Hanna-Riikan kuolinilmoituksessa painovirhe?

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Kiinnostaisi nähdä nuo runot, joissa suo viittaa sinua-sanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolinilmoituksessa ei ole virhettä vaan iltasanomien otsikossa. Eli toimittajan virhe "yllätys"

Eli siinä lukee "vaikka suo kaipaan"

Mutta mitä se tarkoittaa?

Tamä suo-sana on vanhanajan runokieltä, olen nähnyt sitä muissakin värssyissä, en nyt muista mitään esimerkkiä, tarkoittaa siis sinua tai sua. T.täti 60v

Vierailija kirjoitti:

Ei j*malauta mitä pölvästejä täällä oikein pyörii. Vedä ap seuraavan kerran vaikka se v*ttu päähäsi ennemmin kuin alat viisastelemaan ja pätemään asialla josta et mitään ymmärrä.

Ääliö.

Puhu äänellä, jonka kuulen

sanoilla jotka ymmärrän

runoilla jotka käsitän

Vierailija kirjoitti:

Kielitoimiston murresanakirja ei tunnistanut suo sanaa sinua sanan lyhenteenä. Eikä myöskään Nykysuomen sanakirja.

Muuten en ta kantaa onko virhe, jossain käytetty puhekielen muoto vai perheen sisäinen vitsi.

Ei se mikään murresana olekaan, eikä sitä käytetäkään muualla kuin runoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei j*malauta mitä pölvästejä täällä oikein pyörii. Vedä ap seuraavan kerran vaikka se v*ttu päähäsi ennemmin kuin alat viisastelemaan ja pätemään asialla josta et mitään ymmärrä.

Ääliö.

Puhu äänellä, jonka kuulen

sanoilla jotka ymmärrän

runoilla jotka käsitän

Näinhän se on :-) Ehkä ap tuon ymmärsi?

Mä olen myös nähnyt tuota muotoa käytetyn vanhoissa suomalaisissa runoissa. Jos tulee joku esimerkki vastaan, voin tulla tänne kertomaan.

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Mainitsepa muutama runo, jossa sanaa "suo" käytetään merkityksessä "sinua".

Kyllä se on runokielessäkin "sua".

Vanhoissa suomalaisissa runoissa on näkynyt tuota ilmaisua sinä-sanan merkityksessä, mutta tempaisepa niitä nyt sitten tähän ex tempore esimerkiksi...  Yleisen kirjallisuustieteen opinnoista on jo sen verran aikaa etten muista teoksia, mutta käytössä vanhahtavassa runokielessä se on kyllä ollut.

Eivätkö av-mammat ole lukeneet runoja ollenkaan? Edes koulussa?

Itse välillä puhun aivan huvikseni vanhahtavalla runokielellä: sa=sinä, suo=sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Mainitsepa muutama runo, jossa sanaa "suo" käytetään merkityksessä "sinua".

Kyllä se on runokielessäkin "sua".

Kelpaako Elias Lönnrot? Suomensi nimittäin alkunperin Runebergin runon lähteellä muotoon "suo lähde kaunis katselen" juurikin merkityksessä "sinua, lähde kaunis, katselen". Muissakin saman ajan runoissa ja käännöksissä näkee tätä ilmausta, se koettiin aikanaan, no, runollisemmaksi.

http://www.runeberg.net/fin/runot2/run_20.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Mainitsepa muutama runo, jossa sanaa "suo" käytetään merkityksessä "sinua".

Kyllä se on runokielessäkin "sua".

Kelpaako Elias Lönnrot? Suomensi nimittäin alkunperin Runebergin runon lähteellä muotoon "suo lähde kaunis katselen" juurikin merkityksessä "sinua, lähde kaunis, katselen". Muissakin saman ajan runoissa ja käännöksissä näkee tätä ilmausta, se koettiin aikanaan, no, runollisemmaksi.

http://www.runeberg.net/fin/runot2/run_20.html

Kelpaa, jos voin olla varma siitä, miten hän itse oikein kirjoitti. Tuolla on nimittäin kaksi versiota, toisessa "suo" ja toisessa "sua".

Lönnrot oli kotoisin Sammatista eli aika läheltä Lohjaa ja Helsinkiä, joissa asuvat toisessa ketjussa väittivät käyttävänsä muotoa "suo". Eli voi tosiaan olla murteellinen muoto. Tuolloin Lönnrotin aikaan suomen kirjakieli ei vielä ollut vakiintunut, ja erilaisia nykyään murteellisena pidettäviä muotoja esiintyi asiateksteissäkin.

Eli kysymys ei olisi runollisesta muodosta, vaan murteellisesta. Ihan kuten "mä", ei sekään muuten ole erityisen runollinen vaan ihan arkikieltä, mutta runomitta usein vaatii sen käyttämistä kun kaksitavuinen "minä" ei vain mahdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Mainitsepa muutama runo, jossa sanaa "suo" käytetään merkityksessä "sinua".

Kyllä se on runokielessäkin "sua".

Kelpaako Elias Lönnrot? Suomensi nimittäin alkunperin Runebergin runon lähteellä muotoon "suo lähde kaunis katselen" juurikin merkityksessä "sinua, lähde kaunis, katselen". Muissakin saman ajan runoissa ja käännöksissä näkee tätä ilmausta, se koettiin aikanaan, no, runollisemmaksi.

http://www.runeberg.net/fin/runot2/run_20.html

Kelpaa, jos voin olla varma siitä, miten hän itse oikein kirjoitti. Tuolla on nimittäin kaksi versiota, toisessa "suo" ja toisessa "sua".

Lönnrot oli kotoisin Sammatista eli aika läheltä Lohjaa ja Helsinkiä, joissa asuvat toisessa ketjussa väittivät käyttävänsä muotoa "suo". Eli voi tosiaan olla murteellinen muoto. Tuolloin Lönnrotin aikaan suomen kirjakieli ei vielä ollut vakiintunut, ja erilaisia nykyään murteellisena pidettäviä muotoja esiintyi asiateksteissäkin.

Eli kysymys ei olisi runollisesta muodosta, vaan murteellisesta. Ihan kuten "mä", ei sekään muuten ole erityisen runollinen vaan ihan arkikieltä, mutta runomitta usein vaatii sen käyttämistä kun kaksitavuinen "minä" ei vain mahdu.

Siellä on kolme versiota, joista keskimmäinen on Lönnrotin alkuperäinen käännös ja viimeinen on P.J. Hannikaisen versio Lönnrotin alkuperäisen pohjalta. Eikun kirjastoon lainaamaan Lönnrotin alkuperäinen modernisoimaton runokirja, sieltä se "suo" löytyy. (Lähde: oma kirjahylly)

Ja kyse on kyllä ihan aikansa runokielestä ja sen konventioista.

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö av-mammat ole lukeneet runoja ollenkaan? Edes koulussa?

Itse välillä puhun aivan huvikseni vanhahtavalla runokielellä: sa=sinä, suo=sinua.

Ehkä luen liian moderneja runoja, kun ei ole suo tullut vastaan. Kuulisin kyllä mielelläni bongauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Mainitsepa muutama runo, jossa sanaa "suo" käytetään merkityksessä "sinua".

Kyllä se on runokielessäkin "sua".

Kelpaako Elias Lönnrot? Suomensi nimittäin alkunperin Runebergin runon lähteellä muotoon "suo lähde kaunis katselen" juurikin merkityksessä "sinua, lähde kaunis, katselen". Muissakin saman ajan runoissa ja käännöksissä näkee tätä ilmausta, se koettiin aikanaan, no, runollisemmaksi.

http://www.runeberg.net/fin/runot2/run_20.html

Kelpaa, jos voin olla varma siitä, miten hän itse oikein kirjoitti. Tuolla on nimittäin kaksi versiota, toisessa "suo" ja toisessa "sua".

Lönnrot oli kotoisin Sammatista eli aika läheltä Lohjaa ja Helsinkiä, joissa asuvat toisessa ketjussa väittivät käyttävänsä muotoa "suo". Eli voi tosiaan olla murteellinen muoto. Tuolloin Lönnrotin aikaan suomen kirjakieli ei vielä ollut vakiintunut, ja erilaisia nykyään murteellisena pidettäviä muotoja esiintyi asiateksteissäkin.

Eli kysymys ei olisi runollisesta muodosta, vaan murteellisesta. Ihan kuten "mä", ei sekään muuten ole erityisen runollinen vaan ihan arkikieltä, mutta runomitta usein vaatii sen käyttämistä kun kaksitavuinen "minä" ei vain mahdu.

Siellä on kolme versiota, joista keskimmäinen on Lönnrotin alkuperäinen käännös ja viimeinen on P.J. Hannikaisen versio Lönnrotin alkuperäisen pohjalta. Eikun kirjastoon lainaamaan Lönnrotin alkuperäinen modernisoimaton runokirja, sieltä se "suo" löytyy. (Lähde: oma kirjahylly)

Ja kyse on kyllä ihan aikansa runokielestä ja sen konventioista.

Jatkan vielä aiheesta sen verran, että tuon ajan runokonventioihin kuului maalaileva ja "ylevä" ilmaisu, millaisiksi arkikielestä poikkeavat ilmaisut kuten suo/sinä, ma/minä, mi/mikä, kosk/koska, joita ei käytetty arkikielessä eikä runoudessakaan pelkästään rytmin tai soinnillisuuden takia, vaan nimenomaan siksi, että ne olivat ajalleen vakiintunutta runokieltä, joka loi lukijalleen tai kuulijalleen heti lyyrisen vaikutelman: arkisesti sanottuna ilmaisi että tässä sitä nyt ollaan, runoa kuulemassa. Sen ajan runoudessa yksinkertaisesti käytetiin ilmaisuja, jotka tarkoituksella poikkesivat arkikielestä, ns. "ylensivät" ilmaisun runon tasolle. Näin myös suo/sinä ilmaisun kanssa.

(Esim vaikka Aleksis Kivi:

kosk Pohjolan palkeet käyvät, kosk mennyt on yö, kosk kimmeltää kesäinen aamu

ainiaan muistan sen mis istuin ma neitoni kanssa hellästi syleillen

Eino Leino:

En ma iloitse, en sure huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu)

Mikä ihme teitä vaivaa? Kyllä tulee niin jäätävä myötähäpeä tästä keskustelun tasosta, että ei ole tosikaan. Kuolinilmoitukseen aletaan peräämään jotain "kielitoimiston virallisesti hyväksymää sanamuotoa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Mainitsepa muutama runo, jossa sanaa "suo" käytetään merkityksessä "sinua".

Kyllä se on runokielessäkin "sua".

Kelpaako Elias Lönnrot? Suomensi nimittäin alkunperin Runebergin runon lähteellä muotoon "suo lähde kaunis katselen" juurikin merkityksessä "sinua, lähde kaunis, katselen". Muissakin saman ajan runoissa ja käännöksissä näkee tätä ilmausta, se koettiin aikanaan, no, runollisemmaksi.

http://www.runeberg.net/fin/runot2/run_20.html

.

Kelpaa, jos voin olla varma siitä, miten hän itse oikein kirjoitti. Tuolla on nimittäin kaksi versiota, toisessa "suo" ja toisessa "sua".

Lönnrot oli kotoisin Sammatista eli aika läheltä Lohjaa ja Helsinkiä, joissa asuvat toisessa ketjussa väittivät käyttävänsä muotoa "suo". Eli voi tosiaan olla murteellinen muoto. Tuolloin Lönnrotin aikaan suomen kirjakieli ei vielä ollut vakiintunut, ja erilaisia nykyään murteellisena pidettäviä muotoja esiintyi asiateksteissäkin.

Eli kysymys ei olisi runollisesta muodosta, vaan murteellisesta. Ihan kuten "mä", ei sekään muuten ole erityisen runollinen vaan ihan arkikieltä, mutta runomitta usein vaatii sen käyttämistä kun kaksitavuinen "minä" ei vain mahdu.

Siellä on kolme versiota, joista keskimmäinen on Lönnrotin alkuperäinen käännös ja viimeinen on P.J. Hannikaisen versio Lönnrotin alkuperäisen pohjalta. Eikun kirjastoon lainaamaan Lönnrotin alkuperäinen modernisoimaton runokirja, sieltä se "suo" löytyy. (Lähde: oma kirjahylly)

Ja kyse on kyllä ihan aikansa runokielestä ja sen konventioista.

Jatkan vielä aiheesta sen verran, että tuon ajan runokonventioihin kuului maalaileva ja "ylevä" ilmaisu, millaisiksi arkikielestä poikkeavat ilmaisut kuten suo/sinä, ma/minä, mi/mikä, kosk/koska, joita ei käytetty arkikielessä eikä runoudessakaan pelkästään rytmin tai soinnillisuuden takia, vaan nimenomaan siksi, että ne olivat ajalleen vakiintunutta runokieltä, joka loi lukijalleen tai kuulijalleen heti lyyrisen vaikutelman: arkisesti sanottuna ilmaisi että tässä sitä nyt ollaan, runoa kuulemassa. Sen ajan runoudessa yksinkertaisesti käytetiin ilmaisuja, jotka tarkoituksella poikkesivat arkikielestä, ns. "ylensivät" ilmaisun runon tasolle. Näin myös suo/sinä ilmaisun kanssa.

(Esim vaikka Aleksis Kivi:

kosk Pohjolan palkeet käyvät, kosk mennyt on yö, kosk kimmeltää kesäinen aamu

ainiaan muistan sen mis istuin ma neitoni kanssa hellästi syleillen

Eino Leino:

En ma iloitse, en sure huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu)

"Ma" on ihan tuttu, mutta "muo" ei . Noissakaan ei ole mitään muota.

Järkky väittely pienestä näppäinvirheestä. Itse omaisena haluaisin kyllä uuden ilmoituksen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runokielessä hyvinkin paljon käytetty sana "suo", joka tarkoittaa sinua. Ei se yleis- ja puhekielessä olekaan käytössä.

Mainitsepa muutama runo, jossa sanaa "suo" käytetään merkityksessä "sinua".

Kyllä se on runokielessäkin "sua".

Kelpaako Elias Lönnrot? Suomensi nimittäin alkunperin Runebergin runon lähteellä muotoon "suo lähde kaunis katselen" juurikin merkityksessä "sinua, lähde kaunis, katselen". Muissakin saman ajan runoissa ja käännöksissä näkee tätä ilmausta, se koettiin aikanaan, no, runollisemmaksi.

http://www.runeberg.net/fin/runot2/run_20.html

.

Kelpaa, jos voin olla varma siitä, miten hän itse oikein kirjoitti. Tuolla on nimittäin kaksi versiota, toisessa "suo" ja toisessa "sua".

Lönnrot oli kotoisin Sammatista eli aika läheltä Lohjaa ja Helsinkiä, joissa asuvat toisessa ketjussa väittivät käyttävänsä muotoa "suo". Eli voi tosiaan olla murteellinen muoto. Tuolloin Lönnrotin aikaan suomen kirjakieli ei vielä ollut vakiintunut, ja erilaisia nykyään murteellisena pidettäviä muotoja esiintyi asiateksteissäkin.

Eli kysymys ei olisi runollisesta muodosta, vaan murteellisesta. Ihan kuten "mä", ei sekään muuten ole erityisen runollinen vaan ihan arkikieltä, mutta runomitta usein vaatii sen käyttämistä kun kaksitavuinen "minä" ei vain mahdu.

Siellä on kolme versiota, joista keskimmäinen on Lönnrotin alkuperäinen käännös ja viimeinen on P.J. Hannikaisen versio Lönnrotin alkuperäisen pohjalta. Eikun kirjastoon lainaamaan Lönnrotin alkuperäinen modernisoimaton runokirja, sieltä se "suo" löytyy. (Lähde: oma kirjahylly)

Ja kyse on kyllä ihan aikansa runokielestä ja sen konventioista.

Jatkan vielä aiheesta sen verran, että tuon ajan runokonventioihin kuului maalaileva ja "ylevä" ilmaisu, millaisiksi arkikielestä poikkeavat ilmaisut kuten suo/sinä, ma/minä, mi/mikä, kosk/koska, joita ei käytetty arkikielessä eikä runoudessakaan pelkästään rytmin tai soinnillisuuden takia, vaan nimenomaan siksi, että ne olivat ajalleen vakiintunutta runokieltä, joka loi lukijalleen tai kuulijalleen heti lyyrisen vaikutelman: arkisesti sanottuna ilmaisi että tässä sitä nyt ollaan, runoa kuulemassa. Sen ajan runoudessa yksinkertaisesti käytetiin ilmaisuja, jotka tarkoituksella poikkesivat arkikielestä, ns. "ylensivät" ilmaisun runon tasolle. Näin myös suo/sinä ilmaisun kanssa.

(Esim vaikka Aleksis Kivi:

kosk Pohjolan palkeet käyvät, kosk mennyt on yö, kosk kimmeltää kesäinen aamu

ainiaan muistan sen mis istuin ma neitoni kanssa hellästi syleillen

Eino Leino:

En ma iloitse, en sure huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu)

"Ma" on ihan tuttu, mutta "muo" ei . Noissakaan ei ole mitään muota.

....Kuten ei esimerkeissänikään. Suo sen sijaan löytyi. Pointtisi?

Muo/minä sanasta sen sijaan löytyy (tältäkin palstalta) ketjuja joissa ihmiset tunnustautuvat sen käyttäjiksi, murre-erolta vaikuttaa.

 esim https://www.vauva.fi/keskustelu/1708977/ketju/muo_suo?page=1

https://keskustelu.suomi24.fi/t/12924585/muo-vai-mua

https://kaksplus.fi/threads/g-naemae-sanat-muo-aersyttaeae.1739982/

Vierailija kirjoitti:

....Kuten ei esimerkeissänikään. Suo sen sijaan löytyi. Pointtisi?

Missä kohti esimerkeissäsi on "suo" merkityksessä "sinua"? Pointti on, että haluan nähdä sellaisia esimerkkejä, ja vielä niin, että voi olla varma että kysymys on nimenomaan runollisuudesta, ei murteellisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

....Kuten ei esimerkeissänikään. Suo sen sijaan löytyi. Pointtisi?

Missä kohti esimerkeissäsi on "suo" merkityksessä "sinua"? Pointti on, että haluan nähdä sellaisia esimerkkejä, ja vielä niin, että voi olla varma että kysymys on nimenomaan runollisuudesta, ei murteellisuudesta.

Siinä ihan ensimmäiseksi annetussa, muissa en käsitellytkään suo -ilmausta, saati tuota muo -sanaa, jota en väittänytkään löytyvän runokielestä - en tosin voi mennä vannomaan etteikö niinkin voisi olla, omaa alaa on astetta modernimpi lyriikka, vaikka nämä suomalaisetkin klassikot ja niiden runousoppi on yliopistossa aikoinaan läpi kahlattu.

Runokieli vs. murre -aiheessa voit kääntyä vaikka kysy kirjastosta palvelun puoleen, heillä on aikaa ja resursseja kaivaa sinulle sinua tyydyttäviä esimerkkejä asiasta, joka menee ohi alkuperäisen argumentin: onko sana "suo" runossa kirjoitusvirhe vai ei. Ei ole, se on ainoastaan vanhahtava, tai vaihtoehtoisen argumentin mukaan murteellinen. Molemmat täysin hyväksyttävää ilmaisua runoudessa, joka on kieleltään tavanomaisista kielioppi- ja ilmaisukonventiorajoitteista vapaata.