Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Sekaantuja-anopit ei oo saaneet mummon mussukkaa tänään kylään, niin tullaan muuten asialliseen ketjuun ulisemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asioissa on aina kaksi puolta.
Toki tänne nyt kirjoittaa ne, jotka ovat samaa mieltä.
Mutta joskus toisen ihmisen asemaan asettuminen ja kiihkoton keskustelu voisi valaista paljonkin asioita.
Jos nyt vaaditaan anoppia asettamista miniän asemaan niin voisiko myös miniä joskus asettua sen anopin asemaan.
Sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi, myös sopuun tarvitaan molemmat osapuolet.
Eikö kuitenkin lastenlasten kannalta ole parempi, että ollaan väleissä isovanhempien kanssa?
Eiväri vanhemmat voi tietää kaipaako se lapsi myöhemmin mummoa tai pappaa?
Eivät vanhemmat voi päättä tai valiat lapsensa puolesta, että vievät oikeuden tavata isovanhempiaan koska välit ovat siihen suuntaan poikki.
Niitä välejä on myöhemmin paljon vaikeampia solmia, jos lapsi sen haluaisi tehdä.
Tai ehkä isovanhemmat eivät ole edes silloin enää elossa.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt on niin, että Suomi on täynnä sekopäitå anoppeja, kuten tämän ketjun perusteella voisi päätellä, niin järjen ja tasapuolisuuden nimissä on sitten varmaan myös sekopää äitejä?
Toki on, on latvasta lahoja aikuisten lasten äitejä ja seonneita pienten lasten äitejä. Samoin kuin on hulluja isiä ja appiukkoja. Kyllä niitä syntämäsekoja, hormonihuuruissaan flipanneita tai muuten vain ikäviä ja hankalia ihmisiä on ihan joka ihmisyhmässä, mutta ap:n ongelma nyt sattuu olemaan se anoppi (joka on myös äiti - siis miehen äiti, ei vauvan, minkä hahmottamisessa kyseisellä anopilla tuntuu olevan hankaluuksia). Jos joku aloittaisi ketjun, joka käsittelisi hankalaa miniää tai aloittajan omaa äitiä, sinne varmaan kertyisi vastauksia kohtalotovereilta.
Vierailija kirjoitti:
Asioissa on aina kaksi puolta.
Toki tänne nyt kirjoittaa ne, jotka ovat samaa mieltä.
Mutta joskus toisen ihmisen asemaan asettuminen ja kiihkoton keskustelu voisi valaista paljonkin asioita.
Jos nyt vaaditaan anoppia asettamista miniän asemaan niin voisiko myös miniä joskus asettua sen anopin asemaan.Sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi, myös sopuun tarvitaan molemmat osapuolet.
Eikö kuitenkin lastenlasten kannalta ole parempi, että ollaan väleissä isovanhempien kanssa?
Eiväri vanhemmat voi tietää kaipaako se lapsi myöhemmin mummoa tai pappaa?Eivät vanhemmat voi päättä tai valiat lapsensa puolesta, että vievät oikeuden tavata isovanhempiaan koska välit ovat siihen suuntaan poikki.
Niitä välejä on myöhemmin paljon vaikeampia solmia, jos lapsi sen haluaisi tehdä.
Tai ehkä isovanhemmat eivät ole edes silloin enää elossa.
No siis esimerkiksi ap:n tapauksessa on ollut toistuvasti tilanteita, joissa mummo on juossut ympäri kämppää hysteerisesti itkevän vauvan kanssa, jotta äiti ei saisi viedä omaa lastaan kotiin. Tuossa tilanteessa lapsen tarpeet ovat olleet mummolle täysin yhdentekeviä. Lapsen kannalta on paljon parempi, että epäluotettava ja pelottava aikuinen ei saa hallita perheen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Asioissa on aina kaksi puolta.
Toki tänne nyt kirjoittaa ne, jotka ovat samaa mieltä.
Mutta joskus toisen ihmisen asemaan asettuminen ja kiihkoton keskustelu voisi valaista paljonkin asioita.
Jos nyt vaaditaan anoppia asettamista miniän asemaan niin voisiko myös miniä joskus asettua sen anopin asemaan.Sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi, myös sopuun tarvitaan molemmat osapuolet.
Eikö kuitenkin lastenlasten kannalta ole parempi, että ollaan väleissä isovanhempien kanssa?
Eiväri vanhemmat voi tietää kaipaako se lapsi myöhemmin mummoa tai pappaa?Eivät vanhemmat voi päättä tai valiat lapsensa puolesta, että vievät oikeuden tavata isovanhempiaan koska välit ovat siihen suuntaan poikki.
Niitä välejä on myöhemmin paljon vaikeampia solmia, jos lapsi sen haluaisi tehdä.
Tai ehkä isovanhemmat eivät ole edes silloin enää elossa.
Pääsääntöisesti kun on kyse lapset-vanhemmat-isovanhemmat kolmikosta, niin kylmästi sanottuna jälkimmäiset ovat ne "kolmas pyörä", perheen ulkopuoliset, jotka mukautuvat ja ottavat sen roolin mikä heille tarjotaan - jos haluavat.
Mitään varsinaisesti keskusteltavaa ei ole. Ihmiset määrittävät omat henkilökohtaiset rajat ja vanhemmat alaikäisten lastensa rajat, ja muilla ei ole oikeastaan vaihtoehtoa kuin noudattaa niitä tai sitten olla olematta väleissä.
Sellaiset asiat kuin vauvan vieminen pois äidin luota, lasten pusuttelut, vanhemman puhuttelu etunimeltä lapselle, lapsen ruokavalio jne. eivät ole asioita, joista istutaan alas ja "neuvotellaan", vaan vanhempi ilmoittaa ja muut pitävät mölyt mahassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat paperille: "Minun vauvani on minun." Sitten käännät sen sille kielelle, jota appivanhempasi puhuvat, ja opettelet lausumaan sen kutakuinkin oikein ja ymmärrettävästi.
Ai että minä inhoan tuota ”asioilla on kaksi puolta”. Aina sen joku impaisee ilmoille silloin, kun on kyse keissistä, jossa toinen osapuoli on kerta kaikkiaan väärässä ja toinen ihan syytön uhri tilanteessa.
Samoin tämä, että riitaan tarvitaan kaksi. Sitä käytetään, jos kynnysmatoksi roolitettu alkaakin pitää puoliaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai että minä inhoan tuota ”asioilla on kaksi puolta”. Aina sen joku impaisee ilmoille silloin, kun on kyse keissistä, jossa toinen osapuoli on kerta kaikkiaan väärässä ja toinen ihan syytön uhri tilanteessa.
Samoin tämä, että riitaan tarvitaan kaksi. Sitä käytetään, jos kynnysmatoksi roolitettu alkaakin pitää puoliaan.
TÄMÄ! Etäisyydenotto ja riita on myös eri asia. Ja kaikkien kanssa EI TARVITSE tulla toimeen. Sinä ihan itse saat valita ystäväsi ja lähipiirisi. Tosin, meillä anoppi yritti pakottaa toisin ja itku alkoi, kun kerroin hänelle, että minun ei tarvitse olla kenenkään kanssa tekemisissä josta en pidä. Tämä ei ollut aiemmin ongelma, mutta kun vauva syntyi, niin ulotti valtaansa elämääni.
Nyt meillä on ihanan rentoa elämää, kun anoppi ei pysty kiusaamaan enää.
Vierailija kirjoitti:
Asioissa on aina kaksi puolta.
Toki tänne nyt kirjoittaa ne, jotka ovat samaa mieltä.
Mutta joskus toisen ihmisen asemaan asettuminen ja kiihkoton keskustelu voisi valaista paljonkin asioita.
Jos nyt vaaditaan anoppia asettamista miniän asemaan niin voisiko myös miniä joskus asettua sen anopin asemaan.Sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi, myös sopuun tarvitaan molemmat osapuolet.
Eikö kuitenkin lastenlasten kannalta ole parempi, että ollaan väleissä isovanhempien kanssa?
Eiväri vanhemmat voi tietää kaipaako se lapsi myöhemmin mummoa tai pappaa?Eivät vanhemmat voi päättä tai valiat lapsensa puolesta, että vievät oikeuden tavata isovanhempiaan koska välit ovat siihen suuntaan poikki.
Niitä välejä on myöhemmin paljon vaikeampia solmia, jos lapsi sen haluaisi tehdä.
Tai ehkä isovanhemmat eivät ole edes silloin enää elossa.
Kyllä vanhemmat voi päättää ja heidän kuuluukin päättää.
Isovanhempien pitää kunnioittaa vanhempia. Se on lapsen etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä annoin lasteni olla tekemisissä psyko-mummin kanssa juuri sen verran, että näkivät itse, millaista sen kanssa on. Etteivät myöhemmin olisi katkeria, kun eivät ikinä tunteneet urallaan menestynyttä ja moitteettoman ulkokuoren omaavaa hirviötä.
Aika pian ilmoittivat, että mummolaan eivät mene.
Hei, ap täällä, kiitos kärsivällisyydestä ja ihanista viesteistä mitä olette laittaneet. Olen ollut nosteessa mielettömän hienon palautteenne ansiosta. Ja vähän muistakin syistä!
Lähdin eilen tosiaan pitkälle kävelylle heti sen jälkeen kun olin kirjoittanut viimeisimmän viestini tänne. Kesken vaunulenkin anopilta tuli kaksi viestiä peräjälkeen. Ensimmäisessä oli puhelimella otettu kuva sienikirjan sivulta. Siinä selostettiin sienien sisältämiä ravintoaineita ja hyötyä ravitsemuksessa. En saanut itse tekstistä selvää mutta väliotsikot olivat tyyliä "Sienet monipuolistavat ruokavaliota" "Sienet - perinteitä ruokalautasella" yms. eikä mikään uusi kirja fontin ja kuvien perusteella. Toisessa viestissä luki "Mikäs meino teillä siis on? *Vauvan nimi* väsyy helposti, jos on paljon ohjelmaa. Voi nukkua mieluiten paikallaan ollessa. Miksi ette tule käymään? Ukkikin sano, että onko jotain sattunut, kun *vauvan nimi* ole käynyt mummolassa? Sienet on tärkeitä, hyviä! :) ne pitää valmistaa oikein niin voi antaa. ei ollut tuota 1v. sääntöä mainittu"
Tuo viesti ärsytti tosi paljon. En vastannut mutta ahdistuin heti ja täysin syystä. Tuo on meidän yleensä niin hymistelevässä kommunikoinnissa varsin aggressiivista ilmaisua - ukkikortti tarkoittaa nimenomaan sitä mitä joku tuolla varsin osuvasti kirjoittikin, eli se viimeinen auktoriteetti. Pahinta ja hävettävintä minun kannalta on se, että anoppi kokee selvästi että viimeistään appiukkoa minä kyllä tottelen.
Kotiovella odotti muovipussi ja muovipussin sisällä rasia. Ette ikinä arvaa mitä siellä oli. Pussi lensi kaaressa roskiin, soitin miehelle. Hän oli pakkaamassa tavaroita ja kuulosti erilaiselta kuin normaalisti. Puhui pingottuneeseen sävyyn ja piti monologia, pintapuolisia kuulumisia. Puhui huomaamattaan päälleni. Kysyin että onko hänelle soiteltu tai viestitelty. "On, on joo, miten niin? Äiti ja isä oli käynyt ovella, ihmetteli kun ketään ei ollut kotona. Sanoin että olitte varmaan kaupassa. Ja pitää kuulemma hakea vielä tänään kärry sieltä, on kuulemma tiellä. Ei kiinnostais lähteä ajamaan sinne mutta pitää kuulemma hakea"
Meidän kuomullinen peräkärry on ollut appivanhempien luona säilytyksessä, sijoitimme sen nimenomaan niin ettei vain ole tiellä ja sovimme että kärryä saa vapaasti käyttää. Asiassa ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa ikinä aikaisemmin. Käsitin että kiristävät nyt sillä hiton kärryllä. Sanoin miehelle että hiiteen kärry, tänään me puhutaan. Asia liittyy siihen kärryyn ja vähän kaikkeen. Ja että hän on rakas.
Luin tänne tulleet viestit ja näin punaista. Vastasin heti anopille: "Hei! Minä päätän vauvan syömisistä. Suotta meni hyvät sienet hukkaan. Meillä nyt on meidän juttuja ja touhuja enkä minä raportoi muillekaan meidän menemisistä. Vastahan tässä on kylästeltykin eikä mummolaan kyllä tarvitse totuttaa tämän ikäistä. Äiti ja isä ja kotihan ne on tärkeimmät! :)"
Näin mielessäni miten anoppi on asettanut lukulasit silmilleen, vienyt näyttöä hieman etäälle, lukenut viestini suu sellaisessa keskittyneessä mutrussa, ylähuuli kohonneena niin että etuhampaat näkyvät melkein kokonaan. Viestin loppuun päästyään on jumittanut muutaman sekuntin, sisäistänyt asiaa ja alkanut sitten juosta ympyrää ja huutaa appiukon nimeä. Mennyt käsiään väännellen tämän luo ja lukenut viestini ääni falsetissa. Appiukon ilme kovenee, hän nousee ja menee ulos, ottaa puhelimen taskustaan ja soittaa miehelle.
No, illalla me sitten puhuttiin.
*Vauvalle ruokaa ja päiväunille laitto, jatkuu*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä annoin lasteni olla tekemisissä psyko-mummin kanssa juuri sen verran, että näkivät itse, millaista sen kanssa on. Etteivät myöhemmin olisi katkeria, kun eivät ikinä tunteneet urallaan menestynyttä ja moitteettoman ulkokuoren omaavaa hirviötä.
Aika pian ilmoittivat, että mummolaan eivät mene.
Tätäkään ei voi ihan pienten kanssa toteuttaa.
Argh. Muistuupa mieleen miten meillä kanssa paettiin lapsen kanssa äitiä. Istuttiin jopa pimeällä pihalla sylittelemässä suostumatta tulemaan sisälle. Ruoasta räyhättiin hullun lailla. Lapselle olisi pitänyt työntää ruokaa suuhun aina kun lapsi avaa suunsa. Siis jos lapsi yrittää puhua, ruokaa suuhun. Kun on niiiiiin laiha. Ei uattanut että selitin kasvavan just täydellisesti neuvolan käyrällä ja että lapsen pitää oppia tuntemaan itse se nälkänsä. Että pakkosyöttäminen on out.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekstaa ap tämä anopille:
Sieniä ei varmuuden vuoksi suositella Suomessa tarjottavaksi alle vuoden ikäisille lapsille. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuosituksissa (STM 2004:11) on kirjattuna, että luonnon tai viljeltyjen sienien käyttöä ei suositella imeväisikäisille eli alle 1-vuotiaille. Suositus johtuu siitä, että sienet sisältävät luontaisesti joitakin haitallisia yhdisteitä ja vierasaineita, joiden turvallisuudesta näin pienille lapsille ei ole riittävästi tietoa. Sienet ovat myös lapsen vielä kehittyvän ruoansulatuselimistön kannalta hieman vaikeasti sulavia.
Ja sitten vielä tämäkin:
Aina on tietenkin tarpeen myös varmistua poimimiensa sienten syöntikelpoisuudesta ja sienilajin vaatimista käsittelytavoista. Korvasienten käyttöä ei myöskään suositella lapsille, raskaana oleville tai imettäville äideille. Valmiissa lastenruoissa lastenruokalaatuisia herkkusieniä voidaan käyttää pieninä määrinä myös alkaen 8 kk ikäisille tarkoitetuissa aterioissa.
Ai että, mä näen punaista ihan ulkopuolisenakin tuosta viestistä liittyen *vauva väsyy helposti paljossa ohjelmassa*. Siis että mummo tietää äitiä paremmin vauvan ohjelmasta, ja äidin tarjoama perushoiva on jotain YLIMÄÄRÄISTÄ mummon mielestä? Siis miten anoppi kehtaa?!
Vierailija kirjoitti:
Tekstaa ap tämä anopille:
Sieniä ei varmuuden vuoksi suositella Suomessa tarjottavaksi alle vuoden ikäisille lapsille. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuosituksissa (STM 2004:11) on kirjattuna, että luonnon tai viljeltyjen sienien käyttöä ei suositella imeväisikäisille eli alle 1-vuotiaille. Suositus johtuu siitä, että sienet sisältävät luontaisesti joitakin haitallisia yhdisteitä ja vierasaineita, joiden turvallisuudesta näin pienille lapsille ei ole riittävästi tietoa. Sienet ovat myös lapsen vielä kehittyvän ruoansulatuselimistön kannalta hieman vaikeasti sulavia.
Ja sitten vielä tämäkin:
Aina on tietenkin tarpeen myös varmistua poimimiensa sienten syöntikelpoisuudesta ja sienilajin vaatimista käsittelytavoista. Korvasienten käyttöä ei myöskään suositella lapsille, raskaana oleville tai imettäville äideille. Valmiissa lastenruoissa lastenruokalaatuisia herkkusieniä voidaan käyttää pieninä määrinä myös alkaen 8 kk ikäisille tarkoitetuissa aterioissa.
Ei, ei mitään kannanottoa.
Muuta kuin hiljaisuus tai toteamus että äiti päättää.
Jso alkaa selostaa, anoppi edelleen käsittää asian jotenkin kuuluvan hänelle. Ei kuulu.
Onneksi mun mies ei ollut noin pahasti aivopesty äitinäsä toimesta kuin aapeen mies. Eli huomaa kyllä, miten ilkeä äitinsä on. Käy sitä kattoon pari kertaa vuodessa, mä kerran. Lapset ei todellakaan kaipaa ikävää ihmistä.
hjälp kirjoitti:
"Mikäs meino teillä siis on? *Vauvan nimi* väsyy helposti, jos on paljon ohjelmaa. Voi nukkua mieluiten paikallaan ollessa. Miksi ette tule käymään?"
"Emme tule käymään, ettei tule vauvalle liikaa ohjelmaa :)"
Kirjoitatko sinä ap ammatiksesi? Jos et niin kannattaa harkita ainakin sivutyöksi tai harrastuksesi vaikka hoitovapaalla :)
Todella mukaansatempaavaa kerrontaa, jännityksellä odotetaan jatkoa.
Vaikutat todella hyvältä äidiltä ja muutenkin mukavalta tyypiltä.
Meillä sekosi minub äitini kun saimme lapsen. Ja ei, edes minä en olisi kuvitellut millaiseksi sekopääksi hän ryhtyy.