Lue keskustelun säännöt.
Onko hölmömpää termiä kuultu curlingvanhemmilta kuin "lasten tunteiden sanoitus"
16.08.2018 |
Joku curlingvanhempi voisi olla ystävällinen ja selittää mitä tämä tarkoittaa?
Kyykkäätte lastenne eteen selostamaan "lapsentahtisesti" (tässä taas toinen curlingtermi) miltä siitä lapsesta tuntuu? Näinkö se menee, vai miten?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, jos ap on tosissaan eikä trollaa ja hänellä on vieläpä lapsia. Mikä takaisku saada tuollainen vanhemmaksi.
Niin, parempihan olisi saada vanhemmaksi tunteiden sanottaja,. joka aina tulee nokan eteen kertomaan mitä sinä tunnet. Kyllä sellasesta lapsesta kasvaa varmaan todella normaali ja terve, ei ollenkään hörhö höpöttäjä.
Miksi sinusta tuli sitten hörhö höpöttäjä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin näyttää siltä, että tässä keskustelussa erityisesti nämä "tunteiden sanoittaminen on hölynpölyä" -kommentoijat oikein tirisevät tukahdutettua katkeruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä on paljon fiksumpaa vanhemmuutta olla kertomatta lapselle, mitä tunteet ovat, mistä ne johtuvat ja miten niiden kanssa pärjätään! Paljon parempi on kasvattaa ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä hukassa tunteidensa kanssa, kun niistä ei ole koskaan kotona puhuttu.
Tätä kommenttia lukiessa ei voi kuin ihmetellä, mitenhän ihmiskunta on säilynyt elossa tuhansia vuosia, ilman "tunteiden sanoitusta", vaikka tunteita on ollut.
Miten ihmisestä voi tulla noin hörhö, oikeesti?Tässä hyvä esimerkki ihmisestä jolle tunteiden sanoitus olisi voinut tehdä hyvää lapsena. Kyselepä sotavuosien lapsilta kuinka moni jatkaa kodin perinteitä eteenpäin ja lisää pahoinvointia nykyelämään, jota riittää ihan tarpeeksi muualtakin suunnalta, jolloin tunteiden tasalla olevat vanhemmat voivat olla isokin tuki....
Kyllä normaali äiti on lapsensa tunteiden tasalla, ilman että sanoittaa niitä. :D
Voi herrantuuteli sentään. Ihan normaali kanssakäyminen lapsen kanssa, onko ihan vieras käsite uusavuttomalle, äitiys, isyys? Haloo, planeetta maa kutsuu.
Niin, äiti on, mutta lasta voi hämmentää. Liekö olet Marsista vai Venuksesta kun tekee noin tiukkaa. :D
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monessa kommentissa hienosti selitetty mitä tuo tarkoitaa, mutta mielensäpahoittajat väärinymmärtävät tahallaan. Lapsikin haluaa kokoa tulleensa kuulluksi. Jos lapsi kiukuttelee kun haluaa jäätelöä niin itse sanon ’kuule, huomaan ja kuulen että sinua kiukuttaa ettet saa nyt jäätelöä, mutta jäätelö syödään vasta ruuan jälkeen.’ Sitten on näitä vanhempia ’mene muualle huutamasta tai et saa mitään!’ Ja lapsi viedään yksin istumaan johonkin valtavien tunteidensa kanssa joita hän ei osaa käsitellä.
Normaali aikuinen osaa sekä kuunnella lasta että kertoa tälle asiallisesti miksi asiat ovat niin kuin ovat ilman, että siitä pitää tehdä jotain tunteiden sanoittamistuokiota.
Vierailija kirjoitti:
Tunteiden sanoitus tarkoittaa sitä, että otetaan se kuriton 5v Nico-Petteri polvelle istumaan ja rupatellaan tyyliin "Minä näen että sinua kiukuttaa, mutta ei silti saa heittää veljen ruokalautasta lattialle. Mennäänkö nyt yhdessä takaisin syömään ja yritetään olla kiltisti, jooko?"
Onko tää nyt jotenkin huono asia?
Meillä tehdään teinienkin kanssa tuota "mä näen että harmittaa. Tapahtuiko koulussa jotain?" Koska kyllähän sen kaikki huomaa kun ovet paukkuu ja perkeleet lentää.
Teini voi valita kertooko huolensa ja yleensä kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.
Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.
On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.
Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.
No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.
Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.
Kyse ei ole tunteiden nimien tietämisestä, vaan tunteiden tunnistamisesta.
Miksi koitat väittää, että tunteita on sanoitettu riittävästi jo ennen kyseisen käsitteen käyttöön ottamista ja yleistymistä. Ei kukaan ole väittänyt, etteikö tunteita olisi sanoitettu ennenkin (vaikkakin riittämättömäksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ziisus mitä sössötystä kaikki sanoitukset. Eikö voi vaan puhua lapselle?!
No sitä se just onkin
Miksi pitää keksiä uudelleen normaali asia, lapselle puhuminen, ja nimetä se joksikin muuksi. Ja sitten kaikki voimaantuneet kokonaisvaltaiset tunnetilojen tiedostaja - äipät hokevat tätä uutta kivaa sanaa joka tekstiin.
Lapsille puhuminen on tietenkin ihan normaali asia, mutta suomalaiseen kulttuuriin ei ole kuulunut tunteista puhuminen vaan niistä vaikeneminen ja kestäminen. Se on ehkä toiminut työssä, joka on ollut hyvin mekaanista ja fyysistä, mutta nyky-yhteiskunnassa, jossa työt ovat psyykkisesti kuormittavampia, mieleltä tarvitaan myös uudenlaista joustavuutta ja kykyä palautua päivästä. Fyysisessä työssä esim. vihaa on helpompi purkaa kuin asiakaspalvelussa tai tietotyössä
Nykypäivän pullamössöt eivät pärjää kuin maksimissaan pari viikkoa fyysisissä hommissa. Sen jälkeen esiin hiipii kurling vanhemmilta opitut opit ja tekosyyt, kun ei huvita ja tunnetila on huono. Ja sen verran voin vielä avata, että monet fyysiset työt vaatii paljon tarkkuutta ja näppäryyttä eikä kaikki ole pelkkää lekalla mäiskimistä, vaikka moni konttorirotta luulee homman olevan aivot narikassa paiskimista. Katolla tai telineillä työskentely on väärä paikka kiukun purkamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monessa kommentissa hienosti selitetty mitä tuo tarkoitaa, mutta mielensäpahoittajat väärinymmärtävät tahallaan. Lapsikin haluaa kokoa tulleensa kuulluksi. Jos lapsi kiukuttelee kun haluaa jäätelöä niin itse sanon ’kuule, huomaan ja kuulen että sinua kiukuttaa ettet saa nyt jäätelöä, mutta jäätelö syödään vasta ruuan jälkeen.’ Sitten on näitä vanhempia ’mene muualle huutamasta tai et saa mitään!’ Ja lapsi viedään yksin istumaan johonkin valtavien tunteidensa kanssa joita hän ei osaa käsitellä.
On ihanaa pöyristyä siitä kun lapsi opetetaan tunnistamaan tunteita ja kertomaan niistä. Tuntuu ihanalta huutaa malttinsa menettäneenä toisten päälle että itse hallitsee tunteensa ihan itse itse itse. Sitten perustamaan ketju miksi suomalainen mies ei osaa puhua ja anoppi pilannut kaiken.
Haluaisin kuulla esimerkin vanhemmalta kenen mielestä on typerää sanoittaa lapselle tunteita ja käsitellä niitä yhdessä. Miten käytännössä toimitte ja mitä tapahtuu kun lapsi tulee itkemään että hän haluaa nyt jäätelön ja jäätelöä on teillä vasta jälkiruokana? Suututteko? Käskette olla hiljaa? Mitä tapahtuu, voitteko kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo monessa kommentissa hienosti selitetty mitä tuo tarkoitaa, mutta mielensäpahoittajat väärinymmärtävät tahallaan. Lapsikin haluaa kokoa tulleensa kuulluksi. Jos lapsi kiukuttelee kun haluaa jäätelöä niin itse sanon ’kuule, huomaan ja kuulen että sinua kiukuttaa ettet saa nyt jäätelöä, mutta jäätelö syödään vasta ruuan jälkeen.’ Sitten on näitä vanhempia ’mene muualle huutamasta tai et saa mitään!’ Ja lapsi viedään yksin istumaan johonkin valtavien tunteidensa kanssa joita hän ei osaa käsitellä.
Normaali aikuinen osaa sekä kuunnella lasta että kertoa tälle asiallisesti miksi asiat ovat niin kuin ovat ilman, että siitä pitää tehdä jotain tunteiden sanoittamistuokiota.
Sitten suomalainen ei ole normaali.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin näyttää siltä, että tässä keskustelussa erityisesti nämä "tunteiden sanoittaminen on hölynpölyä" -kommentoijat oikein tirisevät tukahdutettua katkeruutta.
Yhteinen piirre meille sanoittamiskriittisille on se, että olemme epäileviä näiden kasvatusideologisten päivänperhojen suhteen joita aina välillä pulpahtaa esille. Aivan erityisen kovaa kriittisyys on niitä ideologioita kohtaan, joiden piirissä luullaan vähän kaikkien ongelmien korjautuvan sen ideologian avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.
Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.
On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.
Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.
No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.
Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.
No ei tosiaan ole minun tunteita sanoitettu, lausuttu, piirretty, käsikirjoitettu, soitettu, laulettu...
Ihan on kerrottu asiat selkeällä kielellä, ja selitetty tarkemmin, jos en ole jotakin ymmärtänyt.
Musta on ihanaa, että mun kaksivuotias osaa kertoa "Minä itkin, minulla paha mieli. Ei saa suklaa, huomenna saa". Hän ymmärtää siis, että on juuri itkenyt, koska hänellä oli paha mieli, koska ei saanut suklaata. Ymmärtää sen, että huomenna saa suklaata kun tulee vieraita kylään. Ja osaa vielä kertoa sen minulle. En tiedä osaisiko hän tuota ilman, että hänen tunteitaan olisi sanoitettu ihan vauvasta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ziisus mitä sössötystä kaikki sanoitukset. Eikö voi vaan puhua lapselle?!
No sitä se just onkin
Miksi pitää keksiä uudelleen normaali asia, lapselle puhuminen, ja nimetä se joksikin muuksi. Ja sitten kaikki voimaantuneet kokonaisvaltaiset tunnetilojen tiedostaja - äipät hokevat tätä uutta kivaa sanaa joka tekstiin.
Lapsille puhuminen on tietenkin ihan normaali asia, mutta suomalaiseen kulttuuriin ei ole kuulunut tunteista puhuminen vaan niistä vaikeneminen ja kestäminen. Se on ehkä toiminut työssä, joka on ollut hyvin mekaanista ja fyysistä, mutta nyky-yhteiskunnassa, jossa työt ovat psyykkisesti kuormittavampia, mieleltä tarvitaan myös uudenlaista joustavuutta ja kykyä palautua päivästä. Fyysisessä työssä esim. vihaa on helpompi purkaa kuin asiakaspalvelussa tai tietotyössä
Nykypäivän pullamössöt eivät pärjää kuin maksimissaan pari viikkoa fyysisissä hommissa. Sen jälkeen esiin hiipii kurling vanhemmilta opitut opit ja tekosyyt, kun ei huvita ja tunnetila on huono. Ja sen verran voin vielä avata, että monet fyysiset työt vaatii paljon tarkkuutta ja näppäryyttä eikä kaikki ole pelkkää lekalla mäiskimistä, vaikka moni konttorirotta luulee homman olevan aivot narikassa paiskimista. Katolla tai telineillä työskentely on väärä paikka kiukun purkamiseen.
Fyysinen työ ei kuormita psyykkisesti samalla tavalla kuin psyykkisesti kuormittava työ. Voit koittaa haukkua ja levittää omaa pahaa oloasi, mutta ei se tarkoita, että olisit oikeassa.
Luulisinpa, että valtaosa vanhemmista on sanoittanut tunteita ihan luonnostaankin. Aika helposti lapselle sanotaan, että tulitpa nyt iloiseksi tai surulliseksi tai säikähditpä tuota isoa koiraa tms. En lukenut koko ketjua, enkä tiedä, mitä kaikkea on keskusteltu, mutta yksi ikävä havaintoni on, että joskus sanoitetaan väärin. Itselläni on Asperger-lapsi eli juuri lapsi, jolle tunteiden tunnistaminen on vaikeaa. Hänellä tuli koulussa vaikeuksia ja mietittiin kaikkea masennukseenkin liittyvää asiantuntijoiden kanssa, tutkittiin jne. Lopulta minulla välähti, että se lapsen jatkuvasti hokema "mua väsyttää kamalasti" tarkoitti JUURI SITÄ. Häntä väsytti, ei masentanut tms. Itse nyt olen ihan maallikko, mutta kyllä ne asiantuntijatkin lähtivät vetämään kaikenlaisia johtopäätöksiä tuosta lapsen hokemasta. Kun otin väsymyksen todesta ja vaadin siihen tukitoimet, helpotti tilanne. Tarkoitan siis sitä, että joskus nuo sanoittamiset voivat myös mennä metsään, mikä on lapselle varmasti tosi hämmentävää. Ei lapsen kasvattamisen pitäisi olla mitään rakettitiedettä.
Nimenomaan, tässä ei ole kyse siitä että lapselle kerrotaan sanalla että ollaan SURULLISIA kun vaikka joku kuolee että se oppii SANAN, vaan TUNNETILOISTA ja niiden oppimisesta, kuinka niissä pärjätä ja toimia ja mennä eteenpäin. Ja sitä on toivottavasti suurin osa vanhemmista tehnyt kautta aikojen, mutta kyllä tästäkin ketjusta huomaa että kaikkialla ehkä ei.. Siinä opitaan niin kunnioittamaan itseään kuin toisia eri toimintamalleilla. Ja nykyajan mummeli 75v läppärin äärellä on hyvä ja erottaa termit mitä on olla läsnäoleva vanhempi sanottamassa tunteita ja olla vanhempi joka ei osaa luoda rajoja, ne ei liity millään tapaa toisiinsa, ja kyllä, imho kuria tarvittaisi lisää niin saakelin rutosti ihan kuin lapsia jotka saavat voida hyvin kotonaan ja kasvaa tasapainoisesti isoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin näyttää siltä, että tässä keskustelussa erityisesti nämä "tunteiden sanoittaminen on hölynpölyä" -kommentoijat oikein tirisevät tukahdutettua katkeruutta.
Yhteinen piirre meille sanoittamiskriittisille on se, että olemme epäileviä näiden kasvatusideologisten päivänperhojen suhteen joita aina välillä pulpahtaa esille. Aivan erityisen kovaa kriittisyys on niitä ideologioita kohtaan, joiden piirissä luullaan vähän kaikkien ongelmien korjautuvan sen ideologian avulla.
Sinä puhut jonkun porukan puolesta? Kenen luvalla? Missä väitetään että vähän kaikki ongelmat korjaantuvat? Mikä ideologia?
Harvinaisen paljon lööperiä yhdessä viestissä ihmiselle joka esiintyy jonain kriittisenä älykkönä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.
Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.
On aika harvinaista, että tunteita voi sanoittaa ilman tunteiden sanoitusta.
Ei ole koskaan tullut mieleen, että kaipaisin viereeni jonkun latelemaan kommentteja tyyliin "nyt sinä olet iloinen", "nyt sinua jännittää", "nyt olet hermostunut" jne. jne.
No sen uskon, ei varmasti monikaan kaksivuotias mieti, että voikun joku kertoisi tälle tunteelle nimen, järkevä kasvattaja kertoo sen ihan pyytämättä. Ja koska ne tunteiden nimet nyt on opittu jo lapsena niin harvemmin aikuisilla on enää kaipausta tunteiden selostajalle.
Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.
Kyse ei ole tunteiden nimien tietämisestä, vaan tunteiden tunnistamisesta.
Miksi koitat väittää, että tunteita on sanoitettu riittävästi jo ennen kyseisen käsitteen käyttöön ottamista ja yleistymistä. Ei kukaan ole väittänyt, etteikö tunteita olisi sanoitettu ennenkin (vaikkakin riittämättömäksi).
Taitaa olla kolmisen vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran törmäsin vanhempaan joka piti lapselleen tällaista sanoittamistuokiota. Sen jälkeen noiden sanoittamisten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.
Toki voi olla, että joku on myös entisaikaan sanoittanut, mutta aika harvinaista se on ollut.
Minua ihmetyttää että tuokin asia on pitänyt joillekin ihan selittää. Minusta tuo tunteiden sanottaminen tulee ihan luonnostaan sen lapsen kanssa eläessä. Jos lapsi itkee kun sattui niin tottakaihan sitä kysyy että; voi taisit kaatua ja tuli haava mihin sattuu, älä huoli kyllä se paranee. Mitä muutakaan siinä tekee? Onko oikeasti vanhempia jotka olettavat sen lapsen osaavan itse rauhoittaa itsensä?
Minun 3-vuotias lapsi suuttuu minulle joka toisesta asiasta ja itkee että äiti on ihan tyhmä ja käskee mennä pois vaikka samalla haluaa olla sylissä. Siinä sitten kerron lapselle että joskus suututtaa ja saa suuttua. Niin kappas, raivari loppuu ihan todella lyhyeen.
Käytännössä kaikki tämän palstan käyttäjät ovat sitä ikäluokkaa, ettei heidän tunteitaan ole lapsuudessa sanoitettu. Mutta siitä huolimatta en usko, että tunteiden nimien tietämisessä on suurempaa ongelmaa.