Olen kyllästynyt vaimooni

Kerron sinkkunaisen näkökannan.

En sano, että pätee aloittajaan tai muihin yksinolosta tai erosta haaveilevalle nalkuttavan vaimon miehelle.

Mutta melko usealle, juurikin *kilteille* miehille.

Olen kuunnellut ja seurannut tosi monia ukkomiehiä, jotka puhuvat juuri samaa.

Vaimo kyllästyttää, ei ole enää mitään yhteistä, alunperinkään ei mitään ollut, lasten takia ollaan yhdessä, kun lapset kasvaa niin eroan. Jne. Jne.

Sitten kun saavat aikaan sen eron, joko muuttamalla uuden kanssa yhteen tai kokeilemalla poikamieselämää käykin niin, että jonkin ajan, joko kuukauden tai jopa vuosienkin jälkeen palaavat yhteen sen saman, nalkuttavan vaimon luo entiseen tylsään elämäänsä.

Ja elävät ulospäin ainakin niinkuin ei mitään siinä välissä olisi tapahtunutkaan.

Se minua aina suuresti ihmetyttää, ihan kuin jatkaisivat siitä mistä mies oli lähtenyt.

Usein nämä miehet jättävät talonsa ja omaisuutensa (lasten edun vuoksi?) vaimolle, ikäänkuin alitajuisesti takaportiksi.

Muutenkin usein pitävät jalkaa oven raossaa käyden auttamassa ja korjaamassa vaimon huushollissa.

Lasten vuoksi. Niinpä niin.

Määrätty miestyyppi toisaalta protestoi vaimonsa *ylivaltaa*, mutta sitten erotessaan ja joutuessaan elämään toisenlaisen naisen kanssa tai saadessaanlue joutuessaan itse päättämään asioista ei sitten loppujenlopuksi olekaan niin mukavaa kuin luuli.

Kun mies oli pitkään, usein nuoresta saakka, tottunut siihen, että vaimo sanoi kuinka asiat tehdään ja neuvoi siinä rinnalla koko ajan.

Kun joutui itse päättämään ja tekemään ratkaisut tuntuikin se vaivalloiselta tai ei edes enää osannutkaan. Tai ei viitsinyt opetella.

Palaaminen siihen vanhaan, tuttuun ja turvalliseen, tuntuikin sitten helpommalta.

Yleensä vaimo oli ja odotellutkin koska se ukkokulta palaa takaisin.

Tätäkin puolta kannattaa ajatella, nämä eroa miettijät.

Tämä onkin mammapalsta, miehet menköön itkemään johonkin omille sivuilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu yhdessä 15v. Vaimo on temperamenttinen eli saa raivareita ja haukkuu minua. On aikaisemmin uhkaillut erolla, mutta varmaan nyt tajunnut ettei parempaa saa. Yhdessä ollaan lasten takia. Mietin eroa, mitä teen?

Laitat ämmän kadulle. Haukkuminen on väkivaltaa eikä moista tarvitse katsella.

Toisekseen muksunne kuuntelee sitä raivoamista joka ilta, joten niitäkin kannattaisi miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Mies raivoaa => Jätä se sika!

Nainen raivoaa => Mietitään mitä mies on tehnyt väärin.

Tietenkin. Pari suhderiitoihin tarvitaan aina kaksi henkilöä, joista molemmat on suhteen mies.

Vierailija kirjoitti:

Kerron sinkkunaisen näkökannan.

Tätäkin puolta kannattaa ajatella, nämä eroa miettijät.

Kumma juttu, sillä minä melkein 50 vuotiaana miehenä en tunne ainuttakaan tuollaista miestä. Kaikki jotka ovat eroon päätyneet, ovat uudessa ja onnellisemmassa parisuhteessa. Moni jopa sanoo viettävänsä enemmän aikaa lasten kanssa, kuin parisuhteen aikana.

Erikoinen väittämä kerrassaan.

No minä tunnen kyllä useitakin.

Naiselle miehet ehkä avautuvat helpommin. Ja ehkä tunnen sitten aika paljon erilaisia ihmisiä, no jo työnikin kautta.

Onko tosiaan noin, etteivät ihmiset muka tiedä yhteenpalanneita pariskuntia?

Ei se niin harvinaista ole.

Jotkut soutaa ja huopaa jopa useamman kerrankin.

Joskus sitten eroavat pysyvästi ja joskus jäävät yhteen entisen kanssa pysyvästi.

Ainakin sitten kun ikää alkaa kertyä.

Ehkä niissä on köynyt kuin väkivaltaisissa parisuhteissa. Se suhteen osapuoli jonka vuoksi suhteesta lähdettiin, on luvannut käyttäytyä paremmin ja on jopa onnistunut siinä.

Meillä menee itserakennettu talo myyntiin eron tullen, joten mikään muutos puolisossani ei minua enää takaisin veisi kun ero on tehty. Ei ikinä, eikä koskaan.

Kylmä paahtoleipä kirjoitti:

Ööh jos joku nainen kirjottais tänne että mies saa raivareita jatkuvasti ja haukkuu niin kyllä täällä sanottais et jss. Mutta naisellako on joku erioikeus olla tasapainoton kilipää ja harrastaa henkistä väkivaltaa?

On.

Kaikilla on oikeus lihoamiseen, mutta sillä on oikeasti vaikutusta seksuaaliisiin haluihin. Seksin väheneminen tai loppuminen ei varsinaisesti tue parisuhteen jatkumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä riideltiin kolme vuotta. Kymmenen oltiin yhdessä. Joka asiasta riita. Pariterapia ei auttanut koska vaimossa ei ollut omasta mielestään mitään muutettavaa. Lasten takia päätettiin yrittää. No sitten vaimo lähti kuitenkin lasten kanssa ja nyt on katkeroitunut yh jossa ei edelleenkään mitään vikaa ole koskaan ollut. No, elämän täytyy jatkua. Tapasin työn kautta itseäni yli 10 v nuoremman sairaanhoitaja opiskelijatytön jolla unelma vartalo. Puoliksi leikilläni pyysin kävelylle ja rantakahvilaan ja nyt olen sitten kokenut sellaista yhdessäoloa johon ex vaimo ei suostunut.

Mies, eronnut

Sika.

Mutta onnellinen sika. Mieluummin se, kun onneton jalopeura.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies raivoaa => Jätä se sika!

Nainen raivoaa => Mietitään mitä mies on tehnyt väärin.

Millaisen siivilän läpi luet tätä ketjua? Itse olen oikein hyvillä mielin katsonut, miten myötätuntoisia ja kannustavia useimmat kommentit ovat olleet. Liikuttavan yksimielisiä on oltu siitä, että jatkuva huutaminen ja haukkuminen ei ole normaalia käytöstä eikä sitä pidä kenenkään sietää.

Ja jos olet se peukutuksista rähjäävä tyyppi: katsopa nyt niitä peukutuksia. Onko jotain sanottavaa, onko?

Mutta kuinkas sitten kävikään? Jatka ketjun lukemista eteenpäin.

Nuo omat havaintoni olivat tosin aivan muista ketjuista vuosien varrelta.

Kyllä näissä tapauksissa se mies on aina loppujen lopuksi syypää. Tarkkuutta pyllyyn!

Vähän Tillasen jenkemiä, niin sitä panee vaikka vuohta! eikä huolet muutenkaa paina! Trast me i now what im talking too!

Vierailija kirjoitti:

Kerron sinkkunaisen näkökannan.

En sano, että pätee aloittajaan tai muihin yksinolosta tai erosta haaveilevalle nalkuttavan vaimon miehelle.

Mutta melko usealle, juurikin *kilteille* miehille.

Olen kuunnellut ja seurannut tosi monia ukkomiehiä, jotka puhuvat juuri samaa.

Vaimo kyllästyttää, ei ole enää mitään yhteistä, alunperinkään ei mitään ollut, lasten takia ollaan yhdessä, kun lapset kasvaa niin eroan. Jne. Jne.

Sitten kun saavat aikaan sen eron, joko muuttamalla uuden kanssa yhteen tai kokeilemalla poikamieselämää käykin niin, että jonkin ajan, joko kuukauden tai jopa vuosienkin jälkeen palaavat yhteen sen saman, nalkuttavan vaimon luo entiseen tylsään elämäänsä.

Ja elävät ulospäin ainakin niinkuin ei mitään siinä välissä olisi tapahtunutkaan.

Se minua aina suuresti ihmetyttää, ihan kuin jatkaisivat siitä mistä mies oli lähtenyt.

Usein nämä miehet jättävät talonsa ja omaisuutensa (lasten edun vuoksi?) vaimolle, ikäänkuin alitajuisesti takaportiksi.

Muutenkin usein pitävät jalkaa oven raossaa käyden auttamassa ja korjaamassa vaimon huushollissa.

Lasten vuoksi. Niinpä niin.

Määrätty miestyyppi toisaalta protestoi vaimonsa *ylivaltaa*, mutta sitten erotessaan ja joutuessaan elämään toisenlaisen naisen kanssa tai saadessaanlue joutuessaan itse päättämään asioista ei sitten loppujenlopuksi olekaan niin mukavaa kuin luuli.

Kun mies oli pitkään, usein nuoresta saakka, tottunut siihen, että vaimo sanoi kuinka asiat tehdään ja neuvoi siinä rinnalla koko ajan.

Kun joutui itse päättämään ja tekemään ratkaisut tuntuikin se vaivalloiselta tai ei edes enää osannutkaan. Tai ei viitsinyt opetella.

Palaaminen siihen vanhaan, tuttuun ja turvalliseen, tuntuikin sitten helpommalta.

Yleensä vaimo oli ja odotellutkin koska se ukkokulta palaa takaisin.

Tätäkin puolta kannattaa ajatella, nämä eroa miettijät.

Tää on niin totta! Oon sivusta seurannut näitä villejä eroajia jotka palaava takaisin vaimojensa luo. Miehet ovat kyllä toivottomia, asuisivat varmaan vielä äitiensä helmoissa jos kehtaisivat. Eivät osaa olla yksin ja sinkkuja. Palaamisen syy on aina lapset, vaikka todellinen syy on mukavuudenhalu.

195, kiitos, onhan täällä siis muitakin jotka ovat tämän huomanneet.

Jotkut vissiin elävät niin pienissä ympyröissä etteivät ole tätä tajunneet, tai kukaan heille tästä uskoutunut.

Harvoinpa kukaan mies tai eron jälkeen yhteen palannut pariskunta tätä asianlaitaa ulkopuoliselle kovin mainostaakaan.

Mietipä vielä. Sanot itse "kyllä saavasi muita". Tuleeko niin tapahtumaan? Maamme baareissa ja deittinetti-palveluissa roikkuu kymmeniä tuhansia eronneita 35-45 -vuotiaita miehiä. Kuka nainen heitä nyt hirveästi huolii? Alle 30 -vuotiaille naisille olet vanhaa lihaa, 30-40 -vuotiaille taas mahdoton tapaus, jos et tee kuten he haluavat, eli lapsen tai pari heidän kanssaan. Yli 50 -vuotiaita saattaa sitten olla enemmän tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron sinkkunaisen näkökannan.

Tätäkin puolta kannattaa ajatella, nämä eroa miettijät.

Kumma juttu, sillä minä melkein 50 vuotiaana miehenä en tunne ainuttakaan tuollaista miestä. Kaikki jotka ovat eroon päätyneet, ovat uudessa ja onnellisemmassa parisuhteessa. Moni jopa sanoo viettävänsä enemmän aikaa lasten kanssa, kuin parisuhteen aikana.

Erikoinen väittämä kerrassaan.

En myöskään usko, että kovin moni mies palaa entisen vaimonsa luokse. Ja kuinka moni vaimo on valmis uuteen yritykseen, ei varmaan kovin moni. Itse en tiedä yhtäkään yhteen palannutta paria. 

Mä onneksi tajusin jo nuorena pojan kloppina, että temperamenttista eukkoa ei kannata ottaa. Muistan ihan oikeasti jopa ajatelleeni asiaa joskus 19-20 vuotiaana. Että jos nainen on nuorena kovin temperamenttinen, niin mitä se on nelikymppisenä tai viisikymppisenä?! Ei saakeli!

Jatkuvasti arvostelevaa kumppania ei pidä sietää. Se vaikuttaa itsetuntoon murskaavasti. Kohta ihminen on varjo entisestään. 

Siis tuo on todella kummallista, ettette tunne yhteen palanneita pareja.

Äkkiseltään tiedän ainaki kolme. Enemmänkin varmaan on, kun miettisinternet, no nyt tuli mieleen heti neljäskin.

Sitähän minäkin aina ihmettelin, miksi naiset ottavat takaisin, mutta kyllä ovat ottaneet.

Osa vaimoista ihan on pyytänyt miestä takaisin ja laittanut kapuloita miehen uuteen suhteeseen.

Kovin silkoisessa elämässä sitten elätte.

En edes viitsi enempää järkyttää kertomalla minkälaisia erokuvioita ihmisillä on.

Jos tämäkin jo tuntuu oudolta asialta.

Kyllä minäkin nuorempana ajattelin, että kun erotaan niin erotaan, mutta elämänkokemus on näyttänyt ettei se niin olekaan kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Mä onneksi tajusin jo nuorena pojan kloppina, että temperamenttista eukkoa ei kannata ottaa. Muistan ihan oikeasti jopa ajatelleeni asiaa joskus 19-20 vuotiaana. Että jos nainen on nuorena kovin temperamenttinen, niin mitä se on nelikymppisenä tai viisikymppisenä?! Ei saakeli!

Olispa itsekkin aikoinaan tajunnut tuon.

M44