Lue keskustelun säännöt.
Isän uusi puoliso
Isin tyttö
20.08.2018 |
Mulla on ongelma. Oon 29-vuotias, ja haluaisin aina silloin tällöin viettää aikaa isäni kanssa, vanhempani ovat eronneet aikaa sitten. Mutta mutta. Isälläni on uusi puoliso, joka on aivan järkyttävän mustasukkainen. Pyysin isää kanssani sieneen. Tänään isäni pyysi, että kun pyydän johonkin niin mun pitäisi pyytää molemmat mukaan. Koska he ovat kuulema perhe, ja jos pyydän vaan isää niin en kunnioita heidän perhettään. Tässä vaiheessa olisi kai hyvä mainita, etten oikein välitä tästä puolisosta, ja ollaan otettu huutamalla yhteen. Kerroin isälle (olen kertonut monta kertaa aiemminkin kun tää nainen tunkee joka paikkaan mukaan), että en halua viettää aikaa puolison kanssa vaan kahdestaan isän kanssa. Hän kyllä ymmärtää, mutta on ilmeisesti niin tossun alla ettei voi asialle mitään. Miten saan puolison ymmärtämään sen että haluan viettää laatuaikaa isäni kanssa kahden? Vai koska he ovat parisuhteessa enkö ole oikeutettu enää viettämään aikaa vain isäni kanssa?
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä, jotka eivät hyväksy omien vanhempienne uusia puolisoita, olisi valmis siihen, että teidän vanhempanne eivät hyväksyisi teidän puolisoitanne? ”Hyh, uusi perheenjäsen, en tykkää. ” Tai varsinkaan siinä vaiheessa, jos eroat ja tulee uusi kumppani. Oletteko oikeasti sitä mieltä, että vanhempien ei tarvitse pitää kumppanistanne?
Tämä. Katso ap rehellisesti peiliin. Aikuistu.
Kyse ei ollut tässä tapauksessa hyväksynnästä. Ap hyväksyy isän puolison, mutta kaipaa myös joskus kahdenkeskeistä aikaa isän kanssa, mitä vaimo ei hyväksy. Vähän sama tilanne omalla isälläni - tapaan hänet aina vaimonsa kanssa, vaikka se rajoittaa puheenaiheita ja tekemisiä. Vaimo ei päästä lähtemään yksin, koskaan. Ja mielellään tapaan vaimoakin välillä, meillä ei vain ole mitään yhteistä joten joskus tapaisin mieluusti isääni ihan kahdestaan.
Aivan, isäsi valinta.
Onneksi ap voi myös päättää olla tapaamatta enää isää. Voi tulla suru puseroon vuosien mittaan, kun kaikki puolison ulkopuoliset kontaktit kielletään. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi eristämiseksi.
Aikuisen ihmisen oma valinta?
En nyt ota kantaa onko se "oikein" tai hyvä asia, mutta ap:n isällä ei ole velvollisuutta tavata lapsiaan lastensa ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäsi lienee valintansa tehnyt, joko omasta tahdostaan tai vaimonsa vaatimuksesta. Et valitettavasti asialle kovin paljoa voi jos hän näin on ilmoittanut. Toivotaan ettei valinta ole huono jos miettii että vaimo vaikka kuolee niin kovin yksin jää jos on jättäytynyt muun perheen ulkopuolelle.
Ei sen tarvitsekaan katketa. Aikuisten lastensa kanssa voi olla hyvä ystävä koko loppuelämänsä. Omat lapset ja vanhemmat ovat kuitenkin aina ne rakkaimmat ja tärkeimmät jos tunne-elämä ovat kunnossa. "Omaa laumaansa" auttaa ja puolustaa viimeiseen saakka, siinä tippuu puolisot ja exät ja nyxät kelkasta ensimmäisenä.
Täti 59 kirjoitti:
Ei sen tarvitsekaan katketa. Aikuisten lastensa kanssa voi olla hyvä ystävä koko loppuelämänsä. Omat lapset ja vanhemmat ovat kuitenkin aina ne rakkaimmat ja tärkeimmät jos tunne-elämä ovat kunnossa. "Omaa laumaansa" auttaa ja puolustaa viimeiseen saakka, siinä tippuu puolisot ja exät ja nyxät kelkasta ensimmäisenä.
Siis sen napanuoran.
Nostaisin kyllä puolison samalle tasolle lasten kanssa, jos on elinikäisessä liitossa tosissaan. Lapset elävät kuitenkin omaa elämäänsä omien puolisoidensa kanssa. Monesti lapset mielletään parisuhteen tuotokseksi ja onnellinen parisuhde on lapsillekin paras koti eikä niin, että äiti ja isä ovatkin jatkossa vain äiti ja isä eivätkä enää puolisoita. Ehkä erotkin vähenisivät, jos muistettaisiin hoitaa sitä avioelämääkin eikä vain lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täti 59 kirjoitti:
Ei sen tarvitsekaan katketa. Aikuisten lastensa kanssa voi olla hyvä ystävä koko loppuelämänsä. Omat lapset ja vanhemmat ovat kuitenkin aina ne rakkaimmat ja tärkeimmät jos tunne-elämä ovat kunnossa. "Omaa laumaansa" auttaa ja puolustaa viimeiseen saakka, siinä tippuu puolisot ja exät ja nyxät kelkasta ensimmäisenä.
Miten tuolla asenteella on edes mahdollista saada hyvää ja kestävää liittoa, jos puoliso on jo lähtökohtaisesti huonommissa asemissa kuin x määrä populaa?
Mulla on kanssa sama tilanne. Isällä ollut uusi vaimo jo yli kymmenen vuotta ja se on mulle ihan täysin ok, mutta tahtoisin silti viettää edes joskus aikaa isän kanssa ihan kahdestaan. Tämä ei vaan tunnu onnistuvan, vaan se vaimo pitää hinata joka helvetin paikkaan mukana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteessa jossa selkeästi joku vihaisi minua, miettisin kyllä kaksi kertaa haluaisinko, että miehenikään hengaisi tämän kanssa. En toki kieltäisi, mutta en erityisemmin kannustaisikaan.
Minun isäni elämään tuli uusi nainen kun olin 12-vuotias. Oma äitini otti ja läksi, ja jäin isän kanssa kahden. Vuosi oltiin keretty totutella uuteen arkeen, kun isä tapasi uuden. Tämä nainen kävi meillä joskus kylässä, mutta yleensä isä oli hänen luonaan ja minä yksin kotona. Tai kaverin kanssa, tai mummini luona. Naisesta vaistosi etäisyyden ja kylmyyden ihan alusta asti, mutta lapsena sitä uskoi kun ensin sanottiin että kuvittelen kaiken, ja sen jälkeen kätevästi laitettiin syy minun niskoilleni: olen niin ujo ja etäinen että uuden naisen on vaikea tutustua ja tykätä.
Muutin omilleni ennen 18-vuotispäivääni, ja isä muutti naisystävänsä kanssa yhteen puoli vuotta sen jälkeen. Ja siitä alkoi se, etten saanut enää mennä isän luo kylään. Muutaman kerran minulla oli tarve käyttää tietokonetta ja omani ei riittänyt, ja kysyin voinko tehdä tehtäviä loppuun isän luona. Isä sanoi, että totta kai, mutta sitten muutama tunti meni ja tuli puhelu, että käydäänkin isän työpaikan konetta lainaamassa. Sanomattakin oli selvää, kuka ei halunnut minua sinne. Joskus "äitipuoli" oli ihan mukana elämässäni, ja myöhemmin perhe-elämässäni, ja joskus taas tosi kylmäkiskoinen ja jopa ilkeä. Isän mielestä ongelma oli minun ja "äitipuolen", ei hänen.
Vuosikausia meni soutaessa ja huopaessa, kunnes välit katkesi ihan älyttömän typerästä aiheesta syttyneeseen riitaan, ja olen saanut todeta että "äitipuoli" voitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä, jotka eivät hyväksy omien vanhempienne uusia puolisoita, olisi valmis siihen, että teidän vanhempanne eivät hyväksyisi teidän puolisoitanne? ”Hyh, uusi perheenjäsen, en tykkää. ” Tai varsinkaan siinä vaiheessa, jos eroat ja tulee uusi kumppani. Oletteko oikeasti sitä mieltä, että vanhempien ei tarvitse pitää kumppanistanne?
Tämä. Katso ap rehellisesti peiliin. Aikuistu.
Kyse ei ollut tässä tapauksessa hyväksynnästä. Ap hyväksyy isän puolison, mutta kaipaa myös joskus kahdenkeskeistä aikaa isän kanssa, mitä vaimo ei hyväksy. Vähän sama tilanne omalla isälläni - tapaan hänet aina vaimonsa kanssa, vaikka se rajoittaa puheenaiheita ja tekemisiä. Vaimo ei päästä lähtemään yksin, koskaan. Ja mielellään tapaan vaimoakin välillä, meillä ei vain ole mitään yhteistä joten joskus tapaisin mieluusti isääni ihan kahdestaan.
Aivan, isäsi valinta.
Onneksi ap voi myös päättää olla tapaamatta enää isää. Voi tulla suru puseroon vuosien mittaan, kun kaikki puolison ulkopuoliset kontaktit kielletään. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi eristämiseksi.
Aikuisen ihmisen oma valinta?
En nyt ota kantaa onko se "oikein" tai hyvä asia, mutta ap:n isällä ei ole velvollisuutta tavata lapsiaan lastensa ehdoilla.
Ei tietenkään, mutta lapsillakaan ei ole velvollisuutta tavata isäänsä isänsä ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Nostaisin kyllä puolison samalle tasolle lasten kanssa, jos on elinikäisessä liitossa tosissaan. Lapset elävät kuitenkin omaa elämäänsä omien puolisoidensa kanssa. Monesti lapset mielletään parisuhteen tuotokseksi ja onnellinen parisuhde on lapsillekin paras koti eikä niin, että äiti ja isä ovatkin jatkossa vain äiti ja isä eivätkä enää puolisoita. Ehkä erotkin vähenisivät, jos muistettaisiin hoitaa sitä avioelämääkin eikä vain lapsia.
Uusperheissä ei ole kyse elinikäisistä liitoista. Siitä todisteena entisen liiton lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvitellaanpa, että olet löytänyt vierellesi rakkaan eikä isäsi haluaisi olla missään tekemisissä kumppanisi kanssa, olisit itse tervetullut muttei rakkaasi, miten itse toimisit? Eikö sinua loukkaisi, että läheisesi ei arvosta ja kunnioita valintaasi? Seisoisitko elämänkumppanisi rinnalla vai antaisitko kohdella epäkunnioittavasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä, jotka eivät hyväksy omien vanhempienne uusia puolisoita, olisi valmis siihen, että teidän vanhempanne eivät hyväksyisi teidän puolisoitanne? ”Hyh, uusi perheenjäsen, en tykkää. ” Tai varsinkaan siinä vaiheessa, jos eroat ja tulee uusi kumppani. Oletteko oikeasti sitä mieltä, että vanhempien ei tarvitse pitää kumppanistanne?
Tämä. Katso ap rehellisesti peiliin. Aikuistu.
Kyse ei ollut tässä tapauksessa hyväksynnästä. Ap hyväksyy isän puolison, mutta kaipaa myös joskus kahdenkeskeistä aikaa isän kanssa, mitä vaimo ei hyväksy. Vähän sama tilanne omalla isälläni - tapaan hänet aina vaimonsa kanssa, vaikka se rajoittaa puheenaiheita ja tekemisiä. Vaimo ei päästä lähtemään yksin, koskaan. Ja mielellään tapaan vaimoakin välillä, meillä ei vain ole mitään yhteistä joten joskus tapaisin mieluusti isääni ihan kahdestaan.
Aivan, isäsi valinta.
Onneksi ap voi myös päättää olla tapaamatta enää isää. Voi tulla suru puseroon vuosien mittaan, kun kaikki puolison ulkopuoliset kontaktit kielletään. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi eristämiseksi.
Aikuisen ihmisen oma valinta?
En nyt ota kantaa onko se "oikein" tai hyvä asia, mutta ap:n isällä ei ole velvollisuutta tavata lapsiaan lastensa ehdoilla.
Ei tietenkään, mutta lapsillakaan ei ole velvollisuutta tavata isäänsä isänsä ehdoilla.
En ymmärrä, miksi ap:n äitipuolen pitäisi aina olla mukana. Itselläni on ydinperhe, mies ja 2 lasta. Tytär on vuoden asunut pois kotoa. Käyn tyttäreni kanssa shoppailemassa vaatteita ja mieheni ei lähde mukaan. Tyttäreni on isänsä kanssa käynyt ostamassa huonekaluja, ostamassa auton. En ole ollut mukana niillä reissuilla. Poika kun muuttaa pois kotoa, niin todennäköisesti käy isänsä kanssa jääkiekkopeleissä. Eihän ydinperheissäkään kaikkea tehdä aina yhdessä, miksi sitten äitipuolen pitäisi olla joka paikassa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostaisin kyllä puolison samalle tasolle lasten kanssa, jos on elinikäisessä liitossa tosissaan. Lapset elävät kuitenkin omaa elämäänsä omien puolisoidensa kanssa. Monesti lapset mielletään parisuhteen tuotokseksi ja onnellinen parisuhde on lapsillekin paras koti eikä niin, että äiti ja isä ovatkin jatkossa vain äiti ja isä eivätkä enää puolisoita. Ehkä erotkin vähenisivät, jos muistettaisiin hoitaa sitä avioelämääkin eikä vain lapsia.
Uusperheissä ei ole kyse elinikäisistä liitoista. Siitä todisteena entisen liiton lapset.
No sanotaan nyt sitten loppuelämänikäisistä liitoista.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitellaanpa, että olet löytänyt vierellesi rakkaan eikä isäsi haluaisi olla missään tekemisissä kumppanisi kanssa, olisit itse tervetullut muttei rakkaasi, miten itse toimisit? Eikö sinua loukkaisi, että läheisesi ei arvosta ja kunnioita valintaasi? Seisoisitko elämänkumppanisi rinnalla vai antaisitko kohdella epäkunnioittavasti?
Eihän tässä ap:n tapauksessa ollut kyse siitä, ettei missään tekemisissä halua olla. Haluaisi vaan joskus olla isänsä kanssa kaksin. En ymmärrä tuollaista läheisriippuvuutta äitipuolen taholta. Mieheni olisi kyllä entinen, jos joka paikkaan pitäisi mennä kaksin.
Tollaset naiset projisoi omaa vaikeaa isäsuhdetta kumppaninsa tyttäreen. Ne yrittää kiilata lasten edelle ja moni onnistuukin.
Meillä ihan sama kuvio vaikka olin vasta 10 kun isä ja uusi tapasivat. Kolmatta vuosikymmentä jo lonksutellaan sillä lailla että isääni näen ehkä kerran kahdessa vuodessa kahdestaan ja loput kerrat tehdään mitä hänen vaimonsa tahtoo eli syödään ravintolassa kaks kertaa vuodessa. Heidän kotiinsa mulla ei ole mitään asiaa eikä edes lapsenlapset ole tätä muuttanut.
Isälleni olen sanonut suoraan että tolla meiningillä on yksinäinen vanhuus edessä mutta omapahan on valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitellaanpa, että olet löytänyt vierellesi rakkaan eikä isäsi haluaisi olla missään tekemisissä kumppanisi kanssa, olisit itse tervetullut muttei rakkaasi, miten itse toimisit? Eikö sinua loukkaisi, että läheisesi ei arvosta ja kunnioita valintaasi? Seisoisitko elämänkumppanisi rinnalla vai antaisitko kohdella epäkunnioittavasti?
Henkilökohtaisesti ei olisi ongelmaa.
Minähän sen mieheni kanssa seurustelen, ei suku. Joten jos hän jostain syystä (vaikka ikivanha naapurusriita) olisi ei-toivottu henkilö sukuni juhlissa, niin eipä hänen tarvitsisi mukaan tulla väkisin.
Ei ihminen, joka haluaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa ole lapsellinen. Miksi ei saisi halutessaan niin tehdä, oli sitten 4 tai vaikka 40 -vuotias? Minusta on ihan normaalia viettää aikaa omien vanhempien kanssa ja uuden puolison pitäisi myös sallia se ilman että aina tarvitsee itse tunkea mukaan.
Eikä vanhempien kanssa ajan viettäminen ole mitenkään sidonnainen siihen ettei oilisi omia kavereita. Se on ihan eri asia olla kavereiden, kuin perheen kanssa. Yhteisöllisyys ja perheen kanssa ajan viettäminen aikuisiällä tuntuu olevan katoava luonnonvara.
Mutta jos aloittajan isä on ihan tyytyväinen tilanteeseen, tai ainakaan ei halua kokeilla kepillä jäätä. Kai sillä isälläkin on jotain sananvaltaa omaa elämäänsä kohtaan, eikä tarvitse "totella" lapsia.