Lue keskustelun säännöt.
Puoli vuotta sitten oltiin keskiluokkainen, hyvin toimeentuleva, hyvissä viroissa oleva pariskunta;molemmat terveitä ja sporttisia.
31.07.2018 |
nyt ollaan pitkällä sairauslomalla molemmat, tulotaso pudonnut, menot kasvaneet.. ei mitään tietoa milloin jompikumpi pääsee takaisin töihin, vai pääseekö edes. Ollaan siis onnellisia siitä mitä on; asiat voivat todella muuttua hetkessä.
En ole katkera, olemme hengissä ja lapset ovat terveitä. <3
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Olin naimisissa ja saimme kaksi lasta. Oli omakotitalo(miehen), autot ja kaikki hyvin. Sen jälkeen alkoikin alamäki. Sain diagnoosin vakavasta sairaudesta joka ei parane, tällähetkellä ei hirveästi oireile ja voi olla oireeton lopunelämääni. Leikkauksien ja pitkien sairaalajaksojen jälkeen mieheni ei enää jaksanut ja huonojen vuosien jälkeen erosimme. Nyt asun lasteni kanssa kaupungin vuokra-asunnossa ja opiskelen uuteen ammattiin. Opintolaina on ainoa velkani enkä muita lainoja ota. Elämä on hyvää näin; olemme ehkä köyhiä mutta onnellisia. Olen kiitollinen jokaisesta oireettomasta päivästä ja siitä että lapseni ovat terveitä. Pidän pakolliset menot pienenä niin riittää rahaa hyvään ruokaan ja lasten harrastuksiin.
Tsemppiä! Näin Usassa asuvana tuo näyttää upealta, että Suomessa oikeasti voi elää noin! Voimia sairauden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin naimisissa ja saimme kaksi lasta. Oli omakotitalo(miehen), autot ja kaikki hyvin. Sen jälkeen alkoikin alamäki. Sain diagnoosin vakavasta sairaudesta joka ei parane, tällähetkellä ei hirveästi oireile ja voi olla oireeton lopunelämääni. Leikkauksien ja pitkien sairaalajaksojen jälkeen mieheni ei enää jaksanut ja huonojen vuosien jälkeen erosimme. Nyt asun lasteni kanssa kaupungin vuokra-asunnossa ja opiskelen uuteen ammattiin. Opintolaina on ainoa velkani enkä muita lainoja ota. Elämä on hyvää näin; olemme ehkä köyhiä mutta onnellisia. Olen kiitollinen jokaisesta oireettomasta päivästä ja siitä että lapseni ovat terveitä. Pidän pakolliset menot pienenä niin riittää rahaa hyvään ruokaan ja lasten harrastuksiin.
Tsemppiä! Näin Usassa asuvana tuo näyttää upealta, että Suomessa oikeasti voi elää noin! Voimia sairauden kanssa.
Kiitos❤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on paljon vuosien mittaan näkynyt ylimielisiä kirjoituksia siitä, että kaikki on itsestään kiinni.
Esim. Teidän tilateeseen he eivät mielestään voi päätyä, koska vakuutukset.Mitä ihmeteltävää on, jos molemmat sairastuu tms. Mitä enemmän ikää sitä enemmön rajoitteita.
No ei todellakaan vaikuta siltä, että ap ja miehensä olisivat hyvinä aikoina varautuneet huonoihin aikoihin. Ei ilmeisesti ollut niitä vakuutuksia, eikä sässtöjäkään. Kuitenkin asuntolaina ja kaksi velkaista autoa. Tosi rohkeaa.
Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä äkillisen tapaturman vuoksi, joka tapahtui minulle kun olin vasta 32-vuotias pienen lapsen äiti. Kiitos säästöjen ja varsinkin vakuutusten, taloudellinen tilanteeni on hyvä, ellei loistava. Saan pienehköstä eläkkeestäni hyvänä kuukautena jopa 800€ säästöön sijoitettavksi. Velaton asunto jne, kiitos taas niiden vakuutusten. Me matkustellaan ja eletään kuten muutkin, paitsi että minä en ole terve.
Olet todella ylimielinen ja väheksyt aloittajan ahdinkoa sairauksista. Inhottavaa. Jatkuva työkyvyttömyysvakuutus: kuka sellaisen myöntää, jos ei saa lakisääteistä? Vakuutukset ovat kalliita, mitä suuremmat hyvityssummat kyseessä. Monet eivät pysty pariskunta säästämään kymmeniä ellei satojatuhansia loppuelämän työkyvyttömyyttä varten varsinkaan lapsiperheenä. Tämän palstan empatiakyvuttömyys on ällötyävää.
Öö... minä olen joutunut jäämään jo nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle. Sairauden, ei onnettomuuden takia, joten mitään korvauksia en ole missään vaiheessa saanut. Yksinhuoltajana olen vienyt perhettä eteenpäin, 3 lasta. Silti olemme pärjänneet ihan hyvin. Olen säästöjen ja perinnön turvin saanut hankituksi asunnot myös lapsille, jotka jo isoja.
Velkaa asunnoista on kyllä, mutta ei niin paljon, ettei eläke riittäisi. Eläke on sentään turvattu tulonlähde, toisin kuin työpaikka. Jäin eläkkeelle suht hyväpalkkaisesta työstä, siksi eläke kohtalainen myös.
En ole materian perään, ikäloppu auto minulla on. Muuta ei sitten juuri olekaan, vähän säästöjä puskurina. Tyytyväinen olen elämäåni.
Ms- tauti voi olla ajoittain parempikin. Minulla on kaksi työtoveria, joilla on ms- tauti, toinen on nykyään aika oireeton, toinen liikkuu rollaattorilla. Mutta ajatustyöhön ja toimistotyylisiin tehtäviin sopivat hyvin. Voitko kouluttautua uudestaan, jos entistä työtä et vioi tehdä.
Meille kävi aikanaan samoin. Mies putosi lopullisesti työelämästä kolmenkympin jälkeen, ja sai tänä vuonna työkyvyttömyyseläkkeen nelikymppispäiviensä alla. Minä puolestani sain diagnoosit kroonisiin sairauksiin 26- ja 30-vuotiaana, samaan aikaan, kun hoidin alakouluikäistä lasta, sairastunutta puolisoa ja pähkin ok-talon keskeneräisiä remontteja. Noista vuosista en muista juuri mitään, mutta ne voitettiin; nykyään on molempien terveys hallinnassa, velat maksettu ja se lapsikin on kohta täysi-ikäinen.
Kriisien keskellä me kasvettiin yhteen, juuri mikään ei tätä venettä enää voi heiluttaa. Elämä on oikein hyvää, vaikkei se mennyt yhtään niin, kuin suunniteltiin - ja vaikka se kerran löi täysin polvilleen: pahimmassa vaiheessa, jossa kaikki näytti lähinnä mustalta ei uskaltanut suunnitella viikkoa eteenpäin. - Mun isäni MS-diagnoosista on muuten tänä vuonna 40 vuotta. Alunperin ei luvattu edes puolta tuosta elinaikaa, niin vain pappa potkii edelleen. Virtuaalihalaus; jotkut tiet ovat mutkaisempia, mutta ei se tee niistä huonoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä opettaa ja on mahdollisuus oppia kiitollisuutta, nöyryyttä sekä myötätuntoa muita kohtaan. Voimia ja jaksamista!
Olin naimisissa ja saimme kaksi lasta. Oli omakotitalo(miehen), autot ja kaikki hyvin. Sen jälkeen alkoikin alamäki. Sain diagnoosin vakavasta sairaudesta joka ei parane, tällähetkellä ei hirveästi oireile ja voi olla oireeton lopunelämääni. Leikkauksien ja pitkien sairaalajaksojen jälkeen mieheni ei enää jaksanut ja huonojen vuosien jälkeen erosimme. Nyt asun lasteni kanssa kaupungin vuokra-asunnossa ja opiskelen uuteen ammattiin. Opintolaina on ainoa velkani enkä muita lainoja ota. Elämä on hyvää näin; olemme ehkä köyhiä mutta onnellisia. Olen kiitollinen jokaisesta oireettomasta päivästä ja siitä että lapseni ovat terveitä. Pidän pakolliset menot pienenä niin riittää rahaa hyvään ruokaan ja lasten harrastuksiin.