksesta ei ole kauaa, niin kaupalla voi olla turvakameravideot tallella. Poliisit saavat ne kun rikosilmoitus on tehty. Samoin myyjän voi pyytää todistajaksi, jos on vakiomyyjä. Tosin poliisinkin pitäisi kysellä hänet todistajaksi, kidnappaus on vakava rikos.
Kiitos teille neuvoista!
Voisimme tänään käydä kaupassa tiedustelemassa myyjän nimeä ja kysyä onko heillä kamera tallenteet vielä tallessa.
Ehkä lähestymiskiellon myötä mielenrauhakin palaa.
Haluan uskoa että nuo "ei minua ainakaan haittaisi..."-kommentit ovat tahallista väärinymmärtämistä. Aivan kaikki psyykkisesti terveet aikuiset ihmiset tietävät että äidille ja vauvalle annetaan se tietty oma tila. Se ei ole pelkkä kohteliaisuus- tai etikettiasia vaan oikeasti tärkeää. Äiti on vauvan kiintopiste tässä maailmassa ja sen asian kunnioittaminen kumpuaa jo alkeellisesta sosiaalisesta älystä, kyvystä asettua sekä äidin että ennenkaikkea vauvan asemaan. Tämän vuoksi tilanne, jossa esimerkiksi puolison vanhemmat käyttäytyvätkin täysin vastoin yleistä normistoa, tulee shokkina. Se on myös hyvin vaivaannuttavaa. Itseään joutuu tarkastelemaan suurennuslasilla - kuuluuko tämä ahdistus asiaan, ylireagoinko minä, pilaanko minä nyt isovanhempien ilon. Asiaa on vaikea ottaa puheeksi kenenkään kanssa. Kunnes tilanne on tulehtunut niin pahoin että tuore äiti ei enää voi hyvin ja stressaa ilman syytäkin, myös oman perheen parissa (=äiti, isä, vauva).
Kaksi esimerkkiä. Samankaltainen tilanne voi tapahtua hyvin erilaisin, erilaisia asioita tarkoittavin nyanssein - äitiä ja vauvaa kunnioittaen tai ahdistaen.
1. Äiti istuu vauva sylissään appivanhempien olohuoneessa. Anoppi lähestyy, istuu viereiselle sohvalle. Nojaa käsinojaan, katselee äitiä ja vauvaa. "Voi, onko hyvä olla siinä äitin sylissä? Niin on, katso kun on rauhallinen! Ihana. On kyllä jännästi teidän molempien näköä, jääköhän silmät noin sinisiksi?" Äiti jutustelee anopin kanssa, vauva on rentoutunut. Anoppi sanoo "Tuossa olisi tuoretta kahvia, haluaisikohan *vauvan nimi* olla hetken mummin sylissä että äiti saa juotua kahvin?" Äiti sanoo että joisi mielellään kahvin, ojentaa vauvan anopille. Anoppi ottaa vauvan syliinsä, kääntää heti kasvot ulospäin ja juttelee vauvalle: "Äiti juo kahvin, annetaanko me äitin juoda rauhassa kahvi, häh" kutittelee vauvaa jne. Kävelee vauva sylissään keittiöön jossa äiti on. "Eteisessä on iso peili, tykkääköhän *vauvan nimi* jo katsella peilikuvaa?" Äiti huomaa että vauva on tyytyväisen näköinen. Hän sanoo: "tykkää varmasti! Onkin jännä nähdä mummi peilin kautta"! Anoppi käy eteisessä vauvan kanssa. Kohta vauva alkaa vääntelehtiä ja tuhertaa pientä itkua. Anoppi tulee vauva sylissään keittiöön, istuu tuolille äidin viereen ja sanoo vauvalle: "katso, ei hätää! Kohta pääsetkin äidin syliin. Olet sinä kyllä ihana pikku kaveri!"
2. Äiti istuu vauva sylissään appivanhempien olohuoneessa. Anoppi lähestyy heitä. Anoppi tuijottaa vauvaa, ei vilkaisekaan äitiä. Aloittaa jo kaukaa "voi mummin kulta rakas, mummin kulta-vauva, tule tänne, tule, tule pikku rakas! Olen kaivannut sinua niin, nyt pääset mummin syliin" Anoppi ojentaa kätensä, tarttuu vauvaan, nostaa vauvan syliinsä, puristaa rintaansa vasten autuas ilme kasvoillaan. Kääntyy heti selin vauvan äitiin, lähtee kulkemaan pois olohuoneesta. Nurkan takaa kuuluu kiivas suukottelu ja mummin rakas-kuiskaukset. Ne vaimenevat, anoppi laittaa kenkiä jalkaan, ulko-ovi aukeaa. Vauvan äiti nousee hermostuneena, menee eteiseen, näkee pihamaalla anopin loittonevan selän, kuulee vauvansa itkevän. Anoppi menee kauemmaksi ja kauemmaksi, ei vilkaisekaan taakseen. Äiti pukee kengät ja menee heidän peräänsä. Vauvan kasvot ovat punaiset, hän pyörittää päätään, "missä äiti on". Anoppi suhahtaa vauvan äidille "Siellä on kahvia, mene ottamaan. Me olemme nyt kahden".
Jälkimmäinen on omasta elämästäni. Ensimmäinen on haaveilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.
Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Ei, ei, ei.
Tiedän, että tämä on vertaistukiketju, (kuulemma) kun se nyt on moneen kertaan sanottu.
Ja että moneen kertaan on joitakin kommentoija käsketty menemään pois kun ei kerran ymmärrä asiaa tai tue ketjun mielipiteitä.
Mutta kuinka usein on esimerkiksi ihmisen köyhyyttä koskeviin viesteihin alkanut tulla neuvoja kuinka itse tulee 500 eurolla aivan hyvin toimeen vielä jää säästöönkin. Jopa 300 euron tuloilla jää satku sijoittamiseen yms. Ei voi olla rahat tiukalla.
Ei millään jakseta ymmärtää, että jos kertoo, että nyt ahdistuu, masentuu tai menettää alämänhalunsa kun köyhähän saa *hyvät tuet*.
Jotka *me työssäkäyvät veronmaksajat* kaiken kukkuraksi *maksamme omasta pussistamme*.
Muistettakoon ne lukuisat ruokaohjeet, joilla neuvotaan köyhän tulevan toimeen kunhan vaan menisi sinne marja- ja sienimetsään, (vaikka olisi liikuntarajoitteinen) ostaisi soijarouhetta ja kauden juureksia ja tekisi kaiken itse.
Einekset ja sinnepäin olevat ovat aivan paholaisesta itsestään (niinkuin niitä ostavat köyhätkin) jne jne.
Köyhä ei siis millään voi olla työnpuutteessa *kyllä tekevälle töitä löytyy, MINÄKIN olen aina heti saanut töitä* rahanpuutteessa, *MINÄKIN rulen toimeen pienemmällä* masentunut, sairas tms.
*lenkille ja kirjastoon pääsee ilmaiseksi*.
Siksi ihmetyttää kun tähän ketjuun ei saa kirjoittaa kuin myötäileviä mielipiteitä.
Omakohtaisia kommentteja saati neuvoja ei saa kirjoittaa.
Miksi, jos kerran muihinkin ketjuihin saa?
Tämähän on keskustelupalsta, ei myötäilypalsta.
Vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös anoppi saattaisi sortua tuollaiseen vauva kaappaukseen.
Käy sen verran ylikierroksilla kun ei saa vauvaa (eikä vanhempaa lasta) nähdä.
Joten otan nyt oppia ja pidän vauvaa ja lasta (entistä tarkemmin) silmien alla.
Meillä anoppi oli tullut hoploppiin (me emme miehen kanssa tienneet kuin vasta kun lapsi tuli kertomaan) ja oli kysellyt tulisiko lapsi mummin luokse yöksi.
Lapsemme oli tullut siis meiltä kysymään lupaa ja anoppi oli sillä aikaa liuennut paikalta.
Kun soitimme anopille ja kyselimme oliko tämä ollut hoplopissa ja kysynyt lapseltamme yökyläilyä, anoppi vastaili vain ympäri pyöreitä.
Mieheni tietenkin hermostui ja huusi äidilleen puhelimeen "Sinä et lapsemme kanssa puhu ilman, että me olemme paikalla!".
En vielä eilen tajunnut, että mitä anoppi oli sillä takaa ajanut, mutta ehkä jotain saman tapaista.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että tämä on vertaistukiketju, (kuulemma) kun se nyt on moneen kertaan sanottu.
Ja että moneen kertaan on joitakin kommentoija käsketty menemään pois kun ei kerran ymmärrä asiaa tai tue ketjun mielipiteitä.Mutta kuinka usein on esimerkiksi ihmisen köyhyyttä koskeviin viesteihin alkanut tulla neuvoja kuinka itse tulee 500 eurolla aivan hyvin toimeen vielä jää säästöönkin. Jopa 300 euron tuloilla jää satku sijoittamiseen yms. Ei voi olla rahat tiukalla.
Ei millään jakseta ymmärtää, että jos kertoo, että nyt ahdistuu, masentuu tai menettää alämänhalunsa kun köyhähän saa *hyvät tuet*.
Jotka *me työssäkäyvät veronmaksajat* kaiken kukkuraksi *maksamme omasta pussistamme*.
Muistettakoon ne lukuisat ruokaohjeet, joilla neuvotaan köyhän tulevan toimeen kunhan vaan menisi sinne marja- ja sienimetsään, (vaikka olisi liikuntarajoitteinen) ostaisi soijarouhetta ja kauden juureksia ja tekisi kaiken itse.
Einekset ja sinnepäin olevat ovat aivan paholaisesta itsestään (niinkuin niitä ostavat köyhätkin) jne jne.Köyhä ei siis millään voi olla työnpuutteessa *kyllä tekevälle töitä löytyy, MINÄKIN olen aina heti saanut töitä* rahanpuutteessa, *MINÄKIN rulen toimeen pienemmällä* masentunut, sairas tms.
*lenkille ja kirjastoon pääsee ilmaiseksi*.Siksi ihmetyttää kun tähän ketjuun ei saa kirjoittaa kuin myötäileviä mielipiteitä.
Omakohtaisia kommentteja saati neuvoja ei saa kirjoittaa.
Miksi, jos kerran muihinkin ketjuihin saa?
Tämähän on keskustelupalsta, ei myötäilypalsta.
Vai?
Ethän sinä kirjoita omia kokemuksia vaan ihmettelet ja mitätöit toisten kokemuksia. Ei se ole keskustelemista. Se on toisten mitätöintiä ja lyttäämistä, syyttämistä valehtelijaksi.
Ylikävelevän mummelin käytöstä tyylipuhtaimmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Ei, ei, ei.
Miksi ei ei ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Ei, ei, ei.
Miksi ei ei ei?
Koska tuo antaa väylän tehdä lasuja perheedtä äidin mielenterveyteen vedoten.
Ja kääntää keskustelun äidin ominaisuuksiin, ei anopin hulluuteen.
Kaikki ns ammattilaiset ei tod ole perheen puolella vaan anopin.
Meillä oli jo laajennettu lähestymiskielto ja sossu vaati mritä neuvotteluihin ja sovitteluihin aggressiivisen häirikön kanssa silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Ei, ei, ei.
Miksi ei ei ei?
Koska tuo antaa väylän tehdä lasuja perheedtä äidin mielenterveyteen vedoten.
Ja kääntää keskustelun äidin ominaisuuksiin, ei anopin hulluuteen.
Kaikki ns ammattilaiset ei tod ole perheen puolella vaan anopin.
Meillä oli jo laajennettu lähestymiskielto ja sossu vaati mritä neuvotteluihin ja sovitteluihin aggressiivisen häirikön kanssa silti.
Höpsis. Se ei todellakaan anna väylää tehdä lasuja äidin mielenterveyteen vedoten, vaan pikemminkin suojaa niiltä. Perheneuvolapsykologi on ammattilainen, joka kyllä näkee, että äidin mielenterveys on kunnossa mutta anopin toiminta kuormittaa nuorta perhettä. Jos anoppi päättäisi tehdä lasuja vauvasta, niin perheneuvolassa olisi jo tiedossa, että anoppi sekoilee ja äiti on normaali ja lasu jäisi siihen.
Ammattilaiset ei ole anopin puolella vaan vauvan ja hänen vanhempien puolella.
Ja sossu on eri asia kuin perheneuvolapsykologi.
Sinä sotket nyt asioita pahemman kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Ei, ei, ei.
Miksi ei ei ei?
Koska tuo antaa väylän tehdä lasuja perheedtä äidin mielenterveyteen vedoten.
Ja kääntää keskustelun äidin ominaisuuksiin, ei anopin hulluuteen.
Kaikki ns ammattilaiset ei tod ole perheen puolella vaan anopin.
Meillä oli jo laajennettu lähestymiskielto ja sossu vaati mritä neuvotteluihin ja sovitteluihin aggressiivisen häirikön kanssa silti.
Höpsis. Se ei todellakaan anna väylää tehdä lasuja äidin mielenterveyteen vedoten, vaan pikemminkin suojaa niiltä. Perheneuvolapsykologi on ammattilainen, joka kyllä näkee, että äidin mielenterveys on kunnossa mutta anopin toiminta kuormittaa nuorta perhettä. Jos anoppi päättäisi tehdä lasuja vauvasta, niin perheneuvolassa olisi jo tiedossa, että anoppi sekoilee ja äiti on normaali ja lasu jäisi siihen.
Ammattilaiset ei ole anopin puolella vaan vauvan ja hänen vanhempien puolella.
Ja sossu on eri asia kuin perheneuvolapsykologi.
Sinä sotket nyt asioita pahemman kerran.
Jos lastensuojelu ottaa perheen hampaisiinsa, huoli äidin jaksamisesta on siihen mitä pätevin syy. Silloin anopin ei enää itse tarvitse kiusata, viranomainen hoitaa sen hänen puolestaan,
Itse olet naiivi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Ei, ei, ei.
Miksi ei ei ei?
Koska tuo antaa väylän tehdä lasuja perheedtä äidin mielenterveyteen vedoten.
Ja kääntää keskustelun äidin ominaisuuksiin, ei anopin hulluuteen.
Kaikki ns ammattilaiset ei tod ole perheen puolella vaan anopin.
Meillä oli jo laajennettu lähestymiskielto ja sossu vaati mritä neuvotteluihin ja sovitteluihin aggressiivisen häirikön kanssa silti.
Höpsis. Se ei todellakaan anna väylää tehdä lasuja äidin mielenterveyteen vedoten, vaan pikemminkin suojaa niiltä. Perheneuvolapsykologi on ammattilainen, joka kyllä näkee, että äidin mielenterveys on kunnossa mutta anopin toiminta kuormittaa nuorta perhettä. Jos anoppi päättäisi tehdä lasuja vauvasta, niin perheneuvolassa olisi jo tiedossa, että anoppi sekoilee ja äiti on normaali ja lasu jäisi siihen.
Ammattilaiset ei ole anopin puolella vaan vauvan ja hänen vanhempien puolella.
Ja sossu on eri asia kuin perheneuvolapsykologi.
Sinä sotket nyt asioita pahemman kerran.
Jos lastensuojelu ottaa perheen hampaisiinsa, huoli äidin jaksamisesta on siihen mitä pätevin syy. Silloin anopin ei enää itse tarvitse kiusata, viranomainen hoitaa sen hänen puolestaan,
Itse olet naiivi.
Älä jaksa viljellä tuollaista "lastensuojelu kiusaa" -juttua. Lastensuojelun tarkoitus on tukea ja auttaa perheitä, joissa on tuen tarvetta. Lastensuojelu ei ota aiheettomasti hampaisiinsa eikä viranomaiset kiusaa. Tietenkin jos perheessä on vaikka perheväkivaltaa, niin viranomaiset puuttuu tilanteeseen ihan aiheesta, ja silloin se lyöjä saattaa kokea, että viranomaiset kiusaa, vaikka todellisuudessa kyse ei ole mistään kiusaamisesta vaan lapsen turvallisuuden varmistamisesta.
Lastensuojelulla pelotteleminen on todella typerää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Siitä on nyt jonkusen aikaa, pitää ottaa miehen kanssa tänään illalla puheeksi, että jos nyt tosissaan tehtäisiin rikosilmoitus, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
Koska en jotenkin usko, että anoppi jättää asian tähän, jos on jo noin pitkälle valmis menemään.Lisäksi olen pitkään nähnyt tuon kauppa episodin jälkeen unia, etten löydä vauvaani tai hukkaan sen yhtäkkiä, vaikka se oli silmieni alla koko ajan.
En uskalla enää kodin ulkopuolella päästää vauvaa näkökentästäni kun pelkään, että jotain tapahtuu tai vauva katoaa.
Kaupassakin käydessä emme enää laske kantokoppaa käsistä.Pyydä neuvolan kautta lähete perheneuvolapsykologille. Tuo kaappaus on selvästi ollut traumaattinen kokemus sinulle, eikä ihme, se olisi sitä kelle vain. Pääset purkamaan tuota traumaa ja pääsette miehen kanssa miettimään ammattilaisen avulla, että miten perheenne selviää tästä perheen ulkopuolisesta uhkatekijästä. Lisäksi siitä voi olla hyötyä mahdollista oikeusprosessia varten, jos tilannetta on jouduttu käsittelemään psykologin tuella (anoppi aiheuttanut niin vakavaa henkistä kärsimystä, että on tarvinnut tukea siihen) ja hyötyä voi olla myös siitä, että asiat on kirjattu ammattilaisten toimesta.
Ei, ei, ei.
Miksi ei ei ei?
Koska tuo antaa väylän tehdä lasuja perheedtä äidin mielenterveyteen vedoten.
Ja kääntää keskustelun äidin ominaisuuksiin, ei anopin hulluuteen.
Kaikki ns ammattilaiset ei tod ole perheen puolella vaan anopin.
Meillä oli jo laajennettu lähestymiskielto ja sossu vaati mritä neuvotteluihin ja sovitteluihin aggressiivisen häirikön kanssa silti.
Höpsis. Se ei todellakaan anna väylää tehdä lasuja äidin mielenterveyteen vedoten, vaan pikemminkin suojaa niiltä. Perheneuvolapsykologi on ammattilainen, joka kyllä näkee, että äidin mielenterveys on kunnossa mutta anopin toiminta kuormittaa nuorta perhettä. Jos anoppi päättäisi tehdä lasuja vauvasta, niin perheneuvolassa olisi jo tiedossa, että anoppi sekoilee ja äiti on normaali ja lasu jäisi siihen.
Ammattilaiset ei ole anopin puolella vaan vauvan ja hänen vanhempien puolella.
Ja sossu on eri asia kuin perheneuvolapsykologi.
Sinä sotket nyt asioita pahemman kerran.
Jos lastensuojelu ottaa perheen hampaisiinsa, huoli äidin jaksamisesta on siihen mitä pätevin syy. Silloin anopin ei enää itse tarvitse kiusata, viranomainen hoitaa sen hänen puolestaan,
Itse olet naiivi.
Älä jaksa viljellä tuollaista "lastensuojelu kiusaa" -juttua. Lastensuojelun tarkoitus on tukea ja auttaa perheitä, joissa on tuen tarvetta. Lastensuojelu ei ota aiheettomasti hampaisiinsa eikä viranomaiset kiusaa. Tietenkin jos perheessä on vaikka perheväkivaltaa, niin viranomaiset puuttuu tilanteeseen ihan aiheesta, ja silloin se lyöjä saattaa kokea, että viranomaiset kiusaa, vaikka todellisuudessa kyse ei ole mistään kiusaamisesta vaan lapsen turvallisuuden varmistamisesta.
Lastensuojelulla pelotteleminen on todella typerää.
Älä viitsi itse jauhaa täydellistä paskaa. Esimerkiksi ap:n tapauksessa se anoppi on jo valmiiksi tuttu esim terveydenhuollon ja sosiaali-ihmisten kanssa. Heistä anoppi on kiva ja järkevä.
Eli vaikka miniä kuinka muuta selittäisi, anopilla olisi suuri valta saada lastensuojelu pienellä paikkakunnalla uskoa itseensä.
Jos miniältä löytyisi jaksamisongelmiin viittaavia tai sellaisiksi käännettäviä merkintöjä, tilanne voisi pahimmillaan kääntyä siihen, että lastensuojelu sijoittaa lapsen anopille. Vähintään pakotetaan sukulaisneuvotteluun ja anopin kanssa toimimiseen.
Meistä mt-ongelmainen aggressiivinen läheinen teki ilmoituksia ja vaikka hän oli ihan selkeästi todella, todella, todella sekaisin ja saimme häntä vastaan laajennetun lähestymiskiellon, lastensuojelu asettui hänen puolelleen.
Vielä senkin jälkeen kun laatensuojelu oli itse todennut kaikki 70 ilmoitusta aiheettomiksi, se käynnisti meistä vielä uudelleen lastnesuojelutarpeen selvityksen, koska 1,5 vuoden rääkkäämisen jälkeen he oli sitten jo huolestuneita siitä miten me jaksamme hullua sukulaista - jonka kiusaamisen virasto itse oli mahdollistanut.
Että tämän jälkeen turha tulla selittämään, miten Suomssa lapsia suojellaan.
1582, niin juuri, tuo jossa kerroin kuinka köyhien ketjuihin kommentoidaan, on juuri köyhien kokemusten mitätöimistä?
Jos kerron, että rahat ei riitä ja ahdistaa ja masentaa tämä köyhyys niin ihmetellään, että miten niin ei riitä, kyllä MINUN rahani riittävät, vaikka saan vähemmän, miten niin ahdistaa, ilmaisia paikkoja minne mennä on vaikka kuinka paljon...
Ettekö ymmärrä, että köyhällä tuntuu aivan samalta kuin teillä nyt, kun joku ei täällä * ymmärrä* kuinka paljon se anoppi ahdistaa?
Neuvot säästämiseen tai ruokailuun ovat yhtä pahoja kuin neuvot sitämään tilannetta vaikean anopin kanssa, nyt esimerkiksi.
Miksi se, että anoppi ahdistaa on eri asia kuin, että köyhyys ahdistaa?
Molemissa ketjussa mitätöidään aloittajan kerrottu asia, kun katsotaan asiaa omasta näkökulmasta, eikö niin?
Ei se köyhä hae *ohjeita* ja *ihmettelyä* vaan vertaistukea, ihan samoin kuin nyt ihmiset täällä.
Jos kaikki eivät ymmärrä köyhyyttä niin aivan samoin eivät kaikki ymmärrä anoppiongelmaa. Se on elämää, ja niin on ja tulee olemaankin.
Vai onko niin, että periaatteessa tämän ketjun ihmisiä (äitejä) pitääkin ymmärtää, mutta köyhiä ja työttömiä ei?
Sillä eihän se nyt ole lainkaan sama asia?
Niinpä...
Täällä aika paljon kehotetaan laittamaan välejä poikki, ja ymmärrän sen hyvin. Mun neuvoni on miettiä, minkälainen ihminen olet, minkä itse koet oikeaksi toiminnaksi. Mulla on rajaton äiti, ja sen kautta pystyn samaistumaan hyvinkin siihen, mitä täällä puhutaan. Itse koin tärkeäksi toimia niin sanotusti moitteettomasti. Sen takia en ikinä laittanut välejä poikki, ja hylännyt äitiäni. Ehkä tämä johtui vain siitä, kuinka vahvasti mut oli ehdollistettu välttämään äidin hylkäämistä, joka oli hänen pahin painajaisensa. Joka tapauksessa toimin niin, että pidin vain rauhallisesti kiinni omista rajoistani, en neuvotellut, enkä keskustellut. Äiti sai sitten ihan itse päättää paljonko halusi loukkaantua, uhriutua, levitellä valeita ja laittaa välejä poikki, en ollut vastuussa hänen tekemisistään, vain omistani. Oma omatuntoni pysyi puhtaana. Jos siis oma omatuntosi sallii laittaa välit poikki, tee ihmeessä niin. Jos ei salli, niin älä laita. Tärkeintä on, että omat päätökset on omissa silmissä oikeita.
Voi mitä anoppeja ja muita ikäviä sukulaisia teillä on, tsemppiä!
Oma anoppi tuppautui aivan liikaa kun meidän vauva (ensimmäinen lapsenlapsi) syntyi, saattoi katsoa ja kommentoida kummasta rinnasta imetin vaiko molemmista, lähes itki aina kun vauva lähti heiltä kotiin, kaikki vauvan taidot oli mummin tai isän opettamia jne, MUTTA oli todella kiltti ihminen eikä ikinä olisi halunnut loukata minua, kehui myös miten hoidan vauvaa hyvin. Itse en aina jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen hänen kanssaan 😞 nyt on sairas ja ei elä pitkään.
Oma äitini oli sitten kinkkisempi tapaus. Ei niinkään tupannut itseään tykö, mutta aina kun tuli meille, voivotteli heti ovelta kaikkea mitä oltiin tehty väärin, vauva puettu väärin ja hoitopöydällä liian kirkas lamppu jne. Ei koskaan ole kehunut tai kommentoinut mua äitinä tai miestäni isänä, jakeli myös neuvoja (kuten ”älkää pitääkö liikaa sylissä” (vauvamme oli lähes aina sylissä 😁) ja sitten kun vauva joskus oli lattialla itsekseen niin ”voivoi onko sut jätetty yksin tänne eikä kukaan edes vahdi voivoi” ja ”nytkö sä jo imetät, eihän sillä edes ole nälkä”) Raivostuttava siis, ja oltiinkin sarvet vastakkain usein. Edelleen mietin miksei ole voinut koskaan mun äitiyttä koittaa kehua ja vahvistaa, alku oli mulle aika kivinen tie ja hän olisi voinut tytärtään niin pienellä tukea, eikä aina etsiä vikoja. No, pääsinpä nyt kirjoittamaan tällaisen ”vikalistan” hänestä sitten ☺️.
Tsemppiä kaikille! Itselläni ongelmat toki pieniä mutta nekin vaivaavat joskus joten purinpa minäkin mieltäni.
Ei tässä nyt oikeastaan pelotellakaan lastensuojelulla, vaan sillä kahelilla anopilla tai isoäidillä. Yleensä ihmisiä kuitenkin uskotaan, jos ottavat yhteyttä ja ilmaisevat ”huolensa”. Näillä hulluilla on tapana kertoilla ihan omiaan, ja saattavat olla hyvinkin uskottavia.
Minun rajaton äitini esimerkiksi ”muistaa”asiat ihan omalla itse keksimällään tavalla. Viimeksi kun oltiin yhteyksissä, hän sanoi maksaneensa asian x kokonaan, ja väitti että minä en maksanut siitä mitään. Sanoi oikein, että hänellä on kuitit ja kaikki. Jouduin kaivamaan oman kuittikansioni esille, kun asia esitettiin niin vakuuttavasti. Ja sieltähän näkyi, että minä olin maksanut kyllä oman osuuteni ihan niin kuin pitikin.
Tällä välin hän oli ehtinyt sanoa siskolleni maksaneensa minulle asian x kokonaan, ja näin siskoni edelleen luulee. Kun äitini sanoi, että hänellä on kuitit ja kaikkea. Sisko ei halua kuulla mitään minun ”selityksiäni”, koska luottaa äitini sanaan.
Kun äitini jäi valheesta kiinni, hän seuraavaksi väittää, ettei ole ikinä sanonutkaan maksaneensa asiaa x. Onneksi kirjoitti asian sähköpostiin, muuten alkaisin epäillä omaa todellisuudentajuani.
Ei tuommoista jaksa. Estot on päällä taas.
Tummoinen kuittiasia on sinänsä tietysti helppo, kun voin todistaa, miten se oikeasti meni. Lastenhoitoon kohdistuvan satuilun kanssa on paljon vaikeampaa, koska syytöksiä ei voi todistaa selkeästi vääriksi.
Lähestymiskieltoon tarvitaan todisteita. Eli pitää olla myyjältä lausunto, samaten naapureilta kertomuksia tunkemisesta kotiin.
Viestit talteen jne.
Ja te tarvitsette laajennetun lähestymiskiellon eli sellaisen, joka rajaa teille rauhoitetun elämänpiirin, ei vain turvaa kotia.