Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin alkoholismin, väkivallan ja syövän.
Esimerkiksi suvustani on useampikin ihminen kuollut syöpään, esimerkiksi isäni.
Samoin tunnen alkoholisteja ja väkivallan uhreja. En toimi kuvaamallanne tavalla.
On ihan laidasta laitaan ollut elämässäni kaikkea ja tullut tutuiksi vaikeammin asiat.
Siksihän tätä juuri ihmettelen kun tämän ketjun kaltainen asia ei ole tullut vastaan näin voimakkaassa muodossa.
Toki aina vitsaillaan anopeista ja joku anoppi on hankala, mutta nämä täysin rajattomat anopit ovat minulle uusi ilmiö.
Ja olen sentään itsekin äiti ja isoäiti monellakin lapselle.
Samoin olen itse kummi ja suvussa ja tuttavapiirissä kaikenikäisiä ihmisiä.
Ihmettelen kun kukaan ei ole tämänkaltaista hankaluudesta kertonut, enkä ole huomannut mitään suurta skismaa vauvojen omimisesta puoleen tai toiseen kun näinkin paljon täällä nyt näitä samankaltaisia tuntuu olevan.
Ei näidtä avauduta. Siksi juuri ketju on niin tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, nyt alkaa tuntua, että se empatiakyvyn puute on nyt ihan muualla kuin ihmettelijällå.
Vierailija kirjoitti:
Joo, nyt alkaa tuntua, että se empatiakyvyn puute on nyt ihan muualla kuin ihmettelijällå.
Sano muuta! Räksyttää jaloissa kuin rakki.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vaan on hukassa niiden asioiden kanssa eli vauvan kanssa epävarmoja ja sitten se avuttomuus näkyy ympäristöön yliherkkyytenä. Eivät kestä mitään eivät neuvoja tai yhtään poikkipuolista sanaa. Marrtyyriraivo ja itkuun pillahtaminen on se toimintatapa.
Naulan kantaan, JOTKUT. Kuten mm. tämän ketjun aiheena olevat anopit. Olet täysin vapaa perustamaan muista aiheista ketjun.
Meillä kaikkein rasittavinta on ylihysteria.
Jos lapsi kasvaa kasvupyröhdyksen ja näyttää hetkellisesti laihalta venyttyään pituutta, hän on syömishäiriöinen.
Jos teini tussahtaa, hänet pitää kuraattorille.
Kaikkeen mahdolliseen normiarjen asiaan reaktio on ylimitoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).
Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.
No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".
Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.
Tähän vielä pakko lisätä.
Olimme kaupassa kolmistaan, mies meni hakemaan jotain kauempaa (en enää muista
mitä) ja minä otin vessapaperia, laskin vauvan kantokopan maahan ja kurottelin vessapaperia.
Kun sain pinon päältä alas vessapaperi pakkauksen, huomasin, että kantokoppa oli kadonnut (sillä hetkellä adrealiini piikki ja jätin ostokset ja juoksin etsien vauvaa), myyjä pysäytti minut ja kysyi "mikä hätänä" samalla kun näin mieheni tulevan minua kohti.
Sain vain soperrettua itkuisena, että joku on vienyt vauvani, mies kuvaili kadonneen kantokopan ja myyjä hoksasi heti missä oli vauvamme nähnyt. (Kummipoikani 8v oli liimannut tarroja kantokoppaan).
Menimme pesuaine osastolle ja siellähän se anoppi olikin. Kantokoppa maassa ja piteli vauvaa sylissään.
Minä ja mies huudettiin anopille ja anoppi puolusteli "kaappaustaan sanomatta mitään" sillä, ettei muuten olisi saanut sylitellä vauvaa.
En ole ikinä pelännyt niin paljon, enkä olisi ikinä uskonut tälläistä edes tapahtuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.Tähän vielä pakko lisätä.
Olimme kaupassa kolmistaan, mies meni hakemaan jotain kauempaa (en enää muista
mitä) ja minä otin vessapaperia, laskin vauvan kantokopan maahan ja kurottelin vessapaperia.
Kun sain pinon päältä alas vessapaperi pakkauksen, huomasin, että kantokoppa oli kadonnut (sillä hetkellä adrealiini piikki ja jätin ostokset ja juoksin etsien vauvaa), myyjä pysäytti minut ja kysyi "mikä hätänä" samalla kun näin mieheni tulevan minua kohti.
Sain vain soperrettua itkuisena, että joku on vienyt vauvani, mies kuvaili kadonneen kantokopan ja myyjä hoksasi heti missä oli vauvamme nähnyt. (Kummipoikani 8v oli liimannut tarroja kantokoppaan).
Menimme pesuaine osastolle ja siellähän se anoppi olikin. Kantokoppa maassa ja piteli vauvaa sylissään.
Minä ja mies huudettiin anopille ja anoppi puolusteli "kaappaustaan sanomatta mitään" sillä, ettei muuten olisi saanut sylitellä vauvaa.En ole ikinä pelännyt niin paljon, enkä olisi ikinä uskonut tälläistä edes tapahtuvan.
Mulla jätti sydän lyönnin väliin kun luin tämän. Hyi saasta!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.Tähän vielä pakko lisätä.
Olimme kaupassa kolmistaan, mies meni hakemaan jotain kauempaa (en enää muista
mitä) ja minä otin vessapaperia, laskin vauvan kantokopan maahan ja kurottelin vessapaperia.
Kun sain pinon päältä alas vessapaperi pakkauksen, huomasin, että kantokoppa oli kadonnut (sillä hetkellä adrealiini piikki ja jätin ostokset ja juoksin etsien vauvaa), myyjä pysäytti minut ja kysyi "mikä hätänä" samalla kun näin mieheni tulevan minua kohti.
Sain vain soperrettua itkuisena, että joku on vienyt vauvani, mies kuvaili kadonneen kantokopan ja myyjä hoksasi heti missä oli vauvamme nähnyt. (Kummipoikani 8v oli liimannut tarroja kantokoppaan).
Menimme pesuaine osastolle ja siellähän se anoppi olikin. Kantokoppa maassa ja piteli vauvaa sylissään.
Minä ja mies huudettiin anopille ja anoppi puolusteli "kaappaustaan sanomatta mitään" sillä, ettei muuten olisi saanut sylitellä vauvaa.En ole ikinä pelännyt niin paljon, enkä olisi ikinä uskonut tälläistä edes tapahtuvan.
Siis hyi kamala! Olisko tuosta voinut rikosilmoituksen tehdä, ainakin haette sitä lähestymiskieltoa. Hirveä kokemus :/ Oman äitini kohdalla pelkään, että tulee meille riehumaan tai yrittää sekopäissään kaapata lapset tai vastaavaa. Varmaan turhia pelkoja, mutta tiedän kuinka sekaisin se ihminen on joten en nyt niin kovasti yllättyisi jos jotain sairasta yrittäisi. Mustamaalaaminen on jo yritetty, ls-ilmoitusta ei kai ole vielä tehnyt. Pelkää niin kovasti sossuja että ehkä ei sitä tee :D On tää vaikeaa... Pari vuotta ollut välit poikki ja edelleen pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vie sitä vauvaa sinne hullujenhuoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin alkoholismin, väkivallan ja syövän.
Esimerkiksi suvustani on useampikin ihminen kuollut syöpään, esimerkiksi isäni.
Samoin tunnen alkoholisteja ja väkivallan uhreja. En toimi kuvaamallanne tavalla.
On ihan laidasta laitaan ollut elämässäni kaikkea ja tullut tutuiksi vaikeammin asiat.
Siksihän tätä juuri ihmettelen kun tämän ketjun kaltainen asia ei ole tullut vastaan näin voimakkaassa muodossa.
Toki aina vitsaillaan anopeista ja joku anoppi on hankala, mutta nämä täysin rajattomat anopit ovat minulle uusi ilmiö.
Ja olen sentään itsekin äiti ja isoäiti monellakin lapselle.
Samoin olen itse kummi ja suvussa ja tuttavapiirissä kaikenikäisiä ihmisiä.
Ihmettelen kun kukaan ei ole tämänkaltaista hankaluudesta kertonut, enkä ole huomannut mitään suurta skismaa vauvojen omimisesta puoleen tai toiseen kun näinkin paljon täällä nyt näitä samankaltaisia tuntuu olevan.
Mikä tämän älykkään kirjoitelman idea oli?
Itse muistan lukeneeni jo 70-luvulla Orvokki Aution Pedärikon. Hullusta anopista. Maailmankirjallisuud yäynnä teemaa, viikinkiajoilta lähtien...
Mutta kas kummaa, isoäiti ei sitä tunnista eikä tunnusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.Tähän vielä pakko lisätä.
Olimme kaupassa kolmistaan, mies meni hakemaan jotain kauempaa (en enää muista
mitä) ja minä otin vessapaperia, laskin vauvan kantokopan maahan ja kurottelin vessapaperia.
Kun sain pinon päältä alas vessapaperi pakkauksen, huomasin, että kantokoppa oli kadonnut (sillä hetkellä adrealiini piikki ja jätin ostokset ja juoksin etsien vauvaa), myyjä pysäytti minut ja kysyi "mikä hätänä" samalla kun näin mieheni tulevan minua kohti.
Sain vain soperrettua itkuisena, että joku on vienyt vauvani, mies kuvaili kadonneen kantokopan ja myyjä hoksasi heti missä oli vauvamme nähnyt. (Kummipoikani 8v oli liimannut tarroja kantokoppaan).
Menimme pesuaine osastolle ja siellähän se anoppi olikin. Kantokoppa maassa ja piteli vauvaa sylissään.
Minä ja mies huudettiin anopille ja anoppi puolusteli "kaappaustaan sanomatta mitään" sillä, ettei muuten olisi saanut sylitellä vauvaa.En ole ikinä pelännyt niin paljon, enkä olisi ikinä uskonut tälläistä edes tapahtuvan.
Hyi helevetti tuli huono olo tästä viestistä :( pystyn kuvittelemaan sen kauhun kun vauva on kadonnut ja sitten sen vihan kun tajuaa, että joku arvaamaton hullu pitelee lastani.
Yrittäkää saada se lähestymiskielto.
En usko, että tämä nuori äiti vielä pitkään ymmärtää, että pienen vauvan kanssa ei tarvitse lähteä anoppilaan.
Tällaisia asioita olisi hyvä miettiä etukäteen, kyllä se 'anopin sekoaminen' antaa merkkejä jo ennen lapsen syntymää.
Yksi asia, mikä on hyvä, että anoppi ei tule kotiisi - miksi ihmeessä lähdit pienen kanssa kylään toistuvasti.
Tämä lause jäi mieleen jostakin kommentista: Olet nuori, epävarma ja kokematon ja tilanteessa jota et hallitse.
Minä en ilmoittaisi kenellekään mistään uusista säännöistä. Toimisin vain niin, että en veisi vauvelia kyläreissuille. Jos asiaa alkaa kouhkaamaan ja tiedotteita laatimaan, kaikki energia menee niihin, voimat menevät semplaamiseen. Ja juttu kuivuu kokoon, ollaan taas samassa missä aluksi.
Kirjoita vaikka käteesi: Olen tyytyväinen ja onnellinen. Näet sen joka hetki.
Katso, 'kuka viereesi jää'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko, että tämä nuori äiti vielä pitkään ymmärtää, että pienen vauvan kanssa ei tarvitse lähteä anoppilaan.
Tällaisia asioita olisi hyvä miettiä etukäteen, kyllä se 'anopin sekoaminen' antaa merkkejä jo ennen lapsen syntymää.
Yksi asia, mikä on hyvä, että anoppi ei tule kotiisi - miksi ihmeessä lähdit pienen kanssa kylään toistuvasti.
Tämä lause jäi mieleen jostakin kommentista: Olet nuori, epävarma ja kokematon ja tilanteessa jota et hallitse.
Minä en ilmoittaisi kenellekään mistään uusista säännöistä. Toimisin vain niin, että en veisi vauvelia kyläreissuille. Jos asiaa alkaa kouhkaamaan ja tiedotteita laatimaan, kaikki energia menee niihin, voimat menevät semplaamiseen. Ja juttu kuivuu kokoon, ollaan taas samassa missä aluksi.
Kirjoita vaikka käteesi: Olen tyytyväinen ja onnellinen. Näet sen joka hetki.
Katso, 'kuka viereesi jää'.
Et sitten viitsinyt lukea kaikkia aloittajan kommentteja? Ja kuitenkin halusit tulla tänne pätemään?
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.
Baby you're rockstar! ❤
Valitkaa tuosta :
"Henkilön kohdistuvien rikosten tyyppejä voidaan hahmottaa useita sen mukaan, mitä henkilökohtaisen koskemattomuuden aspektia ne loukkaavat. Rikos voi ensinnäkin kohdistua henkilön henkeen tai terveyteen. Tällaisia rikoksia ovat esim. tappo ja pahoinpitely. Oman ryhmänsä muodostavat henkilön seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat seksuaalirikokset, kuten raiskaus ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Henkilön vapauteen kohdistuvat sellaiset vapaudenriistoa merkitsevät rikokset kuten ihmisryöstö ja pakottaminen. Yksityisyyteen, rauhaan tai kunniaan kohdistuvia rikoksia ovat salakuuntelu- ja katselu, kotirauhan rikkominen ja kunnianloukkaus"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.Tähän vielä pakko lisätä.
Olimme kaupassa kolmistaan, mies meni hakemaan jotain kauempaa (en enää muista
mitä) ja minä otin vessapaperia, laskin vauvan kantokopan maahan ja kurottelin vessapaperia.
Kun sain pinon päältä alas vessapaperi pakkauksen, huomasin, että kantokoppa oli kadonnut (sillä hetkellä adrealiini piikki ja jätin ostokset ja juoksin etsien vauvaa), myyjä pysäytti minut ja kysyi "mikä hätänä" samalla kun näin mieheni tulevan minua kohti.
Sain vain soperrettua itkuisena, että joku on vienyt vauvani, mies kuvaili kadonneen kantokopan ja myyjä hoksasi heti missä oli vauvamme nähnyt. (Kummipoikani 8v oli liimannut tarroja kantokoppaan).
Menimme pesuaine osastolle ja siellähän se anoppi olikin. Kantokoppa maassa ja piteli vauvaa sylissään.
Minä ja mies huudettiin anopille ja anoppi puolusteli "kaappaustaan sanomatta mitään" sillä, ettei muuten olisi saanut sylitellä vauvaa.En ole ikinä pelännyt niin paljon, enkä olisi ikinä uskonut tälläistä edes tapahtuvan.
Kuulostaa että lähestymiskielto olisi tarpeen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 2 vuotta anoppiin välit poikki.
Rajattomuus alkoi heti kun menimme kihloihin.
Nyt 6kk sitten synnytin esikoisen ja anoppi yhtäkkiä ilmestyi oven taakse (ei saa meitä puhelimella kiinni kun olemme hänet estäneet) niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Epäili, että kutsu lapsen ristiäisiin oli hukkunut jonnekkin (emme sitä hänelle lähettäneet).Tässä nyt vähän taustaa;
Olin aiemmin raskaana ja anoppi kiljui, että ei me mitään lapsia tarvita kun miniä olisi niiin p*ska äiti.
No sain sitten keskenmenon, jota anoppi lohdutteli minulle "ei siitä olisi muutenkaan tullut mitään kun olet niin epävakaa", eli siis pari kertaa kun anoppi on minua haukkinut niin on hän päässyt niin ihon alle, että olen alkanut itkemään.
Yrittänyt myös koko ajan saada poikansa eroamaan minusta.
Rajojen vetäminen haukkumiseen, kotiin tunkeutumiseen, tavaroiden hävittämiseen kysymättä ja yksityisyyden rikkomiseen ei toiminut, joten katkaisimme välit.No anoppi seisoi siinä ovellani ja yritti tulla sisään.
Astuin anopin eteen, tulin ulos asunnostani (avaimet taskussa) ja laitoin oven lukkoon (ettei anoppi mitenkään pääse sisälle).
Sitten sanoin jämäkästi "sinun ei tarvitse tulla sisälle, anna tämän pa*ka perheen olla. Sinä suorastaan juhlit kun sait kuulla keskenmenosta ja olet jo loukannut tarpeeksi.
Minä pärjään vauvan kanssa yksin miehen kanssa.
Ja kun kerta olen niin p*ska äiti niin ei tarvitse tulla katsomaan sitä, että kun me "ei pärjätä" ollenkaan.".Anoppi alkoi itkeä, minä olin vihainen ja silti tunsin sympatiaa anoppia kohtaan.
Anoppi alkoi huutaa ja haukkui minut hulluksi, joka ei tule pärjäämään lapsen kanssa, sitten lähti.
En halua antaa enää mahdollisuutta tuollaiselle ihmiselle, joka on jo loukannut niin paljon. Mieheni on samoilla linjoilla.
Anoppi on sen jälkeen vielä yrittänyt tulla asuntoomme, mutta poliisit ovat käyneet sitten hakemassa anopin pois.
Mietitään tässä lähestymiskieltoa.Tähän vielä pakko lisätä.
Olimme kaupassa kolmistaan, mies meni hakemaan jotain kauempaa (en enää muista
mitä) ja minä otin vessapaperia, laskin vauvan kantokopan maahan ja kurottelin vessapaperia.
Kun sain pinon päältä alas vessapaperi pakkauksen, huomasin, että kantokoppa oli kadonnut (sillä hetkellä adrealiini piikki ja jätin ostokset ja juoksin etsien vauvaa), myyjä pysäytti minut ja kysyi "mikä hätänä" samalla kun näin mieheni tulevan minua kohti.
Sain vain soperrettua itkuisena, että joku on vienyt vauvani, mies kuvaili kadonneen kantokopan ja myyjä hoksasi heti missä oli vauvamme nähnyt. (Kummipoikani 8v oli liimannut tarroja kantokoppaan).
Menimme pesuaine osastolle ja siellähän se anoppi olikin. Kantokoppa maassa ja piteli vauvaa sylissään.
Minä ja mies huudettiin anopille ja anoppi puolusteli "kaappaustaan sanomatta mitään" sillä, ettei muuten olisi saanut sylitellä vauvaa.En ole ikinä pelännyt niin paljon, enkä olisi ikinä uskonut tälläistä edes tapahtuvan.
Siis hyi kamala! Olisko tuosta voinut rikosilmoituksen tehdä, ainakin haette sitä lähestymiskieltoa. Hirveä kokemus :/ Oman äitini kohdalla pelkään, että tulee meille riehumaan tai yrittää sekopäissään kaapata lapset tai vastaavaa. Varmaan turhia pelkoja, mutta tiedän kuinka sekaisin se ihminen on joten en nyt niin kovasti yllättyisi jos jotain sairasta yrittäisi. Mustamaalaaminen on jo yritetty, ls-ilmoitusta ei kai ole vielä tehnyt. Pelkää niin kovasti sossuja että ehkä ei sitä tee :D On tää vaikeaa... Pari vuotta ollut välit poikki ja edelleen pelottaa.
Siinä hetkessä ei heti lähestymiskielto käyny mielessä ku olin vaan niin onnellinen kun näin vauvani, sitten niin vihainen kun näin anopin.
Pelkäsin jo, etten enää ikinä näe vauvaani enkä siksi ajatellut kovin järkevältä kantilta asiaa (ihme kun en hypännyt anopin kimppuun niinkuin villi tiikeri ja raadellut tätä pesuaine osastolle).
Mutta aletaan miehen kanssa kallistua lähestymiskiellon puolelle, koska anoppi ei selvästikkään ole järjissään kun tuollalailla keskellä kauppaa ja kirkasta päivää päättää kaikessa hiljaisuudessa napata vauvan.
Miehen kanssa ollaan mietitty, että entä jos anoppi olisikin vauvan kanssa mennyt kotiinsa ja ei olisi missään välissä edes ilmoittanut mitään. Onneksi sentään löytyi vielä kaupasta ja onneksi myyjä tunnisti kantokopan.
Milloin tämä vauvan kaappaus tapahtui? Voisikohan siitä yhä tehdä rikosilmoutuksen? Minusta ehdottomasti kannattaisi! Helpottaisi myös mahdollisen lähestymiskiellon saamista.
Tuo tilanne kuulostaa niin kamalalalta, että tekee ihan fyysisesti pahaa..
Jotkut vaan on hukassa niiden asioiden kanssa eli vauvan kanssa epävarmoja ja sitten se avuttomuus näkyy ympäristöön yliherkkyytenä. Eivät kestä mitään eivät neuvoja tai yhtään poikkipuolista sanaa. Marrtyyriraivo ja itkuun pillahtaminen on se toimintatapa.