Lue keskustelun säännöt.
Kärsin lievästä dissosiaatiohäiriöstä. Mitä haluat kysyä minulta?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään oikein ymmärrä kyseistä käsitettä, vaikka olen siihen tutustunut. Miten dissosiaatio näkyy ulos? Kun dissosioitte, pystyttekö esim puhumaan ja vastaamaan kysymyksiin? Ymmärrättekö mitä teiltä kysytään, pystyttekö vastaamaan pidemmästi kuin yhden sanan verran? Mitä tuo tarkoittaa, että katsotte tilannetta kuin elokuvaa? "Irtoatteko" jotenkin kehostanne, ja kuvittelette miltä tilanne näyttää ulkopuoliselle?
Ymmärrän mitä kuulemani täysin. Jollain tavalla pystyn vastailemaan, mutta yleensä melko lyhyesti automaatilla "mmm niin" tai jotain muuta vastaavaa. Kyllä vastauksena tuohon viimeiseen kysymykseen.
Dissosiaatio on epätodellinen olotila. Ehkä sitä voisi verrata siihen, että heräät kesken kaiken unesta jossain vieraassa paikassa. Et tiedä missä olet, mikä kellonaika tai vuosi on, miten olet kyseiseen paikkaan päätynyt... Kunnes tietoinen mieli ottaa ohjakset ja muistat olevasi 51-vuotias perheenäiti, joka on työmatkalla Torniossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään oikein ymmärrä kyseistä käsitettä, vaikka olen siihen tutustunut. Miten dissosiaatio näkyy ulos? Kun dissosioitte, pystyttekö esim puhumaan ja vastaamaan kysymyksiin? Ymmärrättekö mitä teiltä kysytään, pystyttekö vastaamaan pidemmästi kuin yhden sanan verran? Mitä tuo tarkoittaa, että katsotte tilannetta kuin elokuvaa? "Irtoatteko" jotenkin kehostanne, ja kuvittelette miltä tilanne näyttää ulkopuoliselle?
Ymmärrän mitä kuulemani täysin. Jollain tavalla pystyn vastailemaan, mutta yleensä melko lyhyesti automaatilla "mmm niin" tai jotain muuta vastaavaa. Kyllä vastauksena tuohon viimeiseen kysymykseen.
Dissosiaatio on epätodellinen olotila. Ehkä sitä voisi verrata siihen, että heräät kesken kaiken unesta jossain vieraassa paikassa. Et tiedä missä olet, mikä kellonaika tai vuosi on, miten olet kyseiseen paikkaan päätynyt... Kunnes tietoinen mieli ottaa ohjakset ja muistat olevasi 51-vuotias perheenäiti, joka on työmatkalla Torniossa.
Kiitos vastauksesta. En tiedä, onko itselläni tuollaista lievänä. Olen luullut olevani vain hajamielinen ja ujo/estynyt.
Tässä on hyvä kuvaus EMDR -hoitotilanteesta, minullakin tuli mieleen myös sellaisia asioita, joita en ollut muistanut pitkään aikaan, koska asian on vain halunnut unohtaa. "Unohtaminen" ei valitettavasti toimi, koska kroppa ja alitajunta muistavat asiat edelleen.
http://introspekt.fi/2009/04/05/vapaaksi-traumasta-emdr-silmanliikehoit…
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään oikein ymmärrä kyseistä käsitettä, vaikka olen siihen tutustunut. Miten dissosiaatio näkyy ulos? Kun dissosioitte, pystyttekö esim puhumaan ja vastaamaan kysymyksiin? Ymmärrättekö mitä teiltä kysytään, pystyttekö vastaamaan pidemmästi kuin yhden sanan verran? Mitä tuo tarkoittaa, että katsotte tilannetta kuin elokuvaa? "Irtoatteko" jotenkin kehostanne, ja kuvittelette miltä tilanne näyttää ulkopuoliselle?
Olen yhtaikaa kiihtynyt ja lamaantunut, ahdistus puristaa vatsassa ja rintakehässä, oloni on epätodellinen, voin vastailla ja kuulen ääneni, mutta se kuulostaa kuin vieraalta ja kuin kauempaa, haluan pois, ei tunnu luontevalta keskustella. Vaikutan varmaan hermostuneelta ja siltä, kuin ajatukseni olisivat muualla, en osaa tarkemmin. Kyllähän tuota muut varmaan ihmettelevät, että mikäs sillä nyt on. Tarvitsen jotain käytännöllistä puuhaa, että saan disson pois päältä. Katson kelloa, vilkaisen kalenteria, palautan päivänpolttavia asioita mieleeni, tunnustelen esineitä, menen kävelylle.
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään oikein ymmärrä kyseistä käsitettä, vaikka olen siihen tutustunut. Miten dissosiaatio näkyy ulos? Kun dissosioitte, pystyttekö esim puhumaan ja vastaamaan kysymyksiin? Ymmärrättekö mitä teiltä kysytään, pystyttekö vastaamaan pidemmästi kuin yhden sanan verran? Mitä tuo tarkoittaa, että katsotte tilannetta kuin elokuvaa? "Irtoatteko" jotenkin kehostanne, ja kuvittelette miltä tilanne näyttää ulkopuoliselle?
Minulla ainakin on sellainen olo kuin näkisin unta ja tiedän että se on unta. Pystyn toimimaan ihan normaalisti, mutta helpommin puhun ihmisille ja otan riskejä koska ei tunnu siltä että se olisi todellisuus josta olen itse vastuussa. Vaikutan ulospäin ehkä vähän maaniselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä PTSD ja sen mukana dissosiaatiohäiriö. Käyn EMDR-psykoterapiassa nyt neljättä kuukautta ja edistystä on tapahtunut. Suosittelen sinulle ap kokeilemaan.
Parin kerran kokemus EMDR:sta omalla rahalla lapsuustraumojen (mm. koulukiusaaminen) käsittelystä ja tuntui toimivan kohtuullisesti. Olen sen jälkeen toisinaan jatkanut omatoimisesti itsekseni sekä samojen että muiden vanhojen traumojen kanssa. Se oli mielenkiintoista, että terapia tehdään eri tavoin riippuen siitä, onko potilas visuaalinen, auditiivinen vai kinesteettinen persoonatyyppi. Silmänliikkeet toimivat parhaiten visuaalisilla, auditiivisilla toimii myös ääni esim. napsutus vuorotellen kummankin korvan puolella (silmät voivat olla kevyesti kiinni) ja kinesteettisillä puolestaan voi paras olla kosketus, esim. polven kevyt taputus vuorotellen vasen-oikea jne.
Kerro lisää!
Ensin oltiin puhuttu terapeutin kanssa yksi traumakokemusrypäs läpi ja hän sitten ehdotti, että mitä jos kokeiltaisiin tällaista kun hän on siihen viime aikoina tutustunut. Itse asiassa ensin oli tarkoitus kokeilla hypnoosia. Sitten hän alkoi heilutella sormeaan silmien edessä puolelta toiselle ja käski seurata sitä liikuttamatta päätä niin että vain silmät liikkuvat. Se tuntui tosi rasittavalta ja hän vaihtoi napsutteluun (ääni/auditiivinen), joka tuntui paremmalta, mutten silti oikein saanut juonesta kiinni. Sitten hän kokeili kinesteettisten tyyppitekniikkaa kevyillä taputuksilla käsiini ja sekin tuntui häiritsevän liikaa, kunnes löytyi polvien kevyt taputus ja pystyin keskittymään. Eli muistelin hiljaa mielessäni niitä ikäviä tapahtumia samalla kun hän taputteli kevyesti ja tasaisen rauhallisesti polviani. Välillä hän näki ilmeeni muutoksesta tai olemuksen kiristymisestä, että jotain erityisen ikävää tuli mieleen ja hän kyseli siitä, sitten hän käski jatkaa tilanteen ajattelua samalla kun hän jatkoi taputteluaan. Samaa olen sitten tehnyt itseksenikin. En keskeytä taputtelua silloin kun tulee ikävämpi kohta.
Kiitos!!! Ollaan harjoiteltu terapiassa myös huomion siirtämistä aisteihin, muttei ihan noin metodologisesti.
Olen yhtaikaa kiihtynyt ja lamaantunut, ahdistus puristaa vatsassa ja rintakehässä, oloni on epätodellinen, voin vastailla ja kuulen ääneni, mutta se kuulostaa kuin vieraalta ja kuin kauempaa, haluan pois, ei tunnu luontevalta keskustella. Vaikutan varmaan hermostuneelta ja siltä, kuin ajatukseni olisivat muualla, en osaa tarkemmin. Kyllähän tuota muut varmaan ihmettelevät, että mikäs sillä nyt on. Tarvitsen jotain käytännöllistä puuhaa, että saan disson pois päältä. Katson kelloa, vilkaisen kalenteria, palautan päivänpolttavia asioita mieleeni, tunnustelen esineitä, menen kävelylle.
-hmm, kuulostat vähän multa mut en todellakaa laske itteeni täysin sairaaks. :D Vaan toi on mun LUONNETTA JA KÄYTÖSTÄ. mua kyl masentaa saada joku dissosiaatio diagnoosi siks et oon vähän tällänen taiteilijasielu. hahahahahahaha :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut siis mistä se tulee et se on negatiivinen asia??
Ei nyt oikeastaan liity , mutta itse jäin kerran keskellä yötä liikkumaan paikkaan missä en silloin haluaisi liikkua kun "kaverit" lähti eri suuntaan. Luojan kiitos mitään ei tapahtunut ja pääsin turvallisesti kotiin. Ajattelin sitten oikeastaan vain ,että onpa hyvä että heidän luonne paljastui. Siis tuli vain mieleen, että auttaako jos tiedostaa että täysin erillisen ihmisen pahat teot ei ole lähtöisin sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä PTSD ja sen mukana dissosiaatiohäiriö. Käyn EMDR-psykoterapiassa nyt neljättä kuukautta ja edistystä on tapahtunut. Suosittelen sinulle ap kokeilemaan.
Parin kerran kokemus EMDR:sta omalla rahalla lapsuustraumojen (mm. koulukiusaaminen) käsittelystä ja tuntui toimivan kohtuullisesti. Olen sen jälkeen toisinaan jatkanut omatoimisesti itsekseni sekä samojen että muiden vanhojen traumojen kanssa. Se oli mielenkiintoista, että terapia tehdään eri tavoin riippuen siitä, onko potilas visuaalinen, auditiivinen vai kinesteettinen persoonatyyppi. Silmänliikkeet toimivat parhaiten visuaalisilla, auditiivisilla toimii myös ääni esim. napsutus vuorotellen kummankin korvan puolella (silmät voivat olla kevyesti kiinni) ja kinesteettisillä puolestaan voi paras olla kosketus, esim. polven kevyt taputus vuorotellen vasen-oikea jne.
Kerro lisää!
Ensin oltiin puhuttu terapeutin kanssa yksi traumakokemusrypäs läpi ja hän sitten ehdotti, että mitä jos kokeiltaisiin tällaista kun hän on siihen viime aikoina tutustunut. Itse asiassa ensin oli tarkoitus kokeilla hypnoosia. Sitten hän alkoi heilutella sormeaan silmien edessä puolelta toiselle ja käski seurata sitä liikuttamatta päätä niin että vain silmät liikkuvat. Se tuntui tosi rasittavalta ja hän vaihtoi napsutteluun (ääni/auditiivinen), joka tuntui paremmalta, mutten silti oikein saanut juonesta kiinni. Sitten hän kokeili kinesteettisten tyyppitekniikkaa kevyillä taputuksilla käsiini ja sekin tuntui häiritsevän liikaa, kunnes löytyi polvien kevyt taputus ja pystyin keskittymään. Eli muistelin hiljaa mielessäni niitä ikäviä tapahtumia samalla kun hän taputteli kevyesti ja tasaisen rauhallisesti polviani. Välillä hän näki ilmeeni muutoksesta tai olemuksen kiristymisestä, että jotain erityisen ikävää tuli mieleen ja hän kyseli siitä, sitten hän käski jatkaa tilanteen ajattelua samalla kun hän jatkoi taputteluaan. Samaa olen sitten tehnyt itseksenikin. En keskeytä taputtelua silloin kun tulee ikävämpi kohta.
Millä puoskarilla sinä oikein käyt? Psykologiassa on jo kauan sitten luovuttu noista kinesteettisistä ym. persoonatyypeistä. On siis todettu, että mitään tällaisia persoonatyyppejä ei ole olemassakaan. Tällainen luokittelu saattaa päinvastoin haitata hoitoa, oppimista ym. Vanhentuneen tiedon soveltamisesta käytäntöön puhumattakaan.
roprrfkeoffeoefoe kirjoitti:
Mut siis mistä se tulee et se on negatiivinen asia??
Koska dissosiaatio voi aiheuttaa kärsimystä, mikäli se estää poistumasta nopeasti vaikeista tilanteista. Ahdistava tilanne on voinut edetä jo pitkälle siinä vaiheessa, kun dissosiaatiosta kärsivä vihdoin kykenee toimimaan. Parempi olisi, jos osaisi heti vaikka lähteä juoksemaan pakoon uhkaavassa tilanteessa, niin saattaisi ehkä jossain tapauksissa säästyä ehkä joiltain pahoilta traumaattisilta kokemuksilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt oikeastaan liity , mutta itse jäin kerran keskellä yötä liikkumaan paikkaan missä en silloin haluaisi liikkua kun "kaverit" lähti eri suuntaan. Luojan kiitos mitään ei tapahtunut ja pääsin turvallisesti kotiin. Ajattelin sitten oikeastaan vain ,että onpa hyvä että heidän luonne paljastui. Siis tuli vain mieleen, että auttaako jos tiedostaa että täysin erillisen ihmisen pahat teot ei ole lähtöisin sinusta.
Toisen pahat teot eivät tietysti ole lähtöisin minusta, mutta muisto niistä aiheuttaa minulle kärsimystä.
roprrfkeoffeoefoe kirjoitti:
Olen yhtaikaa kiihtynyt ja lamaantunut, ahdistus puristaa vatsassa ja rintakehässä, oloni on epätodellinen, voin vastailla ja kuulen ääneni, mutta se kuulostaa kuin vieraalta ja kuin kauempaa, haluan pois, ei tunnu luontevalta keskustella. Vaikutan varmaan hermostuneelta ja siltä, kuin ajatukseni olisivat muualla, en osaa tarkemmin. Kyllähän tuota muut varmaan ihmettelevät, että mikäs sillä nyt on. Tarvitsen jotain käytännöllistä puuhaa, että saan disson pois päältä. Katson kelloa, vilkaisen kalenteria, palautan päivänpolttavia asioita mieleeni, tunnustelen esineitä, menen kävelylle.
-hmm, kuulostat vähän multa mut en todellakaa laske itteeni täysin sairaaks. :D Vaan toi on mun LUONNETTA JA KÄYTÖSTÄ. mua kyl masentaa saada joku dissosiaatio diagnoosi siks et oon vähän tällänen taiteilijasielu. hahahahahahaha :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Jokaisessa mielenterveyttä koskevassa keskustelussa on yleensä joku tällainen, joka kyseenalaistaa psykiatrisen hoidon ja sen tarpeellisuuden kokonaisuudessaan täysin. Sama se minulle, itse olen tyytyväinen päästyäni hoidon piiriin. Se on auttanut minua voimaan paremmin, kun olen saanut asioita käsiteltyä ammattilaisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla sivupersoonia ja jos on niin kuinka monta niitä tunnistat ja minkä ikäisiä ne ovat? Onko puhetapa (esim. murre-kirjakieli) erilaista kun dissosioit?
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla sivupersoonia ja jos on niin kuinka monta niitä tunnistat ja minkä ikäisiä ne ovat? Onko puhetapa (esim. murre-kirjakieli) erilaista kun dissosioit?
Ei ole erilaista puhetapaa, kun dissosioin. Ainakaan kukaan ei ole sellaisesta maininnut. Kyseessä on lievä dissosiaatiohäiriö. Traumaattisia muistoja on paljon ja toisinaan ne laukaisevat päälle erilaisia toimintamoodeja, jotka toisinaan kestävät omasta mielestäni pitkään, muutamasta tunnista muutamaan päivään (ahdistuneisuus, suru, voimakas viha). En kuitenkaan osaa sanoa onko kyse varsinaisesti sivupersoonista. Traumojeni käsittely on aika kesken. Mitään muistikatkoksia minulla ei ole, joten ainakin mielen tietoinen osa toimii normaalilla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä PTSD ja sen mukana dissosiaatiohäiriö. Käyn EMDR-psykoterapiassa nyt neljättä kuukautta ja edistystä on tapahtunut. Suosittelen sinulle ap kokeilemaan.
Parin kerran kokemus EMDR:sta omalla rahalla lapsuustraumojen (mm. koulukiusaaminen) käsittelystä ja tuntui toimivan kohtuullisesti. Olen sen jälkeen toisinaan jatkanut omatoimisesti itsekseni sekä samojen että muiden vanhojen traumojen kanssa. Se oli mielenkiintoista, että terapia tehdään eri tavoin riippuen siitä, onko potilas visuaalinen, auditiivinen vai kinesteettinen persoonatyyppi. Silmänliikkeet toimivat parhaiten visuaalisilla, auditiivisilla toimii myös ääni esim. napsutus vuorotellen kummankin korvan puolella (silmät voivat olla kevyesti kiinni) ja kinesteettisillä puolestaan voi paras olla kosketus, esim. polven kevyt taputus vuorotellen vasen-oikea jne.
Kerro lisää!
Ensin oltiin puhuttu terapeutin kanssa yksi traumakokemusrypäs läpi ja hän sitten ehdotti, että mitä jos kokeiltaisiin tällaista kun hän on siihen viime aikoina tutustunut. Itse asiassa ensin oli tarkoitus kokeilla hypnoosia. Sitten hän alkoi heilutella sormeaan silmien edessä puolelta toiselle ja käski seurata sitä liikuttamatta päätä niin että vain silmät liikkuvat. Se tuntui tosi rasittavalta ja hän vaihtoi napsutteluun (ääni/auditiivinen), joka tuntui paremmalta, mutten silti oikein saanut juonesta kiinni. Sitten hän kokeili kinesteettisten tyyppitekniikkaa kevyillä taputuksilla käsiini ja sekin tuntui häiritsevän liikaa, kunnes löytyi polvien kevyt taputus ja pystyin keskittymään. Eli muistelin hiljaa mielessäni niitä ikäviä tapahtumia samalla kun hän taputteli kevyesti ja tasaisen rauhallisesti polviani. Välillä hän näki ilmeeni muutoksesta tai olemuksen kiristymisestä, että jotain erityisen ikävää tuli mieleen ja hän kyseli siitä, sitten hän käski jatkaa tilanteen ajattelua samalla kun hän jatkoi taputteluaan. Samaa olen sitten tehnyt itseksenikin. En keskeytä taputtelua silloin kun tulee ikävämpi kohta.
Millä puoskarilla sinä oikein käyt? Psykologiassa on jo kauan sitten luovuttu noista kinesteettisistä ym. persoonatyypeistä. On siis todettu, että mitään tällaisia persoonatyyppejä ei ole olemassakaan. Tällainen luokittelu saattaa päinvastoin haitata hoitoa, oppimista ym. Vanhentuneen tiedon soveltamisesta käytäntöön puhumattakaan.
Tekisi mieli jättää vastaamatta, koska tästä syntyy helposti tulokseton väittely. Ikävää, että Suomessa puoskarointisyyttely on vallalla myös yleisessä terveydenhuollossa, vaikka kyseiset lääkärit ovat olleet nimenomaan potilaan asialla (esim. kilpirauhaspotilaat).
Huomasithan ensinnäkin, että käytin sanamuotoja "toimii MYÖS ääni" "kinesteettisillä...VOI paras olla kosketus". Lyhyessä kuvauksessa yritin kertoa vain olennaisimman. Hoitokerroista on jo useita vuosia aikaa ja olimme terapeutin kanssa molemmat sitä mieltä, että tuskinpa juuri kukaan ihminen on puhtaasti yhtä tiettyä tyyppiä. Olen todella kiitollinen herkkävaistoiselle terapeutille siitä, että hän uskalsi kokeilla aktiivisesti eri asioita huomattuaan, ettemme juurikaan etene perustekniikalla. Puoskarointihuutelijoiden pelossa tällainen jäisi helposti tekemättä.
Seuraavalla hoitokerralla hän kysyi erikseen, haluanko taas jatkaa samalla tekniikalla, eikä vain olettanut automaattisesti että näin on. Hän ei siis lukinnut minua johonkin persoonallisuustyyppiin, vaan kyseli toiveitani. Veikkaan, että jos silloin olisi taas tullut etenemisvaikeuksia, hän olisi kokeillut uudestaan eri tekniikoita. Itse luulen, että suurin ongelmani oli siinä, että silmien auki pitäminen häiritsi keskittymistä todella paljon ja mieleni lähti vaeltelemaan. Sitä on niin kauan yrittänyt olla ajattelematta ikäviä muistoja, että automaattisesti yrittää tehdä samaa myös terapian aikana. Lisäksi traumamuistot voivat olla enemmän ääni-, lihas- tai näkömuistin puolella, joten erilaiset tekniikat ovat ehkä perusteltuja jopa enemmän siitä syystä kuin jäykän teoreettisen persoonallisuustyyppiluokituksen perusteella.
Ensin oltiin puhuttu terapeutin kanssa yksi traumakokemusrypäs läpi ja hän sitten ehdotti, että mitä jos kokeiltaisiin tällaista kun hän on siihen viime aikoina tutustunut. Itse asiassa ensin oli tarkoitus kokeilla hypnoosia. Sitten hän alkoi heilutella sormeaan silmien edessä puolelta toiselle ja käski seurata sitä liikuttamatta päätä niin että vain silmät liikkuvat. Se tuntui tosi rasittavalta ja hän vaihtoi napsutteluun (ääni/auditiivinen), joka tuntui paremmalta, mutten silti oikein saanut juonesta kiinni. Sitten hän kokeili kinesteettisten tyyppitekniikkaa kevyillä taputuksilla käsiini ja sekin tuntui häiritsevän liikaa, kunnes löytyi polvien kevyt taputus ja pystyin keskittymään. Eli muistelin hiljaa mielessäni niitä ikäviä tapahtumia samalla kun hän taputteli kevyesti ja tasaisen rauhallisesti polviani. Välillä hän näki ilmeeni muutoksesta tai olemuksen kiristymisestä, että jotain erityisen ikävää tuli mieleen ja hän kyseli siitä, sitten hän käski jatkaa tilanteen ajattelua samalla kun hän jatkoi taputteluaan. Samaa olen sitten tehnyt itseksenikin. En keskeytä taputtelua silloin kun tulee ikävämpi kohta.