Lue keskustelun säännöt.
Onko hölmömpää termiä kuultu curlingvanhemmilta kuin "lasten tunteiden sanoitus"
16.08.2018 |
Joku curlingvanhempi voisi olla ystävällinen ja selittää mitä tämä tarkoittaa?
Kyykkäätte lastenne eteen selostamaan "lapsentahtisesti" (tässä taas toinen curlingtermi) miltä siitä lapsesta tuntuu? Näinkö se menee, vai miten?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä tunteiden sanoittajat ovat yleensä sitä porukkaa, joka myös käyttää termejä "naisoletettu" ja "miesoletettu" sekä pöyristyy, jos heidän pikku Usva-Ruskalleen on tarhassa tarjottu sokeroitua kiisseliä välipalalla.
No ei kyllä pidä paikkaansa. Ihan tavallisia lastenhoitajia tai muuten kasvatuksesta jotain tietäviä ihmisiä me tunteiden sanoittajat ollaan.
(Noita muita termejä en oikein edes tunnista.)
Kasvatusala on siitä surullinen ala, että koska siellä mitään väitteitä tai teorioita ei voida varsinaisesti todistaa (toisin kuin esim. luonnontieteessä tai tekniikassa) niin herkästi lähdetään juoksemaan erilaisten muotikärpästen perässä.
Perinteisesti esim. lastenhoitajilta on kyllä löytynyt aika hyvin maalaisjärkeä ja kokemusperäistä tietämystä jotka ovat jarruttaneet muotioikkujen leviämistä. Mutta valitettavasti maalaisjärki tuntuu olevan vähenemään päin nykyään, kenties johtuen nopeasta tiedonvälityksestä ja aina vain suuremmasta pyrkimyksestä "asiakastyytyväisyyteen" eli lasten vanhempien vaatimusten toteuttamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kuusivuotias siskonpoika osaa sanoa esim. nyt harmittaa kun tapahtui asia x. Minä joudun terapiassa sanomaan lähes joka kerta en tiedä, kun terapeutti kysyy miltä jokin asia tuntuu. Eli siskonpojalla on sanoja tunteille, minulla ei. Siskonpoika osaa kertoa omista tunteistaan ja sitten aikuinen voi tarvittaessa reagoida asiaan ja mahdollisesti korjata sen niin että tulee parempi olo. Minä en voi korjata omia asioitani kun en edes tiedä mikä on se tunne mitä koen, enkä voi edes kysyä apua kun en osaa selkeästi osoittaa mikä on vialla.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Olet siis samaa sukupolvea kuin minun vanhempani. Kyllä he minulle ja sisaruksilleni sanoittivat tunteita lapsuudessamme. Samoin 20-luvulla syntynyt mummoni teki meille. Sitä ei vaan silloin kutsuttu sanoittamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy vain todeta, että onneksi tulin äidiksi, ennen kuin tässä hörhöilyssä oltiin aivan näin pitkällä ihan yleisellä tasolla.
Ainahan näitä huuhaajuttuja on ollut, enkä niitä koskaan ole seurannut, kai tämä jotain uusavuttomuutta sitten on. Toisille ei lasten kasvattaminen tule selkäytimestä, toisille taas tulee kuten kautta aikojen on tullut. Lapsia pitää komentaa ja äiti on johtaja lapsentahtinen kaveri. Se ei tarkota että äiti ois kova ja kylmä, päinvastoin, sellanen äiti osaa myös antaa rakkautta, joka antaa rajat.Sääliksi käy. Tunteiden sanoittaminen ei poissulje komentamista. Fiksu vanhempi osaa yhdistää molemmat niin että lapsella on turvallinen olla ilman hämmennystä vanhemman käytöslinjoista, ja yleensä fiksun vanhemman lapsista kasvaa näitä hyväkäytöksisimpiä, empaattisia ja tunteiden kanssa jiiriss ä olevia aikuisia.
Fiksu vanhempi ei ensinnäkään käytä tällasia termejä kuin "lapsentahtinen" tai "tunteiden sanoitus". Se osaa puhua lapselle ilman kasvatustrendejä.
Lapsista kasvaa ihan normaaleja tuntevia aikuisia. Niin minustakin kasvoi, vaikkei minun "tunteita sanoitettu" eikä minulle juteltu "lapsentahtisesti".
Mitähän seuraavaksi. Jäädään odottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista, jos ap on tosissaan eikä trollaa ja hänellä on vieläpä lapsia. Mikä takaisku saada tuollainen vanhemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei saman tien sävelletä laulu niistä tunteista. Huoh. Pakko ilmeisesti käyttää jotain "hienoja" termejä asioista, joita on aina tehty ja joille on jo olemassa sana. Minä ainakin olen ihan vain kertonut tai selittänyt lapsilleni asioita ja jopa niitä tunteita! Että kun ärsyttää nuo muotitermit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä on paljon fiksumpaa vanhemmuutta olla kertomatta lapselle, mitä tunteet ovat, mistä ne johtuvat ja miten niiden kanssa pärjätään! Paljon parempi on kasvattaa ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä hukassa tunteidensa kanssa, kun niistä ei ole koskaan kotona puhuttu.
Tätä kommenttia lukiessa ei voi kuin ihmetellä, mitenhän ihmiskunta on säilynyt elossa tuhansia vuosia, ilman "tunteiden sanoitusta", vaikka tunteita on ollut.
Miten ihmisestä voi tulla noin hörhö, oikeesti?Tämän ketjun kommentointia lukiessa ei ole vaikea ymmärtää miksi suomalaiset ovat maailman masentuneinta kansaa. Tunteista puhuminen on naurettavaa hörhöilyä. Lapset syövät psyykenlääkkeitä eniten maailmassa, ei toki kannata edes yrittää muuttaa asioita vaan jatketaan samalla hyväksi havaitulla linajalla, vai?
Ne psyykenlääkkeitä syövät lapset tulevat curlingperheistä, sillä tuntevat olonsa aina turvattomiksi. Heillä ei ole vanhempia, heillä on vain tunteita sanoittavat isot kaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ziisus mitä sössötystä kaikki sanoitukset. Eikö voi vaan puhua lapselle?!
Nimenomaan.
Mihin on maalaisjärki kadonnut.
Vierailija kirjoitti:
Surullista, jos ap on tosissaan eikä trollaa ja hänellä on vieläpä lapsia. Mikä takaisku saada tuollainen vanhemmaksi.
Miten muuten neuvola suhtautuu siihen, jos joku ei sanoita lapsensa tunteita? Tuleeko lasu vai selviääkö pelkillä moitteilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä on paljon fiksumpaa vanhemmuutta olla kertomatta lapselle, mitä tunteet ovat, mistä ne johtuvat ja miten niiden kanssa pärjätään! Paljon parempi on kasvattaa ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä hukassa tunteidensa kanssa, kun niistä ei ole koskaan kotona puhuttu.
Tätä kommenttia lukiessa ei voi kuin ihmetellä, mitenhän ihmiskunta on säilynyt elossa tuhansia vuosia, ilman "tunteiden sanoitusta", vaikka tunteita on ollut.
Miten ihmisestä voi tulla noin hörhö, oikeesti?Tässä hyvä esimerkki ihmisestä jolle tunteiden sanoitus olisi voinut tehdä hyvää lapsena. Kyselepä sotavuosien lapsilta kuinka moni jatkaa kodin perinteitä eteenpäin ja lisää pahoinvointia nykyelämään, jota riittää ihan tarpeeksi muualtakin suunnalta, jolloin tunteiden tasalla olevat vanhemmat voivat olla isokin tuki....
Kyllä normaali äiti on lapsensa tunteiden tasalla, ilman että sanoittaa niitä. :D
Voi herrantuuteli sentään. Ihan normaali kanssakäyminen lapsen kanssa, onko ihan vieras käsite uusavuttomalle, äitiys, isyys? Haloo, planeetta maa kutsuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
Just.. Suomalainen onkin Suomessa ja maailmalla kuuluisa siitä, että osaa puhua tunteistaan! Niin hel-vetin hyvin se on lapsille opetettu! Sehän nähdään tälläkin palstalla joka ketjussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
En minä osannut. Tajusin vasta n. 20-vuotiaana, että minua esim. ahdistaa ja jännittää. Ennen sitä luulin, että vain laiska ja haluton, kun en johonkin kykene. Olisipa joku opettanut tunteiden tunnistamista vähän nuorempana!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä on paljon fiksumpaa vanhemmuutta olla kertomatta lapselle, mitä tunteet ovat, mistä ne johtuvat ja miten niiden kanssa pärjätään! Paljon parempi on kasvattaa ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä hukassa tunteidensa kanssa, kun niistä ei ole koskaan kotona puhuttu.
Tätä kommenttia lukiessa ei voi kuin ihmetellä, mitenhän ihmiskunta on säilynyt elossa tuhansia vuosia, ilman "tunteiden sanoitusta", vaikka tunteita on ollut.
Miten ihmisestä voi tulla noin hörhö, oikeesti?Tässä hyvä esimerkki ihmisestä jolle tunteiden sanoitus olisi voinut tehdä hyvää lapsena. Kyselepä sotavuosien lapsilta kuinka moni jatkaa kodin perinteitä eteenpäin ja lisää pahoinvointia nykyelämään, jota riittää ihan tarpeeksi muualtakin suunnalta, jolloin tunteiden tasalla olevat vanhemmat voivat olla isokin tuki....
Kyllä normaali äiti on lapsensa tunteiden tasalla, ilman että sanoittaa niitä. :D
Voi herrantuuteli sentään. Ihan normaali kanssakäyminen lapsen kanssa, onko ihan vieras käsite uusavuttomalle, äitiys, isyys? Haloo, planeetta maa kutsuu.
Miksi tuo naurohymiö? Eihän kyse olekaan nyt siitä vanhemmasta, vaan siitä lapsesta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, jos ap on tosissaan eikä trollaa ja hänellä on vieläpä lapsia. Mikä takaisku saada tuollainen vanhemmaksi.
Miten muuten neuvola suhtautuu siihen, jos joku ei sanoita lapsensa tunteita? Tuleeko lasu vai selviääkö pelkillä moitteilla?
Toivottavasti tulee moitteita, jos 5v. lapsi ei osaa sanoa, että harmittaa, vaan lyö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ennen ei tarvinnut sanoitella lasten tunteita ja hyvin opittiin silti tunteet. Jännä myös miten aiemmin lapset vaikuttivat olevan hyvätapaisempia kuin nämä tunteiden sanoittelemat joilla ilmeisimmin ei muuta "kuria" ole. Jossain mennään pieleen. Mutta se on minun mielipiteeni.
Mummo 75v
Missä vaiheessa opit sitten tunteiden nimet jos niitä ei koskaan nimetty? Miten ilmaisit esim. jos sinua pelotti pienenä jos et tiennyt tunteen nimeä? Vai olisiko niin, että joku on sanoittanut sinulle kuitenkin niitä tunteita et vain muista sitä?
Ihmisillä on taipumus oppia erilaiset sanat ja käsitteet. Esim. vielä 10 vuotta sitten kukaan ei puhunut tunteiden sanoittamisesta, mutta silti oikein hyvin lapsetkin osasivat tarvittaessa sanoa jos vaikka pelottaa tai on iloinen.
Aijaa, eli jos ei koskaan ole kuullut sanaa suru sen tunteen yhteydessä, niin automaattisesti osaa silti sanoa olevansa surullinen. Jotenkin vaikea uskoa.
Aika harvinaista, että joku voisi olla kuulematta sanaa suru sen asiayhteydessä, vaikka ei olisi "tunteiden sanoitus" käytössä.
Tunteissa on juuri se hyvä puoli, ettei niitä tarvitse "sanottaa", ne tulevat ja menevät omia menojaan. Itse olen aina inhonnut turhanjauhamista, kuten useimmat introvertit suomalaiset. Jos joku tulisi minun tunteitani sanoittamaan, pitäisin sitä ihmistä auttamatta ärsyttävänä ja idioottina. Tämä tunteiden tulkki tuskin edes sitä tajuaisi, vaan jatkaisi lässytystään..
Lapset ovat yhtä suomalaisia kuin me aikuisetkin, joten monikohan lapsi (luontainen introvertti) nauraa mielessään kun joku nössöselostaja tulee tulkitsemaan hänen tunteitaan. Tunteet on jokaisen oma asia.
Onko se sitten parempaa kasvatusta, että jos esimerkiksi lapsi itkee (ei mitään kiukkupotkuraivareita, vaan ihan surusta, kivusta jne.), niin hänen itkuunsa ei kiinnitetä huomiota tai pahimmassa tapauksessa sanotaan ”älä itke”?
Mielestäni on tärkeää pienelle lapselle sanottaa, että ”nyt sua itkettää, itke vaan, äiti ymmärtää, sattuuko johonkin” ja niin edelleen. Ei se tarkoita, että lasta hyysättäisi ja kasvatettaisiin pumpulissa. Vaan annetaan lapselle sanallista viestiä, että saat itkeä, se on normaalia, silloin saattaa itkettää, jos on surullinen. Näin lapsi oppii, että itkeminen on normaali osa elämää, siinä se.
Kun taas jos lapsen itkuun suhtaudutaan kielteisesti. Ei lohduteta, ei oteta syliin, jätetään yksin. Tai sanotaan lapselle, että ”älä jaksa itkeä”, ”ei pojat itke”, ”lopeta nyt”. Niin se viestittää lapselle, että hän tekee jotain väärin, itkeä ei saa. Ja se jos mikä on vahingollista lapselle ja todella väärää käytöstä aikuiselta.
Jos taas lapsi on vihanen, niin sitäkin on mielestäni tärkeä sanoittaa. Että ”saat olla vihainen, saat puhua mikä suututtaa, äiti on tässä ja kuuntelee, ymmärrän että leikkien loppuminen harmittaa, mutta satuttaa ei saa ikinä ketään”.
Se on aikuisen tehtävä antaa keinoja lapselle purkaa sitä kiukkua ulos, mutta samalla tehdä myös selväksi, että ketään ei saa satuttaa ja silti pitää aikuisia totella. Mutta ei se lapsen vihan tunne sieltä mihinkään katoa, jos aikuinen vain kieltää ja hyssyttelee lasta. Päin vastoin, se viha patoutuu sisälle ja lapsi oppii, että suuttumista ei saa näyttää.
Negatiiviset tunteet kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Ei ne katoa sillä, että odotetaan lasten olevan aina vaan hiljaa ja kiltisti. Mielestäni on hyvä, että lapselle kerrotaan avoimesti, että tällaisia tunteita on olemassa, ne on normaaleja, tunteita saa näyttää ja tässä keinoja, joilla voit käsitellä niitä tunteita.
Ei se todellakaan tarkoita, että lapsi saisi tehdä mitä huvittaa, ilman rajoja, kaikelta suojeltaisiin ja lapsi olisi se napa. Ei ei ei, ei ne perussäännöt sieltä mihinkään katoa!? Muita pitää kunnioittaa, turhaan ei saa huutaa ja riehua joka paikassa, kiusata ei saa, hyvät käytöstavat jne. Vaan pointtina siinä on se, että lapsi oppii tutustumaan itseensä ja omiin tunteisiinsa ja oho, jopa puhumaan niistä. Siinä on mun mielestä äärimmäisen tärkeä taito, niiden muiden tärkeiden taitojen lisäksi :)