Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon saavuttamattomasta ihastuksesta?
08.08.2018 |
Olen siis mies, ja tämä on oikeastaan ainut ihastus aikuisiällä. Noin kolme vuotta ihastunut, enkä enää edes näe häntä koska asuu niin kaukana. Poistin hänet fbstä ja messengeristä. Nyt nähnyt pari viikkoa unia hänestä ja herännyt aina hikisenä siinä 4-5 aikaan yöllä. Töistä ei tule oikein mitään ja joutunut ottamaan palkattomia vapaitakin univelan takia.
Ei kohta pysty enää toimimaan millään tasolla, koska kaikki vapaa-aika (todella rajallinen) menee unelmointiin.
Ikää alkaa olla kohta 40 (tällä hetkellä 38) eikä varmaan uusia tule. Ehkä tämä on se juttu että on viimeinen ihastus? Olen käynyt psykiatrilla sairaanhoitajalla, mutta eipä 3 kuukauteen ollut mitään apua. Enemmän hävetti että piti jonkun itseä pahemman sekopään luona käydä. Unilääkkeitä syön välillä.
Käyn kyllä ulkona ja lenkkeilen yms ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, käynyt treffeilläkin muiden naisten kanssa. Tuntuu vaan muut niin pliisuilta verrattuna häneen ettei saa mitään tunteita aikaan. Ainut keino välttyä on pitää itsensä kiireisenä, mutta sitä luppoaikaa on pakostakin!
Kommentit (127)
Kylläpäs täällä taas flirttivät parikymppiset tytöt tehneet ukkoihin lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrän hyvin, koska työpaikalla tällainen tapaus sekoitti useammankin ukon pään. Itsellä tosin se pakkomielle helpotti heti kun likka häipyi eikä tarvinut olla enää missään tekemisissä, ap taitaa olla sitten minua hullumpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs täällä taas flirttivät parikymppiset tytöt tehneet ukkoihin lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrän hyvin, koska työpaikalla tällainen tapaus sekoitti useammankin ukon pään. Itsellä tosin se pakkomielle helpotti heti kun likka häipyi eikä tarvinut olla enää missään tekemisissä, ap taitaa olla sitten minua hullumpi.
No ei nyt mikään likka, 28-vuotias silloin ja itse olin 37v. Ei loputtoman iso ikäero.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi vähän vastaavanlaisesti. Olen aviossa, pitkälti 4-kymppinen ja minulla on liitostani lapsia. Kolme vuotta sitten pitkällä työkomennuksella tapasin viehättävän naisen, jonka kanssa oli mukava jutella. Itse aika ajoin syyllistyn pikku flirttiin naisten kanssa ihan itseäni viihdyttääkseni. Mutta tämä yksi olikin jotain muuta. Muutaman kerran hänet tavattuani koin jotain mitä en ole koskaan kokenut, eli pakkomielteistä naisen ajattelua ja heräilyä kesken yöunien. Ihastuin ja rakastuin siis ihan totaalisesti ensi kerran elämässäni ja tuntui kuin elämäni tarkoitus olisi valjennut edessäni. Vaikutti myös siltä kuin kaikki olisi ollut vastavuoroista. Asiat eivät kuitenkaan edenneet, vaikka hienovaraisesti yritin, ja sitten nainen vaihtoi paikkakuntaa. Hän jäi silti mieleen. Pahin tuska on nyt mennyt ohi, mutta en voi häntä unohtaa. Kävin jopa terapiassa asian tiimoilta ja se auttoi jotenkin, kun ymmärsi syitä ja perusteita omille tunteille.
Itse odotan vielä jotain. Ehkä ihmettä että hän tulisi elämääni ja pistäisin nykyisen elämäni uuteen järjestykseen (joka ei toki olisi helppo paketti). Muutoin annan ajan kulua ja toivon joskus kaipauksen hälvenevän.
Oikein alkoi ärsyttää lukea kirjoitustasi!
Siinä sinä varattu huokailet kun olet niin ihastunut. Voisit jättää vaimosi -jos se toinen nainen etsisi sinut, koska sinä vaan odotat että joku tulee oikein kotoa hakemaan!
Että mitä hittoa? Voisit jättää vaimosi jos se toinen tulisi hakemaan!
Sinulla on vaikeaa olla, kaipaat ihan täysillä ja selostat ettei toi kaikki on ok koska "ymmärrät syitä ja tunteiden perusteet".
Odotat silti.
Minusta on ok varattuna ihastua. Tai vaihtaa toiseen jos sikseen menee.
Mutta jätä tuo nykyinen vaimosi! Hän tarvitsee jonkun joka rakastaa ja tahtoo häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi vähän vastaavanlaisesti. Olen aviossa, pitkälti 4-kymppinen ja minulla on liitostani lapsia. Kolme vuotta sitten pitkällä työkomennuksella tapasin viehättävän naisen, jonka kanssa oli mukava jutella. Itse aika ajoin syyllistyn pikku flirttiin naisten kanssa ihan itseäni viihdyttääkseni. Mutta tämä yksi olikin jotain muuta. Muutaman kerran hänet tavattuani koin jotain mitä en ole koskaan kokenut, eli pakkomielteistä naisen ajattelua ja heräilyä kesken yöunien. Ihastuin ja rakastuin siis ihan totaalisesti ensi kerran elämässäni ja tuntui kuin elämäni tarkoitus olisi valjennut edessäni. Vaikutti myös siltä kuin kaikki olisi ollut vastavuoroista. Asiat eivät kuitenkaan edenneet, vaikka hienovaraisesti yritin, ja sitten nainen vaihtoi paikkakuntaa. Hän jäi silti mieleen. Pahin tuska on nyt mennyt ohi, mutta en voi häntä unohtaa. Kävin jopa terapiassa asian tiimoilta ja se auttoi jotenkin, kun ymmärsi syitä ja perusteita omille tunteille.
Itse odotan vielä jotain. Ehkä ihmettä että hän tulisi elämääni ja pistäisin nykyisen elämäni uuteen järjestykseen (joka ei toki olisi helppo paketti). Muutoin annan ajan kulua ja toivon joskus kaipauksen hälvenevän.
Oikein alkoi ärsyttää lukea kirjoitustasi!
Siinä sinä varattu huokailet kun olet niin ihastunut. Voisit jättää vaimosi -jos se toinen nainen etsisi sinut, koska sinä vaan odotat että joku tulee oikein kotoa hakemaan!
Että mitä hittoa? Voisit jättää vaimosi jos se toinen tulisi hakemaan!Sinulla on vaikeaa olla, kaipaat ihan täysillä ja selostat ettei toi kaikki on ok koska "ymmärrät syitä ja tunteiden perusteet".
Odotat silti.Minusta on ok varattuna ihastua. Tai vaihtaa toiseen jos sikseen menee.
Mutta jätä tuo nykyinen vaimosi! Hän tarvitsee jonkun joka rakastaa ja tahtoo häntä.
Miksi et kritisoi tätä naista joka haikailee exänsä perään? Mennyt naimisiin ja lapsen tehnyt. Ovatko miehet aina väärässä?
On kyllä vaikeaa jos ihastuksesi ei tupakoi. Yritää aina voi, ehkä hän innostuu tupakoinnista vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi vähän vastaavanlaisesti. Olen aviossa, pitkälti 4-kymppinen ja minulla on liitostani lapsia. Kolme vuotta sitten pitkällä työkomennuksella tapasin viehättävän naisen, jonka kanssa oli mukava jutella. Itse aika ajoin syyllistyn pikku flirttiin naisten kanssa ihan itseäni viihdyttääkseni. Mutta tämä yksi olikin jotain muuta. Muutaman kerran hänet tavattuani koin jotain mitä en ole koskaan kokenut, eli pakkomielteistä naisen ajattelua ja heräilyä kesken yöunien. Ihastuin ja rakastuin siis ihan totaalisesti ensi kerran elämässäni ja tuntui kuin elämäni tarkoitus olisi valjennut edessäni. Vaikutti myös siltä kuin kaikki olisi ollut vastavuoroista. Asiat eivät kuitenkaan edenneet, vaikka hienovaraisesti yritin, ja sitten nainen vaihtoi paikkakuntaa. Hän jäi silti mieleen. Pahin tuska on nyt mennyt ohi, mutta en voi häntä unohtaa. Kävin jopa terapiassa asian tiimoilta ja se auttoi jotenkin, kun ymmärsi syitä ja perusteita omille tunteille.
Itse odotan vielä jotain. Ehkä ihmettä että hän tulisi elämääni ja pistäisin nykyisen elämäni uuteen järjestykseen (joka ei toki olisi helppo paketti). Muutoin annan ajan kulua ja toivon joskus kaipauksen hälvenevän.
Oikein alkoi ärsyttää lukea kirjoitustasi!
Siinä sinä varattu huokailet kun olet niin ihastunut. Voisit jättää vaimosi -jos se toinen nainen etsisi sinut, koska sinä vaan odotat että joku tulee oikein kotoa hakemaan!
Että mitä hittoa? Voisit jättää vaimosi jos se toinen tulisi hakemaan!Sinulla on vaikeaa olla, kaipaat ihan täysillä ja selostat ettei toi kaikki on ok koska "ymmärrät syitä ja tunteiden perusteet".
Odotat silti.Minusta on ok varattuna ihastua. Tai vaihtaa toiseen jos sikseen menee.
Mutta jätä tuo nykyinen vaimosi! Hän tarvitsee jonkun joka rakastaa ja tahtoo häntä.Miksi et kritisoi tätä naista joka haikailee exänsä perään? Mennyt naimisiin ja lapsen tehnyt. Ovatko miehet aina väärässä?
Koska ketju eteni noin!
Kirjoitin ehkä ekalla sivulla olleeseen viestiin.
Tämä viesti meni tyypille joka kirjoitti noin, voin sanoa samaa naisellekin.
On olemassa paljon erilaisia parisuhteita, ei minusta kuuluu olla yhtä tapaa olla jonkun kanssa. Jää vaan kumma tunne kun se KUMPPANI unohtuu täysin.
Jos häneen ei ole yhteyttä tai tunteita, miksi olla yhdessä? Lapset eivät ole syy. Johan tuokin mies jättäisi jos se joku kotoa hakisi!
Tuo tyyppi ei osaa itse ottaa askelia mitä tahtoo, odottaa vaan että pääsee valmiiseen pöytään. Varmaan olisi päässyt jos olisi vapaana! Harva nainen tulee ihan kotoa hakemaan jonkun toisen miestä, lasten isää että nyt mennään.. Mutta joku saattaa tehdä niin jos olisit vapaa. Sinullekin toisten lähestyminen olisi helpompaa jos et olisi kahlittuna, vieläpä kumppaniin jota et tahdo.
Säälin vaimoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi vähän vastaavanlaisesti. Olen aviossa, pitkälti 4-kymppinen ja minulla on liitostani lapsia. Kolme vuotta sitten pitkällä työkomennuksella tapasin viehättävän naisen, jonka kanssa oli mukava jutella. Itse aika ajoin syyllistyn pikku flirttiin naisten kanssa ihan itseäni viihdyttääkseni. Mutta tämä yksi olikin jotain muuta. Muutaman kerran hänet tavattuani koin jotain mitä en ole koskaan kokenut, eli pakkomielteistä naisen ajattelua ja heräilyä kesken yöunien. Ihastuin ja rakastuin siis ihan totaalisesti ensi kerran elämässäni ja tuntui kuin elämäni tarkoitus olisi valjennut edessäni. Vaikutti myös siltä kuin kaikki olisi ollut vastavuoroista. Asiat eivät kuitenkaan edenneet, vaikka hienovaraisesti yritin, ja sitten nainen vaihtoi paikkakuntaa. Hän jäi silti mieleen. Pahin tuska on nyt mennyt ohi, mutta en voi häntä unohtaa. Kävin jopa terapiassa asian tiimoilta ja se auttoi jotenkin, kun ymmärsi syitä ja perusteita omille tunteille.
Itse odotan vielä jotain. Ehkä ihmettä että hän tulisi elämääni ja pistäisin nykyisen elämäni uuteen järjestykseen (joka ei toki olisi helppo paketti). Muutoin annan ajan kulua ja toivon joskus kaipauksen hälvenevän.
Oikein alkoi ärsyttää lukea kirjoitustasi!
Siinä sinä varattu huokailet kun olet niin ihastunut. Voisit jättää vaimosi -jos se toinen nainen etsisi sinut, koska sinä vaan odotat että joku tulee oikein kotoa hakemaan!
Että mitä hittoa? Voisit jättää vaimosi jos se toinen tulisi hakemaan!Sinulla on vaikeaa olla, kaipaat ihan täysillä ja selostat ettei toi kaikki on ok koska "ymmärrät syitä ja tunteiden perusteet".
Odotat silti.Minusta on ok varattuna ihastua. Tai vaihtaa toiseen jos sikseen menee.
Mutta jätä tuo nykyinen vaimosi! Hän tarvitsee jonkun joka rakastaa ja tahtoo häntä.Miksi et kritisoi tätä naista joka haikailee exänsä perään? Mennyt naimisiin ja lapsen tehnyt. Ovatko miehet aina väärässä?
Koska ketju eteni noin!
Kirjoitin ehkä ekalla sivulla olleeseen viestiin.
Tämä viesti meni tyypille joka kirjoitti noin, voin sanoa samaa naisellekin.
On olemassa paljon erilaisia parisuhteita, ei minusta kuuluu olla yhtä tapaa olla jonkun kanssa. Jää vaan kumma tunne kun se KUMPPANI unohtuu täysin.
Jos häneen ei ole yhteyttä tai tunteita, miksi olla yhdessä? Lapset eivät ole syy. Johan tuokin mies jättäisi jos se joku kotoa hakisi!Tuo tyyppi ei osaa itse ottaa askelia mitä tahtoo, odottaa vaan että pääsee valmiiseen pöytään. Varmaan olisi päässyt jos olisi vapaana! Harva nainen tulee ihan kotoa hakemaan jonkun toisen miestä, lasten isää että nyt mennään.. Mutta joku saattaa tehdä niin jos olisit vapaa. Sinullekin toisten lähestyminen olisi helpompaa jos et olisi kahlittuna, vieläpä kumppaniin jota et tahdo.
Säälin vaimoa.
Näin se menee. Harvalla on munaa rikkoa jo valmis perhe. Itsekään en ymmärrä tuota suhteessa kituuttamista, tosin itsellä ei ole lapsia.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi ap... Täällä ihan sama juttu, mutta sitten kuitenkin aika eri.
Itse en pääse yli exästä, joka on ollut ex jo pitkästi yli 10v. Naimisiinkin olen siinä välissä ehtinyt ja lapsen pyöräyttää.
Nyt on vaan taas kausi, että exä on mielessä KOKO ajan. Yöt ja päivät ja tätä on jatkunut nyt 2v. Edellinen vastaava ikävöintikausi oli muutama vuosi sitten. Tulee vähän sykleissä ja joka kerta pahempana ja kestää kauemmin.
Olen miettinyt terapiaa, mutta mitä se terapeutti tällaisessa asiassa auttaisi? Miten se saisi yhtäkkiä sen rakkauden ja kaipauksen loppumaan, kun en ole saanut sitä näiden vuosien aikana tehtyä vaikka mitä olen yrittänyt? En hyväksynyt kaveripyyntöjä, koska olisi sattunut liikaa, olen poistanut numeron, ollut kuuntelematta muistoja mieleen tuovia kappaleita ja bändejä ja kaikella tavalla yrittänyt pitää "poissa silmistä, poissa mielestä", mutta ei auta.
Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ikävöin. Kai alkaa pelottaa, että se teoreettinen toinen mahdollisuus alkaa mennä ohi. Ei kohta enää ehdi. Kai se tuolla alitajunnassa koko ajan kytee, että jospa vielä joskus. Ihan tietoisesti yritän olla niin ajattelematta, mutta ehkä siinä on kuitenkin jotain tuollaista, kun ei pääse täysin irti.
Mites sä naimisiin olet mennyt ja lapsia hommannut jos olet eri miehessä noin kiinni? Pakosta?
Koska kuten kirjoitin, tämä tulee sellaisissa sykleissä. Etenkin silloin eron alkuvaiheessa ajattelin, että täytyy pian päästä elämässä eteenpäin, että ex unohtuu. Pian sitten tapasin nykyisen mieheni.
Mutta ei se sitten koskaan oikeasti olekaan unohtunut. Itseni huijaamista ollut.
Nyt viisaampana en olisi niin kiirehtinyt uuteen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi ap... Täällä ihan sama juttu, mutta sitten kuitenkin aika eri.
Itse en pääse yli exästä, joka on ollut ex jo pitkästi yli 10v. Naimisiinkin olen siinä välissä ehtinyt ja lapsen pyöräyttää.
Nyt on vaan taas kausi, että exä on mielessä KOKO ajan. Yöt ja päivät ja tätä on jatkunut nyt 2v. Edellinen vastaava ikävöintikausi oli muutama vuosi sitten. Tulee vähän sykleissä ja joka kerta pahempana ja kestää kauemmin.
Olen miettinyt terapiaa, mutta mitä se terapeutti tällaisessa asiassa auttaisi? Miten se saisi yhtäkkiä sen rakkauden ja kaipauksen loppumaan, kun en ole saanut sitä näiden vuosien aikana tehtyä vaikka mitä olen yrittänyt? En hyväksynyt kaveripyyntöjä, koska olisi sattunut liikaa, olen poistanut numeron, ollut kuuntelematta muistoja mieleen tuovia kappaleita ja bändejä ja kaikella tavalla yrittänyt pitää "poissa silmistä, poissa mielestä", mutta ei auta.
Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ikävöin. Kai alkaa pelottaa, että se teoreettinen toinen mahdollisuus alkaa mennä ohi. Ei kohta enää ehdi. Kai se tuolla alitajunnassa koko ajan kytee, että jospa vielä joskus. Ihan tietoisesti yritän olla niin ajattelematta, mutta ehkä siinä on kuitenkin jotain tuollaista, kun ei pääse täysin irti.
Mites sä naimisiin olet mennyt ja lapsia hommannut jos olet eri miehessä noin kiinni? Pakosta?
Koska kuten kirjoitin, tämä tulee sellaisissa sykleissä. Etenkin silloin eron alkuvaiheessa ajattelin, että täytyy pian päästä elämässä eteenpäin, että ex unohtuu. Pian sitten tapasin nykyisen mieheni.
Mutta ei se sitten koskaan oikeasti olekaan unohtunut. Itseni huijaamista ollut.
Nyt viisaampana en olisi niin kiirehtinyt uuteen suhteeseen.
Ok. Ymmärrän itse että se suurin ihastus aina palaa mieleen. Muistelitko exääsi alkuhuuman aikana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs täällä taas flirttivät parikymppiset tytöt tehneet ukkoihin lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrän hyvin, koska työpaikalla tällainen tapaus sekoitti useammankin ukon pään. Itsellä tosin se pakkomielle helpotti heti kun likka häipyi eikä tarvinut olla enää missään tekemisissä, ap taitaa olla sitten minua hullumpi.
No ei nyt mikään likka, 28-vuotias silloin ja itse olin 37v. Ei loputtoman iso ikäero.
Aloitusviestissä kirjoitit, että olit kolme vuotta ihastunut ja tällä hetkellä olet 38. Et sinä silloin 37-vuotias voinut olla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi ap... Täällä ihan sama juttu, mutta sitten kuitenkin aika eri.
Itse en pääse yli exästä, joka on ollut ex jo pitkästi yli 10v. Naimisiinkin olen siinä välissä ehtinyt ja lapsen pyöräyttää.
Nyt on vaan taas kausi, että exä on mielessä KOKO ajan. Yöt ja päivät ja tätä on jatkunut nyt 2v. Edellinen vastaava ikävöintikausi oli muutama vuosi sitten. Tulee vähän sykleissä ja joka kerta pahempana ja kestää kauemmin.
Olen miettinyt terapiaa, mutta mitä se terapeutti tällaisessa asiassa auttaisi? Miten se saisi yhtäkkiä sen rakkauden ja kaipauksen loppumaan, kun en ole saanut sitä näiden vuosien aikana tehtyä vaikka mitä olen yrittänyt? En hyväksynyt kaveripyyntöjä, koska olisi sattunut liikaa, olen poistanut numeron, ollut kuuntelematta muistoja mieleen tuovia kappaleita ja bändejä ja kaikella tavalla yrittänyt pitää "poissa silmistä, poissa mielestä", mutta ei auta.
Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ikävöin. Kai alkaa pelottaa, että se teoreettinen toinen mahdollisuus alkaa mennä ohi. Ei kohta enää ehdi. Kai se tuolla alitajunnassa koko ajan kytee, että jospa vielä joskus. Ihan tietoisesti yritän olla niin ajattelematta, mutta ehkä siinä on kuitenkin jotain tuollaista, kun ei pääse täysin irti.
Mites sä naimisiin olet mennyt ja lapsia hommannut jos olet eri miehessä noin kiinni? Pakosta?
Koska kuten kirjoitin, tämä tulee sellaisissa sykleissä. Etenkin silloin eron alkuvaiheessa ajattelin, että täytyy pian päästä elämässä eteenpäin, että ex unohtuu. Pian sitten tapasin nykyisen mieheni.
Mutta ei se sitten koskaan oikeasti olekaan unohtunut. Itseni huijaamista ollut.
Nyt viisaampana en olisi niin kiirehtinyt uuteen suhteeseen.
Ok. Ymmärrän itse että se suurin ihastus aina palaa mieleen. Muistelitko exääsi alkuhuuman aikana?
Tietoisesti yritin aina olla ajattelematta, mutta asuttiin silloin vielä samoilla seuduilla, joten välillä aina nähtiin. Aina tuli jossain vastaan. Tämän nykyisen miehen kanssa oli riitoja tästä asiasta, kun oli huomannut, ettei kaikki ole ohi. Sinnikkäästi vain hoin, että kyllä on.
En tiedä, miksi oli itselleni niin vaikea hyväksyä sitä, että edelleen rakastin sitä exää erosta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs täällä taas flirttivät parikymppiset tytöt tehneet ukkoihin lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrän hyvin, koska työpaikalla tällainen tapaus sekoitti useammankin ukon pään. Itsellä tosin se pakkomielle helpotti heti kun likka häipyi eikä tarvinut olla enää missään tekemisissä, ap taitaa olla sitten minua hullumpi.
No ei nyt mikään likka, 28-vuotias silloin ja itse olin 37v. Ei loputtoman iso ikäero.
Aloitusviestissä kirjoitit, että olit kolme vuotta ihastunut ja tällä hetkellä olet 38. Et sinä silloin 37-vuotias voinut olla...
Ei taida aloittaja nyt ihan rehellinen olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs täällä taas flirttivät parikymppiset tytöt tehneet ukkoihin lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrän hyvin, koska työpaikalla tällainen tapaus sekoitti useammankin ukon pään. Itsellä tosin se pakkomielle helpotti heti kun likka häipyi eikä tarvinut olla enää missään tekemisissä, ap taitaa olla sitten minua hullumpi.
No ei nyt mikään likka, 28-vuotias silloin ja itse olin 37v. Ei loputtoman iso ikäero.
Aloitusviestissä kirjoitit, että olit kolme vuotta ihastunut ja tällä hetkellä olet 38. Et sinä silloin 37-vuotias voinut olla...
Sori, siis 37v olin pakkien aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi ap... Täällä ihan sama juttu, mutta sitten kuitenkin aika eri.
Itse en pääse yli exästä, joka on ollut ex jo pitkästi yli 10v. Naimisiinkin olen siinä välissä ehtinyt ja lapsen pyöräyttää.
Nyt on vaan taas kausi, että exä on mielessä KOKO ajan. Yöt ja päivät ja tätä on jatkunut nyt 2v. Edellinen vastaava ikävöintikausi oli muutama vuosi sitten. Tulee vähän sykleissä ja joka kerta pahempana ja kestää kauemmin.
Olen miettinyt terapiaa, mutta mitä se terapeutti tällaisessa asiassa auttaisi? Miten se saisi yhtäkkiä sen rakkauden ja kaipauksen loppumaan, kun en ole saanut sitä näiden vuosien aikana tehtyä vaikka mitä olen yrittänyt? En hyväksynyt kaveripyyntöjä, koska olisi sattunut liikaa, olen poistanut numeron, ollut kuuntelematta muistoja mieleen tuovia kappaleita ja bändejä ja kaikella tavalla yrittänyt pitää "poissa silmistä, poissa mielestä", mutta ei auta.
Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ikävöin. Kai alkaa pelottaa, että se teoreettinen toinen mahdollisuus alkaa mennä ohi. Ei kohta enää ehdi. Kai se tuolla alitajunnassa koko ajan kytee, että jospa vielä joskus. Ihan tietoisesti yritän olla niin ajattelematta, mutta ehkä siinä on kuitenkin jotain tuollaista, kun ei pääse täysin irti.
Mites sä naimisiin olet mennyt ja lapsia hommannut jos olet eri miehessä noin kiinni? Pakosta?
Koska kuten kirjoitin, tämä tulee sellaisissa sykleissä. Etenkin silloin eron alkuvaiheessa ajattelin, että täytyy pian päästä elämässä eteenpäin, että ex unohtuu. Pian sitten tapasin nykyisen mieheni.
Mutta ei se sitten koskaan oikeasti olekaan unohtunut. Itseni huijaamista ollut.
Nyt viisaampana en olisi niin kiirehtinyt uuteen suhteeseen.
Ok. Ymmärrän itse että se suurin ihastus aina palaa mieleen. Muistelitko exääsi alkuhuuman aikana?
Tietoisesti yritin aina olla ajattelematta, mutta asuttiin silloin vielä samoilla seuduilla, joten välillä aina nähtiin. Aina tuli jossain vastaan. Tämän nykyisen miehen kanssa oli riitoja tästä asiasta, kun oli huomannut, ettei kaikki ole ohi. Sinnikkäästi vain hoin, että kyllä on.
En tiedä, miksi oli itselleni niin vaikea hyväksyä sitä, että edelleen rakastin sitä exää erosta huolimatta.
Mikset kokeilisi terapiaa? Et kuitenkaan tahdo luopua exästä?
Vierailija kirjoitti:
Joo siis olen kyllä käynyt terapiassa yms mutta en nyt pääse yli siitä että on se kovin ihastus ja 'paras' nainen mitä tavannut. Pitääkö tässä tyytyä sitten johonkin ihan jees naiseen vai? Ei taida onnistua!
-ap
Pelottaja ajatus, että joku terapiassa ravaava olisi kiinnostunut.
Ikää lisää epätoivoa ja jostainhan meidän tulee saada narkattua onni elämäämme, että jaksamme. Psykiatreilta usein puuttuu se kaikkein merkittävin apu antaa: omakohtainen kokemus ja ylipäätänsä ihmiseläimen käytöksen dynamiikan tajuaminen käytännössä(ei opeteta missään). Millainen neiti on kyseessä?
Vierailija kirjoitti:
Mulla olisi tällä hetkellä mahdollisuus suhteeseen. Työkaveri on aika ihastunut muhun ja hakeutuu seuraan ja koskettelee välillä. Ihan kiltisti tosin :D
Pitäisikö aloittaa suhde? Aika isot riskit, en itse tunne oikein mitään häntä kohtaan. Oikein mukava nainen tosin ja jopa vanhempi ettei mikään tyttönen enää. Silti jos homma menee puihin ja vain käytän häntä laastarina, voi elämä työyhteisössä vaikeutua. Enkä tietenkään mukavia ihmisiä tahdo loukata.
Kuka kysyy av:lla pitäisikö aloittaa suhde...ja jos me vastataan että aloita vaan, niin sä aloitat? 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs täällä taas flirttivät parikymppiset tytöt tehneet ukkoihin lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärrän hyvin, koska työpaikalla tällainen tapaus sekoitti useammankin ukon pään. Itsellä tosin se pakkomielle helpotti heti kun likka häipyi eikä tarvinut olla enää missään tekemisissä, ap taitaa olla sitten minua hullumpi.
No ei nyt mikään likka, 28-vuotias silloin ja itse olin 37v. Ei loputtoman iso ikäero.
Aloitusviestissä kirjoitit, että olit kolme vuotta ihastunut ja tällä hetkellä olet 38. Et sinä silloin 37-vuotias voinut olla...
Sori, siis 37v olin pakkien aikaan.
Eikö puhuttu ihastuksen alkamisesta. Taisit nyt puhua itsesi pussiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi ap... Täällä ihan sama juttu, mutta sitten kuitenkin aika eri.
Itse en pääse yli exästä, joka on ollut ex jo pitkästi yli 10v. Naimisiinkin olen siinä välissä ehtinyt ja lapsen pyöräyttää.
Nyt on vaan taas kausi, että exä on mielessä KOKO ajan. Yöt ja päivät ja tätä on jatkunut nyt 2v. Edellinen vastaava ikävöintikausi oli muutama vuosi sitten. Tulee vähän sykleissä ja joka kerta pahempana ja kestää kauemmin.
Olen miettinyt terapiaa, mutta mitä se terapeutti tällaisessa asiassa auttaisi? Miten se saisi yhtäkkiä sen rakkauden ja kaipauksen loppumaan, kun en ole saanut sitä näiden vuosien aikana tehtyä vaikka mitä olen yrittänyt? En hyväksynyt kaveripyyntöjä, koska olisi sattunut liikaa, olen poistanut numeron, ollut kuuntelematta muistoja mieleen tuovia kappaleita ja bändejä ja kaikella tavalla yrittänyt pitää "poissa silmistä, poissa mielestä", mutta ei auta.
Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ikävöin. Kai alkaa pelottaa, että se teoreettinen toinen mahdollisuus alkaa mennä ohi. Ei kohta enää ehdi. Kai se tuolla alitajunnassa koko ajan kytee, että jospa vielä joskus. Ihan tietoisesti yritän olla niin ajattelematta, mutta ehkä siinä on kuitenkin jotain tuollaista, kun ei pääse täysin irti.
Mites sä naimisiin olet mennyt ja lapsia hommannut jos olet eri miehessä noin kiinni? Pakosta?
Koska kuten kirjoitin, tämä tulee sellaisissa sykleissä. Etenkin silloin eron alkuvaiheessa ajattelin, että täytyy pian päästä elämässä eteenpäin, että ex unohtuu. Pian sitten tapasin nykyisen mieheni.
Mutta ei se sitten koskaan oikeasti olekaan unohtunut. Itseni huijaamista ollut.
Nyt viisaampana en olisi niin kiirehtinyt uuteen suhteeseen.
Ok. Ymmärrän itse että se suurin ihastus aina palaa mieleen. Muistelitko exääsi alkuhuuman aikana?
Tietoisesti yritin aina olla ajattelematta, mutta asuttiin silloin vielä samoilla seuduilla, joten välillä aina nähtiin. Aina tuli jossain vastaan. Tämän nykyisen miehen kanssa oli riitoja tästä asiasta, kun oli huomannut, ettei kaikki ole ohi. Sinnikkäästi vain hoin, että kyllä on.
En tiedä, miksi oli itselleni niin vaikea hyväksyä sitä, että edelleen rakastin sitä exää erosta huolimatta.Mikset kokeilisi terapiaa? Et kuitenkaan tahdo luopua exästä?
Millä se terapeutti saisi sen rakkauden loppumaan? Kaikki mielikuvaharjoitukset sun muut olen yrittänyt, niin kuin jo sanoin, mutta ei auta.
Luulen, että ainoa keino olisi jokin sellainen, että ex tekisi jonkun todella ruman, ikävän tempun minulle ja osoittaa, että on ihan hirveä ihminen. Mutta mikä sellainen asia olisi, kun ei voi esim. pettääkään, koska ei olla yhdessä.
Niin mielelläni unohtaisin koko ihmisen, mutta ei sitä näköjään voi ihminen itse omalla päätöksellään tehdä.
Pikkaisen itseäkin ihmetyttää! En voisi kyllä edes harkita moista jos olisin vielä toisessa kiinni.
-ap