Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kauhistuttaa ihmiset jotka on jääneet koukkuun tavaran karsimiseen.
23.08.2018 |
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/sisustusbloggaaja-m…
Luin tuon jutun, ja siinä puhuttiin juuri siitä mitä olen huomannut kun olen seurannut facessa ryhmissä keskusteluja joissa puhutaan karsimisesta ja järjestämisestä, en edes ole konmaritus ryhmään mennyt koska tiedän että siellä se vasta on hullua touhua.
Jotkut oikeasti murehtivat sitä kuinka paljon suvun valokuvat vie tilaa. Tai jopa koulutodistuksiakin pitäisi hävittää. Ihmettelen, että mitä ihmettä ne ihmiset sitten säästää? Miksi pitää olla tyhjiä kaappeja kämppä täynnä, kai siellä kaapissa jotain voisi olla jos kerran niitä kaappeja on?
Ne ihmiset oikeesti saa kauheet kiksit siitä että joku hylly tai kokonainen kaappi on vaan tyhjä. Se menee mun mielestä jo sairauden puolelle jos idea ei ole se että muuttaa pienenpään asuntoon jossa niitä kaappeja ei ole yhtä paljon.
Monet sanoo että valokuvat on ne tavarat jotka pitäisi saada pelastettua tulipalolta, koska niitä ei niin vaan osteta kaupasta uusia jos ne tuhoutuu. Ja sit toiset hävittää niitä sen takia kun ei muka mahdu. Valokuvia mahtuu kenkälaatikkoon satoja, mutta ei, pitää hävittää suvun kuvat, ihan se ja sama olisko jälkipolvet halunneet nähdä esi-isiensä kuvia. Mutta kun Maire-Kyllikin kaappi pitää olla tyhjä, ei siellä saa mitään kenkälaatikkoa olla jossa on suvun vanhat kuvat. Ja kun nuoria ei nyt kiinnosta ne kuvat, niin ei niitä kannata säilöä että jos niitä 30 vuoden päästä kiinnostaisikin.
Mulla on iso raivausprojekti vasta alussa, ja kyllähän se outo fiilis on viedä sitä kamaa pois. Toivon todellakin että itse en sairastuisi tuollaiseen pakkomielteeseen tyhjästä tilasta ja mahdollisimman vähästä tavarasta niin että koti on askeettisempi kuin hotellihuone.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just olin siivoamassa pois yliopiston luentomuistiinpanojani parinkymmenen vuoden takaa ja taukoa pitäessä osuin tähän ketjuun. No, nuo muistiinpanot ovat hyvä esimerkki papereista, jotka säilytin, koska niistä voi olla hyötyä ja niihin liittyy omalla tavallaan muistoja tyyliin nuoruuden innostus. No, muistiinpanot ovat luokattoman huonoja, joten jos haluan perehtyä noihin asioihin, kirjallisuutta löytyy. Ja ne muistot: jonkin kerran niille jaksaa hymyillä, ei monta kertaa.
Asumme vanhassa sukutalossa, jonne on kertynyt tavaraa ja muistoja muutamalta sukupolvelta. Yleensä ne tavarat ovat tärkeitä niille, joiden varastossa ne eivät ole. Se, joka siellä siivoaa ja etsii tilaa jollekin hyödylliselle säilytettävälle, ei jaksa vilpittömästi iloita Maikin kukkapiirroksesta vuodelta -54 ja Pertin itse veistämästä puupyssystä samalta vuodelta. Varsinkin, jos Maikkiin ja Perttiin ei pidä yhteyttä.
Eihän kyse ole siitä, että pitäisi hävittää kaikki tärkeät ja rakkaat tavarat, vaan siitä, että luovutaan niistä tavaroista, jotka eivät ole millään lailla tärkeitä tai rakkaita. Jos joku luulee että valokuvien ja koulutodistuksien tuhoaminen on jokin itseisarvo, hän on käsittänyt väärin koko homman.
Aina kannattaa harkita tarkkaan ennen kuin heittää pois jotain korvaamatonta. Vanhan muumimukin tilalle saattaa löytyä kirpputorilta toinen samanlainen, mutta vanhat kirjeet menetetään lopullisesti jos ne pannaan roskikseen.
Vierailija kirjoitti:
Eihän kyse ole siitä, että pitäisi hävittää kaikki tärkeät ja rakkaat tavarat, vaan siitä, että luovutaan niistä tavaroista, jotka eivät ole millään lailla tärkeitä tai rakkaita. Jos joku luulee että valokuvien ja koulutodistuksien tuhoaminen on jokin itseisarvo, hän on käsittänyt väärin koko homman.
Aina kannattaa harkita tarkkaan ennen kuin heittää pois jotain korvaamatonta. Vanhan muumimukin tilalle saattaa löytyä kirpputorilta toinen samanlainen, mutta vanhat kirjeet menetetään lopullisesti jos ne pannaan roskikseen.
Näinhän se on. Toisaalta niiden korvaamattomien kirjeiden ja valokuvien suhteenkin pitää miettiä, onko niillä enää oikeasti arvoa itselle. Itse olin nuorena tosi ahkera kirjeiden kirjoittaja. Säästin kirjeet ja lähetetyt valokuvat, kunnes aikuisena löysin ne ja tajusin, etten muistanut näitä ihmisiä lainkaan. Osa kirjeistä oli rakkaita, osa ei. Eli vaikka tälle neuvolle on irvailtu jo riittämiin, niin on siinä perää, mitä konmarissa kehotetaan miettimään: onko tästä esineestä minulle iloa vai ei. Joskus tulee ihan huono omatunto, kun joku tavara ei herätä mitään tunteita, vaikka "pitäisi" ja silloin pitää olla itselleen rehellinen ja heittää tavara pois. Ja sitten taas jokin muiden silmissä roska voi olla itselle rakas ja silloin se kannattaa tietysti säästää.
Minä heitin jo toistakymmentä vuotta sitten menemään kaikki nuoruusajan kirjeet, päiväkirjat ym. sälän. Vielä tänäkin päivänä tulee kepeä ja vapautunut olo asiasta, en ole kertaakaan katunut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Eli väärin säilyttämällä pilattu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Eli väärin säilyttämällä pilattu?
Ei, homehtuminen oli kuvainnollista. Nämä ovat ruttuisia mutta homeettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun vieraan ihmisen jälkipolvet saattavat siis pahoittaa mielensä siitä, että eivät näe jotain, minkä olemassaolostakaan eivät ole olleet tietoisia. Ihan uuden luokan mielensäpahoittamista AP:ltä!
Ja ei, en hävitä muistoesineitä, mutta suvun vanhoja valokuvia en ole koskaan osannut kaivata, mitään tietoa edes, että ovatko vielä jossain.
Kyllä minä kaipaan niitä vanhoja kuvia joita en tiedä onko ollut olemassakaan vai onko joku sukulaistäti hävittänyt siivousvimmassaan. Minä harrastan sukututkimusta ja olen kateellinen niille joilla on jos jonkinlaisia kuvia sadan vuoden ajalta suvustaan ja jopa yli sata vuotta vanhoja kuvia. Minulla ei ole edes kaikista neljästä äitini isovanhemmasta kuvaa, kolmesta on kaikista yksi kuva joissa ovat jo vanhoja, eikä muutakaan tietoa ole heistä sitten oikeastaan jäänyt kun ovat kuolleet jo ennen äitini syntymää.
ap
Sori, se sukulaistäti ei ole sulle mitään velkaa, vaikka kuinka tykkäisit hänen tavaroistaan tai kuvistaan. Olen yli 40 v. lapseton, enkä tosiaankaan käytä säilytystiloja tavaroihin, jotka voivat olla jonkun mielestä kivoja joskus. Voin kyllä kysyä, jos arvelen jonkun tutun pitävän jostain poistostani. Lahjoitan turhat tavarani hyväntekeväisyyteen.
Olipa onneton valinta haastateltavaksi, bloggaajasta on av:llakin ketju. Tavaran hamstraaminen on jotain uskomatonta, kodin sisustus vaihtuu monta kertaa vuodessa ja normaalilla käytöllä mukamas laadukkaat tuotteet hajoilevat niin, että uutta on ostettava joka ikinen viikko.
Kyllä se sukulaistäti on minulle ja esi-isilleen sen velkaa että säilyttää esi-isien kuvat minulle ja minun jälkeeni tuleville. Se nyt on vähintä mitä voi tehdä, hävittäkööt kaiken muun, ei minua toisten tavarat kiinnosta. Mutta geenit jotka periytyy myös minulle olisi kiva nähdä myös kuvina. Itsekkyyden huippu jos ei edes valokuvia voi säilyttää jotka vie todella vähän tilaa.
ap
Sä olet väärässä. Se sukulaistäti ei ole sinulle tai esi-isilleen mitään velkaa ja saa vaikka polttaa ne kuvat juhannuskokossa jos haluaa. Ne kuvat ovat hänen omaisuuttaan, ei sinun eikä hän liene testamenttaamassa niitä kuvia sulle. Tolla perusteella sukulaistätien ois pitänyt säästää kaikki jostain esikeskiajalta lähtien. Kyllä sulle ja sun tiedonhaluusi kirkonkirjat riittää, ne olivat olemassa jo ennen valokuvia.
Sukututkimus vasta itsekästä onkin. Laitetaan toisten nimet ja kuvat kirjoihin ja nettiin kysymättä elossa olevilta sukulaisilta haluaako tietonsa kirjoihin ja nettiin eikä voida hyväksyä kieltävää vastausta. Olet just esimerkki sellaisesta mutkumähaluan-tapauksesta-
Suvun kuvat ja muistoesineet eivät ole tädin omaisuutta, vaan ne ovat ikäänkuin lainassa siihen asti, kun ne luovutetaan seuraavalle. Koska ne ovat suvun yhteistä historiaa, on törkeää heittää niitä pois tarjoamatta muille.
Vierailija kirjoitti:
Minä heitin jo toistakymmentä vuotta sitten menemään kaikki nuoruusajan kirjeet, päiväkirjat ym. sälän. Vielä tänäkin päivänä tulee kepeä ja vapautunut olo asiasta, en ole kertaakaan katunut!
Minä tein saman, joku 15 v sitten. Onpahan tuo harmittanut. Olisin nyttemmin halunnut niitä lukea. Minulla oli pitkäaikainen kirjeystävä Yhdysvalloista, niihin olisin halunnut palata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Eli väärin säilyttämällä pilattu?
Ei, homehtuminen oli kuvainnollista. Nämä ovat ruttuisia mutta homeettomia.
Pistä mankeliin, niin rututkin muuttuu kuvaannollisiksi.
Eipähän tuosta kauan ole, kun tällä palstalla joku kertoi hävittäneensä viime kesänä 2kpl tuulettimia. Kun oli niin huono kesä, ettei niitä tarvittu yli vuoteen. No tänä vuonna tuli uusi tarve. Mitä teki hän? Ostaa pamautti uudet. Aivan älytöntä hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Minulla oli myös mummon vanhoja kapioita aika laatikollinen. Teetin hienoimmista laaka- ja reikäkirjonnoista suuren seinävaatteen mökin makuuhuoneen seinälle. Tavallisemmista olen tehnyt sinne torkkupeittoja ja tyynyjä.
Jso vain jostain saisin, niin ostaisin vanhoja käsin virkatuilla pitseillä ja kirjonnoilla koristeltuja tekstiilejä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Eli väärin säilyttämällä pilattu?
Ei, homehtuminen oli kuvainnollista. Nämä ovat ruttuisia mutta homeettomia.
Pistä mankeliin, niin rututkin muuttuu kuvaannollisiksi.
Ei mua kiinnosta mankeloida lakanoita, joille mulla ei ole käyttöä. Päivässä on ihan tarpeeksi oikeitakin töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Jos ei löydy ostajia, anna ilmaiseksi. Sinulla kun ei ilmeisesti ole edes sukulaisia, jotka vaatisivat lakanoiden säilytystä. Itse aiheuttua kitinää kaikki tyynni.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun tähän jengiin .Kun siivouksen seurauksena näen edessäni tyhjän hyllyn niin aahhh!
Mitä sä teet sillä tyhjällä hyllyllä? Ihailet? Eikö olisi parempi että muuttaisit pienenpään asuntoon jossa ei olisi turhia tyhjiä hyllyjä, jokainen neliö maksaa, myös ne turhat kaapit.
ap
Sille tyhjälle hyllylle on helppo laittaa jotain jos tarvetta.Mitä väljemmin kamat,oli ne sitten astioita tai sukkia,on säilötty sen helpompaa niitä ottaa käyttöön kun tarvitsee.:-)
En hyötyisi pienemmästä asunnosta montaakaan euroa.Ei mun 5 komeroa kamalasti yhtiövastiketta nosta.Eikä ne kaapit tyhjyttään ammota nytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Minulla oli myös mummon vanhoja kapioita aika laatikollinen. Teetin hienoimmista laaka- ja reikäkirjonnoista suuren seinävaatteen mökin makuuhuoneen seinälle. Tavallisemmista olen tehnyt sinne torkkupeittoja ja tyynyjä.
Jso vain jostain saisin, niin ostaisin vanhoja käsin virkatuilla pitseillä ja kirjonnoilla koristeltuja tekstiilejä lisää.
Huutonet ja tori on noita pullollaan, mikset osta sieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun vieraan ihmisen jälkipolvet saattavat siis pahoittaa mielensä siitä, että eivät näe jotain, minkä olemassaolostakaan eivät ole olleet tietoisia. Ihan uuden luokan mielensäpahoittamista AP:ltä!
Ja ei, en hävitä muistoesineitä, mutta suvun vanhoja valokuvia en ole koskaan osannut kaivata, mitään tietoa edes, että ovatko vielä jossain.
Kyllä minä kaipaan niitä vanhoja kuvia joita en tiedä onko ollut olemassakaan vai onko joku sukulaistäti hävittänyt siivousvimmassaan. Minä harrastan sukututkimusta ja olen kateellinen niille joilla on jos jonkinlaisia kuvia sadan vuoden ajalta suvustaan ja jopa yli sata vuotta vanhoja kuvia. Minulla ei ole edes kaikista neljästä äitini isovanhemmasta kuvaa, kolmesta on kaikista yksi kuva joissa ovat jo vanhoja, eikä muutakaan tietoa ole heistä sitten oikeastaan jäänyt kun ovat kuolleet jo ennen äitini syntymää.
ap
Jos kuvien laillinen omistaja on joskus ne halunnut hävittää, sinun vinkumisesi ei asiaa auta. Ei sinulla ole MINKÄÄNLAISTA oikeutta toisten ihmisten omaisuuteen vaikka kyseessä olisikin sukulainen. Ja harrastit mitä hyvänsä, ei sukulaisten, elävien tai edesmenneiden, tarvitse säilöä rojua nurkissa mahdollistaakseen sinun harrastuksesi.
Mitä tekisit kuvilla ihmisistä jotka ovat kuolleet ennen syntymääsi? Eihän sinulla voi edes olla niihin mitään kiintymyssuhdetta. Ventovieraita ovat.
Minä en säästä valokuvia, en vanhoja enkä uusia. Muistan itselleni tärkeät ihmiset muutenkin ja muita ei tarvitsekaan muistaa. En muutenkaan harrasta menneisyyden muistelua hirveästi. Nykyhetki ja tulevaisuus kiinnostaa enemmän.
Todistuksista olen säästänyt YO-todistuksen ja AMK-todistuksen koska niitä voi vielä joskus tarvita. Millään muulla ei tee mitään. Luultavasti YO-todistuksenkin voisi hävittää.
Ja ei, en ole karsija tai Konmarittaja. En vain ole emotionaalinen märisijä.
Kyllä mulle esivanhempien kuvat on kuin aikamatka, katson kuvaa ja kuvittelen mielessäni minkälaista on heidän elämänsä ollut ja yritän etsiä heidän kasvonpiirteistään tuttuja asioita. Ei minulle esivanhemmat ole mitään ventovieraita vaikka en heitä tuntenutkaan, kyllä minä tunnen kuuluvani sukupolvien pitkään ketjuun, ja esim. vanhalla haudalla käyn laittamassa kukkia ja kunnioittamassa esivanhempiani ja mieheni esivanhempia, ilman heitä meitä ei olisi eikä tietenkään meidän lapsiamme.
ap
Kirjoitat kauniisti. Sinulla on ymmärrys mitä tarkoittaa juuret. ❤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Eli väärin säilyttämällä pilattu?
Ei, homehtuminen oli kuvainnollista. Nämä ovat ruttuisia mutta homeettomia.
Pistä mankeliin, niin rututkin muuttuu kuvaannollisiksi.
Ei mua kiinnosta mankeloida lakanoita, joille mulla ei ole käyttöä. Päivässä on ihan tarpeeksi oikeitakin töitä.
Meillä on ihan arkikäytössä 1900- luvun alun pitsireunaiset puuvilla ja pellavalakanat. Niin ihania ja niin kestäviä, puuvillakin niin tiheää ettei sellaista enää mistään saa. Eikö tarvitse mankeloida kun viikataan tiukasti kaappii niin siliävät siellä. Samoin valkoiset punaraitaiset pellavapyyhkeet, joihin on nimikoitu esiäitien nimikirjaimia, käytössä ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.
Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.
Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.
ap
No kuule, olen koettanut myydä, muttei ostajia ole löytynyt. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään. Ei ole sukulaisia, kenelle antaa (paitsi ne omat lapset, mutta heitä en ajatellut kiusata noilla). En ajatellut ”pestä ja keksiä käyttöä”. En todellakaan keksi käyttöä vanhoille, koppuraisille lakanoille. Mutta tää on just tätä, että arvostaa pitää, arvostaa sitä että ne homehtuvat autotalliin nurkassa.
Miksi ihmeessä ne on koppuraisia? Eli pilalla? Sittenhän ne pitääkin heittää roskiin jos ne eivät ole enää mitenkään käyttökelpoisia, ja miksi sellaisia kukaan ostaisi? Todella monet keräilevät kauniita vanhoja tekstiilejä käsin virkattuja pitsejä jne. Ne on arvokkaita. Mutta ei jos ne on pilattu jotenkin ja ne on koppuraisia.
Alue: Aihe vapaa
Silloin pitäisi tehdä tiukasti selväksi että tavaroiden on siirryttävä muiden säilytykseen, jos niiden halutaan säilyvän. Jos vaihtoehto on hävitys tai se että järjestää sen tilan omasta kaapistaan, niin moni tavaroiden säilytystä haluava varmaan pystyy jälkimmäiseen asian sisäistettyään, jos hänelle annetaan tieto että näin tulee tapahtumaan.
Tässä ketjussa moni kuitenkin painottaa tavaran haltijan yksinoikeutta hävittää tavaroita ihan vaan koska haluaa ja on oikeus. On vaikea uskoa, että kukaan, kenellä oikeasti olisi hallussaan jotain todella vanhaa, useiden sukupolvien takaista tavaraa, vieläpä niin korvaamatonta kuin valokuvat (vanhan silitysraudan voi ostaa antiikkiliikkeestä, kuvaa omasta esi-isästä vuodelta 1868 ei) pitäisi oikeutettuna, järkevänä, millään tavalla perusteltuna käyttää yksinoikeuttaan hävittää koko suvun kulttuuriomaisuutta tuosta noin vain, koska kuvilla ei ole mitään merkitystä ja tyhjät kaapinhyllyt näyttää kivoilta.