Kauhistuttaa ihmiset jotka on jääneet koukkuun tavaran karsimiseen.

Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.

Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.

Kohtuus. Sen kun moni oppisi. Idiootit on ääripäissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan myös tavaran karsimista, mutta siltikään en ole saanut kaappiakaan vielä tyhjäksi, turhia enemmänkin pois, niin että loput mahtuu kaappiin siistimmin. Ja työtä olisi vielä vaikka kuinka. Mua enemmän ihmetyttää tavaran kerääjät :/

Mutta totta sekin että osa sairastuu hulluuteen tässäkin asiassa. Ei ole mitään järkeä laittaa pois vanhoja valokuvia, arvokkaita juttuja yms... Mutta sellasta turhaa krääsää, jolla ei ole mitään merkitystä kellekään, on mukava laittaa pois. Epämääräisiä muoviesineitä ja kippoja joita ei käytä...

Vaatteet jotka joskus tulevaisuudessa voisivat mahtua, on kans hyvä esimerkki siitä mitkä ehkä kantsii poistaa. Ottavat vaan päähän muistuttamassa kuinka laiha pitäisi olla. Ja jos oikeasti laihtuisi, niin silloin kyllä mielihyvin hankkii jotain uutta. Tai kylppärikaappi täynnä purkkeja, joita ei käytä ja ihmiset luulee että ne pysyy yhtä hyvinä vuodesta toiseen, vaikka kemikaalit muuttaa muotoaan pikkuhiljaa. Muovistakin imeytyy ajansaatossa ainesosia rasvoihin yms. Kantsis heti alkuvaiheessa antaa hyvät voiteet jollekin joka käyttää, jos itse huomaa ettei tää nyt niin sopivaa mulle ollutkaan.

Sanot että vanhoja valokuvia "ei ole järkeä" poistaa, turhia juttuja kylläkin? Etkö ymmärrä, että ihmiset eivät suhtaudu asioihin samoin? Monelle vanhat valokuvat ovat nimenomaan turhia. Velvollisuudentunteesta niitä säilötään ettei joku ap:n kaltainen sekopääsukulainen tule vinkumaan. Kun niistä lopulta uskaltaa hankkiutua eroon, on vapaudentunne mahtava.

Nimenomaan velvollisuudentunteesta, äidin jäämistöä läpikäydessämme kaikille sukulaisille oli hirveän tärkeää, että esim kansallispuku säilytetään (se säilytettiinkin), kukaan ei kuitenkaan ollut halukas ottamaan sitä omaan kotiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun vieraan ihmisen jälkipolvet saattavat siis pahoittaa mielensä siitä, että eivät näe jotain, minkä olemassaolostakaan eivät ole olleet tietoisia. Ihan uuden luokan mielensäpahoittamista AP:ltä!

Ja ei, en hävitä muistoesineitä, mutta suvun vanhoja valokuvia en ole koskaan osannut kaivata, mitään tietoa edes, että ovatko vielä jossain.

Kyllä minä kaipaan niitä vanhoja kuvia joita en tiedä onko ollut olemassakaan vai onko joku sukulaistäti hävittänyt siivousvimmassaan. Minä harrastan sukututkimusta ja olen kateellinen niille joilla on jos jonkinlaisia kuvia sadan vuoden ajalta suvustaan ja jopa yli sata vuotta vanhoja kuvia. Minulla ei ole edes kaikista neljästä äitini isovanhemmasta kuvaa, kolmesta on kaikista yksi kuva joissa ovat jo vanhoja, eikä muutakaan tietoa ole heistä sitten oikeastaan jäänyt kun ovat kuolleet jo ennen äitini syntymää. 

ap

Sori, se sukulaistäti ei ole sulle mitään velkaa, vaikka kuinka tykkäisit hänen tavaroistaan tai kuvistaan. Olen yli 40 v. lapseton, enkä tosiaankaan käytä säilytystiloja tavaroihin, jotka voivat olla jonkun mielestä kivoja joskus. Voin kyllä kysyä, jos arvelen jonkun tutun pitävän jostain poistostani. Lahjoitan turhat tavarani hyväntekeväisyyteen.

Olipa onneton valinta haastateltavaksi, bloggaajasta on av:llakin ketju. Tavaran hamstraaminen on jotain uskomatonta, kodin sisustus vaihtuu monta kertaa vuodessa ja normaalilla käytöllä mukamas laadukkaat tuotteet hajoilevat niin, että uutta on ostettava joka ikinen viikko.

Kyllä se sukulaistäti on minulle ja esi-isilleen sen velkaa että säilyttää esi-isien kuvat minulle ja minun jälkeeni tuleville. Se nyt on vähintä mitä voi tehdä, hävittäkööt kaiken muun, ei minua toisten tavarat kiinnosta. Mutta geenit jotka periytyy myös minulle olisi kiva nähdä myös kuvina. Itsekkyyden huippu jos ei edes valokuvia voi säilyttää jotka vie todella vähän tilaa.

ap

Sä olet väärässä. Se sukulaistäti ei ole sinulle tai esi-isilleen mitään velkaa ja saa vaikka polttaa ne kuvat juhannuskokossa jos haluaa. Ne kuvat ovat hänen omaisuuttaan, ei  sinun eikä hän liene testamenttaamassa niitä kuvia sulle. Tolla perusteella sukulaistätien ois pitänyt säästää kaikki  jostain  esikeskiajalta lähtien. Kyllä  sulle ja sun tiedonhaluusi kirkonkirjat riittää, ne olivat olemassa jo  ennen valokuvia.

Sukututkimus vasta itsekästä onkin. Laitetaan toisten nimet ja kuvat kirjoihin ja  nettiin kysymättä elossa olevilta sukulaisilta haluaako  tietonsa kirjoihin ja nettiin eikä voida hyväksyä kieltävää vastausta. Olet just esimerkki sellaisesta mutkumähaluan-tapauksesta-

Ne sukulaistädin esi-isät eivät ole vain hänen esi-isiään, ja hänen velvollisuutensa on olla polttamatta niitä kuvia, antaa muille jos ei halua säilöä, mikä siinä on niin vaikeaa?

Ei keskiajalla ollut valokuvia.

Sukututkimus ei ole sitä että eläviä tutkitaan, vaan niitä kuolleita ja menneitä. Tieto pitää tallentaa jälkipolvia varten. Sellaiset ihmiset jotka vastustaa sukututkimusta ovat ihan naurettavia, kuvittelevat että jos heidän nimensä ja syntymäaikansa on jossain sukukirjassa niin siitä on jotain haittaa. Ketään joka ei kuulu samaan sukuun ei kiinnosta se missä kirjassa jonkun nimi on, eikä se kenen kanssa samaan sukuun kuuluu.

Monilla ihmisillä on liian suuria luuloja itsestään, luulevat että ihan koko maailmaa kiinnostaa se mihin sukuun hän kuuluu ja minä päivänä hän on syntynyt ja se sitten pitää salata ettei vaan kukaan saa tietää... paitsi että kaikki jotka sinut tuntevat tietävät ketkä on sinun vanhempasi ja sisaruksesi jne. ja facesta näkee ensimmäisenä koska sulla on synttärit. Viimeistään hautakiveen ne tiedot tulee sitten kuitenkin.

ap

Et sinä voi määritellä toisen ihmisen velvollisuutta.

Miksi tiedot pitää tallentaa jälkipolvia varten kun valtaosaa jälkipolvista kiinnostaa huomattavasti enemmän oma elämä kuin aikaa sitten kuolleiden sukulaisten?

Oikea historiantutkimus on eri asia, mutta kun sukututkimuksessa ei tiedetä ihmisistä yleensä mitään muuta kuin tosiaan suku, nimi, syntymäaika, -paikka, kuolinaika ja hyvässä lykyssä kuolinsyy, tieto on täysin arvotonta historiantutkimuksen kannalta.

Ap on varmaan sama tyyppi joka kesällä änkesi meidän sukutilalle. Kukaan ei ole siitä koskaan kuullutkaan, random tavis, mutta päätti olevansa sukua ja halusi päästä äidiltäni utelemaan sukutarinoita ja katselemaan kuvia... Sitten katsoi yhtä seinällä olevaa kuvaa: "Kyllä tässäkin sukupiirteet näkyy NIIN selvästi!" Mihin äitini totesi, että kyseinen henkilö on kyllä mieheni suvusta, ei tästä mitä tutkit...

Tämähän menee hauskaksi: ”Monilla ihmisillä on liian suuria luuloja itsestään, luulevat että ihan koko maailmaa kiinnostaa se mihin sukuun hän kuuluu ja minä päivänä hän on syntynyt ja se sitten pitää salata ettei vaan kukaan saa tietää.”

Näkyy kiinnostavan tosi paljon, kun minunkin pitäisi kai alkaa säilöä 80-luvun koulukuviani, ettei joku tuleva sekopääsukulainen raivoa netissä, ettei minulla ole mitään oikeutta kuvieni hävittämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyttävää miten monen mielestä yhdellä ihmisellä on oikeus halutessaan hävittää vanhat sukukuvat. Minun mielestäni ne kuuluvat suvulle yhteisesti ja jos joku ei niitä halua pitää, niin ensin niitä tarjotaan muille. Kauhistus että jonkun mielestä on sopivaa minimalismiin hurahdettuaan tai muusta hävittää suvun kuvat vaikka 1800-luvulta lähtien koska ei jaksa niitä itse katsoa eikä muka ole mitään "velkaa" muille sukulaisille. 

Selvitä itsellesi mitä laki sanoo omistusoikeudesta. Sitten ymmärrät miksi yksittäisellä ihmisellä on oikeus hävittää ihan mitä hyvänsä omistamaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun vieraan ihmisen jälkipolvet saattavat siis pahoittaa mielensä siitä, että eivät näe jotain, minkä olemassaolostakaan eivät ole olleet tietoisia. Ihan uuden luokan mielensäpahoittamista AP:ltä!

Ja ei, en hävitä muistoesineitä, mutta suvun vanhoja valokuvia en ole koskaan osannut kaivata, mitään tietoa edes, että ovatko vielä jossain.

Kaikkihan ei tietty historiaa arvosta, mutta itseäni raivostuttaisi jos kuulisin vanhojen sukuvalokuvien päätyneen roskiin. Kyllä minä ainakin haluan nähdä miltä sukulaiset näyttivät ja miten asuivat. Onneksi ei ole pelkoa että mitään niin hirveää tapahtuisin, suvussa arvostetaan näitä ainutlaatuisia esineitä ja suvun historiaa.

Historiaa voi arvostaa myös ilman materiaa.

Niin voi. Se on varmaan nautinnollista heittää vanhat visiittikortit sukulaisista menemään ja ihan vaan muistella että miltähän ne näytti. Pari vuosikymmentä niin se muistelu käy ihan työstä. Tietysti ne voi myös skannata tietokoneelle ja sitten käy jotain ja kuvat häviää. Sama lopputulos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyttävää miten monen mielestä yhdellä ihmisellä on oikeus halutessaan hävittää vanhat sukukuvat. Minun mielestäni ne kuuluvat suvulle yhteisesti ja jos joku ei niitä halua pitää, niin ensin niitä tarjotaan muille. Kauhistus että jonkun mielestä on sopivaa minimalismiin hurahdettuaan tai muusta hävittää suvun kuvat vaikka 1800-luvulta lähtien koska ei jaksa niitä itse katsoa eikä muka ole mitään "velkaa" muille sukulaisille. 

Selvitä itsellesi mitä laki sanoo omistusoikeudesta. Sitten ymmärrät miksi yksittäisellä ihmisellä on oikeus hävittää ihan mitä hyvänsä omistamaansa.

Oikeus ei ole sama asia kuin oikein tekeminen. Ei ole kovin monimutkainen tai aikaa vievä prosessi laittaa viestiä ja kysyä "haluatko nämä?". 

Vierailija kirjoitti:

Sanoin kuvaamaton helpotuksen tunne kun on enemmän tilaa.  En kadu.

Joo, se että on enemmän tilaa on hyvä juttu, että tavarat on paikoillaan ja on siistiä. Mutta se että miksi pitäisi olla kaapit täynnä tyhjää, se on sairasta. Ei siellä kaapin sisällä tarvi tilaa, ei sillä ketään asu, ne on tarkoitettu tavaran säilytyspaikoiksi. Se että hävitetään tavaraa vaan sen hävittämisen ilosta on omituista. Mietitään että tarvitsenko todellakin kaksi käsipyyhettä ja kylpypyyhkeen, jos vaan pyyhin itseni siihen yhteen käsipyyhkeeseen ja vieraat saa pyyhkiä kätensä vaikka housunlahkeisiinsa tai paidan helmaan...

ap

Olen niin sotkuinen ihminen että olen päätynyt siihen että minulla voi olla vaan minimi määrä kamaa, muuten aivan liikaa energiaa ja aikaa kuluu siivoamiseen. Ja onhan sse ihanaa kun kaapit ei ole täynnä tavaraa jota ei ikinä käytä niin sinne mahtuu sitten ne tavarat joita oikeasti tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän menee hauskaksi: ”Monilla ihmisillä on liian suuria luuloja itsestään, luulevat että ihan koko maailmaa kiinnostaa se mihin sukuun hän kuuluu ja minä päivänä hän on syntynyt ja se sitten pitää salata ettei vaan kukaan saa tietää.”

Näkyy kiinnostavan tosi paljon, kun minunkin pitäisi kai alkaa säilöä 80-luvun koulukuviani, ettei joku tuleva sekopääsukulainen raivoa netissä, ettei minulla ole mitään oikeutta kuvieni hävittämiseen.

Ap aikoo vielä viedä kuvia arkistoon, vaikka ne eivät kiinnosta edes häntä, sukututkimuksen harrastajaa, tai miestä jonka suvusta ovat kulkeutuneet. Mites ap, jälkipolvet kyllä tulevat katkerana muistelemaan miten annoitte suvun kuvat pois, eikö se häiritse teitä?

Nämä keiden mielestä on ihan jees hävittää suvun tavarat muilta kysymyttä ovat ilmeisesti niitä joilla ei ole perintöesineitä kovinkaan monen vuosikymmenen takaa. Silloin on vaikea ymmärtää, mikä arvo (ainakin henkinen, vaikka ei ehkä rahallinen) on vaikkapa muoto- ja perhevalokuvilla 1800-luvulta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun vieraan ihmisen jälkipolvet saattavat siis pahoittaa mielensä siitä, että eivät näe jotain, minkä olemassaolostakaan eivät ole olleet tietoisia. Ihan uuden luokan mielensäpahoittamista AP:ltä!

Ja ei, en hävitä muistoesineitä, mutta suvun vanhoja valokuvia en ole koskaan osannut kaivata, mitään tietoa edes, että ovatko vielä jossain.

Kyllä minä kaipaan niitä vanhoja kuvia joita en tiedä onko ollut olemassakaan vai onko joku sukulaistäti hävittänyt siivousvimmassaan. Minä harrastan sukututkimusta ja olen kateellinen niille joilla on jos jonkinlaisia kuvia sadan vuoden ajalta suvustaan ja jopa yli sata vuotta vanhoja kuvia. Minulla ei ole edes kaikista neljästä äitini isovanhemmasta kuvaa, kolmesta on kaikista yksi kuva joissa ovat jo vanhoja, eikä muutakaan tietoa ole heistä sitten oikeastaan jäänyt kun ovat kuolleet jo ennen äitini syntymää. 

ap

Jos kuvien laillinen omistaja on joskus ne halunnut hävittää, sinun vinkumisesi ei asiaa auta. Ei sinulla ole MINKÄÄNLAISTA oikeutta toisten ihmisten omaisuuteen vaikka kyseessä olisikin sukulainen. Ja harrastit mitä hyvänsä, ei sukulaisten, elävien tai edesmenneiden, tarvitse säilöä rojua nurkissa mahdollistaakseen sinun harrastuksesi.

Mitä tekisit kuvilla ihmisistä jotka ovat kuolleet ennen syntymääsi? Eihän sinulla voi edes olla niihin mitään kiintymyssuhdetta. Ventovieraita ovat.

Minä en säästä valokuvia, en vanhoja enkä uusia. Muistan itselleni tärkeät ihmiset muutenkin ja muita ei tarvitsekaan muistaa. En muutenkaan harrasta menneisyyden muistelua hirveästi. Nykyhetki ja tulevaisuus kiinnostaa enemmän.

Todistuksista olen säästänyt YO-todistuksen ja AMK-todistuksen koska niitä voi vielä joskus tarvita. Millään muulla ei tee mitään. Luultavasti YO-todistuksenkin voisi hävittää.

Ja ei, en ole karsija tai Konmarittaja. En vain ole emotionaalinen märisijä.

Kyllä mulle esivanhempien kuvat on kuin aikamatka, katson kuvaa ja kuvittelen mielessäni minkälaista on heidän elämänsä ollut ja yritän etsiä heidän kasvonpiirteistään tuttuja asioita. Ei minulle esivanhemmat ole mitään ventovieraita vaikka en heitä tuntenutkaan, kyllä minä tunnen kuuluvani sukupolvien pitkään ketjuun, ja esim. vanhalla haudalla käyn laittamassa kukkia ja kunnioittamassa esivanhempiani ja mieheni esivanhempia, ilman heitä meitä ei olisi eikä tietenkään meidän lapsiamme. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Nämä keiden mielestä on ihan jees hävittää suvun tavarat muilta kysymyttä ovat ilmeisesti niitä joilla ei ole perintöesineitä kovinkaan monen vuosikymmenen takaa. Silloin on vaikea ymmärtää, mikä arvo (ainakin henkinen, vaikka ei ehkä rahallinen) on vaikkapa muoto- ja perhevalokuvilla 1800-luvulta. 

Ei minusta ole Ok hävittää kysymättä muilta. Mutta tyypillinen tilannehan on sellainen, että kyllä ne muut haluavat, että tavarat säilytetään, heillä nyt ei vain satu olemaan mahdollisuutta siihen. ”Säilytetään jossain, mutta ei minun kaapissani”. T. Tuo, jolla on varastollinen nimikoituja pitsilakanoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän menee hauskaksi: ”Monilla ihmisillä on liian suuria luuloja itsestään, luulevat että ihan koko maailmaa kiinnostaa se mihin sukuun hän kuuluu ja minä päivänä hän on syntynyt ja se sitten pitää salata ettei vaan kukaan saa tietää.”

Näkyy kiinnostavan tosi paljon, kun minunkin pitäisi kai alkaa säilöä 80-luvun koulukuviani, ettei joku tuleva sekopääsukulainen raivoa netissä, ettei minulla ole mitään oikeutta kuvieni hävittämiseen.

Ap aikoo vielä viedä kuvia arkistoon, vaikka ne eivät kiinnosta edes häntä, sukututkimuksen harrastajaa, tai miestä jonka suvusta ovat kulkeutuneet. Mites ap, jälkipolvet kyllä tulevat katkerana muistelemaan miten annoitte suvun kuvat pois, eikö se häiritse teitä?

Kyllä tottakai ne kiinnostaa joissa on sukulaisia, mutta ei ne kylänmiesten ja naisten jotka eivät ole meidän sukulaisia. Toki annamme tilaisuuden heidän sukulaistensa löytää oman suvun kuvia sieltä arkistosta. Ei meidän jälkipolvet muistele katkerina sitä että annoimme pois kuvat joista emme tienneet ketä niissä on, ja sieltä arkistosta ne on sitten heidänkin löydettävissään. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyttävää miten monen mielestä yhdellä ihmisellä on oikeus halutessaan hävittää vanhat sukukuvat. Minun mielestäni ne kuuluvat suvulle yhteisesti ja jos joku ei niitä halua pitää, niin ensin niitä tarjotaan muille. Kauhistus että jonkun mielestä on sopivaa minimalismiin hurahdettuaan tai muusta hävittää suvun kuvat vaikka 1800-luvulta lähtien koska ei jaksa niitä itse katsoa eikä muka ole mitään "velkaa" muille sukulaisille. 

Selvitä itsellesi mitä laki sanoo omistusoikeudesta. Sitten ymmärrät miksi yksittäisellä ihmisellä on oikeus hävittää ihan mitä hyvänsä omistamaansa.

Onko se pakko hävittää vai voisiko sen kuitenkin antaa sille sukulaiselle, joka arvostaisi sitä enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Olen niin sotkuinen ihminen että olen päätynyt siihen että minulla voi olla vaan minimi määrä kamaa, muuten aivan liikaa energiaa ja aikaa kuluu siivoamiseen. Ja onhan sse ihanaa kun kaapit ei ole täynnä tavaraa jota ei ikinä käytä niin sinne mahtuu sitten ne tavarat joita oikeasti tarvitsee.

Taidat osata selittää itsellesi mitä tahnsa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihan elävä esimerkki siitä, kuka joutuu säilyttämään isovanhemmilta jäänyttä roinaa varastossaan. Kapioliinoja, pitsilakanoita yms. varmaan kolme isoa pahvilaaikollista. ”Näitä ei saa sitten heittää pois” sanoi äitini ennen kuolemaansa. Ja en oo heittänyt, mutta usein mieli tekisi. Ei ole käyttöä, haisevia liinoja. Mies on raivon partaalla varastoa siivotessaan, eikö näitä voisi heittää pois se aina puhisee.

Mitä niille teen, annanko omille lapsilleni? No en todellakaan.

Pese ne ja keksi käyttöä. Ne on kulttuuriperintöä jota pitäisi vaalia. Ei niiden tekijät jotka käyttivät kymmeniä tunteja aikaa niiden tekemiseen tehneet niitä siksi että sinä annat niiden mennä pilalle jossain varastossa ja sun miehes niille puhisee. Jos teillä on niin tiukkaa tilan kanssa ettei kolme laatikkoa suvun perintöä mahdu, niin anna pois muille sukulaisille tai myy ne.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tämähän menee hauskaksi: ”Monilla ihmisillä on liian suuria luuloja itsestään, luulevat että ihan koko maailmaa kiinnostaa se mihin sukuun hän kuuluu ja minä päivänä hän on syntynyt ja se sitten pitää salata ettei vaan kukaan saa tietää.”

Näkyy kiinnostavan tosi paljon, kun minunkin pitäisi kai alkaa säilöä 80-luvun koulukuviani, ettei joku tuleva sekopääsukulainen raivoa netissä, ettei minulla ole mitään oikeutta kuvieni hävittämiseen.

No jos sulla on lapsia, niin sitten sun pitää ne kuvas säilyttää. Jos sulla ei ole lapsia niin nakkaa menemään kaikki.

Mutta jos sulla on sata vuotta vanhoja kuvia joissa esiintyy ihmisiä joiden jälkipolvia on olemassa muitakin kuin sinä, tai kenties tulossa, niin niitä sinä et saa hävittää, ne on suvun omaisuutta ja kulttuuriperintöä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyttävää miten monen mielestä yhdellä ihmisellä on oikeus halutessaan hävittää vanhat sukukuvat. Minun mielestäni ne kuuluvat suvulle yhteisesti ja jos joku ei niitä halua pitää, niin ensin niitä tarjotaan muille. Kauhistus että jonkun mielestä on sopivaa minimalismiin hurahdettuaan tai muusta hävittää suvun kuvat vaikka 1800-luvulta lähtien koska ei jaksa niitä itse katsoa eikä muka ole mitään "velkaa" muille sukulaisille. 

Selvitä itsellesi mitä laki sanoo omistusoikeudesta. Sitten ymmärrät miksi yksittäisellä ihmisellä on oikeus hävittää ihan mitä hyvänsä omistamaansa.

Laki on eri kuin moraalinen vastuu.