YLEn uutisissa on taas varoittava esimerkki vuokra-asumisen vaaroista. MIKSI IHMISET EIVÄT ÄLYÄ OSTAA OMAA?
YLEn uutisissa kerrotaan taas vuokralaisesta, joka on jäänyt asumaan vuokralle ja kärvistelee jatkuvasti nousevan vuokran kanssa. Rahaa ei enää jää säästöön oman asunnon ostamiseksi. Kaiken huipuksi vuokra-asunnoissa on sisäilmaongelmia. Helsingin kaupunki on nostanut vuokria lähemmäs yleistä vuokratasoa eli ne nousevat jatkossakin.
On se hullua miten kaupunki saa tahkoa rahaa homeisilla betonikuutioilla. Toki päättäjistä suurin osa on itsekin omistusasujia ja jopa asuntosijoittajia ja siten turvassa vuokra-asumisen vaaroilta.
Minua jäi ihmetyttämään miksi ihmiset eivät älyä ostaa omaa asuntoa. Minulla rahaa jää ihan eri lailla elämiseen, kun tarvitsee maksaa vain 130 euron vastike. En siis ole mikään isopalkkainen, mutta tuntuu hurjalle että omistan nykyarvoltaan 260 000 euron asunnon. :) Omistusasunnot ovat sitä paitsi paljon tasokkaampi ja omistusasuntotalot rauhallisia.
Vielä ikävämpi pommi vuokra-asujalle koittaa eläkevuosina, kun tulot tippuvat rajusti, mutta vuokra nousee jo pilvien yläpuolelle...
Kommentit (109)
Kohta velaton 37 v kirjoitti:
Ensiasuntoon tarvitaan vain 5% omaa rahoitusta. Se ei kelpaa tekosyyksi vuokra-asumiselle.
Omistusasunto on onni, jos joutuu työttömäksi tai lomautetuksi: pankista voi pyytää lyhennysvapaan päälle ja maksella liiton rahoilla niin kuin haluaa. Silloin menee vain kymppejä kuussa isostakin lainasta. :) No käytännössä omistusasujat ovat niitä, jotka pärjäävät työelämässäkin.
Mieluummin maksan oman lainan ja saan asunnon omaksi kuin että maksan vuokraisännälle ikuisesti saamatta koskaan asunnosta neliötäkään. :)
Ei riitä nykyään 5%. Heinäkuussa nousi 10% ja muilla kuin ensiasunnon 15%. Vuokralla mennään, ei ole maksaa tuollaisia summia.
Ai eikö aloittajan asunnot mene kaupaksi ja nyt yrität sissimarkkinoida niitä pelottelemalla ihmisiä vuokrannoususta?
Kohta rommaa, ja sitten ostetaan pakkohuutokaupasta monta maukasta sijoitusasuntoa jotka on lunastettu aloittajalta. Sen jälkeen mennään vaimon kanssa essolle syömään viinerileikkeet!
En keikkatyöläisenä saanut lainaa. Olen kyllä vuokran saanut aina maksettua. Lyhennys ja yhtiövastike olisi tullut vähän kalliimmaksi kuin vuokra. Minulla oli 20000 säästettyä, mutta lainaa ei olisi tullut tarpeeksi ostaa asunto pääkaupunkiseudulta. Työmahdollisuudet on täällä ja yksinhuoltajana en voi aikaa laittaa pitkiin työmatkoihin. Siksi valitsin Ason.
Olen viimeisen 16 vuoden aikana asunut niin monessa eri maassa töitten takia että ei ole mitään järkeä ostaa omaa asuntoa. Vuokra asunnosta on helppo nostaa kytkintä ja minulle paras vaihtoehto olisi valmiiksi kalustettu asunto.
Eipä se 70-luvun neukkukuutiossa asuminen mitään hehkeää ole, vaikka miten olisit omistusasuja. Remonttia pukkaa joka suunnasta ja sitten makselet rahoitusvastiketta yhtiövastikkeen lisäksi. Tuohon päälle vielä lainanlyhennykset. Mutta ei ollut yksinasujalla varaa ostaa Helsingistä mitään muuta... Sittemmin oli onneksi mahdollisuus muuttaa nykyisen puolison kanssa parempaan ja uudempaan asuntoon.
Ymmärrän kuitenkin hyvin vuokralla asumisen huolettomuuden. Muuttaminen on helppoa, koska voit vain irtisanoa kämpän. Jos jotain hajoaa, teet vikailmoituksen ja huolto tulee korjaamaan. Sekin on sanottava, että kyllä ne kaupungin vuokrakämpät edelleen on tosi edullisia, vaikka vuokrat ovatkin nousseet. Hakijoita on toki ihan hirveästi ja Hekan kämpän saaminen on suorastaan lottovoitto monelle.
Ja ne naapurit... Ehkä todennäköisemmin saat vuokratalossa naapuriksi jotain häiritseviä juopporemmejä yms. mutta kyllä omistusasujankin naapuriin saattaa osua vaikka mitä tapauksia. Meidän seinänaapurissa on kaksio vuokralla ja siellä on välillä vietetty todella railakasta elämää sekä asukkaat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Edellisessä talossa taas alkuperäisasukkaista koostuva vanhempi väestö otti minut silmätikukseen, ja varsinkin yhtiökokoukset olivat yhtä painajaista.
Vierailija kirjoitti:
Mua erityisesti v-tuttaa nä "Miksi ei ole tajuttu" -kommentit oikeassa elämässä, mutta netissä myös. Se ei ole yleensä osoitus tajuamisen puutteesta, että joku asuu vuokralla, vielä vähemmän suunnitelmallisuuden puutteesta jne. mitä olen myös kuullut.
Oma tarinani: väkivaltainen lapsuus juoppojen kanssa. Pakenin heti 18-vuotiaana (sossu ei tukenut vaikka toivoin) omaan kotiin. Ostin opintolainalla huonekalut jne pakolliset. Olin traumatisoitunut vakavasti ja jouduin keskeyttämään opinnot masennuksen ja PTSD:n vuoksi. Vuosien kela-korvattu terapia, josta kela maksaa osan, olikin sitten opintojen aikana rahoitettava taas opintolainalla (sossu ei tukenut).
Kun vihdoin valmistuin ja olisin ollut yli 30-vuotiaana DINK-taloudessa jossa jompikumpi ei opiskele nollatuloilla, tuli avioero. Jossain on pakko asua ja pk-seudulla vuokrat ovat korkeat. Samaan aikaan eron kanssa sairastuin fyysisesti ja olin kuukausia poissa töistä. Kun paranin, oli epäselvää, olisiko tilanteeni pahenevaa sorttia jatkossa. Eipä oikein houkuttanut näillä spekseillä ostaa asuntoa.
SItten kun olin riittävästi parantunut, lainsäädäntö oli muuttunut ja omarahoitusta vaaditaan. Minulla on sen sijaan 7000 e opintolainaa. Sen lisäksi pitäisi ottaa toinen laina että omarahoitus täyttyisi. Osa traumoista alko samaan aikaan oireilla uudelleen, joten taas terapiaan, että pysyn työkuntoisena. Ei siis edes tarvinnut harkita sitä, että ottaisin yhden lainan lisäksi 2 muuta. Tukiverkostoa ei ole, jään aivan yksin taloudellisesti jos jotain käy.
Tätä kaikkea ei tiedä kuin pari ihmistä, koska asiat ovat minulle tosi vaikeita ja raskaita. Joskus tekisi mieli läväyttää koko potti esiin ja kysyä, miten ko. ihminen olisi tästä itse selvinnyt. No, nykymaailmassahan kuka vain selviää mistä vain ilman mitään ponnistuksia, oma vika kun oon niin heikko että menin rikki vanhempien kaltoinkohdellessa ja sairastuinkin vielä. Se, että olen korkeakoulutettu, asiani hoitava ihminen, ei ole mitään, tokikaan. Itse kun on saanut normaalin lapsuuden ja tukea, monesti myös taloudellisesti, voi hyvin heristää sormea kaltaisilleni yksilöille. :)
Haluan osoittaa sinulle yli verkon rakkautta ja antaa voimaa. Ja rohkaista, jos olet edes fyysisesti riittävän terve, jostain ovet sinulle aukeavat. Kaikki ei todellakaan ole itsestä kiinni. Voi kun löytäisit jonkun elämänkumppanin, joka ymmärtäisi sinua ja sinä häntä. Ehkä voisit hypätä oravanpyörästä, hankkia tai vuokrata todella halvalla jonkun vanhan mökin Itä-Suomesta ja elää siellä muutaman vuoden vaatimattomasti minimiturvalla. Luonto ja läheinen ystävä hoitaisi sieluasi ja selkiyttäisi sitä, mitä haluaisit ja voisit loppuelämäsi tehdä. Tämä on kuitenkin alkuvaikeuksista huolimatta suuri lahja ja seikkailu, mysteeri. Elämässä on paljon hyviä asioita, aivan nurkan takana, ne kuuluvat myös sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Eipä se 70-luvun neukkukuutiossa asuminen mitään hehkeää ole, vaikka miten olisit omistusasuja. Remonttia pukkaa joka suunnasta ja sitten makselet rahoitusvastiketta yhtiövastikkeen lisäksi. Tuohon päälle vielä lainanlyhennykset. Mutta ei ollut yksinasujalla varaa ostaa Helsingistä mitään muuta... Sittemmin oli onneksi mahdollisuus muuttaa nykyisen puolison kanssa parempaan ja uudempaan asuntoon.
Ymmärrän kuitenkin hyvin vuokralla asumisen huolettomuuden. Muuttaminen on helppoa, koska voit vain irtisanoa kämpän. Jos jotain hajoaa, teet vikailmoituksen ja huolto tulee korjaamaan. Sekin on sanottava, että kyllä ne kaupungin vuokrakämpät edelleen on tosi edullisia, vaikka vuokrat ovatkin nousseet. Hakijoita on toki ihan hirveästi ja Hekan kämpän saaminen on suorastaan lottovoitto monelle.
Ja ne naapurit... Ehkä todennäköisemmin saat vuokratalossa naapuriksi jotain häiritseviä juopporemmejä yms. mutta kyllä omistusasujankin naapuriin saattaa osua vaikka mitä tapauksia. Meidän seinänaapurissa on kaksio vuokralla ja siellä on välillä vietetty todella railakasta elämää sekä asukkaat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Edellisessä talossa taas alkuperäisasukkaista koostuva vanhempi väestö otti minut silmätikukseen, ja varsinkin yhtiökokoukset olivat yhtä painajaista.
Ikkunaremontit ja ulkokuoren remontit pitäisi vain yksinkertaisesti jättää tekemättä. Talo ei romahda jos ohuesta ulkovuorauksesta lähtee murusia. Ikkunoiden karmit eivät ole lahonneet vanhemmissakaan taloissa. Suomalaisten rahat menevät näihin ylimitoitettuihin järhettömiin remontteihin.
Kyllähän viranomaisilla on loputtomasti energia ym. vaatimuksia. Ideologisin perustein tehty paskapönttölaki on yksi esimerkki kuinka suomalainen on viranimaisten mielivallan terrorisoitavana. Maksajat käyvät aina vain vähemmäksi.

Tämä on täysin totta ja nostaa sekä vuokra- että omistusasumisen kustannuksia. Ikkunaremonteissa uusitaan täysin ehjiä ikkunoita, vaikka vanhat pitäisi vain maalata ja vaihtaa tiivisteet. Julkisivuremontit ovat sikakalliita, koska niissä tehdään tarpeettoman suuria töitä. Rappausten korjaus ja maalaus riittäisivät hyvin. Kyse on nimenomaan vihervasemmiston ja kokoomusbisnesmiesten yhteistyössä lobbaamista pakoista ympäristönsuojelun tekosyyllä. Tätä en selitä enempää, koska jokainen voi itse perehtyä asiaan kunnolla ja havaita, että olen oikeassa.
Vuokra-asunnosta pääsee helposti pois kuin omasta homepommista. Lisäksi ainakin Helsingin keskustan perhe-asunnot ovat halvempia vuokralla, ostaessa maksaisit vielä lyhennykset päälle. 120 neliön asunto 2000 euroa, mitä joutuisit maksamaan jos ostaisit omaksi?
M35 kirjoitti:
Kohta velaton 37 v kirjoitti:
Ensiasuntoon tarvitaan vain 5% omaa rahoitusta. Se ei kelpaa tekosyyksi vuokra-asumiselle.
Omistusasunto on onni, jos joutuu työttömäksi tai lomautetuksi: pankista voi pyytää lyhennysvapaan päälle ja maksella liiton rahoilla niin kuin haluaa. Silloin menee vain kymppejä kuussa isostakin lainasta. :) No käytännössä omistusasujat ovat niitä, jotka pärjäävät työelämässäkin.
Mieluummin maksan oman lainan ja saan asunnon omaksi kuin että maksan vuokraisännälle ikuisesti saamatta koskaan asunnosta neliötäkään. :)
Ei riitä nykyään 5%. Heinäkuussa nousi 10% ja muilla kuin ensiasunnon 15%. Vuokralla mennään, ei ole maksaa tuollaisia summia.
Monesti tarvitsee 0% kun vuokravakuuden voi maksaa toisella lainalla (pääkaupunkiseudulla, muualla ei onnistu)
Asumme Helsingissä ihan mukavalla alueella 4h+k ja vuokra on 800€/kk. Pakko asua toistaiseksi vielä Helsingissä, (opiskelut) ja pian nelihenkiselle perheelle tämä vajaa sadan neliön asunto on kohtuullisen kokoinen. Omaa varten toki säästetään rahaa ja tarkoitus joskus muuttaa pois Helsingistä, mutta nyt kun on pakko vielä täällä asua niin kerroppa mistä saa Helsingistä 4h+k niin että lainanlyhennys ja vastike ovat korkeintaan tuon 800€/kk, ja tosiaan kun toisen tulot toistaiseksi vain käytössä niin lainan määrä mikä voisi olla mahdollinen niin olisi ehkä 200 000 korkeintaan. Tosin 5% omaa rahaa ei ole vielä kasassa siihenkään.
Eli tulepa kertomaan ettei kannata olla vuokralla juuri nyt? Harva sitä koko ikäänsä on, eiköhän se ole tilanteen mukaan jokainen katsonut mikä on parasta /mahdollista milloinkin.
Omaisuuteni tuottaa paremmin kun en sido varoja asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
''Vain'' 5 %... Eikö se muuten nykyään ole jo 10 %?
Ensiasunnon ostajilla 5%.
200 000 euron ensiasuntoa varten tarvitsee olla vai 10 000 € säästöjä eli alle vuoden vuokrat. Jos on varaa työntää vuokraisännälle tuollainen summa alle vuodessa, luulisi pystyvän laittamaan rahaa säästöönkin.
Itselläni oli kylläkin 35 000 €, kun ostin oman. Asuin vuokralla ja kävin töissä säästäessäni tuollaisen summan. No silloin ennen oli asuminen ja eläminen sen verran halvempaa, ettei tuo ollut temppu eikä mikään. :)
Ei ole ollut mitään järkeä ostaa omaa asuntoa, kun ei ole lapsia, eikä puolisoa. Eikä sisaruksia. Vanhemmat ovat kuolleet. En maksa asuntolainaa sitä varten, että asunto menee kuoltuani valtiolle tai testamenttaan sen jollekin järjestölle. Minulla ei ole ketään henkilöä, kenelle haluaisin sen testamentata. Vuokralla on helppo asua, ei tarvitse pelätä tuhansien eurojen maksuja, kun taloyhtiöön tehdään korjauksia. Kun maksaa vuokransa ajallaan ja käyttäytyy fiksusti, elämä vuokralaisena on mukavaa ja vaivatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se 70-luvun neukkukuutiossa asuminen mitään hehkeää ole, vaikka miten olisit omistusasuja. Remonttia pukkaa joka suunnasta ja sitten makselet rahoitusvastiketta yhtiövastikkeen lisäksi. Tuohon päälle vielä lainanlyhennykset. Mutta ei ollut yksinasujalla varaa ostaa Helsingistä mitään muuta... Sittemmin oli onneksi mahdollisuus muuttaa nykyisen puolison kanssa parempaan ja uudempaan asuntoon.
Ymmärrän kuitenkin hyvin vuokralla asumisen huolettomuuden. Muuttaminen on helppoa, koska voit vain irtisanoa kämpän. Jos jotain hajoaa, teet vikailmoituksen ja huolto tulee korjaamaan. Sekin on sanottava, että kyllä ne kaupungin vuokrakämpät edelleen on tosi edullisia, vaikka vuokrat ovatkin nousseet. Hakijoita on toki ihan hirveästi ja Hekan kämpän saaminen on suorastaan lottovoitto monelle.
Ja ne naapurit... Ehkä todennäköisemmin saat vuokratalossa naapuriksi jotain häiritseviä juopporemmejä yms. mutta kyllä omistusasujankin naapuriin saattaa osua vaikka mitä tapauksia. Meidän seinänaapurissa on kaksio vuokralla ja siellä on välillä vietetty todella railakasta elämää sekä asukkaat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Edellisessä talossa taas alkuperäisasukkaista koostuva vanhempi väestö otti minut silmätikukseen, ja varsinkin yhtiökokoukset olivat yhtä painajaista.
Ikkunaremontit ja ulkokuoren remontit pitäisi vain yksinkertaisesti jättää tekemättä. Talo ei romahda jos ohuesta ulkovuorauksesta lähtee murusia. Ikkunoiden karmit eivät ole lahonneet vanhemmissakaan taloissa. Suomalaisten rahat menevät näihin ylimitoitettuihin järhettömiin remontteihin.
Kyllähän viranomaisilla on loputtomasti energia ym. vaatimuksia. Ideologisin perustein tehty paskapönttölaki on yksi esimerkki kuinka suomalainen on viranimaisten mielivallan terrorisoitavana. Maksajat käyvät aina vain vähemmäksi.
Sinähän taidat olla oikein alan ammattilainen.
Tosiaan julkisivussa ei juuri haittaa jos julkisivusta lähtee murusia, mutta ongelma onkin betonin sisällä olevat rautarakenteet, jotka sitten ruostuvat ja menettävät kantavuutta. Ei ole lainkaan harvinaista, että esim. parvekkeet ovat käyttökiellossa tai romahtaneet maantasalle.
Ja jo ihan käytännön syistä, uutta rappausta ei voi tehdä vanhan päälle ja maalata, vaan kestäåkseen on tehtävä pohja työt eli hiekkapuhallettava ja poistettava maalit. Ja se maksaa, sillä se on asbestityö, koska v. 80-loppuun maalit sisälsi asbestia.
Ja kyllä, ikkunat rapistuvat 30v Suomen olosuhteissa, koska meillä ikkunan karmit tehdään halvasta tehokasvatetusta puusta
Vierailija kirjoitti:
Asumme Helsingissä ihan mukavalla alueella 4h+k ja vuokra on 800€/kk. Pakko asua toistaiseksi vielä Helsingissä, (opiskelut) ja pian nelihenkiselle perheelle tämä vajaa sadan neliön asunto on kohtuullisen kokoinen. Omaa varten toki säästetään rahaa ja tarkoitus joskus muuttaa pois Helsingistä, mutta nyt kun on pakko vielä täällä asua niin kerroppa mistä saa Helsingistä 4h+k niin että lainanlyhennys ja vastike ovat korkeintaan tuon 800€/kk, ja tosiaan kun toisen tulot toistaiseksi vain käytössä niin lainan määrä mikä voisi olla mahdollinen niin olisi ehkä 200 000 korkeintaan. Tosin 5% omaa rahaa ei ole vielä kasassa siihenkään.
Eli tulepa kertomaan ettei kannata olla vuokralla juuri nyt? Harva sitä koko ikäänsä on, eiköhän se ole tilanteen mukaan jokainen katsonut mikä on parasta /mahdollista milloinkin.
Mistä Helsingistä olet saanut tuohon hintaan? Tuolla hinnalla ei kannata muuttaa minnekään, onko sukulaisen asunto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se 70-luvun neukkukuutiossa asuminen mitään hehkeää ole, vaikka miten olisit omistusasuja. Remonttia pukkaa joka suunnasta ja sitten makselet rahoitusvastiketta yhtiövastikkeen lisäksi. Tuohon päälle vielä lainanlyhennykset. Mutta ei ollut yksinasujalla varaa ostaa Helsingistä mitään muuta... Sittemmin oli onneksi mahdollisuus muuttaa nykyisen puolison kanssa parempaan ja uudempaan asuntoon.
Ymmärrän kuitenkin hyvin vuokralla asumisen huolettomuuden. Muuttaminen on helppoa, koska voit vain irtisanoa kämpän. Jos jotain hajoaa, teet vikailmoituksen ja huolto tulee korjaamaan. Sekin on sanottava, että kyllä ne kaupungin vuokrakämpät edelleen on tosi edullisia, vaikka vuokrat ovatkin nousseet. Hakijoita on toki ihan hirveästi ja Hekan kämpän saaminen on suorastaan lottovoitto monelle.
Ja ne naapurit... Ehkä todennäköisemmin saat vuokratalossa naapuriksi jotain häiritseviä juopporemmejä yms. mutta kyllä omistusasujankin naapuriin saattaa osua vaikka mitä tapauksia. Meidän seinänaapurissa on kaksio vuokralla ja siellä on välillä vietetty todella railakasta elämää sekä asukkaat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Edellisessä talossa taas alkuperäisasukkaista koostuva vanhempi väestö otti minut silmätikukseen, ja varsinkin yhtiökokoukset olivat yhtä painajaista.
Ikkunaremontit ja ulkokuoren remontit pitäisi vain yksinkertaisesti jättää tekemättä. Talo ei romahda jos ohuesta ulkovuorauksesta lähtee murusia. Ikkunoiden karmit eivät ole lahonneet vanhemmissakaan taloissa. Suomalaisten rahat menevät näihin ylimitoitettuihin järhettömiin remontteihin.
Kyllähän viranomaisilla on loputtomasti energia ym. vaatimuksia. Ideologisin perustein tehty paskapönttölaki on yksi esimerkki kuinka suomalainen on viranimaisten mielivallan terrorisoitavana. Maksajat käyvät aina vain vähemmäksi.
Ai, ei haittaa jos murusia lähtee julkisivusta.
Sun asiantuntemusta tarvittaisiin siltarake tamisessa, sillä Suomessa on tuhansia siltoja, joiden pinta on hiukan murentunut ja siksi laitettu painorajoituksia tai luokiteltu vaaralliseksi tai kokonaan laitettu käyttö kieltoon, vaikka niissä on moninverroin enemmän rautaa sisällä, kuin krs-talossa.
No minun on vaikea saada asuntolainaa kun olen yksinhuoltaja ja työpaikka ei ole vakituinen vaan sijaisuuksia toisensa perään. Sen sijaan asun vuokralla sukulaisen omistamassa vuokra-asunnossa, asunto on oikein siisti ja vuokra on varsin kohtuullinen ja tiedän ettei hän sitä tule kohtuuttomasti nostamaan, saan remontoida ja tapetoida mieleni mukaan ja saan myös asua tässä vaikka loppuikäni... paras ratkaisu mulle.
Nyt on huono aika ostaa asunto, kun korot nousevat ensi vuonna.
Ei oman asunnon hankkimattomuus ole älystä kiinni, kuten aloittaja otsikossa väittää.
Raha tulee rahan luo - eli perseaukiset älkööt vaivautuko. Saunan taake vain, siellä on vielä muutama paikka vapaana.