Lue keskustelun säännöt.
Isyysloma ja mies lähti matkoille
11.08.2018 |
Mieheni on parhaillaan isyyslomalla, vauvamme on kohta 7 viikkoa vanha. Mies päätti kuitenkin lähteä matkoille, eilen iltapäivällä lähti kaverinsa kanssa melkein viikoksi kalareissulle pohjoiseen. Hän on aktiivinen kalastuksen harrastaja, joten sinänsä tuossa reissussa ei ole mitään erikoista, on käynyt joka kesä saman kaverinsa kanssa pohjoisessa kalassa. Mutta eipä kysynyt minulta tai vauvalta, että onko ok lähteä nyt, eli ei todellakaan yhdessä sovittu että voi mennä sinne matkalle. Ilmoitti vain, että lähtee juuri nyt, koska tuolla kaverilla on juuri nyt loma, ja siksi reissu ei ollut mahdollinen muulloin. Olen vihainen ja katkera siitä että vain lähti. En tiedä miten antaa anteeksi kun palaa tai että pitääkö edes. Neuvoja?
Kommentit (756)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin mies voi mennä, vaikka viikoksikin jos aikaa on. Kunhan mies on ollut ensin kotona vauvan kanssa ensimmäiset viikot ja tulee reissusta takaisin niin kaikki hyvin. Meillä eletään niin, että yritetään järjestää kummankin puolison elämä hyväksi ja jos toiselle tuo kalareissu on mahtava juttu niin järjestetään. Minä sen viikon pärjäisin kyllä ja ehtii mies taas viikon jälkeen olla vauvan kanssa. Ei siis ole vakavan keskustelun paikka tai muuten tulee ero :D
Sun ja apn ero on siinä, että sulle asia on ok ja ap oli vielä tilanteessa epävarma ja toivoi ettei mies menisi. Aika vtun suuri ero ja ei tuommoista korjata noin vaan millään keskustelulla, ei edes vakavalla. Ap käytännössä hyljättiin hänen ollessa epävarma ja pelokas uudessa tilanteessa, tilanteessa jonka syntymiseen mies on antanut ihan oman panoksensa ja ei ole millään tavalla oikeutettu luistelemaan karkuun ja jättämään toista yksin.
Onneksi ap:n tilanne helpottaa eroamalla tästä paskamiehestä. Jos ei alle viikkoa kykene yksin lasta hoitamaan niin tilanne varmasti muuttuu parempaan kun mies lähtee eron jälkeen lätkimään.
Jep, sen se tekee. Helpottaa kun poistaa epäluotettavat ihmiset elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla naisilla näyttää olevan kyllä suuria vaikeuksia ymmärtää, ettei ole heidän tehtävänsä määrätä, miten isä on isä. Tietysti vauva on molempien (tämäkin näyttää olevan vaikea kysymys) ja yhteistyöllä ja kunnioituksella asiat sujuvat molempia tyydyttävällä tavalla. Silti sen vauvan sai kaksi erillistä ihmistä, joilla on 100%itsemääräämisoikys ja oma käsitys siitä mitä vanhemmuus ja vastuu lapsesta on. Äidin sana ei todellakaan ole mikään ylivertainen jota isän pitää totella.
Juuri näin.
Mutta jos isä hakee ihan itse, ilman että yksikään nainen siihen pakottaa isyyslomaa työstä, niin totta hemmetissä hän on velvollinen hoitamaan lasta isyysloman aikana. Se sanotaan moneen kertaa jo hakulomakkeessa, muussa tapauksessa hän syylistyy etuus PETOKSEEN joka on rangaista teko. Isyysloma on lapsen etu, ei isän lomailua tai hyvinvointia varten.
Ihan sama, jos haet työttömyyskorvausta, mutta samaan aikaan käyt töissä.
Isyyslomasta on juttua Kelan sivuilla ja oman ammattiliiton. Siellä on tarkat kriteerit, milloin se myönnetään
Isyyslomalla osallistutaan lapsen hoitoon. Tämä ei edellytä kotona nyhjäämistä 24/7, vaan osallistuminen voi olla ajoittaista, ja esimerkiksi kalareissulla se voi tapahtua antamalla hoito-ohjeita tietoliikenneyhteyden välityksellä.
En nyt muista nähneeni yhtään oikeustapausta, jossa mies olisi tuomittu petoksesta koska kävi isyyslomallaan kalassa, mutta viitatkaa toki jos sellaisia on.
Ai hoito-ohjeita puhelimetsi. Oletpa sinä loistava isä. Eli osaat antaa ohjeita kuinka sitä lasta tulisi hoitaa vaikka et edes vaivaudu olemaan paikalla. Niinkö meinaat koko lapsen elämän tehdä, ota voileipä, isä kalastaa, katso telkkari isä kalastaa. Kävele nyt rauhassa kouluun, isä kalastaa. Luen sinulle kirjan, laita pää tyynylle isä tulee kohta kotiin kun olen viela yrittänyt narrata tuota haukea.
Edelleen odotan niitä oikeustapausviittauksia.
En ole se sama joka sinulle vastasi oikeutapauksista. Minä odotan vastausta siihen, että miksi katsot olevan pätevä antamaan hoito-ohjeita kun et ole paikalla. Korvaako sinun mielestä puhelin yhteys, läheisyyden lapseen. Mitä voit oikeasti neuvoa puhelimessa. Vaipanvaihtoa???
Vieläkin odotan, olisi kiva kuulla miehen peruustelut siihen puhelin neuvomiselle, varsinkin kun varmasti ei vielä edes tunne omaa lasta kun se on 7 viikkoinen. Sen ikäisellä lapsella ei ole aikatauluja, hänellä on vaan se itku. Ja, sinä isänä varmaan osaat puhelimessa kertoa äidille (joka on paikalla) mille lapsi itkee. Haluan ihan konkreettisen tiedon, miten sinusta on hyötyä puhelimessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tuomitsette miehen kuulematta hänen kantaansa, se pistää pohtimaan mahtaakohan teillä itsellä olla parisuhdeasiat kunnossa. Ei nimittäin kuulosta kovin terveeltä ajatuksenjuoksulta.
Mikä voisi olla miehen kanta?
Kun halusin niin menin?
ymmärrätköhän ollenkaan miksi haluaisin kuulla sitä miehen puolta asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Jos tuomitsette miehen kuulematta hänen kantaansa, se pistää pohtimaan mahtaakohan teillä itsellä olla parisuhdeasiat kunnossa. Ei nimittäin kuulosta kovin terveeltä ajatuksenjuoksulta.
Ja mikähän voi olla niin painava syy, että lähtee isyyslomalla, vauva vajaa 7viikkoa vanha, kalareissulle?
Eikös tuossa elämänvaiheessa juuri se vauva pitäisi olla tärkeä syy pysyä kotona sitä hoitamassa? Varsinkin kun on sen takia isyyslomalla, että voi hoitaa lastaas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä antaisin miehen mennä 4-5 päivän jokavuotiselle kalareissulle. Luulenpa, että siitä on paljon positiivista hyötyä loppujen lopuksi. Mies on hyväntuulinen reissun jälkeen, ja onhan tuota aikaa vielä lasta yhdessä hoitaa. Tuollaisilla pienillä asioilla parisuhde kestää ja voi paremmin. Sopivana ajankohtana hemmottelisin itseäni jollain vastaavalla tavalla.
Mies voi lomailla muulloin, kun isyyslomalla. Isyysloma ei ole tarkoitettu isän lomailuun, vaan siihen, että isä voi tutustua lapseensa. Se voi olla vähän vaikeaa sieltä kalareissulta käsin. Mies on oikeutettu omaan lomaan samoin kun äitikin, mutta ei isyyslomalla.
.
Ehtii hän ennen ja jälkeen reissun tutustua. Jos tuo on kaverin lomakohta, niin minun puolesta menkööt.
Entä jos sen kalareissun jälkeen alkaa taas työt? Eihän sitä sitten työssäkäyvä ja perheeseen rahat tuova(tämän palstan mukaan) isä sitten enää mitenkään jaksa osallisuua lapsenhoitoon iltaisin. Kaverin lomankohtako se on tärkein pointti tässä keskustelussa? Olisitko samaa mieltä, jos äiti lähtisi kahden viikon päästä synnytyksestä kaverinsa kanssa reissuun ja jättäisi isän yksin selviytymään vauvan kanssa, koska kaverin loma nyt sattui juuti tuohon aikaan niin pakko mennä. Kaverin lomahan se on tärkeintä tässä maailmassa. Viis omasta lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota ap yhteyttä Kelaan ja kerro että miehesi ei osallistu vauvan hoitoon isyyslomallaan, jolloin hänellä ei ole oikeutta siitä saatavaan tukeenkaan.
Ja tätä vastausta peukutetaan?!?
Tämäkö on naisten tapa ratkoa asioita?
Voi jeesus mitä p..kaa!!
Jos toi on toimintamalli yleisestikin, ei paljon tartte ihmetellä että mies lähtee pohjoiseen kalaan😅Mies syyllistyy etuisuuspetokseen. Voit kelan sivuilta lukea, että etuisuuden saaminen edellyttää, että mies hoitaa lasta. Isyyslomaa ei anneta harrastus-ja virkistysmatkoihin, vaan ihan tosiaan etuuden myöntäjä olettaa miehen tutustuvan ja hoitavan lastaan tällä lastaan silloin.
Kyllä sä olet t y h m ä !!!
Mutta mitä muuta voi olettaa täältä löytävänsä.
Miten tämmönen edesauttaa tässä tilanteessa?
Sehän on se päällimmäinen asia. Kuinka ap ja mies saavat homman selvitettyä, ettei nyt näin pienen asian takia tarvi lopullista eroa tehdä!!Mutta taidat olla vaan luonteeltaasi vittumainen kanttura.
Meiltä firmasta läksisi ap. kaltainen mies, kuin leppäkeihäs, jos isyysloman käyttäisi viikon kalaretkeen.
Ymmärrötkö, työantaja maksaa palkan kolmelta ensimmäiseltä päivältä ja viikon lomasta Kela loput.
Ihanko oikeasti miehet pitävät itsestään selvänä varastaa ja kusettaa työnantajia ja jostakin viikon kalareissusta pitäisi juosta vielä täysipalkka. Hyvä, ettei vaadita työnantajia kustantamaan näille luusereille vielä viiden tähden palvelut.
Jos mun puoliso tekisi tuon, häpeäisin silmät päästäni ja ero olisi ainut vaihtoehto, jonka jäljeen ei enää olisi pätkääkään luottamusta ja kunnioitusta, tuolle alimpaan kastiin kuuluvalle varkaalle ja loiselle. Se olisi myös lapsen etu, ettei lapsi saisi huonoja vaikutteita isältään.
Tämä on jeesustelusta tehtyä taidetta. Lisä kiitos!
Tiedätkö edes mitä on moraali ja rehellisyys.
Sinusta on ihan ok. kusettaa työnantajia jäämällä isyyslomalle tai vaikkapa sairaslomalle ja lähteä viikoksi kalaan tai etelänmatkoille. Ja valehtelet silmät kirkkaana olevasi isyysloma, jonka työnantaja maksaa.tiedän hyvinkin, sillä työllistän muutamia ihmisiä itsekkin. Kyse ei ole siitä mihin lomansa käyttää, vaan suuremmasta kokonaisuudesta. Kun ihmisellä on oikeus jäädä isyyslomalle, niin minun kannaltana työnantajana hän on tuotteliaampi kun on saanut levätä ja harrastaa. Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin annat ymmärtää.
Sinäpä aikamoinen työnanataja olet! Voisit tuossa hyvyydessäsi sitten antaa työntekijöillesi tuplalomat. Esim kaksinkertaisen isyysloman, niin työntekijäsi voi sen oikean isyysloman olla lastansa hoitamassa, kuten asiaan kuuluu ja sitten sinä vielä myönnät omalla kustannuksellasi tälle työntekijälle toisen loman ns "isyysloman" jolla mies voi lähteä sitten kalaan. Ei tule tätä oikean isyysloman väärinkäyttöä sitten näille sinun työläisillesi. Sinun kannaltasihan on parasta, että työntekijä tulee levänneenä ja harrastaneena takaisin töihin.Oikealta isyyslomalta palaava työntekijä kun ei välttämättä ole ehtinyt harrastaa muuta kuin vauvanhoitoa ja valvoa öisin. Vauvanhoito kun ei ole lomaa vaan olet valmiudessa 24/7 tekemään mitä vauva milloinkin vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kaikki "kamalat" miehet on teidän mammojen kasvattamia. Naiset jatkuvasti jaksavat toitottaa äidin tärkeästä asemasta ja miten äiti on lapselle ykkönen. Niin ottakaapa vastuu sitten näistä huonosti kasvatetuistakin.
Yleensä äiti eli miniän anoppi varjelee poikansa juttuja.
"Kyllä poikani pitää saada harrastaa (oli tilanne mikä tahansa)".
Miniästä välittämättä ja oman pojan parasta hakiessa.
Anopille on turha mennä ruikuttamaan miehen kalareissusta, sieltä ei saa kuin paskaa omaan niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla naisilla näyttää olevan kyllä suuria vaikeuksia ymmärtää, ettei ole heidän tehtävänsä määrätä, miten isä on isä. Tietysti vauva on molempien (tämäkin näyttää olevan vaikea kysymys) ja yhteistyöllä ja kunnioituksella asiat sujuvat molempia tyydyttävällä tavalla. Silti sen vauvan sai kaksi erillistä ihmistä, joilla on 100%itsemääräämisoikys ja oma käsitys siitä mitä vanhemmuus ja vastuu lapsesta on. Äidin sana ei todellakaan ole mikään ylivertainen jota isän pitää totella.
Juuri näin.
Mutta jos isä hakee ihan itse, ilman että yksikään nainen siihen pakottaa isyyslomaa työstä, niin totta hemmetissä hän on velvollinen hoitamaan lasta isyysloman aikana. Se sanotaan moneen kertaa jo hakulomakkeessa, muussa tapauksessa hän syylistyy etuus PETOKSEEN joka on rangaista teko. Isyysloma on lapsen etu, ei isän lomailua tai hyvinvointia varten.
Ihan sama, jos haet työttömyyskorvausta, mutta samaan aikaan käyt töissä.
Isyyslomasta on juttua Kelan sivuilla ja oman ammattiliiton. Siellä on tarkat kriteerit, milloin se myönnetään
Isyyslomalla osallistutaan lapsen hoitoon. Tämä ei edellytä kotona nyhjäämistä 24/7, vaan osallistuminen voi olla ajoittaista, ja esimerkiksi kalareissulla se voi tapahtua antamalla hoito-ohjeita tietoliikenneyhteyden välityksellä.
En nyt muista nähneeni yhtään oikeustapausta, jossa mies olisi tuomittu petoksesta koska kävi isyyslomallaan kalassa, mutta viitatkaa toki jos sellaisia on.
Ai hoito-ohjeita puhelimetsi. Oletpa sinä loistava isä. Eli osaat antaa ohjeita kuinka sitä lasta tulisi hoitaa vaikka et edes vaivaudu olemaan paikalla. Niinkö meinaat koko lapsen elämän tehdä, ota voileipä, isä kalastaa, katso telkkari isä kalastaa. Kävele nyt rauhassa kouluun, isä kalastaa. Luen sinulle kirjan, laita pää tyynylle isä tulee kohta kotiin kun olen viela yrittänyt narrata tuota haukea.
Edelleen odotan niitä oikeustapausviittauksia.
En ole se sama joka sinulle vastasi oikeutapauksista. Minä odotan vastausta siihen, että miksi katsot olevan pätevä antamaan hoito-ohjeita kun et ole paikalla. Korvaako sinun mielestä puhelin yhteys, läheisyyden lapseen. Mitä voit oikeasti neuvoa puhelimessa. Vaipanvaihtoa???
Vieläkin odotan, olisi kiva kuulla miehen peruustelut siihen puhelin neuvomiselle, varsinkin kun varmasti ei vielä edes tunne omaa lasta kun se on 7 viikkoinen. Sen ikäisellä lapsella ei ole aikatauluja, hänellä on vaan se itku. Ja, sinä isänä varmaan osaat puhelimessa kertoa äidille (joka on paikalla) mille lapsi itkee. Haluan ihan konkreettisen tiedon, miten sinusta on hyötyä puhelimessa.
Eipä tule mitään hyvää, huomasikohan mies, että puhelimessa ei oikein voi auttaa. Vai loppuko kriittisellä hetkellä akku? Tai tippuiko koko luuri järveen ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli miehellä viiden viikon autotalliloma lapsen synnyttyä. Hänet sai kyllä soittamalla auttamaan aina pariksi minuutiksi kerrallaan, mutta ei se ihan hirveästi lohduttanut, kun oli yksin ympäri vuorokauden kiinni itkuisassa vauvassa. Olin lisäksi kovissa kivuissa sektion jäljiltä ja tarvitsin apua vauvan nostamiseen, en päässyt vauva sylissä edes nojatuoliin imettämään tai pois siitä.
Heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen mies muutti olohuoneen sohvalle nukkumaan ja suuttui aina, kun herätin hänet nostamaan vauvan rinnalle. Aika pian aloinkin nostella vauvaa kivuista huolimatta, koska en jaksanut kuunnella huutoa. Yöt jäivätkin kokonaan minun vastuulleni siitä eteenpäin, koska työssäkäyvän piti saada levätä. Nukuin monen kuukauden ajan 2-3 tunnin yöunia vartin pätkissä ja olin ihan zombi. Vauva oli todella vaativa ja itkuinen ensimmäiset kuusi kuukautta, ja minä olin ihan epätoivoinen ja kuolemanväsynyt. Kerran ravistelin vauvaa, kun se ei millään lopettanut itkemistään. Luojan kiitos mitään ei oletettavasti käynyt, mutta säikähdin tuota todella kovin. Miestä ei edes se liikuttanut.
Käytiin pariterapiat, pyydettiin perheneuvolasta apua ja itkuisasta vauvasta kuoriutui iloinen taapero. Mies oli hoitovapaalla, mutta tuijotti lähinnä televisiota päivät ja jätti yöt edelleen minulle. Mikään ei saanut miestä ottamaan vastuuta lapsesta, joten erottiin vihdoin lapsen ollessa hieman alle kaksi vuotta. Ero oli elämäni paras päätös! Elämäni yksinhuoltajana on niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin ilkeän kiviriipan kanssa.
Niin ja kun minua kuitenkin syyllistetään siitä, että valitsin miehen väärin: Lapsi oli todellakin kummankin toivoma ja tekemällä tehty. Ennen lasta emme joutuneet ikinä tappelemaan kotitöistä tai raha-asioista, vaan ne menivät itsestään tasapuolisesti. Mies oli aina innostunut sukulaislapsista ja jaksoi leikkiä heidän kanssaan, työnjaosta lapsen saamisen jälkeen juteltiin paljon ja oltiin siitä yhtä mieltä. Muutenkin mies oli pikemminkin huomaavainen kuin itsekäs, mutta kaikki muuttui lapsen synnyttyä.
Tämä on oikeasti niin pelottava tarina. Oliko miehesi koskaan kanssasi kun esim sairastit? Millaisia piirteitä miehessä pitää etsiä ja millaisia vältellä ettei löydä itseään tästä tilanteesta? Pakkohan joitain vihjeitä on olla..
En oikeasti edelleenkään tiedä, mitä sille huomaavaiselle miehelle tapahtui. Vielä raskausaikana hän hemmotteli minua ja esimerkiksi huolehti lumet pois auton päältä ja auton lämmitykseen, kun tiesi minun olevn menossa hänen työpäivänsä aikana jonnekin autolla. Oli myös innoissaan lapsen tulosta ja suunnitteli tulevaisuutta.
Meillä ei ollut juurikaan suuria vastoinkäymisiä ennen lapsettomuutta, perusflunssia ja töiden kanssa ongelmia, lomautuksia yms. Niistä selvittiin yhdessä, samoin lapsettomuudesta.
Miehellä on ilmeisesti ollut melko rankka lapsuus, ja hänen isällään on alkoholiongelma. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan ennen lapsen saamista, sillä kaikkien välit vaikuttivat hyviltä, eikä kukaan kertonut minulle mistään ongelmista. Pariterapeutin mukaan lapsen saaminen laukaisi miehessä lapsuustraumoja ja masennuksen. Hän ilmeisesti myös alkoi juoda melko reilusti lapsen synnyttyä, mutta en alkuun tajunnut sitä, koska hän joi autotallissa. Yritin saada miestä hakeutumaan hoitoon, mutta hän ei suostunut eikä pariterapia yksin riittänyt.
En osaa itse ainakaan nähdä, miten olisin voinut tajuta virhevalintani ajoissa. Kaipaan vieläkin sitä iloista ja reilua ja innostunutta miestä, jonka kanssa kuvittelin perheen perustavani.
No mun mielipide on se, että ennen lapsen hankintaa kannattaa siinä parisuhteessa käydä läpi jotain maata kaatavaa.
Joku kunnon myrsky, silloin tietää, että suhde toimii jopa niinä hetkinä, kun kaikki seinät on kaatumassa päälle.
Jos kaikki on ollut aluksi helppoa ja ruusuista, ei voi tietää onko toinen valmis matkaamaan rinnallasi h*lvettiin ja selviytymään siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli miehellä viiden viikon autotalliloma lapsen synnyttyä. Hänet sai kyllä soittamalla auttamaan aina pariksi minuutiksi kerrallaan, mutta ei se ihan hirveästi lohduttanut, kun oli yksin ympäri vuorokauden kiinni itkuisassa vauvassa. Olin lisäksi kovissa kivuissa sektion jäljiltä ja tarvitsin apua vauvan nostamiseen, en päässyt vauva sylissä edes nojatuoliin imettämään tai pois siitä.
Heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen mies muutti olohuoneen sohvalle nukkumaan ja suuttui aina, kun herätin hänet nostamaan vauvan rinnalle. Aika pian aloinkin nostella vauvaa kivuista huolimatta, koska en jaksanut kuunnella huutoa. Yöt jäivätkin kokonaan minun vastuulleni siitä eteenpäin, koska työssäkäyvän piti saada levätä. Nukuin monen kuukauden ajan 2-3 tunnin yöunia vartin pätkissä ja olin ihan zombi. Vauva oli todella vaativa ja itkuinen ensimmäiset kuusi kuukautta, ja minä olin ihan epätoivoinen ja kuolemanväsynyt. Kerran ravistelin vauvaa, kun se ei millään lopettanut itkemistään. Luojan kiitos mitään ei oletettavasti käynyt, mutta säikähdin tuota todella kovin. Miestä ei edes se liikuttanut.
Käytiin pariterapiat, pyydettiin perheneuvolasta apua ja itkuisasta vauvasta kuoriutui iloinen taapero. Mies oli hoitovapaalla, mutta tuijotti lähinnä televisiota päivät ja jätti yöt edelleen minulle. Mikään ei saanut miestä ottamaan vastuuta lapsesta, joten erottiin vihdoin lapsen ollessa hieman alle kaksi vuotta. Ero oli elämäni paras päätös! Elämäni yksinhuoltajana on niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin ilkeän kiviriipan kanssa.
Niin ja kun minua kuitenkin syyllistetään siitä, että valitsin miehen väärin: Lapsi oli todellakin kummankin toivoma ja tekemällä tehty. Ennen lasta emme joutuneet ikinä tappelemaan kotitöistä tai raha-asioista, vaan ne menivät itsestään tasapuolisesti. Mies oli aina innostunut sukulaislapsista ja jaksoi leikkiä heidän kanssaan, työnjaosta lapsen saamisen jälkeen juteltiin paljon ja oltiin siitä yhtä mieltä. Muutenkin mies oli pikemminkin huomaavainen kuin itsekäs, mutta kaikki muuttui lapsen synnyttyä.
Tämä on oikeasti niin pelottava tarina. Oliko miehesi koskaan kanssasi kun esim sairastit? Millaisia piirteitä miehessä pitää etsiä ja millaisia vältellä ettei löydä itseään tästä tilanteesta? Pakkohan joitain vihjeitä on olla..
En oikeasti edelleenkään tiedä, mitä sille huomaavaiselle miehelle tapahtui. Vielä raskausaikana hän hemmotteli minua ja esimerkiksi huolehti lumet pois auton päältä ja auton lämmitykseen, kun tiesi minun olevn menossa hänen työpäivänsä aikana jonnekin autolla. Oli myös innoissaan lapsen tulosta ja suunnitteli tulevaisuutta.
Meillä ei ollut juurikaan suuria vastoinkäymisiä ennen lapsettomuutta, perusflunssia ja töiden kanssa ongelmia, lomautuksia yms. Niistä selvittiin yhdessä, samoin lapsettomuudesta.
Miehellä on ilmeisesti ollut melko rankka lapsuus, ja hänen isällään on alkoholiongelma. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan ennen lapsen saamista, sillä kaikkien välit vaikuttivat hyviltä, eikä kukaan kertonut minulle mistään ongelmista. Pariterapeutin mukaan lapsen saaminen laukaisi miehessä lapsuustraumoja ja masennuksen. Hän ilmeisesti myös alkoi juoda melko reilusti lapsen synnyttyä, mutta en alkuun tajunnut sitä, koska hän joi autotallissa. Yritin saada miestä hakeutumaan hoitoon, mutta hän ei suostunut eikä pariterapia yksin riittänyt.
En osaa itse ainakaan nähdä, miten olisin voinut tajuta virhevalintani ajoissa. Kaipaan vieläkin sitä iloista ja reilua ja innostunutta miestä, jonka kanssa kuvittelin perheen perustavani.
No mun mielipide on se, että ennen lapsen hankintaa kannattaa siinä parisuhteessa käydä läpi jotain maata kaatavaa.
Joku kunnon myrsky, silloin tietää, että suhde toimii jopa niinä hetkinä, kun kaikki seinät on kaatumassa päälle.
Jos kaikki on ollut aluksi helppoa ja ruusuista, ei voi tietää onko toinen valmis matkaamaan rinnallasi h*lvettiin ja selviytymään siitä.
Tota joo, mitenkäs tälläinen kriisi sitten järjestetään? Väkisinkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mä kävin lontoossa isyysvapaallani. Mahtoikohan vaimo asiasta täällä valittaa ja kysellä vinkkejä eroon. Kaikesta sitä ihminen ongelman voi tehdäkkin.
En nyt ihan usko tapahtumien kulkua, että yhtäkkiä vain ilmoittaa, että ”heippa, lähden nyt pohjoiseen kalastamaan”. Eiköhän tästä ole sanonut jo aikaisemmin.
Mies ilmoitti vähän yli kolme viikkoa sitten, että lähtee matkalle, ja lähti siis eilen. Ei kysynyt minulta, että voiko lähteä. En aivan suoraan kieltänyt, mutta sanoin, että en halua hänen lähtevän. Ja olen sanonut useamman kerran tässä kolmen viikon aikana. Ap.
Huhhu. Tässä ongelman ydin. Kun vauva syntyy, äidistä tulee myös isän huoltaja. Isä kysyy lapsen asemassa saanko, voinko, sopiiko. Ja äiti sitten vanhemman asemassa kieltää tai myöntää. Ja sit harmittaa kun isä ei käyttäydy kuin aikuinen. Jospa ap ja muutkin äidit yrittäis ymmärtää ettei edes lapsen saaminen tee miehestä holhouksenne alaista. Hän on isänäkin edelleen erillinen, itsestään ja teoistaan vastaava aikuinen. Joka päättää ihan itse elämästään. Isyydestäänkin.
Kuule silloin kun perheessä on lapsia, niin niiden perheen aikuisten täytyy nimenomaan neuvotella keskenään vapaista ja työnjaosta. Katsos kun molemmat eivät voi tehdä mitä huvittaa ja nakella niskojaan kuin uhmakkaat teinit, koska silloin se lapsi jää hoitamatta. Siinä ei ole kyse mistään luvista tai määräämisestä, vaan aikuisten välisestä keskustelusta ja neuvottelusta.
Sinkkuna voi juosta vapaana ja tehdä mitä huvittaa, mutta lapsiperheeseen se ei sovi.
No, minä olen 6-lapsisen uusperheen äiti. Meillä molemmat vanhemmat matkustaa paljon työkseenkin, joten tuo viikon kalareissu vastaan yksi vauva kuulostaa melko turhalta draamalta. Eri asia jos äiti olis vaikka sairas. Ja ymmärrän toki, että isän tuki on tärkeää. Mut ei se nyt eron paikka ole. Ja asenne on pielessä, ei toisen kalareissuja kieltää voi. Jos on ensimmäinen lapsi, ei mies välttämättä edes ymmärrä vielä mistä kyse. Kasvaminen isäksi ottaa aikaa, ei se tapahdu kuten äiti haluaa.
Mihin äiti lähtee kasvamaan äidiksi? Kalaanko? Isä hoitaa vauvan sillä välin.
Miehet ovat ihan niin avuttomia kuin naiset heidät kuvittelevat. olevan... ei onnistu pyykinpesu pyykinpesukoneella, mutta töissä vaativien projektien vetäminen onnistuu. Vastaavat työprojektit onnistuvat myös naisilta, mutta kotona on vielä näitä erikoistehtäviä, joita mies ei halua osata...
Äitiä auttavat hormonit. Miehen prosessi isäksi on ihan biologian järkkäämänä hyvin erilainen kuin äidin. Isä yksin ei pysty edes pitämään lasta elossa, jos ei saa kaupasta korviketta. Se on äidin homma.
Voi elämän kevät. Mites niiden lasten käy, jos äiti menehtyy synnytyksessä, ellei isä kanna vsstuutaan? Niitäkin tapahtuu useampi vuosittain.
Mun ystävä menehtyi 3kk synnytyksestä ja isä on nuorimman lapsen hoitanut siitä lähtien ja muutaman vuoden vanhemman toisen lapsen ja hyvin on pärjännyt, kun on ollut läsnä oleva isä lasten syntymästä lähtien.
Missähän vaiheessa isä olisi kypsä kantamaan vastuunsa? Sun mielestä.
Ja näin miehen kalastusretkestä päästiin jo äidin mahdolliseen kuolemaan. Ja nämä kaksihan ovatkin ratkaisuja tehtäessä vieretysten siinä samalla viivalla juu. Että jankutijankuti rakkaat sisaret. Joskus voisi olla teille itsellennekin ihan terveellistä yrittää katsoa asioita muistakin näkökulmista kuin siitä omasta.
Pitäisköhän sinun itsesikin joskus katsoa asioita muustakin kuin sinun omasta näkökulmastasi?
Esim sen tuoreen äidin näkökulmasta, joka on vielä epävarma vauvan kanssa ja haluaisi, että lapsen isä käyttäisi isyysvapaan lapsen kanssa olemiseen, eikä kalareissuun kaverin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä kaikki "kamalat" miehet on teidän mammojen kasvattamia. Naiset jatkuvasti jaksavat toitottaa äidin tärkeästä asemasta ja miten äiti on lapselle ykkönen. Niin ottakaapa vastuu sitten näistä huonosti kasvatetuistakin.
Minä olen, yhdessä mieheni kanssa, kasvattanut vain kolme poikaa, joista vain yksi on aikuinen. Hänenkin kasvatuksestaan puoliksi on vastuussa mies. Joka on antanut rehellisen ja vastuullisen miehen mallin.
Muut naiset ovat eri ihmisiä kuin minä, enkä minä ota mitään vastuuta heidän tekemistään. Vai oletko myös sitä mieltä, että joku muu random ominaisuus sisältää kollektiivisen vastuun? Olen syntynyt Vantaalla, onko minulla vastuu kaikista Vantaalla syntyneiden kasvatusvirheistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli miehellä viiden viikon autotalliloma lapsen synnyttyä. Hänet sai kyllä soittamalla auttamaan aina pariksi minuutiksi kerrallaan, mutta ei se ihan hirveästi lohduttanut, kun oli yksin ympäri vuorokauden kiinni itkuisassa vauvassa. Olin lisäksi kovissa kivuissa sektion jäljiltä ja tarvitsin apua vauvan nostamiseen, en päässyt vauva sylissä edes nojatuoliin imettämään tai pois siitä.
Heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen mies muutti olohuoneen sohvalle nukkumaan ja suuttui aina, kun herätin hänet nostamaan vauvan rinnalle. Aika pian aloinkin nostella vauvaa kivuista huolimatta, koska en jaksanut kuunnella huutoa. Yöt jäivätkin kokonaan minun vastuulleni siitä eteenpäin, koska työssäkäyvän piti saada levätä. Nukuin monen kuukauden ajan 2-3 tunnin yöunia vartin pätkissä ja olin ihan zombi. Vauva oli todella vaativa ja itkuinen ensimmäiset kuusi kuukautta, ja minä olin ihan epätoivoinen ja kuolemanväsynyt. Kerran ravistelin vauvaa, kun se ei millään lopettanut itkemistään. Luojan kiitos mitään ei oletettavasti käynyt, mutta säikähdin tuota todella kovin. Miestä ei edes se liikuttanut.
Käytiin pariterapiat, pyydettiin perheneuvolasta apua ja itkuisasta vauvasta kuoriutui iloinen taapero. Mies oli hoitovapaalla, mutta tuijotti lähinnä televisiota päivät ja jätti yöt edelleen minulle. Mikään ei saanut miestä ottamaan vastuuta lapsesta, joten erottiin vihdoin lapsen ollessa hieman alle kaksi vuotta. Ero oli elämäni paras päätös! Elämäni yksinhuoltajana on niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin ilkeän kiviriipan kanssa.
Niin ja kun minua kuitenkin syyllistetään siitä, että valitsin miehen väärin: Lapsi oli todellakin kummankin toivoma ja tekemällä tehty. Ennen lasta emme joutuneet ikinä tappelemaan kotitöistä tai raha-asioista, vaan ne menivät itsestään tasapuolisesti. Mies oli aina innostunut sukulaislapsista ja jaksoi leikkiä heidän kanssaan, työnjaosta lapsen saamisen jälkeen juteltiin paljon ja oltiin siitä yhtä mieltä. Muutenkin mies oli pikemminkin huomaavainen kuin itsekäs, mutta kaikki muuttui lapsen synnyttyä.
Tämä on oikeasti niin pelottava tarina. Oliko miehesi koskaan kanssasi kun esim sairastit? Millaisia piirteitä miehessä pitää etsiä ja millaisia vältellä ettei löydä itseään tästä tilanteesta? Pakkohan joitain vihjeitä on olla..
En oikeasti edelleenkään tiedä, mitä sille huomaavaiselle miehelle tapahtui. Vielä raskausaikana hän hemmotteli minua ja esimerkiksi huolehti lumet pois auton päältä ja auton lämmitykseen, kun tiesi minun olevn menossa hänen työpäivänsä aikana jonnekin autolla. Oli myös innoissaan lapsen tulosta ja suunnitteli tulevaisuutta.
Meillä ei ollut juurikaan suuria vastoinkäymisiä ennen lapsettomuutta, perusflunssia ja töiden kanssa ongelmia, lomautuksia yms. Niistä selvittiin yhdessä, samoin lapsettomuudesta.
Miehellä on ilmeisesti ollut melko rankka lapsuus, ja hänen isällään on alkoholiongelma. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan ennen lapsen saamista, sillä kaikkien välit vaikuttivat hyviltä, eikä kukaan kertonut minulle mistään ongelmista. Pariterapeutin mukaan lapsen saaminen laukaisi miehessä lapsuustraumoja ja masennuksen. Hän ilmeisesti myös alkoi juoda melko reilusti lapsen synnyttyä, mutta en alkuun tajunnut sitä, koska hän joi autotallissa. Yritin saada miestä hakeutumaan hoitoon, mutta hän ei suostunut eikä pariterapia yksin riittänyt.
En osaa itse ainakaan nähdä, miten olisin voinut tajuta virhevalintani ajoissa. Kaipaan vieläkin sitä iloista ja reilua ja innostunutta miestä, jonka kanssa kuvittelin perheen perustavani.
No mun mielipide on se, että ennen lapsen hankintaa kannattaa siinä parisuhteessa käydä läpi jotain maata kaatavaa.
Joku kunnon myrsky, silloin tietää, että suhde toimii jopa niinä hetkinä, kun kaikki seinät on kaatumassa päälle.
Jos kaikki on ollut aluksi helppoa ja ruusuista, ei voi tietää onko toinen valmis matkaamaan rinnallasi h*lvettiin ja selviytymään siitä.Tota joo, mitenkäs tälläinen kriisi sitten järjestetään? Väkisinkö?
Luulisi, että aloittajan miehen kaltainen moraalittomuus näkyisi helposti. Onko valmis huijaamaan työnantajaa/yhteiskuntaa? Soittaako sairaspoissaolon vaikka ei ole sairas? Huijaako tukia jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kuulostaa porvoolaiselta. Jätä se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies piti kaksi viikkoa isyyslomaa, josta melkein eka meni siellä synnytyssairaalassa ja viikko oltiin kotona. Ja mies oli vauvasta kyllä onnesta soikeana. Mutta sitten kun vauva oli kolmeviikkoinen, mies joutui lähtemään kolmeksi viikoksi työmatkalle. Tuota ei voi tietty verrata kalareissuun, mutta oli siinä vähän orpo olo esikoisen kanssa, kun vasta opetteli vauvanhoitoa ja imetystä.
Riippuu nyt vähän tuosta isyysloman pituudesta, miten tuohon viikon poissaoloon suhtautuu. Jos isyysloma on kuukauden, niin en pitäisi ihan hirveänä rikkeenä ottaa siitä yksi viikko omaa aikaa. Ehkä sen kalakaverin kanssa tulee juteltua isyydestä ja uudesta elämäntilanteesta? Voi olla miehelle ihan tärkeäkin reissu päästä puhumaan. Ja ehkä takaraivossa ajatus siitä, ettei tiedä pääseekö ensi vuonna enää, ehkä nyt on viimeinen mahdollisuus moneen vuoteen? Vauva roikkuu tuossa vaiheessa kuitenkin aika tiiviisti äidin tississä, joten tuskin menee hajalle siitä että isi käy vähän kalassa.
Voiko tätä enää paremmin sanoa? Minä koin samassa tilanteessa kalareissun todella tärkeäksi, varsinkin sen että voin jakaa ajatuksia ystävien kanssa. Monesti miehellä tuo lapsi tulee kuitenkin vähän shokkina, koska se ei ole tätä ennen juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä. Pieni aika sulatteluun ja ajatusten jäsentelyyn "maksaa" itsensä takaisin.
Voisiko äiti pitää vaikkapa äitiyslomansa viimeisen viikon ennen työhön paluuta omaa lomaa isän jäädessä kotiin hoitamaan lastaan?
Pointti tässä on se, että toinen ajattelee vain omaa napaansa ja olettaa, että puoliso ilman muuta hoitaa yhteisen lapsen. Miehellä on ollut 9 kk aikaa valmistautua lapseen ja käydä jäsentämässä elämäänsä. Miksi se pitää tehdä juuri silloin, kun oma perhe on vielä epävarma ja kaipaa apua?
Moni mies alkaa miettiä koko asiaa vasta, kun lapsi on jo syntynyt. Jostain syystä miehille usein on vaikeaa valmistautua etukäteen lapsen syntymään. Ehkä se on naiselle vaan niin paljon konkreettisempaa, kun sitä lasta kantaa.
Minulle se valmistautuminen oli yrityksistä huolimatta vaikeaa. Nykyään olen yh-isä ja ihan kelvollinen sellainen. Ehkä tuo elämänmuutos konkretisoituu miehillä niin äkillisesti, että siinä ollaan hetki hukassa. Minä olin tunteitteni kanssa aivan yksin, koska tästä ei saa kai edes puhua? Kaikessa muistetaan äidin hyvinvointi, mutta miehen hyvinvoinnista ei yleisesti puhuta missään eikä koskaan vaikka. Minä sain päälleni kuitenkin kaikki tunteenpurkaukset ja kiukuttelut. Sehän on äidiltä yleisesti hyväksyttävää?
On varmasti totta, että osalle isistä totuttautuminen ja valmistautuminen voi olla hankalampaa ja vauva "yllätys". Mutta eihän se oikeasti silti mikään YLLÄTYS ole. Sitäpaitsi, ratkaisu tälläiseen ei ole se, että mies luistelee sillain vähän kivasti vastuusta, kun vähän jotenkin yllättää, että kotona on jatkuvaa huolenpitoa vaativa uusi taimi, joka kyllä kuitenkin ihan tiedossa oli, että tulossa on. Silloin ei lähdetä minnekään poikainreissulle etäkonkretisoimaan uutta tulokasta, vaan se konkretisoidaan lähihoitamalla sitä uutta tulokasta. Milloin se lapsen todellinen tulo menee tajuntaan, jos ei itse aktiivisesti sitä yritä tehdä? Muutoin käy tämä hyvin tyypillinen, että mies ei ole kiinnostunut/ei osaa hoitaa omaa lastaan kuin pari minuuttia kerralla kunnes tulee hätä. Parin vuoden päästä ehkä kun lapsi on "mielenkiintoinen".
Haiskahtaa vähän Brokeback mountain tyyliseltä kalareissulta
Tätäkään ongelmaa ei olisi, jos ap:n mies olisi käyttänyt kortsua. Siinä tapahtui se ainoa virhe.
Kyllä äijät on sitten ällöttäviä mutta ihmettelen miksi et kieltänyt lähtemästä? Mun mies ei oo eläissään tehnyt mitään mihin olen sanonut ei.
Vierailija kirjoitti:
En kahdesti mennyt kalaan kavereiden kanssa, kun rouva oli viimeisillään raskaana. Muina vuosina kyllä, lasten ollessa pieniäkin. Ei ihminen lakkaa olemasta, vaikka isäksi tulisikin. Nyt kun lapset ovat isompia, niin rouva on ollut omien kavereidensa kanssa ulkomailla ja se on ok. Perheen kanssa tehdään kuitenkin 1-2 lomamatkaa vuodessa. Mainittakoon, että olemme molemmat samalta paikkakunnalta, opettajia ja lomat ovat yhteiset - jopa joskus ”liiankin yhteiset”. Omaa aikaa pitää olla. Muuten saatte alkaa tosissanne kirjoittaa niitä eropapereja.
Ei tietenkään lakkaa olemasta, eikä lakannaut puolisosikaan kun lapsi syntyi. Silti kertomasi perusteella hän ei lähtenyt reissuihin lasten ollessa pieniä, toisin kuin sinä teit. Malttoi sen verran odottaa. Olisiko ne reissut olleet silloin ok, vai vasta nyt kun ovat isompia?
En ole se sama joka sinulle vastasi oikeutapauksista. Minä odotan vastausta siihen, että miksi katsot olevan pätevä antamaan hoito-ohjeita kun et ole paikalla. Korvaako sinun mielestä puhelin yhteys, läheisyyden lapseen. Mitä voit oikeasti neuvoa puhelimessa. Vaipanvaihtoa???