Ei voi ymmärtää. Kaveri sai kk sitten vauvan ja nyt sit isompi vauva (1,5v) aloittaa päiväkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gmmnn kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Äiti pääseekin siinä helpommalla, totta kai. Mutta se lapsi ei pääse. Se tässä harmittaa, että joko ollaan ihan oikeasti sen verran laiskoja että mennään lapsen kustannuksella sieltä missä aita on matalin, tai sitten ollaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudesta että viedään lapsi saamaan virikkeitä liian pienenä. 

Joku halusi tässä ottaa esille meidän kulttuurin, että kertoo jotakin meistä tämä. Minusta on omituista, että miehiä ei haluta eikä kannusteta ottamaan niitä perhevapaita enempää. Minusta on kurjaa, miten työelämä suhtautuu lapsiperheisiin ja että lain turvin ei ole esimerkiksi jaettu vanhemmuuden kustannuksia kaikkien kesken kuten Ruotsissa on. Minusta on kurjaa, että äideille ei ole muuta kuin seurakunnan perhekerho tai koti, tai sitten lapselle se meluinen ja täpötäysi päiväkoti. 

Ei se ehkä ole yksittäisen äidin tai isän vika, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo että äidin täytyy päästä helpommalla lapsiarjessa. Johtuuko se isien välinpitämättömyydestä? Onko se naisten vika, että sallitaan miesten olla niin välinpitämättömiä? Onko se yhteisöllisyyden puutetta? 

Pakko vielä mainita, että olen herne nenässä täällä lukenut "äitipiireistä" ja "mammakerhoista" ja sisäpiireistä, ja miten noloa on olla kotona lapsen kanssa ja miten siinä kärsii kaikkien suomalaisten naisten urakehitys. Koko tämä keskustelun aihepiiri on ihan sekaista ja syyttelevää sinne tänne, eikä kukaan oikeastaan keskustele siitä, mikä sille alle kolmevuotiaalle on hyväksi. Tässäkin ketjussa on kyse siitä lapsesta. Lapsesta. 

On ihan oikeasti eri asia mennä töihin ja viedä puolitoista vuotias hoitoon, kun mennä vauvan kanssa kotiin sieltä päiväkodilta. Jossain vaiheessa se lapsikin sen tajuaa. Onnea sen kanssa. 

Tätä valitettavasti päiväkodissa aika paljon näkee. Isommat lapset hoksaavat, että äiti lähti vauvan kanssa kotiin. Ovat surullisia ja miettivät, että miksen minä saa olla kotona... Me päiväkodintädit ja opet sitten kerrotaan positiivisin mielin, että täällä on kivaa jne ja yritetään helpottaa oloa. Lähestulkoon jokainen lapsi olisi kaikkein mieluiten kotona vauvan ja äidin kanssa.

Ja nimenomaan tässä on kyse lapsesta,ei taas meistä äideistä,joilla ei nähtävästi koskaan ole mielessä mikään muu kuin se, että taas HEITÄ syyllistetään. Ja lapsi jää taas kakkoseksi, äidin nostaessa itseään jalustalle.

Täällähän vain nämä kaikesta yksin vaikka pää kainalossa selvinneet äidit nostavat itseään jalustalle. Toiset väsyneet zombit vaan yrittävät selviytyä tilanteesta mahdollisimman pienin vaurioin koko perheelle. Joskus se vanhemman lapsen hoitopaikka voi antaa äidille ja perheelle sen pienen hengähdystauon, että jaksetaan pysyä yhdessä ja olla hyvät vanhemmat kaikille lapsille.

Siis sehän ei anna taukoa muulle kuin äidille. Missä ne lasten isät on? Tilastokeskuksen mukaan isät ei käytä läheskään kaikkia vapaitaan mitä laki heille tarjoaa. Miksi eivät? 

Olen itse niitä, jotka hoitivat kaikki lapsensa kotona vauvoista huolimatta. Ja voin kertoa, että olin väsynyt, ja ihan masennustaustalla vieläpä. Siinä on vain se ero, että toiset nousee ylös ja tekee asioita, ja toiset taas ei tee. Nyt sitten on ihan hyvä pohtia, että pitäisikö yhteiskunnan tukea tätä vai ei. Jos pitää, niin millä tavalla? 

Minusta tämä on ärsyttävää marttyyrikeskustelua, että niin joo sinä se jaksoit ja minä olin zombie enkä jaksanut ja joo, ollaan huonoja äitejä. Onko teillä rima vähän turhan korkealla? Miten te jaksatte joka päivä nousta ylös, pukea kaikille päälle ja lähteä kuskaamaan päiväkotiin? Eikö helpommalla pääse kun koko perhe vetää pari yöpaitapäivää kotona ja tilaa pizzat kotiovelle? Niin minä tein. Ei mitään suorittamista, vaan sitä että salli itsensä olla kotona ja sitä, että välillä vähän tuuppi itsensä pihalle ja tekemään asioita siitä vauvasta ja taaperosta huolimatta. 

Tämän päivän vanhemmuuden rima on kyllä paljon korkeammalla kun ennenvanhaan. Jos tänä päivänä jäät lasten kanssa koko päiväksi kotiin yöpaidassa pizzaa tilaten, niin hyvinkin voi lastensuojelu puuttua tilanteeseen ja varmistella tuen tarvetta.. Onhan tämän päivän vanhemmuudesta paljon puhuttu, on paljon tutkimuksia ja näyttöjä siitä mikä lapselle on parasta. Ikinä ennen vanhemmat eivät ole hiekkalaatikolla pohtineet kiintymyssuhteita ja ylisukupolvisia ongelmia, kun ne nyt ovat arkipäivää ja jokaisella mielessä.

Minusta sellainen puhe on turhaa, jossa ihmetellään tämän päivän äitejä ja verrataan entisaikoihin. Sillä mikään ei ole ennallaan. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja kyllä äideillä on paljon tietoa, jotka myös luovat paineita.

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

"Jos tänä päivänä jäät lasten kanssa koko päiväksi kotiin yöpaidassa pizzaa tilaten, niin hyvinkin voi lastensuojelu puuttua tilanteeseen ja varmistella tuen tarvetta."

En usko. En kerta kaikkiaan usko tätä. 

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

Joutuu se lapsi päiväkodissakin odottamaan, ei se ole mitenkään ihmeellistä. 

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Vierailija kirjoitti:

"Jos tänä päivänä jäät lasten kanssa koko päiväksi kotiin yöpaidassa pizzaa tilaten, niin hyvinkin voi lastensuojelu puuttua tilanteeseen ja varmistella tuen tarvetta."

En usko. En kerta kaikkiaan usko tätä. 

Pizzakuskikohan soitti? Kuka sille lastensuojelulle edes asiasta kertoo :D Jos vanhempi itse neuvolassa mainitsee, että ollaan oltu yöpaidassa ja syödään pizzaa kaikki päivät, niin saattaahan se terkkari kysellä tuen tarvetta;Jos kokee että äiti sanoo tuon hakeakseen apua. Ei se lastensuojelu muuten mitään apua rupea väkisin tarjoamaan. :D

lgllg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Niimutku. Pitää imettää, ja kaikki äidit myös ravaa kontrolleissa jaja. Anteeksi kun olen jo ilkeä, mutta harva äiti edes imettää enää, että turha vedota siihenkään.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ymmärrän ihan täysin, että äiti laittoi vanhemman lapsen hoitoon. Sitä en ymmärrä, miksi tehdään lapsia noin pienellä ikäerolla. Itse totesin vauvavuoden jälkeen, että musta ei kyllä olisi hoitamaan pientä taaperoa ja vauvaa samanaikaisesti. Sen takia meillä jää toisen hankinta hamaan tulevaisuuteen ja saa nähdä tuleeko edes. Mutta se pieni vauva joka syntyy, tarvitsee äidin syliä ja rintaa ihan jatkuvasti ympäri vuorokauden. Eikö hänkin ansaitse ne ekat kuukaudet niin että äidillä on oikeasti aikaa imettää ja pesiä vauvan kanssa? Taapero ei välttämättä koe hoitoa raskaana, lapsia on monenlaisia. Oma lapseni 1v 10kk aloitti nyt hoidossa. Jännitin miten menee, mutta hän lähtee joka aamu todella innoissaan tarhaan. Hakee kenkiä heti aamusta ja pyytää että lähdetään. Kiljuu riemusta kun tullaan päikyn pihaan. Voiko tosiaan olla että tämä on hänelle huonoksi jos noin paljon tykkää? Meillä kävi kyllä tuuri tarhapaikan suhteen kun ollaan pienessä kotoisassa päikyssä ja ryhmässä on samanikäisiä ja hiukan vanhempia kun meidän lapsi. Ei siis ole vauvoja viemässä huomiota ja tädit on tosi omistautuneita työlleen. 

Itse ihmettelen niin paljon tätä meidän kulttuuria, jossa lapset tulisi saada mahd. pienellä ikäerolla, ja jo viiden vuoden ikäeroa paheksutaan kun "nyt niistä ei tuu kavereita".

Miksi se eka ei voisi olla rauhassa "se pieni"? Omani täyttää pian kolme, ja nyt vasta alkanut kaivata niitä kavereita muista lapsista, siihen asti äidin ja isän seura tärkeintä.

Muistan vielä miten pieni tuo oli juuri silloin vuoden - kahden vuoden välillä. Pikkuinen ja tarvitseva, ei vielä osannut puhua ja liikkumistakin vasta harjoitteli paremmaksi. Minulla onneksi ollut mahdollisuus pitää kotona kolmivuotiaaksi asti, ja ollut ihan oikea ratkaisu. Silloin nuorempana ei olisi päästänyt äitiä tai isää lähtemään itkemättä, mutta nyt esimerkiksi päiväkerhoon sujahtaa ongelmitta, kun kaverit odottaa.

En tiedä tuleeko toista, mutta jos tulee, niin esikoinen on silloin todnäk lähempänä kouluikää. On ainakin saanut olla rauhassa "se pieni" 👍

Vierailija kirjoitti:

lgllg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Niimutku. Pitää imettää, ja kaikki äidit myös ravaa kontrolleissa jaja. Anteeksi kun olen jo ilkeä, mutta harva äiti edes imettää enää, että turha vedota siihenkään.

Jotenki tuntuu, että ihan tavallinen vauva-arki on muuttunut aivan liian hankalaksi.. Sen ymmärtää, jos vauva on oikeasti vaikea. Koliikkia tai sairautta. Meilläkin esikoinen itki joka päivä 7h putkeen, silloin oltais varmasti tarvittu apua. Mutta kun suurimmalla osalla kyse on ihan normaalista vauva-ajasta, jota ei jakseta. :(

Minä muistan kun pienenä lähdin kerhoon ja äiti jäi vauvan kanssa kotiin, olin ylpeä siitä että olin niin iso että SAIN käydä kerhossa, sinne eivät pikkuvauvat päässeetkään! En siis tosiaan ollut katkera siitä että vauva sai jäädä äitin kanssa kotiin :,D

Vierailija kirjoitti:

lgllg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Niimutku. Pitää imettää, ja kaikki äidit myös ravaa kontrolleissa jaja. Anteeksi kun olen jo ilkeä, mutta harva äiti edes imettää enää, että turha vedota siihenkään.

Harva äiti edes imettää enää? Suomalaisethan imettävät enemmän kuin vuosikymmeniin. 1960-70-luvuilla imetystä suorastaan paheksuttiin.

lgllg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Niin, puistossa hyvin harvoin on samanikäisiä, toisinaan jotain pph ryhmiä joista toki saa seuraa. Muut on siellä päiväkodin pihalla leikkimässä.. ei asuta Helsingissä.

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä pystynyt viemään ensimmäistä tai toista lasta päivähoitoon uuden vauvan syntyessä. Kaikilla lapsillani oli yhtälainen oikeus äitiin ja rauhalliseen kotonaoloon ilman aamuherätyksiä ja muuta stressiä. Kakkonen ei nukkunut öisin ollenkaan, rytmi oli täysin päinvastainen. Ykkösen kanssa piti olla päivällä hereillä siitä huolimatta. Pysyin hereillä kahvin voimalla, ulkoilemalla runsaasti lasten kanssa ja nukkumalla silloin, kun siihen oli mahdollisuus vaikka lyhyitäkin pätkiä. Isä hoiti myös, mutta teki pitkää päivää ja matkusteli työnsä vuoksi.

Nykyäidit ovat vaan vähän saamattomia, uusavuttomia ja pullamössöä sekä vaativat sitä ”omaa aikaa”, jotta ehtii somettamaan. En arvosta pätkääkään äitejä, jotka eivät omia lapsiaan jaksa hoitaa.

Onneksi sentään sulta löytyy arvostusta isille, jotka jättävät lapsensa äidin hoidettaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lgllg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Niimutku. Pitää imettää, ja kaikki äidit myös ravaa kontrolleissa jaja. Anteeksi kun olen jo ilkeä, mutta harva äiti edes imettää enää, että turha vedota siihenkään.

Harva äiti edes imettää enää? Suomalaisethan imettävät enemmän kuin vuosikymmeniin. 1960-70-luvuilla imetystä suorastaan paheksuttiin.

Imetys on kuitenkin aivan normaali vauva-ajan toimenpide. Se ei ole vielä epänormaalia vauva-aikaa. Esikoinen tykkäs meillä istua vieressä, ja "imettää"omaa vauvaansa. Tai luin samalla kirjaa, tai lauloin. Se on samalla myös hyvä opetus ja kasvuhetki isommalle. :) Ei kaikista tavallisen elämän haasteista kannata tehdö ylitsepääsemättömiä, miten niitä oikeita haasteita jaksaa jos ei jaksa edes normaalia arkea?

Vierailija kirjoitti:

lgllg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Niimutku. Pitää imettää, ja kaikki äidit myös ravaa kontrolleissa jaja. Anteeksi kun olen jo ilkeä, mutta harva äiti edes imettää enää, että turha vedota siihenkään.

Miten se liittyy minun arkeeni jos joku muu ei ilmetä tai joudu ravaamaan sairaalassa? Niin? Puhun koko ajan omasta arjestani.

Vierailija kirjoitti:

Minä muistan kun pienenä lähdin kerhoon ja äiti jäi vauvan kanssa kotiin, olin ylpeä siitä että olin niin iso että SAIN käydä kerhossa, sinne eivät pikkuvauvat päässeetkään! En siis tosiaan ollut katkera siitä että vauva sai jäädä äitin kanssa kotiin :,D

Jos sen muistat, olet ollut yli 3-vuotias ollessasi päiväkerhossa (ei kai sinne nuorempia otetakaan). Asia on ihan toinen kuin 1,5-vuotiaan kuskaaminen päivähoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Minua taas ihmetyttää, kuinka tyrmätään ne perheet, jotka vievät esikoisen päiväkotiin äidin jaksamisen vuoksi, mutta samanaikaisesti isän piittaamattomuus lastenhoitoon tai jopa raha on ihan täydellisen hyvä syy viedä puolitoistavuotias hoitoon. Sinne samalle meluisalle pienten puolelle.

Jos joku sanoo, että ei ollut varaa olla kotona, kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi. Juu. Ei raha puussa kasva. Luulisi, että rahaongelmiin olisi paljon helpompi varautua etukäteen kuin jaksamisongelmiin. Mutta ei. Pitäähän se töihin mennä, se on sitä oikeaa elämää. Ja sekin on parempi, että pienten lasten äiti sanoo menevänsä töihin lepäämään kuin että hän lepäisi kotona.

Kertoo ehkä jotain kulttuuristamme.

Tämä on asia jota olen ihmetellyt lukuisat kerrat itsekin. Mistä tässä ilmiössä on kyse? Lapsen parhaasta ei, vaan jokin halu syyllistää äitejä.

Ehkä siinä on jotain samaa, että jos näet äidin vauvan kanssa niin että äiti katsoo kännykkää, niin se heti kertoo jostain syvemmästä ja suuremmasta ongelmasta yhteiskunnassa ja kyseisen naisen äitiydessä. Sillä ei ole merkitystä että käytännössä kaikki asiat hoidetaan kännykän kautta ja ihmiset ylipäänsä ovat liimautuneita kännykkäänsä. Ja ettet todellakaan voi tietää onko liiallinen kännykällä olo oikeasti mikään ongelma siinä perheessä.

Tai sitten jokin naisten suuressa tarpeessa saada hyväksyntää omille ratkaisuilleen ja vanhemmuuteen liittyvissä paineissa, jotka saavat kyttäämään toisten ratkaisuja?

Ja tosiaan tietenkin suunnaton työn ja rahan arvostus. Totta kai pitää olla 300 000 e asuntolaina ja omakotitalo, ja onhan kotihoidontuki pieni.

Vierailija kirjoitti:

lgllg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

No ei ne kaverit ainakaa meillä ovelle itsestään kävellyt. Kyllä siihen itsekkin täytyy vaivaa nähdä, että hommaa niitä leikkikavereita.

Niin, puistossa hyvin harvoin on samanikäisiä, toisinaan jotain pph ryhmiä joista toki saa seuraa. Muut on siellä päiväkodin pihalla leikkimässä.. ei asuta Helsingissä.

Asun itsekkin pienellä paikkakunnalla pohjois-pohjanmaalla. Ei täälläkään puistoissa ketään ollut. Tuttavia löytyi fb ryhmistä, perhekerhoista jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä kaverisi sanoi syyksi?

En ole viitsinyt kysyä kun pelkään, että sanoisin sitten suorat sanat.

Ja en minäkään tiedä muita, jotka laittavat noin pienen hoitoon toisen tieltä. Toinen tuntemani tapaus laittoi 2-vuotiaan hoitoon toisen tieltä ja sekin on minusta jo tosi tosi pieni.

No ehkä hänellä on syynsä eikä halua niistä puhua. Voi olla synnytyksen jälkeistä masennusta tms. Ei ne välttämättä näy päälle päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fnfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

No eihän siellä kotona ole kuin se äiti ja vauva! Meidän reilu 2v kyselee aina koska pääsee päiväkotiin leikkimään, en siis oikein jaksa uskoa että ihan hirveästi siellä kärsii. Vaihtoehtoina on roikottaa taaperoa mukana sairaalassa minun kontrolleissani ja odotuttaa häntä kun ’nyt pitää imettää, nyt pitää nukuttaa vauva, nyt pitää taas odottaa’ tai hän saa leikkiä siellä päiväkodissa mihin haluaa itse mennä.. vaikea valinta kyllä.

Joutuu se lapsi päiväkodissakin odottamaan, ei se ole mitenkään ihmeellistä. 

Ei kyllä joudu leikkikaveria yksin odottamaan, kokoajan lapset siellä leikkivät keskenään. Ei meidän lapsi ainakaan varsinaisesti ruinaa aikuisten seuraa vaan nimenomaan muiden lasten.