Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla
Tämähän on kuitenkin Vihreiden unelma. Kaikki pk-seudulle 15 neliön yksiöihin, tiiviiseen kaupunkirakentamiseen josta kaikki viheralueet on tuhottu ja liikkua voi vain pyörällä. Mitenkäs muu maailmakaan ei ole samaa mieltä tämän ihanuudesta Vihreiden kanssa?
****
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005796869.html
KAUPUNKIMAANTIETEEN professori Mari Vaattovaara sanoo, että Suomessa virinnyt innostus miniasuntoihin kiinnostaa ulkomailla asti. Kyse ei kuitenkaan ole kiinnostuksesta positiivisessa mielessä.
Vaattovaara kertoo, että hänelle on vastikään soittanut parikin toimittajaa Britanniasta.
”Minulta on kysytty, onko tosiaan totta, että teillä Suomessa saa rakentaa 15 neliön asuntoja”, hän kertoo.
...
BRITANNIASSA neliöiden alaraja asuntoa kohden on Vaattovaaran mukaan 45 neliötä. Toisena esimerkkinä hän mainitsee Tanskan Kööpenhaminan, jossa vanhojen alueiden minimiksi on määrätty 55 neliötä ja uusien alueiden 65 neliötä.
”Kööpenhamina oli lähes konkurssissa 1990-luvun alussa. Siellä kaupungin vanha osa oli täynnä pieniä asuntoja. Varakkaat muuttivat pois”, Vaattovaara sanoo.
...
Pienituloisilla ei ole varaa isoihin asuntoihin, mikä ohjaa kysyntää pienten asuntojen suuntaan.
Suunta on kuitenkin väärä, kun esimerkiksi Vantaalle on rakennettu 15,5 neliön yksiöitä. ”Martinlaakson taakse on rakennettu kokonainen talo täyteen koppeja, joiden vuokra on 500 euroa kuukaudessa. Ne on kalliita neliöitä”, Vaattovaara sanoo.
...
”Helsinki kasvaa kovaa vauhtia. Nyt rakennetaan kiireellä kaupunkia, joka ei ole kestävä”, Vaattovaara sanoo.
”Köyhille rakennetaan hellahuoneita. Pelkään, että meille tulee huono-osaisuuden kasaumia.”
...
”Meillä on maata, meillä on tilaa. Asumisen korkeaa hintaa ei ratkaista rakentamalla miniyksiöitä, vaan kaavoitusta ja tontteja lisäämällä”, Vaattovaara sanoo.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Siis "tiny house" on buumi varsinku Usassa. Mutta ei kenenkään ole pakko asua missään missä ei halua. Jos haluaa asua palatsissa ja siihen on varaa niin ok. Mutta jos haluaa asua pikkukodissa niin varmaan Suomi on tässäkin asiassa vapaa maa...vai onko? Pitääkö ihmisiä holhota ettei vaan asu niinkuin itse haluaa?
Aiemminkin suomalaiset ovat halunneet asua hellahuoneissa ja mäkituvissa!
Vierailija kirjoitti:
Asumme miehen kanssa nyt 58 neliöisessä kaksiossa, ja tämä on meille kyllä minimi. Hatunnosto niille ketkä pystyvät asumaan pienissä ekologisissa asunnoissa, itseäni ahdistaa tilan puute liika semmoiseen. Tavaroiden osalta mahduttaisiin pienempään asuntoon tosin, eli onhan meilläkin "hukka" neliöitä.
Joo, ei minullakaan tavaroita hirveästi ole, mutta tarvitsen edes jonkin verran tilaa ympärilleni. Asun nyt 30 neliön kämpässä yksin ja tämä on mulle aika lailla minimi.
Jossain 15 neliön asunnossa tulisi jo melkein ahtaan paikan kammo, en voisi asua sellaisessa kopperossa mielenterveyteni kärsimättä.
Olen lisäksi varsinainen kotihiiri, vietän suurimman osan ajasta kotona, joten asunnolla on iso merkitys kaiken kaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, kun vuokranantajat saavat vähentää rahoitusvastikkeet verotuksessaan, jos taloyhtiö käyttää kirjanpidossaan suoraa tuloutusta. Tämä Suosii aivan käsittämättömällä tavalla vuokranantajia. Yhtiövelat ovat käsittämättömiä ja vanhat perinteiset omistusyhtiöt muuttuvat esim putkiremonttien yhteydessä vuokrataloiksi.
Asuntosijoittamisessa on aivan käsittämätömiä tukiaisia vuokranantajille.
Tämä yhdessä asumistuen kanssa sekoittaa ja ylikuumentaa asuntomarkkinat täysin!
Vierailija kirjoitti:
Siis "tiny house" on buumi varsinku Usassa. Mutta ei kenenkään ole pakko asua missään missä ei halua. Jos haluaa asua palatsissa ja siihen on varaa niin ok. Mutta jos haluaa asua pikkukodissa niin varmaan Suomi on tässäkin asiassa vapaa maa...vai onko? Pitääkö ihmisiä holhota ettei vaan asu niinkuin itse haluaa?
On koska nuoret ovat pienituloisempia ja köyhempiä kuin vanhempansa joilla on ollut varaa omakotitaloon ja paljon muuhun.
Ai että ulkomailla kauhistellaan suomalaisten asumista? No, siinähän kauhistelevat. Minä taas puolestani kauhistelen monien muiden maiden asumista, kun siellä ei hanasta tule edes juomakelpoista vettä, seinistä/ikkunoista vetää kuin seula, lämmöneristys on olematon, seinät kaatuu päälle.. Suihkussa käynti on tuskaa, kun suihku on vaan kiinteä suutin seinässä, josta tulee sopivan lämpöistä vettä, jos tulee. Eikä bideesuihkusta ole kuultukaan. Piha on postimerkin kokoinen tai sellainen pitkä kapea sola tiilimuurien välissä. Siis monissa EU-maissakin nämä meille itsestäänselvyydet on vielä utopiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt ymmärrä, mitä niiiiin kauheaa on asua pienessä asunnossa? Kauhistellaanko sitä siksi, että sehän on markkinamiesten painajainen, asunto, johon voi hankkia vaan sen mitä TARVITSEE, ei kaikkea ylimääräistä ja turhaa mainoksien painostamana? Kuluttajiahan meistä nykyään kasvatetaan. Osta osta osta. Pikkasen nykyään tehdään "viherpesua", markkinoidaan joitain tuotteita eriryisen luontoystävällisinä, ekona. Oikeasti ekoteko on pärjätä ilman. Kuluttaminen ei koskaan ole ekologista, oli se tuote sitten miten luonnonmukaisista aineista tehty ja kierrätyspakkauksessa.
(Joo, toki on hyvä vaihtaa TARVITSEMANSA tuotteet ekologisempiin versioihin, mutta paljon saadaan ihmiset ostamaan ihan turhaa, kun myydään se turha tuote lähestulkoon ekotekona. Tyhmiltä kuluttajilta rahat pois ja tilalle valheellinen tunto siitä, että nyt tässä ollaan niin pelastamassa maailmaa...)
Sori, meni vähän off topic. 😆
Te ituhipit olette ajamassa maailmaa tilanteeseen, johon ette pyri ettekä ymmärrä, mihin kaikki johtaa. Puhutte kulutuksen vähentämisestä. Talousjärjestelmää ei kuitenkaan olla muuttamassa niin ettei se perustuisi jatkuvaan kasvuun ja 40 tunnin työviikkoon. Mitä tämä sitten merkitsee, jos suurten massojen kulutus vähennetään minimiin, mitä he tekevät? Se merkitsee valtavaa tuloerojen kasvua ja eriytymistä, keskiluokan häviämistä. On turha kuvitella, että tuotamme tuhansien eurojen lisäarvoa palvelemalla toinen toisiamme. Ei. Keskiluokka häviää ja 99% ihmisistä tekee pitkää työpäivää minimaalisella palkalla, saadakseen itselleen vain haaveilemasi minimaalisen kulutustason. Mitä he sitten tekevät, mihin heidän työpanoksensa menee? Palaamme takaisin kartanonherrojen aikaan, 99% tuottaa äärimmäistä luksusta yhdelle prosentille, luksusveneitä, lentokoneita, kartanoita ja palveluita siellä asuville. Enemmistön miestyötunneista käytetään yhden prosentin äärimmäisen rikkaan elämän ylläpitämiseen.
On totta, että tuossa elämäntyylissä luonnonvaroja ja energiaa tuhlataan silti vähemmän, joten varmasti olet onnellinen tulevaisuuden orjana tuottaessasi äärimmäistä luksusta ja palvellessasi ökyrikkaiden pientä vähemmistöä. Enenmmistö meistä ei kuitenkaan siihen tyydy, pahoin pelkään että tulee jälleen aika, jolloin kartanot savuavat ja köyhä kansa nousee kapinaan, valtaosa meistä haluaa nauttia vauraudesta jatkossakin. Sinunkin tulisi ymmärtää, että luontoa ei pelasta mikään muu kuin väestömäärän ajaminen pikkuhiljaa alas, jonnekin 10% nykyisestä. Silloin tellus tarjoaa hyvän elintason kaikille ja luonnonvarat riittävät. Tähän skenaarioon tuskin riittää poliittista voimaa, joten kulutetaan nyt vaan luonnonvarat loppuun ja luomakunta hoitaa väestömäärän kohdilleen pakon edessä.
"On turha kuvitella, että tuotamme tuhansien eurojen lisäarvoa palvelemalla toinen toisiamme. Ei. Keskiluokka häviää ja 99% ihmisistä tekee pitkää työpäivää minimaalisella palkalla, saadakseen itselleen vain haaveilemasi minimaalisen kulutustason."
Automaatio tarpeeksi pitkälle vietynä ratkaisee sen, että rahaa ei tarvita enää, jotta saa jotain romua hankittua itselleen. Jos tuotanto on ilmaista, silloin siitä ei voi pyytää kuin minimaalista hintaa. Ei tarvita siis mallia, jossa kaikilla on 40h viikossa töitä, koska kaikki sama tulee tuotettua paljon tehokkaammin tekoälyln avulla. Ihmiset vapautuvat vähitellen sorron yöstä ja työstä. Eri asia on sitten, että jos maailmaa hallitsevatkin hullut, jotka oikeastaan haluavat, että heillä on orjia, joita he ohjailevat juuri tuloeroilla.
Vierailija kirjoitti:
Fiksuin tapa ratkaista Helsingin asuntopula olisi rakentaa Sipoon rajan lähellä oleville alueille eli Landboon ja sen lähistölle kerrostaloalueita jonne mahtuisi runsaasti ihmisiä asumaan.
Joukkoliikenteen voisi hoitaa niin että laitettaisiin kaksi bussilinjaa liikennöimään tihein vuorovälein Itäkeskukseen ja yksi bussi tihein vuorovälein Malmille.
Töölönlahden täyttäminen olisi myös hyvä ratkaisu ja sen päälle rakentaminen.
Osa ratkaisua olisi, että tehdään etätyöstä oikeasti mahdollista eikä vain puheissa. Olen valtion hommassa, kaikki pystyisi tekemään etänä, mutta ei vaan anneta. Muuttaisin heti Lappiin jos olisi mahdollista, kaikki kun ei halua asua kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, kun vuokranantajat saavat vähentää rahoitusvastikkeet verotuksessaan, jos taloyhtiö käyttää kirjanpidossaan suoraa tuloutusta. Tämä Suosii aivan käsittämättömällä tavalla vuokranantajia. Yhtiövelat ovat käsittämättömiä ja vanhat perinteiset omistusyhtiöt muuttuvat esim putkiremonttien yhteydessä vuokrataloiksi.
Asuntosijoittamisessa on aivan käsittämätömiä tukiaisia vuokranantajille.
Tämä on se suuri mätäpaise.
Tiny house on suosittua Usassa vihreitä arvoja noudattavien keskuudessa eli halutaan kuluttaa vähemmän energiaa ja haalia vähemmän tavaraa, halvemmaksihan tiny house-asuminen ei tule. Ne jotka haluavat asua halvemmalla asuvat autoissa...
Kuulostaa tosi typerältä että Suomessa ihmiset asuvat niin ahtaasti kun maa-alaa Suomessa riittää. Tilanne on Suomessa aika katastrofaalinen ulkomailta katsottuna. Ei tunnu älykkäältä hommalta. Suomen tilanne on mikä on koska sosiaalinen rakenne on täysin mätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksuin tapa ratkaista Helsingin asuntopula olisi rakentaa Sipoon rajan lähellä oleville alueille eli Landboon ja sen lähistölle kerrostaloalueita jonne mahtuisi runsaasti ihmisiä asumaan.
Joukkoliikenteen voisi hoitaa niin että laitettaisiin kaksi bussilinjaa liikennöimään tihein vuorovälein Itäkeskukseen ja yksi bussi tihein vuorovälein Malmille.Töölönlahden täyttäminen olisi myös hyvä ratkaisu ja sen päälle rakentaminen.
Voisi ollakin! Töölönlahti on Google Maps:lla mitattuna 0,2 neliökilometriä pinta-alaltaan. Jos siihen rakennettaisiin kunnon pilvenpiirtäjiä, 50-70 kerroksisia (jopa 100 kerroksisia!), niin tällöin saataisiin 100 000/neliökilometri asukastiheys. Eli helposti 20 000 asukasta saataisiin tuolle alueelle asumaan. Olisi myös hyvin lähellä keskustaa tuo alue.
Suomessa asuu n. viisi miljoonaa ihmistä. Briteissä noin 70 miljoonaa, ja Lontoossa asuu n 7 miljoonaa. Vaikka siellä on väljääkin maata jossain, se on joko "kansallispuistoa", rantaa tai tosiaan ylänköä scotlannissa, aluetta jolla ei juuri ole teitä, tai niitä ei ylläpidetä talvisin.
Suomi on itseasiassa pinta-alaltaan suurempi kuin brittein saaret, eli on siinä eroa kuinka paljon on mahdollista rakentaa.
Itse kaipaisin suomeen esim rivitaloja joita englannissa on, joka asunnon jälkeen on autokatos ja varasto, niinpä ei asuta seinä seinässä.
Isoon pilvenpiirtjään saadaan asumaan noin 1000 - 2000 ihmistä, kun kerroksia laitetaan sata kunta. Näitä kun rakennettaisiin tuolle 0,2 km2 maa-alalle Töölönlahdelle vaikkapa 130 kappaletta, jolloin yli puolet 0,2 km2:sta jäisi vielä rakentamattakin, niin siinä olisi asuinalue 150 000-250 000 ihmiselle.
ei alle 40m asuntoja ellei ole pakko kirjoitti:
Suomessa asuu n. viisi miljoonaa ihmistä. Briteissä noin 70 miljoonaa, ja Lontoossa asuu n 7 miljoonaa. Vaikka siellä on väljääkin maata jossain, se on joko "kansallispuistoa", rantaa tai tosiaan ylänköä scotlannissa, aluetta jolla ei juuri ole teitä, tai niitä ei ylläpidetä talvisin.
Suomi on itseasiassa pinta-alaltaan suurempi kuin brittein saaret, eli on siinä eroa kuinka paljon on mahdollista rakentaa.
Itse kaipaisin suomeen esim rivitaloja joita englannissa on, joka asunnon jälkeen on autokatos ja varasto, niinpä ei asuta seinä seinässä.
Suomeen mahtuu kevyesti asumaan 200 miljoonaa ihmistä, eikä vielä tee edes tiukkaa. Silti olisi erämetsää. Keskimääräinen asukastiheys olisi noin 650 ihmistä neliökilometrille. Eli viisi kuusi kerrostalollista. Kun kuitenkin olisi kaupunkeja ja muita asukaskeskittymiä, niin tällöin myös olisi asumatonta aluetta.
Mites noi jenkkien trailerit? Aika kaposia asumuksia nekin.
No on typerää että kaikkien on muka pakko asua pääkaupunkiseudulla! Joku tolkku nyt tähän Helsinkikeskeisyyteen!
Muuten minitalot ovat mielestäni HYVÄ idea, esim. eläkeläisille. Tai opiskeljabokseina.
Maassa, joka kuuluu maailman harvimmin asuttuihin maihin, ei ole mitään syytä asua ahtaasti.
Satohan noita asuntoja aikoinaan mainosti että taloon tulee asukkaille upeat yhteistilat.
Todellisuudessa nuo yhteistilat on pesula, sauna ja kerhohuone. Vastaavat tilat löytyy hyvin monista tavallisista kerrostaloista.
Tuossa talossa on aivan järkyttävät neliövuokrat, vaikka parvikin laskettaisiin mukaan niin neliövuokra on siltikin reilusti Martinlaakson vuokratasoa korkeampi. Ja tuo parvihan ei ole normaalia asumistilaa, siellä ei mahdu edes aikuinen mies seisomaan.
Tuo talo on rakennettu vain ja ainoastaan rahankiilto silmissä. Yhtään ei ole asumismukavuutta tms. mietitty vain ainoastaan suurinta mahdollista tuottoa.
Siis "tiny house" on buumi varsinku Usassa. Mutta ei kenenkään ole pakko asua missään missä ei halua. Jos haluaa asua palatsissa ja siihen on varaa niin ok. Mutta jos haluaa asua pikkukodissa niin varmaan Suomi on tässäkin asiassa vapaa maa...vai onko? Pitääkö ihmisiä holhota ettei vaan asu niinkuin itse haluaa?