Lue keskustelun säännöt.
Hesari kertoo naisista joille oma lemmikki jäi kakkoseksi lapsen jälkeen. Millaisia ajatuksia herättää jos lapsi on lemmikkiä tärkäempi?
Kommentit (38)
Onhan se todella surullista sen lemmikin näkökulmasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oo lukenut juttua, mutta totta kai lapsi on tärkeämpi kun eläimet.
Kyllä eläimet silti nukkuu vieressä ja saavat syliä ja rapsutuksia. Koirien ulkoilutus ehkä siirtyi enemmän miehen vastuulle kun itse hoidan lapsen ilta/aamuhommia. Perheenjäseniä eläimetkin ovat.
Lemmikit on perheen lemmikkejä, ei jäseniä
Ei tuossa ole kyse vain siitä että jäi kakkoseksi, vaan lemmikkiä alettiin jopa inhota ja toinen luopuikin kokonaan koirastaan.
Itselläni ei ole tapana laitta perheenjäseniä arvojärjestykseen ollenkaan. Eikä itselleni kyllä tullut mitään lemmikkien inhoa vaikka 2 lasta on saatu kun samaan aikaan on ollut koiria.
Mutta siinä juttu oli ihan fiksu, että korosti, että jos nyt tuleekin semmoinen reaktio, niin se voi johtua esim. unenpuutteesta, väsymisestä hoivaan - ei jaksaisi koiraakin vauvan lisäksi jne, ja lemmikkiärtymys voi loppua ja suhde lemmikkiin palautua myöhemmin. Luopumisen sijaan moni voi laittaa lemmikin esim. sukulaiselle hoitoon ajoiksi jolloin ei millään jaksa. Varsinkin yksinhuoltajalla ihan ymmärrettävää, jos tuntuu rankalta pieni vauva + koira joka pitää ulkoiluttaa 3 kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo lukenut juttua, mutta totta kai lapsi on tärkeämpi kun eläimet.
Kyllä eläimet silti nukkuu vieressä ja saavat syliä ja rapsutuksia. Koirien ulkoilutus ehkä siirtyi enemmän miehen vastuulle kun itse hoidan lapsen ilta/aamuhommia. Perheenjäseniä eläimetkin ovat.
Lemmikit on perheen lemmikkejä, ei jäseniä
No lemmikkejä ne tosiaan ovat, mutta esimerkiksi lapsi piirtää jokaiseen perhekuvaan myös eläimet. Ovat olleet lapsen elämässä aina. Tulee varmasti ikävä kun noista eläimistä joskus aika jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain psyykkisiä ongelmia täytyy olla, jos alkaa inhota lemmikkiään lapsen takia. Ei ehkä hyvä lisääntyä, kun ongelmia tunteiden hallinnan ja kiintymyssuhteen luomisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jotain psyykkisiä ongelmia täytyy olla, jos alkaa inhota lemmikkiään lapsen takia. Ei ehkä hyvä lisääntyä, kun ongelmia tunteiden hallinnan ja kiintymyssuhteen luomisen kanssa.
Lue saatana se artikkeli ensin.
Mustasukkaiset koirat voivat purra vauvaa ja jopa tappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kakara adoptioon.
Niinkö?
Koira on tärkeämpi kuin kakara. Käyttäkää ehkäisyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koira on tärkeämpi kuin kakara. Käyttäkää ehkäisyä.
Sinun vanhempiesi olisi pitänyt käyttää ehkäisyä.
Mulla on riittänyt rakkautta kaikille tasapuolisesti. Kun lapsi syntyi meillä oli kolme koiraa ja kaksi kissaa. Mikäs sen ihanampaa kuin iso sekalainen perhe 🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pitäisi hankkia huollettavia, jos ei jaksa huoltaa niitä.
Jos yksi lapsi saa haluamaan luopua lemmikistä, mitäs sitten tapahtuu, kun tulee toinen lapsi? Jaksako vanhemmat huoltaa sen ensimmäisen lapsen, vai alkaako sekin inhottaa?
Törkeää? Miksi tätä pitäisi paheksua? Elämä nyt ei vaan aina mene kuten suunnittelee ja yllättäviä asioita voi tulla eteen, niin tunne-elämässä kuin muutenkin. Tärkeintä on kantaa vastuu eli etsiä lemmikille vaikka uusi koti, jos itse ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotain psyykkisiä ongelmia täytyy olla, jos alkaa inhota lemmikkiään lapsen takia. Ei ehkä hyvä lisääntyä, kun ongelmia tunteiden hallinnan ja kiintymyssuhteen luomisen kanssa.
Mulle tuo oli ensimmäinen reaktio tuo ajatus. Mutta sitten mietin, että mitä jos itse olisin ollut yksinhuoltaja kun sain lapseni ja oli koira. En voi taata, ettenkö olisi ollut niin väsynyt, etteikö unenpuutteessa ja uupuneena olisi ajatellut itsekin niin, että kunpa tuota koiraa ei tuossa olisi. Ihminen väsyneenä tulee usein ärtyisäksi ja alkaa inhota kaikkea mikä lisää kuormitusta. Mulla oli helppoa, koska oli mies joka hoisi koiran lenkit kun vauva oli pieni, joten en lähde yksin sen ruljanssin hoitavia tuomitsemaan.
Minusta tuo on erittäin ymmärrettävää. Luonto siinä tekee tehtävänsä, koska lemmikki voi olla vauvalle vaarallinen. Eläin alkaa näyttäytyä potentiaalisena uhkana (mitä se onkin). Suu alkaa näyttää vaarallisten bakteerien pesältä, hampaat raateluun tarkoitetuilta, kynnet mahdollisilta lapsen silmän puhkaisijoilta.
Tietty järkevää on tiedostaa asia ja jotenkin huolehtia siitä, että lemmikki saa tarvitsemansa huomion.
Minulla on koira ja kaksi lasta. Oman kokemusken mukaan oli ihan parhaita asioita lasten lapsuudessa, että koira oli kaverina. He oppivat kunnoittamaan eläimiä ja kohtelemaan niitä hyvin. Kymmenet kerrat lähdin koiran ja lasten kanssa lenkille, eikä siitäkään mitään traumoja jäänyt. Samalla lailla lapset tutki käpyjä ja oksia kuin koirakin, heidän tahtiin mentiin. Kertaakaan ei koira lapsille ärhennellyt eikä näykkinyt, lähti vain pois jos lapsi nappasi kiinni liian lujalla otteella.
Niinhän sen ehdottomasti pitääkin olla
Mielestäni on ihan ymmärrettävää, että lapsi on tärkeämpi kuin lemmikki (miksi ei olisi?). Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että ei hoitaisi lemmikkiä asiaan kuuluvalla tavalla. Lapset, vanhemmat ja olosuhteet ovat erilaisia ja siten lemmikin hoito samalla kun opettelee hoitamaan omaa lastaan, voi olla joillekin raskasta. Lemmikki ei myöskään ikinä kasva "aikuiseksi" kuten ihmislapsi, vaan lemmikki on aina hoivattava kuin vauva tai taapero. Koiria otetaan nykyään niin paljon, että ei ole ihme, että tällaisia ongelmia alkaa tulemaan. Jos haluaa hoivata jotain, niin miksi ei oikeasti yritä saada sitä lasta, jos kuitenkin tavoitteena on jossain vaiheessa saada lapsia? Kulttuurisamme koirat ovat korvanneet lapset.
En oo lukenut juttua, mutta totta kai lapsi on tärkeämpi kun eläimet.
Kyllä eläimet silti nukkuu vieressä ja saavat syliä ja rapsutuksia. Koirien ulkoilutus ehkä siirtyi enemmän miehen vastuulle kun itse hoidan lapsen ilta/aamuhommia. Perheenjäseniä eläimetkin ovat.