Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kenelläkään _todella_ saamatonta miestä
17.08.2018 |
3 vuotta ollaan oltu yhdessä ja alussa tätä "saamattomuutta" en huomannut, kun asuttiin erillään ja molemmilla opiskelut, työt jne. Kaikki pamahti päin läsiä vasta tänä vuonna, kun ostettiin asunto ja ns. oikeat vastuut alkoivat. Tiedän ettei tähän tule varmaankaan IKINÄ minkäänlaista muutosta, ja ero onkin kytenyt jo monta kuukautta takaraivossa.
Haluaisin siis enemmänkin vertaistukea ja kokemuksia tälläisistä miehistä..
- Remontoimme, ihan normaalia pintaremonttia (maalaamista, jne), ja meitä auttoi iso joukko ihmisiä. Miehen panos ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta heti ensimmäisinä päivinä alkoi se "väsymys", ja valittaminen. Töistä suoraan piti mennä uudelle asunnolle ja kamala huokailu ja ärtyneisyys. Itse näin sen hauskana kokemuksena, jota emme tule uudestaan kokemaan. Ensiasunto, tee-se-itse remontti ja pitkät päivät.. :)
- Aamuisin ei saa edes puhua, kun on niin ärtynyt. Ahdistavaa kun arkiaamutkin on niin negatiivissävytteisiä jatkuvasti.
- Ei pese pyykkiä, ei hoida vaatteita, kaikki mytyssä, sukat aina lattialla. Jos käy katsomassa kuivausrummusta puhtaita sukkia ja ne ovat märkiä - jättää ne vain sinne, ei laita konetta päälle.
- Meidän piti vaihtaa keittiönkaappien ovet. Olen kirjoittanut kaikki ylös ja otin ovet irti ja pakkasin ne. Olisi vain vietävä ne kauppaan ja ostettava uudet (menee alle tunti), mutta mies on täysin tyytyväinen, eikä pidä mitään kiirettä. Varmaan loppuelämä menisi, jos odottaisin että uudet ovet haetaan. JA TÄMÄ OLI MIEHEN IDEA!
- Varastossa on pitänyt käydä viimeiset 6kk hakemassa maalia. EI VAAN JAKSA. Ja hän siis halusi maalata olohuoneen (on puoliksi maalattu).
- Ei järjestä synttäreitä, viikonloppuja, jouluja, vuosipäiviä, ei suunnittele, ei lomaile, ei halua mennä mihinkään. Makaa vain kotona tai kaveri tulee kylään.
- Jättää laskut maksatta, kun ei saa aikaiseksi niitä hoitaa. Ei ota opiksi vaikka kerran meni ulosottoon asti ja samalla MINÄ meinasin menettää luottotiedot. (Oli piilotellut yhteistä laskua pitkään).
- Arki on aina niin hiton rankkaa. Ei voi tehdä mitään, ei voi ottaa rennosti. Aina naama nurinpäin ja kaikki on niin... ÄÄÄRGHHH!.
- Ei harrasta mitään, ei tee mitään, ei huolehdi itsestään eikä kenestäkään..
- Opinnot jätti kesken, kun ei osaa yhdistää niitä työnteon kanssa. Mutta ei se kyllä lukenut tentteihin, vaikka ei ollut töissä..
En tiedä mikä on, mutta en usko että on masentunut. On hyvin laiska ja saamaton.. En vain jaksa enää! Haluaisin tsemppausta, positiivisuutta, elämäniloa! :(
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Hei! Kirjoitit, että miehesi ei osaa ottaa rennosti. (Joka jotenkin tuntuu olevan ristiriidassa kaiken kertomasi kanssa, koska hänhän juuri ottaa elämän rennosti. Esittäisin vastakysymyksen, että osaatko sinä ottaa rennosti? 🙂
Ei se sohvalla makaaminen aina tarkoita että on rento. Ei osaa heittäytyä, pitää hauskaa, nauttia elämästä tai päivästä.. on todella kireä, ja miettii liikaa.
Minä olen rento kyllä, pidä hauskaa ja yritän olla positiivinen, mutta tuo miehen negatiivisuus alkaa vaikuttaa itseen niin paljon , että tuntuu että on turhaa olla positiivinen tai iloinen, kun sitä joutuu olla yksin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, miehellä oli saamattomuutta.
Lääkärissä paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta, johon sai lääkityksen ja vointi alkoi kohentua, samalla miehen jaksaminen.
Että lääkäriin, mikäli on jatkuvasti väsynyt ja mitään ei jaksa. Taustalla voi olla sairaus.
Jatkan vielä, että jopa syöpä voi oireilla kovana väsymyksenä ja jaksamattomuutena. Eli kunnon terveystarkastus voisi olla paikallaan, mikäli toinen käyttää suurimman osan vapaa-ajastaan lepäämiseen ja pienestäkin ponnistelut tuntuvat raskailta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jätä se
ei se tosta kuule muutu, ikävä kyllä.
Eksäni oli tuollainen ja siis huhhuh... sitä ei kyllä kestänyt. Nykyinen osallistuu ja tekee ihan omasta aloitteesta asioita. Jatka etsimistä, tuo ei ole sinun miehesi.
Tää on vain niin iso kontrasti mun eksään, joka teki kaiken tasapuolisesti. Ei tarvinnut pyytää, vaan hoiti hommansa, laskunsa, parturinsa.. Kaiken. Oli muuten täydellinen, paitsi ettei meillä vain luonteet osunut yhteen. Tuo eksä motivoi minua olemaan parempi ihminen joka päivä ja halusin mennä elämässä eteenpäin! Nyt tämä nykyinen saa minusta vain esiin sellaisen laiskanpullean elämään kyllästyneen ihmisen, jolla e4i ole tulevaisuudessa mitään odotettavaa.. Ap[/quote
Anteeksi nyt, mutta en tiedä enää, miten suhtautua, kun kerroit eksästä, joka oli muuten kykenevä, mutta luonteet eivät sopineet.
No oliko tällä miehellä alkuun sopivampi luonne? Tuli mieleen suomalainen sananlasku: Kun lähtee sutta, pakoon, niin tulee karhu vastaan.
Ne omat asiat täytyy ensin selvittää ja sitten hakea vikaa muista. Mikähän ongelma sen kolmannen kanssa tulee? Toivottavasti on ahkera ja oikeanlainen luonne.
Jos on naimisiin asti menty, niin miten voi olla niin kauan laiskuus piilossa? Itse olet sulkenut siltä silmäsi.
Siis olin eksän kanssa 8 vuotta yhdessä ja olimme aina oikeastaan todella hyviä ystäviä -- kämppiksiä, mutta emme koskaan olleet rakastuneita toisiimme. Tämä nykyinen tuli vahingossa vastaan ja rakastuin. On siis todella pidettävä ihminen, ja meillä on hauskaa yhdessä, mutta nämä saamattomuuden luonteenpiirteet ovat alkaneet painaa minua, koska tuntuu että minulla on vastuu kaikesta.
Ei olla naimisissa. En menisi ikinä tuon kanssa naimisiin.
Ja mikä kolmas? Ei se nyt ole päällimmäisenä mielessä. Tämä on vasta toinen parisuhteeni koko elämäni aikana. Onko se niin kamalasti? Olen kuitenkin yli 30. AP
"Todella pidettävä ihminen"? Naama aina nurinpäin.
Suurimmalle osalle ihmistä mies näyttäytyy mietteliäänä, älykkäänä ja luotettavana. Mies on myös hauskaa seuraa, jos ei ole mitään vastuuta mistään. Ap
Suuremmalla todennäköisyydella on vaan laiska kusipää kuin syöpä tai masennus.
se saamaton osapuoli kirjoitti:
Kuulostaa tutulta.
Minä olen saamaton mies, tai siis alun perin hyvinkin aikaansaava, mutta nykyisin ei enää huvita aloittaa yhtään mitään. Mitä tahansa teen, teen sen väärin. Jos aloitan jotain, aloitan väärän tehtävän. Ja vaikka tekisinkin oikeaa, eli vaimon minulle suoraan osoittamaa tehtävää, se on lopulta huono asia, koska samalla olen jättänyt jotain muuta tärkeää tekemättä - ja sanomistahan siitä sitten tulee. Eikä vaan sanomista, vaan suoraa huutoa kaikkien kuullen. Puolustautua en saa, siitä seuraa vain kovempaa syyttelyä ja muutama viikkoa vihanpitoa / mykkäkoulua. Jos itse korotan ääntäni yhtään, olen pelottava ja agressiivinen. Jos poistun tilanteesta, välttelen vastuuta ja lopulta olen itsekäs narsisti.
Kotihommista laitan lähes aina ruuat, siivoan, tiskaan, mutta harvemmin pyykkään. Ja se pyykkääminen onkin se kotihomma, joka meillä lasketaan, muuta ovat ilmeisesti vapaaehtoista harrastelua. Minä käyn kaupassa yhdeksän kertaa kymmenestä, mutta yleensä ostan vääriä asioita ja vaimo joutuu marttyyrina menemään itse kauppaan ostamaan ne unohtamani suklaat, limpparit, tms. tärkeät jutut.
Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta vaimo näkee asiat aivan toisin. Kuulemma hän on se, joka joutuu kädestä pitäen huolehtimaan kaikesta, eikä voi luottaa ollenkaan että teen asiat oikein. Hänelle se on valtavan stressaavaa.
Olen jättänyt laskuja maksamatta, koska ei ole rahaa. En ole ostanut itselleni vaatteita kahteen vuoteen (sukkia lukuunottamatta). En käy salilla, en harrasta mitään maksullista. Koko palkkani menee lainojen lyhennykseen ja ruokakauppaan. Olen yrittänyt puhua asiasta, sillä vaimolla on rahaa harrastaa kalliisti ja ostaa joka kuussa uusia vaatteita 100 - 200 eurolla. No, puheeksi ottaminen johti syytöksiin saamattomuudesta sekä uhkaukseen avioerosta. Sen uhkauksen olen kuullut varmaan 100 kertaa viimeisen 10 vuoden aikana. Paperit hän on monesti laatinut valmiiksi ja kiinnittää ne aina jääkaapin oveen kaikkien nähtäville. Kerran vein itse paperit käräjäoikeuteen, mutta ero peruttiin harkinta-ajan puitteissa. Vaimo pyysi silloin itse anteeksi ja lupasi, että yrittää jatkossa hillitä itsensä. Se oli muuten toistaiseksi ainoa kerta, kun hän on pyytänyt anteeksi yhtään mitään.
Vaimo on erittäin kontrolloiva perfektionisti, joka ei koskaan pysty näkemään mitään vikaa itsessään - tai ainakaan sitä myöntämään muille. Syy on aina jonkun muun, oli se sitten miten kaukaa haettua hyvänsä. Jos hän kompastuu, joku muu on jättänyt maton väärään asentoon. Jos hän unohtaa jotain, joku muu oli sotkenut hänen ajatuksensa. Jos hän myöhästyy, joku muu oli kertonut hänelle väärän ajan tai aiheuttanut viivästyksiä. Jos hän on selkeästi ja vastaansanomattomasti jossain asiassa väärässä, asiasta ei saa enää puhua - sitä ei tapahtunut.
Olemme käyneet kerran juttelemassa parisuhdeterapeutilla, mutta se tilaisuus meni täysin minun syyttelykseni. En saanut juurikaan puheenvuoroa, ja vaikka olisinkin saanut, vaimo ehti jo pohjustamaan että minä olen se, joka kääntää kaikki asiat päälaelleen ja valehtelee jatkuvasti.
Avioero ei kyllä oikeasti voi tulla kyseeseen, koska vaimo kuulemma huolehtisi että menetän kaiken, enkä koskaan tapaisi enää lapsiani. Ja oikeastaan sitä uhkausta on helppo uskoa.
Eli: joskus asioilla on kaksi puolta.
Jos ei ole perheväkivaltataustaa tai muuta, niin hyvin pienet todennäköisyydet on mihinkään "et näe lapsia enää ikinä" -tapaukseen.
Voit itse olla sosiaalitoimeen yhteydessä etukäteen ja kertoa tilanteen ja mitkä ovat pelkosi.
Minkä ikäisiä lapsenne ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suuremmalla todennäköisyydella on vaan laiska kusipää kuin syöpä tai masennus.
Juu en hetkeäkään usko, että mikään sairaus on kyseessä. Totta kai sitä väsyttää, kun ilta menee maatessa ja telkkaria tuijotellen. Totta kai sitä on paska olo, kun ahtaa karkkia ja sipsiä joka päivä ja lounaalla mäkissä. Ei urheilua, ei terveellistä elämäntapoja... ja olon pitäisi olla huippu?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuremmalla todennäköisyydella on vaan laiska kusipää kuin syöpä tai masennus.
Juu en hetkeäkään usko, että mikään sairaus on kyseessä. Totta kai sitä väsyttää, kun ilta menee maatessa ja telkkaria tuijotellen. Totta kai sitä on paska olo, kun ahtaa karkkia ja sipsiä joka päivä ja lounaalla mäkissä. Ei urheilua, ei terveellistä elämäntapoja... ja olon pitäisi olla huippu?
Ap
Vaikea tietää mikä on syy ja mikä seuraus. Sairaudesta johtuvan väsymyksen keskellä ei pahemmin suunnitella juoksulenkkejä tai terveellisiä aterioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuremmalla todennäköisyydella on vaan laiska kusipää kuin syöpä tai masennus.
Juu en hetkeäkään usko, että mikään sairaus on kyseessä. Totta kai sitä väsyttää, kun ilta menee maatessa ja telkkaria tuijotellen. Totta kai sitä on paska olo, kun ahtaa karkkia ja sipsiä joka päivä ja lounaalla mäkissä. Ei urheilua, ei terveellistä elämäntapoja... ja olon pitäisi olla huippu?
Ap
Vaikea tietää mikä on syy ja mikä seuraus. Sairaudesta johtuvan väsymyksen keskellä ei pahemmin suunnitella juoksulenkkejä tai terveellisiä aterioita.
Mä en vain usko, että kyse on mistään sairaudesta. Eri asia, jos ahkera ihminen yhtäkkiä muuttuu saamattomaksi - siinä vaiheessa olisin huolissani, mutta mies on kuulemma ollut tälläinen aina ja äitinsä on antanut olla. Ei ole ikinä joutunut ottamaan vastuuta mistään, ja nyt kun joutuisi - on se todella hankalaa ja epämukavaa. Ap
miehenä pakko sanoa: jätä se sika
ei hitto mikä urpo. just tuollaset aiheuttaa sen, että täyspäisiäkin miehiä kohdellaan kuin jätettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmeessä olet tuollaisen riippakiven mukaasi ottanut?
Alue: Aihe vapaa
Oletkohan erään läheiseni mies. Kuulostaa niin tutulta... Touhua olen katsonut vierestä ja miettinut, mikä on se viimeinen niitti joka pistää miehen pakkaamaan kamansa ja suhaamaan niin kauas kuin pääsee.