Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Meillä miehestä tuli yht`äkkiä "Rakas poikani", kun olimme saamassa lapsen. Minua huvitti, mutta lähinnä ihmetystä herätti, että mikäs nyt on muuttunut. Enkä ajateluut sitten sen enempää. Mies kertoi olleensa ärsyyntynyt, koki teennäisenä teeskentelynä tuon kaiken. Mies ei ollut kiinnostanut aiemmin äitiään omien sanojensa mukaan ja anoppi taisi sitten pelästyä tajutessaan olemattoman roolinsa perheessämme. Hän tosin tajusi sen ennen minua. Minähän olin sitä ennen vain kehunut anoppia ja uskotellut itselleni hänen olevan ihana ihminen. Eipä kauaa mennyt, kun paljasti itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kokenut useammankaan miehen äitiä siis poika- tai miesystävän äitiä mitenkään liian vaikeana. Kaipa minä sitten osaan käsitellä tilanteita ja ihmisiä vaikka kahden miehen jätin ja vasta kolmannen kanssa menin naimisiin. Ei johtunut mitenkään näistä äideistä. Jokaisella miehellä oli kyllä haastava suhde äitinsä kanssa mutta eipä se minua haitannut erityisesti. Ei oltu läheisiä mutta tekemisissä kuitenkin. Välillä etäisyys tyynnytti aallot.
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut useammankaan miehen äitiä siis poika- tai miesystävän äitiä mitenkään liian vaikeana. Kaipa minä sitten osaan käsitellä tilanteita ja ihmisiä vaikka kahden miehen jätin ja vasta kolmannen kanssa menin naimisiin. Ei johtunut mitenkään näistä äideistä. Jokaisella miehellä oli kyllä haastava suhde äitinsä kanssa mutta eipä se minua haitannut erityisesti. Ei oltu läheisiä mutta tekemisissä kuitenkin. Välillä etäisyys tyynnytti aallot.
Tai sitten et ole törmännyt sairaaseen anoppiin, kuten monella tässä ketjussa on.
Onko teillä ollut lapsia?
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut useammankaan miehen äitiä siis poika- tai miesystävän äitiä mitenkään liian vaikeana. Kaipa minä sitten osaan käsitellä tilanteita ja ihmisiä vaikka kahden miehen jätin ja vasta kolmannen kanssa menin naimisiin. Ei johtunut mitenkään näistä äideistä. Jokaisella miehellä oli kyllä haastava suhde äitinsä kanssa mutta eipä se minua haitannut erityisesti. Ei oltu läheisiä mutta tekemisissä kuitenkin. Välillä etäisyys tyynnytti aallot.
Kah, ei ne kaikki ookkaan mahottomii, sitähä täs just yritetää keskustella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko av ihan paras paikka esittää mielipiteitään jos pohtii mm.
"En oikeasti edes tiedä onko minulla omia mielipiteitä. Aina on pitänyt olla samaa mieltä muiden kanssa. Vaihtoehtoja ei ole ollut."
Täällähän lynkataan jos esittää eriävän mielipiteen kuin sata muuta vaikka että eivät ne anopit ole aina niitä pahiksia ja joskus miniät ovat niitä hirviöitä, jotka toiminnallaan eristävät miehensä vanhemmat pojan perheestä eivätkä ne miniät yhtään mieti miten tämä vaikuttaa mieheensä ja yhteisiin lapsiin. Näitäkin tarinoita on ja loogisesti ajatellen niin on pakko olla. (En ole anoppi/mummo vaan miniä, ja mietin asioiden eri puolia).
Mun mies on katkaissut välit omaan äitiinsä tämän rajattomuuden vuoksi (myös haukkui minua jatkuvasti, mitätöi, vähätteli, syrji (käyttäytyi monesti niinkuin en olisi paikalla, niinkuin minulla ei olisi väliä, niinkuin en kuuluisi omaan perheeseeni).
Viimeksi tällä viikolla sanoin taas miehelleni, että jos haluaa olla vanhempiensa kanssa väleis, se on ok minulle, mutta rajat säilyvät, eikä niitä enää tallota.
Siihen mies vastasi "Minä tykkään olla tälleen neljästään, ilman, että kukaan puuttuu meidän päätöksiin tai elämään. Näin on paljon parempi.".
Minulla harmittaa, ettei mies ole tekemisissään vanhempien kanssa, koska hänellä on kuitenkin sama harrastus isänsä kanssa.
Miehen mielestä kuitenkin, he ovat oman soppansa keittäneet.
Anoppia minä säälin, vaikka totuus on, että niin ylepänä ihmisenä kuin vaan voikin olla, hän käyttäytyy niin, että vika olisi miehessä (enimmäkseen minussa).
Todennäköisesti "hirviöminiä" on nyt rikkonut anopin perheen manipuloimalla anopin poikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tänään Helsingin Sanomissa.
Oliko yllätys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.
Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.
Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.
En oo niin alkukantanen, että olisin koskaan tuntenut anoppia uhkana, ainoastaan kotirauhan rikkojana.
Anoppini oli aluksi kiltti, sitten alkoi päälle päsmäröimään, jätin tuon huomiotta (virhe) ja pian olimme pisteessä mistä ei ollut paluuta.
Anoppi teki sen virheen, että teki lasuja ja kun sossut olivat meillä niin laukkasi sisään.
Alkoi syyttelemään, puhui sosiaalitädeille niinkuin olisivat hänen kotonaan.
Selitti kaiken (siis ihan kaiken) sosiaalityöntekijöille, kuinka häntä sorretaan ja kuinka lapset voivat huonosti meillä.
Sosiaalitädit pyysivät meidät erilliseen huoneeseen ja anoppi jäi järjestelemään taloa ja sisustamaan.
Totesivat, että ainoa ongelma, jonka tässä ovat nyt huomanneet on anoppi.
Sossut antoivat miehelle neuvot miten asettaa rajat, koska anoppi olisi todennäköisin syy, joka tuhoaisi tämän perheen.
Anoppi myös paukkasi erilliseen huoneeseen kertomaan kuinka kamala miniä hänellä on ja puuttui keskusteluun täysin. Vaati saada olla osallisena, koska on yhtälailla perhettä ja minä olisin huoneessa ylimääräinen, koska en perheeseen kuulu.
Sosiaalitädit loivat pitkän ja merkittävän katseen mieheen ja mies käski äitinsä poistua asunnosta, mutta anoppi vain sulki oven ja jatkoi puuhailua.
Nyt olemme sitten välirikossa anopin kanssa rajojen asettamisen vuoksi.
Saimme myös perhetyöntekijän, joka kävi kerran viikossa juttelemassa kanssamme, miten toimia anopin kanssa ja että saimme kahdestaan selvitellä tilannetta.
Meillä ei onnistu rajojen veto. Jos minä asetan ne, niitä yritetään kiertää kaikin tavoin. Nyt kun lapset on isompia, se kiertotapa on kiertää lasten kautta eli sopimalla suoraan heidän kanssaan. Nyt onkin sitten lasten puhelimissa esto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä hyvä miniä - tässä check list:
Älä toivota minua tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos en oikeasti saa tulla milloin vain. Tiedän, että te nuoret ette puhu puhelimessa niin paljoa, mutta vastaa kun soitan! En ole mikään helkutin puhelinmyyjä vaan puolisosi äiti ja lastesi isoäiti! Minullakin on omia menoja. Siitä huolimatta että lapsenlapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa hoitaa heitä. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa mitään kivaa livauttamatta mukaan arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapsenlapselleni prinsessavaatteita tai trendileluja, minä ostan. Olet ihan oikeassa. Vähän tuomitsen ja arvostelen sinua. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen ja että lapsenlapseni ovat onnellisia. Vaikka en voi kontrolloida sitä oikeasti, en mahda sille mitään, että yritän edes vähän. Ennen kuin arvostelet lastenkasvatustaitojani, muista että olen kasvattanut yhden lapsen sellaiseksi, että olet halunnut sen samaisen lapsen kanssa naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!
Suomeksi siis, että sanoa saa mutta anopin ei tarvitse ottaa kuuleviin korviinsa. Anoppi saa kantaa lapsille sellaisia leluja tai vaatteita, mitkä itse katsoo soveliaaksi. Jos asiasta sanoo vaikka kuinka nätisti niin anopilla on silti oikeus tehdä täysin parhaaksi katsomallaan tavalla.
Meillä anoppi toi leluja 3 vuotiaalle, jotka ei ollu ikäsuosituksen mukaisia (pieniä osia) niin eiköhän siitä sairaalareissu syntynyt kun lapsi oli nielaissut tälläisen lelun.
Olimme miehen kanssa elokuvissa ja anoppi vahti lasta.
Ei enää ikinä.
Elokuvaakaan ei keretty loppuun katsoa kun anoppi soitti hädissään, että henki ei kulje ja ääni on käheä lapsella. Siinä sitten kaahata hädissään kotiin 20kilometrin matka.
Kiitos kiitos.
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Aivan. Vaikka anopit itse luulee kovastikin kuuluvansa perheeseen niin ei ne kuulu. Anoppi, kuten myös oma äiti, on sukulainen, ulkopuolinen, tuttava. Mutta ei tod kuulu perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Aivan. Vaikka anopit itse luulee kovastikin kuuluvansa perheeseen niin ei ne kuulu. Anoppi, kuten myös oma äiti, on sukulainen, ulkopuolinen, tuttava. Mutta ei tod kuulu perheeseen.
Aika on nyt tässä se tekijä, anoppi ei kuulu perheeseen koska perheessä on vaikkapa äiti, isä ja lapset. Menee hetki aikaa niin äiti ja isä ovat lapsillensa sukulaisia, ulkopuolisia, tuttavia eivätkä enää kuulu aikuistuneen lapsensa perheeseen. Kun lapsi ei enää halua tulla syliin tai teini ei enää halua viettää lapsuuden perheensä kanssa aikaa niin siitä se eriytyminen alkaa. Olet nyt nykyinen, ihan kohta entinen äiti, ja tuleva ulkopuolinen tuttava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Se on se sama asia mitä itse puolustat kuin leijonaemo, ehdoton äidinrakkaus voittaa minkä tahansa muun sidoksen. Kumpikin anoppi ja miniä on oman perheensä ykkönen. Ja siinä välissä on se onneton toisen poika ja toisen mies. Joskus menee eriytyminen hyvin - joskus taas huonommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Se on se sama asia mitä itse puolustat kuin leijonaemo, ehdoton äidinrakkaus voittaa minkä tahansa muun sidoksen. Kumpikin anoppi ja miniä on oman perheensä ykkönen. Ja siinä välissä on se onneton toisen poika ja toisen mies. Joskus menee eriytyminen hyvin - joskus taas huonommin.
Onhän sillä anopills ollut jo vuosia aikaa eriytyä. Ja jos rakastaa jotakuta, ei arvostele, lyttää ja ylikävele...
T. Teinien äiti
Meitä on kaksi miniää, rajaton anoppi ja minä siinä mokasin liialla kiltteydellä.
Toinen miniä, paljon minua vanhempi, on aina pitänyt hyvin kylmät ja etäiset välit anoppiin. Tyyliin näkee jouluna ja syntymäpäivinä, lapset käy mummolassa itsenäisesti.
Itse yritin olla herttainen, anoppi sai tulla meille pitkäksi aikaa majailemaan kun esikoinen oli vauva( asuttiin silloin kaukana), kutsuttiin heitä aktiivisesti juhlapyhinä. Alun maireuden jälkeen anoppi näytti oikean luontonsa: haukkui minun sukuni, analysoi miten vaikea ja lapsellinen ihminen olen kun olen sellaisesta taustasta. Lapsille arvosteli kotiamme ja ruokiamme ja päsmäröi kaikessa. Vaati runsaasti lasten tapaamisia ja jos ei heti saanut niitä läpi, vänkäsi, meni selän takana mieheltä pyytelemään ja syyllisti. Joka viikonloppu olisi pitänyt varata hänelle. Oma perhe- elämämme alkoi kaventua vaativan tuppautujan takia. Oli aina vihainen kun vaatimuksiin ei suostuttu.
Nyt kadun miksi poltin siipeni enkä ollut viisas niinkuin toinen miniä joka osasi pitää etäisyyttä. Siis toki niin että välit on olemassa, etenkin lapsilla. Totaaliin välirikkoon pitää olla tosi painavat syyt.Mutta ei tuollaista ihmistä olisi pitänyt päästää omaan lapsiperhe- elämään rellestämään, kiusaamaan ja vaatimaan. On oikeus omaan rauhaan ja omaan elämään! Vanhan sitruunan jäkätykset vie iloa nuoren perheen elämästä.
Anoppi inhoaa nykyään minua paljon enemmän kuin toista etäistä miniää. Vaikka tarkoitukseni oli luoda häneen hyvät suhteet, pieleen meni. Omalle tytölleni neuvon tulevan anopin kanssa että pidä aluksi loitolla, tarkkaile. Koska jos heti päästät suden tupaan, sitä on vaikea häätää ilman pahoja kärhämiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Se on se sama asia mitä itse puolustat kuin leijonaemo, ehdoton äidinrakkaus voittaa minkä tahansa muun sidoksen. Kumpikin anoppi ja miniä on oman perheensä ykkönen. Ja siinä välissä on se onneton toisen poika ja toisen mies. Joskus menee eriytyminen hyvin - joskus taas huonommin.
Onhän sillä anopills ollut jo vuosia aikaa eriytyä. Ja jos rakastaa jotakuta, ei arvostele, lyttää ja ylikävele...
T. Teinien äiti
Josko se menis paremmin se eriytyminen ihmisellä, jolla on muutenkin elämäntaidot ja persoonallisuus balanssissa. Häröt häröilee tässäkin asiassa.
Join eilen illalla lasillisen viiniä ensimmäisen kerran sitten viime vuoden kevään. Ajattelin juhlistaa tätä tilannetta. Kävipä hattuun, aloin heti pätemään ja viljelemään raskaita teoreettisia ilmaisuja jollaisia en itsekään jaksa lukea :(
Hyvin paketoitu kommenteissa tuo jenkkipsykologin anoppi-miniä-luolamieshuuhaa. Tuo koko asetelma on keinotekoinen. Anoppi ei ole perhettä ja piste, syvempi analyysi lipsuu anoppi-projisoinniksi.
Mies pyysi äitinsä kaverikseen kun vauvamme oli varmaan alle 2vkon ikäinen. Syynä se että halusi nähdä mitä äitinsä julkaisee. Oli julkaissut ensimmäisen vauvastamme otetun kuvan seinälleen ja saanut hirveän määrän onnitteluja - tämä meni silloin minulle läpi "höpsähtämisenä". Poisti julkaisun ihme kyllä yhdestä kehoituksesta (joka tuli poikansa suusta). En ole laittanut vauvasta vielä mitään kasvokuvia omaan sosiaaliseen mediaani eikä myöskään mieheni.
HUH kun nyt miettii tuota kuvajuttua >:O !!
Alue: Aihe vapaa
Se mikä minua omassa anopissani ihmetyttää on se, että mies sanoo hänen olleen hyvin välinpitämätön äiti. Lapset juuri ja juuri huolehdittu, mutta esim hammasoionta laiminlyöty, lapset plajon itsekseen, kaikennäköistä annettu tehdä ihan liian varhain jne.
Mies muutti kotoa 18-vuotiaana. Minut tapasi kun oli 25.
Silloin yhtäkkiä anopille iski jokin kummallinen myöhäisherännäisyys ja tunki vimmalla sinne poikansa elämään, joka ei ollut juuri kiinnostanut neljännesvuosisataan.
Tää on mulle mysteeri.