Lue keskustelun säännöt.
Miksi narsisti/psykopaatti on ylpeä siitä että
17.08.2018 |
on ilkeä ja uskaltaa tehdä sellaisia veemäisiä juttuja mitä terveelle ei tulisi mieleenkään? Miksei narsisti häpeä vaikka kanssakulkijat näkevät kuinka sairas on? Yleensä sanotaan että narsistilla on syvä häpeän tunne jota yrittää peittää, mutta kun narsisti on mennyt tietyn rajan yli ja paljastunut, ei häpeä edelleenkään. Miten voi tuntea ylpeyttä siitä että on henkisesti erittäin sairas?
Kommentit (284)
Koska narsistilla on epätoivo synnistä, hän on siis johdonmukainen ilkeydessä ja pahuudessa ja haluaa pysyä mahdollisimman kaukana hyvyydestä ja hyvistä ihmisistä, sillä mikäli hän lähestyisi hyvyyttä hänen koko demoninen koneistonsa hajoaisi ja hän joutuisi epätoivoon, joka jo sinällään on hyvin sietämätöntä, siis juuri epätoivo synnistä. Narsisti rypee pahuudessa (kristitty siis käyttäisi sanaa synnissä) koska se on hänen johdonmukaista toimintaa ja ajattelua. Kyllähän hyväkin ihminen haluaa pysyä kaukana kaikesta pahasta ja syntisestä. Mutta ihmisillä on harhakäsitys että yksittäiset teot ovat syntisiä mutta todellisuudessa ne vain juontavat perustavasta synnissä elämisestä (elämänvalhe hallitsee koko elämää, joista siis yksittäiset synnit juontavat), eihän velkakaan lisäänny siitä, ettei velkaa makseta,vaan siitä että sitä otetaan koko ajan lisää. Sama on synnin kanssa. Narsisti on jo aluperin myynyt sielunsa demonille eikä hän näin ollen pysty toimimaan hyveellisesti, hänelle pahan tekeminen on normaliutta ja johdonmukaisuutta. Hitler voisi olla tälläisestä käytöksestä hyvä esimerkki (ainakin kuuluisimpia), hänhän oli kaikessa äärettömän johdonmukainen, kuten kaikki muutkin psykopaattiset ja narsistiset johtajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko narsisti nyt varsinaisesti ylpeä, hänellähän on hauras, olematon itsetunto minkä takia kohtelee muita p**kasti... voidakseen tuntea itsensä jonkun arvoiseksi.
Näin aina sanotaan, että heikko itsetuntoiset tekevät. Mutta en ymmärrä sitä logiikkaa, että miten se auttaa heitä tuntemaan itsensä jonkun arvoiseksi? Hehän tietävät, että ei se toinen henkilö oikeasti ole huonompi.
En keksi muuta syytä, kun sen että he nauttivat hetken siitä, jos toiselle tulee paha mieli, kuten heillä itselläkin on.
Mut en usko, että se kohentaa heidän oman arvon tunnettaan, millään lailla.
Loppupeleissä nämä narsistit jotka kuvittelee olevansa suuria ihmistuntioita jää kakkoseksi. Näitä on nähty ja surullisia on ollut narsistien loppuelämä. Tosi korkealta on pudottuaan.
Vierailija kirjoitti:
Loppupeleissä narsistille jää luu käteen. Jossain kohtaa saa potkut ja maine kiirii useiden uhrien kautta edellä. Eläkettä odotellessa..
Minun tuntemani narsisti muutti pois Suomesta kun oli polttanut liikaa siltoja mm. työelämässä. Nyt on uusi uhri ja elämä ulkomailla. Paljon helpompaakin valehdella vieraalla kielellä eikä kukaan tunne taustoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen narsisti, mutta en psykopaatti. Voin kai silti vastata? En minä tunne ylpeyttä kaikista pahoista teoistani. Päinvastoin, osa niistä hävettää ja kaduttaa minua. Tällöin luontainen reaktio on syyttää uhria, jolloin siirrän oman häpeäni ja syyllisyyteni häneen. Jos tämä ei onnistu, yritän pyyhkiä asian kokonaan pois mielestäni ja alan pikkuhiljaa itsekin uskomaan siihen, että uhri on vainoharhainen valehtelija.
Sitten on niitä julmuuksia ja pahoja tekoja joista olen ylpeä. Esim. kun rankaisen jotain ihmistä, tunnen siitä ylpeyttä ja se nostaa itsetuntoani. Tunnen itseni suorastaan oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaksi hahmoksi kun langetan pahantekijälle rangaistuksen. En osaa katua näitä asioita edes jälkeenpäin. Miksi pitäisi?
Tunnen kyllä tunteita. En vain näytä niitä. Olemukseni on viilipytty vaikka sisällä kiehuu. Tuntemani tunteet ovat yleensä negatiivisia. Olen kateellinen suunnilleen kaikille, inhoan, vihaan ja kadehdin itseäni menestyneempiä ja parempia ihmisiä ja toivon heille pahaa. Olen katkera, koen että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja että minä olen uhri johon epäoikeudenmukaisuus kohdistuu.
Vihaan lähestulkoon kaikkia ihmisiä ja toivon kaikille pahaa. Kasvotusten taas olen ystävällinen ja mukava kaikille heille, joista voin hyötyä. Välillä on rankkaa olla mielin kielin ihmiselle jolle toivoisi mahdollisimman tuskallista kuolemaa.
Lähde? Luultavasti poikkeavan aivorakenteen lisäksi niin sanottu rankka lapsuus. Vanhemmat jotka nöyryyttivät, hakkasivat ja olivat epäsopivia. Kiusaaminen ja porukasta eristäminen jo lapsena. Raiskauksen uhriksi joutuminen siinä teini-iän kynnyksellä. Syitä riittää.
Mitä sinussa tapahtuu, kun toinen ei ota rankaisua vastaan? Jos hän ei provosoidu eikä tunne itseään huonoksi yrityksistäsi huolimatta? Jos hän ei yhtään välitä, mitä sanot?
Oletko yhä ylpeyttä? Vai miten reagoit?
Äärimmäisen harvoin käy näin. Jos olen päättänyt rankaista jotakuta niin ensinnäkin varmistan että henkilöstä ei ole minulle vastusta. Sitten keinot ovat rajattomat. Henkilökohtaisten asioidensa paljastaminen läheisille ja työpaikalle, mustamaalaaminen jne. yleensä toimivat viimeistään. Vaikka ihminen itse ei välittäisi itseensä kohdistuvista haukuista (aika harvinaista sekin. Yleensä ihminen kuin ihminen on helppo saada murtumaan kun tietää tämän heikot kohdat.) niin yleensä se aina harmittaa, kun otan yhteyttä läheisiin.
Pystytkö todellakin viemään aina toimintasi noin pitkälle? Ilman että saat syytteitä kunnianloukkauksesta ja häirinnästä? Sillä sitähän tuo on, rikot lakia tuolla häirinnällä sekä väitöksillä ja olisi ihme, jos siihen ei olisi kukaan reagoinut. Olisiko sillä mitään merkitystä, jos saisit syytteen ja merkinnän rikosrekisteriin?
Tuosta mustamaalaamiseta, voi toimia jos on jotain mihin tarttua. Mutta jos yrittää väittää jotain, millä ei ole mitään todellisuuspohjaa, kääntyy se vääjäämättä mustaamaalaajan rasitteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisti ei koskaan saavuta tavoitettaan. Se saattaa päästä pitkälle, mutta jossain kohtaa tulee stoppi.
Sillä on liikaa vihollisia.
Niille tulee aina stoppi joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen narsisti, mutta en psykopaatti. Voin kai silti vastata? En minä tunne ylpeyttä kaikista pahoista teoistani. Päinvastoin, osa niistä hävettää ja kaduttaa minua. Tällöin luontainen reaktio on syyttää uhria, jolloin siirrän oman häpeäni ja syyllisyyteni häneen. Jos tämä ei onnistu, yritän pyyhkiä asian kokonaan pois mielestäni ja alan pikkuhiljaa itsekin uskomaan siihen, että uhri on vainoharhainen valehtelija.
Sitten on niitä julmuuksia ja pahoja tekoja joista olen ylpeä. Esim. kun rankaisen jotain ihmistä, tunnen siitä ylpeyttä ja se nostaa itsetuntoani. Tunnen itseni suorastaan oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaksi hahmoksi kun langetan pahantekijälle rangaistuksen. En osaa katua näitä asioita edes jälkeenpäin. Miksi pitäisi?
Tunnen kyllä tunteita. En vain näytä niitä. Olemukseni on viilipytty vaikka sisällä kiehuu. Tuntemani tunteet ovat yleensä negatiivisia. Olen kateellinen suunnilleen kaikille, inhoan, vihaan ja kadehdin itseäni menestyneempiä ja parempia ihmisiä ja toivon heille pahaa. Olen katkera, koen että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja että minä olen uhri johon epäoikeudenmukaisuus kohdistuu.
Vihaan lähestulkoon kaikkia ihmisiä ja toivon kaikille pahaa. Kasvotusten taas olen ystävällinen ja mukava kaikille heille, joista voin hyötyä. Välillä on rankkaa olla mielin kielin ihmiselle jolle toivoisi mahdollisimman tuskallista kuolemaa.
Lähde? Luultavasti poikkeavan aivorakenteen lisäksi niin sanottu rankka lapsuus. Vanhemmat jotka nöyryyttivät, hakkasivat ja olivat epäsopivia. Kiusaaminen ja porukasta eristäminen jo lapsena. Raiskauksen uhriksi joutuminen siinä teini-iän kynnyksellä. Syitä riittää.
Mitä sinussa tapahtuu, kun toinen ei ota rankaisua vastaan? Jos hän ei provosoidu eikä tunne itseään huonoksi yrityksistäsi huolimatta? Jos hän ei yhtään välitä, mitä sanot?
Oletko yhä ylpeyttä? Vai miten reagoit?
Äärimmäisen harvoin käy näin. Jos olen päättänyt rankaista jotakuta niin ensinnäkin varmistan että henkilöstä ei ole minulle vastusta. Sitten keinot ovat rajattomat. Henkilökohtaisten asioidensa paljastaminen läheisille ja työpaikalle, mustamaalaaminen jne. yleensä toimivat viimeistään. Vaikka ihminen itse ei välittäisi itseensä kohdistuvista haukuista (aika harvinaista sekin. Yleensä ihminen kuin ihminen on helppo saada murtumaan kun tietää tämän heikot kohdat.) niin yleensä se aina harmittaa, kun otan yhteyttä läheisiin.
Minä ajattelin rankaisua lievemmin, että yrität häpäistä toisen ihmisen verbaalisesti. Onhan sekin rankaisun muoto, että syyllistät ja yrität toisen saada tuntemaan häpeää.
Jos tässä tilanteessa tuo toinen ei ole moksiskaan, niin miltä se tuntuu sinusta?
Narsisti ei osaa tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä. Se luulee, että riittää jos kunnioittaa ja nuoleskelee pomoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että joku on organisaatiossa narsistin alapuolella ei tarkoita tuon olevan narsistia huonompi. Sitä narsisti ei voi kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen narsisti, mutta en psykopaatti. Voin kai silti vastata? En minä tunne ylpeyttä kaikista pahoista teoistani. Päinvastoin, osa niistä hävettää ja kaduttaa minua. Tällöin luontainen reaktio on syyttää uhria, jolloin siirrän oman häpeäni ja syyllisyyteni häneen. Jos tämä ei onnistu, yritän pyyhkiä asian kokonaan pois mielestäni ja alan pikkuhiljaa itsekin uskomaan siihen, että uhri on vainoharhainen valehtelija.
Sitten on niitä julmuuksia ja pahoja tekoja joista olen ylpeä. Esim. kun rankaisen jotain ihmistä, tunnen siitä ylpeyttä ja se nostaa itsetuntoani. Tunnen itseni suorastaan oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaksi hahmoksi kun langetan pahantekijälle rangaistuksen. En osaa katua näitä asioita edes jälkeenpäin. Miksi pitäisi?
Tunnen kyllä tunteita. En vain näytä niitä. Olemukseni on viilipytty vaikka sisällä kiehuu. Tuntemani tunteet ovat yleensä negatiivisia. Olen kateellinen suunnilleen kaikille, inhoan, vihaan ja kadehdin itseäni menestyneempiä ja parempia ihmisiä ja toivon heille pahaa. Olen katkera, koen että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja että minä olen uhri johon epäoikeudenmukaisuus kohdistuu.
Vihaan lähestulkoon kaikkia ihmisiä ja toivon kaikille pahaa. Kasvotusten taas olen ystävällinen ja mukava kaikille heille, joista voin hyötyä. Välillä on rankkaa olla mielin kielin ihmiselle jolle toivoisi mahdollisimman tuskallista kuolemaa.
Lähde? Luultavasti poikkeavan aivorakenteen lisäksi niin sanottu rankka lapsuus. Vanhemmat jotka nöyryyttivät, hakkasivat ja olivat epäsopivia. Kiusaaminen ja porukasta eristäminen jo lapsena. Raiskauksen uhriksi joutuminen siinä teini-iän kynnyksellä. Syitä riittää.
Mitä sinussa tapahtuu, kun toinen ei ota rankaisua vastaan? Jos hän ei provosoidu eikä tunne itseään huonoksi yrityksistäsi huolimatta? Jos hän ei yhtään välitä, mitä sanot?
Oletko yhä ylpeyttä? Vai miten reagoit?
Äärimmäisen harvoin käy näin. Jos olen päättänyt rankaista jotakuta niin ensinnäkin varmistan että henkilöstä ei ole minulle vastusta. Sitten keinot ovat rajattomat. Henkilökohtaisten asioidensa paljastaminen läheisille ja työpaikalle, mustamaalaaminen jne. yleensä toimivat viimeistään. Vaikka ihminen itse ei välittäisi itseensä kohdistuvista haukuista (aika harvinaista sekin. Yleensä ihminen kuin ihminen on helppo saada murtumaan kun tietää tämän heikot kohdat.) niin yleensä se aina harmittaa, kun otan yhteyttä läheisiin.
Eli miten varmistat ennen kostoa, että henkilöstä ei ole sinulle vastusta???
Tulee nyt vaan mieleen, ettet oikeasti ole mikään narsisti, vaan luet jostakin oppikirjasta ja koitat opettaa meitä muita? Onkö näin?
t. 30 vuotta persoonallisuushäiriöisen kanssa ollut kera kolmen lapsen ja tämä ei kyllä ikinä kirjoittelisi mitään tämmöistä tännekään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei osaa tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä. Se luulee, että riittää jos kunnioittaa ja nuoleskelee pomoaan.
Kaikkia niitä joista voi jotenkin hyötyä. Joilla on statusta sen verran, että heidän kanssaan kannattaa hengata, nuoleskella Facebookissa. Muilla ei ole merkitystä, paitsi silloin, kun halutaan hankkia hyväntekijän rooli - silloin hetki hymyillään ja mielistellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen narsisti, mutta en psykopaatti. Voin kai silti vastata? En minä tunne ylpeyttä kaikista pahoista teoistani. Päinvastoin, osa niistä hävettää ja kaduttaa minua. Tällöin luontainen reaktio on syyttää uhria, jolloin siirrän oman häpeäni ja syyllisyyteni häneen. Jos tämä ei onnistu, yritän pyyhkiä asian kokonaan pois mielestäni ja alan pikkuhiljaa itsekin uskomaan siihen, että uhri on vainoharhainen valehtelija.
Sitten on niitä julmuuksia ja pahoja tekoja joista olen ylpeä. Esim. kun rankaisen jotain ihmistä, tunnen siitä ylpeyttä ja se nostaa itsetuntoani. Tunnen itseni suorastaan oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaksi hahmoksi kun langetan pahantekijälle rangaistuksen. En osaa katua näitä asioita edes jälkeenpäin. Miksi pitäisi?
Tunnen kyllä tunteita. En vain näytä niitä. Olemukseni on viilipytty vaikka sisällä kiehuu. Tuntemani tunteet ovat yleensä negatiivisia. Olen kateellinen suunnilleen kaikille, inhoan, vihaan ja kadehdin itseäni menestyneempiä ja parempia ihmisiä ja toivon heille pahaa. Olen katkera, koen että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja että minä olen uhri johon epäoikeudenmukaisuus kohdistuu.
Vihaan lähestulkoon kaikkia ihmisiä ja toivon kaikille pahaa. Kasvotusten taas olen ystävällinen ja mukava kaikille heille, joista voin hyötyä. Välillä on rankkaa olla mielin kielin ihmiselle jolle toivoisi mahdollisimman tuskallista kuolemaa.
Lähde? Luultavasti poikkeavan aivorakenteen lisäksi niin sanottu rankka lapsuus. Vanhemmat jotka nöyryyttivät, hakkasivat ja olivat epäsopivia. Kiusaaminen ja porukasta eristäminen jo lapsena. Raiskauksen uhriksi joutuminen siinä teini-iän kynnyksellä. Syitä riittää.
Mitä sinussa tapahtuu, kun toinen ei ota rankaisua vastaan? Jos hän ei provosoidu eikä tunne itseään huonoksi yrityksistäsi huolimatta? Jos hän ei yhtään välitä, mitä sanot?
Oletko yhä ylpeyttä? Vai miten reagoit?
Äärimmäisen harvoin käy näin. Jos olen päättänyt rankaista jotakuta niin ensinnäkin varmistan että henkilöstä ei ole minulle vastusta. Sitten keinot ovat rajattomat. Henkilökohtaisten asioidensa paljastaminen läheisille ja työpaikalle, mustamaalaaminen jne. yleensä toimivat viimeistään. Vaikka ihminen itse ei välittäisi itseensä kohdistuvista haukuista (aika harvinaista sekin. Yleensä ihminen kuin ihminen on helppo saada murtumaan kun tietää tämän heikot kohdat.) niin yleensä se aina harmittaa, kun otan yhteyttä läheisiin.
Pystytkö todellakin viemään aina toimintasi noin pitkälle? Ilman että saat syytteitä kunnianloukkauksesta ja häirinnästä? Sillä sitähän tuo on, rikot lakia tuolla häirinnällä sekä väitöksillä ja olisi ihme, jos siihen ei olisi kukaan reagoinut. Olisiko sillä mitään merkitystä, jos saisit syytteen ja merkinnän rikosrekisteriin?
Tuosta mustamaalaamiseta, voi toimia jos on jotain mihin tarttua. Mutta jos yrittää väittää jotain, millä ei ole mitään todellisuuspohjaa, kääntyy se vääjäämättä mustaamaalaajan rasitteeksi.
Vaikka väite olisi tosi, se pitää pystyä kiistattomasti todistamaan. Muuten saa tuomion kunnianloukkauksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen narsisti, mutta en psykopaatti. Voin kai silti vastata? En minä tunne ylpeyttä kaikista pahoista teoistani. Päinvastoin, osa niistä hävettää ja kaduttaa minua. Tällöin luontainen reaktio on syyttää uhria, jolloin siirrän oman häpeäni ja syyllisyyteni häneen. Jos tämä ei onnistu, yritän pyyhkiä asian kokonaan pois mielestäni ja alan pikkuhiljaa itsekin uskomaan siihen, että uhri on vainoharhainen valehtelija.
Sitten on niitä julmuuksia ja pahoja tekoja joista olen ylpeä. Esim. kun rankaisen jotain ihmistä, tunnen siitä ylpeyttä ja se nostaa itsetuntoani. Tunnen itseni suorastaan oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaksi hahmoksi kun langetan pahantekijälle rangaistuksen. En osaa katua näitä asioita edes jälkeenpäin. Miksi pitäisi?
Tunnen kyllä tunteita. En vain näytä niitä. Olemukseni on viilipytty vaikka sisällä kiehuu. Tuntemani tunteet ovat yleensä negatiivisia. Olen kateellinen suunnilleen kaikille, inhoan, vihaan ja kadehdin itseäni menestyneempiä ja parempia ihmisiä ja toivon heille pahaa. Olen katkera, koen että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja että minä olen uhri johon epäoikeudenmukaisuus kohdistuu.
Vihaan lähestulkoon kaikkia ihmisiä ja toivon kaikille pahaa. Kasvotusten taas olen ystävällinen ja mukava kaikille heille, joista voin hyötyä. Välillä on rankkaa olla mielin kielin ihmiselle jolle toivoisi mahdollisimman tuskallista kuolemaa.
Lähde? Luultavasti poikkeavan aivorakenteen lisäksi niin sanottu rankka lapsuus. Vanhemmat jotka nöyryyttivät, hakkasivat ja olivat epäsopivia. Kiusaaminen ja porukasta eristäminen jo lapsena. Raiskauksen uhriksi joutuminen siinä teini-iän kynnyksellä. Syitä riittää.
Mitä sinussa tapahtuu, kun toinen ei ota rankaisua vastaan? Jos hän ei provosoidu eikä tunne itseään huonoksi yrityksistäsi huolimatta? Jos hän ei yhtään välitä, mitä sanot?
Oletko yhä ylpeyttä? Vai miten reagoit?
Äärimmäisen harvoin käy näin. Jos olen päättänyt rankaista jotakuta niin ensinnäkin varmistan että henkilöstä ei ole minulle vastusta. Sitten keinot ovat rajattomat. Henkilökohtaisten asioidensa paljastaminen läheisille ja työpaikalle, mustamaalaaminen jne. yleensä toimivat viimeistään. Vaikka ihminen itse ei välittäisi itseensä kohdistuvista haukuista (aika harvinaista sekin. Yleensä ihminen kuin ihminen on helppo saada murtumaan kun tietää tämän heikot kohdat.) niin yleensä se aina harmittaa, kun otan yhteyttä läheisiin.
Eli miten varmistat ennen kostoa, että henkilöstä ei ole sinulle vastusta???
Tulee nyt vaan mieleen, ettet oikeasti ole mikään narsisti, vaan luet jostakin oppikirjasta ja koitat opettaa meitä muita? Onkö näin?
t. 30 vuotta persoonallisuushäiriöisen kanssa ollut kera kolmen lapsen ja tämä ei kyllä ikinä kirjoittelisi mitään tämmöistä tännekään...
Lisään vielä, että tämä exäni käytti juurikin mainitsemiasi keinoja. Kun mikään muu ei tehonnut niin otettiin lasut ja vanhat vanhempani sitten kynsiin välittämättä, mitä heille tästä aiheutui kun kertoi ihan perättömiä juttuja keskellä yötä vaikkapa? Huoh!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen narsisti, mutta en psykopaatti. Voin kai silti vastata? En minä tunne ylpeyttä kaikista pahoista teoistani. Päinvastoin, osa niistä hävettää ja kaduttaa minua. Tällöin luontainen reaktio on syyttää uhria, jolloin siirrän oman häpeäni ja syyllisyyteni häneen. Jos tämä ei onnistu, yritän pyyhkiä asian kokonaan pois mielestäni ja alan pikkuhiljaa itsekin uskomaan siihen, että uhri on vainoharhainen valehtelija.
Sitten on niitä julmuuksia ja pahoja tekoja joista olen ylpeä. Esim. kun rankaisen jotain ihmistä, tunnen siitä ylpeyttä ja se nostaa itsetuntoani. Tunnen itseni suorastaan oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaksi hahmoksi kun langetan pahantekijälle rangaistuksen. En osaa katua näitä asioita edes jälkeenpäin. Miksi pitäisi?
Tunnen kyllä tunteita. En vain näytä niitä. Olemukseni on viilipytty vaikka sisällä kiehuu. Tuntemani tunteet ovat yleensä negatiivisia. Olen kateellinen suunnilleen kaikille, inhoan, vihaan ja kadehdin itseäni menestyneempiä ja parempia ihmisiä ja toivon heille pahaa. Olen katkera, koen että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja että minä olen uhri johon epäoikeudenmukaisuus kohdistuu.
Vihaan lähestulkoon kaikkia ihmisiä ja toivon kaikille pahaa. Kasvotusten taas olen ystävällinen ja mukava kaikille heille, joista voin hyötyä. Välillä on rankkaa olla mielin kielin ihmiselle jolle toivoisi mahdollisimman tuskallista kuolemaa.
Lähde? Luultavasti poikkeavan aivorakenteen lisäksi niin sanottu rankka lapsuus. Vanhemmat jotka nöyryyttivät, hakkasivat ja olivat epäsopivia. Kiusaaminen ja porukasta eristäminen jo lapsena. Raiskauksen uhriksi joutuminen siinä teini-iän kynnyksellä. Syitä riittää.
Mitä sinussa tapahtuu, kun toinen ei ota rankaisua vastaan? Jos hän ei provosoidu eikä tunne itseään huonoksi yrityksistäsi huolimatta? Jos hän ei yhtään välitä, mitä sanot?
Oletko yhä ylpeyttä? Vai miten reagoit?
Äärimmäisen harvoin käy näin. Jos olen päättänyt rankaista jotakuta niin ensinnäkin varmistan että henkilöstä ei ole minulle vastusta. Sitten keinot ovat rajattomat. Henkilökohtaisten asioidensa paljastaminen läheisille ja työpaikalle, mustamaalaaminen jne. yleensä toimivat viimeistään. Vaikka ihminen itse ei välittäisi itseensä kohdistuvista haukuista (aika harvinaista sekin. Yleensä ihminen kuin ihminen on helppo saada murtumaan kun tietää tämän heikot kohdat.) niin yleensä se aina harmittaa, kun otan yhteyttä läheisiin.
Pystytkö todellakin viemään aina toimintasi noin pitkälle? Ilman että saat syytteitä kunnianloukkauksesta ja häirinnästä? Sillä sitähän tuo on, rikot lakia tuolla häirinnällä sekä väitöksillä ja olisi ihme, jos siihen ei olisi kukaan reagoinut. Olisiko sillä mitään merkitystä, jos saisit syytteen ja merkinnän rikosrekisteriin?
Tuosta mustamaalaamiseta, voi toimia jos on jotain mihin tarttua. Mutta jos yrittää väittää jotain, millä ei ole mitään todellisuuspohjaa, kääntyy se vääjäämättä mustaamaalaajan rasitteeksi.
Oikea narsisti varmistaa että uhri ei pääse puolustamaan itseään. Vain narsisti pääsee kertomaan oman versionsa ylemmille portaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei osaa tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä. Se luulee, että riittää jos kunnioittaa ja nuoleskelee pomoaan.
Kaikkia niitä joista voi jotenkin hyötyä. Joilla on statusta sen verran, että heidän kanssaan kannattaa hengata, nuoleskella Facebookissa. Muilla ei ole merkitystä, paitsi silloin, kun halutaan hankkia hyväntekijän rooli - silloin hetki hymyillään ja mielistellään.
Ja jos hyväntekijäksi ryhdytään, pitää sen kuulua kauaksi! Siitä annetaan lausunto ja vähintäänkin halutaan muutama sana ja lärvi paikallislehteen tai tuettavan kohteen face-sivulle - tämä on minimivaatimus!
Mun narsistimies käytti just 3 tuntia siihen, että halusi näpäyttää mua opettamalla lapselle jotain, mitä mä en pystynyt lapselle opettamaan. Kuulin vielä, kun sanoi, että "Nyt opetellaan, että voidaan sanoa mun olleen oikeassa ja mun tapa on oikein." Nauroin sisäänpäin, kun ei onnistunutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen narsisti, mutta en psykopaatti. Voin kai silti vastata? En minä tunne ylpeyttä kaikista pahoista teoistani. Päinvastoin, osa niistä hävettää ja kaduttaa minua. Tällöin luontainen reaktio on syyttää uhria, jolloin siirrän oman häpeäni ja syyllisyyteni häneen. Jos tämä ei onnistu, yritän pyyhkiä asian kokonaan pois mielestäni ja alan pikkuhiljaa itsekin uskomaan siihen, että uhri on vainoharhainen valehtelija.
Sitten on niitä julmuuksia ja pahoja tekoja joista olen ylpeä. Esim. kun rankaisen jotain ihmistä, tunnen siitä ylpeyttä ja se nostaa itsetuntoani. Tunnen itseni suorastaan oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaksi hahmoksi kun langetan pahantekijälle rangaistuksen. En osaa katua näitä asioita edes jälkeenpäin. Miksi pitäisi?
Tunnen kyllä tunteita. En vain näytä niitä. Olemukseni on viilipytty vaikka sisällä kiehuu. Tuntemani tunteet ovat yleensä negatiivisia. Olen kateellinen suunnilleen kaikille, inhoan, vihaan ja kadehdin itseäni menestyneempiä ja parempia ihmisiä ja toivon heille pahaa. Olen katkera, koen että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja että minä olen uhri johon epäoikeudenmukaisuus kohdistuu.
Vihaan lähestulkoon kaikkia ihmisiä ja toivon kaikille pahaa. Kasvotusten taas olen ystävällinen ja mukava kaikille heille, joista voin hyötyä. Välillä on rankkaa olla mielin kielin ihmiselle jolle toivoisi mahdollisimman tuskallista kuolemaa.
Lähde? Luultavasti poikkeavan aivorakenteen lisäksi niin sanottu rankka lapsuus. Vanhemmat jotka nöyryyttivät, hakkasivat ja olivat epäsopivia. Kiusaaminen ja porukasta eristäminen jo lapsena. Raiskauksen uhriksi joutuminen siinä teini-iän kynnyksellä. Syitä riittää.
Mitä sinussa tapahtuu, kun toinen ei ota rankaisua vastaan? Jos hän ei provosoidu eikä tunne itseään huonoksi yrityksistäsi huolimatta? Jos hän ei yhtään välitä, mitä sanot?
Oletko yhä ylpeyttä? Vai miten reagoit?
Äärimmäisen harvoin käy näin. Jos olen päättänyt rankaista jotakuta niin ensinnäkin varmistan että henkilöstä ei ole minulle vastusta. Sitten keinot ovat rajattomat. Henkilökohtaisten asioidensa paljastaminen läheisille ja työpaikalle, mustamaalaaminen jne. yleensä toimivat viimeistään. Vaikka ihminen itse ei välittäisi itseensä kohdistuvista haukuista (aika harvinaista sekin. Yleensä ihminen kuin ihminen on helppo saada murtumaan kun tietää tämän heikot kohdat.) niin yleensä se aina harmittaa, kun otan yhteyttä läheisiin.
Pystytkö todellakin viemään aina toimintasi noin pitkälle? Ilman että saat syytteitä kunnianloukkauksesta ja häirinnästä? Sillä sitähän tuo on, rikot lakia tuolla häirinnällä sekä väitöksillä ja olisi ihme, jos siihen ei olisi kukaan reagoinut. Olisiko sillä mitään merkitystä, jos saisit syytteen ja merkinnän rikosrekisteriin?
Tuosta mustamaalaamiseta, voi toimia jos on jotain mihin tarttua. Mutta jos yrittää väittää jotain, millä ei ole mitään todellisuuspohjaa, kääntyy se vääjäämättä mustaamaalaajan rasitteeksi.
Oikea narsisti varmistaa että uhri ei pääse puolustamaan itseään. Vain narsisti pääsee kertomaan oman versionsa ylemmille portaille.
Kyllä. Toisen totaalinen lyttääminen esimerkiksi lakiniehellä uhkaamalla täysin absurdissa tilanteessa etc.
Sekoitat iloisesti käsitteitä. Psykopaatti ei hyvin todennäköisesti käyttäytyisi mainitsemallasi tavalla, koska sekoilemalla hän heikentää mahdollisuuksiaan kontrolloida sinua. Sosiopaatti niin voi kyllä tehdäkin, koska ei pysty kontrolloimaan käytöstään kuten psykopaatti. Jos taas narsistilla tarkoitat narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivää, niin sinusta ei ainakaan maallikkona ole sitä diagnoosia tekemään. Heitä on ylipäätään paljon vähemmän "liikenteessä" kuin uskotaan.
Bingo!!