Onko hölmömpää termiä kuultu curlingvanhemmilta kuin "lasten tunteiden sanoitus"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.

Mummo 75v

Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?

Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.

Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.

Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.

On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.

Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.

No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.

Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.

No ei tosiaan ole minun tunteita sanoitettu, lausuttu, piirretty, käsikirjoitettu, soitettu, laulettu...

Ihan on kerrottu asiat selkeällä kielellä, ja selitetty tarkemmin, jos en ole jotakin ymmärtänyt.

Kerrotko vielä, miten tunteiden sanoittaminen ja asioiden kertominen selkeällä kielellä eroavat toisistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.

Mummo 75v

Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?

Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.

Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.

Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.

On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.

Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.

No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.

Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.

No ei tosiaan ole minun tunteita sanoitettu, lausuttu, piirretty, käsikirjoitettu, soitettu, laulettu...

Ihan on kerrottu asiat selkeällä kielellä, ja selitetty tarkemmin, jos en ole jotakin ymmärtänyt.

Ongelmasi onkin siis ymmärryksessäsi eikä tunteiden tunnistamisessa. Asia selvä.

Siis ei meillä ainakaan 80 luvulla mitään sanoitettu :D jos joku itki tai huusi vanhemmat käskivät mennä omaan huoneeseen riehumaan, huolimatta siitä miksi itki.

Onko se siis sama asia, jota yleensä sanotaan aktiiviseksi kuunteluksi? Että tarkistetaan, onko ymmärretty oikein mitä toinen tarkoittaa tai miltä hänestä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.

Mummo 75v

Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?

Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.

Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.

Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.

On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.

Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.

No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.

Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.

No ei tosiaan ole minun tunteita sanoitettu, lausuttu, piirretty, käsikirjoitettu, soitettu, laulettu...

Ihan on kerrottu asiat selkeällä kielellä, ja selitetty tarkemmin, jos en ole jotakin ymmärtänyt.

Kerrotko vielä, miten tunteiden sanoittaminen ja asioiden kertominen selkeällä kielellä eroavat toisistaan?

Sehän se, kun eroa ei ole. On vaan pitänyt keksiä joku typerä termi asialle, että kuulostaa hienommalta. Eikö selittäminen ole ihan sama asia?

Tässä siis ärsyttää tuo termi, ei asia itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää että tuokin asia on pitänyt joillekin ihan selittää. Minusta tuo tunteiden sanottaminen tulee ihan luonnostaan sen lapsen kanssa eläessä. Jos lapsi itkee kun sattui niin tottakaihan sitä kysyy että; voi taisit kaatua ja tuli haava mihin sattuu, älä huoli kyllä se paranee. Mitä muutakaan siinä tekee? Onko oikeasti vanhempia jotka olettavat sen lapsen osaavan itse rauhoittaa itsensä?

Minun 3-vuotias lapsi suuttuu minulle joka toisesta asiasta ja itkee että äiti on ihan tyhmä ja käskee mennä pois vaikka samalla haluaa olla sylissä. Siinä sitten kerron lapselle että joskus suututtaa ja saa suuttua. Niin kappas, raivari loppuu ihan todella lyhyeen.

Hienoa, että asiat on sinulla noin hyvin. Esimerkiksi JOSKUS ne aikuiset, jotka käyttävät jäähyä, mutta eivät keskustele lastensa kanssa, olettavat heidän rauhoittavan itse itsensä.

Sitten on nämä curling-vanhemmqt, jotka yrittävät estää lapsia pettymystä, koska eivät osaa rauhoittaa lastaan (eivätkä usein itseäänkään).

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää että tuokin asia on pitänyt joillekin ihan selittää. Minusta tuo tunteiden sanottaminen tulee ihan luonnostaan sen lapsen kanssa eläessä. Jos lapsi itkee kun sattui niin tottakaihan sitä kysyy että; voi taisit kaatua ja tuli haava mihin sattuu, älä huoli kyllä se paranee. Mitä muutakaan siinä tekee? Onko oikeasti vanhempia jotka olettavat sen lapsen osaavan itse rauhoittaa itsensä?

Minun 3-vuotias lapsi suuttuu minulle joka toisesta asiasta ja itkee että äiti on ihan tyhmä ja käskee mennä pois vaikka samalla haluaa olla sylissä. Siinä sitten kerron lapselle että joskus suututtaa ja saa suuttua. Niin kappas, raivari loppuu ihan todella lyhyeen.

Juuri näin. En ymmärrä miksi joku on niin sitä vastaan kun kuitenkin varmasti suurinosa vanhemmista sanoittaa lapsen tunteita vaikkei edes ’tiedä mitä se tarkoittaa’! Juuri tuo ’voi että, sinua taisi sattua, varmasti harmittaa.’ On sitä, juuri sitä.

Olen ison perheen kasvatti ja voin sanoa, että tunteet vain sivuutettiin. Se ei ole kovin kaunista, kun äiti ei osaa tukea vaan vaatii peittämään tunteet. Eli käytännössä lapsi kääntää esim vihan itseään kohtaan. Ja tadaa - vuosien päästä hän on masentunut. Eli jos vanhemmat eivät opeta mitään, vaan ns. vetävät sieltä selkärangasta, niin ”persiilleen” se menee. Ois kivaa jos vanhempana oleminen olisi helppoa, mutta ei se ole. Jos se menee sinulta helposti, niin tod näk teet jotain väärin. Pahoittelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.

Mummo 75v

Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?

Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.

Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.

Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.

On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.

Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.

No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.

Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.

No ei tosiaan ole minun tunteita sanoitettu, lausuttu, piirretty, käsikirjoitettu, soitettu, laulettu...

Ihan on kerrottu asiat selkeällä kielellä, ja selitetty tarkemmin, jos en ole jotakin ymmärtänyt.

Kerrotko vielä, miten tunteiden sanoittaminen ja asioiden kertominen selkeällä kielellä eroavat toisistaan?

Sehän se, kun eroa ei ole. On vaan pitänyt keksiä joku typerä termi asialle, että kuulostaa hienommalta. Eikö selittäminen ole ihan sama asia?

Tässä siis ärsyttää tuo termi, ei asia itsessään.

No ei ole pitänyt keksiä typerää termiä, että kuulostaisi hienommalta (miksi se sinua muuten ärsyttää?), vaan täsmällinen termi, jolla on nopea viitata tähän asiaan.

Jos sanon "puhuin hänelle selkeällä kielellä asioista", ei kuulija saa yhtä tarkkaa kuvaa tapahtumasta kuin "sanoitin tilanteeseen liittyviä tunteita"

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla esimerkin vanhemmalta kenen mielestä on typerää sanoittaa lapselle tunteita ja käsitellä niitä yhdessä. Miten käytännössä toimitte ja mitä tapahtuu kun lapsi tulee itkemään että hän haluaa nyt jäätelön ja jäätelöä on teillä vasta jälkiruokana? Suututteko? Käskette olla hiljaa? Mitä tapahtuu, voitteko kertoa.

Lapselle sanotaan, että Ei, jäätelö tulee jälkiruokana eikä tehdä siitä mitään sen isompaa numeroa. That's it. ei ole kovin vaikeaa eikä tarvitse liioitella eikä saada lasta tuntemaan, että tässä tapahtuu nyt jotain isoa ja ihmeellistä ja kamalaa. Et ihan jees, et on paha mieli ja se ei tod. mitään maailmaa kaada. Se lapsi todellakin tajuaa, että on pettynyt (ellei nyt elämänsä ensimmäistä kertaa pety). Joskus e lapsi jatkaa huutamista, et nyt nyt nyt, aika turhaan, koska kanta on jo ilmaistu. Voin joskus sanoa, että sanoin kyllä jo, että jälkiruokana vasta. Aika outoa ajatella, että tuollaisesta nyt joku vaivaantuisi suuttumaan tai muutakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla esimerkin vanhemmalta kenen mielestä on typerää sanoittaa lapselle tunteita ja käsitellä niitä yhdessä. Miten käytännössä toimitte ja mitä tapahtuu kun lapsi tulee itkemään että hän haluaa nyt jäätelön ja jäätelöä on teillä vasta jälkiruokana? Suututteko? Käskette olla hiljaa? Mitä tapahtuu, voitteko kertoa.

Sanon että jäätelöä vasta ruuan jälkeen, ensin syödään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.

Mummo 75v

Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?

Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.

Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.

Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.

On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.

Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.

No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.

Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.

No ei tosiaan ole minun tunteita sanoitettu, lausuttu, piirretty, käsikirjoitettu, soitettu, laulettu...

Ihan on kerrottu asiat selkeällä kielellä, ja selitetty tarkemmin, jos en ole jotakin ymmärtänyt.

Kerrotko vielä, miten tunteiden sanoittaminen ja asioiden kertominen selkeällä kielellä eroavat toisistaan?

Sehän se, kun eroa ei ole. On vaan pitänyt keksiä joku typerä termi asialle, että kuulostaa hienommalta. Eikö selittäminen ole ihan sama asia?

Tässä siis ärsyttää tuo termi, ei asia itsessään.

Eli sinä oletkin itse curlingvanhempi ja hörhöhöpöttäjä, kerran toimit niinkuin mekin? Mielenkiintoinen käänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla esimerkin vanhemmalta kenen mielestä on typerää sanoittaa lapselle tunteita ja käsitellä niitä yhdessä. Miten käytännössä toimitte ja mitä tapahtuu kun lapsi tulee itkemään että hän haluaa nyt jäätelön ja jäätelöä on teillä vasta jälkiruokana? Suututteko? Käskette olla hiljaa? Mitä tapahtuu, voitteko kertoa.

Sanon että jäätelöä vasta ruuan jälkeen, ensin syödään.

 

Ja lapsi roikkuu jalassa ja huuto kovenee? Et sano enää mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla esimerkin vanhemmalta kenen mielestä on typerää sanoittaa lapselle tunteita ja käsitellä niitä yhdessä. Miten käytännössä toimitte ja mitä tapahtuu kun lapsi tulee itkemään että hän haluaa nyt jäätelön ja jäätelöä on teillä vasta jälkiruokana? Suututteko? Käskette olla hiljaa? Mitä tapahtuu, voitteko kertoa.

Lapselle sanotaan, että Ei, jäätelö tulee jälkiruokana eikä tehdä siitä mitään sen isompaa numeroa. That's it. ei ole kovin vaikeaa eikä tarvitse liioitella eikä saada lasta tuntemaan, että tässä tapahtuu nyt jotain isoa ja ihmeellistä ja kamalaa. Et ihan jees, et on paha mieli ja se ei tod. mitään maailmaa kaada. Se lapsi todellakin tajuaa, että on pettynyt (ellei nyt elämänsä ensimmäistä kertaa pety). Joskus e lapsi jatkaa huutamista, et nyt nyt nyt, aika turhaan, koska kanta on jo ilmaistu. Voin joskus sanoa, että sanoin kyllä jo, että jälkiruokana vasta. Aika outoa ajatella, että tuollaisesta nyt joku vaivaantuisi suuttumaan tai muutakaan. 

Juuri näin.  Ihan normaalia elämää. Todetaan vain että ensin syödään, jatskiä saa vasta sen jälkeen.

Mikä siinä voi niin vaikeaa olla, että siinä tilanteessa pitäisi alkaa tunteita sanottamaan, en ymmärrä. Olisi kiva päästä "tunteiden sanottajien" kodin kattoon, katsomaan miten kauan niiltä menee yksinkertaisenkin asian sanomisessa lapselle, jos tämmöinenkin asia on jo kova probleema.

Vierailija kirjoitti:

Joku curlingvanhempi voisi olla ystävällinen ja selittää mitä tämä tarkoittaa?

Kyykkäätte lastenne eteen selostamaan "lapsentahtisesti" (tässä taas toinen curlingtermi) miltä siitä lapsesta tuntuu? Näinkö se menee, vai miten?

Ei liity curling-vanhemmuuteen. Siinä ei mennä lapsen tunteiden mukaan, vaan sen mukaan että vanhemmalla ei tulisi olo että lapsella voisi tulla paha mieli. Eli pahanmielen mahdollisuuden estämiseksi vanhempi roudaa karkkia ja jäätelöä lapselle, kaupasta ostetaan kaikki mihin suuntaan lapsen sormi vähänkin heilahtaa, vanhempi kuuluttaa miten nyt on oman lapsen vuoro, ja miten hän oli leikkimässä juuri sillä ja sillä ja sillä ja sillä ja sillä ja sillä ja sillä ja sillä lelulla ihan yhtä aikaa. Näiden lasten tasolle ei tarvitse mennä koska he kyllä kovaan ääneen kuuluttavat ja rääkyvät mitä haluavat, jos aikuinen ei ole telepaattisesti sitä vielä tajunnut. Curling-lapset tottuvat että ovat maailman keskipiste, mikä sitten onkin mielenkiintoista kun keskipisteitä on samassa tilassa kovin monta =D

siis kärpäsenä kattoon.. :)

115

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla esimerkin vanhemmalta kenen mielestä on typerää sanoittaa lapselle tunteita ja käsitellä niitä yhdessä. Miten käytännössä toimitte ja mitä tapahtuu kun lapsi tulee itkemään että hän haluaa nyt jäätelön ja jäätelöä on teillä vasta jälkiruokana? Suututteko? Käskette olla hiljaa? Mitä tapahtuu, voitteko kertoa.

Sanon että jäätelöä vasta ruuan jälkeen, ensin syödään.

 

Ja lapsi roikkuu jalassa ja huuto kovenee? Et sano enää mitään?

Silloin sanotaan, että kiukuttelu ei auta mitään tai että jäätelö jää saamatta jos et kohta rauhoitu, koska sen saa vain jos on käyttäytynyt nätisti.

Vierailija kirjoitti:

No mitenköhän se lapsi oppii mitään, jos ei sanoiteta? Sekin on sanoittamista, kun sanotaan puhumaan oppivalle taaperolle, että laitetaan kengät jalkaan, onpa sinulla hienot siniset kengät. Ja kas, lapsi oppii vaatteiden ja värien nimet.

Lapsi ei opi, ellei sanoiteta. Itkevälle lapselle voi sanoa, että taidat olla surullinen tai säikähditkö tuota. Voi sanoittaa ikävän ja pettymyksen tunteita, toki myös ilon ja pettymyksen. Tunteeseen pitää olla lupa. Äiti voi sanoa, että joo, sinua varmaan harmittaa eikä se haittaa, mutta silti nyt ei syödä karkkia. Vanhemman lapsen kanssa voi sitten käydä vähän analyyttisempiakin keskusteluja esimerkiksi ihmissuhteista ja niiden herättämistä tunteista.

Olen yläkoulun ope ja kohtaan työssäni usein nuoria, jotka eivät osaa ollenkaan kertoa, mikä heitä vaivaa. On hankala olla, mutta ei pystytä yhtään selittämään, analysoimaan ja pohtimaan, mistä se olo tulee ja mikä se olo on. Olen ihan varma, että näiden lasten kotona ei ole tunteista juteltu. Sanatkin puuttuvat.

Luultavasti merkittävä osa avioeroista johtuu siitä, että ihmiset eivät osaa kommunikoida tunteistaan puolison kanssa. Luullaan, että toinen lukee ajatuksia, joita ei oikein itsekään osaisi sanoiksi pukea. Lopputulos on, että kasvetaan erilleen ja koetaan yksinäisyyttä suhteessa.

Monesti curling-vanhemmat ovat juuri niitä, jotka ovat jättäneet lapsen yksin tunteidensa kanssa. He keskittyvät suorittamaan vanhemmuutta tekemällä asiat lapsen puolesta sen sijaan, että tukisivat lasta.

Sinulta on pahasti menneet asiat ja käsitteet sekaisin,

Tottakai teini osaa puhua, hän ei vaan halua puhua Sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Siis ei meillä ainakaan 80 luvulla mitään sanoitettu :D jos joku itki tai huusi vanhemmat käskivät mennä omaan huoneeseen riehumaan, huolimatta siitä miksi itki.

Oikein sanoitettu! Ihan just niin kuin Suomessa aina ja siksi meillä onkin asiat niin hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.

Mummo 75v

Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?

Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.

Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.

Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.

On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.

Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.

No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.

Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.

No ei tosiaan ole minun tunteita sanoitettu, lausuttu, piirretty, käsikirjoitettu, soitettu, laulettu...

Ihan on kerrottu asiat selkeällä kielellä, ja selitetty tarkemmin, jos en ole jotakin ymmärtänyt.

Kerrotko vielä, miten tunteiden sanoittaminen ja asioiden kertominen selkeällä kielellä eroavat toisistaan?

Sehän se, kun eroa ei ole. On vaan pitänyt keksiä joku typerä termi asialle, että kuulostaa hienommalta. Eikö selittäminen ole ihan sama asia?

Tässä siis ärsyttää tuo termi, ei asia itsessään.

No ei ole pitänyt keksiä typerää termiä, että kuulostaisi hienommalta (miksi se sinua muuten ärsyttää?), vaan täsmällinen termi, jolla on nopea viitata tähän asiaan.

Jos sanon "puhuin hänelle selkeällä kielellä asioista", ei kuulija saa yhtä tarkkaa kuvaa tapahtumasta kuin "sanoitin tilanteeseen liittyviä tunteita"

Miksei sitten voida keksiä jotain ihan omaa sanaa, jos selittäminen tai puhuminen eivät ole tarpeeksi täsmällisiä? Sanoittaminen kun on käsittääkseni ennen tarkoittanut laulujen sanoitusten tekemistä.

Mielestäni "selitin tilanteeseen liittyviä tunteita" on ihan yhtä hyvä, kuin jonkun muotisanan käyttö. Tuo sanoittaminen nyt ei ole ainoa tällainen "uusi" sana.

Ärsyttänee siksi, että mielestäni on ihan älytöntä puhua asioista monimutkaisemmin kuin mitä ne ovat. "Tunteiden sanoittaminen" kun tosiaan kuulostaa siltä, että tässä ollaan nyt tekemässä kappaletta niistä tunteista. Enää puuttuu sävellys ja sovitus ja mitä muuta.