Ei voi ymmärtää. Kaveri sai kk sitten vauvan ja nyt sit isompi vauva (1,5v) aloittaa päiväkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Lapset ovat erilaisia ja perheet ovat erilaisia. Et voi sivullisena tietää, mitä se arki juuri ko perheessä on. Voi olla sairautta, masennusta tai muita ongelmia, joita itselläsi ei ollut. Varmasti jokainen perhe yrittää tehdä itselleen parhaan ratkaisun. Turha siinä on toisten tulla jeesustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Et varmaan koskaan ole tullut ajatelleeksi, että kaikessa ei ole kyse kateudesta. Osa ihmisistä vaan on realistinen vauva-arjen suhteen, ja asennoituu siihen erilailla jo alusta alkaen.

En olisi ikinä pystynyt viemään ensimmäistä tai toista lasta päivähoitoon uuden vauvan syntyessä. Kaikilla lapsillani oli yhtälainen oikeus äitiin ja rauhalliseen kotonaoloon ilman aamuherätyksiä ja muuta stressiä. Kakkonen ei nukkunut öisin ollenkaan, rytmi oli täysin päinvastainen. Ykkösen kanssa piti olla päivällä hereillä siitä huolimatta. Pysyin hereillä kahvin voimalla, ulkoilemalla runsaasti lasten kanssa ja nukkumalla silloin, kun siihen oli mahdollisuus vaikka lyhyitäkin pätkiä. Isä hoiti myös, mutta teki pitkää päivää ja matkusteli työnsä vuoksi.

Nykyäidit ovat vaan vähän saamattomia, uusavuttomia ja pullamössöä sekä vaativat sitä ”omaa aikaa”, jotta ehtii somettamaan. En arvosta pätkääkään äitejä, jotka eivät omia lapsiaan jaksa hoitaa.

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

flfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Et varmaan koskaan ole tullut ajatelleeksi, että kaikessa ei ole kyse kateudesta. Osa ihmisistä vaan on realistinen vauva-arjen suhteen, ja asennoituu siihen erilailla jo alusta alkaen.

Senkus asennoituu ihan miten haluaa, mutta jos on mahdollista helpottaa perheen arkea sikäli kun kaikki siitä hyötyvät, niin on vain typerää väkisin tehdä kaikki vaikeimman kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Äiti pääseekin siinä helpommalla, totta kai. Mutta se lapsi ei pääse. Se tässä harmittaa, että joko ollaan ihan oikeasti sen verran laiskoja että mennään lapsen kustannuksella sieltä missä aita on matalin, tai sitten ollaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudesta että viedään lapsi saamaan virikkeitä liian pienenä. 

Joku halusi tässä ottaa esille meidän kulttuurin, että kertoo jotakin meistä tämä. Minusta on omituista, että miehiä ei haluta eikä kannusteta ottamaan niitä perhevapaita enempää. Minusta on kurjaa, miten työelämä suhtautuu lapsiperheisiin ja että lain turvin ei ole esimerkiksi jaettu vanhemmuuden kustannuksia kaikkien kesken kuten Ruotsissa on. Minusta on kurjaa, että äideille ei ole muuta kuin seurakunnan perhekerho tai koti, tai sitten lapselle se meluinen ja täpötäysi päiväkoti. 

Ei se ehkä ole yksittäisen äidin tai isän vika, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo että äidin täytyy päästä helpommalla lapsiarjessa. Johtuuko se isien välinpitämättömyydestä? Onko se naisten vika, että sallitaan miesten olla niin välinpitämättömiä? Onko se yhteisöllisyyden puutetta? 

Pakko vielä mainita, että olen herne nenässä täällä lukenut "äitipiireistä" ja "mammakerhoista" ja sisäpiireistä, ja miten noloa on olla kotona lapsen kanssa ja miten siinä kärsii kaikkien suomalaisten naisten urakehitys. Koko tämä keskustelun aihepiiri on ihan sekaista ja syyttelevää sinne tänne, eikä kukaan oikeastaan keskustele siitä, mikä sille alle kolmevuotiaalle on hyväksi. Tässäkin ketjussa on kyse siitä lapsesta. Lapsesta. 

On ihan oikeasti eri asia mennä töihin ja viedä puolitoista vuotias hoitoon, kun mennä vauvan kanssa kotiin sieltä päiväkodilta. Jossain vaiheessa se lapsikin sen tajuaa. Onnea sen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

flklknf kirjoitti:

Meillä lapsilla ikäero 1.5v. Isompi oli haastava lapsi, ja on sitä yhä edelleen. Pienempi joustavampi ja "katselijavauva" Oli raskasta joo, 4kk ajanjakso kun nukuin vain pari tuntia yössä.. mutta sitä selvis kun ajatteli, että se ei oo sen isomman lapsen vika, että me päädyttiin pieniin ikäeroihin ja nyt täytyy vain jaksaa, kohta se on ohi. Ihminen jaksaa yllättävän pitkälle, jos ottaa sellaisen asenteen, että kyllä me jaksetaan (ellei kyse ole masennuksesta.).

Sisaruksista kasvoi upea pari, ja nyt 5 ja 3.5 veenä ovat todella läheiset. Riitaakin tietysti on, mutta heidän välinen suhde on todella ihana. Isompi luuli pienempänä heidän olevan kaksosia, kun ei muistanut aikaa ennen siskoa.

Enkä sano tätä syyllistäen, jokainen tekee omat ratkaisunsa oman jaksamisen mukaan! Mutta monesti siihen auttaa realistinen asenne lapsiperheen arjesta, ja optimismi tulevaisuudesta.

Mutta kukaan ei ole vielä kertonut MIKSI sitä 2 vuotiasta ei saisi pitää hoidossa parina päivänä viikossa jos hän tykkää hoidossa käydä sekä siitä on äidille hyötyä? Sama kun minulla olisi kaapissa jotain hyvää ja terveellistä ruokaa valmiina mutta koko perhe kärvistelisi nälässä ’kyllä me kestetään, tälläistä tämä nyt on!!’ Ei mitään järkeä.

Olen päiväkodissa töissä. Pienten ryhmässä. 2-vuotias ei hyödy siitä juuri mitenkään, riippuen toki ryhmän koostumuksesta. Usein aika menee pienempien hoitamiseen,vaipan vaihtoon ja hyssyttelyyn ikävän koittaessa. Reippaat 2-vuotiaat leikkivät yksinään, kun enintään kolmella hoitajalla menee aika vaikeampien kanssa. Mitä se 2 vee siis siitä hyötyy? Toki jos kotona ei ole yhtään kaveria, tai tuttavaa niin saapahan se ainakin joskus kaveria päikyssä. Ei se päiväkodinkaan arki niin auvoista ole.

Vierailija kirjoitti:

flfkkf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Et varmaan koskaan ole tullut ajatelleeksi, että kaikessa ei ole kyse kateudesta. Osa ihmisistä vaan on realistinen vauva-arjen suhteen, ja asennoituu siihen erilailla jo alusta alkaen.

Senkus asennoituu ihan miten haluaa, mutta jos on mahdollista helpottaa perheen arkea sikäli kun kaikki siitä hyötyvät, niin on vain typerää väkisin tehdä kaikki vaikeimman kautta.

Se on yhteiskunnalle aika kallista sellainen perheiden olon helpottaminen. 

En tietenkään väitä, etteikö perheitä pitäisi auttaa ja tukea, mutta minusta virikehoito ei ole yksi parhaimmista tavoista sitä tehdä. Minulta jos kysyttäisiin, rakentaisin ihan toisenlaisen "maailman" tähän, mutta se vaatisi jotain vaivannäköä äideiltäkin (tai iseiltä, mutta niitä nyt ei saa kotiin näköjään millään). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Äiti pääseekin siinä helpommalla, totta kai. Mutta se lapsi ei pääse. Se tässä harmittaa, että joko ollaan ihan oikeasti sen verran laiskoja että mennään lapsen kustannuksella sieltä missä aita on matalin, tai sitten ollaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudesta että viedään lapsi saamaan virikkeitä liian pienenä. 

Joku halusi tässä ottaa esille meidän kulttuurin, että kertoo jotakin meistä tämä. Minusta on omituista, että miehiä ei haluta eikä kannusteta ottamaan niitä perhevapaita enempää. Minusta on kurjaa, miten työelämä suhtautuu lapsiperheisiin ja että lain turvin ei ole esimerkiksi jaettu vanhemmuuden kustannuksia kaikkien kesken kuten Ruotsissa on. Minusta on kurjaa, että äideille ei ole muuta kuin seurakunnan perhekerho tai koti, tai sitten lapselle se meluinen ja täpötäysi päiväkoti. 

Ei se ehkä ole yksittäisen äidin tai isän vika, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo että äidin täytyy päästä helpommalla lapsiarjessa. Johtuuko se isien välinpitämättömyydestä? Onko se naisten vika, että sallitaan miesten olla niin välinpitämättömiä? Onko se yhteisöllisyyden puutetta? 

Pakko vielä mainita, että olen herne nenässä täällä lukenut "äitipiireistä" ja "mammakerhoista" ja sisäpiireistä, ja miten noloa on olla kotona lapsen kanssa ja miten siinä kärsii kaikkien suomalaisten naisten urakehitys. Koko tämä keskustelun aihepiiri on ihan sekaista ja syyttelevää sinne tänne, eikä kukaan oikeastaan keskustele siitä, mikä sille alle kolmevuotiaalle on hyväksi. Tässäkin ketjussa on kyse siitä lapsesta. Lapsesta. 

On ihan oikeasti eri asia mennä töihin ja viedä puolitoista vuotias hoitoon, kun mennä vauvan kanssa kotiin sieltä päiväkodilta. Jossain vaiheessa se lapsikin sen tajuaa. Onnea sen kanssa. 

Tätä valitettavasti päiväkodissa aika paljon näkee. Isommat lapset hoksaavat, että äiti lähti vauvan kanssa kotiin. Ovat surullisia ja miettivät, että miksen minä saa olla kotona... Me päiväkodintädit ja opet sitten kerrotaan positiivisin mielin, että täällä on kivaa jne ja yritetään helpottaa oloa. Lähestulkoon jokainen lapsi olisi kaikkein mieluiten kotona vauvan ja äidin kanssa.

Ja nimenomaan tässä on kyse lapsesta,ei taas meistä äideistä,joilla ei nähtävästi koskaan ole mielessä mikään muu kuin se, että taas HEITÄ syyllistetään. Ja lapsi jää taas kakkoseksi, äidin nostaessa itseään jalustalle.

Tämä on juuri se mitä en itsekän ymmärrä: hehkutetaan mahdollisimman pienestä ikäerosra, mutta sitten ei jakseta itse edes hoitaa.

Itse jos toisen "hankin", niin esikoinen on ainakin viisivuotias.

Ja turha puhua, että pienellä ikäerolla sisarukset on "kavereita toisilleen". Itselläni ja siskolla vuoden ikäero, ei pahemmin tulla toimeen. Mitä vähemmän ollaan tekemisissä, sen parempi ja rauha säilyy.

Mä taas ymmärrän ihan täysin, että äiti laittoi vanhemman lapsen hoitoon. Sitä en ymmärrä, miksi tehdään lapsia noin pienellä ikäerolla. Itse totesin vauvavuoden jälkeen, että musta ei kyllä olisi hoitamaan pientä taaperoa ja vauvaa samanaikaisesti. Sen takia meillä jää toisen hankinta hamaan tulevaisuuteen ja saa nähdä tuleeko edes. Mutta se pieni vauva joka syntyy, tarvitsee äidin syliä ja rintaa ihan jatkuvasti ympäri vuorokauden. Eikö hänkin ansaitse ne ekat kuukaudet niin että äidillä on oikeasti aikaa imettää ja pesiä vauvan kanssa? Taapero ei välttämättä koe hoitoa raskaana, lapsia on monenlaisia. Oma lapseni 1v 10kk aloitti nyt hoidossa. Jännitin miten menee, mutta hän lähtee joka aamu todella innoissaan tarhaan. Hakee kenkiä heti aamusta ja pyytää että lähdetään. Kiljuu riemusta kun tullaan päikyn pihaan. Voiko tosiaan olla että tämä on hänelle huonoksi jos noin paljon tykkää? Meillä kävi kyllä tuuri tarhapaikan suhteen kun ollaan pienessä kotoisassa päikyssä ja ryhmässä on samanikäisiä ja hiukan vanhempia kun meidän lapsi. Ei siis ole vauvoja viemässä huomiota ja tädit on tosi omistautuneita työlleen. 

Onkohan ollut vahinko se toinen, kun noin pienellä aikavälillä on saatettu alulle. Ajattele, että tuo voi olla parasta, mitä se äiti voi lapsilleen antaa. Ei pysty enempään. Näissä keskusteluissa pitäisi aina muistaa, että se kritisoitava äiti voi mennä ihan äärirajoilla jo ja ponnistella päivästä toiseen, että saa lapsilleen edes kohtuullisen elämän. Sellainen tarvitsee tukea, ei kritisoinnista ole hänelle mitään hyötyä, eikä vie lasten asioita yhtään eteenpäin. Voi olla että ei miehestäkään saa juuri apua eikä tukiverkostoa ole. Valvoo vauvan kanssa ja temppuilee illat uhmaikäisen kanssa toivoen joka minuutti, että aika vain menisi nopeasti eteenpäin. Yrittää silti huolehtia molemmista ja antaa aikaa ja rakkautta, tekee kotityöt ja huolehtii turvallisuudesta. Ei se toinenkaan, vanhempi lapsi välttämättä mitään traumoja tuosta saa.

Sukulaiseni kertoi, että heidän alueen lähipäiväkodissa oli edellisenä syksynä pienten ryhmässä 17 alle kolmevuotiasta lasta. Toki hoitajia se yksi enemmän, mutta miettikää nyt ihan oikeasti millaista on 17 lapsen kanssa tilassa joka on kyllä uudehko, mutta ei mikään järin suuri. 

Sukulaiseni laittoi omansa sitten yksityiselle perhepäivähoitajalle. En ihmettele yhtään. Ja hän itse meni töihin, jos sillä nyt on jotain merkitystä. 

Kertokaa, että mitä se kaksivuotias tai alle siitä päiväkotiryhmästä saa itselleen? Sen ikäinen ei osaa vielä leikkiä muiden kanssa, eikä välttämättä osaa ilmaista tarpeitaan niin että tulisi ymmärretyksi. Harvempi on kokonaan kuiva tuossa vaiheessa. 

Vaikka siellä kotona on se yönsä valvonut äiti ja vauva, siellä on aivan erilainen rauha ja tutut kuviot. Ja väitän, että jos ei ihan ongelmaisesta äidistä ole kyse, niin kotona sen isommankin lapsen tarpeisiin vastataan paljon nopeammin kuin päiväkodissa. Seuraa se lapsi saisi leikkipuistosta tai kerhosta tai jos äiti vaikka viitsisi tutustua muihin alueen kotona oleviin äiteihin, niin heidän lapsistaan. Mutta antakaas kun arvaan, "en ole niin sosiaalinen" ja "en välitä muista äideistä ja niiden jutuista" ja "minulla on oikeus". 

Jos sen lapsen on parempi olla päiväkodissa kuin kotona, niin voi jo melkein miettiä että onko se lapsen hyvä olla kotona ollenkaan. 

Nykyasenne onkin menossa kokoajan enemmän siihen,että "Vain minun tarpeillani on väliä."

"Sinun paska arkesi, on lapsesi lapsuus." Hyvä sanonta.

gmmnn kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Äiti pääseekin siinä helpommalla, totta kai. Mutta se lapsi ei pääse. Se tässä harmittaa, että joko ollaan ihan oikeasti sen verran laiskoja että mennään lapsen kustannuksella sieltä missä aita on matalin, tai sitten ollaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudesta että viedään lapsi saamaan virikkeitä liian pienenä. 

Joku halusi tässä ottaa esille meidän kulttuurin, että kertoo jotakin meistä tämä. Minusta on omituista, että miehiä ei haluta eikä kannusteta ottamaan niitä perhevapaita enempää. Minusta on kurjaa, miten työelämä suhtautuu lapsiperheisiin ja että lain turvin ei ole esimerkiksi jaettu vanhemmuuden kustannuksia kaikkien kesken kuten Ruotsissa on. Minusta on kurjaa, että äideille ei ole muuta kuin seurakunnan perhekerho tai koti, tai sitten lapselle se meluinen ja täpötäysi päiväkoti. 

Ei se ehkä ole yksittäisen äidin tai isän vika, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo että äidin täytyy päästä helpommalla lapsiarjessa. Johtuuko se isien välinpitämättömyydestä? Onko se naisten vika, että sallitaan miesten olla niin välinpitämättömiä? Onko se yhteisöllisyyden puutetta? 

Pakko vielä mainita, että olen herne nenässä täällä lukenut "äitipiireistä" ja "mammakerhoista" ja sisäpiireistä, ja miten noloa on olla kotona lapsen kanssa ja miten siinä kärsii kaikkien suomalaisten naisten urakehitys. Koko tämä keskustelun aihepiiri on ihan sekaista ja syyttelevää sinne tänne, eikä kukaan oikeastaan keskustele siitä, mikä sille alle kolmevuotiaalle on hyväksi. Tässäkin ketjussa on kyse siitä lapsesta. Lapsesta. 

On ihan oikeasti eri asia mennä töihin ja viedä puolitoista vuotias hoitoon, kun mennä vauvan kanssa kotiin sieltä päiväkodilta. Jossain vaiheessa se lapsikin sen tajuaa. Onnea sen kanssa. 

Tätä valitettavasti päiväkodissa aika paljon näkee. Isommat lapset hoksaavat, että äiti lähti vauvan kanssa kotiin. Ovat surullisia ja miettivät, että miksen minä saa olla kotona... Me päiväkodintädit ja opet sitten kerrotaan positiivisin mielin, että täällä on kivaa jne ja yritetään helpottaa oloa. Lähestulkoon jokainen lapsi olisi kaikkein mieluiten kotona vauvan ja äidin kanssa.

Ja nimenomaan tässä on kyse lapsesta,ei taas meistä äideistä,joilla ei nähtävästi koskaan ole mielessä mikään muu kuin se, että taas HEITÄ syyllistetään. Ja lapsi jää taas kakkoseksi, äidin nostaessa itseään jalustalle.

Täällähän vain nämä kaikesta yksin vaikka pää kainalossa selvinneet äidit nostavat itseään jalustalle. Toiset väsyneet zombit vaan yrittävät selviytyä tilanteesta mahdollisimman pienin vaurioin koko perheelle. Joskus se vanhemman lapsen hoitopaikka voi antaa äidille ja perheelle sen pienen hengähdystauon, että jaksetaan pysyä yhdessä ja olla hyvät vanhemmat kaikille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ollut vahinko se toinen, kun noin pienellä aikavälillä on saatettu alulle. Ajattele, että tuo voi olla parasta, mitä se äiti voi lapsilleen antaa. Ei pysty enempään. Näissä keskusteluissa pitäisi aina muistaa, että se kritisoitava äiti voi mennä ihan äärirajoilla jo ja ponnistella päivästä toiseen, että saa lapsilleen edes kohtuullisen elämän. Sellainen tarvitsee tukea, ei kritisoinnista ole hänelle mitään hyötyä, eikä vie lasten asioita yhtään eteenpäin. Voi olla että ei miehestäkään saa juuri apua eikä tukiverkostoa ole. Valvoo vauvan kanssa ja temppuilee illat uhmaikäisen kanssa toivoen joka minuutti, että aika vain menisi nopeasti eteenpäin. Yrittää silti huolehtia molemmista ja antaa aikaa ja rakkautta, tekee kotityöt ja huolehtii turvallisuudesta. Ei se toinenkaan, vanhempi lapsi välttämättä mitään traumoja tuosta saa.

90-luvun alussa neuvolan tuleville vanhemmille jakamassa oppaassa kerrottiin, että äiti ja vauvat voi parhaiten kun sisarrusten ikäero on 1,5-2 vuotta. Sisarukset kiintyy toisiinsa ja blabla. Itse muistan tämän siitä kun tulin vahingossa raskaaksi ehkäisyn pettäessä ja lasten ikäero on tuon 1,5 v.. aika pian kävi ilmi että tuo väite on täyttä pskaa.

Vierailija kirjoitti:

gmmnn kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Äiti pääseekin siinä helpommalla, totta kai. Mutta se lapsi ei pääse. Se tässä harmittaa, että joko ollaan ihan oikeasti sen verran laiskoja että mennään lapsen kustannuksella sieltä missä aita on matalin, tai sitten ollaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudesta että viedään lapsi saamaan virikkeitä liian pienenä. 

Joku halusi tässä ottaa esille meidän kulttuurin, että kertoo jotakin meistä tämä. Minusta on omituista, että miehiä ei haluta eikä kannusteta ottamaan niitä perhevapaita enempää. Minusta on kurjaa, miten työelämä suhtautuu lapsiperheisiin ja että lain turvin ei ole esimerkiksi jaettu vanhemmuuden kustannuksia kaikkien kesken kuten Ruotsissa on. Minusta on kurjaa, että äideille ei ole muuta kuin seurakunnan perhekerho tai koti, tai sitten lapselle se meluinen ja täpötäysi päiväkoti. 

Ei se ehkä ole yksittäisen äidin tai isän vika, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo että äidin täytyy päästä helpommalla lapsiarjessa. Johtuuko se isien välinpitämättömyydestä? Onko se naisten vika, että sallitaan miesten olla niin välinpitämättömiä? Onko se yhteisöllisyyden puutetta? 

Pakko vielä mainita, että olen herne nenässä täällä lukenut "äitipiireistä" ja "mammakerhoista" ja sisäpiireistä, ja miten noloa on olla kotona lapsen kanssa ja miten siinä kärsii kaikkien suomalaisten naisten urakehitys. Koko tämä keskustelun aihepiiri on ihan sekaista ja syyttelevää sinne tänne, eikä kukaan oikeastaan keskustele siitä, mikä sille alle kolmevuotiaalle on hyväksi. Tässäkin ketjussa on kyse siitä lapsesta. Lapsesta. 

On ihan oikeasti eri asia mennä töihin ja viedä puolitoista vuotias hoitoon, kun mennä vauvan kanssa kotiin sieltä päiväkodilta. Jossain vaiheessa se lapsikin sen tajuaa. Onnea sen kanssa. 

Tätä valitettavasti päiväkodissa aika paljon näkee. Isommat lapset hoksaavat, että äiti lähti vauvan kanssa kotiin. Ovat surullisia ja miettivät, että miksen minä saa olla kotona... Me päiväkodintädit ja opet sitten kerrotaan positiivisin mielin, että täällä on kivaa jne ja yritetään helpottaa oloa. Lähestulkoon jokainen lapsi olisi kaikkein mieluiten kotona vauvan ja äidin kanssa.

Ja nimenomaan tässä on kyse lapsesta,ei taas meistä äideistä,joilla ei nähtävästi koskaan ole mielessä mikään muu kuin se, että taas HEITÄ syyllistetään. Ja lapsi jää taas kakkoseksi, äidin nostaessa itseään jalustalle.

Täällähän vain nämä kaikesta yksin vaikka pää kainalossa selvinneet äidit nostavat itseään jalustalle. Toiset väsyneet zombit vaan yrittävät selviytyä tilanteesta mahdollisimman pienin vaurioin koko perheelle. Joskus se vanhemman lapsen hoitopaikka voi antaa äidille ja perheelle sen pienen hengähdystauon, että jaksetaan pysyä yhdessä ja olla hyvät vanhemmat kaikille lapsille.

Siis sehän ei anna taukoa muulle kuin äidille. Missä ne lasten isät on? Tilastokeskuksen mukaan isät ei käytä läheskään kaikkia vapaitaan mitä laki heille tarjoaa. Miksi eivät? 

Olen itse niitä, jotka hoitivat kaikki lapsensa kotona vauvoista huolimatta. Ja voin kertoa, että olin väsynyt, ja ihan masennustaustalla vieläpä. Siinä on vain se ero, että toiset nousee ylös ja tekee asioita, ja toiset taas ei tee. Nyt sitten on ihan hyvä pohtia, että pitäisikö yhteiskunnan tukea tätä vai ei. Jos pitää, niin millä tavalla? 

Minusta tämä on ärsyttävää marttyyrikeskustelua, että niin joo sinä se jaksoit ja minä olin zombie enkä jaksanut ja joo, ollaan huonoja äitejä. Onko teillä rima vähän turhan korkealla? Miten te jaksatte joka päivä nousta ylös, pukea kaikille päälle ja lähteä kuskaamaan päiväkotiin? Eikö helpommalla pääse kun koko perhe vetää pari yöpaitapäivää kotona ja tilaa pizzat kotiovelle? Niin minä tein. Ei mitään suorittamista, vaan sitä että salli itsensä olla kotona ja sitä, että välillä vähän tuuppi itsensä pihalle ja tekemään asioita siitä vauvasta ja taaperosta huolimatta. 

Ja onko tämä sitä samaa aivottomuutta, että moni ihminen tarvitsee sen ulkoa ohjatun virikkeen päiväänsä, että saa aikaiseksi jotain? Useimmille se on työ. Ihan kuin kotona ei voisi olla rytmiä ja tekemistä, ja ihan kuin äidin olisi pakko olla imettäjä/kodinhoitaja/lastenhoitaja/kokki 24/7. Miksi ette harrasta jotain, eikö isä salli sitä? 

Vähän voisitte herätellä itseänne miettimään näitä. Ihan senkin takia, että monissa päiväkodeissa ne hoitajatkin menee jo äärirajoilla ja moni vaihtaa alaa, koska eivät enää jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gmmnn kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nuorin lapsi 2.5v ja omasta mielestäni ihan vauva vielä! On pph:lla osa-aikaisena, itse teen opintoja loppuun vähän himmaillen, ettei toisen päivät olisi niin pitkiä vielä. 

Kun isommat lapseni olivat vauva ja 2v 4kk, en laittanut isompaa hoitoon. Joo, kyllä välillä väsytti ja välillä tuntui siltä että seinät kaatuu päälle. Mutta sellaista se on, ja siinä sitten keksi omiin ja lasten päiviin jotain mielekkyyttä ja erilaista tekemistä että jaksoi. Minusta tämä alkaa olla naurettavaa, että käytetään sitä päivähoitoa tällä tavalla. Sinne kotiin ei ole pakko homehtua, ja vaihtoehtoja on. Mutta ei. 

Siihen voisi olla joku ikäraja, että minkä ikäisen voi viedä päivähoitoon. Vaikka kolmevuotiaan. Ja siitäkin pitäisi sitten ihan oikeasti maksaa omasta pussista. 

Eli sinua harmittaa kun joku muu pääsi helpommalla ja lapsikin oli onnellinen. Ymmärtäähän sen, kaikkien pitäisi kärsiä kun sinäkin.

Äiti pääseekin siinä helpommalla, totta kai. Mutta se lapsi ei pääse. Se tässä harmittaa, että joko ollaan ihan oikeasti sen verran laiskoja että mennään lapsen kustannuksella sieltä missä aita on matalin, tai sitten ollaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudesta että viedään lapsi saamaan virikkeitä liian pienenä. 

Joku halusi tässä ottaa esille meidän kulttuurin, että kertoo jotakin meistä tämä. Minusta on omituista, että miehiä ei haluta eikä kannusteta ottamaan niitä perhevapaita enempää. Minusta on kurjaa, miten työelämä suhtautuu lapsiperheisiin ja että lain turvin ei ole esimerkiksi jaettu vanhemmuuden kustannuksia kaikkien kesken kuten Ruotsissa on. Minusta on kurjaa, että äideille ei ole muuta kuin seurakunnan perhekerho tai koti, tai sitten lapselle se meluinen ja täpötäysi päiväkoti. 

Ei se ehkä ole yksittäisen äidin tai isän vika, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo että äidin täytyy päästä helpommalla lapsiarjessa. Johtuuko se isien välinpitämättömyydestä? Onko se naisten vika, että sallitaan miesten olla niin välinpitämättömiä? Onko se yhteisöllisyyden puutetta? 

Pakko vielä mainita, että olen herne nenässä täällä lukenut "äitipiireistä" ja "mammakerhoista" ja sisäpiireistä, ja miten noloa on olla kotona lapsen kanssa ja miten siinä kärsii kaikkien suomalaisten naisten urakehitys. Koko tämä keskustelun aihepiiri on ihan sekaista ja syyttelevää sinne tänne, eikä kukaan oikeastaan keskustele siitä, mikä sille alle kolmevuotiaalle on hyväksi. Tässäkin ketjussa on kyse siitä lapsesta. Lapsesta. 

On ihan oikeasti eri asia mennä töihin ja viedä puolitoista vuotias hoitoon, kun mennä vauvan kanssa kotiin sieltä päiväkodilta. Jossain vaiheessa se lapsikin sen tajuaa. Onnea sen kanssa. 

Tätä valitettavasti päiväkodissa aika paljon näkee. Isommat lapset hoksaavat, että äiti lähti vauvan kanssa kotiin. Ovat surullisia ja miettivät, että miksen minä saa olla kotona... Me päiväkodintädit ja opet sitten kerrotaan positiivisin mielin, että täällä on kivaa jne ja yritetään helpottaa oloa. Lähestulkoon jokainen lapsi olisi kaikkein mieluiten kotona vauvan ja äidin kanssa.

Ja nimenomaan tässä on kyse lapsesta,ei taas meistä äideistä,joilla ei nähtävästi koskaan ole mielessä mikään muu kuin se, että taas HEITÄ syyllistetään. Ja lapsi jää taas kakkoseksi, äidin nostaessa itseään jalustalle.

Täällähän vain nämä kaikesta yksin vaikka pää kainalossa selvinneet äidit nostavat itseään jalustalle. Toiset väsyneet zombit vaan yrittävät selviytyä tilanteesta mahdollisimman pienin vaurioin koko perheelle. Joskus se vanhemman lapsen hoitopaikka voi antaa äidille ja perheelle sen pienen hengähdystauon, että jaksetaan pysyä yhdessä ja olla hyvät vanhemmat kaikille lapsille.

Siis sehän ei anna taukoa muulle kuin äidille. Missä ne lasten isät on? Tilastokeskuksen mukaan isät ei käytä läheskään kaikkia vapaitaan mitä laki heille tarjoaa. Miksi eivät? 

Olen itse niitä, jotka hoitivat kaikki lapsensa kotona vauvoista huolimatta. Ja voin kertoa, että olin väsynyt, ja ihan masennustaustalla vieläpä. Siinä on vain se ero, että toiset nousee ylös ja tekee asioita, ja toiset taas ei tee. Nyt sitten on ihan hyvä pohtia, että pitäisikö yhteiskunnan tukea tätä vai ei. Jos pitää, niin millä tavalla? 

Minusta tämä on ärsyttävää marttyyrikeskustelua, että niin joo sinä se jaksoit ja minä olin zombie enkä jaksanut ja joo, ollaan huonoja äitejä. Onko teillä rima vähän turhan korkealla? Miten te jaksatte joka päivä nousta ylös, pukea kaikille päälle ja lähteä kuskaamaan päiväkotiin? Eikö helpommalla pääse kun koko perhe vetää pari yöpaitapäivää kotona ja tilaa pizzat kotiovelle? Niin minä tein. Ei mitään suorittamista, vaan sitä että salli itsensä olla kotona ja sitä, että välillä vähän tuuppi itsensä pihalle ja tekemään asioita siitä vauvasta ja taaperosta huolimatta. 

Ja onko tämä sitä samaa aivottomuutta, että moni ihminen tarvitsee sen ulkoa ohjatun virikkeen päiväänsä, että saa aikaiseksi jotain? Useimmille se on työ. Ihan kuin kotona ei voisi olla rytmiä ja tekemistä, ja ihan kuin äidin olisi pakko olla imettäjä/kodinhoitaja/lastenhoitaja/kokki 24/7. Miksi ette harrasta jotain, eikö isä salli sitä? 

Vähän voisitte herätellä itseänne miettimään näitä. Ihan senkin takia, että monissa päiväkodeissa ne hoitajatkin menee jo äärirajoilla ja moni vaihtaa alaa, koska eivät enää jaksa. 

Nimenomaan!! minäkin olen kaukana ylisuorittajaäidistä. Kotonakin voi mennä sieltä mistä aita on matalin,ei aina tarvitse suorittaa ja lapset voi silti hyvin! Nämä äidit syyttävät heidän syyllistämisestään, mutta samalla itse tekevät sitä niille, jotka eivät pidä vaatimustasoa itselleen niin korkealla.

Niin ja meillä ainakin isä oli apuna, piti kaikki lomat ja töiden jälkeen lähti lasten kanssa kylille jos tarve. Mielestäni ennemmin pitäisi keskustella isän kanssa vastuunjaosta, eikä marttyyriasenteella pistää lasta hoitoon jos se isä vaikka ymmärtäis sanattoman viestin. Jos siis lapsella se isä on.