Lue keskustelun säännöt.
Tietoisuus ja kuolema
17.08.2018 |
Minusta on ahdistava ajatus, että kun kuolee, niin ei koskaan enään mitään. Ikuisuus ei mitään. Kaikki kehitys, tieto, seuraavien sukupolvien eteen ponnistelu, ja näistä ei enää ikinä saa tietää mitään. Rakkaimmat ihmiset; ei enää ikinä saa kohdata heitä. Eihän tuo tila kuollutta haitaa enää, mutta etukäteen se surettaa minua kovin. Tästä ahdistuksesta kai uskonnotkin saa polttoaineensa ja minussakin joku osa huutaa, että täytyy olla jotain muuta kuin tämä. Näin toki ei ole, vaan ei täydy olla mitään. Universumi ei liene velvollineen olemaan jotain.
Kommentit (122)
Eipä tämä paljon lohduta. Minulla ainakin ahdistus on oman tietoisuuden loppuminen, se on ihan yksi ja sama mitä tämän kehon aineelle tapahtuu ja minkä muiden tietoisten olentojen osana se on myöhemmin. [/quote]
Itse olen vanhustyössä ja suurin osa tuntemistani ovat tulleet sinuiksi kuoleman kanssa nimenomaan vanhuuden myötä. Eivät ole onnettomia tai masentuneita, vaan aidosti sitä mieltä, että olisi aika päästä pois. Ehkä sinullekin käy näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^Tuo saarnaajan kirja on mielettömän hieno. Siitä on uskonnon piirissä välillä käyty kiistelyäkin, sopiiko sen sanoma millään tavalla yhteen Raamatun muiden tekstien kanssa.
Mikä on se asia joka tekisi sen sopimattomaksi?
Sehän edustaa syklistä aikakäsitystä, ja lisäksi on täysin vastakkainen kristinuskon käsitykselle kuolemanjälkeisestä ikuisesta elämästä. Saarnaajan kirjan mukaan kaikki syntyy, elää ja kuolee, ja sitten katoaa lopullisesti. Mikään ei loppujen lopuksi muutu. Tosin juutalaisuuteenkaan ei sisälly uskoa kuoleman jälkeiseen elämään - tai siihen ei yksinkertaisesti oteta kantaa.
En ymmärrä miksei se sopisi. Tuossahan pohditaan sitä mitä ihmisen elämä on ilman Jumalan kirkkautta ja sitä alkuperäistä tarkoitusta jota varten hänet luotiin. "Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä". Kun ihminen lankesi, hän menetti Jumalan kirkkauden. Ihmisenhän hän alunperin loi omaksi kuvakseen. Syntiinlankeemuksen seurauksena sanottiin, että "otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" Ja annettiin lupaus vaimon siemenestä joka on polkeva rikki käärmeen pään. Ja roomalaiskirjeessä: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Näin olen asian ymmärtänyt.
Onko sinulla jokin uskonnollinen motiivi sille, että haluat nähdä kaikki Raamattuun - ihmisten valikoimien, eri ikäisten ja eri tarkoituksiin tehtyjen kirjojen kokoelman - edustavan jotakin yhtenäistä sanomaa? Saarnaajan kirja edustaa täysin vastakkaista maailmankuvaa kuin esimerkiksi evankeliumit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^Tuo saarnaajan kirja on mielettömän hieno. Siitä on uskonnon piirissä välillä käyty kiistelyäkin, sopiiko sen sanoma millään tavalla yhteen Raamatun muiden tekstien kanssa.
Mikä on se asia joka tekisi sen sopimattomaksi?
Sehän edustaa syklistä aikakäsitystä, ja lisäksi on täysin vastakkainen kristinuskon käsitykselle kuolemanjälkeisestä ikuisesta elämästä. Saarnaajan kirjan mukaan kaikki syntyy, elää ja kuolee, ja sitten katoaa lopullisesti. Mikään ei loppujen lopuksi muutu. Tosin juutalaisuuteenkaan ei sisälly uskoa kuoleman jälkeiseen elämään - tai siihen ei yksinkertaisesti oteta kantaa.
En ymmärrä miksei se sopisi. Tuossahan pohditaan sitä mitä ihmisen elämä on ilman Jumalan kirkkautta ja sitä alkuperäistä tarkoitusta jota varten hänet luotiin. "Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä". Kun ihminen lankesi, hän menetti Jumalan kirkkauden. Ihmisenhän hän alunperin loi omaksi kuvakseen. Syntiinlankeemuksen seurauksena sanottiin, että "otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" Ja annettiin lupaus vaimon siemenestä joka on polkeva rikki käärmeen pään. Ja roomalaiskirjeessä: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Näin olen asian ymmärtänyt.
Onko sinulla jokin uskonnollinen motiivi sille, että haluat nähdä kaikki Raamattuun - ihmisten valikoimien, eri ikäisten ja eri tarkoituksiin tehtyjen kirjojen kokoelman - edustavan jotakin yhtenäistä sanomaa? Saarnaajan kirja edustaa täysin vastakkaista maailmankuvaa kuin esimerkiksi evankeliumit.
En näe asiaa niin.
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuuden täytyy säilyä jollakin tavalla, miten sitä muuten "tajuaa" olevansa kuollut? Miten kaikki ajatukset voivat yhtäkkiä vain kadota, jonnekin niiden täytyy mennä. En sinänsä usko taivaaseen, mutta olen sitä mieltä että jotakin täytyy olla kuoleman jälkeen. Ehkäpä uusi elämä.
Taas tämä ajatusvääristymä. Kun ei sitä voi tajuta olevansa kuollut, koska ei ole mitään sitä tajuamassa. Ajatukset ja tietoisuus ovat aivojen ominaisuus ja ne kuolevat toistensa mukana.
Täältä siitä tutkimuksesta!
https://www.studio55.fi/terveys/article/tutkimus-nain-aivot-toimivat-ku…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on se hetki, jolloin kuoleminen loppuu. Ja se hetki jostain syystä pelottavuudessaan kiehtoo minua kovasti. Mitä silloin tapahtuu, tajuaako sitä?
Joskus oli lehdissä juttua, että aivoista on löytynyt sellainen "hätänappula", mikä aktivoituu juuri kuoleman hetkellä ja tuottaa suuren euforian tunteen. Näin tehdessään se poistaa pelon ja kauhun, kivun, ja voi osaltaan selittää näitä ns. valotunnelikokemuksia. Biologian ratkaisu välttämättömän pahan helpottamiseen ehkä?
Olen joskus viettänyt paljon aikaa saattohoito-osastolla ja kiinnitin huomiota siihen, että jollain potilailla oli todella erikoisen tyyni olemus ja rauha kasvoillaan. Aivan kuin he olisivat saaneet jonkin oivalluksen tai jotain? Kiehtovaa. (Ja ei, lääkkeistä ei ollut kysymys heidän kohdallaan, sen tiedän.)
Minulla on kerran aktivoitunut se nappula. Oli sanoittamaton kokemus. Tapahtui ihan spontaanisti kun istuin rennosti sohvalla. Ei ollut tässä ulottuvuudessa se olotila.
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
Pystyn keksimään montakin tapaa miten nauttisin siitä monta sataa vuotta. Sitä mukaa kun kyllästyy vanhaan keksii uutta. Kun nämä maalliset parametrit on koettu, on aika vaihtaa toisiin.
En siis oikeasti usko mihinkään tällaiseen, mutta mikäli ajatuksella leikkii niin keksin paljon syitä miksi olisi mukavampi olla elossa hyvin kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummasti se kuolema alkaa pelottaa ihmisiä jos se on ruma tapa kuolla :DDDDD
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on se hetki, jolloin kuoleminen loppuu. Ja se hetki jostain syystä pelottavuudessaan kiehtoo minua kovasti. Mitä silloin tapahtuu, tajuaako sitä?
Joskus oli lehdissä juttua, että aivoista on löytynyt sellainen "hätänappula", mikä aktivoituu juuri kuoleman hetkellä ja tuottaa suuren euforian tunteen. Näin tehdessään se poistaa pelon ja kauhun, kivun, ja voi osaltaan selittää näitä ns. valotunnelikokemuksia. Biologian ratkaisu välttämättömän pahan helpottamiseen ehkä?
Olen joskus viettänyt paljon aikaa saattohoito-osastolla ja kiinnitin huomiota siihen, että jollain potilailla oli todella erikoisen tyyni olemus ja rauha kasvoillaan. Aivan kuin he olisivat saaneet jonkin oivalluksen tai jotain? Kiehtovaa. (Ja ei, lääkkeistä ei ollut kysymys heidän kohdallaan, sen tiedän.)
Olen kokenut sen tyhjyyteen hiipumisen tunteen eikä se paniikki ja kammon tunne juurikaan houkuttele, eikä sitä kenellekään soisi. Mieluummin sellaisessa tilassa lähtisi ettei sitä olemattomuuden läheisyyttä tiedostaisi lähdön hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ollut looginen ihminen, mutta sen jälkeen, kun läheinen kävi hyvästelemässä unessa (kuulin vasta seuraavana aamuna, että hän oli kuollut onnettomuudessa), mikään ei ole ollut kuin ennen. Varmaan useimpien mielestä tuo oli vain sattumaa, että näin tuollaisen unen, mutta minä en tiedä enää, mitä ajattelisin kuolemanjälkeisestä elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
Pystyn keksimään montakin tapaa miten nauttisin siitä monta sataa vuotta. Sitä mukaa kun kyllästyy vanhaan keksii uutta. Kun nämä maalliset parametrit on koettu, on aika vaihtaa toisiin.
En siis oikeasti usko mihinkään tällaiseen, mutta mikäli ajatuksella leikkii niin keksin paljon syitä miksi olisi mukavampi olla elossa hyvin kauan.
No just. No näiden monien satojen vuosien jälkeen tulee miljardeja uusia satoja vuosia. Sitten kun nämä miljardit sadat vuodet on koettu, on ääretön määrä uusia miljardeja satoja vuosia. Koita nyt keksiä tekemistä edes ekalle miljardille vuodelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täältä siitä tutkimuksesta!
https://www.studio55.fi/terveys/article/tutkimus-nain-aivot-toimivat-ku…
Miten lohdullista olisi lähteä metafyysisen kokemisen ryydittämänä!
Vierailija kirjoitti:
Jos ajatus kuolemasta kauhistuttaa, voi miettiä sitä, että ilmeisesti nukkuminen on vähän saman tapainen asia. Joka yö kuolet joksikin aikaa pois, tavallaan. Ei sen kummempaa.
Paitsi että unesta herää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
Pystyn keksimään montakin tapaa miten nauttisin siitä monta sataa vuotta. Sitä mukaa kun kyllästyy vanhaan keksii uutta. Kun nämä maalliset parametrit on koettu, on aika vaihtaa toisiin.
En siis oikeasti usko mihinkään tällaiseen, mutta mikäli ajatuksella leikkii niin keksin paljon syitä miksi olisi mukavampi olla elossa hyvin kauan.
No just. No näiden monien satojen vuosien jälkeen tulee miljardeja uusia satoja vuosia. Sitten kun nämä miljardit sadat vuodet on koettu, on ääretön määrä uusia miljardeja satoja vuosia. Koita nyt keksiä tekemistä edes ekalle miljardille vuodelle.
Se voi olla kieltämättä hankalaa näillä parametreilla, mutta satoja ellei tuhansia vuosia saisin helposti kulumaan; vain mielikuvitus on rajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Niin ikävä kyllä olen samaa mieltä. Luin juuri Kari Enqvistin kirjan kuoleman ja unohtamisen aikakirjat , joka tätäkin aihepiiriä käsitteli ja aika tyhjentävästi hän omaksikin pettymyksekseen päätyi tähän, että tietoisuus vaikuttaa kuitenkin tarvitsevan aivot, aistit, aivokemian jne. Itse ottaisin esimerkiksi vaikkapa lobotomian ja alzheimerintaudin. Jos tietoisuus ei edellytä mainittuja rakenteita ja toimintoja, ei lobotomia, aivovammat yms. pitäisi vaikuttaa niin voimakkaasti yksilöön.
AP
Jonkun kyseisen kirjoittajan kolumnin näin ja se riitti itselleni, näyttäisi olevan jostain perusasioista niin eri käsitys kuin minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
Pystyn keksimään montakin tapaa miten nauttisin siitä monta sataa vuotta. Sitä mukaa kun kyllästyy vanhaan keksii uutta. Kun nämä maalliset parametrit on koettu, on aika vaihtaa toisiin.
En siis oikeasti usko mihinkään tällaiseen, mutta mikäli ajatuksella leikkii niin keksin paljon syitä miksi olisi mukavampi olla elossa hyvin kauan.
No just. No näiden monien satojen vuosien jälkeen tulee miljardeja uusia satoja vuosia. Sitten kun nämä miljardit sadat vuodet on koettu, on ääretön määrä uusia miljardeja satoja vuosia. Koita nyt keksiä tekemistä edes ekalle miljardille vuodelle.
Se voi olla kieltämättä hankalaa näillä parametreilla, mutta satoja ellei tuhansia vuosia saisin helposti kulumaan; vain mielikuvitus on rajana.
Et taida yhtään ymmärtää mikä ero on sadalla, tuhannella ja äärettömällä?
Mitä ajattelette siitä, että jos tulevaisuudessa aivotoimintamme pystytään mallintamaan tietokoneelle. Siis kopioidaan sinne elämään omaa elämäänsä. Minusta kammottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^Tuo saarnaajan kirja on mielettömän hieno. Siitä on uskonnon piirissä välillä käyty kiistelyäkin, sopiiko sen sanoma millään tavalla yhteen Raamatun muiden tekstien kanssa.
Mikä on se asia joka tekisi sen sopimattomaksi?
Se on oikeasti lainaa jostain vanhemmasta kulttuurista, on vain napattu Raamattuun kuten Nooan tarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettinyt miten hirveä juttu ikuinen elämä olisi?
Pystyn keksimään montakin tapaa miten nauttisin siitä monta sataa vuotta. Sitä mukaa kun kyllästyy vanhaan keksii uutta. Kun nämä maalliset parametrit on koettu, on aika vaihtaa toisiin.
En siis oikeasti usko mihinkään tällaiseen, mutta mikäli ajatuksella leikkii niin keksin paljon syitä miksi olisi mukavampi olla elossa hyvin kauan.
No just. No näiden monien satojen vuosien jälkeen tulee miljardeja uusia satoja vuosia. Sitten kun nämä miljardit sadat vuodet on koettu, on ääretön määrä uusia miljardeja satoja vuosia. Koita nyt keksiä tekemistä edes ekalle miljardille vuodelle.
Se voi olla kieltämättä hankalaa näillä parametreilla, mutta satoja ellei tuhansia vuosia saisin helposti kulumaan; vain mielikuvitus on rajana.
Et taida yhtään ymmärtää mikä ero on sadalla, tuhannella ja äärettömällä?
Metafyysisiä juttuja pohdittaessa ei mitään rajoja ole käytännössä lainkaan mikäli vähääkään omaa mielikuvitusta. Puolessa välissä äärettömyyttä olisin niin monien valovuosien päässä nykyminästä, että koko kysymyksenasettelu olisi luultavasti merkityksetön jo itsessään. Aikakin itsessään voi olla tarkasteltavissa täysin eri tavalla; sekunnilla ja "ikuisuudella" ei tarvitse olla suurtakaan eroa "ajattomuudessa".
Kuolema on se hetki, jolloin kuoleminen loppuu. Ja se hetki jostain syystä pelottavuudessaan kiehtoo minua kovasti. Mitä silloin tapahtuu, tajuaako sitä?
Joskus oli lehdissä juttua, että aivoista on löytynyt sellainen "hätänappula", mikä aktivoituu juuri kuoleman hetkellä ja tuottaa suuren euforian tunteen. Näin tehdessään se poistaa pelon ja kauhun, kivun, ja voi osaltaan selittää näitä ns. valotunnelikokemuksia. Biologian ratkaisu välttämättömän pahan helpottamiseen ehkä?
Olen joskus viettänyt paljon aikaa saattohoito-osastolla ja kiinnitin huomiota siihen, että jollain potilailla oli todella erikoisen tyyni olemus ja rauha kasvoillaan. Aivan kuin he olisivat saaneet jonkin oivalluksen tai jotain? Kiehtovaa. (Ja ei, lääkkeistä ei ollut kysymys heidän kohdallaan, sen tiedän.)