Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus - pyyntö läheisille
Olemme kolmekymppinen lapsettomuudesta kärsivä ja koeputkihedelmöityshoidoissa oleva pariskunta. Asia on todella kipeä ja kaipuu omaan lapseen valtava. Olen tähän asti uskaltanut kertoa tilanteesta omalle lähisuvulle ja lähimmille ystäville, mutta nyt on tullut tunne, että suun avaaminen asiasta vaan pahentaa omaa tuskaa. En oikeasti enää kestä yhtäkään loukkaavaa kommenttia ja tuputtavia neuvoja. Kaipaisin vaan niin paljon kuuntelua, empatiaa ja vierellä kulkemista.
Tuntuu, että jos asiasta puhuu, niin aina ollaan kiirehti ässä neuvomaan ja tietämään paremmin. On ehdotettu lemmikin hankintaa, tyypilliset "älkää ajatelko koko asiaa, niin kyllä se tapahtuu" - neuvot kuultu moneen kertaan, vihjailtu et mitä odoteltiin tähän ikään asti.. Pahimpia on myös nämä kaikella on tarkoituksensa - "lohdutukset" (mitä tällä siis halutaan sanoa, että öö, meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi?). Tuputetaan kuusenkerkkäuutteita ja vaihtoehtohoitoja. Ei kiitos, maksamme jo nyt itsemme kipeiksi lääketieteellisistä hoidoista.
Pyyntö siis lapsettomien läheisille:älkää antako niitä neuvoja, olkaa vaan vierellä. Sanokaa vaikka "en osaa sanoa mitään, olen vain tosi pahoillani puolestasi". Antakaa lapsettomalle tilaa surra ja käydä oma kriisinsä läpi, teidän ei tarvitse sitä ratkaista eikä lapsettoman tarvitse päästä asiasta noin vain yli.
Kiitos.
T: Väsynyt hoidoissa käyvä lapseton.
Kommentit (365)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
"Haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen"? En usko sinun olevan oikeasti lapsettomuushoidoissa käyvä lapseton, vaan trolli. Jokaiselle, rankkoja hoitoja käyvälle ja lasta kipesti toivovalle asia on todellakin siinä tilanteessa elämän keskipiste.
Ja ei tarvi tukea kuin silloin, jos itse uskaltaudun niille kaikista lähimmille avautumaan. Sehän on ihan perusasia, että läheisiä Tuetaan elämän vaikeuksissa ja suruissa, oli se suru mikä tahansa! T: Toinen lapseton
Ei kaikki tee elämästään draamaa! Meille on miehen kanssa enemmän kuin selvää, että tämä voi päättyä siihen, että lapsia ei tule. Juuri siksi lapsettomuuteen ei pidä jäädä vellomaan, ei kannata loukkaantua jokaisesta rupattelusävyisestä kyselystä tai ohjeesta ajatella välillä jotain muuta. Kun tekee lapsettomuudesta elämänsä keskipisteen, menettää samalla ison osan sellaista elämää, johon lapset ei koskaan kuuluisi - metsä pysyy metsänä, oli lapsia tai ei ja Pariisi on silti Pariisi.
Lapsettoman tukemista ei ole se, että sanoo olevansa pahoillaan tämän puolesta, koska samalla tavalla pitäsi pahoitella koliikkivauvaa. Lapsettoman tukemista on tuoda esille kaikki se hyvä ja kiva, jota elämässä on, oli niitä lapsia tai ei.
Vielä 30 vuotta sitten - ennen keinoalkuisia hedelmöityksiä - lapsettomat ei tuoneet julki tilannettaan. Nyt kun on hoitokeinoja, lapsettomuudesta puhutaan kuin rintaimplanteista. Ei ympäristö jaksa!
EI, EI JA EI!!
Älä ikinä lohduta lapsetonta yrittämällä piristää muistuttamalla, kuinka elämässä on kaikkea hyvääkin. Silloin viet surevalta ihmiselta tilan surra. Hän kyllä muistaa ne asiat itsekin ja kriisiä selvittyään löytää ne itse.
Tämä on vanha kommentti, mutta lapsettomuushan on sellainen kriisi joka voi kestää akuuttina 20 vuotta! Tiedän lähes 15 vuotta hoitoja saaneen naisen. Onko läheisiltä niin kohtuutonta toivoa, että se kriisi joskus hellittäisi ja ne alkaisi näkyä ne valoisat sävyt myös elämässä? Tuo lapsen saannin vaikeus vei tältäkin naiselta pari pitkää parisuhdetta ja monta ystävää. Puhumattakaan kaikesta siitä ajasta joka kului hoidoissa ja hoitojen välisessä masennuksessa. 15 vuotta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette naispari niin aivan oikein ettei tule teille lapsia!
En ole lukenut koko ketjua, mutta minusta tilittäjälläkin on joku velvollisuus miettiä, kenelle asioitaan purkaa. Joillakin ihmisillä on hirveän syvälle sisäänrakennettu tarve auttaa ja ratkaista ongelmia. Ei tällainen ihminen vältä kertakaikkiaan osaa taipua sellaiseen hiljaiseen vierellä seisomiseen mitä Ap odottaa. Joskus on niin, että ihmisten tapa olla ja elää ja nähdä maailmaa on vaan kertakaikkiaan niin perustavanlaatuisesti erilainen, ettei tällaisilta ystävyyksiltä voi odottaa ihan samaa kuin niiltä joissa ollaan samalla aaltopituudella. Joskus se ihmisten vajavaisuus pitää vaan hyväksyä ja elää sen mukaan. Avautua sitten enemmän niille, jotka ovat luonnostaan enemmän kuuntelijoita kuin ratkaisijoita. Ei kaikkien kanssa tarvitse jakaa ihan kaikkea.
Ymmärrän, että lapsettomuus on kipeä asia, olenhan itsekin lapseton. Mutta kannattaa muistaa, että nämä neuvojat yrittävät vain auttaa. Eivät he ajattele siinä hetkessä sen enempää, niin että osaisivat olla hienotunteisia. Jatkossa, kun he tietävät, että olette jo kokeilleet kaikenlaista, osaavat varmasti olla tuputtamatta neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri kävi lapsettomuushoidoissa ja kertoi meille kaiken. Toisaalta meiltä oli kielletty kertomasta lasten synttäreistä, lasten tekemisistä, kesälomasta jne, ihan kaikesta, mihin liittyi lapsia. Koska lapsista puhuminen oli kiusaamista, lastenelokuvista puhuminen oli kiusaamista ja jopa Konsta Hietasesta puhuminen oli kiusaamista (koska on muinainen lapsilaulaja tms. ja nyt 5 lapsen isä).
Eihän sitä kukaan kestänyt! Ei meillä syöpää sairastavakaan leväyttänyt rtg-kuvia kaikkien katsottavaksi, mutta lapseton esitteli kuvia munasoluistaan. Ja meidän piti kuunnella ja ymmärtää ja hyväksyä se, että yksi ryhtyi perjantaina lounasaikaan itkemään ja lähti kotiin. Yllättäen mies oli parkkipaikalla odottamassa, auto pakattuna viikonloppua varten.
Ei me vaan jaksettu sen kanssa!
Voi apua, mikä tapaus! Mutta uskon täysin.
Kohtuutonta määräillä, mistä muut saavat puhua. Minä olisin ihan satavarmasti keksinyt tolkuttomasti juttua lapsistani. Tai naapurin lapsista tai maailman lapsista :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se syy minkätakia et saa lapsia on se että sinua pitää tukea.
Biologia ei halua säälittäviä kuten sinua tulevaksi äidiksi
Ja "biologia" haluaa sitten vaikka narkkareita äideiksi? :D Hyvin se vetää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri kävi lapsettomuushoidoissa ja kertoi meille kaiken. Toisaalta meiltä oli kielletty kertomasta lasten synttäreistä, lasten tekemisistä, kesälomasta jne, ihan kaikesta, mihin liittyi lapsia. Koska lapsista puhuminen oli kiusaamista, lastenelokuvista puhuminen oli kiusaamista ja jopa Konsta Hietasesta puhuminen oli kiusaamista (koska on muinainen lapsilaulaja tms. ja nyt 5 lapsen isä).
Eihän sitä kukaan kestänyt! Ei meillä syöpää sairastavakaan leväyttänyt rtg-kuvia kaikkien katsottavaksi, mutta lapseton esitteli kuvia munasoluistaan. Ja meidän piti kuunnella ja ymmärtää ja hyväksyä se, että yksi ryhtyi perjantaina lounasaikaan itkemään ja lähti kotiin. Yllättäen mies oli parkkipaikalla odottamassa, auto pakattuna viikonloppua varten.
Ei me vaan jaksettu sen kanssa!
Voi apua, mikä tapaus! Mutta uskon täysin.
Kohtuutonta määräillä, mistä muut saavat puhua. Minä olisin ihan satavarmasti keksinyt tolkuttomasti juttua lapsistani. Tai naapurin lapsista tai maailman lapsista :D
Niin varmasti olisitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
Tämä kommentti ja sen saamien tykkäysten määrä kertoo kyllä paljon siitä, miten näkymätön lapsettomuuden suru on. Kommentin kirjoittajan mukaan lapsettomuudesta ei saisi tehdä suurta numeroa - eli sen pitäisikin pysyä näkymättömänä. Mutta ketä se hyödyttäisi loppujen lopuksi?
Se, että lapsia ei saakaan vaikka niin toivoisi, voi monelle olla musertava asia, josta kestää vuosia toipua - jos siitä toipuu ikinä kokonaan. Ja se, että tätä surua vähätellään, vain vaikeuttaa siitä yli pääsemistä. Lapsettomuudesta kärsivä ei edes välttämättä tunnista omia tunteitaan, koska sitä ei myöskään ympäristö tunnusta, eikä näin pysty suremaan sitä kunnolla. Lapsettomuuden suru olisi tunnistettava ja tunnustettava yhteiskunnassa. Ja ei, tukeminen ei ole paapomista.
Olen itse ainakin vakuuttunut siitä, että oma prosessini olisi näin helpompi. Suurin osa tahattomasti lapsettomista on sitä ympäristötekijöiden, kuten puuttuvan puolison, sairauden tms. takia, eli syynä ei edes ole varsinaisesti diagnosoitu hedelmättömyys. Mutta meilläkin on ihan se sama suru käsiteltävänämme. Siihen ei vain ole annettu kauheasti mitään eväitä, ja asiallisia kommentteja tai kuuntelevaa korvaa on vaikeaa löytää - monet terapeutitkaan eivät osaa antaa asiassa oikeanlaista tukea. Itseänikin toistaiseksi epäilyttää terapiaan hakeutuminen, koska pahimmillaan terapeutin ajattelemattomuus voi aiheuttaa vain lisää pahaa mieltä.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan esimerkiksi Jody Dayn kirjoituksiin ja Youtube-videoihin kuten tähän
Hänen tekstiensä ja puheidensa kautta minulle tuli tunne, että joku näkee myös minun suruni ja ottaa sen vakavasti.
Kannattaa aina muistaa, että valtaosa ihmisten (varsinkin ystävien ja muiden läheisten) kommenteista on hyväntahtoisia. Meistä kukin reagoi omien kokemusten ja näkemysten pohjalta, ja joskus se mitä sanomme hyvää tarkoittaen, aiheuttaakin toisessa kipua.
Itse olen ollut sekä sanomassa että vastaanottamassa noita kipua aiheuttavia kommentteja, kuten varmasti suurin osa meistä. Tuskin se lapsettomuudesta kärsiväkään osaa vaikkapa sairauden tai talouden ahdingossa kärvistelevälle sanoa juuri ne oikeat sanat - tai olla sanomatta, juuri niin kuin se toinen henkilö toivoisi.
Tämä maailma kaipaisi melkoisen annoksen lisää armoa, sekä meiltä meille itsellemme ja myös meiltä muille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
Siis sehän on täysin ymmärrettävää, että vaikeassa tilanteessa haluaa läheisiltä tukea ja ymmärrystä. Lapsettomuus, silloin kun se ei ole oma valinta,voi olla yksi elämän isompia suruja ja kriisejä. Oletkohan sinä joko trolli taikka vain empatiakyvytön? :/
Raaka totuus on, että kukaan läheinen tai tuttava ei jaksa kenenkään vuosien surussa vellomista. :(
Oli surun aihe mikä tahansa, yli siitä pitäisi muiden mielestä jossain vaiheessa päästä. Tämä koskee ihan joka ainoaa surua. Oli syynä sitten kuolema, menetys, ero, sairastuminen, jne., jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
Käsittämätön, inhottava vastaus.
Ei kukaan HALUA tehdä surusta mitään keskipistettä. Eikä ap siltä edes vaikuttanut. Muiden tahdittomat mölöytykset (kuten tämä sinun) tekevät hankaluutta ja surua oman surun päälle.
Mikä ihmeen lohtu se on, että muillakin on vaikeaa ja jopa samaa kohtaloa? Siitäkö pitäisi ilahtua, voimaantua? Miten toi logiikka edes toimii? "Oo, toisella on surua > hei ihana homma > oma suruni katosi", niinkö?
Sun kaltaiset ihmiset syyllistävät toisia näiden suruista, huolista ja sairauksista. Kukaan ei voi toiselle kertoa, kuinka vähän tai paljon voi surra tai masentua. Tai kuinka nopeasti tulee toipua.
Ja ei, minä en ole lapseton, en minä siitä ole provosoitunut. Vaan siitä, että kun erikseen kauniisti pyydetty, että ei jaeltaisi rikkiviisaita "neuvoja", niin sinä luulet olevasi jotenkin viisas ja tulet jakamaan supertyhmää "tietoa", joka on ihan omaa kuvitelmaasi ja kehäpäätelmääsi. Tyhmää ja tylyä. Tuskin on eka kerta, kun joku sinusta näin ajattelee, sen verran selkeästi ajattelusi tuntuu olevan niin kovin, kovin oikeutettua.
Kasva aikuiseksi ja lopeta muiden neuvominen, kun et ymmärrä itse edes alkeistasoa, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Raaka totuus on, että kukaan läheinen tai tuttava ei jaksa kenenkään vuosien surussa vellomista. :(
Oli surun aihe mikä tahansa, yli siitä pitäisi muiden mielestä jossain vaiheessa päästä. Tämä koskee ihan joka ainoaa surua. Oli syynä sitten kuolema, menetys, ero, sairastuminen, jne., jne.
Niin, no sitä ei ole pyydettykään. Om vain pyydetty, ettei neuvota ja jeesustella. Että annetaan olla rauhassa. Ei siinä mitäÄn vellomista tarvita.
Miten vaikea tämä on tajuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pullava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
Siis sehän on täysin ymmärrettävää, että vaikeassa tilanteessa haluaa läheisiltä tukea ja ymmärrystä. Lapsettomuus, silloin kun se ei ole oma valinta,voi olla yksi elämän isompia suruja ja kriisejä. Oletkohan sinä joko trolli taikka vain empatiakyvytön? :/
Nimenomaan.
Tyhmänä tuossa sepostaa, että et tiedä toisten tilanteesta, kun he eivät "tee numeroa". Usein tämä on sitä, että sattuu niin paljon, ettei pysty kertomaan. Ja toiseksi siitä, ettei jaksa, koska vastassa on tän tunnevammaisen tyyppistä täysin sekopäistä besserwisser-sössötystä.
Toi on niin järkyttävä toi "lohtu", että kun toisillakin on surua, niin sen olisi sitten määrä jotenkin piristää. Mitä iloa siitä saa, että toisillakin on surua? Päinvastoin, suree sitä toistenkin kohtaloa ja tuntuu vielä epötoivoisemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raaka totuus on, että kukaan läheinen tai tuttava ei jaksa kenenkään vuosien surussa vellomista. :(
Oli surun aihe mikä tahansa, yli siitä pitäisi muiden mielestä jossain vaiheessa päästä. Tämä koskee ihan joka ainoaa surua. Oli syynä sitten kuolema, menetys, ero, sairastuminen, jne., jne.
Niin, no sitä ei ole pyydettykään. Om vain pyydetty, ettei neuvota ja jeesustella. Että annetaan olla rauhassa. Ei siinä mitäÄn vellomista tarvita.
Miten vaikea tämä on tajuta?
Oletkos koskaan elänyt parisuhteessa tällaisen ihmisen kanssa joka ei vuosiin ajattele mitään muuta kuin sitä lasta, jota ei hoidoista huolimatta kuulu? Jonka kanssa ei keskustella juuri mistään muusta asiasta enää. Joka saattaa pärähtää itkuun ilman mitään havaittavaa syytä. Jolle mikä tahansa kommentti saattaa olla loukkaus tai tölväisy. Joka muistuttaa joka kerran hoitojakson päätteeksi, että olet pilannut hänen elämänsä jos et vielä lähde kokeilemaan tätä ja tuota keinoa. Minä jaksoin tuota vajaat kolme vuotta ja sitten oli itsetunto ja mieliala niin maahan poljettu että riitti kiitos. Sama homma näytti jatkuvan hetken päästä kun toista ex miestä yritettiin painostaa "kaverivanhemmuuteen". Eipä ole nainen enää kummankaan kanssa väleissä. Kolmas välineeksi otettu mies näyttää tehneen toiveen lopulta todeksi. Tosin saman katon alle eivät mahdu nämä tuoreet vanhemmat :'D
Jos ei itse ole kohdannut tällaista lapsetonta, jolla lapsihaaveen tavoittelu ylittää kaikki normaalien sosiaalisten suhteiden rajat, ei kannata arvostella heitä, jotka siihen väsyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raaka totuus on, että kukaan läheinen tai tuttava ei jaksa kenenkään vuosien surussa vellomista. :(
Oli surun aihe mikä tahansa, yli siitä pitäisi muiden mielestä jossain vaiheessa päästä. Tämä koskee ihan joka ainoaa surua. Oli syynä sitten kuolema, menetys, ero, sairastuminen, jne., jne.
Niin, no sitä ei ole pyydettykään. Om vain pyydetty, ettei neuvota ja jeesustella. Että annetaan olla rauhassa. Ei siinä mitäÄn vellomista tarvita.
Miten vaikea tämä on tajuta?
Vanha sanonta sanoo, että kun sinulla on vasara, niin näet koko maailman nauloina.
Ihminen jolle suru on jäänyt päälle, kokee usein myös täysin viattomat ja jopa asiaan liittymättömät kommentit neuvoina ja jeesusteluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Mitä tarkoitat tällä, ei ihan avaudu?
Henkisesti jälkeenjäänyt (todella, tämä ei ole mikään henk. koht. mielipide) ja viinaan menevä sukulaiseni teki kaksi lasta toisen samanlaisen kanssa. Molemmat otettiin huostaan jo pieninä ja kärsivät edelleen mielenterveysongelmsita tästä syystä. Voisiko joku mukaviisas "kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi"-lätisijä ystävällisesti selittää, miten tällaiset ihmiset sitten saivat lapsia?
Ihan oikein ettei teille kakaraa tule. Olet likainen jalkoja avaava heteronainen ja jokainen heteroakka tukee patriarkaattia. Teidän takia jokainen nainen on miehiä heikommassa asemassa. Jopa kiittämättömät lapsettomuushoitoparit pettyy tytöstä. Silti te akat suostutte miestenne sukujen käyttöesineiksi.
Hyvä vain ettei yksi miehen valtaa lisäävä heteropari saa lasta. Sitä ei selvästi ole teille tarkoitettu.
On todella outoa, että ihmiset, joiden ei missään tapauksessa pitäisi saada lapsia, saavat niitä jopa runsaasti. Tuttavapiirissäni on nainen, jolla on neljä lasta neljän eri miehen kanssa surullisin seurauksin. Lapsista ei huolehdittu mitenkään, eivät saaneet säännöllisesti ruokaa, ei huolenpitoa, vaatteita ei pesty, elettiin kuin pellossa; äidille oli tärkeintä olla hoikka, joten ruokaa ei tarvittu. tämä eka isä kävi kaiket illat ravintoloissa laulamassa karaoke ja ryyppäämässä - oli poliisien tuttu asiakas, milloin oli syyte virkavallan vastustamisesta, milloin juopumuksesta ja jopa raiskauksesta. Toiset isät vähän vastaavia tarvinoita hieman eri versioin. No eka lapsi myi itseään 14-vuotiaana (tyttö)! seuraavat pojat imppasivat jo yläasteella ja käyttivät huumeita ja olivat heti täysikäisiksi tullessaan vankilassa ja toinen ei koskaan pysty työtä tekemään, liian monta puukotusta ja pään sekoittamista, neljäs poika on vähän fiksumpi, tekee myyntityötä ja osti 23-vuotiaana talon (!) mutta mistähän rahat ansaittu..sitä voi vaan arvailla, huhu kertoo, että huumeita on myyty. No yksi isistä kuoli, toinen tuli uskoon, komannesta en tiedä ja neljäs on vakavasti sairas. Itse yritin auttaa, syötin lapsia (itsekin pienituloinen, työtön, omat lapset pieniä), annoin lakanoita ja tyynyliinoja ja pieniä vaatteita, ostin jopa uusia juomalaseja seinille heitettyjen tilalle (no eivät ole kalliita),yritin auttaa ja ymmärtää. Nyt äidillä menee hyvin, on hyvissä töissä asuu omakotitalossa ja uusi hyvätuloinen mies mutta muistaanko äiti avuliaisuuteni? Ei vaan puukottaa selkään ja yrittää jopa iskeä miestäni ja puhuu potaskaa. Se siitä kiitollisuudesta. Hänen ei olisi pitänyt saada yhtään lasta - täysin sopimaton äidiksi.
Alue: Aihe vapaa
Hei alapeukuttajat, jos ei kerro syytä lapsettomuuteen. Oletteko itse avautuneet terveystiedoistanne esim. sukujuhlissa, viimeistä piirtoa myöten? Tai jokaiselle kysyjälle erikseen?