Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt on lauma anoppeja tahalteen väärinkäsittämässä tilannetta. Itselläni on ollut 2 ihanaa ja rakastavaa mummoa. Minulla on mummoistani lähinnä vain hyviä muistoja. Mutta en voi edes kuvitella tilannetta, jossa mummot olisivat yrittäneet ottaa yhdenkään lapsenlapsensa elämässä äitin paikkaa. Tai olisivat millään tavoin sabotoineet tai mitätöineet lapsen vanhemman kasvatustyötä. Siitähän näissä rajattomissa mummoissa on kyse, yritetään tehdä esimerkiksi hampaiden pesusta turha juttu lapsen silmissä, vaikka joka ikinen täyspäinen ymmärtää miten tärkeää säännöllinen hampaiden pesurutiini on jo ihan kokonaisterveyden kannalta. Tai syötetään salaa lapselle ruokia joille on allerginen. Myös vauvan huudattaminen on täysin kohtuutonta alistamista.
Pahoin pelkään etten itse saa omasta äidistäni sellaista hyvää mummoa jos joskus lapsia hankin. Äitissäni on narsistisia piirteitä kuten hänen isässäänkin oli. Äitini on myös sekaantunut liikaa sisareni kasvatustyöhön ja välillä sisko on joutunut pistämään kuukausiksi välit poikki kokonaan äitiimme.
Ja siis olen itsekin ollut isovanhempien luona yötä, mutta vasta koululaisena. Mummojen kanssa on käyty vaikka metsäretkillä, marjastamassa tai sienestämässä. Molemmat mummot ovat kertoneet tarinoita ja juttuja lapsuudestaan ja nuoruudestaan. On opeteltu leipomaan pullaa, jopa ruisleipää. Toinen pappa vei kalastamaan ja opetti pelaamaan tammea. Minua on kyllä paljon halailtu ja halaillaan elossa olevan mummoni taholta edelleen aikuisena. Sääli ettei kaikki voi saada tällaisia isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gnaa kirjoitti:
Minäkin olen lukenut koko ketjun huolella läpi, ja annan kaiken tuen ap:lle.
Silti on ihan vähän pakko ihmetellä joitain kommentteja.
Joku kysyi esimerkiksi jossain viestissä, että miksi isovanhemmille pitäisi syntyä kiintymyyssuhde lapsenlapseen. Vastakysymys: miksi ihmeessä EI? Eikö se ole rikkaus kaikkien elämässä, jos rakkauttaa riittää? Onko ajatus se, että vain vanhemmat saavat olla lapsiinsa kiintyneitä ja kukaan muu ei? Todella kummallista.
Sitäkin ihmettelen miksi ihmeessä vauvaa ei saisi kukaan muu ottaa syliin. Eivät ne mene rikki, eivät ne unohda äitiään hetkessä, ei siinä ole mitään pahaa.
Rajattomat (tämä on ilmeisesti "narsistin" jälkeen uusi muotisana), päällekäyvät ja määräilevät ihmiset ovat tietysti ihan oma lukunsa. Mutta hiukan tuntuu, että ketjussa on noussut osittain ryhmähysteria; kaikki mummot ovat pahoja ja koittavat anastaa lapsen!
Moni mummo ja anoppi on kuitenkin ihan normaali, ja on vain aidosti iloinen kun oma lapsi saa lapsen. Kaikilla ei ole pahat mielessä.
T. Kahden teinin äiti, ei kenenkään anoppi tai mummo
Miksi sen mummon pitää saada kiintymyssuhde lapsenlapseen? Miksi? Eikö voi rakastaa lapsensa lasta ilman että on oma lehmä ojassa?
Mitä eroa on kiintymyssuhteella ja lapsenlapsen rakastamisella? Ilman lehmiä.
Ok jos ne mummot ja ukit ovat kuten täällä xxxx kertaa kerrottu ,ap:n anoppi ja appi nyt on ihan omassa kategoriassaan,mutta älkää tuomitko kaikkia .
Voi olla vaikea uskoa ,mutta _on_olemassa myös ihan normaalia ja toisia kunnioittavaa eri sukupolvien välistä kanssakäymistä.T.niinku anoppi
Googleta, hyvä ihminen.
Minä googletin, ja lastenpsykiatrian erikoislääköri Jari Sinkkosen mukaan:
"Kaksi kiintymyssuhdetta on rikkaus
Alussa yksi kiintymyssuhde on ylitse muiden, mutta rinnalle nousee vähitellen muita tärkeitä ihmisiä. Vauvalle on suuri rikkaus, jos hänellä on useita turvallisia kiintymyssuhteita. Ne tukevat lapsen tervettä kehitystä."
Eli äiti/isä on varmaan se ensimmäinen kiintymyssuhde, mutta ei se sulje pois muita.
Ap:n tilanne, ja muiden sellaisten äitien tilanne, joiden appivanhemmat ovat sekaisin, on asia erikseen.
Tässä ketjussa vaan jotkut tuntuvat sekoittaneen nyt sen, ettei äidin ja vauvan väliin saa mennä (mikä on totta ja oikein) ja sen, ettäkö kukaan muu ei saisi rakastaa lasta eikä lapsi ketään muuta kuin omaa äitiään (mikä on aika sekopäinen ajatus).
Joku täällä tuntui ajattelevan, että tämä ketju leimaa kaikki anopit ja äidit narsisteiksi ja rajattomiksi. Kysehän ei ole siitä, vaan tähän vastaa vain ne joilla asiat on niin. Minulla esim. ei ole anoppia ja oma äiti on paremminkin etäinen. Appi ja anoppipuoli taas ovat uskonlahkonsa lumoissa, ettei omille lapsille tai lapsenlapsille ole ollenkaan aikaa. Nuorin on kahdeksan ja kertaakaan eivät ole nähneet.
Yksi tädeistäni taas on tuollainen päällepäsmäri ja kaiken paremmin tietävä mitätöitsijä. Painosti kylään ja sen jälkeen oli paha mieli pari päivää. Pikkuhiljaa lopetin kyläilyt. Yritti tunkea kylään, mutta en aukaissut ovea ja pidin puhelinta suljettuna. En pidä aktiivista välien poikki laitosta, vaan annoin homman kuivua kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gnaa kirjoitti:
Minäkin olen lukenut koko ketjun huolella läpi, ja annan kaiken tuen ap:lle.
Silti on ihan vähän pakko ihmetellä joitain kommentteja.
Joku kysyi esimerkiksi jossain viestissä, että miksi isovanhemmille pitäisi syntyä kiintymyyssuhde lapsenlapseen. Vastakysymys: miksi ihmeessä EI? Eikö se ole rikkaus kaikkien elämässä, jos rakkauttaa riittää? Onko ajatus se, että vain vanhemmat saavat olla lapsiinsa kiintyneitä ja kukaan muu ei? Todella kummallista.
Sitäkin ihmettelen miksi ihmeessä vauvaa ei saisi kukaan muu ottaa syliin. Eivät ne mene rikki, eivät ne unohda äitiään hetkessä, ei siinä ole mitään pahaa.
Rajattomat (tämä on ilmeisesti "narsistin" jälkeen uusi muotisana), päällekäyvät ja määräilevät ihmiset ovat tietysti ihan oma lukunsa. Mutta hiukan tuntuu, että ketjussa on noussut osittain ryhmähysteria; kaikki mummot ovat pahoja ja koittavat anastaa lapsen!
Moni mummo ja anoppi on kuitenkin ihan normaali, ja on vain aidosti iloinen kun oma lapsi saa lapsen. Kaikilla ei ole pahat mielessä.
T. Kahden teinin äiti, ei kenenkään anoppi tai mummo
Miksi sen mummon pitää saada kiintymyssuhde lapsenlapseen? Miksi? Eikö voi rakastaa lapsensa lasta ilman että on oma lehmä ojassa?
Mitä eroa on kiintymyssuhteella ja lapsenlapsen rakastamisella? Ilman lehmiä.
Ok jos ne mummot ja ukit ovat kuten täällä xxxx kertaa kerrottu ,ap:n anoppi ja appi nyt on ihan omassa kategoriassaan,mutta älkää tuomitko kaikkia .
Voi olla vaikea uskoa ,mutta _on_olemassa myös ihan normaalia ja toisia kunnioittavaa eri sukupolvien välistä kanssakäymistä.T.niinku anoppi
Googleta, hyvä ihminen.
Minä googletin, ja lastenpsykiatrian erikoislääköri Jari Sinkkosen mukaan:
"Kaksi kiintymyssuhdetta on rikkaus
Alussa yksi kiintymyssuhde on ylitse muiden, mutta rinnalle nousee vähitellen muita tärkeitä ihmisiä. Vauvalle on suuri rikkaus, jos hänellä on useita turvallisia kiintymyssuhteita. Ne tukevat lapsen tervettä kehitystä."Eli äiti/isä on varmaan se ensimmäinen kiintymyssuhde, mutta ei se sulje pois muita.
Ap:n tilanne, ja muiden sellaisten äitien tilanne, joiden appivanhemmat ovat sekaisin, on asia erikseen.
Tässä ketjussa vaan jotkut tuntuvat sekoittaneen nyt sen, ettei äidin ja vauvan väliin saa mennä (mikä on totta ja oikein) ja sen, ettäkö kukaan muu ei saisi rakastaa lasta eikä lapsi ketään muuta kuin omaa äitiään (mikä on aika sekopäinen ajatus).
Höpöhöpö.
Ei vaan tää ketju käsittelee sitä, että mummolla ei ole oikeuksia lapseen, hänellä ei ole mitään asiaa vaatia lapsenlapseen kiintymyssuhdetta tai luoda sitä jotenkin salassa vanhemmilta lapsen kanssa kahden ja että lapsen äidin ei kuulu kilpailla omasta lapsestaan.
Sinkkonen on täysin kusipää ja voisi pysyä eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gnaa kirjoitti:
Minäkin olen lukenut koko ketjun huolella läpi, ja annan kaiken tuen ap:lle.
Silti on ihan vähän pakko ihmetellä joitain kommentteja.
Joku kysyi esimerkiksi jossain viestissä, että miksi isovanhemmille pitäisi syntyä kiintymyyssuhde lapsenlapseen. Vastakysymys: miksi ihmeessä EI? Eikö se ole rikkaus kaikkien elämässä, jos rakkauttaa riittää? Onko ajatus se, että vain vanhemmat saavat olla lapsiinsa kiintyneitä ja kukaan muu ei? Todella kummallista.
Sitäkin ihmettelen miksi ihmeessä vauvaa ei saisi kukaan muu ottaa syliin. Eivät ne mene rikki, eivät ne unohda äitiään hetkessä, ei siinä ole mitään pahaa.
Rajattomat (tämä on ilmeisesti "narsistin" jälkeen uusi muotisana), päällekäyvät ja määräilevät ihmiset ovat tietysti ihan oma lukunsa. Mutta hiukan tuntuu, että ketjussa on noussut osittain ryhmähysteria; kaikki mummot ovat pahoja ja koittavat anastaa lapsen!
Moni mummo ja anoppi on kuitenkin ihan normaali, ja on vain aidosti iloinen kun oma lapsi saa lapsen. Kaikilla ei ole pahat mielessä.
T. Kahden teinin äiti, ei kenenkään anoppi tai mummo
Miksi sen mummon pitää saada kiintymyssuhde lapsenlapseen? Miksi? Eikö voi rakastaa lapsensa lasta ilman että on oma lehmä ojassa?
Mitä eroa on kiintymyssuhteella ja lapsenlapsen rakastamisella? Ilman lehmiä.
Ok jos ne mummot ja ukit ovat kuten täällä xxxx kertaa kerrottu ,ap:n anoppi ja appi nyt on ihan omassa kategoriassaan,mutta älkää tuomitko kaikkia .
Voi olla vaikea uskoa ,mutta _on_olemassa myös ihan normaalia ja toisia kunnioittavaa eri sukupolvien välistä kanssakäymistä.T.niinku anoppi
Googleta, hyvä ihminen.
Minä googletin, ja lastenpsykiatrian erikoislääköri Jari Sinkkosen mukaan:
"Kaksi kiintymyssuhdetta on rikkaus
Alussa yksi kiintymyssuhde on ylitse muiden, mutta rinnalle nousee vähitellen muita tärkeitä ihmisiä. Vauvalle on suuri rikkaus, jos hänellä on useita turvallisia kiintymyssuhteita. Ne tukevat lapsen tervettä kehitystä."Eli äiti/isä on varmaan se ensimmäinen kiintymyssuhde, mutta ei se sulje pois muita.
Ap:n tilanne, ja muiden sellaisten äitien tilanne, joiden appivanhemmat ovat sekaisin, on asia erikseen.
Tässä ketjussa vaan jotkut tuntuvat sekoittaneen nyt sen, ettei äidin ja vauvan väliin saa mennä (mikä on totta ja oikein) ja sen, ettäkö kukaan muu ei saisi rakastaa lasta eikä lapsi ketään muuta kuin omaa äitiään (mikä on aika sekopäinen ajatus).
Yleensä se primääri kiintymyssuhde on se kaikista merkittävin. Muut omaiset, jotka luovat sekundäärisiä suhteita lapsiin pystyvät kyllä esimerkiksi paikkailemaan ensisijaita kiintymyssuhdetta, jos se on vahingollinen, mutta harvoin onnistuvat vahinkoja täysin korjaamaan. Eli etenkin vauvan ensimmäisinä vuosina vanhemmat todellakin ovat ne tärkeimmät eikä tätä suhdetta saa missään nimessä häiritä tai yrittää päästä primäärisuhteiden rinnalle. Toki lapsella on muitakin tärkeitä ihmisiä ja kasvaessa lapsi alkaa luomaan omia tärkeitä suhteita ikäisiinsä, mutta huoltajat/huoltaja/vanhempi/vanhemmat ovat aina ne tärkeimmän. Siis lapsen elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohi aloittajan aiheen, mutta mites tuo kiintymys suhde, kun vanhemmat Ovat eronneet kun lapsi melko pieni.
Sitten kummallakin on uudet kumppanit.
Lapsi vaikka viikko ja viikko, niin kyllä siihen äidin tai isän uuteen kumppaniin tulee usein melko vahva kiintymyssuhde.
Tässä ketjussa nyt aika paljon oletetaan tai lähdetään siitä, että vanhemmat elävät ydinperheessä.
Vierailija kirjoitti:
Ohi aloittajan aiheen, mutta mites tuo kiintymys suhde, kun vanhemmat Ovat eronneet kun lapsi melko pieni.
Sitten kummallakin on uudet kumppanit.
Lapsi vaikka viikko ja viikko, niin kyllä siihen äidin tai isän uuteen kumppaniin tulee usein melko vahva kiintymyssuhde.Tässä ketjussa nyt aika paljon oletetaan tai lähdetään siitä, että vanhemmat elävät ydinperheessä.
Pienen lapsen kanssa ei juuri tästä syystä suositellakaan sitä viikko/viikkosysteemiä.
Se sopii parhaiten murrosikäisten kanssa.
Kovin sekavat järjestelyt pienen lapsen kanssa ovat iso riski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensisijainen suhde pääasialliseen hoitajaan pitää olla kunnossa, hoivaa ja sen hoivan saatavuutta pitää tukea johdonmukaisesti. Äiti on useimmuten se ensisijainen, poikkeustilanteet toki asia erikseen ja ensihetkien jälkeen myös läsnäolevaan isään kehittyy kiintymyssuhde (toinen pääasiallinen hoitaja). Siitä perusturvasta onkin hyvä lähteä kehittämään muita kiintymyssuhteita ja totta kai useammat suhteet ovat rikkaus! Tämä teoria ei siis yhtään mitenkään poissulje sylittelyjen, rakkauden ja hoivan vastaanottamista muilta, mutta alkuun se perusturva luodaan sillä, että ensisijainen hoitaja on johdonmukaisesti läsnä ja vastaa lapsen tarpeisiin. Luottamuksen kehittyessä yhä pitemmät erot ovat mahdollisia ja mitä parempi perusturva ja mitä läheisemmän ihmisen hoitoon jää, sen parempi (nyrkkisääntönä lapsen minän eheyden kannalta: 1. elinvuoden aikana eron maksipituus on lapsen elinikä kuukausina + 2 tuntia).
Eiköhän tämä riittänyt kiintymyssuhteista jo?
Aika pelottava ajatus on äiti, joka haluaa omistaa kaiken vauvan kiintymyksen vain itselleen. Aloittajan kohdalla tästä ei varmasti ole kysymys. Mutta jotkut kommenteista ovat kyllä aika pelottavan oloisia.
Ikävä kyllä suomenkielinen wikipedian selitys kiintymyssuhteesta on hintti, ehkä jonkun yläastelaisen tai iltistoimittajan kyhäelmä. Kannattaa tutustua Bowlby attachment Tekry - selitykseen, sekin sentään kuukkeloimalla löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensisijainen suhde pääasialliseen hoitajaan pitää olla kunnossa, hoivaa ja sen hoivan saatavuutta pitää tukea johdonmukaisesti. Äiti on useimmuten se ensisijainen, poikkeustilanteet toki asia erikseen ja ensihetkien jälkeen myös läsnäolevaan isään kehittyy kiintymyssuhde (toinen pääasiallinen hoitaja). Siitä perusturvasta onkin hyvä lähteä kehittämään muita kiintymyssuhteita ja totta kai useammat suhteet ovat rikkaus! Tämä teoria ei siis yhtään mitenkään poissulje sylittelyjen, rakkauden ja hoivan vastaanottamista muilta, mutta alkuun se perusturva luodaan sillä, että ensisijainen hoitaja on johdonmukaisesti läsnä ja vastaa lapsen tarpeisiin. Luottamuksen kehittyessä yhä pitemmät erot ovat mahdollisia ja mitä parempi perusturva ja mitä läheisemmän ihmisen hoitoon jää, sen parempi (nyrkkisääntönä lapsen minän eheyden kannalta: 1. elinvuoden aikana eron maksipituus on lapsen elinikä kuukausina + 2 tuntia).
Eiköhän tämä riittänyt kiintymyssuhteista jo?
Aika pitkä ero tulee jos kuukauden ikäinen on äidistään erossa kuukauden + 2 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Aika pelottava ajatus on äiti, joka haluaa omistaa kaiken vauvan kiintymyksen vain itselleen. Aloittajan kohdalla tästä ei varmasti ole kysymys. Mutta jotkut kommenteista ovat kyllä aika pelottavan oloisia.
Ikävä kyllä suomenkielinen wikipedian selitys kiintymyssuhteesta on hintti, ehkä jonkun yläastelaisen tai iltistoimittajan kyhäelmä. Kannattaa tutustua Bowlby attachment Tekry - selitykseen, sekin sentään kuukkeloimalla löytyy.
Siis ei hintti, vaan heikko, ja Theory eikä Tekry. Eläköön uusi Känny ja autocorrect.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensisijainen suhde pääasialliseen hoitajaan pitää olla kunnossa, hoivaa ja sen hoivan saatavuutta pitää tukea johdonmukaisesti. Äiti on useimmuten se ensisijainen, poikkeustilanteet toki asia erikseen ja ensihetkien jälkeen myös läsnäolevaan isään kehittyy kiintymyssuhde (toinen pääasiallinen hoitaja). Siitä perusturvasta onkin hyvä lähteä kehittämään muita kiintymyssuhteita ja totta kai useammat suhteet ovat rikkaus! Tämä teoria ei siis yhtään mitenkään poissulje sylittelyjen, rakkauden ja hoivan vastaanottamista muilta, mutta alkuun se perusturva luodaan sillä, että ensisijainen hoitaja on johdonmukaisesti läsnä ja vastaa lapsen tarpeisiin. Luottamuksen kehittyessä yhä pitemmät erot ovat mahdollisia ja mitä parempi perusturva ja mitä läheisemmän ihmisen hoitoon jää, sen parempi (nyrkkisääntönä lapsen minän eheyden kannalta: 1. elinvuoden aikana eron maksipituus on lapsen elinikä kuukausina + 2 tuntia).
Eiköhän tämä riittänyt kiintymyssuhteista jo?
Aika pitkä ero tulee jos kuukauden ikäinen on äidistään erossa kuukauden + 2 tuntia.
Pöhkö.
Se tarkoittaa että kahden kuukauden ikäinen voi olla 2 plus 2, kolmen kuukauden ikäinen 3 plus 2 jne...
T. Ohis
Vierailija kirjoitti:
Nyt joku selittämään miksi tekee niin. Ei arveluja vaan jos tiedät joko väkisin ottaneesi vauvan vastahakoisen vanhemman käsistä tai olleen antamatta itkuista vauvaa takaisin. Miksi teet noin?
.
Itse en ole tuollainen henkilö, mutta anoppini on mm. sanonut noissa tilanteissa: "kyllä maailmaan ääntä mahtuu", "älä huoli kyllä minä pärjään", "ei minua häiritse vauvan itku", "syö vain rauhassa, kyllä minä pärjään" *poistuu huoneesta*
Eli hänen mielestään varmaan vauvat nyt vaan itkevät ja se on sama, kuka sitä pitelee, itkee joka tapauksessa. Aina puhutaan siitä, miten hoitaja _pärjää_, vauvan olosta ei puhuta. Itse ku en ole saanut, niin olen joutunut miehen lähettämään hakemaan itkevä vauva pois anopilta. Kun just lähtee vaeltelemaan, ei koskaan voinut sanoa, että mitä jos te kokeilisitte tai olisiko se nyt isän/äidin sylin paikka tms. Ei koskaan.
Terv. Pari sivua sitten ap:lle vertaistukea kirjoitellut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensisijainen suhde pääasialliseen hoitajaan pitää olla kunnossa, hoivaa ja sen hoivan saatavuutta pitää tukea johdonmukaisesti. Äiti on useimmuten se ensisijainen, poikkeustilanteet toki asia erikseen ja ensihetkien jälkeen myös läsnäolevaan isään kehittyy kiintymyssuhde (toinen pääasiallinen hoitaja). Siitä perusturvasta onkin hyvä lähteä kehittämään muita kiintymyssuhteita ja totta kai useammat suhteet ovat rikkaus! Tämä teoria ei siis yhtään mitenkään poissulje sylittelyjen, rakkauden ja hoivan vastaanottamista muilta, mutta alkuun se perusturva luodaan sillä, että ensisijainen hoitaja on johdonmukaisesti läsnä ja vastaa lapsen tarpeisiin. Luottamuksen kehittyessä yhä pitemmät erot ovat mahdollisia ja mitä parempi perusturva ja mitä läheisemmän ihmisen hoitoon jää, sen parempi (nyrkkisääntönä lapsen minän eheyden kannalta: 1. elinvuoden aikana eron maksipituus on lapsen elinikä kuukausina + 2 tuntia).
Eiköhän tämä riittänyt kiintymyssuhteista jo?
Aika pitkä ero tulee jos kuukauden ikäinen on äidistään erossa kuukauden + 2 tuntia.
Tämä sääntö ei ole itse keksimäni vaan neuropsykologien ja persoonallisuustutkijoiden suositus ihan maksimikestosta erossaoloajalle, mutta täsmennän sen verran, että alle kuukauden ikäisen ei oikeastaan tulisi olla erossa primaarihoitajastaan lainkaan (vaikkei se käytännössä ole aina mahdollista ja sellaisissa tilanteissa ei pidä syyllistää eikä kokea syyllisyyttä). Tämä liittyy lapsen kykyyn säilyttää mielikuva hoitajastaan ja sitä kautta minän eheyteen. Harva noin pitkään tokikaan oikeasti olisi erossa pikkuisesta vauvastaan ilman isoja syitä, eiköhän se biologia ihan syystäkin pidä huolen siitä, että pienikin erossaolo tuntuu pahalta ensisijaisesta hoitajasta (eli yleensä äidistä). Eli sekin on normaali ja ns. oikea tunne, ettei pienen vauvan äiti mielellään ole pitkään erossa lapsestaan ja siksi läheisten pitäessä lasta pitkään sylissä /erossa äidistä, se voi tuntua äidistä oikeasti todella pahalta.
Onnea Ap sinnittelystäsi tähän saakka, mutta ennen kaikkea paljon onnea fiksusta otteestasi asian ratkaisuun. Tunnut olevan rohkea ja päättäväinen nainen sekä pärjännyt loistavasti ikävässä tilanteessasi. Oli ilo lukea, että pystytte puolisosi kanssa keskustelemaan noin avoimesti, vaikka varmasti molempiin sattuu omalla tavallaan. Keskustelemalla rehellisesti toisillenne ja pitämällä yhtä rintamaa vältätte terapian kaiken tämän jälkeen 👍
Toivon hiljaa mielessäni, että olisin yhtä rohkeasti laittanut rajat jo vuosia sitten. Kiitos, että olet ollut rohkea ja aloittanut tämän ketjun.
Mikäli mahdollista, mitä jos lähtisitte pienelle lomalle miehesi ja vauvan kanssa. Tekisi varmasti maisemanvaihdos hyvää teidän poppoolle.
Ja nyt vasta huomasin mokani, sori väsymys. Olenpa idiootti. :'D
Eli elinikä kuukausina muutettuna vastaaviksi tunneiksi, totta kai. Ja siihen se 2 tuntia päälle. Aiemman viestin täsmennykset pätee toki. :D
Ja itse ketjun aiheesta, käsitykset ovat muuttuneet. Joskus aikoinaan oli käsitys, että lasten pitää antaa huutaa. Monet vanhemmat kokivat syyllisyyttä toimiessaan tän ohjeen vastaisesti, kun eivät kestäneet vauvansa itkua. Nykyään meillä vanhemmilla on siinä mielessä helpompaa. :D
Onneksi en tiennyt mitään kiintymys- tai muistakaan suhteista kun lapsen sain.
Enkä kaavasta jolla lasketaan max.erossa olo aika ettei lapsi ahdistu ja traumatisoidu.
Pahoitteluni, en voinut hillitä itseäni.
Älkää suorittako vanhemmuutta.
Ohi tämäkin
Ap, olen todella ylpeä sinusta. Olet hoitanut tilannetta hienosti! On upeaa, että annat miehellesi sekä tilaa että tukea.
Hyvä että sait puhuttua tilanteesta myös omalle äidillesi.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en tiennyt mitään kiintymys- tai muistakaan suhteista kun lapsen sain.
Enkä kaavasta jolla lasketaan max.erossa olo aika ettei lapsi ahdistu ja traumatisoidu.
Pahoitteluni, en voinut hillitä itseäni.
Älkää suorittako vanhemmuutta.
Ohi tämäkin
Vaikka sinä olet ollut tietämätön hutilus, älä kannusta muita samaan.
Täällä nyt on lauma anoppeja tahalteen väärinkäsittämässä tilannetta. Itselläni on ollut 2 ihanaa ja rakastavaa mummoa. Minulla on mummoistani lähinnä vain hyviä muistoja. Mutta en voi edes kuvitella tilannetta, jossa mummot olisivat yrittäneet ottaa yhdenkään lapsenlapsensa elämässä äitin paikkaa. Tai olisivat millään tavoin sabotoineet tai mitätöineet lapsen vanhemman kasvatustyötä. Siitähän näissä rajattomissa mummoissa on kyse, yritetään tehdä esimerkiksi hampaiden pesusta turha juttu lapsen silmissä, vaikka joka ikinen täyspäinen ymmärtää miten tärkeää säännöllinen hampaiden pesurutiini on jo ihan kokonaisterveyden kannalta. Tai syötetään salaa lapselle ruokia joille on allerginen. Myös vauvan huudattaminen on täysin kohtuutonta alistamista.
Pahoin pelkään etten itse saa omasta äidistäni sellaista hyvää mummoa jos joskus lapsia hankin. Äitissäni on narsistisia piirteitä kuten hänen isässäänkin oli. Äitini on myös sekaantunut liikaa sisareni kasvatustyöhön ja välillä sisko on joutunut pistämään kuukausiksi välit poikki kokonaan äitiimme.