Sairauksien pelko (hypokondria)

Jatkan vielä. Ainakaan omalla kohdalla ei tosiaankaan toimisi tuo että kävisin ns.varmuuden vuoksi magneettikuvauksessa, koska aina kun yksi asia on suljettu pois, toinen pelko tulee tilalle. Ja jos olisin esim.kaksi vuotta sitten käynyt magneettikuvauksessa, ei se enää paljoa lohduttaisi tänä päivänä. Sairauspelkoiselle paras vaihtoehto on yksi hoitokontakti, joka voi ottaa kantaa oireiluun ja määrätä tarpeelliset tutkimukset. Toki aina somaattiset syyt on suljettava pois.

T.37

Mä olen. Paitsi itseni, niin myös läheisteni suhteen. Äidinäidillä ja äidin tädillä on alzheimer. (Ihan oikeasti diagnosoituna).

Nyt olen diagnosoinut itse saman sairauden molemmilla vanhemmillani (alle 60v) ja toisella mummollani. Itken päivittäin että koko suvulta menee muisti ja pelkään itsekin kohta sairastuvani...

Täällä yksi kohtalotoveri. Olen tällä hetkellä psykiatrisella osastolla tilani vuoksi. Kesän aikana olen diagnosoinut itselleni viisi sairautta, ironisesti nyt viimeisimpänä hypokondrian. Ymmärsin kärsiväni hypokondriasta, kun erään itselleni diagnosoiman vaikea-asteisen sairauden oireet siirtyivät uusien oireiden tieltä lähes täysin. Taustalla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja OCD. Kesät ovat erityisen vaikeita, kun on enemmän aikaa keskittyä itseensä.

En hoitoon tullessani uskonut, että kukaan voisi auttaa minua. Mielialalääkityksestä ja rauhoittavista lääkkeistä on kuitenkin ollut paljon apua. Paljon enemmän kuin sairaalahoitoa edeltävästä lääkärirumbasta. Olen toki edelleen jatkuvasti kehotietoinen, mikä on todella kuluttavaa, mutta sentään tietoisempi psyyken voimasta.

Aloitus on kuin minun kirjoittama!

Söin pitkään ssri lääkkeitä, mutta lopetin kun olo alkoi olla todella hyvä. No muutama kuukausi lopettamisen jälkeen läheinen ihminen sairastui vakavasti ja itse tipuin ahdistuneisuuden syövereihin. Pelkäsin kaikkia sairauksia ja koko ajan piti tutkia kroppaa että onko joku vialla.

Aloitin terapian, mutta terapian viimeisenä vuonna olin niin huonossa kunnossa, että yhteen kohtaukseen soitettiin ambulanssi. Mietin itsemurhaa ja eristäydyin täysin perheestä. Öisin heräsin tukehtumisen tunteeseen ja rinnassa tuntui iso möykky joka ahdisti. Kuuntelin jatkuvasti sydämensykettä, että milloin sydän lopettaa lyömästä. Viimein päätin aloittaa lääkityksen, venlafaxiinin. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin olen elämäniloinen ja elämä kulkee taas hyvää rataa. En pelkää sairauksia hysteerisesti, mutta edelleen joskus joku lukemani juttu saa minut raiteiltaan, mutta nousen sieltä nopeasti. Pelkoni tuntuvat käsittämättömiltä ja en voi käsittää sitä järkyttävää pelkoa josta kärsin. En tutki itseäni, en seuraa sydämen sykettä enkä herää öisin ahdistukseen.

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!

Kuulostaa tutuilta nuo kirjoituksenne. Helpottaa oloa, kun ei ole yksin pelkojensa kanssa.

Olen sellaistakin miettinyt, että voiko masennus aiheuttaa kaikenlaisia epämääräisiä fyysisiä oireita? Onko teillä kokemuksia? Uskon olevani masentunutkin ja en tiedä, voiko siitä johtua kaikki oudot oireeni, joka taas aiheuttaa vielä lisää itsensä tarkkailua ja sairauksien pelkoa. Olen koko ajan väsynyt ja olo on uupunut ja voimaton. Koko ajan särkee jotakin paikkaa ja tuntuu niin kuin olisi kuumetta, vaikka ei ole. Sydän tykyttelee jne. Olen aivan voimaton, vaikka nukun nykyään 8 tuntia yössä ja siirryin ainakin toistaiseksi tekemään kevyempää työtä ja 4 tunnin työpäivää.

Se sairaus, joka minulla todettiin on munuaissairaus. Munuaiseni toimivat kuitenkin vielä aika hyvin ja sen ei pitäisi aiheuttaa tässä vaiheessa mitään oireita. Olen ravannut koko kesän verikokeissa ja tänään olin neljättä kertaa ultraäänessä. Olen käynyt kesän aikana kahdella eri erikoislääkärillä sairaalassa ja tällä viikolla olen käynyt kahdesti lääkärissä, vaikka ne olikin aiheellisia käyntejä. Silti en saa sanottua kenellekään tästä henkisestä ahdistuksesta ja masentuneisuudesta.

Tuntuu, että elämäni on nykyään yhtä sairautta, lääkärissä ja kokeissa ravaamista ja sairauksien miettimistä. Sitten häpeän ja inhoan itseäni, kun en saa haetuksi apua tähän henkiseen puoleen. Tässä oli kyllä muutaman viikon ajan parempi jakso, etten ollut niin ahdistunut enkä miettinyt sairauksia. Sitten se taas iskee takaisin. Minulle on yksi lääkäriaika ja tutkimus tulossa lähiaikoina taas kerran ja nyt taas päätin, että sitten kyllä sanon.

Tämä on ihan kamalaa, kun ei enää tiedä, mikä tuntemus on totta ja mikä ei.

Ap.

Hei ap, miten menee? Kyllä masennus aiheuttaa tiettävästi myös fyysisiä oireita, kuten juuri kuvaat: kipuja ja unettomuutta. Toisaalta fyysiset oireet vaikuttavat toki mielialaankin. Varmasti kaikki fyysiset tuntemukset ovat tosia, mutta kaikki tulkinnat tuntemusten syystä eivät varmistikaan ole ja se onkin tosi vaikeaa tässä. Minulle kävi niin että nyt olen raskaana. Olen samaan aikaan tosi onnellinen ja jännittää ihan hirveästi.

t.37

Ei noi tutkimukset auta mitään, sillä ongelmasi on pääsi sisällä. Itselläni oli joskus tuollaista ja pelkäsin kamalasti että sairastuisin vakavasti. Itselläni auttoi se, että onnistuin hyväksymään kuoleman ajatuksen ja siten aina pelkotilojen yllättäessä ajattelin "Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Että mä kuolen? Se tapahtuu kuitenkin joskus." Sitten pelkäsin sitä, että sairastun tavalla joka vie terveyden ja itsemääräämiskyvyn (esim. syövät, MS-taudin) tai mahdollisesti on hyvin leimaava (esim HIV). Niiden kanssa helpotti ajatus siitä, että voin päättää itse päiväni jos niin käy. Eli noissakin tapauksissa pahinta on se että saattaa kuolla. Ja mä kuolen kuitenkin.

Joillekkin tuosta kierteestä on todella vaikea irroittautua, joten kannattaa yrittää päästä ammattiauttajalle, ellei mikään muu tepsi.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, miten menee? Kyllä masennus aiheuttaa tiettävästi myös fyysisiä oireita, kuten juuri kuvaat: kipuja ja unettomuutta. Toisaalta fyysiset oireet vaikuttavat toki mielialaankin. Varmasti kaikki fyysiset tuntemukset ovat tosia, mutta kaikki tulkinnat tuntemusten syystä eivät varmistikaan ole ja se onkin tosi vaikeaa tässä. Minulle kävi niin että nyt olen raskaana. Olen samaan aikaan tosi onnellinen ja jännittää ihan hirveästi.

t.37

Sun kannattaa työstää tuota juttua kovasti, sillä lapsen myötä stressin määrä kasvaa ja saatat suunnata hypokondrian lapseesi. Se taas on todennäköisesti vaikeampaa käsitellä kun oma sairaudenpelko. Lapsen kuolemaa kun ei voi hyväksyä vääjäämättömänä tulevaisuuden tapahtumana, sillä oletus on, että hän hautaa sinut eikä toisinpäin. Plussapuoli siinä, että lapsen vanhempana pääset todennäköisesti helpommin mielenterveyspalveluiden piiriin.

Vierailija kirjoitti:

Soititko ap tänään?

Minulla tänään taas ahdistavia sairauksiin liittyviä ajatuksia. Voi alkaa jostain tv ohjelmasta tai lehtijutusta minkä lukee. En lue enää naistenlehtiä ollenkaan kun ärsyttää se surkea journalismin taso. "Oudot oireet olivatkin aivokasvain" tyyliin.

Toivon että huomenna on parempi päivä.

T.37

Niinpä. Joku aika sit oli lööpeissä "Flunssan oireet paljastuivatkin syöväksi".

Tosi ahdistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutuilta nuo kirjoituksenne. Helpottaa oloa, kun ei ole yksin pelkojensa kanssa.

Olen sellaistakin miettinyt, että voiko masennus aiheuttaa kaikenlaisia epämääräisiä fyysisiä oireita? Onko teillä kokemuksia? Uskon olevani masentunutkin ja en tiedä, voiko siitä johtua kaikki oudot oireeni, joka taas aiheuttaa vielä lisää itsensä tarkkailua ja sairauksien pelkoa. Olen koko ajan väsynyt ja olo on uupunut ja voimaton. Koko ajan särkee jotakin paikkaa ja tuntuu niin kuin olisi kuumetta, vaikka ei ole. Sydän tykyttelee jne. Olen aivan voimaton, vaikka nukun nykyään 8 tuntia yössä ja siirryin ainakin toistaiseksi tekemään kevyempää työtä ja 4 tunnin työpäivää.

Se sairaus, joka minulla todettiin on munuaissairaus. Munuaiseni toimivat kuitenkin vielä aika hyvin ja sen ei pitäisi aiheuttaa tässä vaiheessa mitään oireita. Olen ravannut koko kesän verikokeissa ja tänään olin neljättä kertaa ultraäänessä. Olen käynyt kesän aikana kahdella eri erikoislääkärillä sairaalassa ja tällä viikolla olen käynyt kahdesti lääkärissä, vaikka ne olikin aiheellisia käyntejä. Silti en saa sanottua kenellekään tästä henkisestä ahdistuksesta ja masentuneisuudesta.

Tuntuu, että elämäni on nykyään yhtä sairautta, lääkärissä ja kokeissa ravaamista ja sairauksien miettimistä. Sitten häpeän ja inhoan itseäni, kun en saa haetuksi apua tähän henkiseen puoleen. Tässä oli kyllä muutaman viikon ajan parempi jakso, etten ollut niin ahdistunut enkä miettinyt sairauksia. Sitten se taas iskee takaisin. Minulle on yksi lääkäriaika ja tutkimus tulossa lähiaikoina taas kerran ja nyt taas päätin, että sitten kyllä sanon.

Tämä on ihan kamalaa, kun ei enää tiedä, mikä tuntemus on totta ja mikä ei.

Ap.

Onko sulta otettu kaikki rauta-arvot? Myös varastorauta? Sen puute voi olla noilla oireilla myös. Siis se, että olet ahdistushäiriöinen ja luulotautinen ei poissulje sitä, että sulla voikin olla esim. raudanpuutetta.

Voi, onpa ihania uutisia, 37! Paljon onnea! Varmasti jännittävä tilanne, mutta onnellinen samaan aikaan. Olen onnellinen puolestasi.

Tuossa edellä kirjoitettiin hypokondrian kohdistamisesta lapseen, mutta minulla ainakaan se ei liity läheisiin. Pelkään ja kuvittelen tauteja vain itselleni. Muiden oireisiin ja tuntemuksiin pystyn suhtautua järjellä.

Ap.

Rauta-arvot on olleet minulla matalat. Olin juuri kevään ja kesän ajan rautakuurilla. Ferritiini oli melkein nollissa ja hemoglobiinikin oli matala. Hemoglobiini on noussut sen jälkeen hyväksi, mutta ferririiniä ei ole mitattu.

Uskoisin minullakin hypokondrian taustalla olevan myös kuoleman pelon. Pelkään sairauksissa kai eniten, jos niitä ei voi parantaa. Meillä on ollut suvussa ja lähipiirissä paljon sairastumisia ja kuolemantapauksia ja ne ahdistavat.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, miten menee? Kyllä masennus aiheuttaa tiettävästi myös fyysisiä oireita, kuten juuri kuvaat: kipuja ja unettomuutta. Toisaalta fyysiset oireet vaikuttavat toki mielialaankin. Varmasti kaikki fyysiset tuntemukset ovat tosia, mutta kaikki tulkinnat tuntemusten syystä eivät varmistikaan ole ja se onkin tosi vaikeaa tässä. Minulle kävi niin että nyt olen raskaana. Olen samaan aikaan tosi onnellinen ja jännittää ihan hirveästi.

t.37

Sun kannattaa työstää tuota juttua kovasti, sillä lapsen myötä stressin määrä kasvaa ja saatat suunnata hypokondrian lapseesi. Se taas on todennäköisesti vaikeampaa käsitellä kun oma sairaudenpelko. Lapsen kuolemaa kun ei voi hyväksyä vääjäämättömänä tulevaisuuden tapahtumana, sillä oletus on, että hän hautaa sinut eikä toisinpäin. Plussapuoli siinä, että lapsen vanhempana pääset todennäköisesti helpommin mielenterveyspalveluiden piiriin.

Kiitos huolenpidostasi, jos olet lukenut kaikki viestini niin tiedät että olen koko ajan avun piirissä. Lisäksi saan tukea läheisiltä.

Kiitos ap kivoista sanoista. Toivottavasti seuraava lääkäri tuntuisi sellaiselta, jolle uskaltaisi kertoa myös psyykkisestä puolesta. Toistan itseäni, mutta tiedän, että olosi helpottaa, kun saat asiallista tietoa ja yhden ja saman hoitokontaktin, johon tarvittaessa ottaa yhteyttä.

Pakko vielä sanoa, vaikka tämä ei ehkä meistä siltä nyt tunnu, mutta verraten tässä kyse tosi lievistä psyykkisistä ongelmista (vrt.psykoosit, mielialahäiriöt jne).

T.37

Mulla on samaa järkyttävää kuolemapelkoa. Pelkään, että saan sydänkohtauksen tms. Vaikka en todellakaan kuulu riskiryhmään. Kävin tänään nyt mittauttaan varastoraudan. Josko saisin tuloksen jo huomenna.

Varmasti oloni helpottasi, jos saisin yhden ja saman hoitokontaktin. En vaan tiedä, mikä tässä on niin vaikeaa. Vaikutan varmasti todella hankalalta ja vaikealta tapaukselta. 

Onneksi tämä tosiaan on aika lievä vaiva verrattuna psykooseihin ym. Itsekin kuitenkin tajuaa pelkojensa järjettömyyden. Ja tästä ahdistuksesta huolimatta pystyy joten kuten ajatella järjellä. 

96, toivottavasti saat tulokset jo huomenna. Yleensä ne tulee aika nopeasti. Minulla taisi tulla ne jo seuraavana päivänä. 

ap. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samaa järkyttävää kuolemapelkoa. Pelkään, että saan sydänkohtauksen tms. Vaikka en todellakaan kuulu riskiryhmään. Kävin tänään nyt mittauttaan varastoraudan. Josko saisin tuloksen jo huomenna.

Sain tuloksen jo tänään. Ferritiini oli 47, eli ei nyt hirveän huono vissiin.

Minäkin ap aina mietin tuota että kuinka hankalana minua varmasti pidetään. Vastaanotolla haluaisin olla helppo potilas, jonka asia hoituu nopeasti. Nytkin harmitti, kun neuvola-asiat eivät sujuneet niin mutkattomasti sen somaattisen puolen "ongelman" vuoksi ja tuntui että olen jotenkin vaikea tapaus. Aion myös kertoa psyykkisestä puolesta neuvolassa ja se jännittää myös. Ymmärrän kyllä hyvin mitä tarkoitat ap.

T.37

T.

Tutulta kuulostaa. Haluaisin olla helppo potilas. Jotenkin tunnen joskus myös melkein syyllisyyttä, jos menen lääkäriin vaivoineni, vaikka on oikea syykin. 

Mutta et sinäkään ole varmasti oikeasti vaikea tapaus. Meistä vaan tuntuu itsestämme siltä.

On hyvä, että kerrot myös psyykkisestä puolesta neuvolassa. Itsekin haluaisin olla mieluummin avoin ja kertoa rohkeasti, koska siitä tulee itsellekin parempi olo. Olen joskus aikaisemmin puhunut yleisesti tästä ahdistuksesta lääkärissä ja kyllä se aina vähän helpottaa, kun ei tarvitse miettiä yksin kaikkea. Uskoisin, että neuvolassakin kannattaa rohkeasti kertoa. He osaavat ottaa sen huomioon. Tsemppiä sinulle! 

ap. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samaa järkyttävää kuolemapelkoa. Pelkään, että saan sydänkohtauksen tms. Vaikka en todellakaan kuulu riskiryhmään. Kävin tänään nyt mittauttaan varastoraudan. Josko saisin tuloksen jo huomenna.

Sain tuloksen jo tänään. Ferritiini oli 47, eli ei nyt hirveän huono vissiin.

Ei se ole niin kovin huono. Mutta eikö siinä ollut aika laaja se raja-arvo, jotain 10-100. Jostain luin, että naisilla ei haittaisi, vaikka se olisi lähemmäs 100. Saitko mitään soittoaikaa lääkärille?

ap. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samaa järkyttävää kuolemapelkoa. Pelkään, että saan sydänkohtauksen tms. Vaikka en todellakaan kuulu riskiryhmään. Kävin tänään nyt mittauttaan varastoraudan. Josko saisin tuloksen jo huomenna.

Sain tuloksen jo tänään. Ferritiini oli 47, eli ei nyt hirveän huono vissiin.

Ei se ole niin kovin huono. Mutta eikö siinä ollut aika laaja se raja-arvo, jotain 10-100. Jostain luin, että naisilla ei haittaisi, vaikka se olisi lähemmäs 100. Saitko mitään soittoaikaa lääkärille?

ap. 

Onhan tuo keskivertoa matalampi. En saanut soittoaikaa, kun kävin yksityisellä itse mittauttamassa. Eivät julkisella puolella tuota alkaneet mittaamaan. Voisi kai tuota ostaa imettäville tarkoitettuja monivitamiineja, joissa on rautaa mukana, koska siis imetään vielä. Ei se varmaan pahitteeksi olisi.