Mies omistaa kotimme ja ilmaisee sen myös

Vierailija kirjoitti:

Paljon tuo vastike, sähkö ja vesi kustantaan? Max 300 euroa kuussa? Eli ap:n osuus on 150 euroa ja hän ruhtinaalisesti rahoittaa miehen osuudessa asuntoa 150 euroa kuussa. Eikö teidän mielestä joku 150 euroa ole todella pieni korvaus asumisesta? Minusta tuo on sama kuin ilmaiseksi asuu. 

Ensin pitää ottaa selville, onko kyseessä kämppis vai avopuoliso ja se, tekeekö toinen enemmän kotitöitä mitä asunnin omistaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikein, että kannat oman pienen kortesi kekoon vastikkeen, vesimaksun ja sähkön maksamisen muodossa hyvin halpana "vuokrana", luultavasti vain 350-450 e/kk. Asunto on miehen ostama, omistama ja maksama. Jos olet tyytymätön, järjestä asia toisinpäin.

Epäsuhta on siinä, että vaikka kummatkin maksaa, niin mies itselleen omistusta ja ap:n rahat menevät kankkulan kaivoon.

Miehelle jää erossa maksettu asunto, aplle ei mitään.

Ap:nä ostaisin oman pikkukämpän ja muuttaisin sinne. Kyläilisin miehen luona. Vielä jos mies noin mainostaa omaa kämppäänsä.

Nuo on kuluja. Jos pariskunta olisi vuokralle, he maksaisivat monta sataa euroa vuokraa + vastikkeen ja juoksevat kulut. Ap:n osuus noista juoksevista kuluista olisi 50% + vuokraosuus. Nyt hän vain maksaa omat kulut ja miehen osuuden kuluista. Miehen osuutta kuluista ei voi edes verrata puolesta markkinavuokraosuudesta. Ettekö te tajua kuinka paljon te voisitte säästää tällä tavalla omaan pussiin?

Tässä taas on joku ätmi vastaillut nainen vs mies-tyylilleen uskollisena. Ärsyttää nämä naivit puheenvuorot täällä. Ymmärrätkö, että vuokralla ollessaan pariskunta maksaisi yhdessä kulunsa esim sen 800€ puoliksi, eli juurikin se 400€. Oho... missä se säästö nyt on. Eiköhän AP maksa tälläkin hetkellä lähelle tuon määrän. Mitä tekee mies? Pistää saman rahan omaan taskuun eli siihen asuntoonsa. Pariskunnan osapuolet ovat suhteessa keskenään eivät vuokranantajan ja vuokralaisen asemassa toisiinsa nähden. Suhteessa ihmiset tasapuolisesti ottavat toisensa huomioon. Tämä on rakkaudessa aika yleinen juttu, rahastus ja toisesta hyötyminen: se on rakkaudessa vieras käsite ja tällaisesta suhteesta ennen pitkää tulee entinen suhde. Rakkaus katoaa.

Mutta hei, onnea sulle tuleviin mahdollisiin parisuhteisiisi.

Säästö on se 400 euroa, koska kyllä vastikkeet ja juoksevat kulut pitää maksaa myös vuokralla ollessa. 

Kannattaa selvittää itselle miten vastike ja vuokra eroavat toisistaan. Kahden ihmisen - ilmeisesti osakehuoneiston - vesi -ja sähkölaskut kuukaudessa ovat ehkä siinä 60€ yhteensä.

Sekin on hyvä selvittää onko kyseessä miehelle lahja vai vuokra ja sen mukaan lähestyä verovirastoa asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikein, että kannat oman pienen kortesi kekoon vastikkeen, vesimaksun ja sähkön maksamisen muodossa hyvin halpana "vuokrana", luultavasti vain 350-450 e/kk. Asunto on miehen ostama, omistama ja maksama. Jos olet tyytymätön, järjestä asia toisinpäin.

Epäsuhta on siinä, että vaikka kummatkin maksaa, niin mies itselleen omistusta ja ap:n rahat menevät kankkulan kaivoon.

Miehelle jää erossa maksettu asunto, aplle ei mitään.

Ap:nä ostaisin oman pikkukämpän ja muuttaisin sinne. Kyläilisin miehen luona. Vielä jos mies noin mainostaa omaa kämppäänsä.

Nuo on kuluja. Jos pariskunta olisi vuokralle, he maksaisivat monta sataa euroa vuokraa + vastikkeen ja juoksevat kulut. Ap:n osuus noista juoksevista kuluista olisi 50% + vuokraosuus. Nyt hän vain maksaa omat kulut ja miehen osuuden kuluista. Miehen osuutta kuluista ei voi edes verrata puolesta markkinavuokraosuudesta. Ettekö te tajua kuinka paljon te voisitte säästää tällä tavalla omaan pussiin?

Tässä taas on joku ätmi vastaillut nainen vs mies-tyylilleen uskollisena. Ärsyttää nämä naivit puheenvuorot täällä. Ymmärrätkö, että vuokralla ollessaan pariskunta maksaisi yhdessä kulunsa esim sen 800€ puoliksi, eli juurikin se 400€. Oho... missä se säästö nyt on. Eiköhän AP maksa tälläkin hetkellä lähelle tuon määrän. Mitä tekee mies? Pistää saman rahan omaan taskuun eli siihen asuntoonsa. Pariskunnan osapuolet ovat suhteessa keskenään eivät vuokranantajan ja vuokralaisen asemassa toisiinsa nähden. Suhteessa ihmiset tasapuolisesti ottavat toisensa huomioon. Tämä on rakkaudessa aika yleinen juttu, rahastus ja toisesta hyötyminen: se on rakkaudessa vieras käsite ja tällaisesta suhteesta ennen pitkää tulee entinen suhde. Rakkaus katoaa.

Mutta hei, onnea sulle tuleviin mahdollisiin parisuhteisiisi.

Säästö on se 400 euroa, koska kyllä vastikkeet ja juoksevat kulut pitää maksaa myös vuokralla ollessa. 

Kannattaa selvittää itselle miten vastike ja vuokra eroavat toisistaan. Kahden ihmisen - ilmeisesti osakehuoneiston - vesi -ja sähkölaskut kuukaudessa ovat ehkä siinä 60€ yhteensä.

Sekin on hyvä selvittää onko kyseessä miehelle lahja vai vuokra ja sen mukaan lähestyä verovirastoa asiassa.

Eikö toisen tarvitsisi maksaa osuutta vastikkeesta vaikka se sisältäisi lämmitys- ja jätemakset sekä taloyhtiän siivoukset sekä puhtaanapitokustannukset?

Maksan vastiketta ja siihen kuulu mm. omat lämmityskulut, omat vesimaksut, jätemaksut, lumityöt, nurmikon leikkaus sekä osuus taloyhtiön yhteisistä kuluista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikein, että kannat oman pienen kortesi kekoon vastikkeen, vesimaksun ja sähkön maksamisen muodossa hyvin halpana "vuokrana", luultavasti vain 350-450 e/kk. Asunto on miehen ostama, omistama ja maksama. Jos olet tyytymätön, järjestä asia toisinpäin.

Epäsuhta on siinä, että vaikka kummatkin maksaa, niin mies itselleen omistusta ja ap:n rahat menevät kankkulan kaivoon.

Miehelle jää erossa maksettu asunto, aplle ei mitään.

Ap:nä ostaisin oman pikkukämpän ja muuttaisin sinne. Kyläilisin miehen luona. Vielä jos mies noin mainostaa omaa kämppäänsä.

Nuo on kuluja. Jos pariskunta olisi vuokralle, he maksaisivat monta sataa euroa vuokraa + vastikkeen ja juoksevat kulut. Ap:n osuus noista juoksevista kuluista olisi 50% + vuokraosuus. Nyt hän vain maksaa omat kulut ja miehen osuuden kuluista. Miehen osuutta kuluista ei voi edes verrata puolesta markkinavuokraosuudesta. Ettekö te tajua kuinka paljon te voisitte säästää tällä tavalla omaan pussiin?

Tässä taas on joku ätmi vastaillut nainen vs mies-tyylilleen uskollisena. Ärsyttää nämä naivit puheenvuorot täällä. Ymmärrätkö, että vuokralla ollessaan pariskunta maksaisi yhdessä kulunsa esim sen 800€ puoliksi, eli juurikin se 400€. Oho... missä se säästö nyt on. Eiköhän AP maksa tälläkin hetkellä lähelle tuon määrän. Mitä tekee mies? Pistää saman rahan omaan taskuun eli siihen asuntoonsa. Pariskunnan osapuolet ovat suhteessa keskenään eivät vuokranantajan ja vuokralaisen asemassa toisiinsa nähden. Suhteessa ihmiset tasapuolisesti ottavat toisensa huomioon. Tämä on rakkaudessa aika yleinen juttu, rahastus ja toisesta hyötyminen: se on rakkaudessa vieras käsite ja tällaisesta suhteesta ennen pitkää tulee entinen suhde. Rakkaus katoaa.

Mutta hei, onnea sulle tuleviin mahdollisiin parisuhteisiisi.

Säästö on se 400 euroa, koska kyllä vastikkeet ja juoksevat kulut pitää maksaa myös vuokralla ollessa. 

Kannattaa selvittää itselle miten vastike ja vuokra eroavat toisistaan. Kahden ihmisen - ilmeisesti osakehuoneiston - vesi -ja sähkölaskut kuukaudessa ovat ehkä siinä 60€ yhteensä.

Sekin on hyvä selvittää onko kyseessä miehelle lahja vai vuokra ja sen mukaan lähestyä verovirastoa asiassa.

Eikö toisen tarvitsisi maksaa osuutta vastikkeesta vaikka se sisältäisi lämmitys- ja jätemakset sekä taloyhtiän siivoukset sekä puhtaanapitokustannukset?

Maksan vastiketta ja siihen kuulu mm. omat lämmityskulut, omat vesimaksut, jätemaksut, lumityöt, nurmikon leikkaus sekä osuus taloyhtiön yhteisistä kuluista. 

Osuus taloyhtiön muista yhteisistä kuluista. 

Vierailija kirjoitti:

Paha tai ainaki ärsyttävää.

Meillähän tilanne on päinvastoin. Minä omistan talomme, koska sitä ostaessamme olin alle 40V ensiasunnon ostaja ja mies yli. En koskaan ole halunnut omakotitaloa ja tuolloin vuosien painostuksen alla en enää jaksanut taistella ja perustella, että miksen halua.

Nyt sitä sitten ollaan omakotitalon omistaja ja kuulen siitä vähän väliä mieheni taholta. Siis kuinka hän vaan asu siellä. Ei mene päivääkään, ette kadu suostumistani.

Täällä sinulle kohtalotoveri!

Meillä hieman eri syyt, miksi talo on omistuksessani. Mutta juuri tuo, "sinunhan tämä on", " minä vain asun täällä", ja lisäksi mainio syy olla osallistumatta kustannuksiin jos ei satu huvittamaan.

Olen aina sanonut että osta pois puolet, niin olet tyytyväinen. Odotti kai että suunnilleen lahjoittaisin hänelle tämän silkasta rakkaudesta 😁

No en lahjoittanut ja tällä menolla on ero edessä. Jään sitten talooni yksin, great...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyyryläinen40 kirjoitti:

Joo, tein aloituksen myös sinne. Hieman eri painotuksella, koska tajusin etten ollut ehkä ihan riittävän selkeä siinä aloituksessani. Tämä vastaa enemmän todellista tilannetta. Hyviä kommentteja sielläkin, erittäin hyviä. Mutta uusia näkökulmia kiva saada nyt kun jäsentelin ajatuksnei ja tilanteen uudelleen.

Etkö sä osaa itse ajatella ollenkaan?

No mikä tämän palstana ajatus sitten on, jos tänne ei saa kirjoittaa ja kysyä mielipiteitä? Monesti omat asiat on niin sotkussa, että ulkopuolisten apu saa näkemään uudella tavalla. Minäkin olen kirjoittanut tänne monta kertaa ja saanut neuvoja.

Ap, sinuna ottaisin ja miettisin varasuunnitelmaa. On hölmöä että kartutat miehen omaisuutta kun sinulle jää ei mitään-käteen. Mitä sitten, jos teille tulisi ero? Vastikesumma kuukausittain omaan taskuun pahan päivän varalle!

Ei ap kartuta miehen omaisuutta vaan kuluttaa sitä asumalla siellä lähes ilmaiseksi. Pelkkien kulujen maksaminen ei ole omaisuuden kartuttamista. Lisäksi ap:llä on erittäin hyvät mahdollisuudet säästää rahaa halutessaan ja ostaa vaikka oma sijoitusasunto. 

Olen asunut avomieheni asunnossa maksaen vain vastikkeen ja puolet muista kuluista. Summa oli niin pieni, että ihan hävetti kuinka paljon sain säästettyä kuukaudessa ja maksoin ylimäärin omaa asuntolainaani (asunnossa lisäksi vuokralainen). Minäkin ehdotin maksaa kaikki kulut, mutta mies ei siihen suostunut. 

Jos joku kartutti omaisuutta pikavauhdilla, niin se olin kyllä minä itse eikä avomieheni. Siksi en voi ymmärtää noita väitteitä, että ap kartuttaa miehen omaisuutta. 

Ap nimenomaan kartuttaa miehen omaisuutta, koska hän maksaa kaikki asumisen kulut ja mies vastaavasti käytännössä ainoastaan lyhentää asuntolainaansa koska lainojen korot ovat nollassa.

No ei todellakaan kartuta, koska miehen kulujen osuus on niin pieni. Ne rahat menevät asunnon käyttökuluihin, esim. uuden jääkaapin tai hellan tai seinämaalien ostoon. Asunto kuluu käytettäessä ja sitä pitää välillä rempata myös. Ap:n mies ne rempat maksaa vaikka ap on kuluttanut asuntoa. Asunnossa on niin paljon muitakin kuluja kuin vastike ja juoksevat kulut. 

Kaksi siististi asuvaa aikuista ei kuluta asuntoa niin paljon, että sitä pitäisi alvariinsa rempata. Pintaremontti riittää 20 vuoden välein, jos ei halua aina asua viimeisimpien trendien mukaan sisustetussa asunnossa.

Valitettavasti remontointi ei rajaudu vaan asunnon pintoihin. Kodinkoneita (jääkaappi, astianpesukone, uuni, pesukone) hajoaa muutaman vuoden välein riippumatta siitä, kuinka paljon laitteesta on maksanut. Kerrostaloyhtiöissä eteen tulee kalliita remontteja (putket, viemärit, katto, sähköt, tele, julkisivu, ikkunat, yleiset tilat, pihakansi, piha...). Näitä remontteja ei pääsääntöisesti makseta yhtiövastikkeella, vaan osakkaat ottavat lainaa niiden maksuun. Läheskään aina nämä remontit eivät kasvata asunnon arvoa samassa suhteessa kuin niihin mennyt raha.

Uuden maalin sutiminen seiniin kerran 20 vuodessa ei siis lainkaan riitä.

Normaali kodinkone ei hajoile ’parin vuoden välein’ vaan kestää 10vuotta käytössä.

Luetun ymmärtäminen 0/5. Normaalissa kodissa kodinkoneita nimenomaan hajoaa muutaman vuoden välein. Käyttöikä laadukkaalla koneella ehkä 15 vuotta, jonka aikana joutuu korjaamaan ehkä kolme, neljä kertaa. Eli konetta kohti korjauskeikka noin neljän vuoden välein. Ja kun kotona on liesi, jääkaappi, pakastin, tiskikone, pyykkikone, kuivausrumpu ja ehkä muutakin, korjattavaa on jopa kerran vuodessa.

En tiedä minkä merkkisiä laitteita ostat, mutta meillä isot kodinkoneet ovat kestäneet järjestäen 10-20 vuotta käytössä korjaamatta. Ei todellakaan käy kodinkonekorjaajat kerran vuodessa.

Hyyryläinen40 kirjoitti:

Kuinka suhtautuisitte tällaiseen tilanteeseen, joka on arkipäiväistä, ei satunnainen lipsahdus: keskustelemme esim. satunnaisten tuttavien kanssa ja avomieheni puhuu siinä että "minä laitoin mun parvekkeelle..." vaikka minä seison vieressä ja yleisesti tiedossa on, että asumme ja elämme yhdessä. Yleensä ihmisetkin vaistomaisesti näyttävät hetken hämmentyneiltä ja vilkaisevat minua. Tai mies saattaa toisinaan tokaista minulle (erilaisissa asiayhteyksissä, ilman mitään riitaa tms), että "tämä on minun asuntoni", joskus jopa jatkeena, että "minä määrään..." Minusta tuo on äärimmäisen ärsyttävää ja alentavaa. Pahoittan tilanteissa mieleni, en mahda sille mitään.

Fakta onkin, että mies omistaa asunnon. Olemme avoliitossa ja minä muutin 4v. sitten miehen luo. Tämä on kuitenkin meidän yhteinen kotimme. Toki senkin mies myöntää ja itse nimenomaan haluaakin että tunnen olevani kotona. Hän itse ehdotti aikanaan yhteenmuuttoa.

Mies ei halunnut alussa eikä vieläkään, että omistaisin osaa. Ehdotin silloin kun muutimme yhteen sitäkin vaihtoehtoa, että maksaisin asunnosta puolet /ottaisin puolet lainasta harteilleni. Se ei siis tullut kuuloonkaan ja kun asia käsiteltiin, minulle se on ollut ihan vilpittömästi fine. Aluksi hän oli myös sitä mieltä ettei minun tulisi maksaa asumisestani yhtään mitään. Sovimme kuitenkin, että jos minusta itsestäni siltä tuntuu että haluan välttämättä jotain maksaa, niin voin maksaa vastikkeen (maksan kokonaan), veden (maksan molempien) ja sähkölaskun (maksan kokonaan). Niin olen tehnytkin kun tuntuisi kummalliselta ja loismaiselta olla maksamatta mitään. Lainan hoitoon en osallistu. En myöskään remonttikuluihin. Jotain pientä laittoa kuten tapetteja ja maaleja olen halunnut maksaa, ihan vaan omaksi ilokseni. Toki päätös niiden hankinnasta on ollut yhteinen.

Järjestely on toiminut hyvin, olemme yhdessä rakentaneet tästä kotia, minun kädenjälkeni siis näkyy täällä tasavertaisesti (omin päin en ole milloinkaan mitään tehnyt, vaan yhdessä mietitty ja laitettu) eli sikäli tunnen tämän kodikseni. En ole siis aiemmin isommin uhrannut ajatuksia omistussuhteille.

Nyt kuitenkin tuo omistamisen korostaminen on alkanut yleistyessään rassaamaan, olen tullut sille suorastaan allergiseksi. Ekalla kerralla se meni jotenkin ajattelemattomuuden piikkiin, enkä tehnyt asiasta numeroa vaikka pahastuin. Toinen kerta jäi jo kaivelemaan ja nykyisin koko lause saa tosiaan jo niskavillani pystyyn ja olenkin alkanut ajattelemaan, että olisiko minun syytä ruveta katselemaan omaa asuntoa. Ei niin että eroaisimme tai että välttämättä edes muuttaisin sinne, mutta jotta minullakin olisi jotain, tulevaisuuden turva.

Tämä ei edes tunnu enää samalla tavalla kodilta, kun olen nykyisin koko ajan tietoinen siitä, että mikään irtainta lukuunottamatta ei ole minun. En ole todellakaan ollut kärkkymässä mitään omistuksia kun kerran tiedän ettei mies sitä halua, ei se ole ollut minulle ongelma. Ja jos mentäisiin naimisiinkin, MINÄ vaatisin avioehdon, vaikka olen pienituloisempi. En missään nimessä halua hyötyä tässä tms. ja mies tietää sen. Asiasta on puhuttu.

Olen joskus maininnut miehelle tosiaan, että tuollainen pahoittaa mieleni, eikä hän osannut siihen oikein mitään (syytä) sanoa.

Olemme aikuisia, ei yhteisiä lapsia. Miehellä on aikuinen lapsi.

Miten itse suhtautuisitte, mitä tekisitte?

Hulluko olet?

Maksat puolet asumiskuluistanne (eli vastikkeen, sähköt, vedet ym.), mutta et kerrytä itsellesi mitään omaisuutta.

Mies maksaa puolet asumiskuluistanne (eli asuntolainan) ja kerryttää sillä koko ajan itselleen omaisuutta.

Sinä maksat ne miehenkin asumiskulut, joista omaisuutta ei kerry. Hän maksaa vain ne asumiskulut, joista saa kerrytettyä itselleen omaisuutta.

Eron sattuessa sinä jäät puille paljaille. Mies sen sijaan nauttii sinun hänelle lahjoittamasta omaisuudestaan!

Ei kannata olla ihan noin tyhmä ja sinisilmäinen!

Luin vain alun aloituksesta enkä jaksanut lukea loppuun kun järkytyin koko järjestelystä. Ei kai kukaan ole niin typerä, että muuttaa yhteen maksamaan toisen asumiskulut ja toinen lyhentelee vain lainaansa. Varmasti moni on täällä kommentoinut kun, että et ole tainnut ehkä rakkauden sokaisemana tajuta tilannetta eikä sulla ole kovin hyvä matikka, mutta aika kilareiden paikka olisi ollut jo vuosia sitten. Tietysti saattaa kuukausittaiset kulut olla avomiehelläsi suuremmat kun voi lyhentää lainaa enemmän kun sinä olet maksamassa vastikkeet sun muut. Käy sinua sääliksi, voi ei. :( Kerää kaikki henkinen kyvykkyytesi kasaan ja laske mikä meni väärin. Olisi kauheaa olla suhteessa tuollaisen hyväksikäyttäjä kanssa, mies tuskin on ollut yhtä ymmärtämätön kuin sinä. Joka tapauksessa miehellä on nyt vähintäänkin kymmeniätuhansia omaisuutta säästetyn asunnon mut ja sinulla reiluutesi nimessä juurikaan yhdessä olonne aikana kertynyttä omaisuutta. Miten kukaan ystäväsi tai vaikka vanhempasi eivät ole selittäneet asiaa sinulle jos et itse oikein ymmärrä rahasta. :(

On sinulla, AP, vielä yksi mahdollisuus korjata tilanne.

Viet miehen vihille, jolloin on ihan sama kenen nimissä asunto on. Ja ihan sama kuka maksaa mitäkin asumiskuluja.

Näin et avioliiton loppuessa jää puille paljaille, vaan puolet miehen kerryttämästä asuntovarallisuudesta on myös sinun. Ja miehesi kuollessa saat myös jäädä omaan kotiisi asumaan ilman, että miehen perilliset pystyvät häätämään sinut pihalle.

Viepä siis miehesi vihille. 

Ja jollei suostu, niin vaihda miestä.

"Eron sattuessa sinä jäät puille paljaille. Mies sen sijaan nauttii sinun hänelle lahjoittamasta omaisuudestaan! Ei kannata olla ihan noin tyhmä ja sinisilmäinen!"

Edellisenkin lähettäjä kuvittelee logiikallaan, että pyykkien laittaminen pesukoneeseen ja einesten mikrolämmittäminen oikeuttaisi jotenkin esim. satojentuhansien asunnon 50%:seen omistukseen.

Vesi, sähkö ja vastike (korvausta mm. jäte- ja kiinteistöhuollosta, lämmityksestä) kustantavat ap:n kulutuksen osalta vain 100-200 euroa kuukaudessa. Omaisuuden lahjoittamisesta ei voida puhua millään perusteilla.

Vierailija kirjoitti:

Hyyryläinen40 kirjoitti:

Kuinka suhtautuisitte tällaiseen tilanteeseen, joka on arkipäiväistä, ei satunnainen lipsahdus: keskustelemme esim. satunnaisten tuttavien kanssa ja avomieheni puhuu siinä että "minä laitoin mun parvekkeelle..." vaikka minä seison vieressä ja yleisesti tiedossa on, että asumme ja elämme yhdessä. Yleensä ihmisetkin vaistomaisesti näyttävät hetken hämmentyneiltä ja vilkaisevat minua. Tai mies saattaa toisinaan tokaista minulle (erilaisissa asiayhteyksissä, ilman mitään riitaa tms), että "tämä on minun asuntoni", joskus jopa jatkeena, että "minä määrään..." Minusta tuo on äärimmäisen ärsyttävää ja alentavaa. Pahoittan tilanteissa mieleni, en mahda sille mitään.

Fakta onkin, että mies omistaa asunnon. Olemme avoliitossa ja minä muutin 4v. sitten miehen luo. Tämä on kuitenkin meidän yhteinen kotimme. Toki senkin mies myöntää ja itse nimenomaan haluaakin että tunnen olevani kotona. Hän itse ehdotti aikanaan yhteenmuuttoa.

Mies ei halunnut alussa eikä vieläkään, että omistaisin osaa. Ehdotin silloin kun muutimme yhteen sitäkin vaihtoehtoa, että maksaisin asunnosta puolet /ottaisin puolet lainasta harteilleni. Se ei siis tullut kuuloonkaan ja kun asia käsiteltiin, minulle se on ollut ihan vilpittömästi fine. Aluksi hän oli myös sitä mieltä ettei minun tulisi maksaa asumisestani yhtään mitään. Sovimme kuitenkin, että jos minusta itsestäni siltä tuntuu että haluan välttämättä jotain maksaa, niin voin maksaa vastikkeen (maksan kokonaan), veden (maksan molempien) ja sähkölaskun (maksan kokonaan). Niin olen tehnytkin kun tuntuisi kummalliselta ja loismaiselta olla maksamatta mitään. Lainan hoitoon en osallistu. En myöskään remonttikuluihin. Jotain pientä laittoa kuten tapetteja ja maaleja olen halunnut maksaa, ihan vaan omaksi ilokseni. Toki päätös niiden hankinnasta on ollut yhteinen.

Järjestely on toiminut hyvin, olemme yhdessä rakentaneet tästä kotia, minun kädenjälkeni siis näkyy täällä tasavertaisesti (omin päin en ole milloinkaan mitään tehnyt, vaan yhdessä mietitty ja laitettu) eli sikäli tunnen tämän kodikseni. En ole siis aiemmin isommin uhrannut ajatuksia omistussuhteille.

Nyt kuitenkin tuo omistamisen korostaminen on alkanut yleistyessään rassaamaan, olen tullut sille suorastaan allergiseksi. Ekalla kerralla se meni jotenkin ajattelemattomuuden piikkiin, enkä tehnyt asiasta numeroa vaikka pahastuin. Toinen kerta jäi jo kaivelemaan ja nykyisin koko lause saa tosiaan jo niskavillani pystyyn ja olenkin alkanut ajattelemaan, että olisiko minun syytä ruveta katselemaan omaa asuntoa. Ei niin että eroaisimme tai että välttämättä edes muuttaisin sinne, mutta jotta minullakin olisi jotain, tulevaisuuden turva.

Tämä ei edes tunnu enää samalla tavalla kodilta, kun olen nykyisin koko ajan tietoinen siitä, että mikään irtainta lukuunottamatta ei ole minun. En ole todellakaan ollut kärkkymässä mitään omistuksia kun kerran tiedän ettei mies sitä halua, ei se ole ollut minulle ongelma. Ja jos mentäisiin naimisiinkin, MINÄ vaatisin avioehdon, vaikka olen pienituloisempi. En missään nimessä halua hyötyä tässä tms. ja mies tietää sen. Asiasta on puhuttu.

Olen joskus maininnut miehelle tosiaan, että tuollainen pahoittaa mieleni, eikä hän osannut siihen oikein mitään (syytä) sanoa.

Olemme aikuisia, ei yhteisiä lapsia. Miehellä on aikuinen lapsi.

Miten itse suhtautuisitte, mitä tekisitte?

Hulluko olet?

Maksat puolet asumiskuluistanne (eli vastikkeen, sähköt, vedet ym.), mutta et kerrytä itsellesi mitään omaisuutta.

Mies maksaa puolet asumiskuluistanne (eli asuntolainan) ja kerryttää sillä koko ajan itselleen omaisuutta.

Sinä maksat ne miehenkin asumiskulut, joista omaisuutta ei kerry. Hän maksaa vain ne asumiskulut, joista saa kerrytettyä itselleen omaisuutta.

Eron sattuessa sinä jäät puille paljaille. Mies sen sijaan nauttii sinun hänelle lahjoittamasta omaisuudestaan!

Ei kannata olla ihan noin tyhmä ja sinisilmäinen!

Jostain syystä minusta tuntuu, että tämä oli täyttä sarkasmia...

Suosittlen myös, että ap vie miehen vihille ja maksaa puolet kaikista kuluista.

Ja niihin kuluihin kuulu paljon enemmän kuin vastike, sähkö ja vesimaksu. Hän ottaa jopa vastuun asunnon hinnan alenemisesta ja kaikista remonteista asuntoon sekä taloyhtiön yleisiin tiloihin. 

Jossain vaiheessa ap alkaa miettiä, että tulikohan nyt tehtyä viisaasti. Paljon helpommalla olisin päässyt vain maksaessani yhteisiä kuluja. Mutta pääasia, ettei hän hyödy minusta sataa euroakaan kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Hyyryläinen40 kirjoitti:

Kuinka suhtautuisitte tällaiseen tilanteeseen, joka on arkipäiväistä, ei satunnainen lipsahdus: keskustelemme esim. satunnaisten tuttavien kanssa ja avomieheni puhuu siinä että "minä laitoin mun parvekkeelle..." vaikka minä seison vieressä ja yleisesti tiedossa on, että asumme ja elämme yhdessä. Yleensä ihmisetkin vaistomaisesti näyttävät hetken hämmentyneiltä ja vilkaisevat minua. Tai mies saattaa toisinaan tokaista minulle (erilaisissa asiayhteyksissä, ilman mitään riitaa tms), että "tämä on minun asuntoni", joskus jopa jatkeena, että "minä määrään..." Minusta tuo on äärimmäisen ärsyttävää ja alentavaa. Pahoittan tilanteissa mieleni, en mahda sille mitään.

Fakta onkin, että mies omistaa asunnon. Olemme avoliitossa ja minä muutin 4v. sitten miehen luo. Tämä on kuitenkin meidän yhteinen kotimme. Toki senkin mies myöntää ja itse nimenomaan haluaakin että tunnen olevani kotona. Hän itse ehdotti aikanaan yhteenmuuttoa.

Mies ei halunnut alussa eikä vieläkään, että omistaisin osaa. Ehdotin silloin kun muutimme yhteen sitäkin vaihtoehtoa, että maksaisin asunnosta puolet /ottaisin puolet lainasta harteilleni. Se ei siis tullut kuuloonkaan ja kun asia käsiteltiin, minulle se on ollut ihan vilpittömästi fine. Aluksi hän oli myös sitä mieltä ettei minun tulisi maksaa asumisestani yhtään mitään. Sovimme kuitenkin, että jos minusta itsestäni siltä tuntuu että haluan välttämättä jotain maksaa, niin voin maksaa vastikkeen (maksan kokonaan), veden (maksan molempien) ja sähkölaskun (maksan kokonaan). Niin olen tehnytkin kun tuntuisi kummalliselta ja loismaiselta olla maksamatta mitään. Lainan hoitoon en osallistu. En myöskään remonttikuluihin. Jotain pientä laittoa kuten tapetteja ja maaleja olen halunnut maksaa, ihan vaan omaksi ilokseni. Toki päätös niiden hankinnasta on ollut yhteinen.

Järjestely on toiminut hyvin, olemme yhdessä rakentaneet tästä kotia, minun kädenjälkeni siis näkyy täällä tasavertaisesti (omin päin en ole milloinkaan mitään tehnyt, vaan yhdessä mietitty ja laitettu) eli sikäli tunnen tämän kodikseni. En ole siis aiemmin isommin uhrannut ajatuksia omistussuhteille.

Nyt kuitenkin tuo omistamisen korostaminen on alkanut yleistyessään rassaamaan, olen tullut sille suorastaan allergiseksi. Ekalla kerralla se meni jotenkin ajattelemattomuuden piikkiin, enkä tehnyt asiasta numeroa vaikka pahastuin. Toinen kerta jäi jo kaivelemaan ja nykyisin koko lause saa tosiaan jo niskavillani pystyyn ja olenkin alkanut ajattelemaan, että olisiko minun syytä ruveta katselemaan omaa asuntoa. Ei niin että eroaisimme tai että välttämättä edes muuttaisin sinne, mutta jotta minullakin olisi jotain, tulevaisuuden turva.

Tämä ei edes tunnu enää samalla tavalla kodilta, kun olen nykyisin koko ajan tietoinen siitä, että mikään irtainta lukuunottamatta ei ole minun. En ole todellakaan ollut kärkkymässä mitään omistuksia kun kerran tiedän ettei mies sitä halua, ei se ole ollut minulle ongelma. Ja jos mentäisiin naimisiinkin, MINÄ vaatisin avioehdon, vaikka olen pienituloisempi. En missään nimessä halua hyötyä tässä tms. ja mies tietää sen. Asiasta on puhuttu.

Olen joskus maininnut miehelle tosiaan, että tuollainen pahoittaa mieleni, eikä hän osannut siihen oikein mitään (syytä) sanoa.

Olemme aikuisia, ei yhteisiä lapsia. Miehellä on aikuinen lapsi.

Miten itse suhtautuisitte, mitä tekisitte?

Hulluko olet?

Maksat puolet asumiskuluistanne (eli vastikkeen, sähköt, vedet ym.), mutta et kerrytä itsellesi mitään omaisuutta.

Mies maksaa puolet asumiskuluistanne (eli asuntolainan) ja kerryttää sillä koko ajan itselleen omaisuutta.

Sinä maksat ne miehenkin asumiskulut, joista omaisuutta ei kerry. Hän maksaa vain ne asumiskulut, joista saa kerrytettyä itselleen omaisuutta.

Eron sattuessa sinä jäät puille paljaille. Mies sen sijaan nauttii sinun hänelle lahjoittamasta omaisuudestaan!

Ei kannata olla ihan noin tyhmä ja sinisilmäinen!

Eli mielestäsi parempi vaihtoehto olisi esim. se, että muutetaan vuokralle muualle ja miehen asunto laitetaan vuokrattavaksi. Laskeeko tällöin naisen kulut tai muuttuuko tilanne jotenkin erikoisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyyryläinen40 kirjoitti:

Kuinka suhtautuisitte tällaiseen tilanteeseen, joka on arkipäiväistä, ei satunnainen lipsahdus: keskustelemme esim. satunnaisten tuttavien kanssa ja avomieheni puhuu siinä että "minä laitoin mun parvekkeelle..." vaikka minä seison vieressä ja yleisesti tiedossa on, että asumme ja elämme yhdessä. Yleensä ihmisetkin vaistomaisesti näyttävät hetken hämmentyneiltä ja vilkaisevat minua. Tai mies saattaa toisinaan tokaista minulle (erilaisissa asiayhteyksissä, ilman mitään riitaa tms), että "tämä on minun asuntoni", joskus jopa jatkeena, että "minä määrään..." Minusta tuo on äärimmäisen ärsyttävää ja alentavaa. Pahoittan tilanteissa mieleni, en mahda sille mitään.

Fakta onkin, että mies omistaa asunnon. Olemme avoliitossa ja minä muutin 4v. sitten miehen luo. Tämä on kuitenkin meidän yhteinen kotimme. Toki senkin mies myöntää ja itse nimenomaan haluaakin että tunnen olevani kotona. Hän itse ehdotti aikanaan yhteenmuuttoa.

Mies ei halunnut alussa eikä vieläkään, että omistaisin osaa. Ehdotin silloin kun muutimme yhteen sitäkin vaihtoehtoa, että maksaisin asunnosta puolet /ottaisin puolet lainasta harteilleni. Se ei siis tullut kuuloonkaan ja kun asia käsiteltiin, minulle se on ollut ihan vilpittömästi fine. Aluksi hän oli myös sitä mieltä ettei minun tulisi maksaa asumisestani yhtään mitään. Sovimme kuitenkin, että jos minusta itsestäni siltä tuntuu että haluan välttämättä jotain maksaa, niin voin maksaa vastikkeen (maksan kokonaan), veden (maksan molempien) ja sähkölaskun (maksan kokonaan). Niin olen tehnytkin kun tuntuisi kummalliselta ja loismaiselta olla maksamatta mitään. Lainan hoitoon en osallistu. En myöskään remonttikuluihin. Jotain pientä laittoa kuten tapetteja ja maaleja olen halunnut maksaa, ihan vaan omaksi ilokseni. Toki päätös niiden hankinnasta on ollut yhteinen.

Järjestely on toiminut hyvin, olemme yhdessä rakentaneet tästä kotia, minun kädenjälkeni siis näkyy täällä tasavertaisesti (omin päin en ole milloinkaan mitään tehnyt, vaan yhdessä mietitty ja laitettu) eli sikäli tunnen tämän kodikseni. En ole siis aiemmin isommin uhrannut ajatuksia omistussuhteille.

Nyt kuitenkin tuo omistamisen korostaminen on alkanut yleistyessään rassaamaan, olen tullut sille suorastaan allergiseksi. Ekalla kerralla se meni jotenkin ajattelemattomuuden piikkiin, enkä tehnyt asiasta numeroa vaikka pahastuin. Toinen kerta jäi jo kaivelemaan ja nykyisin koko lause saa tosiaan jo niskavillani pystyyn ja olenkin alkanut ajattelemaan, että olisiko minun syytä ruveta katselemaan omaa asuntoa. Ei niin että eroaisimme tai että välttämättä edes muuttaisin sinne, mutta jotta minullakin olisi jotain, tulevaisuuden turva.

Tämä ei edes tunnu enää samalla tavalla kodilta, kun olen nykyisin koko ajan tietoinen siitä, että mikään irtainta lukuunottamatta ei ole minun. En ole todellakaan ollut kärkkymässä mitään omistuksia kun kerran tiedän ettei mies sitä halua, ei se ole ollut minulle ongelma. Ja jos mentäisiin naimisiinkin, MINÄ vaatisin avioehdon, vaikka olen pienituloisempi. En missään nimessä halua hyötyä tässä tms. ja mies tietää sen. Asiasta on puhuttu.

Olen joskus maininnut miehelle tosiaan, että tuollainen pahoittaa mieleni, eikä hän osannut siihen oikein mitään (syytä) sanoa.

Olemme aikuisia, ei yhteisiä lapsia. Miehellä on aikuinen lapsi.

Miten itse suhtautuisitte, mitä tekisitte?

Hulluko olet?

Maksat puolet asumiskuluistanne (eli vastikkeen, sähköt, vedet ym.), mutta et kerrytä itsellesi mitään omaisuutta.

Mies maksaa puolet asumiskuluistanne (eli asuntolainan) ja kerryttää sillä koko ajan itselleen omaisuutta.

Sinä maksat ne miehenkin asumiskulut, joista omaisuutta ei kerry. Hän maksaa vain ne asumiskulut, joista saa kerrytettyä itselleen omaisuutta.

Eron sattuessa sinä jäät puille paljaille. Mies sen sijaan nauttii sinun hänelle lahjoittamasta omaisuudestaan!

Ei kannata olla ihan noin tyhmä ja sinisilmäinen!

Eli mielestäsi parempi vaihtoehto olisi esim. se, että muutetaan vuokralle muualle ja miehen asunto laitetaan vuokrattavaksi. Laskeeko tällöin naisen kulut tai muuttuuko tilanne jotenkin erikoisesti?

No muuttuu siten, että nainen maksaa 400 euroa enemmän siitä ettei avomies hyödy 100 euroa. 

Pääasia, ettei toinen hyödy euroakaan, maksoi mitä maksoi. 

Vierailija kirjoitti:

Ja kun mies kyllästyy sinuun, niin pakkaat tavarasi ja aloitat kaiken nollasta? Toivottavasti saat kerättyä edes säästöjä itsellesi. Itse en tuossa tilanteessa maksaisi mitään vastikkeita tms.

No mitäs jos se mies sit sanoo, että ei sitte tartte asuukkaa täällä? Vai pitäisikö lokkeilla...?

Mies on yhden naisen talostaan ulos maksanut, kun ero tuli. Ei ota riskiä, että joutuu tekemään saman uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vastike ym kulut ovat varmaan kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin vuokra olisi, joten kyllähän aplla on paremmat mahdollisuudet säästää kuin yksin asuessa.

Justiinsa noin. Mutta selitäppäs se av mammoille. Se vastike on yx kärpäsen paska, verrattuna vuokraan esim hki...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun mies kyllästyy sinuun, niin pakkaat tavarasi ja aloitat kaiken nollasta? Toivottavasti saat kerättyä edes säästöjä itsellesi. Itse en tuossa tilanteessa maksaisi mitään vastikkeita tms.

No mitäs jos se mies sit sanoo, että ei sitte tartte asuukkaa täällä? Vai pitäisikö lokkeilla...?

No en kyllä asuisikaan. Haluan asua vain omassa tai yhteisessä kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paha tai ainaki ärsyttävää.

Meillähän tilanne on päinvastoin. Minä omistan talomme, koska sitä ostaessamme olin alle 40V ensiasunnon ostaja ja mies yli. En koskaan ole halunnut omakotitaloa ja tuolloin vuosien painostuksen alla en enää jaksanut taistella ja perustella, että miksen halua.

Nyt sitä sitten ollaan omakotitalon omistaja ja kuulen siitä vähän väliä mieheni taholta. Siis kuinka hän vaan asu siellä. Ei mene päivääkään, ette kadu suostumistani.

Täällä sinulle kohtalotoveri!

Meillä hieman eri syyt, miksi talo on omistuksessani. Mutta juuri tuo, "sinunhan tämä on", " minä vain asun täällä", ja lisäksi mainio syy olla osallistumatta kustannuksiin jos ei satu huvittamaan.

Olen aina sanonut että osta pois puolet, niin olet tyytyväinen. Odotti kai että suunnilleen lahjoittaisin hänelle tämän silkasta rakkaudesta 😁

No en lahjoittanut ja tällä menolla on ero edessä. Jään sitten talooni yksin, great...

Joo onhan näitä kuten vuosia sitten tilanne, jossa eräs pari oli ostamassa taloa. Mies halusi omistaa puolet mutta maksaa vain pienen osan talon hinnasta. Talo jäi ostamatta ja siihen loppui koko suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, turhaan maksat vastiketta ja sähköjä ja mitään muutakaan. Ukko kartuttaa omaa varallisuuttaan maksamalla lainaa ja sinä maksat vastikkeet  moiselle tyhmälle ukolle. Ei vaikuta kovin hyvältä tilanteelta. Puhu asiasta suorin sanoin tai lähde.

No totta kai maksaa vastikkeen. Kuka nyt ilmaiseksi asuu toisen asunnossa?

Minä maksan  vastikkeen ja puolet juoksevista kuluista avomiehelleni. Kyllähän se asunto kuluu minunkin käytössä. Sen lisäksi ostin itselleni sijoitusasunnon, jota nyt vuokraan. Ne vuokratulot kattavat reilusti lainan sekä tuon avolle maksamani vastikkeen.  Olisi todella hävytöntä, jos ilmaiseksi täällä asuisin. 

Juuri näin. Hatun nosto sulle.