Mitä muistoja sinulla on mummilastasi?

Vierailija kirjoitti:

Maailman ihanin rintamamiestalo maalla. Mummo rakasti kukkia ja niitähän oli. Vanhassa navetassa ei ollut enää lehmiä, mutta kanoja oli. Minun kunniatehtävä oli kerätä munat. Ehkä maailman lempein ja ihanin koira, sekarotuinen jossa oli suomenpystykorvaa ja ilmeisesti harmaata hirvikoiraa. Mummo oli maailman lempein ja kiltein nainen. Ukkia vähän pelkäsin. Mummo leipoi karjalanpiirakoita joka lauantai, hommat alkoi klo 4 aamulla leivinuunin lämmityksellä. Nukuin siinä tuvassa ja heräilin leipomisen ääniin ja mummon hyräilyyn. Virsi "Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta" on jäänyt lempivirrekseni just tästä syystä. (Laulettiin hautajaisissakin). Mummo kertoi rajantakaisesta Karjalasta. Kerran siellä käytiinkin 90-luvulla mummon kanssa. Pihasauna, joka tuoksui mullalle ja jossa on ehkä parhaat löylyt maailmassa. Saunan pukuhuoneessa Karjala-vaakuna.

Ukon kuoltua mummo muutti taajamaan. Senkin jälkeen olin paljon mummon luona. Kunnes tuli aika siirtyä palvelutaloon, sieltä aikanaan sairaalan osastolle kuolemaan.

Voi mummo. Sinulla olisi ollut tänään 98-v syntymäpäivä. Onnittelut sinne taivaaseen. Ukolle terveisiä kanssa: ei hän niin pelottava oikeasti ollutkaan.

Ehkä ukon on hyvä ollakin edes vähän pelottava

Mummi leipoi kaurakeksejä ja viinereitä, sekä teki valmiita voileipiä(kotona piti tehdä itse). Ukki katsoi meidän lasten kanssa piirrettyjä ja James Bond-leffoja. Kuulin vasta aikuisena, että molemmat olivat aina päissään kun käytiin kylässä, se vähän himmensi kauniita lapsuusmuistoja :(

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli karkkimalja joka oli aina täynnä Fazerin parhaita

Sama täällä! :)

Minä en edes tiedä, millaista olisi ollut, jos olisi ollut isovanhemmat. En tiedä sitäkään, minne heidät on haudattu. Kaikki olivat kuolleet jo syntyessäni. Äidin äiti kuoli vuotta ennen syntymääni. Äidin isästä ei juuri koskaan puhuttu meillä. Isän vanhemmat taas olivat rajan taakse jääneestä Karjalasta. Isän äiti kuoli isän ollessa parivuotias ja hänet on haudattu Sortavalan maalaiskuntaan. Tietenkään hautaa ei enää ole.

Ensimmäisen muumilasini sain joululahjaks, nyt olen kerännyt niitä jo hyllyllisen, yks tosin vielä puuttuu jotta sarja olis täydellinen :(

Voi miten ihania muistoja kaikilla :’)

Mulla taas vähän päin vastaiset kokemukset. Vaarini oli alkoholisti ja todella vahva persoona, joten pelkäsin käydä mummolassa. Mummo taas oli täysin alistettu vaarille, passasi mennen tullen ja vaari vain lateli käskyjä olohuoneen nurkasta. Mummolassa oli kyllä siistiä ja mummo laittoi ruokaa tarjolle, mutta muuten tunnelma oli lapsen silmin aika karmiva.

Kävin pakolliset tervehdykset sanomassa vaarille olohuoneeseen, ja loput ajasta kyhjotin keittiössä tai jossain muualla, mahdollisimman kaukana vaarista. Mummo oli ihan mukava, mutta läheisiä välejä meille ei kuitenkaan ikinä muodostunut. Ei mitään perinteitä tai yhteisiä hetkiä mitä muistella. Aika surullista.

Kun vaarini menehtyi, en osannut itkeä enkä surra. Enkä vielä tähänkään päivään mennessä ole surrut hänen poismenoaan.

Mummuni oli hyvin vanha ja asui enoni perheen kanssa noin 100 km päässä meidän kotoa. Pappa oli kuollut jo vuosia aiemmin kun olin vasta 2 kk ikäinen itse joten en muista hänestä mitään. Emme käyneet mummolassa yleensä kuin kerran vuodessa joten kokemukseni mummolasta ovat vähäiset. Toisen vanhempani vanhempia en ole koskaan tavannutkaan koska kuolivat jo ennen syntymääni.

Silloin harvoin kun mummoa kävimme enolassa katsomassa oli mummoni kiltti ja jotenkin niin rauhallinen. Istui pienessä keittiössään ja sain istua hänen sylissään. Mummo antoi minulle muistoksi hopeisen kaulakorunsa ja nuken. Koru on käytössäni vieläkin ja vaikken olekaan materialisti, koru on minulle erityisen arvokas ja arvostan sitä suuresti. Minulla ei siis ole mitään pullantuoksuista kuvaa mummostani vaikka hän kuulemma leipoikin paljon aikoinaan perheelleen.

Minun mummoni ei lapsista piitannut.

Oli kiukkuinen, äksy ja hänestä lapset olivat aina tiellä.

Sisaruksista esikoisen vei kyllä marbellaan yms, me muut kolme emme sitten olleetkaan mitään..

Mummun luona syötiin perunaa ja jauhelihakastiketta ja siihen kunnon siivu voita päälle. "Syö voita niin näkö paranee!" Varmaan joku vanhan kansan uskomus, ei siis ollut näössä mitään vikaa silloin. Pihassa oli paljon kukkia jotka tuoksui tosi paljon, myöhemmin oon miettinyt että varmaan tuoksui niin paljon omaan nenään kun oli pieni ja nenä lähempänä kukkia. Ja jos käytiin siskon kanssa kaupassa niin saatiin ostaa Suffeli tai Dacapo palkkioksi. 

Ei ole enää mummoja ja pappoja minulla elossa. Sen sijaan odotan että omat aikuiset (25- 31 v.) lapseni tekisivät minusta mummin. Mutta ei niin taida koskaan käydä. Ikävää tämä nykytouhu ja minulla olisi mielestäni niin paljon annettavaa ja aikaa  lastenlapsille. Täällä vaan luen turhautuneena näitä juttuja. Aikuiset lapsemme käyvät vaan riitaa haastamassa kotona. Koskaan ei olla mihinkään tyytyväisiä vaan aina kavereilla oli paremmin. Ja kuitenkin me ollaan aina tultu omillamme toimeen ei ole tarvinnut sos.huollostakaan apua eikä ole alkoholiongelmia, ollaan oltu mielestäni hyvä ja toimelias, harrastava perhe. Mutta kun mikään ei riitä, en edes tiedä mistä se johtuu tuo arvostamattomuus meitä vanhempia kohtaan?

Sellainen aloitus jotta itkuhan tässä tulee kirjoittaessa. Mummosta ja ukista on ihania muistoja. He osoittivat kaikille lapsille rakkautta, lempeyttä ja viisautta kohdata meidät yksilöinä. Sain olla oma itseni ja minusta välitettiin. Ei koskaan satutettu henkisesti tai fyysisesti.

Mummolassa sai aikuisilta heidän aikaansa, oli serkut ja kylän väki koolla ja sitä yhteisöllisyyttä. Mummi ja ukki juttelivat ja osallistuivat lasten ihmettelyihin. Tarjolla oli hyvää ruokaa, karkkia ja pääsi reissuille mukaan.

Ikävöin isovanhempiani usein. Osasivat näyttää rakkautensa, jota ilman olen jäänyt kotonani. Mummon kuoltua lapsuudestani tuli kylmä. Jouduin olemaan iso 6-v. alkaen. Eipä se elämä ole häävisti mennytkään mutta nyt 36v. rakennan kaikkea uusiksi ja mietin josko ne mummi ja ukki jostain minua varjelevat :/

Mummulan pihasa oli palio ruusuja ja tuomia, joten piha tuoksu todella hyvälle aina kesäsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli karkkimalja joka oli aina täynnä Fazerin parhaita

Sama täällä! :)

Ja täällä!

Mummin ja ukin luona oli toisessa paikassa aina paitsi näitä Fazerin parhaita, myös lihapullia ja perunamuusia tai karjalanpaistia. Illalla pääsi ammeeseen ja iltapalaksi oli riisipiirakoita tai joskus paistettuja muikkuja. Mummilla oli jännittäväntuoksuinen vanha vahakangasliina, joka levitettiin pöydälle kun saatiin muovailla muovailuvahalla tai piirtää ja askarrella. Ukilla oli yksi keittiön vetolaatikko käytössä ja siellä oli hirveästi pieniä ruuvimeisseleitä.

Tulee tippa linssiin ja ikävä lapsuutta kun lukee näitä.

Ihanaa ruokaa, kauniita vanhoja esineitä ja huonekaluja, kukkia sisällä ja ulkona, yrttejä, mansikoita, tuoksuja, lampaita, kanoja, tarinoita, sydämellisiä ihmisiä

Vierailija kirjoitti:

Melkoinen ankeuttaja saa olla, kun on vastauksia alapeukuttanut :'D

se johtuu varmaan noista mummiloiden epäterveellisistä karkeista ja pullapitkoista 😂😂

Olen kade teidän ihanista mummoista. Äidinäitini kuoli ennen syntymääni, ja isänäiti oli ikävä tyyppi. Aina valittamassa jostain. Hän kutsui minua likaksi, vaikka pyysin lopettamaan sen. Jos vein jonkun lahjan, jonka tekemisessä olin nähnyt vaivaa, oli kommentti: "Mitä mie täl teen?" En olisi saanut kutsua häntä mummoksi, olisi pitänyt sanoa isoäiti. Mummo oli myös käsittämättömän itsepäinen. Kerran hän jankkasi äitini kanssa jostain asiasta niin , että äitini piti lopulta mennä parvekkeelle rauhoittumaan, kun hermot meinasi mennä.

Isänisäni kuoli myös ennen syntymääni, ja kuulemistani jutuista päätellen hyvä niin. Äitini isäpuoli olikin sitten maailman ihanin ukki ja hänestä on vain hyviä muistoja. Ukki asui tosi kaukana, mutta aina lomilla olin äidin kanssa siellä. Kesällä useamman viikon. Ukki kuoli, kun olin 13 ja mummo vajaa pari vuotta myöhemmin.

Meidän mummolassa saa aivan täydellistä kahvia. Myös kakku on aina priimaa.

Pääsiäisenä mummi piilotti aina meille serkuksille pääsiäismunia piiloon ja niitä etsittiin aikuisten auttamalla sanomalla "kylmää tai kuumaa". Tapaninpäivänä oli aina päivälliset, joille koko suku kokoontui. Kun olimme pieniä, niille harjoiteltiin aina jokin näytelmä, joka esitettiin vanhemmille. Mummi vei Kolmårdeniin ja Norjaan ja opetti pöytätapoja. Mummi vei serkkujen mökille ja harrastuksiin. Mummi nauroi paljon ja oli aina iloinen ja hyvällä tuulella. Mummilla oli paljon hauskoja juttuja elämästään, joita kertoili. Mm. miten sai 18-vuotissyntymäpäivänään ajokortin ulkomailla.

Mummi on kuollut jo ennen syntymääni. Ukki sitten olikin tapaus kerrakseen. Alkoholisti, mutta en sitä pienenä tajunnut. Ukilla oli naama kuin Hangon keksi, aina hymyssä, pikkuisen punakka, posket pullotti. (Kaikissa valokuvissakin se sama ilme). Ukki oli hyväntuulinen. Hän ei minua varsinaisesti hoitanut koskaan pidempiä aikoja, mutta sen aikaa että isä ja äiti kävivät kahdestaan pihasaunassa. Sillä aikaa minä katsoin pikku kakkosen ukin mustavalkotelkkarista ja join jaffaa. Ja ukki opetti minulle, miten kääritään sätkiä :D. Keittiön pöydän ääressä meillä oli Ukin ja Likan tupakkatehdas Oy. Jokaisesta kääritystä sätkästä tienasin 5 penniä.

No, ukki kuoli kun olin 6 vuotta. Ja en ehtinyt mennä pilalle niinä kertoina kun olin ukin vastuulla. Ja tämä oli 80-luvun alussa.

Ihania muistoja! Itselläni on paljon ihania muistoja isovanhemmista ja rajantakaisesta Karjalasta, jossa en ole käynyt. Silti koko se kulttuuri on minulle välittynyt ja koen olevani karjalainen. Läns-Suomes!

Omat lapset eivät valitettavasti saaneet kuin alkoholisoituneet isovanhemmat, joita kiinnosti vain kaljan kittaus. Sääli.