Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Lopeta välittömästi ainakin appiukolle vastaaminen sillä se on se kuvion sairain aspekti, eli se että anoppi käskee appiukon ”kurittamaan” ja laittamaan apn ruotuun. Ensin yrittää anoppi, jos ap on tuhma eikä heti taivu anopin tahtoon, käskee anoppi appiukon ärähtää aplle ja laittaa kuriin niinkuin pikkulapsen konsanaan.

Aivan helvetin törkeää käytöstä. Aivan sairasta. Ihan kuin ap olis pikkulapsi jota komennella, määrätä ja rangaista ja kurittaa.

Tulethan sitten kertomaan, miten keskustelu miehen kanssa meni, täällä odotetaan jännittyneinä!

Vierailija kirjoitti:

Lopeta välittömästi ainakin appiukolle vastaaminen sillä se on se kuvion sairain aspekti, eli se että anoppi käskee appiukon ”kurittamaan” ja laittamaan apn ruotuun. Ensin yrittää anoppi, jos ap on tuhma eikä heti taivu anopin tahtoon, käskee anoppi appiukon ärähtää aplle ja laittaa kuriin niinkuin pikkulapsen konsanaan.

Aivan helvetin törkeää käytöstä. Aivan sairasta. Ihan kuin ap olis pikkulapsi jota komennella, määrätä ja rangaista ja kurittaa.

Erinomainen huomio!

Up

Lainaisin sitä viestiä missä sanottiin että ei enää ikinä aliarvioi av:ta tämän ketjun jälkeen jos sen löytäisin! Tää on ollut mainioin ketju pitkiin pitkiin aikoihin, todella hyvää vertaistukea rajattomien uhreille ja pysynyt tosi hyvällä linjalla, vain muutama jankkaaja eksynyt mukaan.

Vauvallakin voi siis keskustelu pysyä asiallisena ja olla todella suuri apu eri tilanteissa oleville, kunpa vain jokaisessa ketjussa tämä muistettaisiin.

Ap:lle rutkasti voimia, tästä se solmu alkaa aueta! Palaa kertomaan miten meni kunhan saatte asioihin miehen kanssa selvyyttä. 😊

hjälp kirjoitti:

Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:

- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.

- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?

- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.

- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.

- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.

Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.

Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.

Provo isolla P:llä. Äkkiä apua äidille jottei tarvi tänne kirjoitella valheita. 

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:

- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.

- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?

- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.

- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.

- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.

Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.

Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.

Provo isolla P:llä. Äkkiä apua äidille jottei tarvi tänne kirjoitella valheita. 

Jaaha, joku rajaton anoppi löys tiensä paikalle...

Meillä oli melko tarkkaan samanlaista esikoisen ollessa vauva.

MUTTA. Kahden seuraavan lapsen kohdalla uutuuden viehätys katosi ja homma normalisoitui.

Onko kyseessä kenties ensimmäinen lapsenlapsi?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli melko tarkkaan samanlaista esikoisen ollessa vauva.

MUTTA. Kahden seuraavan lapsen kohdalla uutuuden viehätys katosi ja homma normalisoitui.

Onko kyseessä kenties ensimmäinen lapsenlapsi?

Ap on kertonut, että on myös toinen miniä ja 2(?) muutakin lapsenlasta, joiden säännöille ja kasvatukselle anoppi naureskelee

Up

Ap, saiskos päivitystä? :D 

Oliko tämä sittenkin provo? Aloituksen mukaan appivanhemmat eivät millään voi tulla ap:lle kylään vaan heillä pitää aina käydä, myöhemmissä vaiheissa anoppi onkin nyt yhtenään ramppaamassa ap:n kotona.

Vierailija kirjoitti:

Oliko tämä sittenkin provo? Aloituksen mukaan appivanhemmat eivät millään voi tulla ap:lle kylään vaan heillä pitää aina käydä, myöhemmissä vaiheissa anoppi onkin nyt yhtenään ramppaamassa ap:n kotona.

Haluaa nyt käydä ap:n kotona, kun ap ei suostunutkaan pyynnöistä huolimatta enää lähtemään anoppilaan, ja mummon on kuitenkin pakko nähdä omaa muruaan.

Huhuu ap, tuu kertomaan miten menee 😘

Ap:llä vissiin muuta puuhaa kuin päivitellä täällä. Kun miettii, että mies on ollut päiväkausia reissussa ja eilinen ollut kiireinen ilta keskusteluineen ja miehen kotiutumisen kanssa niin tänään saattaa olla muut puuhat mielessä kun heti aamusta kirjoitella tänne 😉

Juu, yritetään malttaa vaikka kaikkia toki kiinnostaakin miten homma etenee. Tuskin tuollaisia asioita ihan hetkessä ratkaistaan.

Toivottavasti kaikki meni hyvin, eikä nyt jouduta selvittelemään ketä saa mitäkin erossa.

Jos nyt on niin, että Suomi on täynnä sekopäitå anoppeja, kuten tämän ketjun perusteella voisi päätellä, niin järjen ja tasapuolisuuden nimissä on sitten varmaan myös sekopää äitejä?

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt on niin, että Suomi on täynnä sekopäitå anoppeja, kuten tämän ketjun perusteella voisi päätellä, niin järjen ja tasapuolisuuden nimissä on sitten varmaan myös sekopää äitejä?

Toki. Jokainen sekopää anoppi on nimittäin myös sekopää äiti.

Niin, ja lisäksi nämä uudet äidit?

Vai ovatko he sitten 100 % täyspäisiä, aina?

No, hyvin on kuitenkin sekopääanoppiäidin pojat kelvanneet näille, jo ketjun sadoille naisille.

Eli ei ole se äidin ja anopin *hulluus* haitannut mitään pariutumismarkkinoilla?