Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Ja kolmas viesti Me toivomme, että tuette meitä tuoreita vanhempia vauvamme kanssa mutta ette jyrää meitä allenne. Olette rakkaita mutta tarvitsemme perheemme omaa aikaa. Kuulumiset ja näkemisen kerran pari viikossa on meistä hyvä tahti niin säilyy sopu. Älkää loukkaantuko, se ei ole tarkoitus vaan kertomme nyt suoraan mitä me vanhemmat haluamme niin että meidän ja lapsen on hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstaa ap tämä anopille:
Sieniä ei varmuuden vuoksi suositella Suomessa tarjottavaksi alle vuoden ikäisille lapsille. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuosituksissa (STM 2004:11) on kirjattuna, että luonnon tai viljeltyjen sienien käyttöä ei suositella imeväisikäisille eli alle 1-vuotiaille. Suositus johtuu siitä, että sienet sisältävät luontaisesti joitakin haitallisia yhdisteitä ja vierasaineita, joiden turvallisuudesta näin pienille lapsille ei ole riittävästi tietoa. Sienet ovat myös lapsen vielä kehittyvän ruoansulatuselimistön kannalta hieman vaikeasti sulavia.
Ja sitten vielä tämäkin:
Aina on tietenkin tarpeen myös varmistua poimimiensa sienten syöntikelpoisuudesta ja sienilajin vaatimista käsittelytavoista. Korvasienten käyttöä ei myöskään suositella lapsille, raskaana oleville tai imettäville äideille. Valmiissa lastenruoissa lastenruokalaatuisia herkkusieniä voidaan käyttää pieninä määrinä myös alkaen 8 kk ikäisille tarkoitetuissa aterioissa.Ei, ei mitään kannanottoa.
Muuta kuin hiljaisuus tai toteamus että äiti päättää.
Jso alkaa selostaa, anoppi edelleen käsittää asian jotenkin kuuluvan hänelle. Ei kuulu.
Voihan sen noinkin ajatella. Minä yleensä lyön faktat pöytään ja jos johonkin asiaan on peruste niin kerron sen. Voihan tuo johtaa toki väittelyyn, ei tosin minulla kun en väittele, sanon miten asia on ja jos se perustuu faktaan niin mitäpä sitä väittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Ja kolmas viesti Me toivomme, että tuette meitä tuoreita vanhempia vauvamme kanssa mutta ette jyrää meitä allenne. Olette rakkaita mutta tarvitsemme perheemme omaa aikaa. Kuulumiset ja näkemisen kerran pari viikossa on meistä hyvä tahti niin säilyy sopu. Älkää loukkaantuko, se ei ole tarkoitus vaan kertomme nyt suoraan mitä me vanhemmat haluamme niin että meidän ja lapsen on hyvä olla.
Mahtaakohan nämä rajattomat ihmiset uskoa? Itselläni ei ole kokemusta, mutta ketjun luettuani uskoisivatko noin helpolla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kolmas viesti Me toivomme, että tuette meitä tuoreita vanhempia vauvamme kanssa mutta ette jyrää meitä allenne. Olette rakkaita mutta tarvitsemme perheemme omaa aikaa. Kuulumiset ja näkemisen kerran pari viikossa on meistä hyvä tahti niin säilyy sopu. Älkää loukkaantuko, se ei ole tarkoitus vaan kertomme nyt suoraan mitä me vanhemmat haluamme niin että meidän ja lapsen on hyvä olla.
Mahtaakohan nämä rajattomat ihmiset uskoa? Itselläni ei ole kokemusta, mutta ketjun luettuani uskoisivatko noin helpolla...
Eipä ne usko vaan se elämä on sitä jatkuvaa rajasotaa sitten. Miljoona eri tapaa kiertää ja venyttää sovittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstaa ap tämä anopille:
Sieniä ei varmuuden vuoksi suositella Suomessa tarjottavaksi alle vuoden ikäisille lapsille. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuosituksissa (STM 2004:11) on kirjattuna, että luonnon tai viljeltyjen sienien käyttöä ei suositella imeväisikäisille eli alle 1-vuotiaille. Suositus johtuu siitä, että sienet sisältävät luontaisesti joitakin haitallisia yhdisteitä ja vierasaineita, joiden turvallisuudesta näin pienille lapsille ei ole riittävästi tietoa. Sienet ovat myös lapsen vielä kehittyvän ruoansulatuselimistön kannalta hieman vaikeasti sulavia.
Ja sitten vielä tämäkin:
Aina on tietenkin tarpeen myös varmistua poimimiensa sienten syöntikelpoisuudesta ja sienilajin vaatimista käsittelytavoista. Korvasienten käyttöä ei myöskään suositella lapsille, raskaana oleville tai imettäville äideille. Valmiissa lastenruoissa lastenruokalaatuisia herkkusieniä voidaan käyttää pieninä määrinä myös alkaen 8 kk ikäisille tarkoitetuissa aterioissa.Ei, ei mitään kannanottoa.
Muuta kuin hiljaisuus tai toteamus että äiti päättää.
Jso alkaa selostaa, anoppi edelleen käsittää asian jotenkin kuuluvan hänelle. Ei kuulu.
Voihan sen noinkin ajatella. Minä yleensä lyön faktat pöytään ja jos johonkin asiaan on peruste niin kerron sen. Voihan tuo johtaa toki väittelyyn, ei tosin minulla kun en väittele, sanon miten asia on ja jos se perustuu faktaan niin mitäpä sitä väittelemään.
Meillä ei auttanut vaikka kuinka löi faktat tiskiin vaan tuli vastaukseksi naurua ja kommentti ”kyllä me sillon ennen osattiin lapset ruokkia ja kasvattaa ilman mitään suosituksia” ja tää sanottiin sellasella äänensävyllä kun ois puhunu pienelle lapselle. Lopetin faktojen kertomisen ja päädyin toteamaan jokaiseen anopin ”neuvoon”: ”Kiitos, mutta me ollaan vanhempina päätetty että toimitaan näin.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstaa ap tämä anopille:
Sieniä ei varmuuden vuoksi suositella Suomessa tarjottavaksi alle vuoden ikäisille lapsille. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuosituksissa (STM 2004:11) on kirjattuna, että luonnon tai viljeltyjen sienien käyttöä ei suositella imeväisikäisille eli alle 1-vuotiaille. Suositus johtuu siitä, että sienet sisältävät luontaisesti joitakin haitallisia yhdisteitä ja vierasaineita, joiden turvallisuudesta näin pienille lapsille ei ole riittävästi tietoa. Sienet ovat myös lapsen vielä kehittyvän ruoansulatuselimistön kannalta hieman vaikeasti sulavia.
Ja sitten vielä tämäkin:
Aina on tietenkin tarpeen myös varmistua poimimiensa sienten syöntikelpoisuudesta ja sienilajin vaatimista käsittelytavoista. Korvasienten käyttöä ei myöskään suositella lapsille, raskaana oleville tai imettäville äideille. Valmiissa lastenruoissa lastenruokalaatuisia herkkusieniä voidaan käyttää pieninä määrinä myös alkaen 8 kk ikäisille tarkoitetuissa aterioissa.Ei, ei mitään kannanottoa.
Muuta kuin hiljaisuus tai toteamus että äiti päättää.
Jso alkaa selostaa, anoppi edelleen käsittää asian jotenkin kuuluvan hänelle. Ei kuulu.
Voihan sen noinkin ajatella. Minä yleensä lyön faktat pöytään ja jos johonkin asiaan on peruste niin kerron sen. Voihan tuo johtaa toki väittelyyn, ei tosin minulla kun en väittele, sanon miten asia on ja jos se perustuu faktaan niin mitäpä sitä väittelemään.
Pointti on se että rajattomalla pitää tehdä selväksi ette lapsen syömiset kuulu hänelle millään tavalla. Ettei niistä yksinkertaisesti edes aleta keskustella hänen kanssaan tai ruotia yksityiskohtia. Syvä hiljaisuus. Ei. Pelkkä ei.
Ne on ainoat tavat ns keskustella rajattoman kanssa.
Hyvä ap! Hienoa että irtisanouduit raportoimisesta. Sulla on hyvä flow päällä!
Nuo anoppisi viestit ovat kyllä ihan jäätäviä. Varsinkin nuo hymiöt! Hauskaa että vastaat itsekin hymiöin. Voin kuvitella, että hymyily on oikeasti suhteestanne kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstaa ap tämä anopille:
Sieniä ei varmuuden vuoksi suositella Suomessa tarjottavaksi alle vuoden ikäisille lapsille. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuosituksissa (STM 2004:11) on kirjattuna, että luonnon tai viljeltyjen sienien käyttöä ei suositella imeväisikäisille eli alle 1-vuotiaille. Suositus johtuu siitä, että sienet sisältävät luontaisesti joitakin haitallisia yhdisteitä ja vierasaineita, joiden turvallisuudesta näin pienille lapsille ei ole riittävästi tietoa. Sienet ovat myös lapsen vielä kehittyvän ruoansulatuselimistön kannalta hieman vaikeasti sulavia.
Ja sitten vielä tämäkin:
Aina on tietenkin tarpeen myös varmistua poimimiensa sienten syöntikelpoisuudesta ja sienilajin vaatimista käsittelytavoista. Korvasienten käyttöä ei myöskään suositella lapsille, raskaana oleville tai imettäville äideille. Valmiissa lastenruoissa lastenruokalaatuisia herkkusieniä voidaan käyttää pieninä määrinä myös alkaen 8 kk ikäisille tarkoitetuissa aterioissa.Ei, ei mitään kannanottoa.
Muuta kuin hiljaisuus tai toteamus että äiti päättää.
Jso alkaa selostaa, anoppi edelleen käsittää asian jotenkin kuuluvan hänelle. Ei kuulu.
Voihan sen noinkin ajatella. Minä yleensä lyön faktat pöytään ja jos johonkin asiaan on peruste niin kerron sen. Voihan tuo johtaa toki väittelyyn, ei tosin minulla kun en väittele, sanon miten asia on ja jos se perustuu faktaan niin mitäpä sitä väittelemään.
Tässä vaan on se riski, että kun yhdestä asiasta lähtee jankkaamaan anopin kanssa niin saa sitten jankata loppuikänsä. Milloin kiistan aiheena on sienet, lapsen pukeminen, nukkuminen, kyläilyt, liian paljon ohjelmaa vauvan elämässä. Ap: n pitää selkeästi ilmasta, että tämä on nyt minun kanta ja anopin pitää oppia kunnioittamaan tätä myös ilman pitkällisiä perusteluita.
Miksihän ihmiset eivät puhu suoraan asioista miltä heistä tuntuu vaan lähtevät siihen väittelyyn..? Vaikka tuo on hauska "ei tulla käymään ettei vauvalle tule liikaa ohjelmaa" niin se on näpäytys. Paras tapa on tehdä asiat näkyväksi eikä lähteä sanasotaan. Ap teki ihan oikein kun puhuu miehensä kanssa ja selvittävät tilanteen ensin kaksin.
Mutta kyllä minä sanoisin suoraan anopille, että älä sinä juokse minua karkuun lapsi sylissä, se tuntuu pahalta, minun äitiyteni mitätöimiseltä. Sinä olet lapsen rakas mummu mutta et lapsen äiti, se olen minä. Minä olen lapsen rakas äiti. Annahan minun lapseni minun syliini ja mennään sitten keittämään vaikka kahvit.
Minä varmaan vielä katsoisin anoppia silmiin ja lisäisin, että sinä keität :D
Ota paikkasi mikä sinulle kuuluu ja älä anna kenenkään ottaa sitä käsistäsi. Aloita vauvasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksihän ihmiset eivät puhu suoraan asioista miltä heistä tuntuu vaan lähtevät siihen väittelyyn..? Vaikka tuo on hauska "ei tulla käymään ettei vauvalle tule liikaa ohjelmaa" niin se on näpäytys. Paras tapa on tehdä asiat näkyväksi eikä lähteä sanasotaan. Ap teki ihan oikein kun puhuu miehensä kanssa ja selvittävät tilanteen ensin kaksin.
Mutta kyllä minä sanoisin suoraan anopille, että älä sinä juokse minua karkuun lapsi sylissä, se tuntuu pahalta, minun äitiyteni mitätöimiseltä. Sinä olet lapsen rakas mummu mutta et lapsen äiti, se olen minä. Minä olen lapsen rakas äiti. Annahan minun lapseni minun syliini ja mennään sitten keittämään vaikka kahvit.
Minä varmaan vielä katsoisin anoppia silmiin ja lisäisin, että sinä keität :D
Ota paikkasi mikä sinulle kuuluu ja älä anna kenenkään ottaa sitä käsistäsi. Aloita vauvasta.
Mikään tuosta ei toimi pätkääkään rajattoman mummon kanssa.
Ap ansaitsee kaiken onnen maailmassa mitä voikaan saada ja on vihdoinkin päättänyt ottaa minkä ansaitsee, hyvän kohtelun. Olen iloinen hänen puolestaan 💜 On loppujen lopuksi henkilön itsensä kerrottava muille, miten häntä kohdellaan.
Teet kaiken, kirjoittamisen ja toimintasi tyylikkäästi ja kunnioitettavasti et edes ole sulkemassa mummoa pois lapsen elämästä vaan teet kaikkesi, jotta tilanne päättyisi hyvin. Sulla on täällä iso kannustusjoukkio!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksihän ihmiset eivät puhu suoraan asioista miltä heistä tuntuu vaan lähtevät siihen väittelyyn..? Vaikka tuo on hauska "ei tulla käymään ettei vauvalle tule liikaa ohjelmaa" niin se on näpäytys. Paras tapa on tehdä asiat näkyväksi eikä lähteä sanasotaan. Ap teki ihan oikein kun puhuu miehensä kanssa ja selvittävät tilanteen ensin kaksin.
Mutta kyllä minä sanoisin suoraan anopille, että älä sinä juokse minua karkuun lapsi sylissä, se tuntuu pahalta, minun äitiyteni mitätöimiseltä. Sinä olet lapsen rakas mummu mutta et lapsen äiti, se olen minä. Minä olen lapsen rakas äiti. Annahan minun lapseni minun syliini ja mennään sitten keittämään vaikka kahvit.
Minä varmaan vielä katsoisin anoppia silmiin ja lisäisin, että sinä keität :D
Ota paikkasi mikä sinulle kuuluu ja älä anna kenenkään ottaa sitä käsistäsi. Aloita vauvasta.
Mikään tuosta ei toimi pätkääkään rajattoman mummon kanssa.
Oletko edes kokeillut? Ja jos nyt puhutaan ap:n anopista niin voitko tämän ketjun perusteella sanoa ettei tuo ihminen ikinä opi kunnioittamaan ap:ta ja hänen äitiyttään?
Sinun tapauksestasi minä en tiedä mitään niin en ota kantaa. Minä teen aina asiat näkyviksi ja jos ei se auta niin sitten etäisyys auttaa. Ei nämä ihmissuhdeasiat niin vaikeita ole kun päättää miten haluaa tulla kohdelluksi ja miten kohtelee muita.
Haluaisin voida toistaa sen keskustelun sanasta sanaan. Tämä viikko ja nimenomaan tämä ketju oli kypsyttänyt ja valmistellut minua siihen että saatoin esittää asiani yhtäaikaa empaattiseen että lopulliseen "nyt tämä touhu loppuu" - sävyyn. Mies kysyi pian kotiuduttuaan, vähän ohimennen "niin, mikä juttu sinulla oli?" Hän oli selvästi varautunut. Ja sillä hetkellä ymmärsin että hän tietää kyllä mistä on kysymys. Sanoin että puhutaan vasta kun vauva on mennyt yöunille. Näytin kuitenkin puhelintani hänelle, minun ja anopin viestejä, mies sanoi vain "ei helvetti". Anoppi ei ollut vastannut mitään viimeisimpään viestiini ja miehen reaktio tuki omaa tunnettani - viesti oli todella raju veto minulta.
Kerroin hänelle illalla etten ole onnellinen. Olen niin epävarma meidän perheestä etten tiedä mitä tehdä. Minulla on mies, joka on niin luja, varma, vastuullinen ja rehellinen mutten silti voi luottaa häneen. Kaikkien päätösten ja ostosten ja ratkaisujen taustalla on hänen vanhempansa. Kerroin kuinka olen joutunut kamppailemaan oman äitiyteni kanssa, kerroin miten herkkä prosessi äitiyden "syttyminen" on ja miten lähipiiri voi joko vahvistaa tai murentaa sitä. Palautin hänen mieleensä tapahtumat joista olen kertonut tässä ketjussa ja sanoin, että appivanhempien käytös meitä kohtaan on ollut todella törkeää. He pitävät meitä lapsina. Vastasyntynyttä eikä isompaakaan vauvaa kinuta pois vanhemmilta, ei viedä äidin luota. Sanoin että anoppi, itsekin äitinä, on aivan varmasti ymmärtänyt asian, mutta hänellä on herännyt vauvan myötä tunne että hän olisi parempi äiti vauvalle ja että minut voi potkia pois. Mies myönsi tämän heti. Hän kertoi miettineensä oliko hänen äitinsä käytös normaalia. Ja että on oppinut tarkkailemaan sitä ettei äiti pahoita mieltään. Sanoi ettei ole tohtinut puuttua koska äiti olisi voinut alkaa itkeä.
Sanoin että hänen äitinsä on vastuussa omista tunteistaan. Hänellä ei ole mitään hätää vaikka itkeskelisikin, sen vuoksi ettei saa tahtoaan läpi. Loppua tuolle varomiselle ja miellyttämiselle ei kuitenkaan tule, koskaan, emmekä voi ikinä elää oikeasti omana perheenämme jos miehen ratkaisuja ohjaa äidin manipulointi. Sanoin ettei ihmisen tarvitse olla mikään psykopaatti osatakseen manipuloida toisia ihmisiä ja että tuo kuvio on varsin tavallinen - appivanhemmat ja muut rajattomat sukulaiset kuitenkin oikeasti rikkovat perheitä. Aiheuttavat avioeroja. Mies nosti katseensa.
jatkuu heti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli melko tarkkaan samanlaista esikoisen ollessa vauva.
MUTTA. Kahden seuraavan lapsen kohdalla uutuuden viehätys katosi ja homma normalisoitui.
Onko kyseessä kenties ensimmäinen lapsenlapsi?
Ap on kertonut, että on myös toinen miniä ja 2(?) muutakin lapsenlasta, joiden säännöille ja kasvatukselle anoppi naureskelee
Kannaattaisi ryhmäytyä toisen miniämen kanssa. Vertaistuki ja yhteisrintama, jopa samanaikaisesti vierailut, jos on pakko vierailla.
Kerroin että olen menettänyt osan luottamuksesta häntä kohtaan niiden tapausten myötä jolloin appivanhemmat ovat mitätöineet minua, JULMASTI, kaikkien kuullen eikä hän ole puuttunut asiaan. Aikuinen mies ei voi toimia niin. Meidän lapsemme tulee havaitsemaan tämän kuvion. Sanoin että lapselle on hirveän tärkeää kokea "supersankari"-tunne omaan isäänsä liittyen. Isä on maailman paras, maailman vahvin, ehdoton turva lapsen elämässä. Mutta näin ei tule olemaan meidän tapauksessa! Ukki ja mummo vesittävät tämän. Lapsi huomaa ettei isää tarvitse totella mummon ja ukin kanssa. Mummo rakastaa eniten, mummon sana on se minkä mukaan toimitaan. Äitiä saa haukkua.
Kerroin etten halua välirikkoa vaan ehdotonta rajojen vetoa. Koska välitän MEISTÄ. Välitän tuosta lapsesta, meillä on järjettömän suuri vastuu hänestä. Ja koska haluan sen yhteisen talon ja haluan lisää lapsia. Mutta tämä tilanne nyt on uppoava laiva.
Mies otti lievästi sanottuna kopin. Sanoi että näin on, tämä paska loppuu nyt. Häntä onkin ahdistanut olla riippuvainen vanhemmistaan. Minä olen aivan uskomaton äiti ja hoitanut vauvaamme paremmin kuin anoppi omiaan ikinä. Otti puhelimen käteen, ehdin estää häntä. Toistin etten halua välirikkoa, tämän voi hoitaa napakasti ja aikuismaisesti muutoinkin. Mutta olin ällikällä lyöty ja olen edelleen. Tunnen miehen, hänen kelkkansa kääntyi, tuossa hetkessä ja tilanteessa. Toki asia oli vaivannut häntä itseäänkin. Sinetöimme keskustelun makuuhuoneessa. (Ja suhteemme alku palasi siellä mieleen. Muistutimme toisiamme varsin perusteellisella tavalla.)
Mies on nyt appivanhempien luona. Tämä päivä on ollut ihana. Appiukko soitti kesken aamiaisen ja tapa, jolla mies vastasi puhelimeen, sai minut vakuuttuneeksi siitä että hän on oikeasti herännyt. Vastasi "no niiin" sellaiseen sävyyn että puhutaanpas muutama asia halki ja nousi pöydästä, meni takapihalle. Puhelun jälkeen sanoi että lähtee hakemaan peräkärryä ja vähän keskustelemaan. Sanoi että jos anoppi tai appiukko soittaa niin ei pidä vastata.
Toistaiseksi puhelua ei ole kuulunut eikä viestejä tullut!
Olen ylpeä ja häkeltynyt ja kirjoitan aivan liian nopeasti. Ahdistus putoilee yltäni kappaleina kuin kuivunut laasti. Ilo tarttuu vauvaan ja koiriin ja kaikkeen. Tajuan vasta nyt miten huonosti olen voinut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksihän ihmiset eivät puhu suoraan asioista miltä heistä tuntuu vaan lähtevät siihen väittelyyn..? Vaikka tuo on hauska "ei tulla käymään ettei vauvalle tule liikaa ohjelmaa" niin se on näpäytys. Paras tapa on tehdä asiat näkyväksi eikä lähteä sanasotaan. Ap teki ihan oikein kun puhuu miehensä kanssa ja selvittävät tilanteen ensin kaksin.
Mutta kyllä minä sanoisin suoraan anopille, että älä sinä juokse minua karkuun lapsi sylissä, se tuntuu pahalta, minun äitiyteni mitätöimiseltä. Sinä olet lapsen rakas mummu mutta et lapsen äiti, se olen minä. Minä olen lapsen rakas äiti. Annahan minun lapseni minun syliini ja mennään sitten keittämään vaikka kahvit.
Minä varmaan vielä katsoisin anoppia silmiin ja lisäisin, että sinä keität :D
Ota paikkasi mikä sinulle kuuluu ja älä anna kenenkään ottaa sitä käsistäsi. Aloita vauvasta.
Mikään tuosta ei toimi pätkääkään rajattoman mummon kanssa.
Oletko edes kokeillut? Ja jos nyt puhutaan ap:n anopista niin voitko tämän ketjun perusteella sanoa ettei tuo ihminen ikinä opi kunnioittamaan ap:ta ja hänen äitiyttään?
Sinun tapauksestasi minä en tiedä mitään niin en ota kantaa. Minä teen aina asiat näkyviksi ja jos ei se auta niin sitten etäisyys auttaa. Ei nämä ihmissuhdeasiat niin vaikeita ole kun päättää miten haluaa tulla kohdelluksi ja miten kohtelee muita.
Olen rajattoman äidin lapsi. Ja narsistin miniä.
Ja ap:llahan appivanhemmat tylyttää kaikkia lapsiaan. Tietoisesti.
Ei siihen tuollaiset keinot pure pätkän vertaa.
Voisi olla hyvä idea puhua lapsesta appivanhemmille aina "minun Topini" tai "minun ja Pekan Topi" niin reagointi paljastaa kuinka paljon appivanhempia ärsyttää ja kuinka paha se omiminen on. Tai "äidin Topi" ja "äidin ja isin Topi". Menisiköhän perille..
Aplla on niin käsittämättömän veemäinen anoppi - ja vielä pahempi appi, se apen kuritusasenne tässä on kaikkein mielipuolisinta -että voin lähes 99% todennäköisyydellä ennustaa että välit menee poikki enivei. Minä en jaksaisi yrittää miellyttää enää yhtään tuossa vaiheessa, sanoosin asiasta sen verran jyrkästi ja lopullisesti jotta appikset vetäisivät herneen nenään ja loukkaatuisivat. Sit vaan antaa olla.
Täyttä paskapuhetta että lapsi tarvitsee isovanhempaa - normaalia ehkä,mutta rajatonta narsistia ei. Lapsi on onnellisempi ilman rajattomia isovanhempia jotka vsin rasittaa lasten vanhempia ja syö niiden jaksamista.
Välit poikki. Ihan oikeesti. Ei mitään lässynlää ”anoppia pitää ymmärtää”- länkytyksiä. Anopilla tilaisuutensa oli, itse perseili välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksihän ihmiset eivät puhu suoraan asioista miltä heistä tuntuu vaan lähtevät siihen väittelyyn..? Vaikka tuo on hauska "ei tulla käymään ettei vauvalle tule liikaa ohjelmaa" niin se on näpäytys. Paras tapa on tehdä asiat näkyväksi eikä lähteä sanasotaan. Ap teki ihan oikein kun puhuu miehensä kanssa ja selvittävät tilanteen ensin kaksin.
Mutta kyllä minä sanoisin suoraan anopille, että älä sinä juokse minua karkuun lapsi sylissä, se tuntuu pahalta, minun äitiyteni mitätöimiseltä. Sinä olet lapsen rakas mummu mutta et lapsen äiti, se olen minä. Minä olen lapsen rakas äiti. Annahan minun lapseni minun syliini ja mennään sitten keittämään vaikka kahvit.
Minä varmaan vielä katsoisin anoppia silmiin ja lisäisin, että sinä keität :D
Ota paikkasi mikä sinulle kuuluu ja älä anna kenenkään ottaa sitä käsistäsi. Aloita vauvasta.
Mikään tuosta ei toimi pätkääkään rajattoman mummon kanssa.
Oletko edes kokeillut? Ja jos nyt puhutaan ap:n anopista niin voitko tämän ketjun perusteella sanoa ettei tuo ihminen ikinä opi kunnioittamaan ap:ta ja hänen äitiyttään?
Sinun tapauksestasi minä en tiedä mitään niin en ota kantaa. Minä teen aina asiat näkyviksi ja jos ei se auta niin sitten etäisyys auttaa. Ei nämä ihmissuhdeasiat niin vaikeita ole kun päättää miten haluaa tulla kohdelluksi ja miten kohtelee muita.
Sinulla ei selvästikään ole kokemusta rajattomasta ihmisestä. Ainut mikä toimii on se, että vetää erittäin tiukat rajat, pitää etäisen kohteliaat välit, välttää kertomasta mitään henkilökohtaisia asioita tai ylipäätään yhtään mitään mihin voi tarttua. Äärimmillään pitää katkaista välit täysin.
Ihana 😉