Lue keskustelun säännöt.
Isyysloma ja mies lähti matkoille
11.08.2018 |
Mieheni on parhaillaan isyyslomalla, vauvamme on kohta 7 viikkoa vanha. Mies päätti kuitenkin lähteä matkoille, eilen iltapäivällä lähti kaverinsa kanssa melkein viikoksi kalareissulle pohjoiseen. Hän on aktiivinen kalastuksen harrastaja, joten sinänsä tuossa reissussa ei ole mitään erikoista, on käynyt joka kesä saman kaverinsa kanssa pohjoisessa kalassa. Mutta eipä kysynyt minulta tai vauvalta, että onko ok lähteä nyt, eli ei todellakaan yhdessä sovittu että voi mennä sinne matkalle. Ilmoitti vain, että lähtee juuri nyt, koska tuolla kaverilla on juuri nyt loma, ja siksi reissu ei ollut mahdollinen muulloin. Olen vihainen ja katkera siitä että vain lähti. En tiedä miten antaa anteeksi kun palaa tai että pitääkö edes. Neuvoja?
Kommentit (756)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies piti kaksi viikkoa isyyslomaa, josta melkein eka meni siellä synnytyssairaalassa ja viikko oltiin kotona. Ja mies oli vauvasta kyllä onnesta soikeana. Mutta sitten kun vauva oli kolmeviikkoinen, mies joutui lähtemään kolmeksi viikoksi työmatkalle. Tuota ei voi tietty verrata kalareissuun, mutta oli siinä vähän orpo olo esikoisen kanssa, kun vasta opetteli vauvanhoitoa ja imetystä.
Riippuu nyt vähän tuosta isyysloman pituudesta, miten tuohon viikon poissaoloon suhtautuu. Jos isyysloma on kuukauden, niin en pitäisi ihan hirveänä rikkeenä ottaa siitä yksi viikko omaa aikaa. Ehkä sen kalakaverin kanssa tulee juteltua isyydestä ja uudesta elämäntilanteesta? Voi olla miehelle ihan tärkeäkin reissu päästä puhumaan. Ja ehkä takaraivossa ajatus siitä, ettei tiedä pääseekö ensi vuonna enää, ehkä nyt on viimeinen mahdollisuus moneen vuoteen? Vauva roikkuu tuossa vaiheessa kuitenkin aika tiiviisti äidin tississä, joten tuskin menee hajalle siitä että isi käy vähän kalassa.
Voiko tätä enää paremmin sanoa? Minä koin samassa tilanteessa kalareissun todella tärkeäksi, varsinkin sen että voin jakaa ajatuksia ystävien kanssa. Monesti miehellä tuo lapsi tulee kuitenkin vähän shokkina, koska se ei ole tätä ennen juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä. Pieni aika sulatteluun ja ajatusten jäsentelyyn "maksaa" itsensä takaisin.
Niin miehelle...mutta kuka tässä on tärkeämpi mies vai lapsi? Ja kumman hyvinvointi ja oikeus menee edelle
Se pieni ihmistaimi on elävä olento, jonka monet miehet täällä unohtavat ja joka tuntee mielihyvää, lämpöä ja läheisyyttä. Ehkä isälle on tärkeää jakaa ajatuksia kavereiden kanssa, mutta yhtä tärkeää tai vielä tärkeämpää se oli vastasyntyneelle vauvalle, jos aikoo olla vanhempi ja isä.
Tietysti biologisen isän roolin voi yhtähyvin korvata joku muu, kun isät hylkäävät jopa omat jälkeläisensä ja silti lapsi muodostaa tunnesiteensä muuhun.
Joku realismi nyt tähän sydäntäsärkevään ja pakahduttavaan, sielua riipivään ja munasarjoja raastavaan pienen ihmistaimen loputtomaan kärsimykseen ja eroahdistukseen, viattoman poloisen piltin kiirastuleen ja via doloroosaan - viiden päivän kalareissu ei ole ihan paholaisen maanpäällinen ilmiasu jos isi on muuten vauvan kanssa sitten sen max 8 viikkoa isyyslomalla, läsnä seuraavat 17 vuotta lapsen aikuisuuteen asti ja sen jälkeenkin. Kuivaa siis kyyneleet ja ota järki käteen.
Vauva ei tajua tästä traumaattisesta kalareissudraamasta hölkäyksen pölkäystä mutta äiskä se repii peliverkkarit ja kahluuhousut sekä muistuttaa petoksesta ja paholaisen juonittelusta vielä Reijo-vainaan (oletettu isä, innokas kalamies) hautajaisissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumaliste näitä rukoilijasirkkamammoja. Kuka haluaa enää lisääntyä moisten kanssa kun eropaperit vedetään esiin pienimmistäkin asioista täysin piittaamatta sukupuolten eroavaisuuksista, kommunikaatiosta ja perheen yhteisestä tulevaisuudesta?
Ai sukupuolten eroavaisuuksistako nyt onkin kyse? Siitä, että miessukupuoleen kuuluu ikäänkuin sisäänrakennettuna ominaisuutena kyvyttömyys vastuunkantoon ja luotettavuuteen lapsiperheessä? Naimisiin mennessä pitäisi hyväksyä automaationa, että jokaiselle miehelle kalastus menee perheen edelle, koska se nyt vaan on mies? Ja jos puhutaankin tasapuolisesta vanhemmuudesta ja kodinhoidosta, niin se on naisen oma vika kun uskoi?
On miehiä ja sitten on "miehiä" ... ennen lapsia kannattaa seurata miehen alkoholin käyttöä ja lukuisten harrastusten määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies piti kaksi viikkoa isyyslomaa, josta melkein eka meni siellä synnytyssairaalassa ja viikko oltiin kotona. Ja mies oli vauvasta kyllä onnesta soikeana. Mutta sitten kun vauva oli kolmeviikkoinen, mies joutui lähtemään kolmeksi viikoksi työmatkalle. Tuota ei voi tietty verrata kalareissuun, mutta oli siinä vähän orpo olo esikoisen kanssa, kun vasta opetteli vauvanhoitoa ja imetystä.
Riippuu nyt vähän tuosta isyysloman pituudesta, miten tuohon viikon poissaoloon suhtautuu. Jos isyysloma on kuukauden, niin en pitäisi ihan hirveänä rikkeenä ottaa siitä yksi viikko omaa aikaa. Ehkä sen kalakaverin kanssa tulee juteltua isyydestä ja uudesta elämäntilanteesta? Voi olla miehelle ihan tärkeäkin reissu päästä puhumaan. Ja ehkä takaraivossa ajatus siitä, ettei tiedä pääseekö ensi vuonna enää, ehkä nyt on viimeinen mahdollisuus moneen vuoteen? Vauva roikkuu tuossa vaiheessa kuitenkin aika tiiviisti äidin tississä, joten tuskin menee hajalle siitä että isi käy vähän kalassa.
Voiko tätä enää paremmin sanoa? Minä koin samassa tilanteessa kalareissun todella tärkeäksi, varsinkin sen että voin jakaa ajatuksia ystävien kanssa. Monesti miehellä tuo lapsi tulee kuitenkin vähän shokkina, koska se ei ole tätä ennen juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä. Pieni aika sulatteluun ja ajatusten jäsentelyyn "maksaa" itsensä takaisin.
Niin miehelle...mutta kuka tässä on tärkeämpi mies vai lapsi? Ja kumman hyvinvointi ja oikeus menee edelle
Se pieni ihmistaimi on elävä olento, jonka monet miehet täällä unohtavat ja joka tuntee mielihyvää, lämpöä ja läheisyyttä. Ehkä isälle on tärkeää jakaa ajatuksia kavereiden kanssa, mutta yhtä tärkeää tai vielä tärkeämpää se oli vastasyntyneelle vauvalle, jos aikoo olla vanhempi ja isä.
Tietysti biologisen isän roolin voi yhtähyvin korvata joku muu, kun isät hylkäävät jopa omat jälkeläisensä ja silti lapsi muodostaa tunnesiteensä muuhun.
Joku realismi nyt tähän sydäntäsärkevään ja pakahduttavaan, sielua riipivään ja munasarjoja raastavaan pienen ihmistaimen loputtomaan kärsimykseen ja eroahdistukseen, viattoman poloisen piltin kiirastuleen ja via doloroosaan - viiden päivän kalareissu ei ole ihan paholaisen maanpäällinen ilmiasu jos isi on muuten vauvan kanssa sitten sen max 8 viikkoa isyyslomalla, läsnä seuraavat 17 vuotta lapsen aikuisuuteen asti ja sen jälkeenkin. Kuivaa siis kyyneleet ja ota järki käteen.
Vauva ei tajua tästä traumaattisesta kalareissudraamasta hölkäyksen pölkäystä mutta äiskä se repii peliverkkarit ja kahluuhousut sekä muistuttaa petoksesta ja paholaisen juonittelusta vielä Reijo-vainaan (oletettu isä, innokas kalamies) hautajaisissakin.
Reijo-vainaa ei ehdi omiin hautajaisiinkaan, kun näes tuli luvattua kavereille kalareissu... ex vaimo edustaa... muistopuheissa käydään läpi suurimmat kalansaaliit...
Täällä moni äiti nyt oikein kilpailee sillä, kuinka kovin on uhriutunut lastensa eteen ja antanut miehen reissata ja harrastaa ihan kuin poikamiehenä. Onkohan heille kaikille osunut helpot vauvat?
Minä kirjoitin aiemmin siitä, kuinka lapseni isä päätti viettää isyysvapaansa autotallissa sillä seurauksella, että minä eräänä epätoivon hetkenä ravistelin vauvaa. En olisi ikinä uskonut tekeväni niin, mutta sillä hetkellä ainoa ajatus päässäni oli, että lapsi on saatava hiljaiseksi, koska itku oli niin hermoja raastavaa. Olin ollut jo useamman kuukauden aivan katkeamispisteessä järjettömän lyhyillä unilla ja ilman pienintäkään taukoa itkuisan vauvan hoidosta. Tuo hetki pelästytti todella kovin, sillä pieni vauva voi saada vakavia elinikäisiä vammoja parissa sekunnissa. Luojan kiitos en todennäköisesti ravistellut niin kovin, sillä lapsi on kehittynyt erittäin hyvin tuon jälkeenkin.
Yhdellä ystävälläni sitä vastoin on hieman lastani vanhempi lapsi, joka nukkui syntymästään asti yhdentoista tunnin unia ja oli päivisin tuntikausia tyytyväisenä itsekseen. En usko, että minullakaan olisi ollut suurempia jaksamisongelmia sellaisen vauvan kanssa. On siis hyvä muistaa sitä omaa sädekehää kiillotellessa, että vauvat voivat olla kuin yö ja päivä. Lisäksi vanhempien voimavaroissa on eroa, joten vaikka sinä olisit jaksanut hoitaa kaikki 24 koliikkilastasi täysin yksin erämökissä, jollain toisella voi palaa pinna kohtalokkain seurauksin jo sen yhden koliikkitapauksen kanssa. Kannattaa siis hieman miettiä, kuinka paljon paineita äideille on kohtuullista kasata, kaikki eivät selviä vuosia ilman yöunia ja hengähdystaukoja miehen kalastellessa.
Mieleeni hiipii ajatus että miesvihan täyttämät naiset, eivät kykene koskaan saamaan aikaiseksi hyvää parisuhdetta, edes naisen kanssa. Eikä kyse ole siitä onko miehen kalareissu ajoitettu väärin, vaan uhriutuvasta, itseään jalustalle nostavasta asenteesta. Tähän kun lisätään vauva ja sisustuslehden kansikuva kauttaaltaan valkoisesta unelmatalosta, niin lapsi taitaa olla ainut syy miksi se mies palaa takaisin sieltä kalasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä täällä vaan eniten ihmettelen sitä, että eikö tuoreet isät halua olla mahdollisimman paljon sen pienen vauvansa kanssa? Tästä ketjusta päätellen ei halua, jos mielellään lähtee viikoksi muualle. Itse olin ainakin niin vauvamme lumoissa että en olisi halunnut olla edes puolta päivää erossa siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies piti kaksi viikkoa isyyslomaa, josta melkein eka meni siellä synnytyssairaalassa ja viikko oltiin kotona. Ja mies oli vauvasta kyllä onnesta soikeana. Mutta sitten kun vauva oli kolmeviikkoinen, mies joutui lähtemään kolmeksi viikoksi työmatkalle. Tuota ei voi tietty verrata kalareissuun, mutta oli siinä vähän orpo olo esikoisen kanssa, kun vasta opetteli vauvanhoitoa ja imetystä.
Riippuu nyt vähän tuosta isyysloman pituudesta, miten tuohon viikon poissaoloon suhtautuu. Jos isyysloma on kuukauden, niin en pitäisi ihan hirveänä rikkeenä ottaa siitä yksi viikko omaa aikaa. Ehkä sen kalakaverin kanssa tulee juteltua isyydestä ja uudesta elämäntilanteesta? Voi olla miehelle ihan tärkeäkin reissu päästä puhumaan. Ja ehkä takaraivossa ajatus siitä, ettei tiedä pääseekö ensi vuonna enää, ehkä nyt on viimeinen mahdollisuus moneen vuoteen? Vauva roikkuu tuossa vaiheessa kuitenkin aika tiiviisti äidin tississä, joten tuskin menee hajalle siitä että isi käy vähän kalassa.
Voiko tätä enää paremmin sanoa? Minä koin samassa tilanteessa kalareissun todella tärkeäksi, varsinkin sen että voin jakaa ajatuksia ystävien kanssa. Monesti miehellä tuo lapsi tulee kuitenkin vähän shokkina, koska se ei ole tätä ennen juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä. Pieni aika sulatteluun ja ajatusten jäsentelyyn "maksaa" itsensä takaisin.
Niin miehelle...mutta kuka tässä on tärkeämpi mies vai lapsi? Ja kumman hyvinvointi ja oikeus menee edelle
Se pieni ihmistaimi on elävä olento, jonka monet miehet täällä unohtavat ja joka tuntee mielihyvää, lämpöä ja läheisyyttä. Ehkä isälle on tärkeää jakaa ajatuksia kavereiden kanssa, mutta yhtä tärkeää tai vielä tärkeämpää se oli vastasyntyneelle vauvalle, jos aikoo olla vanhempi ja isä.
Tietysti biologisen isän roolin voi yhtähyvin korvata joku muu, kun isät hylkäävät jopa omat jälkeläisensä ja silti lapsi muodostaa tunnesiteensä muuhun.
Joku realismi nyt tähän sydäntäsärkevään ja pakahduttavaan, sielua riipivään ja munasarjoja raastavaan pienen ihmistaimen loputtomaan kärsimykseen ja eroahdistukseen, viattoman poloisen piltin kiirastuleen ja via doloroosaan - viiden päivän kalareissu ei ole ihan paholaisen maanpäällinen ilmiasu jos isi on muuten vauvan kanssa sitten sen max 8 viikkoa isyyslomalla, läsnä seuraavat 17 vuotta lapsen aikuisuuteen asti ja sen jälkeenkin. Kuivaa siis kyyneleet ja ota järki käteen.
Vauva ei tajua tästä traumaattisesta kalareissudraamasta hölkäyksen pölkäystä mutta äiskä se repii peliverkkarit ja kahluuhousut sekä muistuttaa petoksesta ja paholaisen juonittelusta vielä Reijo-vainaan (oletettu isä, innokas kalamies) hautajaisissakin.
Heh heh! Tuollainen mies joka ei korvaansa lotkauta puolisonsa toiveille, tuskin jatkossakaan a.) kuuntele puolisonsa toiveita ja yhteisymmärryksessä keskustele menoistaan ja b.) ole läsnä 17 seuraavaa vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä niitä lapsia pitää tehdä, jos miehelle kaverit ja kalastus ovat tärkeitä, eikä mistään olla valmis luopumaan. Vai onko joku aivosolu jäänyt kehittymättä.
Ei ihme, jos suurin osa lapsista tutkimusten mukaan kokevat yksinäisyyttä ja turvattomuutta, kun äiti käy töissä ja illat menee kotitöissä ja ruuanlaitossa ja isä on kavereiden kanssa ja kalastaa. Lapset ovat vain tiellä ja miehen riesa, vaikka ovat löhes ilmaisessa pöivähoidossa 10-12h/pv. Ei ihme jos päiväkodin hoitajat ovat lapsen elämässä läheisempiä ja joihin voi aina turvata, kun vanhemmst(isät) eivät halua olla sitä muutamaa tuntia illasta lasten kanssa ja viikonloput mies onkin kalastamassa ja kavereiden kanssa.
Ei ihme, jos lapset voivat pahoin ja jo 3v on mielenterveysongelmia ja yhä useampi teini tappaa itsensä ja sairaalan lasten psyatriset osastot paukkuvat liitoksistaan, kun lapsia on niin paljon.
Ja lasten isät haluavat vaihtaa vain ajatuksiaan kavereiden kanssa, kalastellen ja ryypäten ja hylkäävät lapsensa.
Lukekaa miehet tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies piti kaksi viikkoa isyyslomaa, josta melkein eka meni siellä synnytyssairaalassa ja viikko oltiin kotona. Ja mies oli vauvasta kyllä onnesta soikeana. Mutta sitten kun vauva oli kolmeviikkoinen, mies joutui lähtemään kolmeksi viikoksi työmatkalle. Tuota ei voi tietty verrata kalareissuun, mutta oli siinä vähän orpo olo esikoisen kanssa, kun vasta opetteli vauvanhoitoa ja imetystä.
Riippuu nyt vähän tuosta isyysloman pituudesta, miten tuohon viikon poissaoloon suhtautuu. Jos isyysloma on kuukauden, niin en pitäisi ihan hirveänä rikkeenä ottaa siitä yksi viikko omaa aikaa. Ehkä sen kalakaverin kanssa tulee juteltua isyydestä ja uudesta elämäntilanteesta? Voi olla miehelle ihan tärkeäkin reissu päästä puhumaan. Ja ehkä takaraivossa ajatus siitä, ettei tiedä pääseekö ensi vuonna enää, ehkä nyt on viimeinen mahdollisuus moneen vuoteen? Vauva roikkuu tuossa vaiheessa kuitenkin aika tiiviisti äidin tississä, joten tuskin menee hajalle siitä että isi käy vähän kalassa.
Voiko tätä enää paremmin sanoa? Minä koin samassa tilanteessa kalareissun todella tärkeäksi, varsinkin sen että voin jakaa ajatuksia ystävien kanssa. Monesti miehellä tuo lapsi tulee kuitenkin vähän shokkina, koska se ei ole tätä ennen juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä. Pieni aika sulatteluun ja ajatusten jäsentelyyn "maksaa" itsensä takaisin.
Niin miehelle...mutta kuka tässä on tärkeämpi mies vai lapsi? Ja kumman hyvinvointi ja oikeus menee edelle
Se pieni ihmistaimi on elävä olento, jonka monet miehet täällä unohtavat ja joka tuntee mielihyvää, lämpöä ja läheisyyttä. Ehkä isälle on tärkeää jakaa ajatuksia kavereiden kanssa, mutta yhtä tärkeää tai vielä tärkeämpää se oli vastasyntyneelle vauvalle, jos aikoo olla vanhempi ja isä.
Tietysti biologisen isän roolin voi yhtähyvin korvata joku muu, kun isät hylkäävät jopa omat jälkeläisensä ja silti lapsi muodostaa tunnesiteensä muuhun.
Joku realismi nyt tähän sydäntäsärkevään ja pakahduttavaan, sielua riipivään ja munasarjoja raastavaan pienen ihmistaimen loputtomaan kärsimykseen ja eroahdistukseen, viattoman poloisen piltin kiirastuleen ja via doloroosaan - viiden päivän kalareissu ei ole ihan paholaisen maanpäällinen ilmiasu jos isi on muuten vauvan kanssa sitten sen max 8 viikkoa isyyslomalla, läsnä seuraavat 17 vuotta lapsen aikuisuuteen asti ja sen jälkeenkin. Kuivaa siis kyyneleet ja ota järki käteen.
Vauva ei tajua tästä traumaattisesta kalareissudraamasta hölkäyksen pölkäystä mutta äiskä se repii peliverkkarit ja kahluuhousut sekä muistuttaa petoksesta ja paholaisen juonittelusta vielä Reijo-vainaan (oletettu isä, innokas kalamies) hautajaisissakin.
Heh heh! Tuollainen mies joka ei korvaansa lotkauta puolisonsa toiveille, tuskin jatkossakaan a.) kuuntele puolisonsa toiveita ja yhteisymmärryksessä keskustele menoistaan ja b.) ole läsnä 17 seuraavaa vuotta.
Mille toiveille. Tässähän puoliso piti suunsa kiinni ja uhriutui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä ihan sulata sitä, että verorahoilla maksetaan isyyspäivärahaa miehelle, joka lähtee kalaan kaverinsa kanssa. Isyysvapaa on kuitenkin tarkoitettu siihen, että isä viettää aikaa lapsensa kanssa. Harmi että perhevapaisiin ei sisälly mitään velvoitetta huolehtia lapsesta.
Mites kun meillä vaimo jätti 7kk vauvan isovanhempien hoitaa pariksi päiväksi kun käytiin lomalla? Tai kun vaimo nosti kodinhoidon tukea ja käytiin viikon reissussa ilman lasta? Eikös näissäkin tapauksissa mun pitäisi vaimo käräyttää ettei ole hoitanut hommiaan ja nostanut turhaan tukia/rahaa?
Isyysloma on 5vkoa? Ja mies lähti viikoksi. Eli kuluttaa lomastaan 1/5 reissussa. Olisi kieltämättä aika kyseenlaista jos nainen lähtisi äitiyslomalla yksinään 2,4kk:si bäkpäkäämään Aasiaan..
Isyysloma on nykyisin noin 9 viikkoa
Okei, no kiva, siinä ajassahan palstan loistavat isät ehtivät vaikka maailmanympärysmatkalle. Olisi sekin hieman kyseenalaista jos nainen häipyisi äitiyslomalla lapsen luota 1,3kk:ksi ottamaan hermolepoa kun tuo vanhemmuus on niin raskasta.
Eli mikä on se prosentuaalinen määrä mitä saa olla lapsesta erossa äitiys-/isyysloman aikana? Kela ei sitä lukua määrittele.
No vaikka se, missä ajassa lapsi unohtaa vanhempansa. Itse olin alle vuoden ikäisenä kaksi viikkoa sairaalassa kaukana kotoa enkä enää tunnistanut vanhempiani, kun he tulivat hakemaan minua kotiin. Toki en tuosta muista mitään, mutta näin minulle on kerrottu. Kahden kuukauden ikäselle lapselle viikon ero vanhemmasta on pitkä aika, ei hän enää tunnista.
Näitä viestejä kun lukee niin ilmeisesti äitisi sai isäsi ylipuhuttua, että haetaan se lapsi nyt vaan sairaalasta. Isäsi olisi mieluummin unohtanut koko lapsen olemsssaolon ja mennyt mieluummin kalaan.
Se ei vielä riitä, että lapsi tunnistaa vanhempansa, vaan lapsen kiintymys- ja tunneside muodostetaan ensimmäisinä elinvuosina ja se säilyy läpi elämän. Lapsen myöhemmällä iällä se on jo paljon vaikeampi muodostaa.
Olen sijaisvanhemmat ja kyllä ne lapset jotka ovat tulleet vauvana ja olleet meillä ensimmäiset vuodet, niin sama tunneside lapsella säilyy vielä aikuisiällä, eikä lapsi saavuta sitä samaa biologisen vanhemman kanssa.
Suurin häviäjä ei isyyslomassa ole äiti, vaan isä ja lapsi.
Minusta taas isyysloma on hyvä asia ja siinä koko perhe voittaa, ei ole häviäjiä. Ja ihan fakta ettei viiden päivän ero lapsesta aiheuta lapselle mitään traumoja jos hänellä on hyvä lapsuus ja välittävät vanhemmat.
Kyllä sille naiselle tulee traumoja, jos mies lähtee reissuun vaikkei nainen sitä halua. Miehellä on lomamatkoihin muitakin aikoja kuin lapsen ensimmäiset elinviikot ja muutakin vapaata kuin Kelan maksamana.
Viiden päivän kalareissu aiheuttaa äidissä sinun mukaasi trauman; täydellisen avuttomuuden tunteen ja pitkäaikaisen mielenterveyden haitan? Ehkä näin herkän ihmisen ei pitäisi lisääntyä vai mitä mieltä olet?
No minä olen eri, mutta kyllä se että mies osoittaa herkällä hetkellä noin täydellistä välinpitämättömyyttä puolisoa ja perhettä kohtaan todella aiheuttaa syvän avuttomuuden tunteen. Ei se minulle mitään pysyviä mielenterveysongelmia aiheuttanut kun päätin, etten aio jatkaa perhe-elämää epäluotettavan ja vastuuttoman ihmisen kanssa vaan pakkasin kamat. Ei jäänyt traumoja, paitsi ehkä miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Mieleeni hiipii ajatus että miesvihan täyttämät naiset, eivät kykene koskaan saamaan aikaiseksi hyvää parisuhdetta, edes naisen kanssa. Eikä kyse ole siitä onko miehen kalareissu ajoitettu väärin, vaan uhriutuvasta, itseään jalustalle nostavasta asenteesta. Tähän kun lisätään vauva ja sisustuslehden kansikuva kauttaaltaan valkoisesta unelmatalosta, niin lapsi taitaa olla ainut syy miksi se mies palaa takaisin sieltä kalasta.
Ei se ole miesvihaa, jos olettaa miehen viettävän isyyslomansa kotona perheen kanssa... suurin osa näin tekeekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä niitä lapsia pitää tehdä, jos miehelle kaverit ja kalastus ovat tärkeitä, eikä mistään olla valmis luopumaan. Vai onko joku aivosolu jäänyt kehittymättä.
Ei ihme, jos suurin osa lapsista tutkimusten mukaan kokevat yksinäisyyttä ja turvattomuutta, kun äiti käy töissä ja illat menee kotitöissä ja ruuanlaitossa ja isä on kavereiden kanssa ja kalastaa. Lapset ovat vain tiellä ja miehen riesa, vaikka ovat löhes ilmaisessa pöivähoidossa 10-12h/pv. Ei ihme jos päiväkodin hoitajat ovat lapsen elämässä läheisempiä ja joihin voi aina turvata, kun vanhemmst(isät) eivät halua olla sitä muutamaa tuntia illasta lasten kanssa ja viikonloput mies onkin kalastamassa ja kavereiden kanssa.
Ei ihme, jos lapset voivat pahoin ja jo 3v on mielenterveysongelmia ja yhä useampi teini tappaa itsensä ja sairaalan lasten psyatriset osastot paukkuvat liitoksistaan, kun lapsia on niin paljon.
Ja lasten isät haluavat vaihtaa vain ajatuksiaan kavereiden kanssa, kalastellen ja ryypäten ja hylkäävät lapsensa.
Lukekaa miehet tämä
Minä olen lapsieni kanssa huomattavasti enemmän kuin heidän äitinsä, enkä tunne. Yhtäkään kuvailemaasi miestyyppiä. Yhtälailla voisin kysyä ovatko lasten äidit enemmän sosiaalisessa mediassa kuin lastensa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumaliste näitä rukoilijasirkkamammoja. Kuka haluaa enää lisääntyä moisten kanssa kun eropaperit vedetään esiin pienimmistäkin asioista täysin piittaamatta sukupuolten eroavaisuuksista, kommunikaatiosta ja perheen yhteisestä tulevaisuudesta?
Ai sukupuolten eroavaisuuksistako nyt onkin kyse? Siitä, että miessukupuoleen kuuluu ikäänkuin sisäänrakennettuna ominaisuutena kyvyttömyys vastuunkantoon ja luotettavuuteen lapsiperheessä? Naimisiin mennessä pitäisi hyväksyä automaationa, että jokaiselle miehelle kalastus menee perheen edelle, koska se nyt vaan on mies? Ja jos puhutaankin tasapuolisesta vanhemmuudesta ja kodinhoidosta, niin se on naisen oma vika kun uskoi?
On miehiä ja sitten on "miehiä" ... ennen lapsia kannattaa seurata miehen alkoholin käyttöä ja lukuisten harrastusten määrää.
Aivan samaa mieltä! Tuntui vaan, että miesten ja naisten luontaisiin eroihin viittaaminen tässä yhteydessä meinasi sitä, että kirjoittajan mielestä naisten pitäisi hyväksyä se ettei miehiltä voi parempaa odottaakaan. Itse olen nimenomaan eri mieltä, ei se pippeli sitä vastuunkantoa estä vaan kyllä se on ihan tietoinen valinta siltä pippelin kantajalta. Ja aika moni mies kykenee pippelistään huolimatta osallistumaan lastenhoitoon ja keskustelemaan menoista pikkulapsiaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumaliste näitä rukoilijasirkkamammoja. Kuka haluaa enää lisääntyä moisten kanssa kun eropaperit vedetään esiin pienimmistäkin asioista täysin piittaamatta sukupuolten eroavaisuuksista, kommunikaatiosta ja perheen yhteisestä tulevaisuudesta?
Ai sukupuolten eroavaisuuksistako nyt onkin kyse? Siitä, että miessukupuoleen kuuluu ikäänkuin sisäänrakennettuna ominaisuutena kyvyttömyys vastuunkantoon ja luotettavuuteen lapsiperheessä? Naimisiin mennessä pitäisi hyväksyä automaationa, että jokaiselle miehelle kalastus menee perheen edelle, koska se nyt vaan on mies? Ja jos puhutaankin tasapuolisesta vanhemmuudesta ja kodinhoidosta, niin se on naisen oma vika kun uskoi?
On miehiä ja sitten on "miehiä" ... ennen lapsia kannattaa seurata miehen alkoholin käyttöä ja lukuisten harrastusten määrää.
Minä (nainen) laittaisin mahdollisen vaimoehdokkaan vaihtamaan renkaat ja lisäämään öljyä sekä lasinpesunestettä autoon, siirtämään hämähäkin ja ampiaisen sisätiloista ulos, tarkistaisin tiliotteelta vuositulot, keskustelisin siisteyskäsityksen perinpohjin, haastattelisin naisen perheen, isä-, äiti- ja sisarussuhteet, harrastustaustat, nykyiset harrastukset, entiset poikaystävät ja naisen käsityksen suhteesta, entisestä poikaystävästä ja käsityksen eron syistä, sitten on hyvä tsekata onnistuuko lavuaarin tukoksen aukaisu ja lämmityskeskuksen sekä pattereiden säätö, tarkistaisin ostoskäyttäytymisen, käsityksen kotitöiden määrästä, allergiat ja ruokailutottumukset, käsityksen henkilökohtaisesta vapaudesta ja rajoituksista, seksistä, tsekkaisin mustasukkaisuuden ja mahdollisen kuorsauksen, alkoholinkäytön ja fetissit, mahdolliset pakkomielteet, taipumuksen vallankäyttöön ja narsismiin ja mahdolliset lukitut käsitykset, estot, ajatukset lastenkasvatuksesta ja lapsiluvusta lukuvälillä 0-15, käyttäytymisen vastoinkäymisissä tai kriisissä, taipumukset uhkapeliin tai aggressioon - tässä näin alkuun. Hyvä selvittää asioita mahdollisesta kumppanista puolin ja toisin ennen kuin muutetaan yhteen tai lisäännytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleeni hiipii ajatus että miesvihan täyttämät naiset, eivät kykene koskaan saamaan aikaiseksi hyvää parisuhdetta, edes naisen kanssa. Eikä kyse ole siitä onko miehen kalareissu ajoitettu väärin, vaan uhriutuvasta, itseään jalustalle nostavasta asenteesta. Tähän kun lisätään vauva ja sisustuslehden kansikuva kauttaaltaan valkoisesta unelmatalosta, niin lapsi taitaa olla ainut syy miksi se mies palaa takaisin sieltä kalasta.
Ei se ole miesvihaa, jos olettaa miehen viettävän isyyslomansa kotona perheen kanssa... suurin osa näin tekeekin.
Ei ole enkä sitä ole väittänytkään. Osa on osa ei ole. Osa puolisoista osaa olla tyytyväisiä ja osa ei. Osalla on kunnollinen mies joka käy kerran vuodessa kalassa, osan mies lyö. Osalla miehistä ei lomaa ole jos ei korvaa tätä puolisolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies piti kaksi viikkoa isyyslomaa, josta melkein eka meni siellä synnytyssairaalassa ja viikko oltiin kotona. Ja mies oli vauvasta kyllä onnesta soikeana. Mutta sitten kun vauva oli kolmeviikkoinen, mies joutui lähtemään kolmeksi viikoksi työmatkalle. Tuota ei voi tietty verrata kalareissuun, mutta oli siinä vähän orpo olo esikoisen kanssa, kun vasta opetteli vauvanhoitoa ja imetystä.
Riippuu nyt vähän tuosta isyysloman pituudesta, miten tuohon viikon poissaoloon suhtautuu. Jos isyysloma on kuukauden, niin en pitäisi ihan hirveänä rikkeenä ottaa siitä yksi viikko omaa aikaa. Ehkä sen kalakaverin kanssa tulee juteltua isyydestä ja uudesta elämäntilanteesta? Voi olla miehelle ihan tärkeäkin reissu päästä puhumaan. Ja ehkä takaraivossa ajatus siitä, ettei tiedä pääseekö ensi vuonna enää, ehkä nyt on viimeinen mahdollisuus moneen vuoteen? Vauva roikkuu tuossa vaiheessa kuitenkin aika tiiviisti äidin tississä, joten tuskin menee hajalle siitä että isi käy vähän kalassa.
Voiko tätä enää paremmin sanoa? Minä koin samassa tilanteessa kalareissun todella tärkeäksi, varsinkin sen että voin jakaa ajatuksia ystävien kanssa. Monesti miehellä tuo lapsi tulee kuitenkin vähän shokkina, koska se ei ole tätä ennen juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä. Pieni aika sulatteluun ja ajatusten jäsentelyyn "maksaa" itsensä takaisin.
Niin miehelle...mutta kuka tässä on tärkeämpi mies vai lapsi? Ja kumman hyvinvointi ja oikeus menee edelle
Se pieni ihmistaimi on elävä olento, jonka monet miehet täällä unohtavat ja joka tuntee mielihyvää, lämpöä ja läheisyyttä. Ehkä isälle on tärkeää jakaa ajatuksia kavereiden kanssa, mutta yhtä tärkeää tai vielä tärkeämpää se oli vastasyntyneelle vauvalle, jos aikoo olla vanhempi ja isä.
Tietysti biologisen isän roolin voi yhtähyvin korvata joku muu, kun isät hylkäävät jopa omat jälkeläisensä ja silti lapsi muodostaa tunnesiteensä muuhun.
Joku realismi nyt tähän sydäntäsärkevään ja pakahduttavaan, sielua riipivään ja munasarjoja raastavaan pienen ihmistaimen loputtomaan kärsimykseen ja eroahdistukseen, viattoman poloisen piltin kiirastuleen ja via doloroosaan - viiden päivän kalareissu ei ole ihan paholaisen maanpäällinen ilmiasu jos isi on muuten vauvan kanssa sitten sen max 8 viikkoa isyyslomalla, läsnä seuraavat 17 vuotta lapsen aikuisuuteen asti ja sen jälkeenkin. Kuivaa siis kyyneleet ja ota järki käteen.
Vauva ei tajua tästä traumaattisesta kalareissudraamasta hölkäyksen pölkäystä mutta äiskä se repii peliverkkarit ja kahluuhousut sekä muistuttaa petoksesta ja paholaisen juonittelusta vielä Reijo-vainaan (oletettu isä, innokas kalamies) hautajaisissakin.
Heh heh! Tuollainen mies joka ei korvaansa lotkauta puolisonsa toiveille, tuskin jatkossakaan a.) kuuntele puolisonsa toiveita ja yhteisymmärryksessä keskustele menoistaan ja b.) ole läsnä 17 seuraavaa vuotta.
Mille toiveille. Tässähän puoliso piti suunsa kiinni ja uhriutui.
Jos olisit lukenut ketjun niin tietäisit, että ap kertoi, että tuntee turvattomuutta, on epävarma vauvan hoidossa ja tarvitsee tukea ja on univelkaa yösyötöistä ja pyysi ettri mies lähtisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleeni hiipii ajatus että miesvihan täyttämät naiset, eivät kykene koskaan saamaan aikaiseksi hyvää parisuhdetta, edes naisen kanssa. Eikä kyse ole siitä onko miehen kalareissu ajoitettu väärin, vaan uhriutuvasta, itseään jalustalle nostavasta asenteesta. Tähän kun lisätään vauva ja sisustuslehden kansikuva kauttaaltaan valkoisesta unelmatalosta, niin lapsi taitaa olla ainut syy miksi se mies palaa takaisin sieltä kalasta.
Ei se ole miesvihaa, jos olettaa miehen viettävän isyyslomansa kotona perheen kanssa... suurin osa näin tekeekin.
Ei ole enkä sitä ole väittänytkään. Osa on osa ei ole. Osa puolisoista osaa olla tyytyväisiä ja osa ei. Osalla on kunnollinen mies joka käy kerran vuodessa kalassa, osan mies lyö. Osalla miehistä ei lomaa ole jos ei korvaa tätä puolisolle.
Kun lapsi kasvaa isommaksi, niin koulusta on vuoden aikana lomaa noin 14 viikkoa. Kahdella aikuisella yhteensä 10 viikkoa, eli täysin eri aikaankaan pidetyt lomat eivät riitä lasten lomiin. Jos tuosta vielä nipistää isin kalalomat, niin teidän perheen koululaisia hoitaa joku muu kuin vanhemmat.
Se että mies ei lyö on ihan normaalia.... pitääkö siitä olla erikseen onnellinen?
Vierailija kirjoitti:
Mieleeni hiipii ajatus että miesvihan täyttämät naiset, eivät kykene koskaan saamaan aikaiseksi hyvää parisuhdetta, edes naisen kanssa. Eikä kyse ole siitä onko miehen kalareissu ajoitettu väärin, vaan uhriutuvasta, itseään jalustalle nostavasta asenteesta. Tähän kun lisätään vauva ja sisustuslehden kansikuva kauttaaltaan valkoisesta unelmatalosta, niin lapsi taitaa olla ainut syy miksi se mies palaa takaisin sieltä kalasta.
Aika paha mutta pakko olla samaa mieltä. Toiset naiset vetää miehiä puoleensa ja toiset vaan eivät. En itsekään siedä marttyyriasennetta niin keskustelen mieheni kanssa asioista ilman tehoilua tai syyllistämistä. Huomioin hänen ajatukset, toiveet ja käsitykset ja hän minun. Ristiriitatilanteessa neuvotellaan eikä vain "olla oikeassa", välillä täytyy tyytyä kompromisseihin kun me olemme kaksi yksilöä vapaaehtoisesti yhdessä emmekä symbioosi. Meillä menee hyvin. Tämä on opetettavissa oleva taito.
Kylmä fakta on myös se että osalla äideistä ei ole keinoja millä selvitä lapsiarjesta ja yhteiskunnan paineista. Osa ei ole oppinut huolehtimaan itsestään ennen kuin hankkii lapsia.
Ai sukupuolten eroavaisuuksistako nyt onkin kyse? Siitä, että miessukupuoleen kuuluu ikäänkuin sisäänrakennettuna ominaisuutena kyvyttömyys vastuunkantoon ja luotettavuuteen lapsiperheessä? Naimisiin mennessä pitäisi hyväksyä automaationa, että jokaiselle miehelle kalastus menee perheen edelle, koska se nyt vaan on mies? Ja jos puhutaankin tasapuolisesta vanhemmuudesta ja kodinhoidosta, niin se on naisen oma vika kun uskoi?