Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Niinpä. Itse kunkin olisi hyvä muistaa miten ollaan kun ja jos miniä joskus saadaan. Ja miten ollaan sen aikuiseksi kasvavan oman tyttären tai pojan kanssa.Jotta pystyisi suhtautumaan miniään toisena aikuisena, tulee osata suhtautua myös omaan lapseensa toisena aikuisena. Itsenäistymisen asteen tulee olla riittävä. Liian kietoutumisen välttämiseksi pitää ehkä vähän tuupatakin poikasta pesästään ("ei, enää ei vanhemmat auta ihan kaikessa, pärjäät varmasti itse") ja toisaalta antaa itsensä tuntea se haikeus mitä elämäntilanteen muutos tuo, toisaalta se helpotuskin, ettei kaikesta tarvitse eikä voi olla enää vastuussa.Aikuisiin lapsiinsa pitää oppia luottamaan. Heidän pärjäämiseensä pitää oppia luottamaan. Ja siihenkin, että elämänsä surut ja pettymykset he osaavat kohdata ihan itse.Silloin voi luopua vastuusta, kunnioittaa nuorta perhettä samoin kuin ketä tahansa muuta perhettä.
Jos ihminen takertuu aikuiseen lapseensa, hän ei todellakaan kykene tuuppimaan mihinkään, vaan takertuu vimmaisesti ja rakentaa päässään sille vielä hyvät syytkin.
Meillä minun äitini sanoi että "älä mene" jopa kun sieltä yritti lähteä kouluun. Kyllä. Tällaisia on.
Hänen kanssaan ei pysty olemaan lainkaan ilman, että hän alkaa ulottaa lonkeroitaan ja tukahduttamaan. Erittäin aggressiivisesti.
Eikä todellakaan näe itsessään kuij erittäin superloistavan malliäidin ja -isoäidin.Kyllä uskon että tällaisia on.
Lähinnä suuntasinkin sanani niille joista vasta on tulossa joskus anoppeja ja aikuisten lasten äitejä. Jos malleja ei ole, niin pitää tiedostaa, miten toisin asiat pitäisi tehdä. Ja mikä menee pieleen, kun käy noin kuin joillekin aikuisten lasten äideille on käynyt. Eriytymiskehitys ei ole kunnolla päässyt tapahtumaan.
Ei nuo sinun ajatuksesi tavoita sairaita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".
Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).
Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Voihan tässä lähtee spekuloimaan vaikka mihin suuntaan, mitä anopit teoillaan ja sanoillaan oikeasti tarkoittavat, mutta ainut oikea totuus tulee sen anopin suusta.
Harmi, ettei kovin monikaan anoppi varmasti aio kertoa ikinä miksi käyttäytyy näin ja näin.
Mun rajaton äiti käyttää kaikkiin törkeisiin loukkauksiin oikeutuksena tuota ”kun sylki suuhun tuo”. Haukkuu mut lihavaksi (oon normipainoinen), miehen tyhjäntoimittajaksi (tekn.toht. kuulemma huuhaa-ammatti), lapsemme on rumia, talomme hirveä, uusi auto vääränmerkkinen jne. Aina täräyttää loukkauksen ensin, esim hyi helkkari miten lihavalta näytät, häpeäisit edes! Sit jos pahoyan mieleni niin haukkuu ja raivoaa että minä nyt vaan sanon mitä sylki suuhun tuo, sinä idiootti loukkaanut turhasta.
V*ttu. Äitini osaa vieraille ja etäisille ihmisille olla kohtelias kyllä. Omille läheisille sitten haukutaan ja raivotaan ilman mitään estoja.
Mutta kun ”sylki suuhun tuo”! Sillä vissiin oma vastuu sanomisista poistuu kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaako kukaan yhtä isoa asiaa? Nimittäin sitä mikä raju todellisuusero on kiiltokuvatodellisuudella (media, tv, perhelehdet, naistenlehdet) ja elävän elämän todellisuudella?
Kiiltokuvakuvasto on sitä että rakastavat isovanhemmat auttaa, toimii tukiverkkona, hoitaa lapsia, reissataan kolmen sukupolven kanssa.
Totuus on sit taas tätä mitä ketjussa kuvattu.Mulla välit poikki lastemme molempiin isovanhempiin, minusta riippumattomista syistä. Haluaisin pullantuoksuiset mummot mutta tarjolla on vaan rsjatonta narsistia ja mt-ongelmaista juoppoa.
Minulle ollut tämä ketju todella valtava vertaistuki, etten olekaan ainoa jolla välirikko tms vaikeuksia.
Vituttaa median kiiltokuvailu. Sielläkin joskus ois hyvä puhua totta.
No, se mitä sinä sanot kiiltokuvatodellisuudeksi on toisille ihan oikeaa todellisuutta eli totta. Mutta kuten tunnettua, eämä ei ole reilua.
Joo niin on mutta se ei ole totta läheskään KAIKILLA. Media nimenomaan toitottaa miten KAIKILLA onrakastavat isovanhemmat ja miten JOKAINEN isovanhempi haluaa osallistua ja auttaa.
Täytyä paskapuhetta että kaikilla olisi isovanhempien tuki. Pointti oli se että ne ihanat isovsnhemnat on luultua harvemmalla, ja kun asia on tabu, niin ne jää täysin yksin joilla välit on poikki ja isovanhemmat etäiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".
Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).
Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Voihan tässä lähtee spekuloimaan vaikka mihin suuntaan, mitä anopit teoillaan ja sanoillaan oikeasti tarkoittavat, mutta ainut oikea totuus tulee sen anopin suusta.
Harmi, ettei kovin monikaan anoppi varmasti aio kertoa ikinä miksi käyttäytyy näin ja näin.Mun rajaton äiti käyttää kaikkiin törkeisiin loukkauksiin oikeutuksena tuota ”kun sylki suuhun tuo”. Haukkuu mut lihavaksi (oon normipainoinen), miehen tyhjäntoimittajaksi (tekn.toht. kuulemma huuhaa-ammatti), lapsemme on rumia, talomme hirveä, uusi auto vääränmerkkinen jne. Aina täräyttää loukkauksen ensin, esim hyi helkkari miten lihavalta näytät, häpeäisit edes! Sit jos pahoyan mieleni niin haukkuu ja raivoaa että minä nyt vaan sanon mitä sylki suuhun tuo, sinä idiootti loukkaanut turhasta.
V*ttu. Äitini osaa vieraille ja etäisille ihmisille olla kohtelias kyllä. Omille läheisille sitten haukutaan ja raivotaan ilman mitään estoja.
Mutta kun ”sylki suuhun tuo”! Sillä vissiin oma vastuu sanomisista poistuu kokonaan.
Mä taas kuulen usein että "mä nyt oon vaan tällänen vähän höppänä, voitkohan antaa anteeksi". Kuinkakohan monta kertaa pitäis antaa anteeksi? Toinen mitä kuulen niin "vitsinä vaan, ihan vitsi oli".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".
Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).
Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Voihan tässä lähtee spekuloimaan vaikka mihin suuntaan, mitä anopit teoillaan ja sanoillaan oikeasti tarkoittavat, mutta ainut oikea totuus tulee sen anopin suusta.
Harmi, ettei kovin monikaan anoppi varmasti aio kertoa ikinä miksi käyttäytyy näin ja näin.Mun rajaton äiti käyttää kaikkiin törkeisiin loukkauksiin oikeutuksena tuota ”kun sylki suuhun tuo”. Haukkuu mut lihavaksi (oon normipainoinen), miehen tyhjäntoimittajaksi (tekn.toht. kuulemma huuhaa-ammatti), lapsemme on rumia, talomme hirveä, uusi auto vääränmerkkinen jne. Aina täräyttää loukkauksen ensin, esim hyi helkkari miten lihavalta näytät, häpeäisit edes! Sit jos pahoyan mieleni niin haukkuu ja raivoaa että minä nyt vaan sanon mitä sylki suuhun tuo, sinä idiootti loukkaanut turhasta.
V*ttu. Äitini osaa vieraille ja etäisille ihmisille olla kohtelias kyllä. Omille läheisille sitten haukutaan ja raivotaan ilman mitään estoja.
Mutta kun ”sylki suuhun tuo”! Sillä vissiin oma vastuu sanomisista poistuu kokonaan.Mä taas kuulen usein että "mä nyt oon vaan tällänen vähän höppänä, voitkohan antaa anteeksi". Kuinkakohan monta kertaa pitäis antaa anteeksi? Toinen mitä kuulen niin "vitsinä vaan, ihan vitsi oli".
Nuissa aiemmissa linkeissä puhuttiinki tuosta "vitsi se vaan oli" millä verhottiin loukkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on linkkejä tuohon, miten jotku ihmiset ei pyydä anteeksi.
https://hidastaelamaa.fi/2016/06/5-syyta-jotkut-ihmiset-eivat-pyyda-ant…
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201806262201035666_we.shtml
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/narsisti-ei-koe-koskaan-olevansa-vaar…
https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/pitaako_kaikki_a…
https://www.aamulehti.fi/ihmiset/miksi-anteeksipyytaminen-on-niin-vaike…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".
Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).
Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Voihan tässä lähtee spekuloimaan vaikka mihin suuntaan, mitä anopit teoillaan ja sanoillaan oikeasti tarkoittavat, mutta ainut oikea totuus tulee sen anopin suusta.
Harmi, ettei kovin monikaan anoppi varmasti aio kertoa ikinä miksi käyttäytyy näin ja näin.Mun rajaton äiti käyttää kaikkiin törkeisiin loukkauksiin oikeutuksena tuota ”kun sylki suuhun tuo”. Haukkuu mut lihavaksi (oon normipainoinen), miehen tyhjäntoimittajaksi (tekn.toht. kuulemma huuhaa-ammatti), lapsemme on rumia, talomme hirveä, uusi auto vääränmerkkinen jne. Aina täräyttää loukkauksen ensin, esim hyi helkkari miten lihavalta näytät, häpeäisit edes! Sit jos pahoyan mieleni niin haukkuu ja raivoaa että minä nyt vaan sanon mitä sylki suuhun tuo, sinä idiootti loukkaanut turhasta.
V*ttu. Äitini osaa vieraille ja etäisille ihmisille olla kohtelias kyllä. Omille läheisille sitten haukutaan ja raivotaan ilman mitään estoja.
Mutta kun ”sylki suuhun tuo”! Sillä vissiin oma vastuu sanomisista poistuu kokonaan.
Meillä anoppi käyttää oikeutuksensa ”koska mä voin” ja ”kyllä nyt jokaisella oma mielipide saa olla, turha siitä on loukkaantua”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaako kukaan yhtä isoa asiaa? Nimittäin sitä mikä raju todellisuusero on kiiltokuvatodellisuudella (media, tv, perhelehdet, naistenlehdet) ja elävän elämän todellisuudella?
Kiiltokuvakuvasto on sitä että rakastavat isovanhemmat auttaa, toimii tukiverkkona, hoitaa lapsia, reissataan kolmen sukupolven kanssa.
Totuus on sit taas tätä mitä ketjussa kuvattu.Mulla välit poikki lastemme molempiin isovanhempiin, minusta riippumattomista syistä. Haluaisin pullantuoksuiset mummot mutta tarjolla on vaan rsjatonta narsistia ja mt-ongelmaista juoppoa.
Minulle ollut tämä ketju todella valtava vertaistuki, etten olekaan ainoa jolla välirikko tms vaikeuksia.
Vituttaa median kiiltokuvailu. Sielläkin joskus ois hyvä puhua totta.
No, se mitä sinä sanot kiiltokuvatodellisuudeksi on toisille ihan oikeaa todellisuutta eli totta. Mutta kuten tunnettua, eämä ei ole reilua.
Joo niin on mutta se ei ole totta läheskään KAIKILLA. Media nimenomaan toitottaa miten KAIKILLA onrakastavat isovanhemmat ja miten JOKAINEN isovanhempi haluaa osallistua ja auttaa.
Täytyä paskapuhetta että kaikilla olisi isovanhempien tuki. Pointti oli se että ne ihanat isovsnhemnat on luultua harvemmalla, ja kun asia on tabu, niin ne jää täysin yksin joilla välit on poikki ja isovanhemmat etäiset.
Siis missä mediassa tällaista koko ajan toitotetaan? Itse en ole ainakaan nähnyt. Nykyäänhän on enemmän muotia tehdä juttuja vanhemmista jotka elävät omaa elämäänsä eivätkä osallistu jälkikasvun lasten elämään millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaako kukaan yhtä isoa asiaa? Nimittäin sitä mikä raju todellisuusero on kiiltokuvatodellisuudella (media, tv, perhelehdet, naistenlehdet) ja elävän elämän todellisuudella?
Kiiltokuvakuvasto on sitä että rakastavat isovanhemmat auttaa, toimii tukiverkkona, hoitaa lapsia, reissataan kolmen sukupolven kanssa.
Totuus on sit taas tätä mitä ketjussa kuvattu.Mulla välit poikki lastemme molempiin isovanhempiin, minusta riippumattomista syistä. Haluaisin pullantuoksuiset mummot mutta tarjolla on vaan rsjatonta narsistia ja mt-ongelmaista juoppoa.
Minulle ollut tämä ketju todella valtava vertaistuki, etten olekaan ainoa jolla välirikko tms vaikeuksia.
Vituttaa median kiiltokuvailu. Sielläkin joskus ois hyvä puhua totta.
No, se mitä sinä sanot kiiltokuvatodellisuudeksi on toisille ihan oikeaa todellisuutta eli totta. Mutta kuten tunnettua, eämä ei ole reilua.
Joo niin on mutta se ei ole totta läheskään KAIKILLA. Media nimenomaan toitottaa miten KAIKILLA onrakastavat isovanhemmat ja miten JOKAINEN isovanhempi haluaa osallistua ja auttaa.
Täytyä paskapuhetta että kaikilla olisi isovanhempien tuki. Pointti oli se että ne ihanat isovsnhemnat on luultua harvemmalla, ja kun asia on tabu, niin ne jää täysin yksin joilla välit on poikki ja isovanhemmat etäiset.Siis missä mediassa tällaista koko ajan toitotetaan? Itse en ole ainakaan nähnyt. Nykyäänhän on enemmän muotia tehdä juttuja vanhemmista jotka elävät omaa elämäänsä eivätkä osallistu jälkikasvun lasten elämään millään tavalla.
Absoluuttinen totuus ei ole kumpikaan , koska kokemus on subjektiivinen.
Ei se kuitenkaan ole tämän keskustelun kaltainen.Tämä on ketju häiriintyneistä naisihmisistä,ei normaaleista isovanhemmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mediassa toitotetaan sukupolvien harmonisesta yhteiselosta ja siitä miten paljon perheet saa apua isovanhemmilta.
En ole varmaan yhtään sisustuslehteä lukenut, missä talossa ei olisi vaikka mitä peritty sukulaisilta ja missä ei isoäiti olisi kutonut mattoja jne.
Melkein joka numerossa on myös paritalo, jossa toista päätä asuu perhe ja toista päätä isovanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen suorastaan addiktoitunut tähän hyvän olon tunteeseen, mitä ketjua lukiessani saan.
Kiitos kaikille vertaistuesta!Ap, sinulla menee hienosti nyt kun mieskin on avannut silmänsä tälle touhulle!
Mä taas olen päivä päivältä järkyttyneempi ja surullisempi että miten ihmiset sietää tämmöistä. Onneksi moni on pitänyt puolensa. Silti moni kirjoittaa että joka kerta oma äiti haukkuu pystyyn ja anoppi laukoo törkeyksiä. Ja ollaan vaan tekemisissä ja ilmeisesti joissain tapauksissa ei edes sanota mitään kun se on helpompaa. Kenelle helpompaa? Ei ainakaan itselleen vaan juuri sille kamalalle haukkujalle, saa toimia mielensä mukaan kun kukaan ei uskalla avata suuta.
Omassa suvussani on muutama kitkerä naisihminen ja tietävät tasan tarkkaan että mulle ei aleta aukomaan ja eipä kenellekkään muullekaan miniälle tai tyttärelle/pojalle kun olen kuuloetäisyydellä. Not on my watch.
Jos joku ei saa sanaa suusta eikö ihmiset puolusta toisiaan? Täällä kuvatut kymmenet tapaukset on kiusaamista pahimillaan. Ai ei kuulu mulle? Kylläpä kuuluu. Puuttua kun näkee että toista kiusataan.
Enemmän mua jää vaivaamaan jos en puutu täysin asiattomaan käytökseen.
Toivon niin että moni saa tästä ketjusta voimaa sanoa "minulle ei puhuta noin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".
Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).
Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Voihan tässä lähtee spekuloimaan vaikka mihin suuntaan, mitä anopit teoillaan ja sanoillaan oikeasti tarkoittavat, mutta ainut oikea totuus tulee sen anopin suusta.
Harmi, ettei kovin monikaan anoppi varmasti aio kertoa ikinä miksi käyttäytyy näin ja näin.Mun rajaton äiti käyttää kaikkiin törkeisiin loukkauksiin oikeutuksena tuota ”kun sylki suuhun tuo”. Haukkuu mut lihavaksi (oon normipainoinen), miehen tyhjäntoimittajaksi (tekn.toht. kuulemma huuhaa-ammatti), lapsemme on rumia, talomme hirveä, uusi auto vääränmerkkinen jne. Aina täräyttää loukkauksen ensin, esim hyi helkkari miten lihavalta näytät, häpeäisit edes! Sit jos pahoyan mieleni niin haukkuu ja raivoaa että minä nyt vaan sanon mitä sylki suuhun tuo, sinä idiootti loukkaanut turhasta.
V*ttu. Äitini osaa vieraille ja etäisille ihmisille olla kohtelias kyllä. Omille läheisille sitten haukutaan ja raivotaan ilman mitään estoja.
Mutta kun ”sylki suuhun tuo”! Sillä vissiin oma vastuu sanomisista poistuu kokonaan.Meillä anoppi käyttää oikeutuksensa ”koska mä voin” ja ”kyllä nyt jokaisella oma mielipide saa olla, turha siitä on loukkaantua”
Toivottavasti käytät samaa ja sanot oman mielipiteesi ja "kyllä nyt jokaisella oma mielipide saa olla, turha siitä on loukkaantua”
Hassua miten myös paljon ihannoidaan "italialaisperheitä" ja muita muiden kulttuurien perheitä, jotka elävät yhteisöllistä perhe-elämää, monet sukupolvet keskenään.
Harva suomalainen oikeasti haluaisi elää niin. Koska nimenomaan vallankäyttöä ja vanhimman sukupolven arvostamista tämä kuvio useimmiten sisältää, myös muissa kulttuureissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kerroin miehelleni, että minä ymmärrän ja hyväksyn hänen päätöksensä olla pitämättä yhteyttä äitiinsä. Koska se meni aina riitelyksi eivätkä he ymmärtäneet toisiansa, ajatelleet samalla tavalla. Minä valitsin etäisyyden riitelyn sijaan silloin kun oltiin tekemisissä. Mutta en minä tanssi tai ole hymyssä suin, hehkuta ja kuvittele anopin hautakiveä. Minusta tuo voitonriemu on oksettavaa, typerän ihmisen voimaantumisen onttoa iloa.
Tilanne on surullinen koska ei voitu olla yhdessä ja keskustella. Eipä siinä riidassa voittajia. Vain selviytyjiä.
Hei, Pollyanna! Et sitten ole koskaan kiristellyt hampaitasi äärimmilleen narsistisen anopin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen suorastaan addiktoitunut tähän hyvän olon tunteeseen, mitä ketjua lukiessani saan.
Kiitos kaikille vertaistuesta!Ap, sinulla menee hienosti nyt kun mieskin on avannut silmänsä tälle touhulle!
Mä taas olen päivä päivältä järkyttyneempi ja surullisempi että miten ihmiset sietää tämmöistä. Onneksi moni on pitänyt puolensa. Silti moni kirjoittaa että joka kerta oma äiti haukkuu pystyyn ja anoppi laukoo törkeyksiä. Ja ollaan vaan tekemisissä ja ilmeisesti joissain tapauksissa ei edes sanota mitään kun se on helpompaa. Kenelle helpompaa? Ei ainakaan itselleen vaan juuri sille kamalalle haukkujalle, saa toimia mielensä mukaan kun kukaan ei uskalla avata suuta.
Omassa suvussani on muutama kitkerä naisihminen ja tietävät tasan tarkkaan että mulle ei aleta aukomaan ja eipä kenellekkään muullekaan miniälle tai tyttärelle/pojalle kun olen kuuloetäisyydellä. Not on my watch.
Jos joku ei saa sanaa suusta eikö ihmiset puolusta toisiaan? Täällä kuvatut kymmenet tapaukset on kiusaamista pahimillaan. Ai ei kuulu mulle? Kylläpä kuuluu. Puuttua kun näkee että toista kiusataan.
Enemmän mua jää vaivaamaan jos en puutu täysin asiattomaan käytökseen.
Toivon niin että moni saa tästä ketjusta voimaa sanoa "minulle ei puhuta noin".
Sulla onkin normaali itsetunto ja osaat taistella, puolustaa itseäsi. Kaikki ei osaa.
Olen töissä ison osaston vetäjä ja kymmenten pomo ja osaan tehdä napakasti päätökset ja kestän väittelyt ja paskamyrskyt.
Mutta omien narsistivanhempien kanssa olen pelokas kolmevuotias, joka pissaa alleen pelosta, jos konflikti tulee.
Lapsuudessa mua syyllistettiin rajusti kaikesta, ”isillä on nyt paha mieli sun takia”, ”kato nyt äitin päivä on pilalla sinun syystä” ja ”elämämme on pilalla kun tuli meille noin huono/paha/kiittämätön lapsi”.
Opin aina toimimaan niin etten vain sano mitään väärää tai pahaa tai mitenkään pahoita vanhempien mieltä.
Siksi nytkin nielen loukkaukset, ihan törkeät sellaiset, siis sellaiset mitä ikimaailmassa itse en voisi sanoo kellekään. En uskalla nostas äläkkää ja jos sanon vastasn niin niiden mieli pahoittuu. Hirveintä mitä lapsi voi tehdä on aiheuttaa paha mieli. Tätä on syyllistäminen.
Yllättävän vaikeaa on pistää vastaan! Se on se tilanne, kun toisen käyttäytyminen on päällisin puolin tosi mukavaa ja kivaa, ja kaikkensa tekee auttaakseen meitä ja itselle tulee vaan epäkiitollinen olo, kun apu ei kelpaa. Sitä alkaa oikeasti epäilemään itseään! Vasta kun luin täältä monia samoja kokemuksia ja kirjoitin omiakin, niin alkoi tuntua todella absurdilta, että auttamisen nimissä minun mielipiteitäni ja tapojani vähätellään (jopa lapsen edessä) ja jos yritän sanoa, millaista apua toivoisin (tai en mitään), niin "mikään ei kelpaa".
Ja oikeasti, nolottaa kertoakin, mutta yhden kerran sukulaisia oli tulossa meille kylään. Olimme siivonneet miehen kanssa ja olin leiponut pientä tarjottavaa. Isoäiti sitten alkoi ihan pokkana siivota ja leipoa, kun nämä kyläilevät sukulaiset "on niin tarkkoja siisteydestä ja vähän nirsoja tarjoilujen suhteen". Jäätiin miehen kanssa ihan sanattomiksi, kiva tapa sanoa, että meidän jälki ei ole tarpeeksi hyvää. Siinä hän vielä siivouksen ja leipomisen päätteeksi kattoi pöydän ja vieraiden tultua otti heidät vastaan, kiitteli tuliaisista ja kaikin puolin emännöi. Siis meidän kotona! Olin siihen mennessä asunut 10 vuotta omillani, ja ihan pätevästi osannut aiemmin vieraita kahvitella. Hävettävästi jäädyin ja lamaannuin totaalisesti siinä, koska en vaan voinut uskoa sitä tilannetta todeksi. En ole koskaan tuntenut itseäni niin ulkopuoliseksi omassa kodissani. Ja kun tästä sanottiin, niin tämäkin totta kai isovanhempien mielestä on ihan normaalia toimintaa ja tietysti käsittämätöntä mielenpahoitusta meidän puolelta. Näistä meidän "turhista loukkaantumisista" saisi vaikka kirjan kirjoitettua. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".
Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).
Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Voihan tässä lähtee spekuloimaan vaikka mihin suuntaan, mitä anopit teoillaan ja sanoillaan oikeasti tarkoittavat, mutta ainut oikea totuus tulee sen anopin suusta.
Harmi, ettei kovin monikaan anoppi varmasti aio kertoa ikinä miksi käyttäytyy näin ja näin.Mun rajaton äiti käyttää kaikkiin törkeisiin loukkauksiin oikeutuksena tuota ”kun sylki suuhun tuo”. Haukkuu mut lihavaksi (oon normipainoinen), miehen tyhjäntoimittajaksi (tekn.toht. kuulemma huuhaa-ammatti), lapsemme on rumia, talomme hirveä, uusi auto vääränmerkkinen jne. Aina täräyttää loukkauksen ensin, esim hyi helkkari miten lihavalta näytät, häpeäisit edes! Sit jos pahoyan mieleni niin haukkuu ja raivoaa että minä nyt vaan sanon mitä sylki suuhun tuo, sinä idiootti loukkaanut turhasta.
V*ttu. Äitini osaa vieraille ja etäisille ihmisille olla kohtelias kyllä. Omille läheisille sitten haukutaan ja raivotaan ilman mitään estoja.
Mutta kun ”sylki suuhun tuo”! Sillä vissiin oma vastuu sanomisista poistuu kokonaan.Meillä anoppi käyttää oikeutuksensa ”koska mä voin” ja ”kyllä nyt jokaisella oma mielipide saa olla, turha siitä on loukkaantua”
Toivottavasti käytät samaa ja sanot oman mielipiteesi ja "kyllä nyt jokaisella oma mielipide saa olla, turha siitä on loukkaantua”
Onneks ei enää tarvii olla tekemisissä anopin kanssa kun totesin että ”mun elämä, mun päätökset ja mun ei tarvii kenellekään elämääni perustella.” Toki anoppi veti herneen nenään mut siinähän veti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa yhdessä linkissä miniää verrattiin "portin vartijaksi".
Nuo linkit on antanut uutta näkökulmaa asioihin.Miksei anopit heti alussa yritä luoda hyvää suhdetta miniään? (Tai varmaan osa tekeekin).
Mutta osassa jutuissa mitä tätä keskustelua olen lukenut niin miniä on ollut aina vain pelinappula, jolla kontrolloidaan poikaa, p*skmpäri, minne ammennetaan se oma pahaolo, kynnysmatto (mikä tämäki on? Oletetaanko, että ollaan niin läheisiä, että toisen kotiin voi vaan tulla ja sanoa mitä sylki suuhun tuo? Vai savustetaanko tällä miehen puoliso ulos kuvioista?)Onneksi ite tietää nyt, miten olla hyvä anoppi, jos joskus miniän saan.
Voihan tässä lähtee spekuloimaan vaikka mihin suuntaan, mitä anopit teoillaan ja sanoillaan oikeasti tarkoittavat, mutta ainut oikea totuus tulee sen anopin suusta.
Harmi, ettei kovin monikaan anoppi varmasti aio kertoa ikinä miksi käyttäytyy näin ja näin.Mun rajaton äiti käyttää kaikkiin törkeisiin loukkauksiin oikeutuksena tuota ”kun sylki suuhun tuo”. Haukkuu mut lihavaksi (oon normipainoinen), miehen tyhjäntoimittajaksi (tekn.toht. kuulemma huuhaa-ammatti), lapsemme on rumia, talomme hirveä, uusi auto vääränmerkkinen jne. Aina täräyttää loukkauksen ensin, esim hyi helkkari miten lihavalta näytät, häpeäisit edes! Sit jos pahoyan mieleni niin haukkuu ja raivoaa että minä nyt vaan sanon mitä sylki suuhun tuo, sinä idiootti loukkaanut turhasta.
V*ttu. Äitini osaa vieraille ja etäisille ihmisille olla kohtelias kyllä. Omille läheisille sitten haukutaan ja raivotaan ilman mitään estoja.
Mutta kun ”sylki suuhun tuo”! Sillä vissiin oma vastuu sanomisista poistuu kokonaan.Meillä anoppi käyttää oikeutuksensa ”koska mä voin” ja ”kyllä nyt jokaisella oma mielipide saa olla, turha siitä on loukkaantua”
Toivottavasti käytät samaa ja sanot oman mielipiteesi ja "kyllä nyt jokaisella oma mielipide saa olla, turha siitä on loukkaantua”
Onneks ei enää tarvii olla tekemisissä anopin kanssa kun totesin että ”mun elämä, mun päätökset ja mun ei tarvii kenellekään elämääni perustella.” Toki anoppi veti herneen nenään mut siinähän veti.
Hyvä👍
Kuten moni muukin on jo sanonut, niin tämä ketju on erittäin hyvä vertaistuellisesti. Itselläni on äiti, joka taitaa olla narsisti. Vaikka täällä ketjussa puhutaan avoimesti millaista on ollut, niin harva taitaa asiasta muille puhua. Itse en ole kertonut kenellekkään kaverille asiasta. Muutamalle olen sanonut, että äiti on haastava, mutta en sen tarkemmin ole puhunut. Kyllähän se hävettää, vaikka periaatteessa eihän sille itse mitään voi millainen äiti on. Silti tuntuu, että äiti- myytti on niin vahva, että äiti ei voi olla kuin pullantuoksuinen ja jos äitiinsä pitää etäisyyttä, niin syy on lapsessa, ei äidissä. Aina kun joku puhuu, että sellasiahan ne äidit on, kun mummot ovat osallistuneet lapsensa elämään positiivisella tavalla, niin tunnen ulkopuolisuudentunnetta. Se on joka kerta yhtä raastavaa. Ei voi olla kuin hiljaa vieressä. Olisi kiva kun voisi, jonkun kanssa jakaa saman. Siksi tämä ketju on ollut terapeuttinen. Tiedän, etten ole ainoa.
Häpeä, syyllisyys, ulkopuolisuudentunne. Vaikka olen hyväksynyt asian, että äitiäni en voi muuttaa ja elän äiditöntä elämää, niin silti lapsuuteni vaikuttaa arkeeni huonon itsetunnon kautta. Välillä olen väsynyt tunteisiin. Esim. syyllisyys tekemättömistä kotitöistä.
Äitini ei ole paljoa lasteni elämässä, mitä nyt juhlissa käy. Muutaman kerran olisi halunnut esikoisen hoitoon. Se juuri on pelottavaa, että miten hän osaa olla lapsen kanssa. En halua, että lapsen itsetuntoa särjetään. Mutta miten sitä asiaa selittää muille, jos ihmettelevät, että en anna lasta/ lapsia hänelle hoitoon? Minusta on vaan outoa, että häntä ei kiinnosta lasten kuulumiset, ei jaksa käydä kylässä, mutta yhtäkkiä haluaakin lapsen yökylään. Tuntuu, että vain sen takia, että voi asiasta jollekkin mainita ja kiillottaa sädekehäänsä. Luulen, että muut ajattelevat, että minä olen se joka eristän lapseni mummostaan. En vain halua, että lapseni joutuu kokemaan turvattomuutta. En ole siis täysin välejä katkaissut ja puhelimeni toimii, mutta silti mummo ei pidä yhteyttä. Jatkuu..
Tähän väliin yksi pieni lohdullinen asia.
Oma anoppini kärsi kaikeen sekaantuvasta äidistä, joka oli oikein todellinen hirviöanoppi. Aivan niinkuin tämän ketjun sekopäiset anopit. Hänellä oli sisarusten kanssa hyvin vaikeat välit, sillä äitinsä oli onnistunut hajoita-hallitse-tekniikassa erittäin hyvin.
Anoppini oppi erittäin hyvin antamaan tilaa toisille. Välillä vähän turhankin paljon, mutta oli ihan asiallinen ja mukava anoppina. Ei sekaantunut poikiensa perheiden asioihin, vaan luotti että tämä osaavat elää ihan itse.
Ei järjestänyt lastenlasten ristiäisiä eikä synttäreitä.
Tuli vieraaksi, ei emännäksi eikä pomoksi.
Kastemekon tarjosi käyttöön sanomalla, että jos meillä ei ole kastemekkoa tiedossa niin voimme käyttää sukunsa kastemekkoa jos se kelpaa meille. Korjasi sen mekon vielä sopivan kokoiseksi vauvalle kun ilmoitettiin, että tietenkin se kelpaa :)