Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon saavuttamattomasta ihastuksesta?
08.08.2018 |
Olen siis mies, ja tämä on oikeastaan ainut ihastus aikuisiällä. Noin kolme vuotta ihastunut, enkä enää edes näe häntä koska asuu niin kaukana. Poistin hänet fbstä ja messengeristä. Nyt nähnyt pari viikkoa unia hänestä ja herännyt aina hikisenä siinä 4-5 aikaan yöllä. Töistä ei tule oikein mitään ja joutunut ottamaan palkattomia vapaitakin univelan takia.
Ei kohta pysty enää toimimaan millään tasolla, koska kaikki vapaa-aika (todella rajallinen) menee unelmointiin.
Ikää alkaa olla kohta 40 (tällä hetkellä 38) eikä varmaan uusia tule. Ehkä tämä on se juttu että on viimeinen ihastus? Olen käynyt psykiatrilla sairaanhoitajalla, mutta eipä 3 kuukauteen ollut mitään apua. Enemmän hävetti että piti jonkun itseä pahemman sekopään luona käydä. Unilääkkeitä syön välillä.
Käyn kyllä ulkona ja lenkkeilen yms ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, käynyt treffeilläkin muiden naisten kanssa. Tuntuu vaan muut niin pliisuilta verrattuna häneen ettei saa mitään tunteita aikaan. Ainut keino välttyä on pitää itsensä kiireisenä, mutta sitä luppoaikaa on pakostakin!
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihastuin teininä yhteen poikaan ja kun oltiin parikymppisiä oli pienestä kiinni, että oltais päädytty yhteen. En tiedä, mikä sen lopulta esti. Mun huono itseluottamus vai hänen pelkuruus. En tiedä, mutta olen jo 30+ ja toivon edelleen/taas, että päädyttäis joskus yhteen vaikka ei olla edes tekemisissä. Joku mielenterveydellinen häiriö tämäkin kai.
Aika monella meistä olisi mielenterveydellinen häiriö jos tuo sellaiseksi luettaisiin.
Jos miehillä on tuollainen tilanne, heillä on mielenterveydellisiä ongelmia. Naisilla tuo on kaunista romantiikan kaipuuta. :)
Kuulostatpa katkeralta. Niin, miehet ja naiset ovat erilaisia ja heiltä odotetaan eri ominaisuuksia. Ettekö te miehetkin jatkuvasti toitota kuinka erilaisia miehet ja naiset ovat? Miksi yhtäkkiä onkin niin kamalaa, kun naiset odottavat mieheltä tiettyä käytöstä? Miehilläkin niitä omia vaatimuksia ja odotuksia on naisille. Älä ole katkera.
En ole katkera tietenkään, paitsi tästä keskustelusta. :D
Onhan se aika naurettavaa että sanotaan provoksi ja hulluksi. Eipä täältä mitään oikeita neuvoja saa, paitsi että ajan kanssa menee ohi. Laiha lohtu!
Mulla ei oo kaipaus helpottunu edes näiden yhdenksän vuoden aikana, joiden aikana ei olla oltu yhteydessä. Et kaikille ei edes aika auta.
Hoitoon.
Tiedän olevani hullu. Pitäis varmaan lähtee ensimmäisen miehen matkaan, joka mut huolii ja tyytyä häneen ja pyrkiä unohtamaan toi "elämäni rakkaus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hirveetä, eläkää nyt eteenpäin älkääkä jääkö jumittaan joihinkin mielikuvitussuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että on niitäkin jotka pääsee heti eroon, eli heillä syttyy heti joku valo kun saa tietää että toinen ei ole kiinnostunut: no, en sitten minäkään. Näitten on ilmeisesti täysin mahdoton ymmärtää että joku jatkaa välittämistä torjunnasta huolimatta. Toivoisin että he eivät olisi niin törppöjä että jakavat täällä idioottimaista neuvoaan, no se oli sitten siinä, eteenpäin ja seuraava kehiin. Se ei onnistu meidän kohdalla, jotka välitämme yhä edelleen ihan aidosti ja oikeasti.
Monesti aika vaikeaa kokonaan repäistä itseään irti siitä ympäristöstä niin että välttyisi kohtaamiselta. Usein esim yhteisiä ystäviä ja tuttuja eikä olisi järkevää luopua kaikista. Eikä voi vaatiakaan. Olen nyt rakastanut viisi vuotta erästä miestä ja nyt hän on tuonut uuden naisystävänsä porukoihimme ja joudun välttelemään. Tätä myös moni pitää lapsellisena käytöksenä eli ei kykene empatiaan sen vertaa että voisi edes kuvitella tuskaani ja pahaa mieltäni.
Kärsimystä on luvassa, voin kertoa, ja olen jo etukäteen pahoillani. Itse kärsin ikävästä, pettymyksestä, huijatuksi tulemisesta, kateudesta, surusta. Paljon on kestettävä yksin ja hyvin vähän ymmärrystä saatavilla. Välillä on mennyt pitkäkin aika että olen kyennyt sulkemaan asian pois mielestäni, mutta sitten olen yllättäen tavannut miehen ja kaikki on vyörynyt päälleni taas uudelleen miltei entisellä voimalla, suru, paha mieli jne.
Neuvoksi annetaan että listaa huonoja puolia, syitä miksi kohde ei olisi sopiva sinulle jne. Niitäkin on, mutta kun hän kuitenkin on se jota eniten olet rakastanut niin vaikea tehdä hänestä ihan huonoa ko listoilla.
Toivon sulle jotain parempaa ja että voisit kärsiä vähemmän. Jos vertaistuki auttaa, niin tiedä ettet ole yksin, meitä on muitakin. Voit myös olla tyytyväinen siitä, ettet stalkkaa tai ahdistele rakastamaasi ihmistä, vaan pystyt kontrolloimaan tilannetta tuskasta huolimatta.
Hyvin kirjoitettu. Tunnistan nuo tunteet. Itsellä kuuden vuoden jälkeen päällimmäisenä ehkä hämmennys, että miten voi tuntea niin vahvasti ja se mitä ilmeisimmin oli molemminpuolista ja silti se ei johtanut mihinkään. Että miten voi olla näin. Ja tosiaan mitä nyt. Kukaan muu ei tunnu miltään, miksi edes katsella muita, haaleita korvikkeita. Ja olenko loppuikäni nyt yksin sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihastuin teininä yhteen poikaan ja kun oltiin parikymppisiä oli pienestä kiinni, että oltais päädytty yhteen. En tiedä, mikä sen lopulta esti. Mun huono itseluottamus vai hänen pelkuruus. En tiedä, mutta olen jo 30+ ja toivon edelleen/taas, että päädyttäis joskus yhteen vaikka ei olla edes tekemisissä. Joku mielenterveydellinen häiriö tämäkin kai.
Aika monella meistä olisi mielenterveydellinen häiriö jos tuo sellaiseksi luettaisiin.
Jos miehillä on tuollainen tilanne, heillä on mielenterveydellisiä ongelmia. Naisilla tuo on kaunista romantiikan kaipuuta. :)
Kuulostatpa katkeralta. Niin, miehet ja naiset ovat erilaisia ja heiltä odotetaan eri ominaisuuksia. Ettekö te miehetkin jatkuvasti toitota kuinka erilaisia miehet ja naiset ovat? Miksi yhtäkkiä onkin niin kamalaa, kun naiset odottavat mieheltä tiettyä käytöstä? Miehilläkin niitä omia vaatimuksia ja odotuksia on naisille. Älä ole katkera.
En ole katkera tietenkään, paitsi tästä keskustelusta. :D
Onhan se aika naurettavaa että sanotaan provoksi ja hulluksi. Eipä täältä mitään oikeita neuvoja saa, paitsi että ajan kanssa menee ohi. Laiha lohtu!
Ootko sä ihan normaaliälyinen? Mitä me voisimme auttaa sinua muuten kuin sanomalla että ajan kanssa menee ohi. Pitäiskö meidän käydä hakemassa se ihastuksesi jalkaraudoissa sun luokse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihastuin teininä yhteen poikaan ja kun oltiin parikymppisiä oli pienestä kiinni, että oltais päädytty yhteen. En tiedä, mikä sen lopulta esti. Mun huono itseluottamus vai hänen pelkuruus. En tiedä, mutta olen jo 30+ ja toivon edelleen/taas, että päädyttäis joskus yhteen vaikka ei olla edes tekemisissä. Joku mielenterveydellinen häiriö tämäkin kai.
Aika monella meistä olisi mielenterveydellinen häiriö jos tuo sellaiseksi luettaisiin.
Jos miehillä on tuollainen tilanne, heillä on mielenterveydellisiä ongelmia. Naisilla tuo on kaunista romantiikan kaipuuta. :)
Kuulostatpa katkeralta. Niin, miehet ja naiset ovat erilaisia ja heiltä odotetaan eri ominaisuuksia. Ettekö te miehetkin jatkuvasti toitota kuinka erilaisia miehet ja naiset ovat? Miksi yhtäkkiä onkin niin kamalaa, kun naiset odottavat mieheltä tiettyä käytöstä? Miehilläkin niitä omia vaatimuksia ja odotuksia on naisille. Älä ole katkera.
En ole katkera tietenkään, paitsi tästä keskustelusta. :D
Onhan se aika naurettavaa että sanotaan provoksi ja hulluksi. Eipä täältä mitään oikeita neuvoja saa, paitsi että ajan kanssa menee ohi. Laiha lohtu!
Ootko sä ihan normaaliälyinen? Mitä me voisimme auttaa sinua muuten kuin sanomalla että ajan kanssa menee ohi. Pitäiskö meidän käydä hakemassa se ihastuksesi jalkaraudoissa sun luokse?
Hehe noh noh, ei tietenkään tarvitse. :D
Odotin kyllä jotain konkreettista neuvoa saman kokeneilta. Kävin tosiaan terapeutilla juttelemassa (hävettää) eikä hänelläkään ollut muuta neuvoa.
Nyt lukenut näitä muita, tosin naisten, kokemuksia ja taitaa olla aika pitkä aika että unohtuu. En tosissani usko että näitä täydellisiä matchejä tulee kovin usein vastaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täydellinen match on vain kuvitelma pääsi sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Täydellinen match on vain kuvitelma pääsi sisällä.
Mutta miten mä saan itseni uskomaan sen? Nyt siis tavoittamattomissa, ellen tahdo vaihtaa maata. :)
En ole tämmöistä yhteyttä itse kokenut koskaan ja se on uutta mulle. Jotain häikkäähän mussa on mutta mitä?
Ihan normaalisti mennyt elämä tähän asti, vain se kumppani jäi puuttumaan. Koulut käyty, hyvä työpaikka. Kavereita, harrastuksia. Suht aktiivista elämää. On jotain pätkäsuhteita ollut muttei pidempiä, sellaista kevyttä deittailua pääasiassa. Pari vuotta pisimmät suhteet ja aina niistä on puuttunut "se jokin".
Tiedän että joku huutelee hullua ja provoa, en voi sille mitään. Mutta koittakaa asennoitua että tämä on ihan totta. Onko mulla nyt joku vaihe menossa että pitäisi se kumppani viimein löytää ja perustaa perhe? Vai mitä tämä on? Jos ihan objektiivisesti ajatellaan eihän hän ole niin ihmeellinen, mutta joku vain kolahti ja kovaa.
Olen aika avoin ja sanotaanko ärsyttävän itseluottavainen. Välillä esimerkiksi intän pitkään jostain asiasta että se oli niin ja niin, ja lopulta selviää että olinkin väärässä. Pari kertaa napautettukin tästä asiasta.
Jos ihmettelette niin olen kesäflunssan kourissa ja kesälomalla, on aikaa vatvoa asioita. :)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Kun noin tunnut olevan varma asioista, niin kerrotko sitten vielä senkin, että miten lakata rakastamasta? Kolme volttia taaksepäin samalla lausuen rakkauden kohteen nimen kolmesti takaperin vai ihan vain painaa näkymättömästä katkaisimesta ja päättää, että enpä rakastakaan enää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Mikä häiriö se on sitten? Vuosi sitten pakit ja hän muutti pois, ei mitään kontaktia sen jälkeen. Ei siis kahta vuotta vielä...
Itselle hän oli sellainen täydellinen match kuitenkin, en edes osaa paperille kirjoittaa parempaa. Ei vain ollut molemminpuolista.
Mitä mun pitää sitten tehdä? Tiedän että nyt on poikkeuksellinen tilanne, koska olen toimettomana ja kipeänä lomalla. Varmaan sen takia tulee uniin. Ei ole oikein muuta tekemistä kuin vatvoa asioita. Siis olen täysin avoin ehdotuksille!
Millaista apua tällaiseen ongelmaan saa? Kävin tosiaan terapeutilla eikä tullut mitään muuta kuin että aika parantaa.
En tahdo olla samassa tilanteessa kuin tuo nainen, jolla on lapsi ja naimisissa ja silti haikailee exänsä perään!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Mikä häiriö se on sitten? Vuosi sitten pakit ja hän muutti pois, ei mitään kontaktia sen jälkeen. Ei siis kahta vuotta vielä...
Itselle hän oli sellainen täydellinen match kuitenkin, en edes osaa paperille kirjoittaa parempaa. Ei vain ollut molemminpuolista.
Mitä mun pitää sitten tehdä? Tiedän että nyt on poikkeuksellinen tilanne, koska olen toimettomana ja kipeänä lomalla. Varmaan sen takia tulee uniin. Ei ole oikein muuta tekemistä kuin vatvoa asioita. Siis olen täysin avoin ehdotuksille!
Millaista apua tällaiseen ongelmaan saa? Kävin tosiaan terapeutilla eikä tullut mitään muuta kuin että aika parantaa.
En tahdo olla samassa tilanteessa kuin tuo nainen, jolla on lapsi ja naimisissa ja silti haikailee exänsä perään!
-ap
Eli sullakin on vaimo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Mikä häiriö se on sitten? Vuosi sitten pakit ja hän muutti pois, ei mitään kontaktia sen jälkeen. Ei siis kahta vuotta vielä...
Itselle hän oli sellainen täydellinen match kuitenkin, en edes osaa paperille kirjoittaa parempaa. Ei vain ollut molemminpuolista.
Mitä mun pitää sitten tehdä? Tiedän että nyt on poikkeuksellinen tilanne, koska olen toimettomana ja kipeänä lomalla. Varmaan sen takia tulee uniin. Ei ole oikein muuta tekemistä kuin vatvoa asioita. Siis olen täysin avoin ehdotuksille!
Millaista apua tällaiseen ongelmaan saa? Kävin tosiaan terapeutilla eikä tullut mitään muuta kuin että aika parantaa.
En tahdo olla samassa tilanteessa kuin tuo nainen, jolla on lapsi ja naimisissa ja silti haikailee exänsä perään!
-ap
Eli sullakin on vaimo?
Ei ole! En vain tahdo siis päätyä samaan tilanteeseen kuin tuo toinen kirjoittaja. Olen ihan sinkku ja haikailen sen ihastuksen perään. Ei ole vaimoja kuvioissa mukana, saati lasta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Mikä häiriö se on sitten? Vuosi sitten pakit ja hän muutti pois, ei mitään kontaktia sen jälkeen. Ei siis kahta vuotta vielä...
Itselle hän oli sellainen täydellinen match kuitenkin, en edes osaa paperille kirjoittaa parempaa. Ei vain ollut molemminpuolista.
Mitä mun pitää sitten tehdä? Tiedän että nyt on poikkeuksellinen tilanne, koska olen toimettomana ja kipeänä lomalla. Varmaan sen takia tulee uniin. Ei ole oikein muuta tekemistä kuin vatvoa asioita. Siis olen täysin avoin ehdotuksille!
Millaista apua tällaiseen ongelmaan saa? Kävin tosiaan terapeutilla eikä tullut mitään muuta kuin että aika parantaa.
En tahdo olla samassa tilanteessa kuin tuo nainen, jolla on lapsi ja naimisissa ja silti haikailee exänsä perään!
-ap
Eli sullakin on vaimo?
Ei ole! En vain tahdo siis päätyä samaan tilanteeseen kuin tuo toinen kirjoittaja. Olen ihan sinkku ja haikailen sen ihastuksen perään. Ei ole vaimoja kuvioissa mukana, saati lasta.
-ap
Voit vain itse itsesi pelastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Baby sä et saa mua milloinkaan..
Leikin sun tunteilla, koska se on vaan jotenkin hauskaa :)
Hihh
Sä oot niin lätkässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Mikä häiriö se on sitten? Vuosi sitten pakit ja hän muutti pois, ei mitään kontaktia sen jälkeen. Ei siis kahta vuotta vielä...
Itselle hän oli sellainen täydellinen match kuitenkin, en edes osaa paperille kirjoittaa parempaa. Ei vain ollut molemminpuolista.
Mitä mun pitää sitten tehdä? Tiedän että nyt on poikkeuksellinen tilanne, koska olen toimettomana ja kipeänä lomalla. Varmaan sen takia tulee uniin. Ei ole oikein muuta tekemistä kuin vatvoa asioita. Siis olen täysin avoin ehdotuksille!
Millaista apua tällaiseen ongelmaan saa? Kävin tosiaan terapeutilla eikä tullut mitään muuta kuin että aika parantaa.
En tahdo olla samassa tilanteessa kuin tuo nainen, jolla on lapsi ja naimisissa ja silti haikailee exänsä perään!
-ap
Eli sullakin on vaimo?
Ei ole! En vain tahdo siis päätyä samaan tilanteeseen kuin tuo toinen kirjoittaja. Olen ihan sinkku ja haikailen sen ihastuksen perään. Ei ole vaimoja kuvioissa mukana, saati lasta.
-ap
Voit vain itse itsesi pelastaa.
Ymmärrän mutta miten? Pidän itseni aktiivisena ja ihastus unohtuu? Ei siis ole mitään kontaktia enää, poistin jopa somesta ettei näy edes online missään. Onko vuosi silti vähän liian pitkä aika haikailla perään? En siis ole vastaavaa kokenut. Ehkä oli vikatikki pitää tämä loma pitää tämän pahimman kaipuun aikana...
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koita nyt vaan ymmärtää että meillä muillakin on ollut "kolahduksia" , mutta elämä jatkuu ihan kaikilla, ellei sitten oikea syy ole jokin ihan muu kuin se ettei nyt saanutkaan sitä ihmistä jonka halusi. Sun pitää hoitaa pää kuntoon oikeasti, jos vielä kahden vuoden kuluttua edelleen vatvot tätä samaa asiaa. Silloin kyse ei ole enää mistään kovasta ihastuksesta vaan vakavasta psyyken häiriöstä.
Ja yritä ymmärtää sekin, että jos olisitte oikeasti "täydellinen match" niin olisitte nyt yhdessä.
Mikä häiriö se on sitten? Vuosi sitten pakit ja hän muutti pois, ei mitään kontaktia sen jälkeen. Ei siis kahta vuotta vielä...
Itselle hän oli sellainen täydellinen match kuitenkin, en edes osaa paperille kirjoittaa parempaa. Ei vain ollut molemminpuolista.
Mitä mun pitää sitten tehdä? Tiedän että nyt on poikkeuksellinen tilanne, koska olen toimettomana ja kipeänä lomalla. Varmaan sen takia tulee uniin. Ei ole oikein muuta tekemistä kuin vatvoa asioita. Siis olen täysin avoin ehdotuksille!
Millaista apua tällaiseen ongelmaan saa? Kävin tosiaan terapeutilla eikä tullut mitään muuta kuin että aika parantaa.
En tahdo olla samassa tilanteessa kuin tuo nainen, jolla on lapsi ja naimisissa ja silti haikailee exänsä perään!
-ap
Eli sullakin on vaimo?
Ei ole! En vain tahdo siis päätyä samaan tilanteeseen kuin tuo toinen kirjoittaja. Olen ihan sinkku ja haikailen sen ihastuksen perään. Ei ole vaimoja kuvioissa mukana, saati lasta.
-ap
Voit vain itse itsesi pelastaa.
Ymmärrän mutta miten? Pidän itseni aktiivisena ja ihastus unohtuu? Ei siis ole mitään kontaktia enää, poistin jopa somesta ettei näy edes online missään. Onko vuosi silti vähän liian pitkä aika haikailla perään? En siis ole vastaavaa kokenut. Ehkä oli vikatikki pitää tämä loma pitää tämän pahimman kaipuun aikana...
-ap
Sä olet pinnallinen. Ihminen ei pelasta itseään sillä, että se tekee väkisin asioita ja yrittää esittää parantunutta. Sun pitää kasvaa henkisesti. Todellinen onni ja tasapaino löytyy sisimmästä, omista ajatuksista, ei siitä kuinka paljon menee ja tekee. Se on pelkkää pintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin välillä ihastun. Yksi ihastuksista on jopa kaverina. Töissä välillä myös ihastun.
Ei sovi pitää itseään niin erinomaisena että kuvittelee viehättävänsä toista.
Välillä olen saanut toisenkin ihastumaan mutta huomannut että toinen on varattu. Sitten homma on vain turhaa flirttiä. Kerran on 4 lapsen naimisissa oleva isä (lääkärimies) vienyt mut autolla kotiin. Mutta mulle kelpaa vain sinkut.
Parasta hakea sinkkumarkkinoilta jota riittää tindessä jos on tarve.
Nyttemmin jos ihastun ja haaveilen, kuten sinkuille tietysti käy, muistutan itselleni että nämä on sitten vain päiväunelmia.Ei toi nyt päde mun tilanteeseen. Olen kyllä tapaillut mukavia naisia ja muutoinkin kelpaisi, mutta ei vain löydy niitä tunteita. Kai se on pakko ottaa jonkunlainen laastarisuhde ja panostaa. En tosin usko että voisi pakottaa tunteita heräämään.
Se onkin monen ihmisen unelma olla jollekin laastari.
Eihän sitä sanottaisi tietenkään. Itselle olisi varmaan terveellistä, mutta en kyllä kehtaa edes yrittää. :)
En voisi toimia noin. En voisi ryhtyä mihinkään suhteeseen epärehellisesti, jos minulla on tunteita jotain toista ihmistä kohtaan.
Itse asiassa olen juuri tuollaisessa tilanteessa: olen toivottoman tulisesti rakastunut etääseen, jolle olen tinteistani kertonut, mutta jolta en suoria pakkeja tosin ole saanut mutten ole myöskään vastakaikua saanut. Tilanne on hyvinkin tuskainen välillä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että koska en pysty olemaan tuntematta mitään, tunnen sitten näin.
En voisi ajatellakaan mitään laastarisuhdetta, koska koen, että se olisi täysin väärin laastaria kohtaan. Se, että minulla olisi salaisesti tunteita jotain toista kohtaan, enkä sanoisi siitä mitään, olisi tosi viheliäisen inhottavaa, koska tällä ”laastarilla” saattaisi ollakin tunteita minua kohtaan, enkä voisi niihin kumminkaan vastata, koska tavallaan minulla on toinen. Miltä tuollainen mahtaisi minusta tuntua? Kauhealta. Siksipä en voisi kuvitellakaan mitään suhdetta kehenkään muuhun ennen kun olen toennut tästä tulisesta ihastumisestani. Kyllä se ajallaan laimenee, kai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin välillä ihastun. Yksi ihastuksista on jopa kaverina. Töissä välillä myös ihastun.
Ei sovi pitää itseään niin erinomaisena että kuvittelee viehättävänsä toista.
Välillä olen saanut toisenkin ihastumaan mutta huomannut että toinen on varattu. Sitten homma on vain turhaa flirttiä. Kerran on 4 lapsen naimisissa oleva isä (lääkärimies) vienyt mut autolla kotiin. Mutta mulle kelpaa vain sinkut.
Parasta hakea sinkkumarkkinoilta jota riittää tindessä jos on tarve.
Nyttemmin jos ihastun ja haaveilen, kuten sinkuille tietysti käy, muistutan itselleni että nämä on sitten vain päiväunelmia.Ei toi nyt päde mun tilanteeseen. Olen kyllä tapaillut mukavia naisia ja muutoinkin kelpaisi, mutta ei vain löydy niitä tunteita. Kai se on pakko ottaa jonkunlainen laastarisuhde ja panostaa. En tosin usko että voisi pakottaa tunteita heräämään.
Se onkin monen ihmisen unelma olla jollekin laastari.
Eihän sitä sanottaisi tietenkään. Itselle olisi varmaan terveellistä, mutta en kyllä kehtaa edes yrittää. :)
En voisi toimia noin. En voisi ryhtyä mihinkään suhteeseen epärehellisesti, jos minulla on tunteita jotain toista ihmistä kohtaan.
Itse asiassa olen juuri tuollaisessa tilanteessa: olen toivottoman tulisesti rakastunut etääseen, jolle olen tinteistani kertonut, mutta jolta en suoria pakkeja tosin ole saanut mutten ole myöskään vastakaikua saanut. Tilanne on hyvinkin tuskainen välillä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että koska en pysty olemaan tuntematta mitään, tunnen sitten näin.
En voisi ajatellakaan mitään laastarisuhdetta, koska koen, että se olisi täysin väärin laastaria kohtaan. Se, että minulla olisi salaisesti tunteita jotain toista kohtaan, enkä sanoisi siitä mitään, olisi tosi viheliäisen inhottavaa, koska tällä ”laastarilla” saattaisi ollakin tunteita minua kohtaan, enkä voisi niihin kumminkaan vastata, koska tavallaan minulla on toinen. Miltä tuollainen mahtaisi minusta tuntua? Kauhealta. Siksipä en voisi kuvitellakaan mitään suhdetta kehenkään muuhun ennen kun olen toennut tästä tulisesta ihastumisestani. Kyllä se ajallaan laimenee, kai.[/quotSiis onko tämän viestin kirjoittaja ap?
Hoitoon.