Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Kyse ei ole tekniikasta, vaan siitä, että päivän kulkua ei tarvitse, eikä pidä alkaa raportoida yhtään kellekään. Ja se kotona oleva vaimo ei myöskään ole miehensä sihteeri. Ja jos äiti ei osaa kysyä poikansa työaikoja niin sitten on ilman sitä tietoa.
En minä kenelle muullekaan raportoi potan sisältöjä tai perheen päivärytmiä tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihan vinkiksi niille minijöille, joilla lähtee keulimaan tämän viestin myötä, että kaikki hankalat tilanteet perheissä johtuisi rajattomuudesta tai narsismista tai äitiydenkaipuusta tai vallanhalusta - on ääritapauksia ja sitten on vain hankalia tilanteita, jotka johtuvat kommunikaatiovaikeuksista.
Yritä miettiä mikä on viestien takana
Esimerkiksi
Hei mitä kuuluu? Toinen viesti: mitä mummon rakkaille kuuluu? Kolmas viesti: Onko Matti töissä? Voit ymmärtää sen joko kirjaimellisesti tai sitten niin kuin se on, diibadaabaa kun on ikävä ja kaivataan kontaktia. Lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua asioihin positiivisesti ja jos se yrityksestä huolimatta mahdotonta niin sitten etäisyydellä. Negatiivisuus on turha tunne, minä yritän ajatella kokonaisuutta että myös lasten ja heidän isänsä olisi hyvä olla perheessä ja suhteissa muihin, varsinkin läheisiin ja en ajattele pelkästään itseäni. Huolehdin myös, että minun on hyvä olla mutta siedän myös diibadaabaa koska näen sen taakse, ihmisten sosiaaliset tarpeet. Kunhan kenenkään tarpeet eivät tukahduta muita ihmisiä.Sanoin että on muutakin (jota en tässä halua avata). Sanoin myös, että kerran viikossa olisi ihan normaalia kysellä kuulumisia puolin toisin.
Jos pitää laittaa miniälle ja pojalleen useampi viesti päivän aikana, vain koska on ikävä, niin kyllä kyse on juurikin rajattomuudesta.
Toinen voi olla yksinäinen, joten kerran viikossa on pitkä aika. Tai kaivata lapsenlapsiaan. Välimatka voi olla pitkä, ainakin löytää kummallekin osapuolelle sopiva läheisyys. Ja senkin voi vaistota ettei oikein tykätä kun tupataan, joten etäisyyden pelko saa tarrautumaan läheisyyteen kaksin käsin, tekstaria näpytellen.
Minun arvaukseni että nuo viestit menee molemmille ei ole, että vastatkaa nyt jompi kumpi nopeasti vaan tasapuolisuus, halutaan kysyä molemmilta vanhemmilta se asia, kuin kasvotusten mutta ei kehtaa soittaa. Minä ajattelisin sen niin, että yritetään huomioida sekä miniä että poika, vanhempina. Lähestymisyritys tuokin, omalla tavallaan. Ja eipä tule tulkintaeroja kun teillä molemmilla on ne samat viestit :D
Ihan sama, jokainen elää omaa elämäänsä. Mutta itse siedän asioita, joiden taakse näen, ne asiat mitkä johtuvat ihmisten välimatkoista toisiinsa kun mitataan matkaa sekä kilometreissä että läheisyydessä. Jos vaikuttimena ei ole mitään pahaa eikä ainakaan lapsen tarpeiden ylittävää itsekkyyttä. Näkökulma, joka kannattaa punnita jokaisen mielessään kun miettii miten ratkoa näitä perheiden ja läheisten kommunikaatiohaasteita. Ja miten itse toimii, että jokaisen olisi perheessä hyvä olla.
Sinä kuvailit juuri rajattoman ihmisen ja kuvailit itsesi sellaisena, joka pyrkii ymmärtämään ja hyväksymäänkin sellaista käytöstä.
Se on hienoa sinulle, mutta tilanteessa jossa isovanhempi on se rajaton osapuoli, joutuvat vanhemmat rajoittamaan kanssakäymistä normaalia enemmän, jotta lapsilla olisi hyvä olla. Näin se vain on. Rajattomuuteen liittyy, että oma tunne ja tarve menee toisen rajojen edelle. Juuri sitä mitä juuri äsken ihan itse kuvasit. Että vaikka toinen ei tykkää, niin on ihan pakko laittaa viestiä, koska itsellä on se tarve saada kokemus edes yksipuolisesta kanssakäymisestä. Varmaan aika monet stalkkeritkin perustelevat noin toimintaansa.
Sellainen ihminen ei voi olla yhteydessä lapsenlapsiin ilman rajoituksia. Lapselle ei voi sysätä taakkaa aikuisen ihmisen tunteista ja tarpeista. Ja juuri siitä tässä ketjussa on syvimmillään kyse. Sinäkään et voi määrittää, mitä toinen kokee omien henkilökohtaisten rajojensa ylittämiseksi ja et voi sanoa, että tällaista rajojen polkemista pitäisi hyväksyä säälin tai minkään muunkaan tunteen vuoksi.
Kannattaa tutkiskella se oma sisin, ymmärtääkö mitä on valtataistelu, toimiiko koko perheen myös sen puolison hyväksi, onko oltava aina itse oikeassa, suhtautuuko tasapuolisesti ja reilusti molempien isovanhempiin vaikka ne omat olisivatkin läheisemmät. Ja onko mopo lähtenyt keulimaan esimerkiksi niin että ensin on ollut pitkän aikaa tossuna toisten jaloissa ja kun on vihdoinkin oppinut pitämään puolensa niin vetää vähän yli ja heittäytyy kostoon tai siilipuolustukseen.
Jos nämä asiat on itsellä kunnossa niin päätöksissä ei pitäisi olla mitään häikkää.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Mä myönnän ahdistuvani anopin viestittelystä. Nykyään viestejä ei onneks tuu kun ehkä kerran kuussa jos sitäkään mut se silti ahdistaa. Ei siks että se häiritsis muuta toimintaa vaan siks etten koe että olen tilivelvollinen yhtään kenellekään tekemisistäni, mieheni tekemisistä tai meidän lasten tekemisistä.
Jos anoppi niin kovasti kaipailee viestittely seuraa niin laittais sitte viestiä pojalleen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tutkiskella se oma sisin, ymmärtääkö mitä on valtataistelu, toimiiko koko perheen myös sen puolison hyväksi, onko oltava aina itse oikeassa, suhtautuuko tasapuolisesti ja reilusti molempien isovanhempiin vaikka ne omat olisivatkin läheisemmät. Ja onko mopo lähtenyt keulimaan esimerkiksi niin että ensin on ollut pitkän aikaa tossuna toisten jaloissa ja kun on vihdoinkin oppinut pitämään puolensa niin vetää vähän yli ja heittäytyy kostoon tai siilipuolustukseen.
Jos nämä asiat on itsellä kunnossa niin päätöksissä ei pitäisi olla mitään häikkää.
MIHIN tämä liittyy?
Ja ihan tiedoksi vaan: Ei ole olemassa mitään lakia, joka määrää jakamaan perheensä jollain viivottimella sukulaistensa kesken varmasti tasan. Ei ole.
Jos joku ihminen kohtelee mäntisti tai ylittelee rajoja tai lyttää tms. niin on ihan sallittua - ja jopa suositeltavaa - että tällaisen ihmisen kanssa sen yhdessäolon karsii minimiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Sun kirjoitustyylin tunnistaa kyllä niin helposti. Olet se sama, joka kirjoittelee nyt kovasti tuosta asiasta, että on ihan fine lähettää päivässä kolme viestiä, vaikka ensimmäiseenkään ei ole vastattu.
Oletko sä juuri itse ahdistellut jotain noin, vai miksi kolahti niin kovaa?
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihan vinkiksi niille minijöille, joilla lähtee keulimaan tämän viestin myötä, että kaikki hankalat tilanteet perheissä johtuisi rajattomuudesta tai narsismista tai äitiydenkaipuusta tai vallanhalusta - on ääritapauksia ja sitten on vain hankalia tilanteita, jotka johtuvat kommunikaatiovaikeuksista.
Yritä miettiä mikä on viestien takana
Esimerkiksi
Hei mitä kuuluu? Toinen viesti: mitä mummon rakkaille kuuluu? Kolmas viesti: Onko Matti töissä? Voit ymmärtää sen joko kirjaimellisesti tai sitten niin kuin se on, diibadaabaa kun on ikävä ja kaivataan kontaktia. Lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua asioihin positiivisesti ja jos se yrityksestä huolimatta mahdotonta niin sitten etäisyydellä. Negatiivisuus on turha tunne, minä yritän ajatella kokonaisuutta että myös lasten ja heidän isänsä olisi hyvä olla perheessä ja suhteissa muihin, varsinkin läheisiin ja en ajattele pelkästään itseäni. Huolehdin myös, että minun on hyvä olla mutta siedän myös diibadaabaa koska näen sen taakse, ihmisten sosiaaliset tarpeet. Kunhan kenenkään tarpeet eivät tukahduta muita ihmisiä.
Veikkaan, ettet ole joutunut tekemisiin oikeasti rajattoman kanssa. Minäkin ajattelin aina, että tulen kaikkien kanssa toimeen. Elämässäni ei ollut ollut kovin pahasti draamaa. Lapsuudenperheeni oli oikein mukava ja sopivasti huolehtiva. Olen myös opiskellut jonkin verran psykologiaa erityisesti ihmisten motiiveihin ja havaintopsykologiaan liittyen, koska tarvitsen sitä työssäni. Joten luulin, että luovin paikasta kuin paikasta, kunhan vaan ymmärrän ihmisen vaikuttimet ja sopeutan oman kommunikaatiotyylini niihin.
Väärin! Kun 41 vuotiaana elämääni tuli mukaan rajaton ihminen (ei siis anoppi), niin olin aivan hämmästynyt siitä miten ihminen voi toimia. En ollut koskaan törmännyt käytökseen, joka olisi edes lähelle samanlaista. Omasta mielestään ko. henkilö tarkoitti vaan hyvää. Pyysin lopettamaan, pyysin uudestaan, ja uudestaan. Ko. henkilö lopetti aina juuri sen asian mitä pyysin, mutta keksi sen vierestä uuden kiertotien, jota en juuri sitä ollut tajunnut kieltää, ja jolla pääsi tunkeilemaan. Lopulta kahden vuoden jälkeen hirtti kiinni ja sanoin ko. henkilölle suoraan, ettei hän ole perhettäni tai edes sen lähipiiriä, että kiva olisi olla väleissä, mutta nyt poistut takavasemmalle. Välirikkohan siitä tuli, elämäni ensimmäinen sellainen. Rajaton ei osaa ottaa vastaan niitä rajoja. Jos hän ne ymmärtäisi, ei olisi rajaton alunperinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Sun kirjoitustyylin tunnistaa kyllä niin helposti. Olet se sama, joka kirjoittelee nyt kovasti tuosta asiasta, että on ihan fine lähettää päivässä kolme viestiä, vaikka ensimmäiseenkään ei ole vastattu.
Oletko sä juuri itse ahdistellut jotain noin, vai miksi kolahti niin kovaa?
Se kolahti, että av on niin kovin mustavalkoinen, ja jotkut tyypit "tunnistaa saman tilanteen" että mummo on rajaton. Toin tahallani ja tarkoituksella keskusteluun pointin ettei kaikki mummot ole rajattomia vaan saattaa sillä mummon pojan vaimolla olla termostaatin säädöissään turhaa heittoa. Ja kyse on ihan kommunikaatiovaikeuksista.
En ole kenenkään mummo eikä minulla tietääkseni ole lähestymisikieltoa suuntaan tai toiseen. En vain pidä ajatuksesta, että jos nykysuositusten 1-vuotias on liian pieni syömään sieniä niin se korreloi siihen, että kaksi tekstaria viikossa tekee mummosta rajattoman kun Lissu (mummon pojan vaimo) ei tykkää olla kenellekään tilivelvollinen. Upeaa itsenäisyyttä Lissu! Ja samalla muuten helvetin huonoa vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa Lissu.
Termostaatin säätely on vaikeampaa niille ihmisille, joilla on itsellä vaikeuksia esim. pitää rajoistaan kiinni, joka taas vie heidät vetämään rajat kiinni tiukemmin. Mikä ei välttämättä ole hyväksi koko perheelle.
Sori, pakko vain tuoda mielipide esiin, että "rajaton mummo" keskustelussa on sekä niitä jyrättyjä äitejä, joille toivon voimia, että ihan niitä henkisesti laiskoja sekä kommunikointiin kykenemättömiä, itsekkäitä, ymmärtämättömiä äitejä, jotka vain menevät siitä mistä aita on matalin mummot kumoon -mentaliteetilla. Siitäs saitte. Sainpa suuni puhtaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Sun kirjoitustyylin tunnistaa kyllä niin helposti. Olet se sama, joka kirjoittelee nyt kovasti tuosta asiasta, että on ihan fine lähettää päivässä kolme viestiä, vaikka ensimmäiseenkään ei ole vastattu.
Oletko sä juuri itse ahdistellut jotain noin, vai miksi kolahti niin kovaa?
Se kolahti, että av on niin kovin mustavalkoinen, ja jotkut tyypit "tunnistaa saman tilanteen" että mummo on rajaton. Toin tahallani ja tarkoituksella keskusteluun pointin ettei kaikki mummot ole rajattomia vaan saattaa sillä mummon pojan vaimolla olla termostaatin säädöissään turhaa heittoa. Ja kyse on ihan kommunikaatiovaikeuksista.
En ole kenenkään mummo eikä minulla tietääkseni ole lähestymisikieltoa suuntaan tai toiseen. En vain pidä ajatuksesta, että jos nykysuositusten 1-vuotias on liian pieni syömään sieniä niin se korreloi siihen, että kaksi tekstaria viikossa tekee mummosta rajattoman kun Lissu (mummon pojan vaimo) ei tykkää olla kenellekään tilivelvollinen. Upeaa itsenäisyyttä Lissu! Ja samalla muuten helvetin huonoa vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa Lissu.
Termostaatin säätely on vaikeampaa niille ihmisille, joilla on itsellä vaikeuksia esim. pitää rajoistaan kiinni, joka taas vie heidät vetämään rajat kiinni tiukemmin. Mikä ei välttämättä ole hyväksi koko perheelle.
Sori, pakko vain tuoda mielipide esiin, että "rajaton mummo" keskustelussa on sekä niitä jyrättyjä äitejä, joille toivon voimia, että ihan niitä henkisesti laiskoja sekä kommunikointiin kykenemättömiä, itsekkäitä, ymmärtämättömiä äitejä, jotka vain menevät siitä mistä aita on matalin mummot kumoon -mentaliteetilla. Siitäs saitte. Sainpa suuni puhtaaksi.
Sulla on toi sisälukutaito kyllä olematon.
Ja ihan tiedoksi vaan että Lissun PERHE on Lissu, mies, lapsi/lapset ja lemmikit.
Mummo ei kuulu perheeseen, eikä hänen kanssaan näin ollen ole mitään perhedynamiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Mä myönnän ahdistuvani anopin viestittelystä. Nykyään viestejä ei onneks tuu kun ehkä kerran kuussa jos sitäkään mut se silti ahdistaa. Ei siks että se häiritsis muuta toimintaa vaan siks etten koe että olen tilivelvollinen yhtään kenellekään tekemisistäni, mieheni tekemisistä tai meidän lasten tekemisistä.
Jos anoppi niin kovasti kaipailee viestittely seuraa niin laittais sitte viestiä pojalleen.
Ehdotan kommunikoinnin ajokortin suorittamista ennen lasten hankkimista niin kaikki pääsisivät helpommalla :-/ ja jos anoppikin olisi sen suorittanut aikoinaan niin sulla ei olisi ongelmia ainakaan sen suvun kanssa. Mitä ajattelit tehdä, olla vastaamatta ja sulautua tapettiin joulun pyhinä. Ei, poistun keskustelusta mikä on kaikille hyväksi. Ap on järkevä, ymmärtävä ja pohtiva ihminen, joka oppii ja kehittyy - teistä suurin osa on pelkästään typeriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Mä myönnän ahdistuvani anopin viestittelystä. Nykyään viestejä ei onneks tuu kun ehkä kerran kuussa jos sitäkään mut se silti ahdistaa. Ei siks että se häiritsis muuta toimintaa vaan siks etten koe että olen tilivelvollinen yhtään kenellekään tekemisistäni, mieheni tekemisistä tai meidän lasten tekemisistä.
Jos anoppi niin kovasti kaipailee viestittely seuraa niin laittais sitte viestiä pojalleen.
Ehdotan kommunikoinnin ajokortin suorittamista ennen lasten hankkimista niin kaikki pääsisivät helpommalla :-/ ja jos anoppikin olisi sen suorittanut aikoinaan niin sulla ei olisi ongelmia ainakaan sen suvun kanssa. Mitä ajattelit tehdä, olla vastaamatta ja sulautua tapettiin joulun pyhinä. Ei, poistun keskustelusta mikä on kaikille hyväksi. Ap on järkevä, ymmärtävä ja pohtiva ihminen, joka oppii ja kehittyy - teistä suurin osa on pelkästään typeriä.
Onnkeksi sulla on toi kommunikointi hallussa. 😂😂😂😂
Haukut kaikki ja poistut, ettei kukaan voisi vastata.
Taisit reputtaa siinä inssissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Sun kirjoitustyylin tunnistaa kyllä niin helposti. Olet se sama, joka kirjoittelee nyt kovasti tuosta asiasta, että on ihan fine lähettää päivässä kolme viestiä, vaikka ensimmäiseenkään ei ole vastattu.
Oletko sä juuri itse ahdistellut jotain noin, vai miksi kolahti niin kovaa?
Se kolahti, että av on niin kovin mustavalkoinen, ja jotkut tyypit "tunnistaa saman tilanteen" että mummo on rajaton. Toin tahallani ja tarkoituksella keskusteluun pointin ettei kaikki mummot ole rajattomia vaan saattaa sillä mummon pojan vaimolla olla termostaatin säädöissään turhaa heittoa. Ja kyse on ihan kommunikaatiovaikeuksista.
En ole kenenkään mummo eikä minulla tietääkseni ole lähestymisikieltoa suuntaan tai toiseen. En vain pidä ajatuksesta, että jos nykysuositusten 1-vuotias on liian pieni syömään sieniä niin se korreloi siihen, että kaksi tekstaria viikossa tekee mummosta rajattoman kun Lissu (mummon pojan vaimo) ei tykkää olla kenellekään tilivelvollinen. Upeaa itsenäisyyttä Lissu! Ja samalla muuten helvetin huonoa vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa Lissu.
Termostaatin säätely on vaikeampaa niille ihmisille, joilla on itsellä vaikeuksia esim. pitää rajoistaan kiinni, joka taas vie heidät vetämään rajat kiinni tiukemmin. Mikä ei välttämättä ole hyväksi koko perheelle.
Sori, pakko vain tuoda mielipide esiin, että "rajaton mummo" keskustelussa on sekä niitä jyrättyjä äitejä, joille toivon voimia, että ihan niitä henkisesti laiskoja sekä kommunikointiin kykenemättömiä, itsekkäitä, ymmärtämättömiä äitejä, jotka vain menevät siitä mistä aita on matalin mummot kumoon -mentaliteetilla. Siitäs saitte. Sainpa suuni puhtaaksi.
Se oli kolme viestiä päivässä, ei kaksi viikossa. Ja pariskunnan molemmille osapuolille.
Ihan normaalia kommunikointia on, että kun ensimmäiseen viestiin ei syystä tai toisesta vastata (esim. ei kerkeä, puoliso jo vastannut jne.) niin sitä seuraavaa ei sitten lähetetä.
Jos alkaa ahdistelemaan uusilla viesteillä saman päivän aikana, kun ensimmäiseen "mitä kuuluu" kysymykseen ei ole vastattu, niin kyllä sellainen kyttäys niitä viestien vastaanottajaa ahdistaa. Ja kyllä siinä on kyse jo melkoisesta ongelmasta juurikin rajojen suhteen.
Joitain ahdistaisi, vaikka se olisi oma puoliso joka ahdistelisi tuolla tavalla viestitellen jatkuvasti.
Surullista,että sietämättömiä,rajattomia(uusi käsite mulle) ja tai muuten vaan idiootteja appivanhempia ja vanhempia löytyy näin paljon.
Omalla kohdallani annoin ,kysyttyäni sopiiko,lapsen riemusta kiljuen vanhemmilleni yökylään.He myös kävivät lapsen kanssa vaikka missä.Kaiken kaikkiaan lapsi sai kokemuksia ,joita emme itse olisi joko ajan tai rahan puutteen takia voineet antaa.Appivanhempia tapasimme pari kertaa vuodessa,kesälomalla useammin.Myös heiltä lapsi sai uusia asioita ja kokemuksia,erilaisia kuin minun vanhemmiltani.Anopin kanssa tulin toimeen erinomaisesti sitä huolimatta,että ikinä en tikkua ristiin hänen luonaan laittanut.Se oli ikäänkuin sanaton sopimus.
Yo.meni ehkä ohi aiheesta,mutta halusin tuoda hippusen positiivisuutta tähän ketjuun.
En ja vielä kerran en ymmärrä näitä toisen kämppään sisäänkävelijöitä ja paikkojen penkojia.En viimeisiä vuosia lukuunottamatta ikinä mennyt vanhempieni kotiin ilmoittamatta eivätkä he tulleet minun kotiini. En myöskään mene lapseni ja tyttöystävänsä asuntoon vaikka minulla on avain.Olen luvalla joskus siivonnut,pessyt ikkunoita tms.koska minulla on aikaa,heillä ei.
Nämä anoppihäiriköt eivät ole enää työelämässä?
Minä en töissä käydessäni edes olisi jaksanut vauvaa(ok max 0,5h ehkä) ,tupatarkastuksen tekoa,miniän kanssa tappelua jne.vaikka kuinka olisin yrittänyt.Tarvitsin kaiken vapaa-ajan ja rauhan mitä oli saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Mä myönnän ahdistuvani anopin viestittelystä. Nykyään viestejä ei onneks tuu kun ehkä kerran kuussa jos sitäkään mut se silti ahdistaa. Ei siks että se häiritsis muuta toimintaa vaan siks etten koe että olen tilivelvollinen yhtään kenellekään tekemisistäni, mieheni tekemisistä tai meidän lasten tekemisistä.
Jos anoppi niin kovasti kaipailee viestittely seuraa niin laittais sitte viestiä pojalleen.
Ehdotan kommunikoinnin ajokortin suorittamista ennen lasten hankkimista niin kaikki pääsisivät helpommalla :-/ ja jos anoppikin olisi sen suorittanut aikoinaan niin sulla ei olisi ongelmia ainakaan sen suvun kanssa. Mitä ajattelit tehdä, olla vastaamatta ja sulautua tapettiin joulun pyhinä. Ei, poistun keskustelusta mikä on kaikille hyväksi. Ap on järkevä, ymmärtävä ja pohtiva ihminen, joka oppii ja kehittyy - teistä suurin osa on pelkästään typeriä.
Onnkeksi sulla on toi kommunikointi hallussa. 😂😂😂😂
Haukut kaikki ja poistut, ettei kukaan voisi vastata.
Taisit reputtaa siinä inssissä.
Ei irtoa tuolla :-) ei jaksa sitä rautalangasta vääntämistä. Parempi vain olla lampaana samaa mieltä kuin kaikki muutkin, että tekstari viikossa on sopiva määrä läheisyyttä miehen äidin ollessa kyseessä, eiks niin, vai mitä mieltä on hyvä äiti? Ajattelin ettei sellainen lähtökohtainen asenteellinen hylkiminen ole totta mutta kyllä se taitaa toteutua useamman hyvän äidin kohdalla. Toivottavasti av:n enemmistö on toiveissaan pettyneitä ja katkeria, että se johtuu vain tästä tilastollisesta harhasta. (Olenko minä, osittain pettynyt jossain kohtaa, katkera en toivottavasti koskaan, onnellinen, enimmäkseen.)
Nyt on laitettava peli poikki ja äkkiä! Ensin käyt vakavan keskustelun miehesi kanssa. Mies asettaa äidilleen ja isälleen rajat. Ota asia puheeksi lastenneuvolassa ja pyydä apua ja neuvoa terveydenhoitajalta. Seuraavaksi sovitte miehesi kanssa, millaista käytöstä toivotte isovanhemmilta. Pitäkää kyläilyssä taukoa, kunnes isovanhempien käytös muuttuu toivottuun suuntaan. Vauvan omimista ja vauvan äidin ja isän ylitse kävelyä ei tarvitse hyväksyä. Kun kyläilette isovanhemmilla, olkaa ystävällisiä, mutta päättäväisiä. Jos anoppi tai appi käyttäytyy epäkohteliaasti tai loukkaavasti, asiasta on sanottava heille. "Vauva ilman vanhempia mummolaan yökylään"-jutut lopetatte sanomalla, että vauvanne yökyläilee vasta yläkouluikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kiusaus tuoda erilaisia sävyjä tähän keskusteluun kun kaikki on niin mustavalkoista. Ap:n tarina on selvä ja hänelle kaikki tsemppi, olisipa hänellä ollut tuki lähellä heti alkuajoista lähtien niin hän olisi nähnyt koko tilanteen selkeämmin alusta lähtien, nyt meni energiaa hukkaan.
Mutta jos ahdistetaan anopin viestittelystä useammin kuin kerran viikossa niin sillä ei saa sympatiaa. Kun näkee mitä tahtia puhelin laulaa av:lla.. tai kaverien kanssa, WhatsUp, fase, mese.. niin taitaa ne sukulaiset tai lähinnä puolison sukulaiset haitata lähinnä sitä somettamista :D
Jos on niin teknisesti tumpelo ettei saa puhelimeensa vakioviestejä "Hyvää kuuluu, ollaan syöty ja leikitty! Mussukat on päikkäreillä <3 Matti tulee töistä kuudelta" niin se on voi voi.
Mä myönnän ahdistuvani anopin viestittelystä. Nykyään viestejä ei onneks tuu kun ehkä kerran kuussa jos sitäkään mut se silti ahdistaa. Ei siks että se häiritsis muuta toimintaa vaan siks etten koe että olen tilivelvollinen yhtään kenellekään tekemisistäni, mieheni tekemisistä tai meidän lasten tekemisistä.
Jos anoppi niin kovasti kaipailee viestittely seuraa niin laittais sitte viestiä pojalleen.
Ehdotan kommunikoinnin ajokortin suorittamista ennen lasten hankkimista niin kaikki pääsisivät helpommalla :-/ ja jos anoppikin olisi sen suorittanut aikoinaan niin sulla ei olisi ongelmia ainakaan sen suvun kanssa. Mitä ajattelit tehdä, olla vastaamatta ja sulautua tapettiin joulun pyhinä. Ei, poistun keskustelusta mikä on kaikille hyväksi. Ap on järkevä, ymmärtävä ja pohtiva ihminen, joka oppii ja kehittyy - teistä suurin osa on pelkästään typeriä.
Onnkeksi sulla on toi kommunikointi hallussa. 😂😂😂😂
Haukut kaikki ja poistut, ettei kukaan voisi vastata.
Taisit reputtaa siinä inssissä.
Ei irtoa tuolla :-) ei jaksa sitä rautalangasta vääntämistä. Parempi vain olla lampaana samaa mieltä kuin kaikki muutkin, että tekstari viikossa on sopiva määrä läheisyyttä miehen äidin ollessa kyseessä, eiks niin, vai mitä mieltä on hyvä äiti? Ajattelin ettei sellainen lähtökohtainen asenteellinen hylkiminen ole totta mutta kyllä se taitaa toteutua useamman hyvän äidin kohdalla. Toivottavasti av:n enemmistö on toiveissaan pettyneitä ja katkeria, että se johtuu vain tästä tilastollisesta harhasta. (Olenko minä, osittain pettynyt jossain kohtaa, katkera en toivottavasti koskaan, onnellinen, enimmäkseen.)
Se yhteydenpito on kaksisuuntaista. Sen pitää olla molemmille miellyttävää.
Se on ihan sama kuka on kyseessä. Ahdistelua ei tarvitse sietää.
Todella moni on täällä kertonut ihan oman äitinsä rajattomuusesta ja ihan oman öidin rajattomuudestahan se ap:n mieskin kärsii.
Miten sair tulkittua ketjun noin kun olet tulkinnut? Kommunikaatio-ongelmia? Pahoja.
Voisko kaikki jankkaajat perustaa oman ketjun? Tää on hjälp:n ketju, ja jos jankkaajat olis vaivautunu lukemaan sen alusta asti ni veikkaisin et ei jankkais, koska hjälp ei toimi noin kuten jankkaatte. Hjälpilla ei lähtökohtaisesti ollut asenneongelmaa miehensä vanhempia kohtaan.
Olen itse tämän ketjun myötä saanut näkökulmia rajattomien henkilöiden ajatusmaailmasta ja en ole ajanut itseäni someraivoon nyt kaikista anopeista ja rajattomista. Olen oikeastaan voimaantunut :)
Nuo jankkaajat kuvittelee olevansa parempia ku muut, älykkäämpiä ja tilannetajuisempia. Vedetään joku olettamus muiden mustavalkoisuudesta ja omaa jaloa ajatusmaailma on syytä korostaa kuitenkin samalla ilmoittaen, että muut ovat idiootteja :)
Hei taas. Huh mitä showta :( Anoppi on nyt aivan tolaltaan ja niin onneton, niin onneton. Nyt alkaa jo mennä miehellä ihon alle. Sanoin hänelle että aikuinen ihminen kestää kyllä pahan mielen ja pettymyksen siitä ettei saakaan tahtoaan läpi. Mies ei ole vastuussa niistä kyynelistä. Mutta vaikeaa on! Tilanne on aika paineistunut. Anoppi yrittää nyt kaikkensa ja appi säestää kuinka on hätä ja voi kun tuo itkee.
Ei helkkari. Pitää varmaan harjoitella itsekin manipulointi-itku ja sellainen surun murtama yleisolemus kun haluan tahtoni läpi. Tunnen inhottavia syyllisyyden pistoksia, haluan niistä äkkiä eroon ja siksi luen tätä ketjua nyt alusta asti uudestaan.
Onko se aivan kahjo :( ! Tuo satuttaa oikeasti miestäni. Miten voi olla noin kova paikka kun ei saa enää huseerata ja ojentaa ja pompottaa ja nauraa meille idiooteille kakaroille jotka nyt vain sattuvat jotenkuten huolehtimaan _MUMMON_ MÖSSYKKÄ PÖSSYKKÄ PUSSUKKAISESTA.
Aaarrgghhh ! :(
Tässä jäin pohtimaan omaa rajatonta anoppiani. Ennen hänen tapaamista en olisi uskonut, että tuollaisia ihmisiä on. Tästä ketjusta tuskin olisin uskonut puoliakaan, koska eihän kukaan voi olla noin kamala.
Mulla tosiaan kesti n. 3 vuotta, kun yritin sietää, opetella tulemaan anopin kanssa toimeen nielemällä kaiken pskan, mitä hän sairaassa päässään keksi päälleni kaataa. Mies lohdutteli että "se nyt vaan on tuollainen" ja "aina on ollut hankala".
Miksi hitossa kestin tuota noin kauan? Syitä on monia. Mut on opetettu kotona olemaan ystävällinen, ja mieluummin olemaan hiljaa konfliktitilanteissa, ettei tule riitaa. Eli siis olemaan kynnysmatto rajattomille ihmisille. Etsin pitkään vikaa itsestäni, kun uskoin siihen, että kenen kanssa voi tulla toimeen. Ja kun on vielä mun rakkaan miehen äiti, niin yritin vielä extra-paljon. Kunnes jotain sisälläni tapahtui. Tajusin, että anoppi voi käyttäytyä mua kohtaan noin, koska mä sallin sen. Tein siitä lopun. Anoppi suuttui, kun ei voinut jatkaa haukkumista ja mitätöintiä, vaan olinkin kasvattanut panssarin lisäksi raateluhampaat. Koska kohtaamisemme jälkeen toisella olisi joka rapauksessa paha mieli, päätin, että mun osuus on täynnä, nyt olisi anopin vuoro pahoittaa mieli. Anopillehan ei vastaan sanominen ei ollut yhtään mieluisaa, vaan väitti mun olevan mt-ongelmainen. Valitti jopa mun vanhemmille, että olin huutanut hänelle.
Kyllähän meistä puhutaan tuolla kylällä vaikka mitä. Anopin mukaan mä olen hullu, ja poikansa myös, kun mun kanssa on. Mun lapset taas on hänen luonaan hoidossa (koska perheemme ei pärjää ilman häntä) tosi usein, ja hänen ansiostaan lapseni ovat niin taitavia. Lapseni ovat 4 ja 5. Viimeksi lapseni ovat olleet anopin hoidossa 2,5 vuotta sitten. Oikein hyvin ollaan pärjätty ilman anopin hoitoapua.
Itse yritin aikani olla tekemättä asioista isoja ja asettaa kaikki sanottu ja tehty oikeisiin mittasuhteisiin, ajattelin kyse olevan vain kommunikaatio-ongelmista. Mutta niiden yksittäisten asioitten kasautuminen kävi lopulta liian suureksi. Etenkin, kun mitään minun sanomaani ei tunnuttu otettavan todesta ainakaan silloin, kun se ei heidän maailmankuvaansa istunut. Niin turhauttavaa! Tai omista tuntemuksistani puhuminen kuitattiin sillä iänikuisella yliherkkyydellä tai hormoneilla... Okei, olen herkkä ja itkeskelin välillä näitten kohtaamisten jälkeen, mutta en heidän nähtensä (paitsi kerran, kun he todella loukkasivat miestäni pahasti sanomisillaan).
Muissa ihmissuhteissa olen kokenut pärjääväni hyvin, enkä ole joutunut riitoihin kuin ehkä joskus harvoin teiniaikana. Oman perheeni kanssa sekä minä että mieheni tulemme hyvin toimeen. Kaikissa ihmissuhteissa, jopa päättyneissä, useimmat erimielisyydet on voinut selvittää ja koen itseni sekä muut ihmiset ympärilläni ihan tasaveroisina, fiksuina aikuisina. Siksi on kummallista, että tämä suhde kiristää ja kuluttaa niin paljon, vaikka uskoisin kaikkien osapuolten yrittävän toimia parhaansa mukaan ja hyväntahtoisesti. Kun vain pääsisin selvyyteen siitä, miksi minun kokemukseni, tietoni ja osaamiseni ei ole uskottavaa tai minkään arvoista. Ja miksi tuo suhtautuminen ei vuosien kuluessa eikä useiden keskustelujen jälkeen muutu. Harmittaa.