Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLEn uutisissa on taas varoittava esimerkki vuokra-asumisen vaaroista. MIKSI IHMISET EIVÄT ÄLYÄ OSTAA OMAA?

En kadu omistusasunnon ostamista
24.08.2018 |

YLEn uutisissa kerrotaan taas vuokralaisesta, joka on jäänyt asumaan vuokralle ja kärvistelee jatkuvasti nousevan vuokran kanssa. Rahaa ei enää jää säästöön oman asunnon ostamiseksi. Kaiken huipuksi vuokra-asunnoissa on sisäilmaongelmia. Helsingin kaupunki on nostanut vuokria lähemmäs yleistä vuokratasoa eli ne nousevat jatkossakin.

On se hullua miten kaupunki saa tahkoa rahaa homeisilla betonikuutioilla. Toki päättäjistä suurin osa on itsekin omistusasujia ja jopa asuntosijoittajia ja siten turvassa vuokra-asumisen vaaroilta.

Minua jäi ihmetyttämään miksi ihmiset eivät älyä ostaa omaa asuntoa. Minulla rahaa jää ihan eri lailla elämiseen, kun tarvitsee maksaa vain 130 euron vastike. En siis ole mikään isopalkkainen, mutta tuntuu hurjalle että omistan nykyarvoltaan 260 000 euron asunnon. :) Omistusasunnot ovat sitä paitsi paljon tasokkaampi ja omistusasuntotalot rauhallisia.

Vielä ikävämpi pommi vuokra-asujalle koittaa eläkevuosina, kun tulot tippuvat rajusti, mutta vuokra nousee jo pilvien yläpuolelle...

Kommentit (109)

Vierailija
61/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaahas, omistusasuntohullu pitkästä aikaa taas vauhdissa.

Vierailija
62/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiko joku olla noin tyhmä kuin ap, ettei tajua syitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ööh, tuota ap, keskimääräistä korkeampi älyni ja se etten saa pankista lainaa, mitähän tekemistä näillä on keskenään?

Tippuuko rahaa, jos teen mensan nettitestin ja vien tuloksen pankkiin?

Vierailija
64/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä kaikki kenellä siihen on mahdollisuus, yleensä ostavat oman asunnon. Ei kysymys ole mistään "älyämisestä"

Vierailija
65/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hah, en saanut vakitöissä olevana, mutta pienipalkkaisena (luottotiedot tietenkin kunnossa), edes luottokorttia, saati nyt sitten lainaa :D

Vierailija
66/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pärjätäkseen pitäisi näemmä olla joko hyvätuloinen tai sitten elää niin, että tuloja ei käytännössä ole ollenkaan, jolloin voi elää tukien varassa. Siltä.väliltä tienaavat ovat aikamoisessa loukussa.

Näin tuntuu olevan. Tavan tallaajalle kaikki muuttuu kohtuuttoman kalliiksi. Kiitos kaikkien asumistukiratkaisujen, köyhällä tuella eläjällä ei ole mitään väliä paljonko vuokra on ja asuntojen omistajat voivat nostaa vuokria mielin määrin kun valtio maksaa. Vuokralaisia riittää ja vuokranmaksu on varmaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunhan,tehdään jotain sille että sijoitusasuntoja on toistakymmentä tuhatta, se hävaikuttaa paikallisesti myös vuokratasoon. Mutta se vaikuttaa myös taloyhtiön kulurakenteeseen, vastikkeisiin jne.

Lisäksi vaikkapa,se ollaanko ns. Omalla tontilla vai vuokratontilla ja kuinka raju nosto tontin hinnassa on ollut edessä.

Toisaalta, ronski taloyhtiön perustamis/remonttilaina tuntuu vaikka siirtäisi omaksi lainaksi. Eikä sitä aina voi joidenkin idioottien takia tehdä vaikka haluaisi.

Vierailija
68/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se 70-luvun neukkukuutiossa asuminen mitään hehkeää ole, vaikka miten olisit omistusasuja. Remonttia pukkaa joka suunnasta ja sitten makselet rahoitusvastiketta yhtiövastikkeen lisäksi. Tuohon päälle vielä lainanlyhennykset. Mutta ei ollut yksinasujalla varaa ostaa Helsingistä mitään muuta... Sittemmin oli onneksi mahdollisuus muuttaa nykyisen puolison kanssa parempaan ja uudempaan asuntoon.

Ymmärrän kuitenkin hyvin vuokralla asumisen huolettomuuden. Muuttaminen on helppoa, koska voit vain irtisanoa kämpän. Jos jotain hajoaa, teet vikailmoituksen ja huolto tulee korjaamaan. Sekin on sanottava, että kyllä ne kaupungin vuokrakämpät edelleen on tosi edullisia, vaikka vuokrat ovatkin nousseet. Hakijoita on toki ihan hirveästi ja Hekan kämpän saaminen on suorastaan lottovoitto monelle.

Ja ne naapurit... Ehkä todennäköisemmin saat vuokratalossa naapuriksi jotain häiritseviä juopporemmejä yms. mutta kyllä omistusasujankin naapuriin saattaa osua vaikka mitä tapauksia. Meidän seinänaapurissa on kaksio vuokralla ja siellä on välillä vietetty todella railakasta elämää sekä asukkaat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Edellisessä talossa taas alkuperäisasukkaista koostuva vanhempi väestö otti minut silmätikukseen, ja varsinkin yhtiökokoukset olivat yhtä painajaista.

Ikkunaremontit ja ulkokuoren remontit pitäisi vain yksinkertaisesti jättää tekemättä. Talo ei romahda jos ohuesta ulkovuorauksesta lähtee murusia. Ikkunoiden karmit eivät ole lahonneet vanhemmissakaan taloissa. Suomalaisten rahat menevät näihin ylimitoitettuihin järhettömiin remontteihin.

Kyllähän viranomaisilla on loputtomasti energia ym. vaatimuksia. Ideologisin perustein tehty paskapönttölaki on yksi esimerkki kuinka suomalainen on viranimaisten mielivallan terrorisoitavana. Maksajat käyvät aina vain vähemmäksi.

Ai, ei haittaa jos murusia lähtee julkisivusta.

Sun asiantuntemusta tarvittaisiin siltarake tamisessa, sillä Suomessa on tuhansia siltoja, joiden pinta on hiukan murentunut ja siksi laitettu painorajoituksia tai luokiteltu vaaralliseksi tai kokonaan laitettu käyttö kieltoon, vaikka niissä on moninverroin enemmän rautaa sisällä, kuin krs-talossa.

Ymmärrätkö että julkisivu on vain muutaman sentin betonikuori ohuella verkolla jonka alla on villaa. Sitä sanotaan "sandwick" elementiksi. Sen alla on sisäseinä eli joku 20cm betoni seinä joka kestää sata vuotta. Noissa elenenteissä ei ole edes muuta kuin kuivumisen halkeilua estävät raudat reunoissa koska betoni kestää puristusta eli talon painia melkein määrättömästi.

Siltojen mureneminen johtuu betonin karbonisoitumisesta eli ilman hiilidioksidin vaikutuksesta terästä ruostumiselta suojaava ominaisuus häviää. Rauta turpoo ruostuessaan ja rikkoo betonin. Pakkasesta ja suolasta johtuva rapautuminen on toinen asia.

Sillat ovat sään ja suolan armoilla. Ehkä suojabetonikin on ollut turhan ohut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on säästöjä 40 000 mut en saa lainaa kun pätkätöitä. Jostain perähikiältä saisin kaksion tolla mut en muualta. Oon ollut myös työttömänä tässä.

Vierailija
70/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi Ranskassa kaikki asuu vuokralla? Miksi siellä ei sidota rahoja seiniin? On se ikävää kun Töölön 80v mummolla on koko elämän omaisuus seinissä kiinni ja tulee putkiremontti. Sitten pakko ottaa lainaa kymmeniä tuhansia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En sido rahojani mihinkään betonikuutoihin. Mulla on satatonnia virtuaalivaluutoissa. Olen valinnut kohteet mm. DigiByte siten että parissa vuodessa uskon arvon olevan miljoonassa. Sitten jään eläkkeelle. Nyt tienaan 5000e/kk joten kyllä sillä maksaa yksiön vuokraa 750e/kk. Jos sitoisin asuntoon niin jäisin velkakiikkuun. Helsingin keskustas täällä pieni koppi 250t ja siinä ei ole varaa hinnan tulla kuin alaspäin. 10-kertaistumista ei enää tule. Se juna meni jo. Omistusasunto olisi pitänyt ostaa ennen tätä 20v hintojen nousua. Nyt odottelen ennemmin 90-luvun alun notkahdusta jolloin moni menetti rahojaan jäi loukkuun eikä saanut asuntojaan myytyä kun hinnat romahti pitkäksi aikaa.

Vierailija
72/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kadu omistusasunnon ostamista kirjoitti:

Minua jäi ihmetyttämään miksi ihmiset eivät älyä ostaa omaa asuntoa. Minulla rahaa jää ihan eri lailla elämiseen, kun tarvitsee maksaa vain 130 euron vastike. En siis ole mikään isopalkkainen, mutta tuntuu hurjalle että omistan nykyarvoltaan 260 000 euron asunnon. :) Omistusasunnot ovat sitä paitsi paljon tasokkaampi ja omistusasuntotalot rauhallisia.

Siksi koska en saa lainaa kuin max. 100k€. sillä taas ei saa kuin purkukuntoisia koirankoppeja täällä päin. Eli syy on siis heikko tulotaso.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi Ranskassa kaikki asuu vuokralla? Miksi siellä ei sidota rahoja seiniin? On se ikävää kun Töölön 80v mummolla on koko elämän omaisuus seinissä kiinni ja tulee putkiremontti. Sitten pakko ottaa lainaa kymmeniä tuhansia.

Töölön 80 v. mummolla on jäänyt viimeisen 40 vuoden aikana joka kuukausi rahaa säästöön, kun ei ole tarvinnut maksaa vuokraa ja lainanlyhennykset ovat loppuneet. Siinä ei joku muutaman kymppitonnin putkiremontti paljoa haittaa.

Vierailija
74/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi Ranskassa kaikki asuu vuokralla? Miksi siellä ei sidota rahoja seiniin? On se ikävää kun Töölön 80v mummolla on koko elämän omaisuus seinissä kiinni ja tulee putkiremontti. Sitten pakko ottaa lainaa kymmeniä tuhansia.

Töölön 80 v. mummolla on jäänyt viimeisen 40 vuoden aikana joka kuukausi rahaa säästöön, kun ei ole tarvinnut maksaa vuokraa ja lainanlyhennykset ovat loppuneet. Siinä ei joku muutaman kymppitonnin putkiremontti paljoa haittaa.

Niin, ja Töölössä menee koirankopinkin vuokriin muutamassa vuodessa se muutama kymppitonni, saati sitten jos puhutaan jostain ihmisasunnon kokoisesta kämpästä, se menee tosi äkkiä. Kyllähän sitä vastikettakin pikkuisen kuukaudessa menee... Mutta putkiremontteja pitäisi olla muutaman vuoden välein, jotta Töölön mummo jäisi tappiolle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen omistusasuja ja lyhennän asuntolainaa työmarkkinatuella :). Yhteiskunta säästää, koska asumiseni on niin halpaa, etten tarvitse edes asumistukea.

Vierailija
76/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuokra-asumiselle on oma tarpeensa. Tietysti. Tarvitseeko sitä edes selittää?

Mutta pitkään, esim. kymmenen vuotta samassa vuokra-asunnossa asuminen on kyllä vähän pöhköä. Vuokrilla olisi maksanut jo puolet asunnosta itselleen.

Vierailija
77/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pärjätäkseen pitäisi näemmä olla joko hyvätuloinen tai sitten elää niin, että tuloja ei käytännössä ole ollenkaan, jolloin voi elää tukien varassa. Siltä.väliltä tienaavat ovat aikamoisessa loukussa.

Näin tuntuu olevan. Tavan tallaajalle kaikki muuttuu kohtuuttoman kalliiksi. Kiitos kaikkien asumistukiratkaisujen, köyhällä tuella eläjällä ei ole mitään väliä paljonko vuokra on ja asuntojen omistajat voivat nostaa vuokria mielin määrin kun valtio maksaa. Vuokralaisia riittää ja vuokranmaksu on varmaa.

Älkää viitsikö vääristellä. Tavallinen tallaaja kyllä ihan tilastollisesti asuu Suomessa omistusasunnossa. Tämä on siis ihan fakta, jonka voitte tarkistaa tilastokeskuksen sivuilta, jos ette usko.

Vierailija
78/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääsimme mieheni kanssa ostamaan oman pienen talon vasta "vanhoilla päivillämme", neli-viisikymppisinä.

Meille koti ja sen viihtyisyys ovat tärkeitä, joten asuimme ihanassa kerrostalokolmiossa, jonka vuokra alkoi nousta pilviin, ollen jo kaikkine lisuikkeeneen pitkän matkan toista tonnia kuusi vuotta sitten. Tämä siis keskikokoisessa kaupungissa Etelä-Suomessa.

Saimme perintöä 30 000 euroa, ja uskalsimme kysyä pankilta lainaa pienen talon ostamiseen. Saimme lainan, jota lyhensimme ensin 400 kuussa. Mieheni, joka on alan ammattilainen remontoi taloamme 20 000 eurolla. Teetimme myöhemmin putkiremontin ja laitoimme ilmalämpöpumpun, lainanmaksu nousi 450:iin kuukaudessa.

Olemme niin onnellisia tästä pienestä talostamme, joka on kuin meille tehty. Joka tapauksessa säästämme asumiskuluissa joka kuukausi. Vaikka talo ei olisi loppujen lopuksi minkään arvoinen, jää meille kuitenkin tontin hinta, säästöt kuukausittaisissa asumiskuluissa ja ihanat muistot omasta talosta ja pihasta.

Kaikki ei ole rahassa mitattavissa.

Vierailija
79/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta velaton 37 v kirjoitti:

Ensiasuntoon tarvitaan vain 5% omaa rahoitusta. Se ei kelpaa tekosyyksi vuokra-asumiselle.

Omistusasunto on onni, jos joutuu työttömäksi tai lomautetuksi: pankista voi pyytää lyhennysvapaan päälle ja maksella liiton rahoilla niin kuin haluaa. Silloin menee vain kymppejä kuussa isostakin lainasta. :) No käytännössä omistusasujat ovat niitä, jotka pärjäävät työelämässäkin.

Mieluummin maksan oman lainan ja saan asunnon omaksi kuin että maksan vuokraisännälle ikuisesti saamatta koskaan asunnosta neliötäkään. :)

Omistusasujat pärjäävät työelämässäkin? Heh. Aika moni omistusasuja on jäänyt työttömäksi. 

Molemmissa on puolensa ja puolensa. Yksikin sukulainen, asunut elämässään omakotitaloissa ja omistusasunnoissa sanoi, että nyt vuokralla on paras asua ja helpoin.

Itselleni olisi vaikeaa, kun en halua omistusasuntoa täältä jossa asun, enkä saisi sitä sieltä missä tahdon asua kun työ täällä...

Tuo pieni omarahoitus, ettei vain ole ikärajalla?

Vierailija
80/109 |
24.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

78 jatkaa vielä, että meillekään ei olisi mahdollistunut talon osto ilman tuota pientä perintöä. Olosuhteet siis vaikuttavat siihen, kuinka voimme toimia. Ymmärrän täysin, että monet joutuvat asumaan vuokralla.

Sitä taas en ymmärrä, että työttömän pitäisi asua vuokra-asunnossa. Tosiasia on se, että pidemmän päälle yhteiskunnalle tulee kalliimmaksi maksaa asumistukia vuokra-asuntoihin.

No, Suomessahan ei ole ikinä ole osattu ennakoida tulipaloja, vaan jälkikäteen maksetaan seurauksista ja valitetaan, kun tulee kalliiksi. Tämä pätee myös nykyisiin koulutusleikkauksiin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan kaksi