Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kirjoitin tuosta että kysyttäis millainen sovinnoneleenä.
Niin tarkoitin nimenomaan apn tilannetta jossa ko anoppi on jyrännyt etenkin äidin niin tuolla kysymisellä olisi myös ilmaissut sen että haluaa apn lapsen äitinä kertovan millaisen toivoisi lapselleen ja toteuttamalla sellaisen (vs anopin maun mukainen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Yksi asia joka taisi ärsyttää appivanhempiani heti seurustelumme alussa oli se, että heillä oli tapana puhua minun ohitseni miehelleni pohjoissaamea (jota minä en osaa kuin alkeiden verran) mutta mies vastasi heille kaikkeen suomeksi, koska ymmärsi että minua häiritsee se etten tiedä lainkaan mistä puhutaan.
On vaikea kuvailla miten valtava kulttuuriero ihan oikeasti on porosaamelaisilla ja eteläsuomalaisilla. Olin ensimmäiset vuodet täällä täydellisen kulttuurishokin vallassa. (Tällä alueella asuvat saamelaiset muun muassa edelleen hirttävät vanhat porokoiransa vanhan legendan luoman perinteen mukaisesti. On täysin normaalia pahoitella mikäli perheeseen syntyy esimerkiksi toinen tai kolmas tyttövauva eikä poikaa ole tullut. Saamelaisnaiset hoitavat kodin ja lapset ja seisovat pakkasessa poroaidan reunalla katselemassa kun miehet heittävät poroja kiinni. Ajatus jostakin naisten alkoholinhuuruisesta kylpyläviikonlopusta on näiden äitien kohdalla TÄYSIN absurdi. Appiukko sanoi minulle raskausaikana "siehän sitten tiijät että äiti-ihmiset eivät ruukaa juoda". Join ennen raskautta ehkä kerran kuussa jos sitäkään. Pidin tuota appiukon juttua silloin pelkkänä vitsinä)
Mutta niin. Mies oli poissa kaksi yötä - toisen vanhemmillaan ja toisen tunturissa. Tilanne "ratkesi" sellaiseksi mikä se nyt on, samana päivänä kun hän saapui tänne ja kävimme pitkän keskustelun. Taustatietona miehestäni: hän on hieno mies mutta tunneilmaisussaan on ongelmia. Hänen tapansa ilmaista romanttisia tunteitaan on erittäin käytännönläheinen. Rakkaudenilmaisu on tyyliä "kyllä mie vain katton että siulla on hyvä olla täälä". Tarkoittaa siis oikeasti että rakastan sinua, haluan olla kanssasi. (Yleensä sanojen sijasta silittää kömpelösti hiuksiani tai ilmaisee itseään lakanoiden välissä)
Hän tuli kotiin "lakki kourassa". Kysyi haluaisinko muuttaa etelään. En halua ja tiedän ettei hänkään halua. Poroista teurastetaan puolet ja tulevan vuoden vasat laitetaan lapsemme merkkiin. Hän sai sovittua paikallisen poroisännän kanssa talviruokinnat, nyt hänen on tosin mentävä merkintöihin ja erotuksiin tästedes. Mutta appiukko on ulkoistettu hommasta. Kerroin katsoneeni asuntoa, en voinut olla itkemättä. Hän oli pitkään vaiti, hartiansa tärisivät. Sanoi sitten "mie en ole ikinä löytäny mittään tuollaista ko sie olet. Mie kyllä katton että sinulla ja *lapsen nimi* on hyvä. Se olette te jotka on miulle tähelliset, eivät *anopin ja appiukon nimet*. Mie pidän kynsin ja hampain kiinni että sie et lähe". Puhuimme todella myöhään yöhön ja mieheni ilmaisi tunteitaan ensimmäisen kerran noin suurella herkkyydellä.
Rakastan häntä aivan hulluna juuri nyt. Haluan että lapsemme omaksuu saamelaiskulttuurin HYVÄT puolet ja oppii kielen. Mutta laihaa sopua tai kompromissia ei ole odotettavissa appivanhempien suhteen. Olen vasta tämän jupakan myötä saanut tietää että anoppini anoppi jyräsi hänet aikoinaan aivan täysin ja piti anoppini kuopuksen "kotipoikanaan" koko tämän varhaislapsuuden ajan ja hoiti vauva-aikana enemmän kuin anoppi itse. Vaikeaa tässä on sijaintimme - pitää jotenkin onnistua elämään tällä alueella, välttäen pahimmat yhteentörmäykset appivanhempien kanssa. Minä olen niin kypsä tähän touhuun ettei enää tunnu vaikealta toivottaa anoppia suksimaan hevonvi**uun.
No nythän se on sitten hyvä. Löytyi se porotalkkari.
Ap:n kannattaa yrittää pitää kiinni miehestään, jos olet hyvän ja rehellisen miehen löytänyt niin pidä kiinni kynsin ja hampain. Mitä sanoilla on väliä jos on katse ja kosketus. Sanat usein ajavat pois sen hiljaisuuden, jota tarvitaan, että mielet rauhoittuvat ja kohtaavat.
Mieti mikä sinulle on pahin niissä appivanhemmissa, jos se on se, että he yrittivät omia sinun lapsesi niin sehän ei onnistu ja voit olla huoleti. Jos se on myös sitä etteivät he hyväksy sinua äitinä, ihmisenä niin sitten auttaa etäisyys. Anna kuitenkin miehesi pitää heihin yhteyttä jos hän niin haluaa. Et voi rajoittaa toista ihmistä niin kuin et halua itseäsi rajoitettavan. Rajojen asettaminen on ihan eri asia. Eiköhän se tuosta suju, hyvä asia on, että teidän välit vahvistuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi minulla ihan itku pääsi kun luin noita ap:n miehen kovin tiukassa olevia rakkaudentunnustuksia. Voi maailma miten oikein sydäntä pakotti kun ajattelin mielessäni, miten suuria sanoja ne ovat olleet. Ja siinähän on kaikki mitä tarvitaan ja kaikki, mitä miehen toivoisi sanovan. Ap, pidä miehestäsi kiinni. Yhdessä olette tiimi eikä mikään tule teidän väliinne! Jotain upeaa teissä vaikuttaa olevan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Eikö itsestäsikin olisi rasittavaa jos toinen tietämättä mitään toisesta ihmisestä sanoo "sinä et voi ymmärtää mitä minä olen kokenut". Se on aika typerää käytöstä olettaa ja tuohan menee kahteen suuntaan, sinä et tiedä mitään minusta ja minun kokemuksistani.
Minulla on tapana miettiä miten tilanteessa olisi parasta toimia. Ja olen ottanut, osaan ottaa etäisyyden. Mutta minusta hienointa on, että löysin puolison, joka ei vaadi minua taistelemaan hänen taisteluitaan eikä pitämään hänen puoltaan, sanoittamaan hänen tunteitaan. Hän tekee sen ihan itse ja se on suunnaton vapautus minulle. Sitä tarkoitin mutta sinä et muuten sitä koskaan pysty ymmärtämään koska et ilmeisesti pysty ajattelemaan oman napasi ympäriltä.
Ja kyllä, ihmiset eivät ole telepaatteja, heille on sanottava asiat suoraan, olivat he kuuntelumoodissa tai eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Eikö itsestäsikin olisi rasittavaa jos toinen tietämättä mitään toisesta ihmisestä sanoo "sinä et voi ymmärtää mitä minä olen kokenut". Se on aika typerää käytöstä olettaa ja tuohan menee kahteen suuntaan, sinä et tiedä mitään minusta ja minun kokemuksistani.
Minulla on tapana miettiä miten tilanteessa olisi parasta toimia. Ja olen ottanut, osaan ottaa etäisyyden. Mutta minusta hienointa on, että löysin puolison, joka ei vaadi minua taistelemaan hänen taisteluitaan eikä pitämään hänen puoltaan, sanoittamaan hänen tunteitaan. Hän tekee sen ihan itse ja se on suunnaton vapautus minulle. Sitä tarkoitin mutta sinä et muuten sitä koskaan pysty ymmärtämään koska et ilmeisesti pysty ajattelemaan oman napasi ympäriltä.
Ja kyllä, ihmiset eivät ole telepaatteja, heille on sanottava asiat suoraan, olivat he kuuntelumoodissa tai eivät.
Voi hyvä ihminen sentään kun eihän tuollaiset ihmiset kuuntele. On siis aivan tyhmää edes miettiä että mitä pitää sanoa tai miten tai kuka.
Sinä et tajua nyt ollenkaan mistä tässä on edes kyse.
Tässä on kyse vaarallisista ihmisistä joilta pitää suojella viattomia.
Ei kyse ole siitä että joku sanoo vähän pahasti kahvijonossa ja siihen sitten pitäisi aviomiehen lehahtaa ritarina paikalle.
hjälpp kirjoitti:
Yksi asia joka taisi ärsyttää appivanhempiani heti seurustelumme alussa oli se, että heillä oli tapana puhua minun ohitseni miehelleni pohjoissaamea (jota minä en osaa kuin alkeiden verran) mutta mies vastasi heille kaikkeen suomeksi, koska ymmärsi että minua häiritsee se etten tiedä lainkaan mistä puhutaan.
On vaikea kuvailla miten valtava kulttuuriero ihan oikeasti on porosaamelaisilla ja eteläsuomalaisilla. Olin ensimmäiset vuodet täällä täydellisen kulttuurishokin vallassa. (Tällä alueella asuvat saamelaiset muun muassa edelleen hirttävät vanhat porokoiransa vanhan legendan luoman perinteen mukaisesti. On täysin normaalia pahoitella mikäli perheeseen syntyy esimerkiksi toinen tai kolmas tyttövauva eikä poikaa ole tullut. Saamelaisnaiset hoitavat kodin ja lapset ja seisovat pakkasessa poroaidan reunalla katselemassa kun miehet heittävät poroja kiinni. Ajatus jostakin naisten alkoholinhuuruisesta kylpyläviikonlopusta on näiden äitien kohdalla TÄYSIN absurdi. Appiukko sanoi minulle raskausaikana "siehän sitten tiijät että äiti-ihmiset eivät ruukaa juoda". Join ennen raskautta ehkä kerran kuussa jos sitäkään. Pidin tuota appiukon juttua silloin pelkkänä vitsinä)
Mutta niin. Mies oli poissa kaksi yötä - toisen vanhemmillaan ja toisen tunturissa. Tilanne "ratkesi" sellaiseksi mikä se nyt on, samana päivänä kun hän saapui tänne ja kävimme pitkän keskustelun. Taustatietona miehestäni: hän on hieno mies mutta tunneilmaisussaan on ongelmia. Hänen tapansa ilmaista romanttisia tunteitaan on erittäin käytännönläheinen. Rakkaudenilmaisu on tyyliä "kyllä mie vain katton että siulla on hyvä olla täälä". Tarkoittaa siis oikeasti että rakastan sinua, haluan olla kanssasi. (Yleensä sanojen sijasta silittää kömpelösti hiuksiani tai ilmaisee itseään lakanoiden välissä)
Hän tuli kotiin "lakki kourassa". Kysyi haluaisinko muuttaa etelään. En halua ja tiedän ettei hänkään halua. Poroista teurastetaan puolet ja tulevan vuoden vasat laitetaan lapsemme merkkiin. Hän sai sovittua paikallisen poroisännän kanssa talviruokinnat, nyt hänen on tosin mentävä merkintöihin ja erotuksiin tästedes. Mutta appiukko on ulkoistettu hommasta. Kerroin katsoneeni asuntoa, en voinut olla itkemättä. Hän oli pitkään vaiti, hartiansa tärisivät. Sanoi sitten "mie en ole ikinä löytäny mittään tuollaista ko sie olet. Mie kyllä katton että sinulla ja *lapsen nimi* on hyvä. Se olette te jotka on miulle tähelliset, eivät *anopin ja appiukon nimet*. Mie pidän kynsin ja hampain kiinni että sie et lähe". Puhuimme todella myöhään yöhön ja mieheni ilmaisi tunteitaan ensimmäisen kerran noin suurella herkkyydellä.
Rakastan häntä aivan hulluna juuri nyt. Haluan että lapsemme omaksuu saamelaiskulttuurin HYVÄT puolet ja oppii kielen. Mutta laihaa sopua tai kompromissia ei ole odotettavissa appivanhempien suhteen. Olen vasta tämän jupakan myötä saanut tietää että anoppini anoppi jyräsi hänet aikoinaan aivan täysin ja piti anoppini kuopuksen "kotipoikanaan" koko tämän varhaislapsuuden ajan ja hoiti vauva-aikana enemmän kuin anoppi itse. Vaikeaa tässä on sijaintimme - pitää jotenkin onnistua elämään tällä alueella, välttäen pahimmat yhteentörmäykset appivanhempien kanssa. Minä olen niin kypsä tähän touhuun ettei enää tunnu vaikealta toivottaa anoppia suksimaan hevonvi**uun.
Hienoa! Kun appivanhemmilta viedään keinot kiristää, olette perheenä tuplavoittajia: heillä ei ole otetta teihin vaan "aseet" on nyt teillä ja miehesi kasvaa metrin miehenä, kun hoitaa itse asiansa, porot ym.
Omien vanhempien kohdalla katselin hetken kummaa valtapeliä, kunnes katkaisin ainoana sisaruksena sen. Muut saavat vieläkin runsaasti taloudellista tukea, mutta hyppäävät myös joka vinkaisusta ja syyllistyvät kun vanhemmat syyllistää ja uhkailee. Minuun heillä ei enää ole valtaa, ei ole matkoja tai autoja tms joilla kiristää. Uhkailut on tosi hauskoja, "me ei tulla koko synttäreille, jos Täti X ei saa kutsua ". No voivoi, älkää sitten tulko, oma valinta.
Huh, nousipa omaakin kipua pintaan, rajattomien kanssa eläminen käy työstä, vaikka ottaa etäisyyttäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun kamalat appivanhemmat myös vetoaa noihin kulttuurieroihin.
Sillä on selitetty niin kaappien penkominen, solvaaminen, herjaaminen ja yleinen haukkuminen kuin kutsumatta kylään tunkeminen aamukuudelta pyhäpäivänä.
Hauskat appivanhemmat sulla 😁
Kenen kulttuuriin kuuluu ilkeily, kontrollointi, muiden ihmisten kodeissa huseeraaminen ja määräily?
Haluaisi nähdä sen ihmisen joka tosissaan on sitä mieltä ... Tai tarkemmin ajateltuna en sittenkään.
Mielenterveysongelma ei voi olla kulttuuria.
Oletko koskaan kokeillut käyttäytyä appivanhempien kotona samoin kuin he käyttäytyvät sinun kotonasi?
Voisit puolustella käytöstä sillä, että haluat sopeutua suvun kulttuuriin.
Rajaton ihminen on usein todella taitava vallankäyttäjä. Esim erkiksi meillä homma menee niin, että hän urkkii ja hankkii tietoja ihmiseltä, kuuntelee huolia, kannustaa uskoutumaan. Ja säilöö kaiken tietonsa visusti.
Ja jos kokee olonsa tai asemansa uhatuksi, iskee niillä tiedoillaan. Väittää esim huonoksi vanhemmaksi, jonka sejase teko silloinjasilloin on nyt syynä lapsen oireeseen tämäjatämä.
Mitään henk koht asioita heille ei pidä kertoa, mitään heikkoutta, väsymystä tai hetkellistä uuvahdusta ei kannata näyttää.
Kaikki rekisteröityy ja kaikkea käytetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Eikö itsestäsikin olisi rasittavaa jos toinen tietämättä mitään toisesta ihmisestä sanoo "sinä et voi ymmärtää mitä minä olen kokenut". Se on aika typerää käytöstä olettaa ja tuohan menee kahteen suuntaan, sinä et tiedä mitään minusta ja minun kokemuksistani.
Minulla on tapana miettiä miten tilanteessa olisi parasta toimia. Ja olen ottanut, osaan ottaa etäisyyden. Mutta minusta hienointa on, että löysin puolison, joka ei vaadi minua taistelemaan hänen taisteluitaan eikä pitämään hänen puoltaan, sanoittamaan hänen tunteitaan. Hän tekee sen ihan itse ja se on suunnaton vapautus minulle. Sitä tarkoitin mutta sinä et muuten sitä koskaan pysty ymmärtämään koska et ilmeisesti pysty ajattelemaan oman napasi ympäriltä.
Ja kyllä, ihmiset eivät ole telepaatteja, heille on sanottava asiat suoraan, olivat he kuuntelumoodissa tai eivät.
Voi hyvä ihminen sentään kun eihän tuollaiset ihmiset kuuntele. On siis aivan tyhmää edes miettiä että mitä pitää sanoa tai miten tai kuka.
Sinä et tajua nyt ollenkaan mistä tässä on edes kyse.
Tässä on kyse vaarallisista ihmisistä joilta pitää suojella viattomia.
Ei kyse ole siitä että joku sanoo vähän pahasti kahvijonossa ja siihen sitten pitäisi aviomiehen lehahtaa ritarina paikalle.
Ai anteeksi, en tajunnut että tarkoitit teidän olohuoneeseen veitset hampaissa ryntäävää merirosvojoukkoa, ei ne varmaan kuuntele. Tai merirosvomummo? Ja ettei kannata koskaan sanoa että ei käy, lähde, poistu, ei siis sanoa mitään koskaan vaan mennä vaikka sohvan taakse kun ei ne mummot kuuntele.
Ja et sinäkään kyllä "kuuntele" pointti oli ettei siinä kahvijonossakaan tarvitse puolison lehahdella ritarillisesti paikalle kun aikuinen osaa mielestäni hoitaa tilanteen ihan itse.
Antaapa olla, en minä jaksa keskustella tyypin kanssa joka aloittaa "voi hyvä ihminen" se ei ole käypä keskustelun aloitus, sillä yritetään hallita toista ihmistä kuin lasta että älä sinä mitään yritä kun et tiedä etkä ymmärrä etkä osaa etkä tajua ja on tyhmää miettiä..
Katkaise se mitätöinnin ketju äläkä toista sitä mitä sinulle on tuputettu, älä ylläpidä huonoa asennetta. Tuo meinaan näkyy ulosannissasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Eikö itsestäsikin olisi rasittavaa jos toinen tietämättä mitään toisesta ihmisestä sanoo "sinä et voi ymmärtää mitä minä olen kokenut". Se on aika typerää käytöstä olettaa ja tuohan menee kahteen suuntaan, sinä et tiedä mitään minusta ja minun kokemuksistani.
Minulla on tapana miettiä miten tilanteessa olisi parasta toimia. Ja olen ottanut, osaan ottaa etäisyyden. Mutta minusta hienointa on, että löysin puolison, joka ei vaadi minua taistelemaan hänen taisteluitaan eikä pitämään hänen puoltaan, sanoittamaan hänen tunteitaan. Hän tekee sen ihan itse ja se on suunnaton vapautus minulle. Sitä tarkoitin mutta sinä et muuten sitä koskaan pysty ymmärtämään koska et ilmeisesti pysty ajattelemaan oman napasi ympäriltä.
Ja kyllä, ihmiset eivät ole telepaatteja, heille on sanottava asiat suoraan, olivat he kuuntelumoodissa tai eivät.
Voi hyvä ihminen sentään kun eihän tuollaiset ihmiset kuuntele. On siis aivan tyhmää edes miettiä että mitä pitää sanoa tai miten tai kuka.
Sinä et tajua nyt ollenkaan mistä tässä on edes kyse.
Tässä on kyse vaarallisista ihmisistä joilta pitää suojella viattomia.
Ei kyse ole siitä että joku sanoo vähän pahasti kahvijonossa ja siihen sitten pitäisi aviomiehen lehahtaa ritarina paikalle.
Ai anteeksi, en tajunnut että tarkoitit teidän olohuoneeseen veitset hampaissa ryntäävää merirosvojoukkoa, ei ne varmaan kuuntele. Tai merirosvomummo? Ja ettei kannata koskaan sanoa että ei käy, lähde, poistu, ei siis sanoa mitään koskaan vaan mennä vaikka sohvan taakse kun ei ne mummot kuuntele.
Ja et sinäkään kyllä "kuuntele" pointti oli ettei siinä kahvijonossakaan tarvitse puolison lehahdella ritarillisesti paikalle kun aikuinen osaa mielestäni hoitaa tilanteen ihan itse.
Antaapa olla, en minä jaksa keskustella tyypin kanssa joka aloittaa "voi hyvä ihminen" se ei ole käypä keskustelun aloitus, sillä yritetään hallita toista ihmistä kuin lasta että älä sinä mitään yritä kun et tiedä etkä ymmärrä etkä osaa etkä tajua ja on tyhmää miettiä..
Katkaise se mitätöinnin ketju äläkä toista sitä mitä sinulle on tuputettu, älä ylläpidä huonoa asennetta. Tuo meinaan näkyy ulosannissasi.
Sinä et kuuntele. Et suostu ottamaan tietoa vastaan.
Vänkytät jostain omasta väärästä tulkinnastasi ja paasaat asiasta, joka on sinulle selkeästi täysin outo.
Esim ap:n tapauksessa se vaara ei suinkaan ole mikään ”merirosvomummo” vaan siellä oman kulttuurin keskuudessa elelevä hyvinkin verkostoitunut ihminen jolla on kontaktit ja lonkerot ties minne.
Hän pystyy tekemään ulkoa muuttaneen miniänsä elämästä helvettiä halutessaan. Lastensuojeluasiakkaan ja täydellisen hylkiön.
Joka ei voi lähteä koska sillpin ei saa lasta mukaan ja joka joutuu elämään siellä anopin säännöillä jos haluaa lapsensa pitää.
Ainoa suoja joka miniällä voi siellä olla on se oma puoliso.
Hyvää jatkoa ap:lle, hänen kuulumisiaan kuuntelen mieluusti jatkossakin ja jospa nuo rajattomista ihmisistä kärsivät perustaisivat oman ketjunsa. Ei jaksa lukea sataa samaa riviä että ei ne rajattomat kuuntele blaa blaa blaa.
Mielelläni luen ap:n kuulumisia tai miten tilanteista on selvitty, ei enää jankkaamista ilman hyvää tarinaa, sitä jauhamista on ollut riittävästi koko ketjun pituudelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Eikö itsestäsikin olisi rasittavaa jos toinen tietämättä mitään toisesta ihmisestä sanoo "sinä et voi ymmärtää mitä minä olen kokenut". Se on aika typerää käytöstä olettaa ja tuohan menee kahteen suuntaan, sinä et tiedä mitään minusta ja minun kokemuksistani.
Minulla on tapana miettiä miten tilanteessa olisi parasta toimia. Ja olen ottanut, osaan ottaa etäisyyden. Mutta minusta hienointa on, että löysin puolison, joka ei vaadi minua taistelemaan hänen taisteluitaan eikä pitämään hänen puoltaan, sanoittamaan hänen tunteitaan. Hän tekee sen ihan itse ja se on suunnaton vapautus minulle. Sitä tarkoitin mutta sinä et muuten sitä koskaan pysty ymmärtämään koska et ilmeisesti pysty ajattelemaan oman napasi ympäriltä.
Ja kyllä, ihmiset eivät ole telepaatteja, heille on sanottava asiat suoraan, olivat he kuuntelumoodissa tai eivät.
Voi hyvä ihminen sentään kun eihän tuollaiset ihmiset kuuntele. On siis aivan tyhmää edes miettiä että mitä pitää sanoa tai miten tai kuka.
Sinä et tajua nyt ollenkaan mistä tässä on edes kyse.
Tässä on kyse vaarallisista ihmisistä joilta pitää suojella viattomia.
Ei kyse ole siitä että joku sanoo vähän pahasti kahvijonossa ja siihen sitten pitäisi aviomiehen lehahtaa ritarina paikalle.
Ai anteeksi, en tajunnut että tarkoitit teidän olohuoneeseen veitset hampaissa ryntäävää merirosvojoukkoa, ei ne varmaan kuuntele. Tai merirosvomummo? Ja ettei kannata koskaan sanoa että ei käy, lähde, poistu, ei siis sanoa mitään koskaan vaan mennä vaikka sohvan taakse kun ei ne mummot kuuntele.
Ja et sinäkään kyllä "kuuntele" pointti oli ettei siinä kahvijonossakaan tarvitse puolison lehahdella ritarillisesti paikalle kun aikuinen osaa mielestäni hoitaa tilanteen ihan itse.
Antaapa olla, en minä jaksa keskustella tyypin kanssa joka aloittaa "voi hyvä ihminen" se ei ole käypä keskustelun aloitus, sillä yritetään hallita toista ihmistä kuin lasta että älä sinä mitään yritä kun et tiedä etkä ymmärrä etkä osaa etkä tajua ja on tyhmää miettiä..
Katkaise se mitätöinnin ketju äläkä toista sitä mitä sinulle on tuputettu, älä ylläpidä huonoa asennetta. Tuo meinaan näkyy ulosannissasi.
Sinä et kuuntele. Et suostu ottamaan tietoa vastaan.
Vänkytät jostain omasta väärästä tulkinnastasi ja paasaat asiasta, joka on sinulle selkeästi täysin outo.
Esim ap:n tapauksessa se vaara ei suinkaan ole mikään ”merirosvomummo” vaan siellä oman kulttuurin keskuudessa elelevä hyvinkin verkostoitunut ihminen jolla on kontaktit ja lonkerot ties minne.
Hän pystyy tekemään ulkoa muuttaneen miniänsä elämästä helvettiä halutessaan. Lastensuojeluasiakkaan ja täydellisen hylkiön.
Joka ei voi lähteä koska sillpin ei saa lasta mukaan ja joka joutuu elämään siellä anopin säännöillä jos haluaa lapsensa pitää.
Ainoa suoja joka miniällä voi siellä olla on se oma puoliso.
No huh huh. Puuttuu vielä kuuntelulaitteet ja mustat autot. Tunnen kulttuurin, en ole etelän veteliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Eikö itsestäsikin olisi rasittavaa jos toinen tietämättä mitään toisesta ihmisestä sanoo "sinä et voi ymmärtää mitä minä olen kokenut". Se on aika typerää käytöstä olettaa ja tuohan menee kahteen suuntaan, sinä et tiedä mitään minusta ja minun kokemuksistani.
Minulla on tapana miettiä miten tilanteessa olisi parasta toimia. Ja olen ottanut, osaan ottaa etäisyyden. Mutta minusta hienointa on, että löysin puolison, joka ei vaadi minua taistelemaan hänen taisteluitaan eikä pitämään hänen puoltaan, sanoittamaan hänen tunteitaan. Hän tekee sen ihan itse ja se on suunnaton vapautus minulle. Sitä tarkoitin mutta sinä et muuten sitä koskaan pysty ymmärtämään koska et ilmeisesti pysty ajattelemaan oman napasi ympäriltä.
Ja kyllä, ihmiset eivät ole telepaatteja, heille on sanottava asiat suoraan, olivat he kuuntelumoodissa tai eivät.
Voi hyvä ihminen sentään kun eihän tuollaiset ihmiset kuuntele. On siis aivan tyhmää edes miettiä että mitä pitää sanoa tai miten tai kuka.
Sinä et tajua nyt ollenkaan mistä tässä on edes kyse.
Tässä on kyse vaarallisista ihmisistä joilta pitää suojella viattomia.
Ei kyse ole siitä että joku sanoo vähän pahasti kahvijonossa ja siihen sitten pitäisi aviomiehen lehahtaa ritarina paikalle.
Ai anteeksi, en tajunnut että tarkoitit teidän olohuoneeseen veitset hampaissa ryntäävää merirosvojoukkoa, ei ne varmaan kuuntele. Tai merirosvomummo? Ja ettei kannata koskaan sanoa että ei käy, lähde, poistu, ei siis sanoa mitään koskaan vaan mennä vaikka sohvan taakse kun ei ne mummot kuuntele.
Ja et sinäkään kyllä "kuuntele" pointti oli ettei siinä kahvijonossakaan tarvitse puolison lehahdella ritarillisesti paikalle kun aikuinen osaa mielestäni hoitaa tilanteen ihan itse.
Antaapa olla, en minä jaksa keskustella tyypin kanssa joka aloittaa "voi hyvä ihminen" se ei ole käypä keskustelun aloitus, sillä yritetään hallita toista ihmistä kuin lasta että älä sinä mitään yritä kun et tiedä etkä ymmärrä etkä osaa etkä tajua ja on tyhmää miettiä..
Katkaise se mitätöinnin ketju äläkä toista sitä mitä sinulle on tuputettu, älä ylläpidä huonoa asennetta. Tuo meinaan näkyy ulosannissasi.
Sinä et kuuntele. Et suostu ottamaan tietoa vastaan.
Vänkytät jostain omasta väärästä tulkinnastasi ja paasaat asiasta, joka on sinulle selkeästi täysin outo.
Esim ap:n tapauksessa se vaara ei suinkaan ole mikään ”merirosvomummo” vaan siellä oman kulttuurin keskuudessa elelevä hyvinkin verkostoitunut ihminen jolla on kontaktit ja lonkerot ties minne.
Hän pystyy tekemään ulkoa muuttaneen miniänsä elämästä helvettiä halutessaan. Lastensuojeluasiakkaan ja täydellisen hylkiön.
Joka ei voi lähteä koska sillpin ei saa lasta mukaan ja joka joutuu elämään siellä anopin säännöillä jos haluaa lapsensa pitää.
Ainoa suoja joka miniällä voi siellä olla on se oma puoliso.
Tämä. Minusta ap:n kannattaisi muuttaa nyt. Heti. Ei jäädä yhtään enää sinne. Mies tulee mukaan jos tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen se eka kulttuurierot maininnut 1975 (vau mikä ketju!), enkä puhunut mitään kritiikittömästä hyväksymisestä. Totesin vain että varmaan osaltaan aiheuttavat kitkaa. Kiistämätöntä kuitenkin on, että ne ovat osa miehen perhetaustaa. Tosiaan - eikö vanhemmat _yhdessä_ päätä mitä arvoja lapselleen välittävät?! Ei kai äiti voi vaan sanella että näillä mennään?! Nyt ap puhuu jo erosta ja vaatii mieheltään aika rajuja liikkeitä nopeasti. En väheksy apn kärsimyksiä mutta onhan se aika raju ja lopullinen liike. Ekö miestä - ei niinkään appivanhempia - olisi hyvä vielä kuulla. Sanelu ei yleensä auta asioiden ratkaisussa vaikka olisi kuinka oikeassa.
Minä olin se toinen maltillinen kulttuurierot ymmärtävä tyyppi. Aika tuttua av-kamaa, että maltilliset yritetään kivittää. Tai alapeukuttaa, hui kauhistus. En minäkään lähtisi eroamaan jos välit on parilla muuten kunnossa. Ap taitaa painostaa miestä liikaa pesäeroon. Luulisi siinä vaiheessa ymmärtävän kun lähtee pohjoiseen ettei se mitään ruusuista ole, ihmiset ovat epäluuloisia ja osa sitten huonolla tuurilla tuuliheittoja.
En repisi miestä erilleen suvustaan, en asettaisi jyrkkiä ehtoja, selkeät rajat riittää. En itse eristyisi suvusta tai eristäisi lasta. Mutta kontrolloidut tapaamiset eikä kovin tiuhaan. Parempi laiha sopi kuin lihava riita.
Ja ehdottomasti lujittaisin itseni ettei kukaan ota minulta lasta sylistä tai sano miten minä olen. Hermostumatta, dramatisoimatta, ihan lujasti vaan. Jos ei se auta niin etäisyys auttaa.
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.
Nostit esiin asian mitä mietin.. välien katkaisun ymmärrän täysin jos muu ei auta eikä sitä vuosikaupalla mietitä.
Mutta tuo, että rajattoman lapsen pitää suojella puolisoa ja perhettä - miksi? Miksi aikuinen ihminen ei huolehdi itsestään vaan odottaa, että se puoliso huolehtii? Ei ihmissuhteita huolehdita jonkun puolesta, ei ainakaan aikuisten eikä kukaan ole mikään toisen tunteiden tulkki vaan itse pitää suojella itseään ja perhettään. Vierastan ajatusta, että ap piiloutuisi miehensä selän taakse ja huutelisi sieltä, että sano äidillesi, puolusta minua, sano sitä ja tätä. Ei tuossa mitään fyysistä väkivaltaa ole niin mikä estää sanomasta itse mikä sopii ja mikä ei. Puoliso voi olla aika jähmettynyt omien syidensä vuoksi niin miksi juuri hänen pitää tilanne ratkaista. Voiko sen ratkaista erikseen tai yhdessä.
Rajattoman ihmisen kanssa on vain pakko valita puoli. Ei hänen kanssaan ole mahdollista elää missään normaalissa suhteessa.
Tätä eivär tajua ne jotka ei vaan tajua koska eivät ole eläneet tällaisen ihmisen kanssa.
Esim minun mieheni ja veljeni vaimo ovat molemmat olleet alussa jopa sitä mieltä että äitini on väärin ymmärretty.
He tavallaan ”leikkivät tulella” tajuamatta ollenkaan ettei se höpsöksi söpöksi mummeliksi heittäytyvä nainen ole ihana, leppoisa tai vaan vahingossa uhri.
Veljeni vaimo oli menettää koko lapsensa ennen kuin tajusi.
Ja kysymys että ”mikset itse sano” on lapsellisuudessaan jo riemukas. Ihan niin kuin rajattomalle mitään edes kannattaisi sanoa.
Niin no, minä kirjoitin kommentin ap:n tilanteeseen ja sinä kirjoitat omasta tilanteestasi niin ei ihan kohtaa jutut. Sanoin ottaa etäisyyden tai sanoa suoraan miten ollaan. Kai tekin olette keskustelleet ennen etäisyyttä. Ja ei siinä ole mitään lapsellista, että sanoo mitä ajattelee tai tuntee. Ethän sinä voi mitätöidä kaikkien muiden kokemuksia tai mielipiteitä vaikka omasi on mitä on.
Sinä kirjoitit kommentin ihmisenä joka ei tiedä asiasta mitään.
Minä kirjoitin kommentin ihmisenä joka tietää asiasta kaiken.
Eihän mitään ongelmia edes olisi jos tuo anoppi olisi ihminen jolle voisi jotain sanoa niin että hän kuuntelisi. Joten aika naiivia ihmetellä että "mikset sano". Onko anoppi mielestäsi kuunnellut?
Eikö itsestäsikin olisi rasittavaa jos toinen tietämättä mitään toisesta ihmisestä sanoo "sinä et voi ymmärtää mitä minä olen kokenut". Se on aika typerää käytöstä olettaa ja tuohan menee kahteen suuntaan, sinä et tiedä mitään minusta ja minun kokemuksistani.
Minulla on tapana miettiä miten tilanteessa olisi parasta toimia. Ja olen ottanut, osaan ottaa etäisyyden. Mutta minusta hienointa on, että löysin puolison, joka ei vaadi minua taistelemaan hänen taisteluitaan eikä pitämään hänen puoltaan, sanoittamaan hänen tunteitaan. Hän tekee sen ihan itse ja se on suunnaton vapautus minulle. Sitä tarkoitin mutta sinä et muuten sitä koskaan pysty ymmärtämään koska et ilmeisesti pysty ajattelemaan oman napasi ympäriltä.
Ja kyllä, ihmiset eivät ole telepaatteja, heille on sanottava asiat suoraan, olivat he kuuntelumoodissa tai eivät.
Voi hyvä ihminen sentään kun eihän tuollaiset ihmiset kuuntele. On siis aivan tyhmää edes miettiä että mitä pitää sanoa tai miten tai kuka.
Sinä et tajua nyt ollenkaan mistä tässä on edes kyse.
Tässä on kyse vaarallisista ihmisistä joilta pitää suojella viattomia.
Ei kyse ole siitä että joku sanoo vähän pahasti kahvijonossa ja siihen sitten pitäisi aviomiehen lehahtaa ritarina paikalle.
Ai anteeksi, en tajunnut että tarkoitit teidän olohuoneeseen veitset hampaissa ryntäävää merirosvojoukkoa, ei ne varmaan kuuntele. Tai merirosvomummo? Ja ettei kannata koskaan sanoa että ei käy, lähde, poistu, ei siis sanoa mitään koskaan vaan mennä vaikka sohvan taakse kun ei ne mummot kuuntele.
Ja et sinäkään kyllä "kuuntele" pointti oli ettei siinä kahvijonossakaan tarvitse puolison lehahdella ritarillisesti paikalle kun aikuinen osaa mielestäni hoitaa tilanteen ihan itse.
Antaapa olla, en minä jaksa keskustella tyypin kanssa joka aloittaa "voi hyvä ihminen" se ei ole käypä keskustelun aloitus, sillä yritetään hallita toista ihmistä kuin lasta että älä sinä mitään yritä kun et tiedä etkä ymmärrä etkä osaa etkä tajua ja on tyhmää miettiä..
Katkaise se mitätöinnin ketju äläkä toista sitä mitä sinulle on tuputettu, älä ylläpidä huonoa asennetta. Tuo meinaan näkyy ulosannissasi.
Sinä et kuuntele. Et suostu ottamaan tietoa vastaan.
Vänkytät jostain omasta väärästä tulkinnastasi ja paasaat asiasta, joka on sinulle selkeästi täysin outo.
Esim ap:n tapauksessa se vaara ei suinkaan ole mikään ”merirosvomummo” vaan siellä oman kulttuurin keskuudessa elelevä hyvinkin verkostoitunut ihminen jolla on kontaktit ja lonkerot ties minne.
Hän pystyy tekemään ulkoa muuttaneen miniänsä elämästä helvettiä halutessaan. Lastensuojeluasiakkaan ja täydellisen hylkiön.
Joka ei voi lähteä koska sillpin ei saa lasta mukaan ja joka joutuu elämään siellä anopin säännöillä jos haluaa lapsensa pitää.
Ainoa suoja joka miniällä voi siellä olla on se oma puoliso.
Tämä. Minusta ap:n kannattaisi muuttaa nyt. Heti. Ei jäädä yhtään enää sinne. Mies tulee mukaan jos tulee.
Ei ainakaan näiden rouvien naapuriin..
Rajattomien ihmisten kanssa ei välttämättä saa aikaan laihaa sopua. Minun äitini on tuollainen rajojen ylittelijä, eikä mikään muu onnistu kuin välien katkaisu. Hän ei pysy mitenkään muuten missään rajoissa.
Ja jos toisen vanhempi on tuollainen rajaton, sen rajattoman lapsen pitää suojella sitä puolisoaan ja perhettään. Ei jäädä miettimään että mitä tässä nyt tapahtuu. Sitä se ap mieheltään odottaa.