Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut 50+ naiset jaksatte?
12.08.2018 |
Vielä kolmekymppisenä leivoin ahkerasti, kävelin 5 km työmatkat, kävin kahdesti viikossa jumpassa.
Nyt ikää 50+. Naimisissa, yksi teini-ikäinen (helppo) lapsi. Jaksaminen nollassa. En liiku muutakuin autolla paikasta toiseen. Ei harrastuksia. En jaksa tehdä ruokaa kuin viikonloppuisin, arkena meillä syödään eineksiä tai puolivalmista. Joskus saatan piirakan tehdä valmispiirakkapohjasta, siinä ne leipomiset. Teen 30 tunnin työviikkoa, palkka sen verran hyvä, että vähempikin tuntimäärä riittää, mutta enempää en jaksaisikaan. Työ on oikeastaan ainut mielenkiinnon kohde elämässäni. En koe itseäni masentuneeksikaan. Vain jaksamattomaksi.
Kommentit (131)
Onkohan se uusi mies lääkäri? Mitä veikkaatte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löydän itseni kerta toisensa jälkeen samasta tilanteesta, mieli on pettynyt ja loukkaantunut.
Vierailija kirjoitti:
Olen 47v.
En käy enää töissä kun ei ole pakko. En jaksanut enää vuorotyötä josta nuorena nautin. Liikun joka päivä paljon ja syön todella vähän. Ei kiinnosta mikään ruokaan liittyvä, eikä ole enää pakko vääntää kun lapset jo aikuisia.
En mitenkään jaksaisi työelämää jatkuvine muutoksineen enää. Näin on hyvä.
Sulla on varallisuutta jolla elät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tämä ole VAUVA-lehti.. - eikä mikään ET-lehti.. ?
51 v vela, ei lapsia. Vaihdevuosia ei ole näkynyt.
Olen aina ollut laiska ja mukavuudenhaluinen. Harrastan asioita, joista saan nautintoa. Tarkoittaa esim. sitä että juoksen ja joogaan, koska niistä tulee kiva olo.
En ole koskaan leiponut, mitä nyt kotitaloustunnilla oli pakko joskus 80-luvun alussa :D Onko se pakollista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tahdo aina jaksaa. Tuntuu, että on liian monia asioita meneillään yhtäaikaa. Työssä on kauhea stressi; väkeä vähennetään joka vuosi, kiitos hallituksen säästöjen, vielä pari vuotta sitten meitä oli tiimissä 4 ammattilaista + yksi avustava henkilö, nyt on kaksi ammattilaista ja meidän pitäisi tehdä ihan samat työt kuin entisellä porukalla. Ei vaan onnistu, ei riitä aika eikä paukut. Työkaveri jo sanoi, että hän hakee saikkua syyskuun alusta, muuten räjähtää pää, silloin nimittäin alkaa vielä kiireempi aika. Sijaista ei saa ottaa lyhyelle ajalle ja aika vaikea tällä alalla on sijaista saada, ainakaan sellaista joka hommat osaisi täysin itsenäisesti.
Aikuistuvilla lapsilla on jos mitä huolia, yhtä jännittää kohta alkavat kirjoitukset, toisella on asuntohuolia ja sydänsuruja, kolmannella uupumusta kovan opiskelutahdin + työssäkäynnin takia ja yksinäisyyttäkin potee. Ja minä olen täällä toisella puolella maata. Voi itku, mikä riittämättömyyden tunne.
Vanha äitini tarvitsee päivittäin apuani, minusta hän kuuluisi jo laitoshoitoon, mutta hakemus tuli bumerangina takaisin; ei vielä mitään syytä laitoshoitoon, kun ei esim. yöllä lähde yksin hortoilemaan ulos. Äiti on myös vaikea tapaus emmekä ole koskaan oikein tulleet juttuun, mutta nyt on vaan pakko jotenkin selvitä. Muistisairaus vielä korostaa huonoja luonteenpiirteitä ja tuo kaikenlaisia yllätyksiä mukanaan ja kiitosten sijaan saan etupäässä moitteita ja haukkuja. Vaikka tiedän, että se on osa sairautta, on silti vaikea jaksaa niitä kuunnella, kun kaikkensa tekee.
Tunnustan, liikunta jää liian vähälle, syömään pyrin kyllä hyvinkin terveellisesti. Väsymys työpäivän ja kaikkien asioiden hoitamisen jälkeen on vaan niin kova, kuin olisi kivi niskassa. Tiedän, että itseä pitäisi hoitaa, mutta kun en jaksa. Haluaisin lähinnä nukkua ja olla rauhassa kaikilta maailman vaatimuksilta. Mutta kaipa tämä tästä joskus helpottaa, siihen asti: eteenpäin, sano mummo lumessa!
Ihmetyttää kun yleensä joku jaksaa vielä 60-v käydä töissä.
Tykkään ruoanlaitosta, en jaksa kotonakaan enää muuta kuin pakolliset askareet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 54v ja käyn ihan tyytyväisenä töissä asiantuntijatehtävissäni. Olen hieman yllättyneenä lukenut tätä ketjua.
Itse koen, että elämä on tosi hyvää juuri nyt. Lapset ovat omillaan, joten omaa aikaa on hienosti ja rahaa jää enemmän omaan käyttöön. Harrastan liikuntaa viitenä päivänä viikossa. Käyn konserteissa pari kertaa kuukaudessa ja matkustelen. Puolison kanssa on asiat kunnossa, mutta minulla on myös nuorempi miesystävä, jota tapaan silloin tällöin.
Terveys on hyvä, hormonikorvaushoito on ollut käytössä muutaman kuukauden lähinnä limakalvojen kuivumisen vuoksi. Ylipainoa on hiukan.
Kotitöitäkin jaksa tehdä, onneksi puoliso osallistuu niihin myös. Kiva, kun kotona on siistiä ja mukavan näköistä. Osaan myös laiskotella, jos siltä tuntuu.
"Puolison kanssa asiat ovat kunnossa, mutta minulla on myös nuorempi miesystävä ..."
Mitä tuo on selvällä suomella?
Sillä on fuckbuddy. Se on vaan viiskymppinen eikä osaa käyttää oikeaa termiä.
Onko ehkä anemia?
Mä koin itseni ihan uupuneeksi ja söin vähän rautatabletteja ja piristyin.