Lue keskustelun säännöt.
Tietoisuus ja kuolema
17.08.2018 |
Minusta on ahdistava ajatus, että kun kuolee, niin ei koskaan enään mitään. Ikuisuus ei mitään. Kaikki kehitys, tieto, seuraavien sukupolvien eteen ponnistelu, ja näistä ei enää ikinä saa tietää mitään. Rakkaimmat ihmiset; ei enää ikinä saa kohdata heitä. Eihän tuo tila kuollutta haitaa enää, mutta etukäteen se surettaa minua kovin. Tästä ahdistuksesta kai uskonnotkin saa polttoaineensa ja minussakin joku osa huutaa, että täytyy olla jotain muuta kuin tämä. Näin toki ei ole, vaan ei täydy olla mitään. Universumi ei liene velvollineen olemaan jotain.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa, saarnajan kirjassa pohditaan elämän merkitystä näin:
Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.
Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa?
Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.
Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.
Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä.
Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.
Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.
Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä.
Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.
Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa.
Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.
Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun.
Kuka tietää ihmisen hengestä, kohoaako se ylös, ja eläimen hengestä, vajoaako se alas maahan?
Niin minä tulin näkemään, että ei ole mitään parempaa, kuin että ihminen iloitsee teoistansa, sillä se on hänen osansa. Sillä kuka tuo hänet takaisin näkemään iloksensa sitä, mikä tulee hänen jälkeensä.
En tajua tästä yhtään mitään 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei pysty käsittämään asioita ajasta irrallaan. Se ajan kulku tiettyyn suuntaan - eteenpäin - on jostain syystä niin keskeinen osa koko tietoisuuttamme ja olemassaoloamme. Ajan olemus on kuitenkin täysi mysteeri myös tutkijoille - liikkuuko se oikeasti, vai koemmeko me sen vain sillä tavalla? Miksi aika ei voi kulkea taaksepäin, vai voiko sittenkin? Koska me käsitämme olemassaolon ajan kulkuna, useimmille tuntuu niin pakottavalta ajatella, että tietoisuutemme jotenkin säilyisi kuolemamme jälkeenkin tällaisena kaikkea olevaista ajan virtana tarkastelevana entiteettinä (tuli nyt ilmaistua asia vähän hankalasti, sori). Mutta missä se tietoisuus oli ennen syntymäämme? Millaista se on, jos se ei ole aikaan sidottua? Itse en osaa tähän vastata, mutta asiaa on kyllä mielenkiintoista ja välillä pelottavaakin pohtia.
Niin. Voidaan ajatella, että neliulotteisessa aika-avaruudessa kaikki - niin menneisyys, nykyhetki kuin tulevaisuus - ovat jo olemassa. Me vain koemme sen (tai paremminkin yhden pikkiriikkisen osasen siitä) ajallisesti. Ikäänkuin katsoisimme pätkän elokuvaa, joka on jo olemassa, mutta me vain emme ole sitä nähneet. Kun meidän elokuvanpätkämme päättyy, koko elokuva kuitenkin on edelleen olemassa - myös meidän näkemämme pätkä.
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus voi tuntea itsensä vain havaintojen kautta. Siksi me onnekkaat saamme ”vierailla” täällä vain pienen hetken ajan havaitsemassa itsemme, tiedostamassa olevamme olemassa. Isompi kysymys onkin: kuka on se (entiteetti), joka tiedostaa itsensä ja pohtii mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen?
Muuten hieno, mutta emme kaikki ole onnekkaita.
Tietoisuus tuntee itsensä havaintojen kautta. Tässä on asia jota mietin paljon. Tuntuu vahvasti, että osa ihmisistä havaitsee asioita syvemmällä ja laajemmalla tasolla, joten heidän tietoisuus on kai suurempi? Nämä ihmiset sitten myös välillä tulkitaan väärin, kun ei ylletä samaan.
Tietoisuuden täytyy säilyä jollakin tavalla, miten sitä muuten "tajuaa" olevansa kuollut? Miten kaikki ajatukset voivat yhtäkkiä vain kadota, jonnekin niiden täytyy mennä. En sinänsä usko taivaaseen, mutta olen sitä mieltä että jotakin täytyy olla kuoleman jälkeen. Ehkäpä uusi elämä.
Kuten alussa joku jo mainitsi, tietoisuus ei katoa. Tämä on mystinen järjestelmä, jonka ydin on jollain tapaa juuri tietoisuus, eikä ihmisen aivot. Sooo sick!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvissä ja huonoissa uutisissa (:D) ainakin joku puoli vuotta sitten viitattiin tutkimukseen, jonka mukaan tietoisuus ei kadonnut heti kuoleman jälkeen. Tutkimuksessa ei osattu sanoa, kauanko tietoisuus jatkuu. En ole itse perehtynyt tuohon tutkimukseen, mutta mielenkiintoinen tutkimustulos!
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuuden täytyy säilyä jollakin tavalla, miten sitä muuten "tajuaa" olevansa kuollut? Miten kaikki ajatukset voivat yhtäkkiä vain kadota, jonnekin niiden täytyy mennä. En sinänsä usko taivaaseen, mutta olen sitä mieltä että jotakin täytyy olla kuoleman jälkeen. Ehkäpä uusi elämä.
Tämäkin käsitys lähtee siitä, ettei voida käsittää ajan loppumista. Siis että tietoisuus olisi ajallista. Itse ajattelen, että se on jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä itsensä tiedostamista ei vain pysty käsittämään. Miksi minä olen juuri minä, miksi tämä tietoisuus, joka olen minä, on juuri tässä ruumiissa ja tässä ajassa, eikä jossain muualla? Voisihan hyvin olla niinkin, että tämä koko maailmankaikkeus olisi olemassa ihmisineen kaikkineen, mutta minä en olisi päätynyt osaksi sitä tämän nimenomaisen 2000-luvulla elävän ruumiin sisään. Jos vanhempani eivät olisikaan hankkineet enää toista lasta, eikö tätä minun tietoisuuttani olisi koskaan tullut olemaan missään muodossa?
Minua kiehtoo sellainen maailmansielu-ajatus. Että minun ja kaikkien muiden tietoisuudet ja koko universumi olisimme lopulta yhtä. Millä tavalla, sitä eivät minun vajavaiset aivoni kuitenkaan pysty millään tasolla edes kuvittelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole huoleti. Pääset osaksi hiilenkiertoa. Kun mätänet tai sinut poltetaan, CO2 menee kasveille, jotka yhteyttävät sinusta taas sokereita, joita eläimet ja lopulta me ihmiset lopulta käytämme. Tavallaan meissä kaikissa on pieni pala Einsteiniakin.
Eipä tämä paljon lohduta. Minulla ainakin ahdistus on oman tietoisuuden loppuminen, se on ihan yksi ja sama mitä tämän kehon aineelle tapahtuu ja minkä muiden tietoisten olentojen osana se on myöhemmin.
Kun se loppuu niin se loppuu. Pska reissu, tulipa tehtyä.
Nautin elämästäni mutten mistään hinnasta halua pitkittää sitä. Jälkeeni tulee muiden vuoro, eikä minun enää tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuuden täytyy säilyä jollakin tavalla, miten sitä muuten "tajuaa" olevansa kuollut? Miten kaikki ajatukset voivat yhtäkkiä vain kadota, jonnekin niiden täytyy mennä. En sinänsä usko taivaaseen, mutta olen sitä mieltä että jotakin täytyy olla kuoleman jälkeen. Ehkäpä uusi elämä.
Samalla tavalla loppuu kuin sähkönappulaa painaessa. Sähköä se tietoisuus on muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaanhan ei ole tullut kertomaan kuoleman jälkeisestä ajasta.Turha surra etukäteen.Tiedä mitä siellä vielä on vaikka kuinka hyvää.
Vierailija kirjoitti:
^Tuo saarnaajan kirja on mielettömän hieno. Siitä on uskonnon piirissä välillä käyty kiistelyäkin, sopiiko sen sanoma millään tavalla yhteen Raamatun muiden tekstien kanssa.
Mikä on se asia joka tekisi sen sopimattomaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^Tuo saarnaajan kirja on mielettömän hieno. Siitä on uskonnon piirissä välillä käyty kiistelyäkin, sopiiko sen sanoma millään tavalla yhteen Raamatun muiden tekstien kanssa.
Mikä on se asia joka tekisi sen sopimattomaksi?
Sehän edustaa syklistä aikakäsitystä, ja lisäksi on täysin vastakkainen kristinuskon käsitykselle kuolemanjälkeisestä ikuisesta elämästä. Saarnaajan kirjan mukaan kaikki syntyy, elää ja kuolee, ja sitten katoaa lopullisesti. Mikään ei loppujen lopuksi muutu. Tosin juutalaisuuteenkaan ei sisälly uskoa kuoleman jälkeiseen elämään - tai siihen ei yksinkertaisesti oteta kantaa.
Ei sen pelottavampaa olekaan kuin se vääjäämättä lähestyvä heikkeneminen, umpuja ja tyhjyys, mihin ei voi itse vaikuttaa millään tavalla. Jos ajatus ei ahdista niin sitä ei luultavasti käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole huoleti. Pääset osaksi hiilenkiertoa. Kun mätänet tai sinut poltetaan, CO2 menee kasveille, jotka yhteyttävät sinusta taas sokereita, joita eläimet ja lopulta me ihmiset lopulta käytämme. Tavallaan meissä kaikissa on pieni pala Einsteiniakin.
Eipä tämä paljon lohduta. Minulla ainakin ahdistus on oman tietoisuuden loppuminen, se on ihan yksi ja sama mitä tämän kehon aineelle tapahtuu ja minkä muiden tietoisten olentojen osana se on myöhemmin.
Kun se loppuu niin se loppuu. Pska reissu, tulipa tehtyä.
Nautin elämästäni mutten mistään hinnasta halua pitkittää sitä. Jälkeeni tulee muiden vuoro, eikä minun enää tarvitse.
Paitsi jos aika on pelkkä illuusio, kuten monet tiedemiehet ajattelevat.
Ei minua tuo ahdista, ettei kuoleman jälkeen olisi mitään. Se suorastaan lohduttaa. Se taas että siirtyisin johonkin outoon rajatilaan ja tietäisin olevani olemassa ilman kehoa, se ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^Tuo saarnaajan kirja on mielettömän hieno. Siitä on uskonnon piirissä välillä käyty kiistelyäkin, sopiiko sen sanoma millään tavalla yhteen Raamatun muiden tekstien kanssa.
Mikä on se asia joka tekisi sen sopimattomaksi?
Sehän edustaa syklistä aikakäsitystä, ja lisäksi on täysin vastakkainen kristinuskon käsitykselle kuolemanjälkeisestä ikuisesta elämästä. Saarnaajan kirjan mukaan kaikki syntyy, elää ja kuolee, ja sitten katoaa lopullisesti. Mikään ei loppujen lopuksi muutu. Tosin juutalaisuuteenkaan ei sisälly uskoa kuoleman jälkeiseen elämään - tai siihen ei yksinkertaisesti oteta kantaa.
En ymmärrä miksei se sopisi. Tuossahan pohditaan sitä mitä ihmisen elämä on ilman Jumalan kirkkautta ja sitä alkuperäistä tarkoitusta jota varten hänet luotiin. "Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä". Kun ihminen lankesi, hän menetti Jumalan kirkkauden. Ihmisenhän hän alunperin loi omaksi kuvakseen. Syntiinlankeemuksen seurauksena sanottiin, että "otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" Ja annettiin lupaus vaimon siemenestä joka on polkeva rikki käärmeen pään. Ja roomalaiskirjeessä: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Näin olen asian ymmärtänyt.
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
En tajua tästä yhtään mitään 🙄