"Lapsille ei kuulu yhtään esimerkiksi se, että isä tai äiti on ollut uskoton"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös sitä mieltä, että aikuisten ja omien vanhempien intiimielämä ei kuulu lapsille. Mutta siinä vaiheessa kun toinen tai molemmat vanhemmista on aivan rikki, on velvollinen kertomaan lapsille että nyt on rankka tilanne. Jos sanoja ei yksin löydä, niitä kannattaa miettiä ammattilaisen kanssa. Lastenkin luottamus petetään kun parisuhde rikotaan.

Meillä mies kertoi lapsille, että isä on tehnyt väärin äitiä kohtaan ja ollut liian läheinen toisen naisen kanssa. Asian kertomista helpotti se, että mies aidosti katui ja näytti että kunnioittaa äitiä niin paljon että haluaa korjata asiat. Siinä vaiheessa lapset olivat kuulleet jo paljon kirosanoja suljettujen ovien takaa.

Vaikka asioita olisi selvitelty kuiskaillen, niin lapset tunsivat koko perheen ilmaston muuttuneen. Olisi ollut suoranaista henkistä väkivaltaa heitä kohtaan hymyillen sanoa että eipä tässä mitään.

Marttyyriksi opitaan mallista ja minulle oli tärkeää että en näytä alistuvan ja uhriutuvan naisen osaa tyttärilleni, vaan asiat selvitetään eikä jätetä kesken. Selän takana toisen vanhemman haukkuminen on aina vääränlaista vallankäyttöä, mutta kyllä sen saa sanoa että nyt on vaikeat ajat.

Tunteitaan ei tarvitse hävetä, vaikka sanoissa pitää olla maltillinen.

...mutta muistitko myös kertoa kuinka äiti ei ole ennen pettämistäkään hävennyt tunteitaan vaan nalkuttanut, huutanut ja parkunut johon isi kyllästyi ja etsi mukavampaa seuraa. Helppo laittaa kaikki pettäjän niskaan kun ei halua katsoa ollenkaan omaa puolta parisuhteesta. Ei se pettäminen yleensä kumpua ihan tyhjästä, kyllä parisuhteessa on ollut jo paljon vialla ennen pettämistä.

Kun tämä äiti nyt vaan ei ole sellainen joka nalkuttaa ja parkuu ja huutaa, vaan sellainen joka haluaa käsitellä asioita. Isi itse asiassa "kyllästyi" siihen, että äiti ei ollut niin päällekäyvä kuin tämä toinen nainen oli ja toinen nainen oli hämmentävän kiihkeä lähentelyissään.

Parisuhdetta on käsitelty kiitos vain erittäin rakentavasti tämän jälkeenkin ja mies keskustellut keski-iän kriisistään ammattilaisen kanssa.

Itsekin olen sitä mieltä, että vika ei ole yksittäisissä ihmisissä vaan parisuhteen väärinkäsityksissä. Esimerkiksi siinä, että vaimo ei rakasta yhtään vähempää vaikka ei olekaan posket punoittaen hyppäämässä syliin heti kohdatessa.

...posket punottaen hyppäämässä - kuinka tuo pitäisi ymmärtää, naista ei seksi eikä läheisyys kiinnosta? Mies kyllästyy vonkaamaan ja hakee lämpöä muualta ja hänestä tulee se syyllinen. Miksi ei kärvistellyt vaan eteenpäin. Riittääkö, että parisuhteessa toinen on tyytyväinen ja määrää säännöt vai pitäisikö kuunnella molempia? 

Arvostan omaa äitiäni siitä, että hän ei koskaan sanonut isästä pahaa sanaa, vaikka aihetta olisi kyllä varmasti ollut, tai edes avannut tapahtumien syitä. Olen kuitenkin puoliksi isästäni lähtöisin ja hän on rakas, vaikkakin ongelmallinen henkilö. Minulle oli ihan tarpeeksi käsiteltävää asioissa ilman lisälastejakin. 

Äiti ei myöskään mustamaalannut isää omalle suvulleen, joka piti isästäni kovasti. 

Lapselle voi hänen aikuistuttuaan kertoa hyvinkin paljon, mutta ei pienenä lapsena. 

Eräässä perheessä äiti usutti lapset ottamaan yhteyttä toiseen naiseen. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt tehdä lasu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni isä, joka katoaa lapsen elämästä erotilanteessa, tekee sen häpeän vuoksi. Aikuisten riidat ja ongelmat eivät kuulu lapsille ja molempien vanhempien velvollisuus on tukea sitä, että lapsi säilyttää suhteen ja kunnioituksen molempiin.

Pyh. Fiksu ihminen miettii etukäteen tekojensa erilaiset mahdolliset seuraukset ja sitten kärsii ne, jos katsoo vaivan arvoisiksi. Pettäjää ei tarvitse mitenkään suojella, on täysin oma asia ryhtyä suhmuroimaan ja valehtelemaan perheelle.

No voi vietävä sentään, ei tässä pettäjää suojella, vaan sitä lasta. Kun lapsella ennen pettämistä ja mahdollista eroa on kuitenkin kaksi saman katon alla asuvaa vanhempaa, jotka molemmat ovat hänelle yhtä rakkaita (sivuutan suosiolla tässä asiayhteydessä moniongelmaiset perheet ja keskityn vain pettämiseen). On ihan riittävän suuri muutos, että lapsen siihenastinen elämä muuttuu matkusteluksi kahden kodin välillä, joten hän ei tarvitse kannettavakseen tämän lisäksi vielä sitä, että hänen pitäisi vanhempansa puolesta tuomita toinen vanhempansa, hänen uusi kumppaninsa tai olla kuunteleva korva kipuileville vanhemmille, kun hän tarvitsisi sitä kuuntelevaa korvaa itse. Vanhempien tulee voida taata hänelle mahdollisimman hyvä alusta sopeutua uuteen elämäntilanteeseen ja kipuilla itse, eikä käyttää lasta välineenä omiin kipuiluihinsa. 

Ja siis tiedän, että tällainen tilanne on varmasti petetylle ihan hirveä, ja on varmasti shokkitilanteessa vaikea saada pidettyä kasassa sekä itsensä että perhe-elämänsä. Mutta lapsella tulee säilyä oikeus saada rakastaa vanhempiaan ilman velvollisuutta moralisoida kumpaakaan toisen vanhemman puolesta. Ja kyllä: vaikka sen tiedon tarjoaisi aikuisen korviin siistinä pakettina, se voi oikeasti olla ihan liian raskas asia käsiteltäväksi lapselle, jolla ei ole vielä taitoja käsitellä omia tunteitaan aikuisen tavoin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapselle ei saa kertoa eron syytä, niin miten ihmeessä te sitten selitätte uudet seurustelukumppanit? Kun lapselle ei saa sanoa, että isi rakastui toiseen, niin mitä se lapsi mahtaa ajatella, kun isän luona asuukin ihan vieras nainen. Kun lasta ei pidä sotkea parisuhteisiin, niin montako vuotta vanhempien pitää olla ilman parisuhdetta, johon lasta ei sovi sotkea?

Kaksinaamaista sanoa, että parisuhteessa on vain 2, sen ongelmia ei selitellä lapsille. Kuitenkin isän tai äidin uudessa suhteessakin on 2, mutta miksi ihmeessä lapset joutuvat sen uuden suhteen näkemään, jos heille ei ole saanut kertoa eron syitä?

Totta kai saa kertoa, että isillä on uusi tyttöystävä. Kyllä lapset ymmärtävät ilman kertomistakin, että isi on rakastunut toiseen naiseen, jos ovat sen ikäisiä että edes jotenkin ymmärtävät mitä avioero tarkoittaa ja miksi ihmiset yleensä eroavat. Mutta lapsista tuntuu inhottavalta kuunnella kertomuksia siitä, miten isi on pettänyt äitiä harrastamalla seksiä muiden naisten kanssa. Minä ainakaan en olisi välittänyt sellaisia tietää.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi hänen aikuistuttuaan kertoa hyvinkin paljon, mutta ei pienenä lapsena. 

Jos lasta kiinnostaa. On paljon mahdollista, ettei lapsi halua aikuisenakaan tietää likaisia yksityiskohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Näin juuri! Tämä on järkevän ihmisen puhetta.

Muuten hyvä, mutta ei toimi tilanteissa joissa lapsi syyttää sitä viatonta osapuolta, tai toinen vanhemmista ei pidä kiinni siitä ettei lapselle kerrota, vaan selittää tilanteen lapselle omasta näkökulmastaan sopivaksi. Silloin toisen osapuolen on ihan pakko puuttua tähän lapsen aivopesuun kertomalla miten tilanne oikeasti on mennyt, ettei lapsi ala vihaamaan tätä.

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten kuulu joutua miettimään pettämistä tai aikuisten seksuaalisuuutta. Liittoon ja eroon tarvitaan kaksi. Vaikka vain toinen olisikin ollut uskoton, niin se kertoo, että liitossa on ollut jotain pielessä jo ennnen sitä. Vaikka uskottomuus helposti näyttäisikin eron syyltä, niin sitä edeltävä aika on johtanut siihen. Ei eroon ikinä ole yhtä syypäätä, paitsi ehkä alkoholi / väkivalta.

Juurikin näin. Moni pettää siksi, ettei koe saavansa omalta kumppaniltaan yhtään esim. henkistä tukea tai läheisyyttä, vaikka olisi ottanut ongelman esiin. Sitten kun sattuu tapaamaan henkilön, joka on emotionaalisesti läsnä ja ymmärtää, se saattaa luonnollisesti johtaa seksiin ja ihastumiseen.

Moni petetty (vaikka olisikin muuten ihan hyvä kumppani, ei lyö/juo jne.) on etäinen ja kylmä, ehkä aeksitymiasta tai autismin kirjon häiriöstä kärsivä, joka ei kykene henkiseen yhteyteen kumppaninsa kanssa.

Pettäminen on silti väärin, ja jos haluaa suhteen aikana olla toisten kanssa, kuuluu siitä kertoa reilusti heti toiseen tutustumisen tai yhteydenpidon alkaessa. Näin ei tarvitse "pettää" vaan voi elää rehellistä elämää. Ja "petetty" kumppani voi lopettaa heti suhteen halutessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Näin juuri! Tämä on järkevän ihmisen puhetta.

Muuten hyvä, mutta ei toimi tilanteissa joissa lapsi syyttää sitä viatonta osapuolta, tai toinen vanhemmista ei pidä kiinni siitä ettei lapselle kerrota, vaan selittää tilanteen lapselle omasta näkökulmastaan sopivaksi. Silloin toisen osapuolen on ihan pakko puuttua tähän lapsen aivopesuun kertomalla miten tilanne oikeasti on mennyt, ettei lapsi ala vihaamaan tätä.

Tietenkin asiat ovat aina ennen kaikkea tilannekohtaisia, ja vanhempana on vaikea päästä ihanteeseen tilanteessa, jossa toinen vanhempi ei vedä yhtä köyttä. Mutta silti on todella tärkeää edes pyrkiä siihen, ettei tule tehneeksi lapsesta riidan yhtä osapuolta. Kun oikeasti ne lapsen resurssit voivat olla todella vähäiset muutenkin vaikeassa tilanteessa. 

Mitä se lapsille kuuluu, aikuisten asiat. Ihme aoikoja eletään kun lapsia pidetään jonain vertaisina, joille pitäisi ihan kaikki asiat selittää juurtajaksain, mitkä ei niille edes kuulu.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäjät olisivat heti valehtelemassa lapsilleenkin. Yllätys.

Ei, vaan täällä on vanhempiensa avioerosta traumatisoituneita lapsia paikalla. Jotka toivovat, että vanhemmat olisivat edes hetken miettineet asioita omaa napaansa pidemmälle. Lastensa takia.

Olisi miettinyt ennen pettämistä. Itsekin olen eroperheestä.

Mikä siis olisikaan parempi idea, kuin hoitaa oma avioerokin niin, että lapset kärsivät siitä.mahdollisimman paljon. Miksipä edes yrittää katkaista ylisukupolvien siirtyvä traumaattinen kierre, jos voi vain näppärästi siirtää oman tuskansa muiden harteille: lastensa. Mieti nyt hyvä ihminen millaista tulevaisuutta lapsillesi haluat rakentaa!

Pettämisestä kuuleminen ei lisännyt traumattisuutta yhtään. Ennen eroa oli traumaattisuutta jo aivan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäjät olisivat heti valehtelemassa lapsilleenkin. Yllätys.

Ei, vaan täällä on vanhempiensa avioerosta traumatisoituneita lapsia paikalla. Jotka toivovat, että vanhemmat olisivat edes hetken miettineet asioita omaa napaansa pidemmälle. Lastensa takia.

Olisi miettinyt ennen pettämistä. Itsekin olen eroperheestä.

Mikä siis olisikaan parempi idea, kuin hoitaa oma avioerokin niin, että lapset kärsivät siitä.mahdollisimman paljon. Miksipä edes yrittää katkaista ylisukupolvien siirtyvä traumaattinen kierre, jos voi vain näppärästi siirtää oman tuskansa muiden harteille: lastensa. Mieti nyt hyvä ihminen millaista tulevaisuutta lapsillesi haluat rakentaa!

Pettämisestä kuuleminen ei lisännyt traumattisuutta yhtään. Ennen eroa oli traumaattisuutta jo aivan riittävästi.

Oletko käynyt missään hoitamassa traumojasi? Et oikeasti vaikuta psyykkisesti olevan lähellekään terve. Hoida mielenterveytesi kuntoon. Tee se itsesi ja lastesi takia.

Koska pettämiseen tarvitaan lähtökohtaisesti huono parisuhde, niin miksi lapsia vaivaamaan sillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Näin juuri! Tämä on järkevän ihmisen puhetta.

Muuten hyvä, mutta ei toimi tilanteissa joissa lapsi syyttää sitä viatonta osapuolta, tai toinen vanhemmista ei pidä kiinni siitä ettei lapselle kerrota, vaan selittää tilanteen lapselle omasta näkökulmastaan sopivaksi. Silloin toisen osapuolen on ihan pakko puuttua tähän lapsen aivopesuun kertomalla miten tilanne oikeasti on mennyt, ettei lapsi ala vihaamaan tätä.

Tietenkin asiat ovat aina ennen kaikkea tilannekohtaisia, ja vanhempana on vaikea päästä ihanteeseen tilanteessa, jossa toinen vanhempi ei vedä yhtä köyttä. Mutta silti on todella tärkeää edes pyrkiä siihen, ettei tule tehneeksi lapsesta riidan yhtä osapuolta. Kun oikeasti ne lapsen resurssit voivat olla todella vähäiset muutenkin vaikeassa tilanteessa. 

Jos vaihtoehdot ovat totuuden kertominen lapsille, tai se että lapsi alkaa inhoamaan viatonta osapuolta, niin kyllä lapsen edun mukaista on totuus. Tiesitkö että monesti tuollaisessa tilanteessa vain toinen vanhempi pitää lasta kiistakapulana? Jos sitten se joka ei pidä kiistakapulana lasta, positetaan lapsen elämästä, niin lapselle voi käydä ihan hullusti, ja hän voi menettää sen toisen vanhempansa, syyttäen tästä menetyksestä sitä menetettyä vanhempaa, vaikka hän vain "ei tehnyt lapsesta kiistakapulaa". 

Vierailija kirjoitti:

Koska pettämiseen tarvitaan lähtökohtaisesti huono parisuhde, niin miksi lapsia vaivaamaan sillä?

Paitsi ettei näin läheskään aina ole. Kyse on monesti siitä että toinen osapuoli yhtäkkiä päättääkin haluta sittenkin jotain muuta, ja pettää sitten voimansa tunnossa ja uuden elämän toiveessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska pettämiseen tarvitaan lähtökohtaisesti huono parisuhde, niin miksi lapsia vaivaamaan sillä?

Paitsi ettei näin läheskään aina ole. Kyse on monesti siitä että toinen osapuoli yhtäkkiä päättääkin haluta sittenkin jotain muuta, ja pettää sitten voimansa tunnossa ja uuden elämän toiveessa.

No jos toinen yhtäkkiä haluaakin jotain muuta, niin sittenhän parisuhde ei enää ole hyvä, vaikka olisi aikaisemmin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Näin juuri! Tämä on järkevän ihmisen puhetta.

Muuten hyvä, mutta ei toimi tilanteissa joissa lapsi syyttää sitä viatonta osapuolta, tai toinen vanhemmista ei pidä kiinni siitä ettei lapselle kerrota, vaan selittää tilanteen lapselle omasta näkökulmastaan sopivaksi. Silloin toisen osapuolen on ihan pakko puuttua tähän lapsen aivopesuun kertomalla miten tilanne oikeasti on mennyt, ettei lapsi ala vihaamaan tätä.

Tietenkin asiat ovat aina ennen kaikkea tilannekohtaisia, ja vanhempana on vaikea päästä ihanteeseen tilanteessa, jossa toinen vanhempi ei vedä yhtä köyttä. Mutta silti on todella tärkeää edes pyrkiä siihen, ettei tule tehneeksi lapsesta riidan yhtä osapuolta. Kun oikeasti ne lapsen resurssit voivat olla todella vähäiset muutenkin vaikeassa tilanteessa. 

Jos vaihtoehdot ovat totuuden kertominen lapsille, tai se että lapsi alkaa inhoamaan viatonta osapuolta, niin kyllä lapsen edun mukaista on totuus. Tiesitkö että monesti tuollaisessa tilanteessa vain toinen vanhempi pitää lasta kiistakapulana? Jos sitten se joka ei pidä kiistakapulana lasta, positetaan lapsen elämästä, niin lapselle voi käydä ihan hullusti, ja hän voi menettää sen toisen vanhempansa, syyttäen tästä menetyksestä sitä menetettyä vanhempaa, vaikka hän vain "ei tehnyt lapsesta kiistakapulaa". 

Jos isä kertoo yhdenlaisen tarinan ja äiti toisenlaisen, niin lapsi ei tiedä kumpaa pitäisi uskoa.

Kylläpä on tähänkin ketjuun eksynyt paljon huo*ulipettäjänaisia kun pitää salailla vieraitten miesten naimiset avioliiton kariutumissyynä omilta lapsilta.

Pariskunnan välit ja intiimiasiat ei kuulu lapselle, eikä kellekään muillekaan.

Erossa yhden kerran sanoin lapselle, että eroamme isän alkoholinkäytön takia. Muuten en hänen isäänsä ole haukkunut, ja nykyään toivon, etten olisi sanonut sitäkään, ihan turhaa oli.

Tai eihän sitä silloin tiennyt, kuinka pahaksi se siitä menee, ajattelin silloin että lapsi voi joutua soittamaan minulle, että haen pois, jos isä kännissä. Onneksi mies sai itsensä sen verran kasaan.

Nykyään olemme kohteliaissa vaikka viileissä väleissä, pystymme olemaan samoissa juhlissa näennäisen helposti. Eri puolilla salia.