Kuuluuko sh-opiskelijan muka tehdä harjoittelussa töitä näin?

Opiskelijan kannalta näissä asian tekee vaikeaksi sekin, että eri yksiköt ja vielä enemmän eri ohjaajat suhtautuvat näihin niin eri tavoin. Vaihdoin itse juuri harjoittelupaikasta toiseen, ensimmäisessä toinen ohjaajistani oli lähihoitaja ja koska sairaanhoitajaohjaaja teki vain lääkkeitä ja papereita, niin "turha minun oli hänen kanssaan olla." Oikeasti olin täysipäinen perushoidon työntekijä palkatta neljä viikkoa, yritykseni päästä edes välillä katsomaan yksikössä tapahtuneita pientoimenpiteitä tai päiväksi asiantuntijahoitajien työhön tutustumaan torpattiin sillä, että en voi niissä tehdä mitään ja kun täällä osastollakin on niin kiirettä.

Nyt sitten toinen harkka ja täällä yksi hoitaja, ei onneksi kumpikaan ohjaajistani, pyörittelee silmiään ja huokailee, että enkö mitään osaa ja miten kuvittelen selviäväni sairaanhoitajana, kun en osannutkaan harjoitteluun tullessani vielä edes hoitaa trakeostomiapotilasta, tiennyt miten intraåporttia hoidetaan enkä osannut ottaa arteriakanyylistä astrup-näytettä. "Etkö sinä mitään ole aiemmissa harjoitteluissa oppinut?"

Kivaa olla sairaanhoitajaopiskelija puolivälissä opintojaan, jotkut katsovat vessattamisen ja vuodepesujen opettelemisen kaikkein tärkeimmäksi ja jotkut olettavat, että osaisin jo aika vaativia erikoissairaanhoidopn taitoja. Ikinä ei ole hyvin.

Oletko nyt sairaanhoitaja vai lähihoitaja? Mitä sinä teet kuulostaa enemmän siltä, mitä lähihoitajat tekevät. Onko paikassasi nyt väärinymmärretty, kumpi olet?

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes pitää olla niin pitkiä harjoitteluja?

Samat asiat oppisi puolessa siitä ajasta. Loppuaika on vaan saman toistoa ja ilmaisena työvoimana olemista. Olisi hyvä käyttää sekin aika tenttiin lukemiseen ja oikeaan opiskeluun.

Olen ihminen, joka oppii asioita mieluiten lukemalla. En saa käytännöntyöstä sitä samaa irti, kuin miten opin lukemalla ja tekemällä muistiinpanoja. Ärsyttää, kun aina hehkutetaan sitä käytännön työstä oppimista. Kun ei sekään kaikille ole niin mieluista.

Ei toimi tässä hommassa. Takana akateeminen tutkinto nuoruudesta ja kaikki tentit menivät sh-opinnoissa parhain arvosanoin läpi. Pelkällä lukemisella ei kuitenkaan todellakaan pärjäisi jos ilman harjoitteluja heitettäisiin vastavalmistuneena kentälle. Harjoitteluissa tulee esille asioiden soveltaminen käytännössä ja niissä näkee mikä olisi itselle mieluista työtä. Sitäpaitsi koulun opinnoissa oli melkein kaikkea muuta paitsi sitä hoitotyön kovaa asiaosaamista, valitettavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijan kannalta näissä asian tekee vaikeaksi sekin, että eri yksiköt ja vielä enemmän eri ohjaajat suhtautuvat näihin niin eri tavoin. Vaihdoin itse juuri harjoittelupaikasta toiseen, ensimmäisessä toinen ohjaajistani oli lähihoitaja ja koska sairaanhoitajaohjaaja teki vain lääkkeitä ja papereita, niin "turha minun oli hänen kanssaan olla." Oikeasti olin täysipäinen perushoidon työntekijä palkatta neljä viikkoa, yritykseni päästä edes välillä katsomaan yksikössä tapahtuneita pientoimenpiteitä tai päiväksi asiantuntijahoitajien työhön tutustumaan torpattiin sillä, että en voi niissä tehdä mitään ja kun täällä osastollakin on niin kiirettä.

Nyt sitten toinen harkka ja täällä yksi hoitaja, ei onneksi kumpikaan ohjaajistani, pyörittelee silmiään ja huokailee, että enkö mitään osaa ja miten kuvittelen selviäväni sairaanhoitajana, kun en osannutkaan harjoitteluun tullessani vielä edes hoitaa trakeostomiapotilasta, tiennyt miten intraåporttia hoidetaan enkä osannut ottaa arteriakanyylistä astrup-näytettä. "Etkö sinä mitään ole aiemmissa harjoitteluissa oppinut?"

Kivaa olla sairaanhoitajaopiskelija puolivälissä opintojaan, jotkut katsovat vessattamisen ja vuodepesujen opettelemisen kaikkein tärkeimmäksi ja jotkut olettavat, että osaisin jo aika vaativia erikoissairaanhoidopn taitoja. Ikinä ei ole hyvin.

Artsikkahan kuuluu joka osaston vakiokalustoon (not) :D. Siis ihanko totta ne tuolla luulevat että harjoittelija osaa tuollaisia kuin vettä valaen? Miksei harjoittelijan anneta olla harjoittelija? Muutenkin työyhteisö jossa ei saa kysyä neuvoa on potilasturvallisuudeltaan epäilyttävä. Eihän noita tule vastaan valmistuneillakaan ihan joka paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä olen oman tyttären juttuja fyssariharjoitteluista kuullut, niin huhhuh. Riippuu todella paljon harjoittelun ohjaajasta, millaiseksi harjoittelu muodostuu. Yksi harjoittelu taisi olla hyvä, muut alle arvostelun. Opiskelija on aika suojaton kyllä.

Ymmärrän kyllä, että monia ohjaajia v-tuttaa kun pitää aina niitä opiskelijoita ottaa, mutta jos se saamari soikoon kuuluu siihen työhön niin sitten se pitää hoitaa asiallisesti! Oppilaitosten pitäisi jotenkin varmistaa, että paikat ja ohjaajat ovat sopivia. Tyttöni oppilaitoksessa ketään ei ainakaan tuntunut kiinnostavan. Koko harjoittelupaikkojen hakukin on nykyään yksi farssi.

Sosiaali- ja terveysalalla on juuri tuollaista. Se on väärin opiskelijoita kohtaan ja myös työntekijöitä. En puolustele ohjaajien huonoa käytöstä, mutta ymmärrän sen. Itse vaihdoin sh:n hommat farmaseutin työhön ja on kuin eri maailma tuon opiskelijaohjauksen puolesta.

Harjoittelijoita ei noin vain oteta vaan heihin panostetaan. Onhan se ikävää ettei aina pystytä tarjoamaan yhtään paikkaa, mutta silloin kun tarjotaan, niin kaikki osallistuu neuvomiseen. Opiskelija ei ole työntekijä. Tuntui aluksi oudolta kun ei ollut opiskelijoita jonoksi asti. Olen kyllä tyytyväinenkin, koska ohjaaminen on vaativaa. "Pahimmillaan" minulla oli neljä opiskelijaa vuodessa. Kyseessä oli pitkäaikaishoidon paikka eli ns. pahin mahdollinen.

Itse olen lähihoitaja. Omat harjoittelupaikat olivat yhtä lukuunottamatta hyviä ja ohjaajat mukavia. Mutta harjoittelupaikoissa oli myös noita silmienpyörittelijöitä ja niitä joilta vastaukseksi kysymyksiin sai niitä "eikö teille koulussa enää mitään opeteta" kommentteja. Joidenkin kohdalla huomasi, että se oli helppo tapa kuitata kysymys johon hoitaja ei osannut vastata.

En usko että ap ei ymmärtäisi sitä mitä kaikkea pystyy vessatuksen yhteydessä huomioimaan. Ennemmin kai kysymys on siitä, että opintojen tavoitteet ei täyty jos hän ei saa kunnon vastauksia kysymyksiin eikä pääse osallistumaan monipuolisesti eri työtehtäviin. Onhan se ohjaalle helpompaa pukata opiskelija yksin vessattamaan potilaita, kun ohjata ja opettaa opiskelijaa.

Pitäisi kuitenkin aina muistaa, että se harjoittelija voi olla tulevaisuuden työkaveri.