Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys onkin luopumisesta, missä vaiheessa on päästänyt irti toivosta ja missä vaiheessa sitten on tehnyt ratkaisut. Ap esimerkiksi on jonkun matkaa edellä tunteiden käsittelyn kanssa miestänsä, hän ei ole ollut edes läheinen missään vaiheessa. Pitää malttaa odottaa hetken, että puoliso ehtii tunteidensa kanssa mukaan ennen kuin hehkuttaa. Ratkaisut kyllä pitää tehdä mutta ei välttämättä tarvitse vahvistaa sitä päätöstä älyttömällä hehkutuksella. Se on kuitenkin vähän loukkaavaa puolisolle.
Mikäs kirkkosisko sinä olet toisten tunteetkin sanelemaan?
Paholainenko se siellä kuiskuttelee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys onkin luopumisesta, missä vaiheessa on päästänyt irti toivosta ja missä vaiheessa sitten on tehnyt ratkaisut. Ap esimerkiksi on jonkun matkaa edellä tunteiden käsittelyn kanssa miestänsä, hän ei ole ollut edes läheinen missään vaiheessa. Pitää malttaa odottaa hetken, että puoliso ehtii tunteidensa kanssa mukaan ennen kuin hehkuttaa. Ratkaisut kyllä pitää tehdä mutta ei välttämättä tarvitse vahvistaa sitä päätöstä älyttömällä hehkutuksella. Se on kuitenkin vähän loukkaavaa puolisolle.
Mikäs kirkkosisko sinä olet toisten tunteetkin sanelemaan?
Paholainenko se siellä kuiskuttelee?
Terveen järjen ääni tässä, päivää.
Ap mitä mies kertoi eilen? Olinhan vastannut samalla mitalla anopille?
Kun mä sain viimein rakennettua tukevat rajat anopille, ja totesin anopin niistä niin loukkaantuneen, ettei enää juuri tule käymään, niin tunne oli helpotus. Ripaus ylpeyttäkin, koska olin onnistunut tekemään määrätietoisesti itselleni ja perheelleni parhaan mahdollisen ratkaisun. Anopin fiiliksiä en ole ajatellut. Miksi olisin? Hän ei ole ikinä ajatellut kenenkään muun kuin itsensä parasta.
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.
Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.
Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.
Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.
Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".
Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi
monikkomuoto.
Äitisi on hirviöanoppi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi
monikkomuoto.Äitisi on hirviöanoppi!
Olen huomannut 😣
Silloin kun oma anoppini oli vielä elossa, tuntui kuin minulla olisi kaksi anoppia. Ja hankalampi niistä anopeista oli oma äitini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti kaikki hirviöanoppien miniät ja hirviöäitien tyttäret muistavat tämän keskustelun kun aika on.
Jos eivät niin mitään ei ole opittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Aina ku olin anopin kanssa kahden niin tämä alkoi selitellä, mitä minun pitäisi sanoa miehelleni "omana mielipiteenäni".
Jos mies ei jostain syystä uskonut äitiään niin anoppi käski minun sanoa miehelleni "äitiä pitää aina totella!".
"Kyllä mies sinua kuuntelee! Sitten kuuntelee minuakin tässä asiassa."
Muuten anoppi ei ikinä halunnutkaan viettää kanssani aikaa, vain kun tarvitsi minua pieneksi pelinappulaksi, että sai muutettua poikansa mielipiteen..
Anopin ja minun välirikko alkoikin siitä, kun mieheni halusi vaihtaa autonsa, anopista se ei ollut hyvä idea, minä en välittänyt.
"Sano sille "Raunolle", että sillä on nyt ihan hyvä auto nii ei se tarvi uudempaa! Sinua se kuuntelee ja sano, että äitiä pittää kuunnella ja totella, eihän tuossa ole mitään järkeä, onko sinun mielestä? Minä tiedän, että sinäkin fiksuna ihmisenä tiiät, ettei Rauno nyt tee oikeaa päätöstä.".
Vastasin "Ne on Raunon rahoja ja sen auto, se saa tehä rahoillansa mitä haluaa, ilman että minä siihen rahan käyttöön puutun".
Sen jälkeen anoppi alkoi syrjimään minua, halusi, että eroamme ja alkoi haukkumaan.
Terrorisoi koti rauhaamme ja rikkoi yksityisyyden.
Yritti savustaa minua pois poikansa elämästä.
Nyt emme ole enää anopin kanssa väleissä.
Jouduimme muuttamaan kauemmaskin, kun anoppi vain tunkeutui vaikka olimme tehneet rajat selviksi.
Anoppi ei tiedä meidän uutta osoitettakaan.
Ja todennäköisesti kun mieskin estäny hänen puhelut ja viestit niin luulee, että olen suunnilleen murhannut.
Vihjaili aina välillä siihen suuntaan, että olisin jotenkin ailahteleva ja arvaamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sua mä olen tässä ketjussa jo kehunutkin mutta nyt haluan kehua sun miestäkin. Jestas kun kasvoi pallit ja isot kasvoikin! Ei oikeasti ole helppoa irtaantua koko elämän kestäneestä vääristyneestä suhteesta. Ja sun mies tekee sen rytinällä. Kipuilua on tulossa varmasti mutta kyllä nyt niin päättäväiseltä vaikuttaa että ei voi kuin hattua nostaa ja korkealle. Te ootte hyvä tiimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Aina ku olin anopin kanssa kahden niin tämä alkoi selitellä, mitä minun pitäisi sanoa miehelleni "omana mielipiteenäni".
Jos mies ei jostain syystä uskonut äitiään niin anoppi käski minun sanoa miehelleni "äitiä pitää aina totella!".
"Kyllä mies sinua kuuntelee! Sitten kuuntelee minuakin tässä asiassa."Muuten anoppi ei ikinä halunnutkaan viettää kanssani aikaa, vain kun tarvitsi minua pieneksi pelinappulaksi, että sai muutettua poikansa mielipiteen..
Anopin ja minun välirikko alkoikin siitä, kun mieheni halusi vaihtaa autonsa, anopista se ei ollut hyvä idea, minä en välittänyt.
"Sano sille "Raunolle", että sillä on nyt ihan hyvä auto nii ei se tarvi uudempaa! Sinua se kuuntelee ja sano, että äitiä pittää kuunnella ja totella, eihän tuossa ole mitään järkeä, onko sinun mielestä? Minä tiedän, että sinäkin fiksuna ihmisenä tiiät, ettei Rauno nyt tee oikeaa päätöstä.".
Vastasin "Ne on Raunon rahoja ja sen auto, se saa tehä rahoillansa mitä haluaa, ilman että minä siihen rahan käyttöön puutun".Sen jälkeen anoppi alkoi syrjimään minua, halusi, että eroamme ja alkoi haukkumaan.
Terrorisoi koti rauhaamme ja rikkoi yksityisyyden.Yritti savustaa minua pois poikansa elämästä.
Nyt emme ole enää anopin kanssa väleissä.
Jouduimme muuttamaan kauemmaskin, kun anoppi vain tunkeutui vaikka olimme tehneet rajat selviksi.
Anoppi ei tiedä meidän uutta osoitettakaan.Ja todennäköisesti kun mieskin estäny hänen puhelut ja viestit niin luulee, että olen suunnilleen murhannut.
Vihjaili aina välillä siihen suuntaan, että olisin jotenkin ailahteleva ja arvaamaton.
Meillä anoppi yritti tätä silloin, kun aloin seurustella mieheni kanssa. Kun huomasi ettei minusta ole hänelle salaliittolaiseksi, niin alkoi sitten haukkua poikaansa minulle vuolaasti. Kovin pettynyt on, kun ollaan vuosien jälkeen yhdessä erottamisyrityksistä huolimatta. On siis miehellekin puhunut suoraan, kuinka kamala olen, ja ero olisi parasta jos mies jättäisi minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei olla katkomassa välejä, vaan asettamassa kunnon rajat. Itse tunnen helpotusta siitä, että osaan viimeinkin hyväksyä sen, ettei läheisen kanssa tarvitse tulla toimeen ja samalla jopa surua siitä, etten saanut lämmintä ihmissuhdetta muodostettua miehelleni ja lapselleni tärkeisiin ihmisiin. Mies sanojensa mukaan harmittelee, ettei ole osannut irrottautua jo paljon aiemmin, ainakaan tarpeeksi selkeästi ja on suuttunut siitä, miten vähän kunnioitusta ja ymmärrystä me ollaan saatu osaksemme ja miten isovanhempien läsnäolo on voimavaran sijaan ollut taakka.
Mulle tärkeintä on ollut tajuta, kuinka älyttömän yksipuolinen suhde meillä on ollut. He ovat ottaneet itseensä, jos me ollaan sanottu yhtään mitään negatiivista ja tehneet selväksi, että vika on meissä. Ja sitten taas vika on ollut aina meissä myös silloin, jos meille on tullut heidän kommenteistaan loukattu olo. Näiden vuosien aikana voin rehellisesti sanoa, että heidän näkökannaltaan missään ristiriitatilanteessa heissä ei ole ollut ikinä mitään vikaa.
En saa tätä muotoiltua fiksusti, mutta aiemmin koin jotenkin niin, että kilttinä tyyppinä ja lapsen takia olen velvoitettu olemaan se sovitteleva osapuoli ja ehkä mun kiltteys on tavallaan aiheuttanut sen, etteivät he ole kokeneet ylittävänsä rajoja. Mutta toisaalta, normaalissa kanssakäymisessä kiltinkin ihmisen sanomisia uskotaan ja niillä on jotain painoarvoa (eikä mulla tätä ongelmaa olekaan muissa ihmissuhteissani ollut ikinä, osittain siksikin tämä tuntuu niin pahalta ja hämmentävältä). No, tästedes en ota mitään vastuuta ja paineita heidän tunteistaan ja ajatuksistaan. Olen helpottunut ja tyytyväinen, mutta katsotaan, kestääkö tämä tunne ja päättäväisyys seuraavaa kohtaamista. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gnaa kirjoitti:
Minäkin olen lukenut koko ketjun huolella läpi, ja annan kaiken tuen ap:lle.
Silti on ihan vähän pakko ihmetellä joitain kommentteja.
Joku kysyi esimerkiksi jossain viestissä, että miksi isovanhemmille pitäisi syntyä kiintymyyssuhde lapsenlapseen. Vastakysymys: miksi ihmeessä EI? Eikö se ole rikkaus kaikkien elämässä, jos rakkauttaa riittää? Onko ajatus se, että vain vanhemmat saavat olla lapsiinsa kiintyneitä ja kukaan muu ei? Todella kummallista.
Sitäkin ihmettelen miksi ihmeessä vauvaa ei saisi kukaan muu ottaa syliin. Eivät ne mene rikki, eivät ne unohda äitiään hetkessä, ei siinä ole mitään pahaa.
Rajattomat (tämä on ilmeisesti "narsistin" jälkeen uusi muotisana), päällekäyvät ja määräilevät ihmiset ovat tietysti ihan oma lukunsa. Mutta hiukan tuntuu, että ketjussa on noussut osittain ryhmähysteria; kaikki mummot ovat pahoja ja koittavat anastaa lapsen!
Moni mummo ja anoppi on kuitenkin ihan normaali, ja on vain aidosti iloinen kun oma lapsi saa lapsen. Kaikilla ei ole pahat mielessä.
T. Kahden teinin äiti, ei kenenkään anoppi tai mummo
Miksi sen mummon pitää saada kiintymyssuhde lapsenlapseen? Miksi? Eikö voi rakastaa lapsensa lasta ilman että on oma lehmä ojassa?
Mitä eroa on kiintymyssuhteella ja lapsenlapsen rakastamisella? Ilman lehmiä.
Ok jos ne mummot ja ukit ovat kuten täällä xxxx kertaa kerrottu ,ap:n anoppi ja appi nyt on ihan omassa kategoriassaan,mutta älkää tuomitko kaikkia .
Voi olla vaikea uskoa ,mutta _on_olemassa myös ihan normaalia ja toisia kunnioittavaa eri sukupolvien välistä kanssakäymistä.T.niinku anoppi
Googleta, hyvä ihminen.
Minä googletin, ja lastenpsykiatrian erikoislääköri Jari Sinkkosen mukaan:
"Kaksi kiintymyssuhdetta on rikkaus
Alussa yksi kiintymyssuhde on ylitse muiden, mutta rinnalle nousee vähitellen muita tärkeitä ihmisiä. Vauvalle on suuri rikkaus, jos hänellä on useita turvallisia kiintymyssuhteita. Ne tukevat lapsen tervettä kehitystä."Eli äiti/isä on varmaan se ensimmäinen kiintymyssuhde, mutta ei se sulje pois muita.
Ap:n tilanne, ja muiden sellaisten äitien tilanne, joiden appivanhemmat ovat sekaisin, on asia erikseen.
Tässä ketjussa vaan jotkut tuntuvat sekoittaneen nyt sen, ettei äidin ja vauvan väliin saa mennä (mikä on totta ja oikein) ja sen, ettäkö kukaan muu ei saisi rakastaa lasta eikä lapsi ketään muuta kuin omaa äitiään (mikä on aika sekopäinen ajatus).
Jari Sinkkonen sanoi jossain lehtihaastattelussa, että hän niin toivoo lapsiltaan lapsenlapsia, mutta kun ei niin kuulemma saa sanoa ääneen eikä esittää toiveita. Kuulemma??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Etkö voisi jutella avoimesti tästä tilanteesta veljesi vaimon ja veljesi kanssa? Ennenkuin äitis saa korjaamatonta tuhoa aikaan veljesi parisuhteessa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Etkö voisi jutella avoimesti tästä tilanteesta veljesi vaimon ja veljesi kanssa? Ennenkuin äitis saa korjaamatonta tuhoa aikaan veljesi parisuhteessa...
En usko, että tuollaisen ihmisen kanssa on järkevää jutella hänen todella loukkaavasta käytöksestään. Tuskin tuo äiti tajuaa käytöksensä törkeyttä vaikka hänelle sanoisikin asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Etkö voisi jutella avoimesti tästä tilanteesta veljesi vaimon ja veljesi kanssa? Ennenkuin äitis saa korjaamatonta tuhoa aikaan veljesi parisuhteessa...
En usko, että tuollaisen ihmisen kanssa on järkevää jutella hänen todella loukkaavasta käytöksestään. Tuskin tuo äiti tajuaa käytöksensä törkeyttä vaikka hänelle sanoisikin asiasta.
Joo, en niin ajatellutkaan, mutta olisi ehkä hyvä "uhrit" voisivat olla keskenään avoimia tilanteesta, ja että veljen naisystävä ymmärtäisi missä mennään. Yhdessä voivat olla vahvempia, eikä äidin "hajoita ja hallitse -taktiikka" enää toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Etkö voisi jutella avoimesti tästä tilanteesta veljesi vaimon ja veljesi kanssa? Ennenkuin äitis saa korjaamatonta tuhoa aikaan veljesi parisuhteessa...
Sehän olisikin mahtavaa jos näistä asioista voisi jutella avoimesti.
Nämä nyt kuitenkin menevät niin, että hirviöanoppiin ei usko ennenkuin sellaisen ihan itse kohtaa.
Jos ihmisellä on sellainen kokemus, että hän tulee toimeen kaikkien kanssa, niin ei hän usko jos häntä yrittää varoittaa hirviöanopista.
Alkaa vaan pitämään sitä varoittajaa ikävänä ihmisenä, joka puhuu pahaa toisesta selän takana.
Tilanne on sama kuin sillon jos ex-vaimo tulee varoittaamaan uutta vaimoa miehen sekopäisyydestä. Häntä ei uskota.
Aika harva uskoo ikävien ihmisten olemassaoloon ennen kuin kohtaavat sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa ihan hirvittävästi. Mun lapsella on parin viikon päästä synttärit. Mä tykkään järjestää juhlia, leipoa jne. Vieraatkin on kivoja. Siis kaikki ne vieraat, jotka olen kutsunut. Mies sit käynyt kutsumassa äitinsäkin, se kun kuuluu hyviin tapoihin kutsua mummu lapsenlapsen synttäreille.
Hyviin tapoihin kuulunee myös haukkua miniä synttäreillä. Tämä ohjelmanumero on ollut meillä ohjelmassa esikoisen 1-vuotissynttäreistä lähtien. Anopille täytyy kyllä antaa pointsit luovuudesta, joka kerta on keksinyt uuden tavan miten nöyryyttää minua.
Anoppi osaa valita tilanteen niin, että mies ei ole kuuloetäisyydellä.Mua harmittaa mun lasten puolesta, että heidän äitiään ahdistaa synttärijärjestelyt. Ja miehen ylikiltteys, kun se sulkasatoinen huuhkaja piti kutsua. Ei juuri olla tekemisissä muuten, mutta mies ei halua (velvollisuudentunnosta) katkaista äitiinsä, vaikka äitinsä on kamala meidän koko perheelle.
Kun anoppi aloittaa vaivihkaisen haukkumisensa, korota heti ääntäsi "ai mitä sanoit, anteeksi, en ihan kuullut" niin että huomio kiinnittyy teihin. Laita tuommoisen huuhkajan kiusanteolle stoppi. Sinua ei omassa kodissasi kukaan nöyryytä. Mieti, mikä on pahin mahdollinen seuraus sille että puolustaudut? Anoppi lähtee ovet paukkuen? Sehän pelastaisi synttärit :)
Mulla on tähän liittyen väkivaltainen fantasia. Anoppi aloittaa synttärishownsa, ja mulla napsahtaa. Otan anoppia niskasta kiinni ja heitän ovesta pihalle vesisateeseen. Ennen pihalle heittoa kuitenkin halkaisen anopin naaman oven karmiin.
Jälkikäteen vain harmittaa anopista jäänyt sotku.
Siis ei tarvitse soittaa poliisia, en tietenkään koske anoppiin.
Toisinaan lehdissä on pikku-uutisia siitä kuinka joku aikuinen mies on tappanut tätinsä tai polttanut vanhempiensa talon. Yksi tällainen uutinen oli joitakin vuosia joulun jälkeen. Riitaa ei ollut ollut taustalla ja joulunkin olivat viettäneet yhdessä, aikuinen poika oli vaan pyhien päätteeksi yhtäkkiä polttanut vanhempiensa talon.
Minulla tulee niistä uutisista mieleen oma äitini ja veljeni. Aina kun tapaan heidät samaan aikaan, saan ihmetellä suuresti veljeni sietokykyä. Ohjetta ja arvostelua sataa päälle siihen tahtiin että ihan hirvittää.
Eikä se lopu vaikka hänelle siitä millä tavalla sanoo.
Nämä tilanteet tulevat aina mieleen kun näkee niitä uutisia 😐
Sitä alkaa miettimään että niissä uutisissa on varmaan kyse jostain samankaltaisesta. Aikuisella pojalla on vaan sitten sietokyky loppunut lopullisesti. Ja sitten sitä miettii että kuinka kauan veljellä hermot kestää.Äitini arvostelee ja neuvoo minuakin, mutta ei yhtä paljon kuin veljeäni. Veljeni on osannut minua paremmin alkaa elämään omannäköistään elämää ja äiti hädissään yrittää saada veljeni elämäntyylin muuttumaan.
Minä saan enemmän hyväksyntää osakseni, mutta ahdistavaa sekin on. En minä halua, että kukaan ulkopuolinen hyväksyy tapani elää. Ei se asia kuulu ulkopuolisille enkä tarvitse elämälleni kenenkään lupaa.
Paljon saan minäkin kuulla moitteita veljeni elämäntavasta, ja monet kerrat on äitini haukkunut minut pystyyn kun en ole alkanut "neuvomaan" veljeä äidin ohjeiden mukaan.
Olen hirveä välinpitämätön itsekäs ihminen, joka ei yhtään välitä veljestään. Jos välittäisi, niin neuvoisi ja opastaisi niinkuin äiti käskee.Tämä veli on joitakin vuosia minua vanhempi ja olemme jo keski-ikäisiä.
Pahin tilanne oli minulle silloin kun vielä opiskeltiin eikä veljellä ollut puhelinta. Sain useita puheluita päivittäin. Joskus niitä saattoi tulla kymmeniä yhtenä ryppäänä.
Puhelut käsittelevät yleensä sitä kuinka veljeni tekee kaiken väärin ja pilaa koko suvun maineen. Sitten haukuttiin minua kuinka olen tyhmä ja aiheutan meille kaikille vaikeuksia kun en neuvo veljeä. "Sinua se kuuntelee" oli peruste sille että minun pitäisi neuvoa.
Ihan varmasti olisi kuunteleminen lakannut jos olisin alkanut neuvomaan ja manipuloimaan äitini käsikassarana.Se oli sitä aikaa kun oli vielä lankapuhelimia, eikä niistä nähnyt kuka soittaa.
Kavereiden takia siihen puhelimeen vastailin kun olin kotona. En halunnut missata heidän puheluita.Nykyään äiti pystyy soittamaan veljelleni, mikä on rauhoittanut tilannetta osaltani. Varsinkin nyt kun veli on mennyt naimisiin, ja vaimonsa pakottaa vastaamaan äidin puheluihin, olen saanut olla paremmin rauhassa. Voi olla että vaimollekin pian valkenee miksi veli ei halua hirveästi olla äidin kanssa tekemisissä. Nyt hän vielä yrittää luoda yhteyksiä anoppiinsa.
Ja minulle äiti haukkuu ja arvostelee miniäänsä. Neuvoo minua, että "meidän pitää sietää sitä akkaa veljesi takia".Toivottavasti tämä sairas kuvio ei tuhoa heidän avioliittoa. Se vaimo on oikeasti Ihan kiva ja asiallinen ihminen. Toivon kovasti että heidän liittonsa olisi onnellinen. Äidistä huolimatta.
Se äitini käyttämä ilmaisu "meistä" on pelottava. Äiti kun ei ole vielä huomannut, että minä olen ihan oma persoona, oikea erillinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet. Hänelle "me" tarkoittaa häntä itseään ja hän näkee minut osaksi itseään. Siksi monikkomuoto.
Etkö voisi jutella avoimesti tästä tilanteesta veljesi vaimon ja veljesi kanssa? Ennenkuin äitis saa korjaamatonta tuhoa aikaan veljesi parisuhteessa...
En usko, että tuollaisen ihmisen kanssa on järkevää jutella hänen todella loukkaavasta käytöksestään. Tuskin tuo äiti tajuaa käytöksensä törkeyttä vaikka hänelle sanoisikin asiasta.
Joo, en niin ajatellutkaan, mutta olisi ehkä hyvä "uhrit" voisivat olla keskenään avoimia tilanteesta, ja että veljen naisystävä ymmärtäisi missä mennään. Yhdessä voivat olla vahvempia, eikä äidin "hajoita ja hallitse -taktiikka" enää toimi.
Ei tuon mukaan se hajota ja hallitse näytä kovin hyvin toimivan nytkään. Mutta vertaistuesta ei koskaan ole haittaa.
Ei nyt suoraan liity tähän, mutta melkein. Mun anoppi haukkuu kaikkia, ihan kaikkia paitsi itseään. Kerran hän laukoi "totuuksia" miehestäni ja miehen veljestä. Katsoin häntä pitkään, ja totesin että tajuaako hän nyt ollenkaan puhuvansa mun miehestä, lasten isästä? Lisäsin siihen, että tuollaisia asioita en halua miehestäni kuulla, koska tiedän että 15 vuotta sitten tapahtuneilla asioilla on hyvin vähän totuuspohjaa.
Mikäs kirkkosisko sinä olet toisten tunteetkin sanelemaan?