Lue keskustelun säännöt.
Tietoisuus ja kuolema
17.08.2018 |
Minusta on ahdistava ajatus, että kun kuolee, niin ei koskaan enään mitään. Ikuisuus ei mitään. Kaikki kehitys, tieto, seuraavien sukupolvien eteen ponnistelu, ja näistä ei enää ikinä saa tietää mitään. Rakkaimmat ihmiset; ei enää ikinä saa kohdata heitä. Eihän tuo tila kuollutta haitaa enää, mutta etukäteen se surettaa minua kovin. Tästä ahdistuksesta kai uskonnotkin saa polttoaineensa ja minussakin joku osa huutaa, että täytyy olla jotain muuta kuin tämä. Näin toki ei ole, vaan ei täydy olla mitään. Universumi ei liene velvollineen olemaan jotain.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelette siitä, että jos tulevaisuudessa aivotoimintamme pystytään mallintamaan tietokoneelle. Siis kopioidaan sinne elämään omaa elämäänsä. Minusta kammottavaa.
Mutta ei meidän tietoisuuttamme kai kuitenkaan voitaisi mitenkään sinne tietokoneelle napata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^Tuo saarnaajan kirja on mielettömän hieno. Siitä on uskonnon piirissä välillä käyty kiistelyäkin, sopiiko sen sanoma millään tavalla yhteen Raamatun muiden tekstien kanssa.
Mikä on se asia joka tekisi sen sopimattomaksi?
Sehän edustaa syklistä aikakäsitystä, ja lisäksi on täysin vastakkainen kristinuskon käsitykselle kuolemanjälkeisestä ikuisesta elämästä. Saarnaajan kirjan mukaan kaikki syntyy, elää ja kuolee, ja sitten katoaa lopullisesti. Mikään ei loppujen lopuksi muutu. Tosin juutalaisuuteenkaan ei sisälly uskoa kuoleman jälkeiseen elämään - tai siihen ei yksinkertaisesti oteta kantaa.
En ymmärrä miksei se sopisi. Tuossahan pohditaan sitä mitä ihmisen elämä on ilman Jumalan kirkkautta ja sitä alkuperäistä tarkoitusta jota varten hänet luotiin. "Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä". Kun ihminen lankesi, hän menetti Jumalan kirkkauden. Ihmisenhän hän alunperin loi omaksi kuvakseen. Syntiinlankeemuksen seurauksena sanottiin, että "otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" Ja annettiin lupaus vaimon siemenestä joka on polkeva rikki käärmeen pään. Ja roomalaiskirjeessä: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Näin olen asian ymmärtänyt.
Onko sinulla jokin uskonnollinen motiivi sille, että haluat nähdä kaikki Raamattuun - ihmisten valikoimien, eri ikäisten ja eri tarkoituksiin tehtyjen kirjojen kokoelman - edustavan jotakin yhtenäistä sanomaa? Saarnaajan kirja edustaa täysin vastakkaista maailmankuvaa kuin esimerkiksi evankeliumit.
Olen eri, mutta kommentoin nyt omaan elämään ja uskoon liittyen. Koen että minulla ei ole velvollisuutta perustella kenellekään muulle henkilölle uskoani, enkä tee sitä velvollisuudesta vaan vapaasta tahdosta, yleensä halusta jollakin tavalla auttaa tai lohduttaa muita, eikä se tietenkään ole minun päätettävissäni otetaanko se vastaan vai ei. Saarnaajan kirja on yksi ihan ensimmäisiä kirjoja jota aloin lukea, se kosketti jollain ihan ihmeellisellä tavalla varsinkin kun olin masentunut ja uupunut ja lisäksi keskellä eksistentialistista kriisiä . En myöskään koe sitä ristiriitaisena muun raamatun kanssa.
Tämä keskustelu koskee tietoisuutta ja kuolemaa eikä sitä, mitä sinä henkilökohtaisesti ajattelet Raamatun kirjojen keskinäisistä ristiriidoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
Pystyn keksimään montakin tapaa miten nauttisin siitä monta sataa vuotta. Sitä mukaa kun kyllästyy vanhaan keksii uutta. Kun nämä maalliset parametrit on koettu, on aika vaihtaa toisiin.
En siis oikeasti usko mihinkään tällaiseen, mutta mikäli ajatuksella leikkii niin keksin paljon syitä miksi olisi mukavampi olla elossa hyvin kauan.
No just. No näiden monien satojen vuosien jälkeen tulee miljardeja uusia satoja vuosia. Sitten kun nämä miljardit sadat vuodet on koettu, on ääretön määrä uusia miljardeja satoja vuosia. Koita nyt keksiä tekemistä edes ekalle miljardille vuodelle.
Se voi olla kieltämättä hankalaa näillä parametreilla, mutta satoja ellei tuhansia vuosia saisin helposti kulumaan; vain mielikuvitus on rajana.
Et taida yhtään ymmärtää mikä ero on sadalla, tuhannella ja äärettömällä?
Metafyysisiä juttuja pohdittaessa ei mitään rajoja ole käytännössä lainkaan mikäli vähääkään omaa mielikuvitusta. Puolessa välissä äärettömyyttä olisin niin monien valovuosien päässä nykyminästä, että koko kysymyksenasettelu olisi luultavasti merkityksetön jo itsessään. Aikakin itsessään voi olla tarkasteltavissa täysin eri tavalla; sekunnilla ja "ikuisuudella" ei tarvitse olla suurtakaan eroa "ajattomuudessa".
Hyvää ajattelua, et vaikuta uskikselta. Uskis uskoo että ikuinen elämä on mahtava juttu, eikä mieti sekunttiakaan mitä se tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Enqvist tietysti haluaa nähdä asioiden sopivan omaan materialistiseen maailmankatsomukseensa. Itse olen miettinyt sellaista filosofiaa, että entä jos aivot ovatkin vain "suodatin", jonka läpi ihmisen persoona näkyy. Ihmisen todellinen persoona voi olla sielussa, ja silloin kun aivoihin on tullut vamma, tämä persoona ei pääse esiin todellisena itsenään vamman aiheuttaman poikkeaman vuoksi. Aivovamma voi vaikutta esim. niin, että ihminen ei pysty hallitsemaan puheitaan. Enqvist ei tainnut tulla ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Jonkun kyseisen kirjoittajan kolumnin näin ja se riitti itselleni, näyttäisi olevan jostain perusasioista niin eri käsitys kuin minulla.
Kumpi teistä on opiskellut ja tutkinut tiedettä enemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
Pystyn keksimään montakin tapaa miten nauttisin siitä monta sataa vuotta. Sitä mukaa kun kyllästyy vanhaan keksii uutta. Kun nämä maalliset parametrit on koettu, on aika vaihtaa toisiin.
En siis oikeasti usko mihinkään tällaiseen, mutta mikäli ajatuksella leikkii niin keksin paljon syitä miksi olisi mukavampi olla elossa hyvin kauan.
No just. No näiden monien satojen vuosien jälkeen tulee miljardeja uusia satoja vuosia. Sitten kun nämä miljardit sadat vuodet on koettu, on ääretön määrä uusia miljardeja satoja vuosia. Koita nyt keksiä tekemistä edes ekalle miljardille vuodelle.
Se voi olla kieltämättä hankalaa näillä parametreilla, mutta satoja ellei tuhansia vuosia saisin helposti kulumaan; vain mielikuvitus on rajana.
Et taida yhtään ymmärtää mikä ero on sadalla, tuhannella ja äärettömällä?
Metafyysisiä juttuja pohdittaessa ei mitään rajoja ole käytännössä lainkaan mikäli vähääkään omaa mielikuvitusta. Puolessa välissä äärettömyyttä olisin niin monien valovuosien päässä nykyminästä, että koko kysymyksenasettelu olisi luultavasti merkityksetön jo itsessään. Aikakin itsessään voi olla tarkasteltavissa täysin eri tavalla; sekunnilla ja "ikuisuudella" ei tarvitse olla suurtakaan eroa "ajattomuudessa".
Hyvää ajattelua, et vaikuta uskikselta. Uskis uskoo että ikuinen elämä on mahtava juttu, eikä mieti sekunttiakaan mitä se tarkoittaa.
En olekaan, laisinkaan. Joskus tulee kiusaus ajatua kuvittelemaan näitä "mitä jos"-kysymyksiä kun oma elämä on mitä se on. Osaan myös kuvitella millaisen huumaannuttavan autuuden uskovainen kokee lievässä positiivisessa psykoosissaan ihan kirjaimellisesti; kunpa itse pystyisikin tulemaan "positiivisesti hulluksi" samalla tavalla. Ei huolen häivää, kaikella on tarkoitus ja sinulla on väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Jonkun kyseisen kirjoittajan kolumnin näin ja se riitti itselleni, näyttäisi olevan jostain perusasioista niin eri käsitys kuin minulla.
Kumpi teistä on opiskellut ja tutkinut tiedettä enemmän?
Enqvisthän suoltaa punaviherkuplan propagandaa, ei ole kyllä täysin älyllisesti rehellinen kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole huoleti. Pääset osaksi hiilenkiertoa. Kun mätänet tai sinut poltetaan, CO2 menee kasveille, jotka yhteyttävät sinusta taas sokereita, joita eläimet ja lopulta me ihmiset lopulta käytämme. Tavallaan meissä kaikissa on pieni pala Einsteiniakin.
Eipä tämä paljon lohduta. Minulla ainakin ahdistus on oman tietoisuuden loppuminen, se on ihan yksi ja sama mitä tämän kehon aineelle tapahtuu ja minkä muiden tietoisten olentojen osana se on myöhemmin.
Kun se loppuu niin se loppuu. Pska reissu, tulipa tehtyä.
Nautin elämästäni mutten mistään hinnasta halua pitkittää sitä. Jälkeeni tulee muiden vuoro, eikä minun enää tarvitse.Paitsi jos aika on pelkkä illuusio, kuten monet tiedemiehet ajattelevat.
Kuolen silti.
Vierailija kirjoitti:
Ala uskovaiseksi.
"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä". Mutta "Jokaiselle kolkuttavalle avataan."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Jonkun kyseisen kirjoittajan kolumnin näin ja se riitti itselleni, näyttäisi olevan jostain perusasioista niin eri käsitys kuin minulla.
Kumpi teistä on opiskellut ja tutkinut tiedettä enemmän?
Enqvisthän suoltaa punaviherkuplan propagandaa, ei ole kyllä täysin älyllisesti rehellinen kaveri.
Ja pim pom. Foliohattusi rapisee tänne asti.
Eihän Anthony Bourdainkaan pelännyt kuolemaa. Älkää tekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Enqvist tietysti haluaa nähdä asioiden sopivan omaan materialistiseen maailmankatsomukseensa. Itse olen miettinyt sellaista filosofiaa, että entä jos aivot ovatkin vain "suodatin", jonka läpi ihmisen persoona näkyy. Ihmisen todellinen persoona voi olla sielussa, ja silloin kun aivoihin on tullut vamma, tämä persoona ei pääse esiin todellisena itsenään vamman aiheuttaman poikkeaman vuoksi. Aivovamma voi vaikutta esim. niin, että ihminen ei pysty hallitsemaan puheitaan. Enqvist ei tainnut tulla ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa.
Uskon todellakin että persoona on sielussa. Koen ainakin itse olevani kuoren sisällä, toisinaan kuin vanki. Kaipaan jonnekin, sieluni kaipaa vapauteen, mutta en tiedä minne.
Tuli mieleen se tyttö uutisissa joka yritti tappaa itsensä ja menetti kasvot. Miten nyt yhtäkkiä kasvot menettäneenä tulikin halu elää? Ihan tyytyväiseltä vaikutti. Pakko kai se on jonkin persoonassa muuttua kun päänsä ampuu. Olen pohtinut sitäkin, että meitä ehkä ohjaillaan esim. merkittävissä elämän ratkaisuissa enemmän kuin ymmärrämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täältä siitä tutkimuksesta!
https://www.studio55.fi/terveys/article/tutkimus-nain-aivot-toimivat-ku…
Miten lohdullista olisi lähteä metafyysisen kokemisen ryydittämänä!
"Hakemaasi sivua ei löytynyt."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Jonkun kyseisen kirjoittajan kolumnin näin ja se riitti itselleni, näyttäisi olevan jostain perusasioista niin eri käsitys kuin minulla.
Kumpi teistä on opiskellut ja tutkinut tiedettä enemmän?
Perustatko maailmankuvasi yhden tieteilijän mielipiteille? Tässä kolmunissa oli kyseessä nimenomaan mielipiteet. Tiede itsessään on sitäpaitsi itseään korjaavaa.
Ei se professorin arvonimi ihan valitettavasti riitä että kukaan vieras ihminen sanelisi ajatteluani. Sori siitä.
116
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Jonkun kyseisen kirjoittajan kolumnin näin ja se riitti itselleni, näyttäisi olevan jostain perusasioista niin eri käsitys kuin minulla.
Kumpi teistä on opiskellut ja tutkinut tiedettä enemmän?
Enqvisthän suoltaa punaviherkuplan propagandaa, ei ole kyllä täysin älyllisesti rehellinen kaveri.
Ja pim pom. Foliohattusi rapisee tänne asti.
Pienellä googlettamisella: ehkä tuomitsin turhan jyrkästi, jos Voima-lehti haukkuu Enqvistiä, on tämä otettava jonkinasteisena suositteluna. En kyllä persujen fasistirinnastuksista ole järin innostunut vieläkään.
Mua ei kyllä pelota kuolema. Niin paljon ihmisiä/lapsia kuolee liian aikaisin ja liian nuorena. Kun olen päässyt jo tännekkin asti terveenä 34vuotta niin pitää olla vain kiitollinen elämälle.
Kyllä se pelottaa. Tietysti on lohdullista jos lähestyvä kuolema tuottaa euforiaa. Pelkään myös sitä kun aika jättää vanhemmistani. Se kauhea ikävä mikä siitä tulee, en tiedä kestänkö. Ikävä äitiä kun en voi enää halata häntä, jutella, soittaa, kysyä neuvoa. Kamala ajatus
Itsekin olen kiitollinen että perheeni ja minä olemme saaneet elää terveinä tähän päivään asti. Jokainen päivä pitäisi elää täysillä.
Olen eri, mutta kommentoin nyt omaan elämään ja uskoon liittyen. Koen että minulla ei ole velvollisuutta perustella kenellekään muulle henkilölle uskoani, enkä tee sitä velvollisuudesta vaan vapaasta tahdosta, yleensä halusta jollakin tavalla auttaa tai lohduttaa muita, eikä se tietenkään ole minun päätettävissäni otetaanko se vastaan vai ei. Saarnaajan kirja on yksi ihan ensimmäisiä kirjoja jota aloin lukea, se kosketti jollain ihan ihmeellisellä tavalla varsinkin kun olin masentunut ja uupunut ja lisäksi keskellä eksistentialistista kriisiä . En myöskään koe sitä ristiriitaisena muun raamatun kanssa.